Aika moni kääntyy helposti sille kannalle, että miksi pari ei olekkaan sellainen kun minä haluan tai miksi hän ei lähdekkään avoimesti seksiehdotuksiin mukaan vaikka hän sanoikin olevan valmis uusiin juttuihin silläkin saralla. Tai miksi kotiäiti/isä valittaa kuinka sillä on rankkaa, vaikka se on ollut kotona koko päivän. Kovin moni näkee asian siltä pohjalta, että mitä MINÄ haluaisin tai millaista kotona oleminen MINUSTA tuntuu.
Onko kuinka moni mies puristanut itseään rinnasta ja kokeillut tuntuuko se jos puristaa liian kovaa tai ajatellut mille sen pitäisi tuntua naisesta, jotta olisi mielyttävää? Tai edes ajatellut, että haluaako nainen hellyyttä ja pehmeitä käsiä vai että se otetaan halliten ja mitä se tarkoittaa?
Tai mitä eroa on olla kotona tekemässä työtä lasten parissa tai ihan vaan siivoamassa tai sillä että istuu sohvalla? Tai vaikka päivän olisikin kohtuullisen vähällä teoilla, niin saako vastaavasti hyvän tuulisuutta tai seksiä tai rauhallisuutta tai muita arvoja vastineeksi?
Periaatteessa ei voi olettaa, että vain toinen olisi kaikilta osin toiselle rahasampo ja palvelija ja sit kuulee vielä jotain kitinöitä, siinä lopulta hajoaa parisuhde. Mutta jos kuitenkin molemmilla on arvoa toiselle, niin vaikka se ei menisikään 1:1 justiinsa tasan, sillä ei pitäisi olla millään muotoa suurta merkitystä.
Parisuhteessa kumpikin tuo lisää siihen yhteiseen juttuun. Tälläisiä edes ajatellessa asia menee jotenkin väärille urille. Parisuhde ei ole huippusuorittamista. Suvaitsevaisuus ja toiselle hyvänolon antaminen heijastaa usein sitä itsellekin, joskus viiveellä, joskus välittömästi. Koskettaminen on hyvä. Ehkä hierontaa ja sehän on molemmille hyväksi. Saa hiukan käsitreeniä ja koskea partneriaan joka puolelta. Parantaa luottamusta. Ensin suihkuun ja sitten öljyä pintaan. Voima kannattaa kokeilla ensin omaan käteen, että mikä tuntuu hyvältä. Ja oppiihan sitä. Eikä hieronta tarkota sitä että hierretään mitään reikiä tai edes rintoja, jollei nainen siihen suostu. Sitten vasta myöhemmin. Voi vihjailemasti hieroa läheltä...
Siis monissa asioissa voisi ensin ajatella miltä se siitä toisesta tuntuu ja koittaa sitä itseensä ensin. Ja ajatella mitä se toinen haluaisi, eikä että mikä minusta on kivaa. Toki itsekkyyskin on hyvästä sellaisessa seksissä esim, joka kummallekin on ok, mutta ryhtyminen asiaan joka toiselle on turnoff... Nöy nöy.
Ajattele joskus partnerisi kannalta
omanlainen_tallaaja
0
73
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242078Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1331984Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101813Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561485Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341396Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5361133Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50986Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115930Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse352907