Parisuhde kauniin ja suositun naisen kanssa

Riippuu naisen iästä ja kokemuksista erilaisten miestyyppien kanssa.

kauniisti sanottu tuo "sitä että toinen haluaa parastani, niinkuin minä hänelle", eikö se tarkoita sitä parhainta hyvettä ihmisessä eli tekemisiensä pyyteettömyyttä ??

jos sellainen nainen lupautuu naimisiin, eikö se ole osoitus suuresta luottamuksesta ja uskosta yhteiseen loppuelämään, ei hevillä sitoudu ja mene naimisiin sellaiset naiset eikä miehet.

Eheh...mistä lähtien tuo naisten "lahjominen" on ollut ulkonäköön liittyvää-saa sitä mies juosta vähän arkisemman näkösenkin eukon takia ihan tarpeeksi.

Mutta asiaan: kuinka paljon luulet tuon "parhaimman miehen" kärsivän siitä, että prinsessamainen muijansa karkaa jonkin lähes vastaavan komistuksen matkaan? Lohduttajia kun löytyy pilvin pimein lähikapakastakin...logiikkaa hei.

Se on se sisäinen kauneus mikä ratkaisee mulle

Riippuu naisesta. Kaunis nainen voi olla joko fiksu ja järkevä tai tyhmä pissis. Jos nainen on fiksu ja järkevä, elämä hänen kanssaan on todennäköisesti ihanaa. Jos taas tyhmä pissis, niin yhtä helvettiähän se elämä on.

Miellyttävää on seurustella kauniin naisen kanssa,eikä pelota yhtään,että nainen löytäisi komeamman. Tällaiset pelkäämiset ovat samanlaisia,kuin odottaisi meteoriitin tippuvan päähän,tai salaman iskevän. Enkä kyllä keksi,mitä negatiivista kauniin naisen kanssa seurustelussa olisi? On huomattavasti mielyttävämpää katsella aamiaispöydässä kaunista naista,kuin hiukset sekaisin olevaa ylipainoista latoharakkaa.

Kyllä, minä olen seurustellut oikeasti hyvännäköisen naisen kanssa.

Tämä tyttöystäväni oli nimittäin Suomen eturivin malli, mallitoimistonsa kruununjalokivi niin sanoakseni. Kasvot jokaiselle miehelle tutut. Nyt hän on kyllä jo malliuransa lopettanut.
Minkälaistako oli hänen kanssaan seurustella?

Jotkut sanovat, ettei rikkaus tee ihmistä onnelliseksi. Ehkäpä niin, mutta tosiasiassa rikkana on huomattavasti helpompi viettää kivaa ja virikkeellistä elämää kuin pennittömänä. Epäilenpä että koko sanonnan ovat rikkaat itse keksineet köyhempien lohdutukseksi. Vai oletko jonkun rikkaan joskus kuullut luopuneen varakkuudestaan, koska se ei tee onnelliseksi?

Sama asia naisen kauneuden kanssa. Kaunista on helppo rakastaa. Kun seurustelumme alkuaikana hän istui sylissäni lattialla ja vain katselimme leffaa televisiosta, tuntui kuin olisi pitänyt nipistää itsensä hereille. Hänen kauneutensa tuntui aivan epätodelliselta.
Siis en kerta kaikkiaan pienintäkään virhettä hänen ulkonäöstään voinut löytää.
Eikä hän myös ollut kliseisen tyhmä bimbo. Ylioppilaaksi muutama vuosi aikaisemmin päässyt ja miehiäkään ei hänen elämässään ollut montaa ollut ennen minua.
Jos katseet voisivat tappaa, olisin moneen kertaan kuollut mies. Jonon ohi baariin mennessämme tunsin tämän kyllä selässäni, mutta ei se minua oikeasti häirinnyt.

Mutta aina on paratiisissa jotain, mikä on täydellisen onnen esteenä.
Tässä tapauksessa se oli tyttöystäväni taipumus ajoittaiseen masennukseen. Hänellä oli mielialalääkitys ja muutenkin tunteet menivät vuoristorataa.
(Tuolla muuten aiemmin joku nuori mies kirjoitti, että mielenterveysongelmaiset naiset ovat " turn off" hänelle. Olenpahan vaan aivan varma, että mielialaongelmasta huolimatta tämän jumalaisen kauniin mallitytön takia konttaisit polvesi ruvelle hetkeäkään epäröimättä.)

Mutta jollain tavalla maailmamme eivät kuitenkaan kohdanneet ja niin hän sitten lopulta jätti minut.
Olinko surullinen? Olin.

Mutta yllättävän nopeasti siitä suhteen loppumisesta pääsin yli. Syy oli se, että hän ei ollut kuitenkaan ensirakkauteni. Ensirakkauteni ei ollut samalla lailla täydellisen kaunis, mutta kivan näköinen kuitenkin. Ja minun silmissäni ensirakkauteni oli "perfect", vaikka ei ehkä useimpien muiden mielestä. Suhteen mallityttöystävääni kariuduttua huomasin pian, että oikeasti ikävöin sitä tavallisemman näköistä ensirakkauttani. Ja siitä ikävästä minun oli tavattoman vaikea päästä irti.

Menin sitten kuitenkin naimisiin ihan kivan tavallisemman tytön kanssa ja lapsikin syntyi, mutta kaipuu ensirakkauteen ei vaan millään meinannut sydämestäni sammua. Vaikka olisin halunnut sen rakkauden muiston häipyvän mielestäni, tunteita ei valitettavasti voi järjellä ohjata.

Lopulta kaikki purkautui siten, että itse sairastuin masennukseen. Kesti kolme helvetillistä vuotta toipua siitä sairaudesta. Mutta vihdoin viimein toivuttuani selville vesille huomasin, että ensirakkauteni kaipuu lopulta oli samalla irrottanut minusta viimein otteensa. Se rusentava ote oli kestänyt 10 vuotta! Nyt olin vihdoin vapaa rakastamaan oikeasti niitä ihmisiä, joita minun kuuluukin rakastaa, eli perhettäni.

Yritin kirjoittaa tämän jutun niin totuudenmukaisesti kuin osasin. Jokainen voi jutun perusteella luoda oman mielipiteensä siitä, vaatiiko rakkaus elääkseen täydellistä kauneutta vai jotain muuta.

Paljonkohan sulla on ikää tai elämänkokemusta? Luulen ettei sitä juurikaan ole.

"Toiset kadehtii heitä jotka onnistuu saamaan tavoitellun naisen itselleen" aivan eri asia kuin kaunis nainen. Vaikuttaa siltä että sinä olet kateellinen.

Joskus huomaat ettei elämä ole viihdettä vaan sen lisäksi jotain muutakin.

Mustasukkaisuus on ollut omissa suhteissani yksi suurimmista riesoista. Yksikin mies saattoi soitella kymmeniä kertoja yössä, jotta tietäisi missä olen.. Mielestäni en ole mitenkään ihmeellisen kaunis, vaikka kuljenkin yleensä huolitellun näköisenä. Silti joka ikisen poikaystäväni on ollut vaikea jotenkin ymmärtää, että he ''ovat saaneet minut.'' Entinenkin sanoi, että olen niin mielettömän hyvännäköinen, että häntä pelottaa. No joo, saan iskuyrityksiä päivittäin, jos olen liikenteessä. Vähän ujojahan miehet monesti on, mutta yleensä porukka kuitenkin uskaltautuu tulla tutustumaan kaveriporukkamme kautta minuun. Joku mies joskus jopa myönsi, että tutustui kaveriini (ja antoi kaverini ihastua häneen), vain jotta pääsisi lähelle minua. Voitte arvata, että tuohon mieheen en koskenut pitkällä tikullakaan...
Suhteessa ei tulisi edes mieleen lähteä kenenkään muun matkaan, koska ryhdyn suhteeseen vain ihmisten kanssa, joiden kanssa olen luonut syvän tunnesiteen.

Kuitenkin, jokainen nainen kokee varmasti joskus iskuyrityksiä rikkailta, komeilta tai menestyviltä miehiltä, eikä ole kauneudesta kyse miten niihin suhtaudutaan. Olen suhteessa mahtavan miehen kanssa, joten torjun joka ikisen yrityksen (ja myönnetään, joskus kuljen ''kihlasormuksen'' kanssa voidakseni vaan simppelisti näyttää sormusta, jos joku yrittää mitään..). Joskus on hämmentävää, jos puolitutut ihmiset pysähtyvät baarissa, kaupassa tai ulkona ja sanovat yhtäkkiä, että olen häikäisevän kaunis tai kaupungin kaunein nainen. Vislaukset tai esimerkiksi pikkulapsilta saadut kommentit ulkonäöstä ovat hyvin ymmärretäviä kyllä (lasten kommentit suloisia tosin).
Hämmentävää tässä on kuitenkin se, etten todellakaan ole samaa mieltä. Kohtalaisen suuri kaupunkimme on täynnä mielettömän kauniita naisia (voin sanoa tämän täysin rehellisesti, koska pidän myös naisista) ja peiliin katsoessani näen heti paljon virheitä. Olen kuitenkin ajan kanssa opetellut tulemaan jokseenkin sinuiksi ulkonäköni kanssa, pidän itseäni ihan kohtalaisen nättinä. Katseita, kommentteja ja iskuyrityksiä saan, mutta niillä ei paljon pidemmän päälle kehuskella. Ulkonäkö on katoavaista.

Sen sijaan mahtavimpia lauseita (joskin niitä saa vain yleensä pidempiaikaisilta ystäviltä ja kumppanilta) ovat olleet esimerkiksi ''elämä ei olisi mitään ilman sinua'', ''kiitos, että olet niin hyvä ystävä'' tai ''sinun ansiosta selvisin elämäni pahimpien hetkien yli.''
Kuinka moni ei muka pitäisi noista kehuista enemmän?

Ei ulkonäkö tosiaan kerro ihmisestä kovinkaan paljoa. Itse nykyään menen vähän ns. lukkoon ulkonäön kehuista, sillä olen välillä miettinyt, onko normaalia saada niitä lähes päivittäin. Kuitenkin joskus haluaisin, että voisin saada vain kavereita. Yllättävän suuri osa kavereistani ovat kaikonneet, koska ovat olleet ihastuneita minuun, enkä voi heille suhdetta tarjota. Joko suhtaudun heihin jo niin kuin kavereihin tai olen varattu, niin kuin viimeisen vuoden ajan olen ollut. Joskus tunnen tuskaa siitä, ettei ihmisille tunnu riittävän pelkkä kaverisuhde. Voiko tämä olla ulkonäkökysymys (en minä kuitenkaan mahdottoman kaunis ole, en mitään verrattuna malleihin tai misseihin!) vai johtua jostain ihan muusta?

Joka tapauksessa, vaikka vientiä olisi monenlaisten miesten keskuudessa, ei se tarkoita, ettei nainen olisi uskollinen. Onhan se imartelevaa kuunnella iskurepliikkejä sun muuta, mutta oman rakkaan rakastavainen katse ja kosketus on niitä joita on mahdotonta korvata puolitutulla miehellä. On ihanaa tulla baarikierrokselta kotiin, jossa odottaa oma mies ja hänen lämmin syli. Ei niitä samoja kauniita silmiä, porautuvaa katsetta, kosketusta, huulia, tuoksua ja ääntä ole kellään muulla. Ei ole vielä kertaakaan tullut hetkeä, että haluaisin mieluummin lähteä jonkun ventovieraan lirkuttelijan luokse kotona odottavan taivaan sijasta.

Jos ihminen on jo herättänyt toisessa syviä tunteita, joita ei saa millään sammumaan, mitä pelkoja pitäisi enää olla? Jos et herätä kumppanissa niin syviä tunteita, entä sitten? Päästä menemään, jos onneaan vielä etsiskelee. Kyllä sen oikeanlaisen kemian tuntee, vaikka tuo nyt saattaakin kuulostaa naiivilta. Normaali arkikäyttäytyminen naisen kanssa on ihan riittävää. Mä oon niin herkkä innostumaan, että musta on jo suloista, jos toinen on ostanut suklaarasian ja laittanut kuumaa glögiä valmiiksi. Kohtele naista vaikka kuten haluaisit sinua kohdeltavan.