Jätin mieheni ensin pikkusyistä, jonka jälkeen halusin palata takaisin. Hän halusi miettiä suhteen jatkamista. Vaadin joka ikinen päivä häneltä vastauksia, jolloin ahdistin hänet nurkkaan. Riideltiin joka päivä samoista asioista.. sitten hän kyllästyi ja lopetti suhteen kokonaan. Nyt en osaa irrottaa hänestä, pakollinen tarve soittaa ja pyytää häntä takaisin. Vaikka päätän etten soita tai tekstaa niin jokaikinen päivä teen sen. Useasti puhuu ihan aikuiseen malliin, ja suostuu jopa lähtemään kahville kanssani. Olen myös saanut kuulla lauseita "jätä mut rauhaan, en tahdo sua enää koskaan". Ja aina kun seuraavaksi soitan niin hän on taas ihan okei. Riideltiin viime puhelussa todella rajusti ja sain tietää hänen olevan toisen naisen luona (jota hän ei myöntänyt). Miksei vaan voinut myöntää niin jättäisin hänet rauhaan? Miksi, miksi en pysty irrottamaan? Vieläkin näin 2kk jälkeen itken iltaisin miksi kaikki meni pieleen!
Tiedän että tarvittaisiin jotain itsekuria, mutten vain pysty. Aina vain täytyy lähettää se viesti jossa kerron rakastavani. Oma vikahan se oli kun jätin mieheni turhasta asiasta jonka olisi voinut ratkoa puhumalla. Syytän vain itseäni.
Miksi olen tällainen???
Mitäää :((
1
302
Vastaukset
- asdgsadg
Sä oot läheisriippuvainen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944293Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10969
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780