" Mä rakastan sua, oon aina rakastanu, mut me ei kuuluta yhteen, mä en kuulu tänne. Ku joku ääni mun sisällä sanoo et mä en kuulu tänne ni sillo se on totta. Mun elämäl ei oo tarkotusta, uskon et sul tulee mua ikävä mut ei kukaa muu välitä."
Se on hirveintä mitä oon kenenkään suusta kuullu ikinä, en tienny mitä olisin sanonu tai tehny. Kuitenki koitin vakuuttaa poikaystäväni siitä, että häntä kaivataan, tarvitaan ja rakastetaan ja siitä, miten hyvä tulevaisuus hänellä on.
Poikaystäväni ei ole itkenyt minun nähden koskaan vuoden seurustelumme aikana, paitsi silloin, kun hän sanoi " Tää ei johdu susta, mut mun on pakko sanoo tää sulle etukäteen, koska muuten miettisit loppu elämäs sitä, miks mä tein niinku tein. Nyt mun täytyy jatkaa matkaa yksin, sori."
Sen sanottuaan hän repi mut irti ja löikin mua käteen, koska en irrottanut. Ja lähti kävelee poispäin. Olin niin paniikissa et ajattelin lähtee juoksee erisuuntaa, mut itkien kävelin poikaystäväni perässä ja revin tätä takista ja rukoilin pysähtymään.
Pahin paniikki meni ohi siinä vaiheessa kun poikaystävä otti mua kädestä kiinni ja jatko kävelemistä, mut pelkäsin silti edelleen, paljon. Tien laidalla olevan ison kiven luo kuitenkin päädyttiin ja oltii hetken ihan hiljaa. Pyysin poikaystävääni rauhottumaa ja yritin ite kans tehä samoi. Sanoin et antais itelles vähä aikaa, ku siinä ei ainakaa häviä yhtään mitää.
En tietenkää uskaltanu jättää poikaystävääni yksin, varsinki ku se sanoi et aikoo jäädä siihe yöks, ku ei kotiinkaa haluu mennä. Sanoin pyytäväni koko sydämmestäni, niinku tietysti tein, että se lähtis mun mukaan ja tulis mun luo yöks. Vastaukseks poikaystäväni pyys mua olemaa hetken siinä, ja olinki. Lopulta se pyys et jos sittenki vois tul mun luo ja lähettii käsikkäi kävelee ja sen jälkee se on ollu ihan ku mitään ei olis tapahtunukkaa.
Apua tarvitsen siis, koska pelkään poikaystäväni vahingoittavan itseään kun en ole paikalla. Mitä teen? Kenellekkään kun en voi puhua asiasta, koska poikaystäväni vannotti minun olla puhumatta.
Se on hirveintä mitä oon kenenkään suusta kuullu ikinä, en tienny mitä olisin sanonu tai tehny. Kuitenki koitin vakuuttaa poikaystäväni siitä, että häntä kaivataan, tarvitaan ja rakastetaan ja siitä, miten hyvä tulevaisuus hänellä on.
Poikaystäväni ei ole itkenyt minun nähden koskaan vuoden seurustelumme aikana, paitsi silloin, kun hän sanoi " Tää ei johdu susta, mut mun on pakko sanoo tää sulle etukäteen, koska muuten miettisit loppu elämäs sitä, miks mä tein niinku tein. Nyt mun täytyy jatkaa matkaa yksin, sori."
Sen sanottuaan hän repi mut irti ja löikin mua käteen, koska en irrottanut. Ja lähti kävelee poispäin. Olin niin paniikissa et ajattelin lähtee juoksee erisuuntaa, mut itkien kävelin poikaystäväni perässä ja revin tätä takista ja rukoilin pysähtymään.
Pahin paniikki meni ohi siinä vaiheessa kun poikaystävä otti mua kädestä kiinni ja jatko kävelemistä, mut pelkäsin silti edelleen, paljon. Tien laidalla olevan ison kiven luo kuitenkin päädyttiin ja oltii hetken ihan hiljaa. Pyysin poikaystävääni rauhottumaa ja yritin ite kans tehä samoi. Sanoin et antais itelles vähä aikaa, ku siinä ei ainakaa häviä yhtään mitää.
En tietenkää uskaltanu jättää poikaystävääni yksin, varsinki ku se sanoi et aikoo jäädä siihe yöks, ku ei kotiinkaa haluu mennä. Sanoin pyytäväni koko sydämmestäni, niinku tietysti tein, että se lähtis mun mukaan ja tulis mun luo yöks. Vastaukseks poikaystäväni pyys mua olemaa hetken siinä, ja olinki. Lopulta se pyys et jos sittenki vois tul mun luo ja lähettii käsikkäi kävelee ja sen jälkee se on ollu ihan ku mitään ei olis tapahtunukkaa.
Apua tarvitsen siis, koska pelkään poikaystäväni vahingoittavan itseään kun en ole paikalla. Mitä teen? Kenellekkään kun en voi puhua asiasta, koska poikaystäväni vannotti minun olla puhumatta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vai niin
Sanot ettet voi puhua asiasta kellekään ja kysyt mitä voit tehdä? Vaihtoehtoja on kuule aika vähän kun ne ainoat tavat saada apua on laskettu pois. Mieti uudestaan. Olette näemmä nuoria. Ota yhteyttä jonnekin, vanhempiinsa, terveydenhuoltoon, jonnekin vanhempaan tai ammattilaiseen, kerro hänen itsetuhoisuudestaan. Toki hän saattaa sinulle siitä suutahtaa mutta omaksi parhaakseen se on, ymmärtää myöhemmin. On äärimmäisen väärin sinua kohtaan, että sinun pitäisi toimia hänen hengenpelastajanaan. Poika tarvitsee ammattiapua! Ehdota josko hän olisi sitä valmis hakemaan. Jos ei, hae hänen puolestaan. Vaihtoehtoisesti voit kuluttaa itsesi ja mielenterveytesi loppuun murehtiessasi rakkaastasi, ottaessasi vastuun hänenkin elämästään. Ainoa apu on ulkopuolinen apu, se sinun on hyväksyttävä. Itsemurhaa hautova tarvitsee aina ammattiapua!
Että poikaystäväsi pelaa jotakin sairasta peliä. Sitoo sinua häneen yhä tiukemmin.
Ota pikkuisen etäisyyttä ja tutustu narsismiin ja mieti onko olemassa se vaihtoehto että kaverisi ei oikeasti olekkaan itsetuhoinen.
Jos näin on hän imee sinut henkisesti tyhjiin ja kun olet hänelle hyödytön hän hylkää sinut.
Vuoden seurustelu ei vielä kerro mitään henkilön oikeasta käyttäytymisestä joten hänen luonteenpiirteet alkavat tulla nyt esille.
Voinhan olla myös väärässä ja kaverisi tarvitsee oikeasti apua mutta syyllisyyttä sinun ei tarvitse tuntea teitä mitä hyvänsä.
Et ole vastuussa poikaystävänsä tekemisistä
Ite oon 19v mies, just alottamassa armeijaa, ja itekkin jollain tasolla mietin välillä itsemurhaa. Päällisin puolin voisi luulla että kaikki on kunnossa, minulla on kiva tyttöystävä josta välitän todella paljon, kiva perhe ja kavereita. Olen heidän läsnäollessa aina iloinen ja esitän että kaikki on hyvin. Todelisuudessa olen ollut surullinen ja masentunutkin ihminen jo monta vuotta. Valehtelen joka päivä ihan tavallisista asioista läheisilleni. Olen valehdellut että käyn koulua vaikka itseasiassa olen jättänyt senkin kesken, minulla on velkoja kelalle joita en pysty maksamaan. Yksi syy tähän kaikkeen on sekin että minua ei vaan kiinnosta loppujen lopuksi tarpeeksi, olen liiankin rento ihminen, vaikka masentunut olenkin. Tyttöystävän ansiosta varmaan olen vielä täällä kirjottamassa tätä juttua, mutta sekin harmittaa että hän saisi paljon paremman miehen ja tulen aiheuttamaan vaan hänelle ongelmia. En tiedä oliko tässä mitään järkeä mutta jatkan tätä oleskelua kummiskin täällä maapallolla vielä. Mutta voisi sanoa että "tiimalasista" on hiekka lopussa, kohta valheeni paljastuu ja olen yksin.
Kyllä nuo asiat järjestyvät, kunhan saat armeijan kunnialla käytyä loppuun.
19-vuotiaalla on vielä elämä edessä muutenkin. Mielestäni asetat liikaa arvoa ns "hyvälle elämälle" Jokaisella meillä on silloin tällöin velkaongelmia. Rukoile Jumalaa, niin asiat järjestyvät. Ei noin nuorta kaveria kukaan pakota ulosutolla itsemurhaan! Mene rohkeasti puhumaan asioista vanhemmillesi! Kyllä sinun asiasi saadaan järjestykseen. Olet nuori lupaava mies, eli ehtyvä luonnonvara tässä maassa. Ei Suomella edes ola varaa antaa sinun syrjtäytyä!
No mä uskon karmaan ja saan varmaan vielä sen mitä mä ansaitsen, ja se ei tuu oleen mitään hyvää :)
Muuta ajatuksiasi, muutat samalla elämääsi. Usko hyvään! 19-vuotiaalla on vielä paljon edessä, myös hyvää. Jos uskot karmanlakiin ja että sinulla on jotain sovitettavaa. Sen voit tehdä tekemällä elämässä hyviä asioita - ei itsemurhan avulla!