Olen ollut yhdessä vaimoni kanssa kymmenisen vuotta. Siitä viimeiset viisi vuotta on parisuhderintamalla menty jokseenkin alamäkeä. Toisen lapsen syntymän jälkeen hän on kääntänyt energiansa lapsiin ja parisuhteeseen panostaminen jäänyt kokonaan. Olen aiemmin ehdottanut että kävisimme välillä kaksistaan jossakin, mutta hän ei oikein aluksi lämminnyt ajatukselle. Kun sitten olen muutamia kertoja lähtenyt hänen kanssaan johonkin, niin ilta on loppunut lyhyeen ja minulle ainakin on jäänyt hyvin tyhjä olo. Periaatteessa on harmonista, mutta minusta pitäisi olla kipinääkin.
Minulla on muutama vuosi enemän ikää ja pari pidempää seurustelusuhdetta takanani ja olen aistinut vaaran merkit jo useampi vuosi sitten. Olen yrittänyt ottaa asioita keskusteluun, mutta toinen ei ole ollut halukas. Hän ei arvostele minua eikä rajoita tekemisiäni, joten siinä mielessä ei ole valittamista. Viimeiset puoli vuotta ovat jo olleet viulun kielellä menemistä. Nyt olen saanut hänet lopulta aloittamaan keskustleluja ja hänen kommenttinsa on "ehkä meidän pitää erota, koska emme ymmärrä toisiamme". Hän ei ole tajunnut, että emme ole panostaneet suhteeseemme riittävästi emmekä keskustelleet. Olo on todella tyhjä, koska olen häntä houkutellut tähän keskusteluun jo vuosia sitten, mutta hän aina valitaa sitä että ajankohta on väärä, hän on väsynyt tai minä esitän epäoleellisia asioita.
Hieman on neuvoton olo, miten saisi keskustelun oikeaan suuntaan. Lähtökohtaisesti meillä olisi hyvät edellytkykset jatkaa, mutta ymmärrys tilanteesta on hyvin erilainen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Yritä saada hänet parisuhdeterapiaan. Ulkopuolinen mielipide ja ohjaus voisi saada hänet tajuamaan suhteenne arvon ja molemmille tekee hyvää nähdä myös toisen puoli asioissa.
Juu...
Parisuhdeterapiasta on puhuttu. Ongelma vain se, että tässä ehtii kulua aika paljon aikaa lisää ennen terapiaan pääsyä. Soitin sinne joulun alla ja eivät ottaneet edes jonoon. Pitää soittaa alkavalla viikolla uudelleen ja kysyä mistä saisi aikaa. Kuuleman mukaan ainakin kolmen kuukauden jono ensimmäiseen tapaamiseen....