Noin vuosi sitten elin onnellisessa avoliitossa silloisen mieheni kanssa. Olimme onnellisia ja rakastuneita, suunnittelimme lapsia ja häitä. Eräänä iltana tullessani kotiin, mieheni vaikutti oudolta ja vaivaantuneelta, hän halusi erota, juuri ennen tätä olin kokenut suuren menetyksen lähipiirissäni.
Kysyessäni miksi, sain vastaukseksi : "Rakastan sinua yli kaiken mutta en voi olla kanssasi" -muuta vastausta ei tullut.
Nyt siis on kulunut kohta vuosi tapahtuneesta ja välillä huomaan edelleen kaipaavani ja tuntevani itseni täysin rikki olevaksi ihmisparaksi joka ei voipäästää irti.
Välillä mietin, miksi hän ei satuttanut minua kunnolla, vaan jätti minut mahdollisimman vaikealla tavalla, niin että edelleen mietin miksi hän jätti minut. Hän itsekkään ei ole sen koommin seurustellut tai edes tietääkseni ollut edes suhteessa.
Miten tästä pääsee yli, irti ja jatkaa elämää eteenpäin?

Vastaukset 7
Vanhimmat
Haaahaaa omapa on ongelmas XD
Idiootti, miksi lyöt lyötyä?
no kyllä mä syyn vaatisin tietää mieheltä,että miksi hän ei voi olla kanssani.sulla on oikeus tietää se.
Tietenkin pitää saada syy sille, miksi suhde päättyi. Sama kävi itselle, mies ei ole vieläkään kertonut miksi suhde loppui. Nyt minä haen sen tiedon häneltä jouluna. Hän on sen velkaa.
Minkä takia siihen mitään syytä tarvitsee tivata? Jos toinen ei halua enää olla suhteessa, niin mitä väliä niillä syillä on? Ei se asioita miksikään muuta.
Suurin osa ihmisistä haluaa jotenkin ymmärtää, miksi asioita tapahtuu. Siksi on aivan luonnollista haluta tietää syy, miksi suhde päättyi.
Itselle on käynyt ihan hiljattain samalla tavalla, että mies sanoi rakastavansa mua aivan käsittämättömän paljon ja löytäneensä minussa jotain todella ainutlaatuista, mutta ei vain voi enää jatkaa kanssani! Kun yritän kysyä syytä, hän sanoo vaan, että asia on nyt näin ja hän ei voi sen enempää antaa tunteilleen valtaa, koska hänen täytyy pysyä päätöksessään. Todella repivää... Voimia
Olen samaa mieltä, että sitä haluaa ymmärtää, miksi asioita tapahtuu. Olen kuitenkin kovin yrittänyt tehdä töitä, että osaisi olla liikaa ihmettelemättä asioiden kulkua. Selitykset kun harvoin ovat kestäviä. Ainakaan kun kyse on tunteista. Mutta ei sille kauheesti voi mitään, että pitkään on vain kysymys "miksi?". Ajan kuluessa sitä sitten sopeutuu ja kas vastausta ei enää aodotakaan saati että se edes suuremmin kiinnostaisi.
Ai niin...naisten kanssa on vielä niin, että kun tänään kysyy, niin vastauksen voi saada joskus aikojen päästä. Sitä odotellessa :D