Olen menossa toisille treffeille oikein mukavan miehen kanssa, mutta mutta...
Ekalla tapaamisella olin lievässä humalatilassa ja täten varsin rentoutunut ja iloinen; mies kiinnostui. Nyt pitäisi sitten tavata ihan selvinpäin. Normi juttu ja näinhän se etenee. Normaaleilla ihmisillä siis.
Tunnen olevani rajoittunut ja huono ihminen, enkä ollenkaan hyvä seurustelukumppani kenellekään. Jännitän sosiaalisia tilanteita kovasti ja se näkyy myös ulospäin.
Joten toisten treffien lopputuleman voi ennustaa; puhelin hiljenee.
Mietin josko skippaisin treffit kokonaan ja säästäisin itseni tältäkin pettymykseltä. Voisin ainakin ajatella olevani se, joka vetäytyi leikistä.
Olen reilut 40v eli punastelevasta teinitytöstä ei ole kyse.
Siskot, veikot... Apua!
Ekalla tapaamisella olin lievässä humalatilassa ja täten varsin rentoutunut ja iloinen; mies kiinnostui. Nyt pitäisi sitten tavata ihan selvinpäin. Normi juttu ja näinhän se etenee. Normaaleilla ihmisillä siis.
Tunnen olevani rajoittunut ja huono ihminen, enkä ollenkaan hyvä seurustelukumppani kenellekään. Jännitän sosiaalisia tilanteita kovasti ja se näkyy myös ulospäin.
Joten toisten treffien lopputuleman voi ennustaa; puhelin hiljenee.
Mietin josko skippaisin treffit kokonaan ja säästäisin itseni tältäkin pettymykseltä. Voisin ainakin ajatella olevani se, joka vetäytyi leikistä.
Olen reilut 40v eli punastelevasta teinitytöstä ei ole kyse.
Siskot, veikot... Apua!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Täähän tuli ihan väärälle palstalle!
No, tästäkin näette, kuinka surkee tapaus olen...
Älä jätä ole oma itses ja ymmärrä ettei kaverikaan odota et käyttäydyt selvin päin yhtä vapautuneesti. Usein tilanne helpottuu, kun sanoo reilusti, että vähän jännitän.
Tuo oli erittäin hyvä neuvo, että sanoo suoraan hieman jännittävänsä. Jo se pelkästään varmasti vapauttaa tunnelmaa treffeillä, kun treffikumppanikin huomaa, etteihän tässä nyt niin virallisia ja jäykkiä tarvitse olla. Ja itse jännittämis-asian lisäksi sen sanominen kertoo sinusta muutakin: uskallat olla heikko toisen edessä. Se on todellinen henkisen vahvuuden osoitus ja erittäin arvostettava asia.
Riippuu varmaan, miten käyttäydyt.
Ei nyt kannata varmaan jättää menemättä. Menet paikalle sellaisena kuin olet - muutahan et voi. Jos mies sinusta pitää, hän pitää sinusta sinuna itsenäsi.
Mutta voisitko tehdä jotain tuolle estoisuudelle? Itse olen avoin ja puhelias nainen. Ja huomannut, että jännittävien ja puhumattomien miesten kanssa treffit ovat aika raskaita. Mutta luulisin, että miehet suhtautuu toisin. He ehkä voi halutakin hiljaisemman naisen?
Jos haluat elää yksin loppuelämäsi niin älä mene treffeille. Jos haluat sosiaalisemmaksi niin kannattaa käydä monille treffeillä niin kyllä se jännityskin siitä poistuu
Näinhän se menee, itseään pitää kehittää, siihen treffailu on hyvää harjoitusta.
Tuntuu vain ap. olevan luovuttajatyyppiä, jos sillä linjalla jatkaa, on tosiaan edessä yksinäinen vanhuus.
Herää kysymys, kuinka paljon näitä samanlaisia naisia on deiteissä mukana, todennäköisesti suurimmalla osalla yli 35 sinkkunaisista on tätä samaa ongelmaa, siitä syystä on todella vaikea saada kehittymään heidän kanssaan mitään, yhtä tai kahta tapaamista pidempää tuttavuutta. Kuvittelevat, että kun vetätyy leikistä ensimmäisenä, noon säilyttää kasvonsa, kun ei saa itse pakkeja, monia hivelee sekin ajatus, että joku jää kaipaamaan ja itkemään perään.
Yksikään yli 35-vuotias mies ei kaipaa eikä itke kenenkään perään, että ihan turhaa olisi sellaisella ajatuksella itseään hivelyttää.
Ei miesten kanssa oikein jaksa kauheasti yrittää kun niitä ei kuitenkaan kiinnosta joko ollenkaan tai sitten vain pelkkä seksi. Kyllä saa aikalailla miettiä että miksiköhän sinne treffeille lähtisi pettymään kun huomaa että taas on joku ihminen jonka kanssa aivoaallot eivät ole samalla taajuudella.
Mikäli omaa huonon itsetunnon, niin netti-deittailu ei ole sopiva paikka etsiä
seuraa. Täällä pyörii joukko katkeria ja turhautuneita ihmisiä. Jotka ei kestä
vastaan jupinoita ja silloin kielenkannat aukeaa laulamaan.....
Se onkin vähenmän romanttista.
Erittäin osuvasti sanottu tuo "ei kestä vastaan jupinoita". Olen viimeaikoina ihmetellyt että olenko tosiaan näin paska ihminen kuin muutama on antanut ymmärtää. Haukutaan milloin miksikin kun mielestäni kirjoitan ihan normaalilla tavalla normaaleista asioista, enkä suinkaan kuulosta täydeltä sekopäältä tai ilkeältä, ainakaan omasta mielestäni. Mutta sitten kun nimitellään ja tuomitaan niin tottakai sen jälkeen saa aina miettiä että annanko samalla mitalla takaisin vai yritänkö vaan ajatella että sillä toisella on joku paha ongelma.
Jos on herkkä ja aina ensimmäisenä etsimässä vikaa omasta itsestään, on aika raskasta silloin kun vastaan tulee joku katkera joka yrittää tartuttaa sitä omaa vihaansa sillä tavalla että toinenkin osapuoli myrkyttyisi täysin ja antaisi lopullisesti periksi. Mitä järkeä siinä on että me kaikki vain toteamme että antaa olla? Onko jotenkin hyvä olla kun kauhean tietäväisinä tahoillamme funtsimme että paska sekin ämmä/jätkä olisi ollut, minäpä sille näytinkin närhen munat.