Käyköhän kohta niin, että ottaa jonkun vaan siitä ilosta ettei tarvii enää olla yksin. Siis sitten kun jo totaalisen kyllästynyt sinkkuuteen. Miettii, että parempi vaihtoehto vähän huonomman kanssa kuin täysin yksin.
Mitä vanhemmaksi on sinkku sitä enempi kriteerit kasvaa. Toisaalta sitä isommaksi kasvaa kaipuu siitä ,että vierellä olisi joku. Tämä kaipuu saattaa voittaa ne kriteerit.
Mitä vanhemmaksi on sinkku sitä enempi kriteerit kasvaa. Toisaalta sitä isommaksi kasvaa kaipuu siitä ,että vierellä olisi joku. Tämä kaipuu saattaa voittaa ne kriteerit.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulla tuo ratkaisu toimi jonkin aikaa, kunnes tunsin ettei tilanne enää toimi. Sitten lopetin suhteen. Nyt taas jo "kaduttaa", ja miettin, että pitäisikö "ottaa" joku kunnes taas voi jättää...?
se sun kaveris itse että oot lopettanut suhteen vai lähditkö kaikes hiljaisuudes?
Juttu tuntuu tutulta. Päätin vuosi sitten reilut kaks vuotta kestäneen suhteen. Se ei kertakaikkiaan toiminut. Tuntui että olin aina antavana osapuolena, mies suorastaan käytti hyväksi antamatta juuri mitään. Olin pitkään kahden vaiheilla, ollako vaiko eikö ja kun ainut asia mikä jotenkin olis toiminut loppui hänen puoleltaan miltei tyystin eli seksi niin lopetin suhteen. Hän otti useasti yhteyttä ja kertoi haluavansa jatkaa.
Olen tavannut moniakin tämän vuoden aikana, mutta mikään ei ole luonnannut ja nyt olisin valmis jatkamaan jopa hänen kanssaan, mutta onneksi hänellä on jo toinen.
Ajattelin että en enää jaksa olla yksin ja tiedän mitä hänen kanssaan saan ja nyt ehkä osaan toimia siinäkin suhteessa paremmin kun olen asioita ehtinyt ajattelemaan. Parempi huonompikin ja epätyydyttävä kumppani kuin ei kumppania ollenkaan.
Mikä neuvoksi, yksinolo on ihan hyvä asia aikansa, mutta ihmisen on ikävä toisen luo.
Mikä tässä sinkkuudessa on niin kauheeta, että mieluummin olis vaikka epätyydyttävässä suhteessa? Itselläni on melkein päinvastoin, kohta en halua suhteeseen ollenkaan, kun alan tottumaan liikaa tähän sinkkuuteen. Muutama tyyppi on ollut kiinnostuneita musta, mutta torjun heidät aina pois. Tietysti olis ihanaa, jos löytäis sen oikean, mutta siihen asti oon mieluummin vaikka puutteessa.
hellyyden kaipuu ja seuran tarve.
...enkä tuota aloittajaakaan. Mikä siinä vapaudessa voi olla noin kauheata? Itselläni tuli juuri 37 vuotta mittariin, ja yksin eläminen tuntuu vuosi vuodelta yhä luontevammalta elämisen mallilta.
Ettei vaan olisi asenteessa vika?
Ei vika ole asenteessa vaan kemiassa. Luonto yrittää huijata meidät pariutumaan tuottamalla meissä sopivia kemiallisia yhdisteitä. Ajan kanssa näiden vaikutus tuntuu laimenevan, jolloin on entistä luontevampaa olla itsekseen. Sama juttu tuntuu olevan muidenkin tunteiden kohdalla. Ennen voimakkaasti vaikuttavat asiat eivät enää tunnu läheskään yhtä vahvasti. Iän myötä elämästä tulee paljon tasapainoisempaa.
vaan siksi, että ois joku. Se jos mikä on sekä itsensä että toisen pettämistä, ja jos aitoja tunteita ei oikeesti oo pelissä, niin suhde kaatuu ennemmin tai myöhemmin. Ok, itekkin oon sinkku, ja enemmän tai vähemmän kroonisessa hellyyden, rakkauden ja seksin puutteessa jatkuvasti, mutta arvostan ja kunnioitan itseäni vielä kuitenkin sen verran, etten halua parisuhdetta hinnalla millä hyvänsä ja kenen kanssa tahansa. Jos et oo löytänyt vielä sitä oikeeta, niin mieti, haluatko olla yksin sinkkuna vai yksin (huonossa) parisuhteessa sen väärän kanssa..?
Tuollaisestako ajattelutavasta muuten johtunee, että avioerot ja muut erot on aika yleisiä nykyisin? Kun väkisin etitään joku kun joku "kirjoittamaton sääntö" sanoo että niin pitää tietyssä ikävaiheessa tehdä? Sit kihloihinkin saatetaan mennä monta kertaa, joskus jopa saman ihmisen kanssa? Oikeesti, hellyyttä, rakkautta ja läheisyyttä kaipaa jokainen, mutta älkää nyt tehkö itteenne pelleksi!
Iän myötä oppii myös arvostamaan sitä toista siinä lähellä, eikä ne kriteerit aina niin korkealla ole, kunhan kemiat pelaa ja on hyvä olla.