tuntuuko kenestäkään muusta että puhuminen ei meinaa onnistua edes tuttujen ihmisten seurassa? minusta tuntuu että olen menettänyt normaalin puhumiskyvyn viime aikoina kokonaan, en osaa sanoa asioita niin kuin ajattelen ja pelkään että puheeni kuulostaa sekavalta ja epäselvältä. en halua selittää asioita kovin pitkällisesti tai yksityiskohtaisesti koska pelkään että sekoan sanoissani ja kukaan ei ymmärrä mitä yritän sanoa. keskustelutilanteissa tulee useimmiten ahdistava olo koska tuntuu etten keksi mitään puhuttavaa ja pää lyö vaan tyhjää ja toivon etten päästä suustani mitään typerää. luulen myös että puheeni kuulostaa monotoniselta ja tylsältä, osittain siksi etten osaa kuvailla asioita niin että ne kuulostaisivat kiinnostavilta ja osittain siksi etten osaa käyttää elekieltä samalla kun puhun. en ole koskaan ollut mikään loistava puhuja ja olen aina välttänyt isommissa porukoissa puhumista koska olen ujo, mutta tällä hetkellä tuntuu etten jaksaisi yhdenkään ihmisen seuraa koska puhuminen rasittaa minua niin paljon.
Puhuminen is a problem
21
3086
Vastaukset
- weryuik
Osittain kuulostaa tutulta. Itse en ole kovin läheinen sukulaisille ( tai siltä tuntuu) ja siksi puhuminen on aina enemmän tai vähemmän stressaavaa. Yleensä kun en ruukaa puhua asioista joista en ymmärrä. Aikuiset kun ovat kokeneempia kuin minä. On myös tilanteita tullut usein vastaan, kun yritän puhua jollekkin tai selittää jotakin niin puhun asiat hieman epäselväksi ja toinen ihmettele että mitä siis tarkoititkaan tolla ja hermostuksissani saatan alkaa kälättää jotenki kummallisesti ja hankalasti asioita. Oikein läheisille ja luotettaville henkilöille puhuminen on helppoa, mtta useimmille ei.
- tgyhjuuuuuuu
Sama juttu , mulla on hankala selittää jotaki pitkää stooria että muut saa selvää.
Ja muuten minulla tullee aivan ************ moisia sanasekoilua jos en keskity ja keskity erittäin tarkkaan mitä puhun.
Ja ei en ole tyhmä : ysin oppilas.:D Eikä pääkopassakkaa oo mittää vikkaa.
Turhauttaa ku puhun muille ihmisille, ne saa aivan ääliömäisen kuvan.musta. - Problemo
Tutulta kuulostaa. Välillä tuntuu että menee sanat sekaisin vaikka olisikin tuttujen kanssa. Sitten sitä puhumista alkaa miettimään ja menee vielä enemmän sekaisin sanoistaan.
Semmonenki ongelma mul välil että ku yksin kuljen nii jopa kävelytyyli alkaa mietityttämään. Sitten kun sitä alkaa miettimään tarpeeksi -> alkaa kompurointi. En tiedä mistä tälläinen on yhtäkkiä tullut. Isommissa porukassa en edes mieti miten kävelen.- ongelmainen
siis joo musta tuntuu että saan kohta jonku hermoromahduksen koska mä kiinnitän niin helvetisti huomiota itteeni ja siihen miten mä käyttäydyn ja liikun ja puhun... tuntuu kokoajan siltä etten mä oo normaali ja kaikki tajuaa sen. mun tekis kyllä mieli puhuu ja olla hauska ja rento, mut en pysty siihen koska mua inhottaa se etten osaa puhua rennosti vaan sanat pitää lähes pakottaa suusta ja ne kuulostaa teennäisiltä ja töksähteleviltä...
musta kans tuntuu että usein ihmiset ei edes kertakaikkiaan jaksa kuunnella jos mä yritän selittää jotain vähänki pidemmin, jos mä yritän vaihteeks olla muussa kun kuuntelijan roolissa, ne alkaa heti puhuu mun päälle tai kommentoi vaan yhellä sanalla ja alkaa sit ite puhuu jostain muusta. yleensä ainaki jos joku selittää mulle jotain juttuu niin mä ainakin esitän kiinnostunutta vaikkei se asia oikeasti niin hirveesti kiinnostaiskaan, ja sit mä kans esitän paljon kysymyksiä. ja musta tuntuu et kukaan ei IKINÄ kysy multa yhtään mitään. mun mielestä ois paljon helpompi jutella asioista jos olis sellanen tunne et ihmiset on oikeesti kiinnostuneita, mut ilmeisesti näin ei ole. ehkä se on totta että mun puhetyyli on pitkästyttävä eikä ne edes useimmiten tajuu mitä mä sönkötän joten ne mieluummin puhuu vaan omista asioistaan.
mustakin tuntuu kans usein että mä kävelen ihan oudosti ja yleensäkin mun liikehdintä on jotenki jäykkää ja kummallisen näköstä. sit julkisella paikalla mulla on kokoajan sellanen tunne et mä näytän jotenki oudolta ja mun meikit on huonosti ja tukka näyttää rumalta, ja sit mun on aivan pakko tiirata itteeni jokaikisestä peilistä tai ikkunasta tai ihan mstä vaan, koska musta tuntuu etten mä voi olla ihmisten ilmoilla ellen mä näytä omasta mielestäni hyväksyttävältä. mulla on siis jonkinlainen pakkomielle omaan ulkonäkööni, koska musta oikeastaan tuntuu että musta pidetään vaan silloin kun mä näytän hyvältä. sillon kun mä oon ilman meikkiä ja huonoissa vaatteissa mä tunnen itteni ihan arvottomaksi luuseriksi. ongelmainen kirjoitti:
siis joo musta tuntuu että saan kohta jonku hermoromahduksen koska mä kiinnitän niin helvetisti huomiota itteeni ja siihen miten mä käyttäydyn ja liikun ja puhun... tuntuu kokoajan siltä etten mä oo normaali ja kaikki tajuaa sen. mun tekis kyllä mieli puhuu ja olla hauska ja rento, mut en pysty siihen koska mua inhottaa se etten osaa puhua rennosti vaan sanat pitää lähes pakottaa suusta ja ne kuulostaa teennäisiltä ja töksähteleviltä...
musta kans tuntuu että usein ihmiset ei edes kertakaikkiaan jaksa kuunnella jos mä yritän selittää jotain vähänki pidemmin, jos mä yritän vaihteeks olla muussa kun kuuntelijan roolissa, ne alkaa heti puhuu mun päälle tai kommentoi vaan yhellä sanalla ja alkaa sit ite puhuu jostain muusta. yleensä ainaki jos joku selittää mulle jotain juttuu niin mä ainakin esitän kiinnostunutta vaikkei se asia oikeasti niin hirveesti kiinnostaiskaan, ja sit mä kans esitän paljon kysymyksiä. ja musta tuntuu et kukaan ei IKINÄ kysy multa yhtään mitään. mun mielestä ois paljon helpompi jutella asioista jos olis sellanen tunne et ihmiset on oikeesti kiinnostuneita, mut ilmeisesti näin ei ole. ehkä se on totta että mun puhetyyli on pitkästyttävä eikä ne edes useimmiten tajuu mitä mä sönkötän joten ne mieluummin puhuu vaan omista asioistaan.
mustakin tuntuu kans usein että mä kävelen ihan oudosti ja yleensäkin mun liikehdintä on jotenki jäykkää ja kummallisen näköstä. sit julkisella paikalla mulla on kokoajan sellanen tunne et mä näytän jotenki oudolta ja mun meikit on huonosti ja tukka näyttää rumalta, ja sit mun on aivan pakko tiirata itteeni jokaikisestä peilistä tai ikkunasta tai ihan mstä vaan, koska musta tuntuu etten mä voi olla ihmisten ilmoilla ellen mä näytä omasta mielestäni hyväksyttävältä. mulla on siis jonkinlainen pakkomielle omaan ulkonäkööni, koska musta oikeastaan tuntuu että musta pidetään vaan silloin kun mä näytän hyvältä. sillon kun mä oon ilman meikkiä ja huonoissa vaatteissa mä tunnen itteni ihan arvottomaksi luuseriksi.Siis ihan kuin mun suusta noi asiat, mitä toit esille! Mustakin tuntuu, ettei mua jakseta kuunnella ja puhutaan päälle. Mä tietenki kuutelen muiden juttuja iha totaaliseen väsymiseen asti. Mä oon ottanu viimeaikoin sellasen asenteen, et kyl mulla on oikes tulla kuunnelluksi ja oon alkanu vaatimaan muilta sitä ja en oo sitten kuunnellu ja mielistelly muide juttui nii paljoo.
Lisäks toi ulkonäköjuttu kans! Mite voitkaa ajatella niin samal taval ku mä! Pakko kattoo jokasest mahollisest peilistä, miltä näytän, kaikki ihmissuhteetki on muka kiinni siitä, miltä näytti milläkin hetkellä. Outo olemus löytyy multakin ja koen olevani vähän kuin joku robotti kun niin mekaanisti liikehdin kun mietin sitä liikaa :D- Ujouttako
ongelmainen kirjoitti:
siis joo musta tuntuu että saan kohta jonku hermoromahduksen koska mä kiinnitän niin helvetisti huomiota itteeni ja siihen miten mä käyttäydyn ja liikun ja puhun... tuntuu kokoajan siltä etten mä oo normaali ja kaikki tajuaa sen. mun tekis kyllä mieli puhuu ja olla hauska ja rento, mut en pysty siihen koska mua inhottaa se etten osaa puhua rennosti vaan sanat pitää lähes pakottaa suusta ja ne kuulostaa teennäisiltä ja töksähteleviltä...
musta kans tuntuu että usein ihmiset ei edes kertakaikkiaan jaksa kuunnella jos mä yritän selittää jotain vähänki pidemmin, jos mä yritän vaihteeks olla muussa kun kuuntelijan roolissa, ne alkaa heti puhuu mun päälle tai kommentoi vaan yhellä sanalla ja alkaa sit ite puhuu jostain muusta. yleensä ainaki jos joku selittää mulle jotain juttuu niin mä ainakin esitän kiinnostunutta vaikkei se asia oikeasti niin hirveesti kiinnostaiskaan, ja sit mä kans esitän paljon kysymyksiä. ja musta tuntuu et kukaan ei IKINÄ kysy multa yhtään mitään. mun mielestä ois paljon helpompi jutella asioista jos olis sellanen tunne et ihmiset on oikeesti kiinnostuneita, mut ilmeisesti näin ei ole. ehkä se on totta että mun puhetyyli on pitkästyttävä eikä ne edes useimmiten tajuu mitä mä sönkötän joten ne mieluummin puhuu vaan omista asioistaan.
mustakin tuntuu kans usein että mä kävelen ihan oudosti ja yleensäkin mun liikehdintä on jotenki jäykkää ja kummallisen näköstä. sit julkisella paikalla mulla on kokoajan sellanen tunne et mä näytän jotenki oudolta ja mun meikit on huonosti ja tukka näyttää rumalta, ja sit mun on aivan pakko tiirata itteeni jokaikisestä peilistä tai ikkunasta tai ihan mstä vaan, koska musta tuntuu etten mä voi olla ihmisten ilmoilla ellen mä näytä omasta mielestäni hyväksyttävältä. mulla on siis jonkinlainen pakkomielle omaan ulkonäkööni, koska musta oikeastaan tuntuu että musta pidetään vaan silloin kun mä näytän hyvältä. sillon kun mä oon ilman meikkiä ja huonoissa vaatteissa mä tunnen itteni ihan arvottomaksi luuseriksi.Oon aivan samanlainen. Tuntuu just että kun yrittää ruveta keskusteleen nii tulee outoja katseita ja asiani ei ole yhtä kiinnostavaa kuin muiden. En pidä keskusteluista yhtään. Nykyään välttelen vaa enemmän ja enemmän tilanteita joissa joutuisin aukaisemaan suuni. Ainut niin sanottu terve ihmissuhde mielestäni on poikaystäväni kanssa. Mutta hänenki seurassa saatan vielä joskus jännittää asioita ja pitää itseäni mitättömänä.
Käyn terapiassa sosiaalisenfobian takia. Se lienee sitten mielenterveyden häiriö mistä kärsin. Vaikkakin tuntuu etten saa kerrottua asioita vieläkään niinkuin ne ovat.
Tunnen itseni jotenkin tyhmäksi tai jotain kun en osaa ikäisteni tavalla keskustella asioista tai käydä edes töissä. Koska olen suurimman osan ajastani jännittynyt tai ahdistunut.
Olen jo monta vuotta haavelluit ihan vaan kuolemasta. Mutta pahalta sekin tuntuu kun kumminkin olen hyvässä suhteessa ja itse silti olen näin romu.
Ja kun menen kauppaan inhoan sitä tunnetta joka siellä tulee. Tunnen itseni jotenkin oudoksi ja oudon näköiseksi. Mietin käyttäydynköhän nyt ihan normaalisti ja näytänköhän ihan normaalilta. Tai mitä jos en vaan itse millään tajua sitä etten nyt oo ihan tältä planeetalta ja kaikki muut ympärilläni sen tajuaa. Outoa.
Olen yrittänyt toistella itselleni että olemme kaikki erinlaisia ja olen ihan normaali omalla tavallani mutta ei tuo vielä ole hirveästi auttanut.
Onko kukaan näistä oireista kärsivä selvinnyt? Ettei oireilisi joka ikisessä tilanteessa vaan pystyisi olemaan rento ja itsensä hyväksynyt.
- hohhoijaaklaao
Mulla on kans näin, että en enää edes perheenjäsenille oikeen osaa jutella luontevasti. Johtunee varmaankin siitä kun olen nii kauan asunut poissa heidän luotaan, ja käynyt vaan satunnaisesti (joskin kyllä aika usein välillä) kylässä...
Enkä muutenkaan ole koskaan tykännyt puhumisesta siksi koska se on juurikin niin rasittavaa. Vaikka kyllä mä sinänsä tykkäisin jutella, yksin ollessani puhun koko ajan itsekseni, mutta muiden seurassa jotenkin tulee sellanen kömpelö ja tönkkö ja epävarma olo. - Merkkinimimerkki
Juu, välillä tuntuu niinkuin olisi vasta oppinut puhumaan ja sanoja pitää hakea ihan hirveästi ja pysähtyä miettimään, että mitä oikein olikaan sanomassa. Sitten kuulostaa ihan typerältä, kun tuntuu kertakaikkiaan jäätyvän ja täytyy pitää taukoja puheessa järjestääkseen ajatuksensa uudelleen.
Toisinaan mietin, että onkohan mulla päässä joku aivokasvain tai jotain, joka tekee puhumisesta hirveetä epäselvää sönkkäämistä ja takeltelua... Ennen uskalsin puhua suuremmitta ongelmitta tuttujen ihmisten kanssa, mutta nyt ei meinaa enää sitäkään.
Mietin mun puhetta kamalasti ja hermostun ja stressaan, että mitäköhän muut musta mahtavat ajatella, kun en tahdo saada edes kaikkein yksinkertaisimpiakaan asioita sanotuksi selvästi. Pelkään antavani todella tyhmän ja vajavaisen kuvan itsestäni muille ihmisille, kun ei puhe ota sujuakseen. - kkkkkkkkkkkkkkkkkk
On edellisistä kirjoituksista jo aikaa mutta pakko kirjottaa tänne että kuullostaa kyllä hyvin tutulta!
Ja sen takia kun en osaa selittää asioita sujuvasti pelkään esiintymistä ihan älyttömästi. Useinkin tulee sitten turvauduttua siihen että lukee asiat suurinpiirtein suoraan jostain . Ja asiaa pahentaa vielä se kun minulla on hiljainen ääni ja tuntuu etten saa sitä kuuluville vaikka kuinka yrittäisin.
Oisi se vaan niin paljon helpompaa kun osaisi puhua spontaanisti ja kuuluvalla äänellä! - MrJuha82
Kuulostaa tympeältä ongelmalta.
Ite puhun kuin papupata läheisille, mut vieraille en puhu juuri ollenkaan. - iel
Tämä kuuluu ihan kehitykseen, minullakin on ollut joskus tälläisiä aikoja nuorempana. Toisaalta on hyväkin varautua ettei kaikkea paljasta tai puhu mitä sattuu. Olen pitänyt kirkossa puheita, en ole pappi ja laulanutkin ja aina esiintyminen on jännittänyt mitä enemmän on ollut kuulijoita. Vahvistaa ja harjoitus tekee mestarin. Olin kanssa joskus oikein huolissani ja punastelin jopa oman perheen piirissä, vaikka ei sitä muut huomannut. Itse aina monta kertaa kuvittelee et nyt se katsoo mua. Vaikka se ajatteliskin ihan toisia asioita ja ei edes ehkä kuullut mitä sanoin. Jos haluat voit kirjoittaa päiväkirjaan asioita ylös ja selkiintyy järjestys sieltäkin. Olin aika hiljainen josta isäni ei pitänyt vaan sano kovalla äänellä et puhu kovempaa, niin olen säästellyt ääntäni. Omasta mielestäni minulla on lempeä ääni, jos karjuu niin tulee möreä ääniseksi vanhempana, minusta se ei ole kaunis piirre vanhemmassa iässä. Uskon et löydät tien puhumiseen. On olemas joitakin vertaustuki ryhmiä, onkohan se kognitiivinen kurssi. Perheneuvolasta voi kysyä tai etsiä netistä.
- haaa
Minulla on sama ongelma, olen 26 vuotias ja tämä ongelma haittaa elämää. Joudun miettimään sanoja pitkää ja sitten en saa kaikkia ajatuksia sanoiksi
- yhyy
Googletin tämän ongelmat ja tähän tekstiin törmäsin, vaikka monen vuoden takaa aloitus onkin. Oli kuin olisin itse kirjoittanut aloitustekstin. Kouralliselle ihmisiä pystyn puhumaan luontevasti ahdistumatta. Välillä tuntuu kuin menettäisin yhteyen omiin ajatuksiini ja irtaannun tilanteesta niinikään ja hämmennän itseäni. Hmh. Tosin jos rauhallisesti keskityn, niin ei oo niiiiin paha.
- yksinkuljen
Todella tuttua tekstiä minullekin. Olen tällä hetkellä yliopistossa, enkä ole tutustunut yhteenkään ihmiseen, koska en osaa jutella luontevasti. Olen jotenkin oppinut suoriutumaan yksin kaikesta, käyn yksin syömässä ja istun aina yksin kaikkialla. Olen ihan mukavan näköinen nainen, ja muutenkin monen tutun mielestä kiinnostava tapaus. Välillä ihmiset katsovatkin niin että heidän tekisi mieli varmaan sanoa jotain. Vaikutan kuitenkin varmaan joko niin yliherkältä ettei minulle uskalla puhua koska murtuisin tai sitten vaikutan niin synkältä että ihmiset ajattelevat että haluan olla vain yksin. Todellisuudessa en ajattele kenestäkään mitään pahaa ja olen kiltti ja luotettava ihminen. Sosiaalisten tilanteiden jännittäminen on estänyt minua tekemästä oikeastaan mitään, mitä olen halunnut. Tykkäisin harrastaa kaikenlaista ja kokea uusia elämyksiä, vaikkapa matkailla, mutta en jaksa aina yksin kaikkea ja on se vähän säälittävääkin. Nykyään en enää niin paljon välitä vaikka nolaisin itseni, mutta se johtuu oikeastaan siitä, että en välitä paljon mistään enää. Jotenkin alan olemaan kauhean negatiivinen ja vihainen kaikelle, mikä johtuu siitä että olen niin pettynyt itseeni.
- yksitail
Jep, sama mulla. Yksin kuljin läpi ammattikoulun ja nyt töissäkään en tauoilla mene muille jutteleen vaan yksin istun jossain. En osaa jutella luontevasti ja katsekontaktikin voi laukaista mussa kiusallisen häpeän tunteen. Tuntuu että aivot ei toimi ollenkaan jos tarvii puhua jollekin ketä ei kunnolla tunne.
- Tyttönen_91
Mullakin samantyylistä ongelmaa. Toisaalta "kiva" huomata, etten ole yksin asian kanssa. Itselläni tämä elämä tuntuu jakautuvan hyviin ja huonoihin jaksoihin liittyen mielenterveysongelmiin ja nyt kun on huono jakso menossa niin huomaa myös puheen olevan vaikeata. Ahdistaa tosi paljon ja vaikea olla ihmisten kanssa kun ei saa ajatuksia sanoiksi, välillä tuntuu ettei päässäkään ole yhtään mitään, lyö vaan tyhjää. Tämä aiheuttaa sen, että porukoissa tuntuu, että jään sivummalle ja jos on vaikka yhdenkin ihmisen kanssa niin ei kunnon keskustelua synny omalta puoleltani. Olen aiemmin ollut aika ujo, mutta olen päässyt siitä aika hyvin, mutta kun on huono jakso menossa niin muutun taas samanlaiseksi oudoksi piipertäjäksi. Tuntuu kauhealta kun on vaan niin lukossa, kurkkua kuristaa ja ahdistaa. Tunnen myös että olen ihan ilmeetön ja tuntuu, että puhe muuttuu monotoniseksi, pitää tsempata tosi paljon ihmisten kanssa ja esittää jotenkuten normaalia. Kun voin hyvin olen aika puheliaskin tapaus, varsinkin läheisten kanssa. Nyt on alkanut tuntumaan, että puhuminen ylipäänsä tuottaa suuria vaikeuksia. Kaiken muun lisäksi ei jaksaisi tätä enää yhtään. Ei oikein tiedä miten päin olisi. Enkä tiedä mitä voisin tehdä, että asia paranisi. Kaikin mahdollisin tavoin pitäisi toki saada vointia paremmaksi, mutta tuntuu, että keinot alkavat loppumaan.
Väittäisin, että tuo puhuminen paranee ainoastaan puhumalla mahdollisimman paljon..Sitten se puhe alkaa kulkea ja sanat eivät enää takertele kurkkuun.
Laitahan mulle henkilökohtaista meiliä, jos kaipaat ystävää moneen kivaan. Ymmärrystä riittää monenlaisiinkin asioihin ja ongelmiin.
- WaitingPotHead
Vau en tullu ajatelleeksikaan et on muita ihmisiä saman probleeman kaa. Mua vaan häiritsee et ennen osasin olla sosiaalinen ja puhuin humoristisesti ja sulavasti. Nykyään olen ahdistunut ja jännitän asioita ihan turhaan. Esim. Pitää mennä juttelemaan jollekin ihmiselle tiskin takana. Mutta osaan esittää ulkoisesti itsevarmaa vaikka sisältä olen jännittynyt ja koitan kuumeisesti miettiä mitä sanon ja vaikka saisinkin päähäni hyvän lauseen tai sanan niin en osaa sanoa sitä ääneen ja tilaisuus onkin jo mennyt. Jopa oman poikaystävän kanssa on välillä vaikeuksia keskustella järkevästi. Aloitan aiheen enkä osaakaan lopettaa sitä järkevästi vaan alan sopertaa etten osaa puhua enää ja en tiedä mistään mitään. Olen 20v ja pitäisi aloittaa oma elämä poikaystävän kanssa muttakun en tiedä mistään aikuisjutuista mitään vaikka parhaani koitan. Nykyään hengaan vain poikaystäväni ja parhaan ystäväni kanssa. He kahdestaan puhuvat ties mistä politiikasta ja maailman menoista mihin harvaan asiaan osaan yhtyä mukaan. Mulla on vanhoja tuttuja kavereita mutta harvoin heitä nään koska mua ei kysytä ikinä mihinkään eikä kukaan ilmeisesti ole kaivannutkaan mua kun eivät ole tulleet juttelemaan/viestittelemään enkä osaa itse aloittaa keskusteluja koska koen ettei ketään kiinnosta mun elämä. Olisi vaikka ja mitä lisättävää mutta tabletilla kirjoittaminen kestää liian kauan :D Jaksan silti joka päivä toivoa parempaa huomista ja jaksan uskoa että selviän tästä, mutta en tiedä pitäisikö mennä jollekin psykologin juttusille näistä asioista :/
- WaitingPotHead
Ja tähän perään vielä voisin kyllä lisätä, että jos täällä joku nyt lukee näitä ja kokee samoja asioita niin tuu ihmees laittaa kommenttia tähän perään jos kiinnostaa juttu seura. Kaipaisin kyllä hieman omanikäistä juttuseuraa (18-23), koska se helpottaisi juttelua :) Nyt mietin että kehtaanko sittenkään jutella, mutta uskoisin, että se helpottaisi. En ole jutellut vuoteen kunnolla kenenkään muun kanssa kuin poikaystäväni ja ystäväni... kaikkea sitä..
- nainenkohta26v
Mulla on ihan samanlaisia kokemuksia ollut jo pitkään, ja puhuminen on hemmetin vaikeeta nykyää. Joskus jopa vaikeampaa kuin aiemmin. Aiemmin kuvittelin olevani vain ujompi ja hiljaisempi kuin muut, mikä olisi syy jännittämiselle ja yksinäisyydelle. Nykyään on alkanut selkeytyä, että olen myös oikeasti jotenkin erilainen... Se ahdistaa.. Ja tuntuu, että muut tietää, mitä mietinkin.. Joten on kyllä tosi tukala olo, jos vielä miettii ja analysoi ajatuksiaankin kokoajan. Huoh. :/
Mäkin kaipaan juttuseuraa, mutta enpä tiiä houkutteleeko tää viesti ketään kirjottelemaan... - Bbhhdswfcvb
Puhuminen onnistu aina kun ei arvostele eikä vertaa! Pelkkä juu, kyllä, ei, en tiedä, ilmaisut ovat jo puhetta. Siitä kun lähtee niin myöhemmin saa puhua jo lauseita.
Ei kannata pelätä että puheesi kuulostaisi sekavalta tai epäselvältä. Se on kuulijan ongelma, jos ei saa selvää. Aina voi toistaa rauhallisemmin...
Ilmaise vain asia lyhyesti, kuten tahdot, ja jätät siihen etkä mieti ymmärtikö toinen vai ei. Jos ei, hyväksyt sen ettei ymmärtänyt ja jatkat eteenpäin. Jos hänen pitäisi ymmärtää, kokeilet ihan yksinkertaisesti ja rauhallisesti selittää vain muutaman sanan lisää. Parempi jos toistat vain jo sanomasi uudelleen hitaammin ja selkeämmin. Kyllä kuulija voi kysyä lisää jos haluaa. Jos haluat, voit sanoa että "ei mitään" tai "anna olla" tai "unohda"
Elekieltä ei kyllä tarvitse muut kuin esiintyjät. Tavallinen tampio elehtii muutenkin luontevasti puheensa aikana itse sitä tajuamatta. Jalat, sormet, ryhti, ilmeet, asennot...
Ja jos joku ei vain ole samaa mieltä kuin sinä, annat hänen olla omaansa mieltä ja olet itse omaasi mieltä eikä siinä muuta tarvita. Keskityt siihen mitä teet ja sanot etkä mieti sitä mitä muut mahdollisesti sinusta ajattelevat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83336MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681848Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411556Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61972Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758