Tapasin sen oikean. Tapahtui se, mistä on paljon puhuttu: sen oikean vaan tuntee kun sen kohtaa. Olin tuolloin 28 v. Elämä kuitenkin erotti meidät. Tein kaikkeni että olisimme voineet olla yhdessä, mutta häntä en saa. Hän menetti uskonsa juttuun ja tähän on minun tyytyminen. Olin parantumassa burnoutista kun tapasimme ja alakuloisuuteni rasitti miestä ja suhdettamme liikaa.
Yli neljä vuotta olen ollut yksin. Tapaillut erilaisia miehiä mutta kukaan ei tunnu miltään. Jokaisessa on ollut jotain vikaa. Nyt minulla on mies, johon olisin toivonut voivani rakastua, ja olen yrittänyt todella antaa mahdollisuuden, taas kerran. Mutta huomaan vertaavani vain "suureen rakkauteeni". Huomaan olevani masentunut kun nämä tunteet eivät vastaa suuren rakkauden aiheuttamia tunteita. Huomaan miettiväni kannattaako suhdetta jatkaa vai ei. Huomaan, etten ole onnellinen, en niin onnellinen kuin silloin. Ja tämä on jo ties mones kerta kun näin käy neljän vuoden aikana. Ei riitä kymmenen kertaa tapailuja :(
Päätin erosta selvittyäni uskoa, että jokin päivä tulee vastaan vielä se parempi ja suurempi rakkaus. Mutta nyt näyttää käyvän niin ettei sellaista vaan tule. Onko kukaan onnistunut luomaan suhteen jossa on vielä suurempi rakkaus kuin se oikea oli? Aika syvältä koko kysymys... Ei tietenkään ole!
Koko loppuelämä kaivaten sitä oikeaa. Ei tunnu kovin hehkeältä homma. Mietin, josko ottaisin yhteyttä suureen rakkauteeni, mutta koetin aikanaan tehdä kaiken että olisimme voineet olla yhdessä. Haluan hänen olevan onnellinen enkä halua häiritä hänen elämäänsä. Silti mietin että ajatteleekohan hän minua koskaan? Mitä jos ottaisinkin yhteyttä? Saadakseni kuulla että hänellä on elämä hyvin? Entä jos en enää pitäisikään hänestä? Jos päässäni on jokin kuva joka ei vastaa todellisuutta ja siksi suljen kaiken muun pois?
Pääseekö tästä ikinä eteenpäin? Alkaa jo ottaa päähän! Ystävät ja tuttavat ihmettelevät että missä vika.
Miksi sydäntä ei voi vaan käskeä! Joku taikasauva tähän nyt tarvitaan... Tuntuu, että toiset vaihtaa ihmistä lennosta ja etsivät uuden kun vanha loppuu. Minä en sellaiseen pysty. Tai pystyn kyllä näemmä löytämään, mutta jutut eivät kanna. Valitsenko tahallaan toivottomia juttuja? :(
Jos joku ratkaisee tämän yhtälön, niin se ihminen on kyllä Taivaan lahja, meedio tai ansaitsee mitalin elämäni pelastamisesta.
Tänäänkin on ollut niin ikävä X:ää ettei ole tosikaan. En halua jäädyttää sisintäni ja mennä suhteeseen joka olisi jo tuomittu epäonnistumaan. Enhän minä voi olla toisen kanssa kun sydän rakastaa toista :( Surullinen olen. Kun ei ole toivoa, ei ole elämää.
t. puolikas
Yli neljä vuotta olen ollut yksin. Tapaillut erilaisia miehiä mutta kukaan ei tunnu miltään. Jokaisessa on ollut jotain vikaa. Nyt minulla on mies, johon olisin toivonut voivani rakastua, ja olen yrittänyt todella antaa mahdollisuuden, taas kerran. Mutta huomaan vertaavani vain "suureen rakkauteeni". Huomaan olevani masentunut kun nämä tunteet eivät vastaa suuren rakkauden aiheuttamia tunteita. Huomaan miettiväni kannattaako suhdetta jatkaa vai ei. Huomaan, etten ole onnellinen, en niin onnellinen kuin silloin. Ja tämä on jo ties mones kerta kun näin käy neljän vuoden aikana. Ei riitä kymmenen kertaa tapailuja :(
Päätin erosta selvittyäni uskoa, että jokin päivä tulee vastaan vielä se parempi ja suurempi rakkaus. Mutta nyt näyttää käyvän niin ettei sellaista vaan tule. Onko kukaan onnistunut luomaan suhteen jossa on vielä suurempi rakkaus kuin se oikea oli? Aika syvältä koko kysymys... Ei tietenkään ole!
Koko loppuelämä kaivaten sitä oikeaa. Ei tunnu kovin hehkeältä homma. Mietin, josko ottaisin yhteyttä suureen rakkauteeni, mutta koetin aikanaan tehdä kaiken että olisimme voineet olla yhdessä. Haluan hänen olevan onnellinen enkä halua häiritä hänen elämäänsä. Silti mietin että ajatteleekohan hän minua koskaan? Mitä jos ottaisinkin yhteyttä? Saadakseni kuulla että hänellä on elämä hyvin? Entä jos en enää pitäisikään hänestä? Jos päässäni on jokin kuva joka ei vastaa todellisuutta ja siksi suljen kaiken muun pois?
Pääseekö tästä ikinä eteenpäin? Alkaa jo ottaa päähän! Ystävät ja tuttavat ihmettelevät että missä vika.
Miksi sydäntä ei voi vaan käskeä! Joku taikasauva tähän nyt tarvitaan... Tuntuu, että toiset vaihtaa ihmistä lennosta ja etsivät uuden kun vanha loppuu. Minä en sellaiseen pysty. Tai pystyn kyllä näemmä löytämään, mutta jutut eivät kanna. Valitsenko tahallaan toivottomia juttuja? :(
Jos joku ratkaisee tämän yhtälön, niin se ihminen on kyllä Taivaan lahja, meedio tai ansaitsee mitalin elämäni pelastamisesta.
Tänäänkin on ollut niin ikävä X:ää ettei ole tosikaan. En halua jäädyttää sisintäni ja mennä suhteeseen joka olisi jo tuomittu epäonnistumaan. Enhän minä voi olla toisen kanssa kun sydän rakastaa toista :( Surullinen olen. Kun ei ole toivoa, ei ole elämää.
t. puolikas
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tapaa se eksä ja katso miten käy. Mielikuvitus luo kaikki mahdolliset vaihtoehdot, mutta kun sen tekee kerran oikeasti, sitä ei tarvitse sen jälkeen enää miettiä ja asia on selvä. hyppää kylmään veteen kerran, joko saat siitä hyvät kiksit tai sitten tiedät, ettet tee sitä koskaan enää.
Varmaan mahdollisuus tavata jouluna. Mä vaan mietin että voisiko tapaamisesta olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Koska jos siitä tulee vaan entistä vahvistuneempi olo, että tuossa se oikea mies oli mutta häntä en saa, niin mitäs sitten? =/
mikset saisi? Tuskin voi tulla sellasta tilannetta, et ois tunteita molemmin puolin ja ei sais, sitä nyt ei mikään estäis ja jos niitä tunteita ei olis molemmin puolin, niin ei olis väliä, vaik siinä välis olis maailman kaikki esteet.
Ja voihan sitä tavata noinniinkuin muuten vaan, kuten nyt ihmisiä tavataan. Älä dramatisoi liikoja.