Olen lukennut kyseisestä toimenpiteestä karmivia juttuja, joten tarviiko siihen puuduttavaa tai rauhoittavaa? Mites kun on menossa samana päivänä iltavuoroon töihin onnistuuko se vai joutuuko hakemaan sairaslomaa? Vähän pelottaa se tutkimus/koepalojen otto kun minulla pelkkä papan ottaminenkin sattuu... Onnistuukohan sen otto kun kuukautiset on juuri loppuneet ed. päivänä?
Kolposkopia
Sivi
12
710
Vastaukset
- Nopea tarkastus
Kolposkopia ei tunnu sen enempää kuin papa. Kestää vähän kauemmin, mutta muuta eroa ei tutkittavan kannalta ole. Jos osaa hyvin rentoutua oudossa tilanteessa, niin ei tunnu.
Menet iltavuoroon ihan normaalisti.
Papan ottamista veri haittaa, mutta kyllä tuo kolposkopia pitäisi onnistua. Toki, jos haluat asiasta varmistua, niin soitat sinne mihin olet tutkimukseen menossa.- dölfsdlöföld
No joillakin se kyllä sattuu ihan helvetisti. Sitä vaan ei voi etukäteen tietää onko itse niitä joilla sattuu. No, jos nyt pilkkua viilataan niin ehkä se itse kolposkopia eli tähystys ei satu, mutta koepalojen otto taas voi sattua. Rentoutumalla tuskin voi pahemmin vaikuttaa siihen koepalojen oton kivuliaisuuteen. Itse pyytäisin jotain rauhoittavaa tms, vaikka tietysti lääkärit ja hoitajat vastustavat viimeiseen asti aina mitään lääkitystä, kun "ei se satu". Yeah right.
- Alexa
Itse kävin kolposkopiassa 4 vkoa sitten... ja koko homma oli täysin kivuton paria koepalan nipsaisua lukuunottamatta. ja siis ne tuntui todellakin vain pieneltä nipistykseltä...puuduttavaa se vähän oli kun kesti papan ottoa kauemmin, mutta mitä rennompana olet, sen nopeammin se on ohi. Veristä vuotoa oli 3 päivää toimenpiteen jälkeen, mutta ei mitään kipuja.
Vastaukset tuli viimeviikolla, syövän esiaste löytyi ja se hoidetaan parin viikon päästä Loop-hoidolla... se hiukan jänskättää itseäni, mutta eiköhän siitäkin selvitä. Tsemppiä! - Nassa
Mulle hoitaja soitti etukäteen, että jos haluan rauhoittavaa, niin tuun vaan vähän aiemmin vastaanotolle. En ottanut mitään rauhoittavia, koska olin autolla liikenteessä. Puudutuksen kyllä laittoivat ja joillakin se aiheuttaa tosi kovaa sydämentykytystä, muttei mulla.
Olin kolposkopiassa marraskuussa, syövän esiaste oli mullakin ja nyt parin viikon päästä pääsen loopiin. Siihen kyllä otan rauhoittavan ja mies saa tulla saattajaksi, hoitaja kun kehotti ottamaan saattajan mukaan.
En kyllä juurikaan jännitä tai pelkää loopia, odotan vaan jo että pääsisin siihen, kun tämä koko prosessi tuntuu olevan niin loputtoman pitkä ja hidas, vaikka yksityisellä kuljen. Lisäksi on kovasti vauvaa yritetty tässä pistää alulle, ja nyt en tietysti saisi tulla raskaaksi, joten typerää tämä turha vatvominen, menee monta vauvantekokuukautta hukkaan :)- neiti-25
Mitä ihmettä rauhoittaviako..! Tulipa yllätyksenä, sillä minulle ei noita ole koskaan tarjottu missään näistä kyseisistä toimenpiteistä. Kolposkopiassa olen käynyt puolen vuoden välein, nyt 5 kertaa kaikenkaikkiaan.
Kerran sähkösilmukkahoidossa ja kerran laserhoidossa. Näissä kahdessa edellämainituissa hoidoissa on annettu puudutus, mutta mistään rauhoittavista tai saattajista ei ole koskaan mainittu. Ihmetyttää myös se,että näistä ei hoidoista siis Loop tms ei saa sairaslomaa (ei ainakaan meillä päin) edes sille yhdelle päivälle kun hoito tehdään, vaan itse olen aina varannut ajan vapaapäivälle!
Jännä juttu miten eritavalla eripaikoissa toimitaan :( Kolposkopia ei minusta ole juuri papa- koetta pahempi, tosin kestää pidempään. Itse olen vielä kova jännittämään, enkä pysty rentoutumaan toimeenpiteen aikana, joten sekin tekee hommasta vielä epämielyttävämmän mitä se on. Olen samaa mietä,että se miten kivuliaaksi kolposkopian kokee on hyvin yksilöllistä.
- cbgvn
Kolposkopia ei satu sen enempää kuin spekulan asettaminen emättimeen.
Jos kolposkopian yhteydessä otetaan koepaloja, niin se voi olla täysin kivutonta, se voi tuntua ja se voi sattua. Yleensä puudutetaan ja yleensä puudutus auttaa. Puudutus laitetaan piikillä, joten se voi sitten myös tuntua.
Rauhoittavia ei yleensä tarvita (partsi panikoijat tai hysteriaan taipuvaiset potilaat). Jos kuitenkin tarvtiset rauhoittavia, muista että sekin on ihan normaalia: toiset vain eivät kestä psyykkisesti tuollaista tilannetta. Se vain on niin.
Muistathan, että sinä ole avainasemassa: jos sinua sattuu jossain kohdin toimenpidettä, sinun tulee sanoa siitä (ja mieluummin aikaisemmin kuin liian myöhään). äläkä lue netistä karmivia juttuja kolposkopiasta. Lopeta lukeminen. Mene toimenpiteeseen. Kerro vastaanottohuoneessa, jos sinua pelottaa ja mikä sinua pelottaa. Sen jälkeen on "turvallisempi" käydä lukemass amuiden kokemuksia. Nyt teet vain itsellesi hallaa, kun synnytät pelkoja etukäteen vaikket edes tiedä millainen toimpiteestä sinun kohdallasi muodostuu. - älkää vähätelkö
Turha hysteerinen pelko on toki turhaa, mutta mielestäni on myös fiksua olla uskomatta "lähes kivuton" höpinäitä lääkäreiltä. Joillakin sattuu, joillain ei, mutta etukäteen on kenenkään turha sanoa ettei MUKA SATTUISI. Kukaan ei voi koskaan kokea toisen kipua tai pelkoa joten niiden vähättely on mielestäni todella kurjaa, sillä usein pelkäävä ihminen ei voi asialle mitään. Myöskään kivun vähättely ei kuulu sivullisille eikä varsinkaan lääkäreiden ammattietiikkaan. Kipuun löytyy aina apua ja sen hoitoa tulee vaatia!
Itse suosittelen sekä rauhoittavia että puudutusta, sillä se että luulee menevänsä kivuttomaan toimenpiteseen(mitä minä luulin), ja joka osoittautuukin helvetiksi jättää varmasti pahemmat traumat ja arvet kuin ennakointi ja pelkojenkin luominen tilanteeseen, jossa on jopa täysin luonnollista jännittää tai pelätä.- dölfsdlöföld
Puhut täyttä asiaa. Jostakin syystä aina korostetaan sitä, että ei sitä kannata etukäteen pelätä eikä kannata lukea kauhutarinoita. Noh, itse uskon mieluummin jopa niitä kauhutarinoita kuin erehdyn sinisilmäisesti uskomaan näitä "ei se satu" tai "lähes kivuton -juttuja. Olen tasan samaa mieltä siinä, että siitä ne traumat vasta syntyvätkin, jos luulee menevänsä helppoon toimenpiteeseen mutta todellisuudessa se onkin ihan muuta. Suomessa potilaan henkisen puolen huomioiminen on NIIN surkealla tolalla, että sen asian kanssa joutuu kyllä ihan itse taistella.
- cbgvn
dölfsdlöföld kirjoitti:
Puhut täyttä asiaa. Jostakin syystä aina korostetaan sitä, että ei sitä kannata etukäteen pelätä eikä kannata lukea kauhutarinoita. Noh, itse uskon mieluummin jopa niitä kauhutarinoita kuin erehdyn sinisilmäisesti uskomaan näitä "ei se satu" tai "lähes kivuton -juttuja. Olen tasan samaa mieltä siinä, että siitä ne traumat vasta syntyvätkin, jos luulee menevänsä helppoon toimenpiteeseen mutta todellisuudessa se onkin ihan muuta. Suomessa potilaan henkisen puolen huomioiminen on NIIN surkealla tolalla, että sen asian kanssa joutuu kyllä ihan itse taistella.
Ettekö ole ajatelleet, että siitä kivusta voi kertoa toimenpiteen aikanakin, siitäkin huolimatta, jos siitä kertoi jo ennen toimenpidettä?
Suomessa potilaan henkisen puolen huomioinen ei ole surkealla tolalla. Potilaan on vain itsensä kerrottava, jos tietää olevansa heikompi tässä asiassa. Ei sitä tarvitse hävetä, se on hyvä hyväksyä osana itseä. Se on persoonallisuuspiirre, joka on tosilla ja toisilla ei.
Kivun vähättelykin on vähän kokemuksellinen asia. Joskus pelkkä puhuminen aiheesta saa toisessa tulkinnan kivun vähättelystä, vaikkei niin oltukaan ilmaistu :) Jännitys ja pelko on luonnollsita, mutta kun se menee psykopatologian puolelle, potilas alkaa kuvitella yhdestä sanasta, että nyt häntä vähätellään tai nyt sitä tai nyt tätä. Potilas tekee tulkintavirheen. SE on jo patologista ja sille kannattaa tehdä jotain. Työstää asia, ettei vain vie itseään tilanteisiin, jossa traumatisoituu.
Sitä ei tarvitse hävetä, vaan oikeasti hyväksyä,että "nyt on näin." ja sitten tehdä sille mitä juuri sillä hetkellä voi tehdä. Siihen on keinoja.
Itse kärsin lääkäripelosta ja menin selvittämään sitä. Sekin jo auttoi, että tietoihini kirjattiin lääkäripelko. näin lääkäri osasi ottaa sen huomioon. Sitten alkoi "siedätyshoito". Vieläkään en mielelläni mene lääkäriin, mutta ero on huikea siihen mistä lähdin liikkeelle ja olen nykyään "normaali" potilas.
Toimenpiteitä en koskaan pelännyt, enkä kipua, sillä olen olltu parissakin pahassa onnettomuudessa ja konkreettisesti kokenut miten elimistö hoitaa henkeä uhkaavissa tilanteissa kipujärjestelmän off-tilaan, jotta voi vaikka sitten raahautua paikkaan, jossa voi selvitä paremmin hengissä kuin onnettomuuspaikalla. Tästä syystä johtuen luotan täydellisesti kehoni kivunhallintajärjestelmään. Valitettavasti se ei vain toiminut lääkäripelon suhteen, mutta siihen auttoi sitten se, että hakeuduin selvittämään voiko pelolleni tehdä mitään. koskaan en kokenut, että minun henkisen puoleni huomioiminen olisi ollut surkealla tolalla, vaikka joskus siltä tuntui. Josku osa minussa kuitenkin kertoi, että se on ehkä vain omaa tulkintaani.
Pelkojen luominen on juuri se asia, joka traumatisoi ihmisen. Jännittäminen ja pelkääminen on oikeastikin normaalia. Mutta sitten ei olla enää normaalin puolella, jos jännittämisestä tai pelkäämisestä tekee itselleen peikon. - dölfsdlöföld
cbgvn kirjoitti:
Ettekö ole ajatelleet, että siitä kivusta voi kertoa toimenpiteen aikanakin, siitäkin huolimatta, jos siitä kertoi jo ennen toimenpidettä?
Suomessa potilaan henkisen puolen huomioinen ei ole surkealla tolalla. Potilaan on vain itsensä kerrottava, jos tietää olevansa heikompi tässä asiassa. Ei sitä tarvitse hävetä, se on hyvä hyväksyä osana itseä. Se on persoonallisuuspiirre, joka on tosilla ja toisilla ei.
Kivun vähättelykin on vähän kokemuksellinen asia. Joskus pelkkä puhuminen aiheesta saa toisessa tulkinnan kivun vähättelystä, vaikkei niin oltukaan ilmaistu :) Jännitys ja pelko on luonnollsita, mutta kun se menee psykopatologian puolelle, potilas alkaa kuvitella yhdestä sanasta, että nyt häntä vähätellään tai nyt sitä tai nyt tätä. Potilas tekee tulkintavirheen. SE on jo patologista ja sille kannattaa tehdä jotain. Työstää asia, ettei vain vie itseään tilanteisiin, jossa traumatisoituu.
Sitä ei tarvitse hävetä, vaan oikeasti hyväksyä,että "nyt on näin." ja sitten tehdä sille mitä juuri sillä hetkellä voi tehdä. Siihen on keinoja.
Itse kärsin lääkäripelosta ja menin selvittämään sitä. Sekin jo auttoi, että tietoihini kirjattiin lääkäripelko. näin lääkäri osasi ottaa sen huomioon. Sitten alkoi "siedätyshoito". Vieläkään en mielelläni mene lääkäriin, mutta ero on huikea siihen mistä lähdin liikkeelle ja olen nykyään "normaali" potilas.
Toimenpiteitä en koskaan pelännyt, enkä kipua, sillä olen olltu parissakin pahassa onnettomuudessa ja konkreettisesti kokenut miten elimistö hoitaa henkeä uhkaavissa tilanteissa kipujärjestelmän off-tilaan, jotta voi vaikka sitten raahautua paikkaan, jossa voi selvitä paremmin hengissä kuin onnettomuuspaikalla. Tästä syystä johtuen luotan täydellisesti kehoni kivunhallintajärjestelmään. Valitettavasti se ei vain toiminut lääkäripelon suhteen, mutta siihen auttoi sitten se, että hakeuduin selvittämään voiko pelolleni tehdä mitään. koskaan en kokenut, että minun henkisen puoleni huomioiminen olisi ollut surkealla tolalla, vaikka joskus siltä tuntui. Josku osa minussa kuitenkin kertoi, että se on ehkä vain omaa tulkintaani.
Pelkojen luominen on juuri se asia, joka traumatisoi ihmisen. Jännittäminen ja pelkääminen on oikeastikin normaalia. Mutta sitten ei olla enää normaalin puolella, jos jännittämisestä tai pelkäämisestä tekee itselleen peikon.Niin no, persoonallisuuspiirre ja persoonallisuuspiirre, minä ainakin olen ihan rehellisesti traumatisoitunut jo lapsena. Tässä yksilökeskeisessä kulttuurissa on tietenkin suorastaan automaation tavoin tapana kääntää kaikki yleisiin toimintatapoihin kohdistuva kritiikki yksilöön. "Sulla nyt vaan on toi piirre ja psykopatologinen ominaisuus, järjestelmässä ei ole mitään vikaa".
En toki tarkoita, etteikö yksilönkin pidä tehdä asioita oman hyvinvointinsa eteen, mutta nykymaailmassa se vaan tuppaa olemaan niin, että kaikki asiat käännetään aina yksilön viaksi. - Laureion
cbgvn kirjoitti:
Ettekö ole ajatelleet, että siitä kivusta voi kertoa toimenpiteen aikanakin, siitäkin huolimatta, jos siitä kertoi jo ennen toimenpidettä?
Suomessa potilaan henkisen puolen huomioinen ei ole surkealla tolalla. Potilaan on vain itsensä kerrottava, jos tietää olevansa heikompi tässä asiassa. Ei sitä tarvitse hävetä, se on hyvä hyväksyä osana itseä. Se on persoonallisuuspiirre, joka on tosilla ja toisilla ei.
Kivun vähättelykin on vähän kokemuksellinen asia. Joskus pelkkä puhuminen aiheesta saa toisessa tulkinnan kivun vähättelystä, vaikkei niin oltukaan ilmaistu :) Jännitys ja pelko on luonnollsita, mutta kun se menee psykopatologian puolelle, potilas alkaa kuvitella yhdestä sanasta, että nyt häntä vähätellään tai nyt sitä tai nyt tätä. Potilas tekee tulkintavirheen. SE on jo patologista ja sille kannattaa tehdä jotain. Työstää asia, ettei vain vie itseään tilanteisiin, jossa traumatisoituu.
Sitä ei tarvitse hävetä, vaan oikeasti hyväksyä,että "nyt on näin." ja sitten tehdä sille mitä juuri sillä hetkellä voi tehdä. Siihen on keinoja.
Itse kärsin lääkäripelosta ja menin selvittämään sitä. Sekin jo auttoi, että tietoihini kirjattiin lääkäripelko. näin lääkäri osasi ottaa sen huomioon. Sitten alkoi "siedätyshoito". Vieläkään en mielelläni mene lääkäriin, mutta ero on huikea siihen mistä lähdin liikkeelle ja olen nykyään "normaali" potilas.
Toimenpiteitä en koskaan pelännyt, enkä kipua, sillä olen olltu parissakin pahassa onnettomuudessa ja konkreettisesti kokenut miten elimistö hoitaa henkeä uhkaavissa tilanteissa kipujärjestelmän off-tilaan, jotta voi vaikka sitten raahautua paikkaan, jossa voi selvitä paremmin hengissä kuin onnettomuuspaikalla. Tästä syystä johtuen luotan täydellisesti kehoni kivunhallintajärjestelmään. Valitettavasti se ei vain toiminut lääkäripelon suhteen, mutta siihen auttoi sitten se, että hakeuduin selvittämään voiko pelolleni tehdä mitään. koskaan en kokenut, että minun henkisen puoleni huomioiminen olisi ollut surkealla tolalla, vaikka joskus siltä tuntui. Josku osa minussa kuitenkin kertoi, että se on ehkä vain omaa tulkintaani.
Pelkojen luominen on juuri se asia, joka traumatisoi ihmisen. Jännittäminen ja pelkääminen on oikeastikin normaalia. Mutta sitten ei olla enää normaalin puolella, jos jännittämisestä tai pelkäämisestä tekee itselleen peikon."Ettekö ole ajatelleet, että siitä kivusta voi kertoa toimenpiteen aikanakin, siitäkin huolimatta, jos siitä kertoi jo ennen toimenpidettä?"
Auttaa muuten kovasti, kun lääkärin vastaus on "ei tämä voi sattua" tai "ei tämän pitäisi sattua".
- älkää vähätelkö
Tuet hienosti "Laureoin" jälleen asianydintä! Vähättely on kipua kohtaan on yleistä, ja vaikka sanot että sattuu niin sanotaan vaan takas et: "sori ei voida antaa mitään" (maksaisi varmaan liikaa)!! Tai sitten juuri edellinen ettei voi MUKA sattua!
Eli edelleeen älkäämme vähätelkö toisten kipuja ja tuntemuksia, kun emme niitä voi tuntea!!
ps. Tärkeää on, että törmätessänne tällaiseen "kipua ei ole" kohteluun tehkää valitus! Se ei johda välttämättä aina mihinkään, mutta voi ainakin sanoa yrittäneensä vaikuttaa ja auttaa tulevaisuudessa myös muita naisia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hengenvaaralliset kiihdytysajot päättyivät karmealla tavalla, kilpailija kuoli
Onnettomuudesta on aloitettu selvitys. Tapahtuma keskeytettiin onnettomuuteen. Tapahtumaa tutkitaan paikan päällä yhtei1746431- 1471764
- 1131548
- 511300
Suureksi onneksesi on myönnettävä
Että olen nyt sitten mennyt rakastumaan sinuun. Ei tässä mitään, olen kärsivällinen ❤️46972Möykkähulluus vaati kuolonuhrin
Nuori elämä menettiin täysin turhaan tällä järjettömyydellä! Toivottavasti näitä ei enää koskaan nähdä Kauhavalla! 😢37928Älä mies pidä mua pettäjänä
En petä ketään. Älä mies ajattele niin. Anteeksi että ihastuin suhun varattuna. Pettänyt en ole koskaan ketään vaikka hu96887Reeniähororeeniä
Helvetillisen vaikeaa työskennellä hoitajana,kun ei kestä silmissään yhtään läskiä. Saati hoitaa sellaista. Mitä tehdä?5839Tarvitsemme lisää maahanmuuttoa.
Väestö eläköityy, eli tarvitsemme lisää tekeviä käsiä ja veronmaksajia. Ainut ratkaisu löytyy maahanmuutosta. Nimenomaan233793- 41789