HSltä kummallista lääkekeskustelua. Lehti oli julkaissut nettisivuillaan kolumnin Lääkekauppa suomalainen erikoisuus tai jotain sinne päin. Luin jutun, katsoin että kolumnin kirjoittaja oli mennyt siitä, mistä aita on matalin ja hyvin halvoin kä
Ntein haki lääkejakelu- ja lääkekorvattavuusjärjestelmäämme yhden syyllisen, apteekin.
Lääkkeiden jatkuvana käyttäjänä en hyväksynyr kirjoittajan näkemyksiä. Kirjoitin kriittisen badtineen, mutta HS sensuroi sen. Ohessa sensuroitu viesti.
Asenteellinen, pahansuopa puhkukirjoitus
Kirjoittaja käsittelee lääkkeiden jakelu- ja korvausjärjestelmää, mutta löytää sieltä kuon suurennuslasilla apteekin syylliseksi, vaikka apteekeilla ei ole osaa eikä arpaa kokonaisuuteen eikä nykyjärjestelmään.
Suomalaiset maksavat lääkkeistään sen, mitä lääkkeistä valtio ei korvaa. Apteekit eivät päätä lääkkeiden korvattavuudesta. Suomessa korvattavuutta on heikennetty. Siinä kokoomus on ollut kovin aktiivinen.
Kulukatonkin ongelmiin löytyy syylliseksi apteekki ihan kuin neula heinäsuovasta. Apteekki ei päätä kulukatosta eikä sellaista järjestelmää olekaan, missä jokin taloudellinen yksikkö tekee vastikkeetta työtä paitsi kommunismissa ja sosialismissa. Apteekki veloittaa logistiikasta, varastoinnista, palvelusta kokonaiset 1.50e. Mikä muu ala voi kehua samasta tehokkuudesta.
Viitehinta sama juttu. Apteekki ei päätä, mitä lääkkeitä putkessa on. Siitä päättävät lääkeyhtiöt ja valtio (hila). Niille hinta on se mittari, apteekille mm. saatavuus (halvimpia ei ole saatavilla kun lääkeyhtiöt eivät halua myydä lääkeitään ilmaiseksi), tunnettu valmistaja (ei hämärävalmistaja), toimitusvarmuus, lääkkeen koostumus, teho, asiakaspotilas-suhde (sopiva lääkintä) jne. Lisäksi, joissakin lääkkeissä ero lasketaan centeissä.
Todetaan, että en ole apteekkari, en varmaceutti vaan olen elinikäni lääkkeitä käyttävä potilas ja oppinut ymmärtämään että Suomen apteekkijärjestelmä on jos ei maailman niin Euroopan toimivin, taloudellisin ja turvallisin lääkkeidenjakelujärjestelmä.
Jos kirjoittaja olisi todella kiinnostunut lääkkeiden hinnoista, silloin olisi syytä selvittää mitä eri puolueet, eduskunta, kelakin ovat tehneet lääkekorvauksille, mitä lääketehtaat saatavuudelle, hinnoille, lääkeputkelle, mikä on tukkurakenne Suomessa ja sen vaikutus hintoihin jne.
Tässä naapurimaissa oikeisto teki lääkejakelusta markkinavetoiset ja jäljet ovat ollet ikävät. Muitakin esimerkkejä on.

Vastaukset 3
Vanhimmat
HSltä kummallista lääkekeskustelua. Lehti oli julkaissut nettisivuillaan kolumnin Lääkekauppa suomalainen erikoisuus tai jotain sinne päin. Luin jutun, katsoin että kolumnin kirjoittaja oli mennyt siitä, mistä aita on matalin ja hyvin halvoin kääntein haki lääkejakelu- ja lääkekorvattavuusjärjestelmäämme yhden syyllisen, apteekin.
Lääkkeiden jatkuvana käyttäjänä en hyväksynyt kirjoittajan näkemyksiä. Kirjoitin kriittisen vastineen, mutta HS sensuroi sen. Ohessa sensuroitu viesti.
Asenteellinen, pahansuopa puhkukirjoitus
Kirjoittaja käsittelee lääkkeiden jakelu- ja korvausjärjestelmää, mutta löytää sieltä kuin suurennuslasilla apteekin syylliseksi, vaikka apteekeilla ei ole osaa eikä arpaa kokonaisuuteen eikä nykyjärjestelmään.
Suomalaiset maksavat lääkkeistään sen, mitä lääkkeistä valtio ei korvaa. Apteekit eivät päätä lääkkeiden korvattavuudesta. Suomessa korvattavuutta on heikennetty. Siinä kokoomus on ollut kovin aktiivinen.
Kulukatonkin ongelmiin löytyy syylliseksi apteekki ihan kuin neula heinäsuovasta. Apteekki ei päätä kulukatosta eikä sellaista järjestelmää olekaan, missä jokin taloudellinen yksikkö tekee vastikkeetta työtä paitsi kommunismissa ja sosialismissa. Apteekki veloittaa logistiikasta, varastoinnista, palvelusta kokonaiset 1.50e. Mikä muu ala voi kehua samasta tehokkuudesta.
Viitehinta sama juttu. Apteekki ei päätä, mitä lääkkeitä putkessa on. Siitä päättävät lääkeyhtiöt ja valtio (hila). Niille hinta on se mittari, apteekille mm. saatavuus (halvimpia ei ole saatavilla kun lääkeyhtiöt eivät halua myydä lääkeitään ilmaiseksi), tunnettu valmistaja (ei hämärävalmistaja), toimitusvarmuus, lääkkeen koostumus, teho, asiakaspotilas-suhde (sopiva lääkintä) jne. Lisäksi, joissakin lääkkeissä ero lasketaan centeissä.
Todetaan, että en ole apteekkari, en varmaceutti vaan olen elinikäni lääkkeitä käyttävä potilas ja oppinut ymmärtämään että Suomen apteekkijärjestelmä on jos ei maailman niin Euroopan toimivin, taloudellisin ja turvallisin lääkkeidenjakelujärjestelmä.
Jos kirjoittaja olisi todella kiinnostunut lääkkeiden hinnoista, silloin olisi syytä selvittää mitä eri puolueet, eduskunta, kelakin ovat tehneet lääkekorvauksille, mitä lääketehtaat saatavuudelle, hinnoille, lääkeputkelle, mikä on tukkurakenne Suomessa ja sen vaikutus hintoihin jne.
Tässä naapurimaissa oikeisto teki lääkejakelusta markkinavetoiset ja jäljet ovat ollet ikävät. Muitakin esimerkkejä on.
Politiikan viljeleminen kirjoituksessasi vaikutti ilmeisesti ettei kirjoitusta hyväksytty ensin. Muutenkin teksti oli hieman ontuvaa, mutta hyvä toimitus korjaa kielioppi- ja kirjoitusvirheet.
HS pyrkii toimimaan mielipide- ja arvojohtajana. HS:n "keskustelupalstalla" pyritään luomaan mielikuva niistä mielipiteistä ja arvoista, joita ihmisten halutaan kannattavan ja myötäilevän ja toisaalta niistä, joita ihmisten ei kannata kannattaa tai myötäillä.
HS:n ja sen intressiryhmien etuja palvelevat mielipiteet julkaistaan ja nostetaan esille ja niiden vastaiset mielipiteet sensuroidaan tai haudataan. Joskus huomaamattomasti, joskus havaittavana vastapuolen mitätöimisenä. Kuten diktatuureissa, oppositiosta luodaan kuva, johon kansalaisten kannata itseään liittää.
Joskus sensuroinnista päättää omatoimisesti HS:n tietynlaisena ihmisenä palkkaama moderaattori, joskus jonkin aiheen tai tapahtuman yhteydessä kaikkia moderaattoreita on selvästi kehoitettu sensuroimaan kommentit, jotka ovat vastoin HS:n ja sen intressiryhmien etua.
Naiivia odottaa, että keskustelu HS:n keskustelupalstalla olisi ohjailematonta, kun HS julkaisemallaan sisällöllä pyrkii ajamaan poliittisia ja kaupallisia tavoitteita.
Sama toki pätee enemmän ja vähämmän muihinkin "keskustelupalstoihin".