Eikös avioerossa kaikki mene puoliksi kun ei avioehtoa ole, huolimatta siitä kumpi on maksanut??
omaisuudenjako
3
231
Vastaukset
- nonäin
Periaatteessa kyllä, molempien netto-omaisuus ynnätään ja lopputulos tasataan.
Asiaan voi vaikuttaa, jos toisella on jotain testamentilla tai lahjaksi saatua omaisuutta, joka on rajattu avio-oikeuden ulkopuolelle. Samoin erityisen lyhyt avioliitto (tai jotkin muutkin syyt) voi vaikuttaa osituksen lopputulokseen, jos osituksen sovittelua haetaan. - Suurta vääryyttä
Näkisin hyväksi vielä että erotessa jokainen ymmärtää, että ei lähtisi riistämään toisen omaisuutta. Saattaahan olla että toinen on saanut jotain perintöä, tuntuu suorastaan kauhistuttavalta, että se pitäisi luovuttaa puoliksi erotessa ihmiselle, jonka suvulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Se on jo vainajan häpäisemistä.
Eli se mitä on saatu aikaan omilla varoilla yhdessä on soveliasta jakaa ja nämä muualta saadut varat jättää sille kenelle oikeasti kuuluvat.
Tuntuu aika julmalta ajatukselta, että lahjoitetut varat menevät jakoon erossa ja sitten myöhemmin tämä eronnut saakin perhettä ja lopulta tämä omaisuus jakautuukin myös näille eron jälkeen tulleille uudelle puolisolle tai lapsille, joilla ei pitäisi olla mitään osuutta. Näin omanien lasten osuudet menevät ihan vääriin osoitteisiin.- tsot tsot
"että se pitäisi luovuttaa puoliksi erotessa"
Näinhän tapahtuu vain, jos toinen puolisoista on tyhjätasku. Osituksen lopputulokseen vaikuttaa molempien varallisuus.
"Se on jo vainajan häpäisemistä"
Tuskin sentään. Mikäli vainaja ei eläessään tehnyt testamenttia, jolla poistaisi perillisensä puolison avio-oikeuden perinnöksi jättämästään omaisuudesta, täytynee uskoa, ettei tällainen asia ollut vainajalle merkittävä. Sama pätee lahjanantajiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p626027Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813526Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242691- 212169
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402165Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621853Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61669Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy85127281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201236- 261117