Herra Hakkaraisen perhekalenteri
Olen palannut sukujuhlista. Joka vuosi liitetään yhteen neljä pitkää ruokapöytää, ja peitellään niiden saumat pellavaliinalla. Tämän kokoavan tradition päälle kasataan kaikki ruoka ja juoma, kynttilät. Asettelin atraimia lautasten vierelle, kurkistelin viinilaseihin ja taittelin ikivanhoja lautasliinoja.
Jokaiseen, vähäpätöisempäänkin esineeseen, liittyi jokin tarina. Tämä oli tarinoitten talo. Tämä talo narisi tuulessa, taipui ja taipuessaan vinttiä myöten valitti.
Hallinnoin kaaosta pitämällä tunnepuoleni kurissa; joku vuosi verta, joku kyyneliä, joku pikkunäppärää sanaleikkiä, monet taas vain yksinkertaisena osallistuvaa, irtonaisena kilisevää naurua.
Minulla on kuusi veljeä ja heillä kuusi vaimoa. Olen hukkua lapsiin. Heitä on joka puolella ja kaikenikäisinä kaikissa mahdollisissa murrosvaiheissaan. Lasten jättämissä tyhjissä aukoissa marhaa kaikenlaisia vaimoja; on vaimo-vaimoja, uudelleen naituja, juuri löydettyjä ja jo justiinsa unohdettuja sekä lähtötelineisiinsä jätettyjä.
Veljeni juovat viinaa ensin tuvassa, sitten metsässä, sitten kylmässä saunassa. Sitten ajelevat moottorikelkalla pitkin peltoja. Lunta ei ole missään. On nousemassa myrsky. En tarvitse säätiedotuksia. Luen luomakuntaa kuin kirjaa.
Ylitseni puhaltavaa ilmaa siivilöivät havunoksat kuiskivat: Sinä olet nähnyt suden, joka jaloissani juoksentelee. Sinä olet nähnyt harmaan suden, mutta oletko sinä nähnyt minut, se kyselee.
Isäni, patruunojen jälkeläinen, herkistyy hetken irrallisuudesta ja kertoo kaipaavansa äitiäni, vaimoaan. Katselemme kellastuneita albumeita toinen toisensa jälkeen. En sano mitään, annan sivujen kääntyä ja tarinoiden uusiutua - yhä uudelleen ja uudelleen.
Myrsky saapuu, taivuttaa pihakoivuja. Tuuli on ja pysyy. Lapset kirkuvat, puita kaatuu ja minusta tuntuu, että pieni huoneeni maailman äärilaidalla on lapsen huone, kuolleen lapsen huone. He ovat polttaneet sen tulipesässä kirjeitäni, tai nähneet sen liekit väärin. Muuri on kuuma, vaikka ympärillä aukeaa lämmin syysyö. Käperryn koskemattomaan lapsenpetiini ja tunnen menneisyyden ummehtuneen tuoksun, jota kaiketi rakastan kuin kaukaista laukausta, jonka kaiku ei koskaan kai pääty.
Olen palannut sukujuhlista. Joka vuosi liitetään yhteen neljä pitkää ruokapöytää, ja peitellään niiden saumat pellavaliinalla. Tämän kokoavan tradition päälle kasataan kaikki ruoka ja juoma, kynttilät. Asettelin atraimia lautasten vierelle, kurkistelin viinilaseihin ja taittelin ikivanhoja lautasliinoja.
Jokaiseen, vähäpätöisempäänkin esineeseen, liittyi jokin tarina. Tämä oli tarinoitten talo. Tämä talo narisi tuulessa, taipui ja taipuessaan vinttiä myöten valitti.
Hallinnoin kaaosta pitämällä tunnepuoleni kurissa; joku vuosi verta, joku kyyneliä, joku pikkunäppärää sanaleikkiä, monet taas vain yksinkertaisena osallistuvaa, irtonaisena kilisevää naurua.
Minulla on kuusi veljeä ja heillä kuusi vaimoa. Olen hukkua lapsiin. Heitä on joka puolella ja kaikenikäisinä kaikissa mahdollisissa murrosvaiheissaan. Lasten jättämissä tyhjissä aukoissa marhaa kaikenlaisia vaimoja; on vaimo-vaimoja, uudelleen naituja, juuri löydettyjä ja jo justiinsa unohdettuja sekä lähtötelineisiinsä jätettyjä.
Veljeni juovat viinaa ensin tuvassa, sitten metsässä, sitten kylmässä saunassa. Sitten ajelevat moottorikelkalla pitkin peltoja. Lunta ei ole missään. On nousemassa myrsky. En tarvitse säätiedotuksia. Luen luomakuntaa kuin kirjaa.
Ylitseni puhaltavaa ilmaa siivilöivät havunoksat kuiskivat: Sinä olet nähnyt suden, joka jaloissani juoksentelee. Sinä olet nähnyt harmaan suden, mutta oletko sinä nähnyt minut, se kyselee.
Isäni, patruunojen jälkeläinen, herkistyy hetken irrallisuudesta ja kertoo kaipaavansa äitiäni, vaimoaan. Katselemme kellastuneita albumeita toinen toisensa jälkeen. En sano mitään, annan sivujen kääntyä ja tarinoiden uusiutua - yhä uudelleen ja uudelleen.
Myrsky saapuu, taivuttaa pihakoivuja. Tuuli on ja pysyy. Lapset kirkuvat, puita kaatuu ja minusta tuntuu, että pieni huoneeni maailman äärilaidalla on lapsen huone, kuolleen lapsen huone. He ovat polttaneet sen tulipesässä kirjeitäni, tai nähneet sen liekit väärin. Muuri on kuuma, vaikka ympärillä aukeaa lämmin syysyö. Käperryn koskemattomaan lapsenpetiini ja tunnen menneisyyden ummehtuneen tuoksun, jota kaiketi rakastan kuin kaukaista laukausta, jonka kaiku ei koskaan kai pääty.
Vastaukset 13
Vanhimmat
mieletöntä, miten näihin voi niin mennäkin. Kävellä sisään ja ulos, pirtistä kamariin ja esineisiin, tutkia.
Laukauksien kaiku
Siitä oli niin käsittämättömän kauan, kun lautasellani oli ollut viimeksi suuren metsälinnun lihaa. Leikkasin vaaleahkoa lihaa veitsellä, ja nostin haarukassa olevaa palaa varovasti kohti huuliani aistien täyttyessä menneen tuoksuista ja mauista, haulikon laukausten vaimetessa jossakin kaukana metsän reunassa. Vaivuin siihen hetkeen, jonka isäni oli minulle omin käsin alas ampunut. Näin suuren pirtin pöydän, joka oli vielä tyhjillään. Huomasin ylhäällä katon rajassa uudesta puusta tehdyn lautaristikon, jonka tarkoitusta en enää muista. Rastin alle oli tuotu jättimäinen kuusi, jonka oksilla paloi aitoja kynttilöitä hopeakuorikoissa liekkien häilyvistä valoista kiiltävinä. Eri maiden lippuja, kullan värisiä käpyjä, sammaleen samettia muistuttava hopeakääty ja valkoiset kynttilät joiden takia kuusen lähellä oli kielletty juoksemasta.. Ei mutta!
Mitä ihmettä? Aitoja kynttilöitä! Poltettiinko kuusessa aitoja kynttilöitä?
Ja mikähän luojan luomus se tämä on? Mä tässä katselin ja vertailin kuusimuistikuviamme ja huomasin, että mikään ei oikein natsaa. Mulla on kaktus ja sulla pinetime.Toiseksi sun kuusi on tulessa vain jouluisin, mun läpi vuoden.
Varsinkaan noita lippuja en ymmärrä. Miten näin sulkeutunut ja kaukainen maa kuin Suomi suomettaa kuusessa, muttei huudeilla?
Selvästi (ilmiselvästi) vanhaa kamaa.
Siis siinähän selvästi luki: "Eri maiden lippuja".
Toi kuusi oli niin tuttu, niin tuttu..Kullan väriset kävyt ja elävät kynttilät..
:)
On se tosi vanhaa kamaa. Tuskin muistan enää itsekään, eivätkä muistikuvat ole välttämättä kovin tarkkoja. Ihan varma olen, et kuusessa oli paperinen rimpsu eri maiden lippuja. Sitä vaan mietin, että miksi se kuusenjalalta näyttävä oli mielestäni katossa kiinni.
:) muistin sen tuosta cillan jutusta. Olin pyörittänyt sitä päässäni jouluateriasta asti - siitä metso-kanan maistelusta asti.
Vau,
toivottavasti sä lähetät näitä tekstejä jonnekin (muuallekin kuin tänne). Erityisesti pidin neljännestä ja viimeisestä kappaleesta. Olen kateellinen..
Helmi.
En tiedä olenko näin ATM:nä oikeutettu kirjoittamaan tätä, mutta aliarvioinko palstalaisia, jos sanon: helmiä sioille?
Mitä se tuo ATM tarkoitti? :) Mut osa menee aina sioille, samalla kun helmille.
(A)lemman (T)asoinen (M)ies = peruskoulu
Eikö sen pitäisi riittää?
No en minä sinusta niin ajattele :) Vaikutat.. vaikuitat.. Ääh, en minä sinun koulutustasoa arvaa. Vaikutat kaikkeen riittävän energiseltä ;)