Yksinkö Jouluaattona?

Tässä kun joulu kohta ovelle kolkuttelee, niin jotenkin tulee jotenkin outo yksinäisyyden fiilis pintaan, kun joulu on ilon, lämmön, ja läheisyyden aikaa.
Mitäs sitä tekis, kun tietää että joutuu Joulun viettämään yksin omassa kopissa.
22271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Niinpä, joulu on yleensä lapsena kivaa kun ei tiedä muuta ja vain nauttii joulusta, siitä se kärsimys sitten kumulatiivisesti kasvaa ajan kuluessa eteenpäin kun tietoisuus joulun kaupallisuudesta iskee tajuntaan.

Jotenkin tuntuu että vika on juuri siinä kun elämme joulua siten kun kaupalliset mainokset sitä toitottavat, elikkäs liike-elämän ehdoilla.

Perinteisestihän joulu on hiljentymisen juhlaa, ei mikään markkina ja metelijuhla.
Omassa kopissa vietetys joulussa ei ole mitään pahaa kunhan itse on sinut itsensä ja joulunsa kanssa.

Äänestä
  • Vassaripaskat ruikuttaa joulun kaupallisuudesta samalla kun me menestyjät ja hyvät tyypit nautitaan täysin siemauksin lanttulaatikosta, uudesta ostetusta kodinelektroniikasta ja piparista.

    Äänestä

Hei,
minulel tuli paha mieli puolestasi. Itse olen ollut vuosia "yksikseni" jouluna, mutta en koe sitä mitenkään ongelmana. Ehkä siksi, etten oikeastaan kaipaa näitä "pakollisia" juhlia.
Minulla on kyllä sukua, jonka kanssa voin halutessani Joulunkin viettää. Itse vaan olen ehkä mieluummin omillani.
Tsemppiä, yksin olostakin voi oppia nauttimaan?

Äänestä

tuskin sua kukaan sinne köyttäny on, onpa tuola ulkona paljo muitaki jotka on lähteny liikkeelle jos ei yksinään halua olla eikä sukulaiset kiinnosta.

Äänestä

Pas..ka fiilishän se on joulua yksin viettää mut kohtalo on suonut minullekkin tämän järkyttävän yksinäisyyden olotilan

Äänestä

koko paska. Kun ei avaa Tvtä eikä radiota ei edes huomaa että on joulu

Äänestä

Menen huoriin joululahjaksi itselleni

Äänestä

Varmaan 5 joulu tulee olemaan yksin. Ei vaan ole ketään läheistä eikä ole kavereita.

Äänestä

Työpaikalla ihmiset kyselevät toisiltaan joulusuunnitelmia. Minulta eivät kysy ja parempi onkin. Kaikki tietävät, että vietän sen yksin ja saan sääliviä ilmeitä. Piti lähteä johonkin matkalle, mutta en sitten jaksanut alkaa sitä järjestämään.

Äänestä

Olen niin yksin, yksinöinen! Kukaan ei halua olla mun kanssa, koska olen tyhmä ja ruma.

Äänestä

Todella ikävää, jos olet yksin tahtomattasi. Nyt alkaa tietysti olla vähän myöhäistä tehdä kovin suuria suunnitelmia.

Äänestä

Mua taas stressaa joulussa sukulaisten tapaaminen. Helpompaa olis olla yksin kun on epäonnistunut kaikessa.

Äänestä
  • Miksi ette sinkut vietä joulua vaikka vanhempien ja perheiden parissa? Kai teillä nuorilla sinkuilla on sentään vielä vanhemmat elossa ja mahdollisesti löytyy myös veljiä, siskoja ja muita sukulaisia? Ei kai sitä yksin tarvitse joulua viettää vaikka sinkkuna olisikin.

    Äänestä

Joulun voi ihan hyvin viettää yksin.

Siinä on sekin hyvä puoli, ettei tarvitse miellyttää ketään eikä sopia miten siivotaan/sisustetaan/juhlitaan/ostellaan lahjoja jne.

Itsensä kanssa kannattaa olla sen verran sinut, ettei pieni yksinäinen jakso "perheiden juhla-aikaan" tunnu missään. Sitten kun olet yksinäsi mielelläsi ja tunnet olosi mukavaksi siten, olet valmis ehkä etsimään seuraa yksinäisyyteesi myös.

Äänestä

Joulussa ja muis pyhis on ikävää et vakipanojen vanhemmat tai miehet on kotona sillon.

Äänestä

Aion runkata koko joulun. Onneksi porno on olemassa.

Äänestä

Minulle Joulu ei ole ollenkaan vuoden tärkein juhla. Joulu ei poikkea tavallisista lomapäivistäni. Olen vain kotona, luen kirjoja, katson elokuvia, syön tavallista ruokaa, en tykkää jouluruoasta. Minusta Joulu ei ole mikään iloinen juhla vaan hyvin rauhallinen ja perhekeskeinen ajanvietto. Ehkä juhlan päätarkoitus on saada lahja. Itse en tarvitse lahjoja.

Äänestä

Pitäis varmaan tästä lähtien aina paeta jouluksi ulkomaille.

Äänestä

Minä ainakin olen ihan tarkoituksella jouluna itsekseni, hoitelen sukulais- ja muut vierailut viikonloppuna alta pois ja palaan sitten kotiin kinkunpaistoon, haen ehkä joitakin leffoja, saatan jossain välissä käväistä kaupungilla katselemassa ja kaikkea sellaista, mukavaa kun saa ihan rauhassa mennä ja tulla eikä kukaan ole aikatauluttamassa. Oikein sääliksi kävi perheellisiä kun töissä puhuivat että on menoja, siivouksia yms enemmän ja vähemmän itsekullakin varattuna ohjelmaan, minua ahdistaisi sellainen meno.

Äänestä

Nykyisin joulu on oikeastaan tavallinen, tai siis hieman pidempi viikonloppu. Kaupallisuus ja kaikenlainen krääsä puskee joka lävestä, eikä iso osa ihmisistä kykene hiljentymään kuin korkeintaan päiväksi tai pariksi.

Hiljaisiin sinkkujouluihin on jo tottunut, joten kauheasti ei jaksa panikoida koko asiasta. Ajattelin ulkoilla jouluna ja välipäivinä, sekä tehdä mitä mieleen juolahtaa. Helppoa siinä mielessä, kun ei ole suunniteltuna tiukkaa aikataulua ja siten kiirettä singahtaa paikasta toiseen.

Jos jotain kaipaa, sellainen luminen maalaisjoulu olisi mieleen, mutta onneksi kaupungissa meno hiljenee jouluksi, kun "kaupunkilaiset" lähtevät maalle ja ties minne....

Äänestä

Yksin olen ollut jo 5 vuotta. Eipä se joulu muista päivistä eroa. Salille vois mennä jouluaattona 3 tunniksi ainakin ja sit loppupäivä kotona.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stinkybrew kirjoitti:

Tässä kun joulu kohta ovelle kolkuttelee, niin jotenkin tulee jotenkin outo yksinäisyyden fiilis pintaan, kun joulu on ilon, lämmön, ja läheisyyden aikaa.
Mitäs sitä tekis, kun tietää että joutuu Joulun viettämään yksin omassa kopissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu