Lapseni kuoli vajaa 8 vuotta sitten. Arkkuun puetin hänelle hänen omat vaatteet koska se oli mahdollista. Nyt jälkeen päin harmittelen sitä, vaikka silloin se tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Nyttemmin harmittelen koska arrkkuun kuuluva mekko olisi ollut helpompi pukea ja maatuisikin varmaan paremmin. Tämä vaivaa minua vielä nyttenkin, en kai pääse tästä koskaan. olen sanonut itselleni, että silloin se tuntui parhaalta vaihtoehdolta.
Minua aika-ajoin vaivaa tämä asia
qhnuil
7371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ethän vain ole liian ankara itsellesi? Jospa muutenkin syyllistät itseäsi helposti? Niin tekevät meistä monet. Yritä vakuuttaa itsellesi, että menneet ovat menneitä eikä niistä pidä tuntea syyllisyyttä ja katumusta silloin kun asia on jo poissa päiväjärjestyksestä. Yritä vakuuttaa itsellesi, että sinulla on oikeus rakastaa ja armahtaa itseäsi. Yritä ajatella lapsestasi positiivisesti, sitä mitä teit hyvin ja oikein hänen vuokseen. Lapsesikin varmasti haluaisi että olisit onnellinen elämässäsi etkä syyllistävä ja katkera itseäsi kohtaan. Jos tuntuu liian vaikealta, hae ammattiapua.
Meiltä kuoli poika 7v joulun alla. Puettiin hänet omiin vaatteisiin ja laitettiin leluja arkkuun. Minäkin mietin miten kauan niiden hajoaminen kestää, nyt. Samoin mietityttää kun haudattiin sukuhautaan, että osuiko arkku oikealle kohdalle edes kun se on pikemminkin sukuhaudan ja viereisen hautakivan puolivälissä. Tekis mieli soittaa hautapaikan kaivaneelle ja kysyä.
Älä suotta itseäsi syyllistä moisesta. Luulen että omat vaatteeet maatuvat ihan yhtä hyvin kuin muutin vaatteet ja toisalta...eihän lapsesi siellä haudassa ole siellä on vain hänen kuorensa, se maallinen maja. Lapsesi on poistunut ruumiistaan kuollessaan ja mennyt sinne taivaankotiin odottamaan sinua ja muita läheisiään. Siellä sitten kerran tapaatte toisenne.
Minun poikani kuoli 1,5v sitten 26vuotiaana ja veljensä hänet kävi pukemassa, mutta hänelle laitettiin kanssa omat vaatteet jotka olivat hänen lempi vaattensa. Yhtään en ole katunut, halusin silloin vielä että hänelle pitää sukatkin laittaa jalkoihin. Kun hän jälestäpäin ilmestyi luokseni unessa, hänellä oli ne samat vaatteet päällään ja hän oli niin kaunis ja onnellinen ja sanoi mulle "äiti, mulla on nyt niin hyvä olla. Taivasten valtakunta on niin kaunis. Rakastan teitä kaikkia" ja sitten hän katosi. Herätessäni siitä mulla oli niin ihmeen rauhallinen ja seesteinen olo. Tiesin sydämessäni että lapsellani on hyvä olla ja siellä taivaassa hän odottaa meitä muita
vai in
Vaimoni kuoli 8 vuotta sitten ja "anopin" ehdotuksesta puimme hänelle villasukat jalkaan.
Minä ajattelin hänen lempisukkia mutta anopin mielestä ne eivät kelvanneet koska niissä oli pieni reikä, jälkeenpäin harmitti kun ajattelin että miksei niitä lempisukkia olisi voinut laittaa vaikka niissä olikin pieni reikä, oliko se parempi että ne heitettiin kaatopaikalle.
Varsin typerää murehtimista, jätä tuo maatumis asia pois mielestäsi kyllä melkovarmasti lapsesi omatkin vaatteet maatuvat jossakin vaiheessa.
Minä ainakin haluan että kun minä kuolen, niin minut haudataan omiin vaatteisiini.
Näen tuollaisen aivan toisenlaisiin vaatteisiin jotka eivät mahdollisesti vastaa mitenkään minun tyyliäni ruumiini törkeänä häpäisynä riippumatta siitä miten hyvin ne maatuvat tai miten helppoa pukeminen on.
Toivottavasti en loukka sinua. Lapsen menetys on raskas asia. Varmasti ratkaisusi on ollut paras mahollinen. Onko niin että surutyö ja kaipaus ovat vielä keksken ja eihän se varmaan koskaan lopuun tule tehdyksikään. Onko sinulla nyt vaivaamssa jokin syyllisyys, alitajuisesti. Epäiletkö, että jotakin jäi kesken, sanomatta tai olisko voitu tehdä jotakin että hän ei olisi vielä lähtenyt.
Hänen aikansa ja päivänsä maan päällä olivat nyt vain loppuneet.
lapsesi on nyt onnellinen ja sinä saat olla täsät huolestasi myös vapaa.