Minulla on ollut harrastuksena esiintyä netissä naisena ja saalistaa varattuja miehiä. Kun ne sitten tulee juttelemaan ja haluaa seksitreffit, suostun mutta juoksutan ne turhaan P:n toivossa muutaman kerran aivan uskomattomia matkoja. Nyt viimeksi kun oli nää joulukuiset syysmyrskyt narrasin samaa miestä kahdesti peräkkäin, ja toisen kerran jälkeen tuli palautetta että sen auto oli minun teettämän matkan aikana vahingoittunut (tuulilasi plus joku painauma kyljessä).
Muutamalle naispuoliselle nettitutulle olen kertonut tämän tarinan, ja heidän mielestä ei ole lainkaan fiksua tehdä niinkun minä. Kuitenkin molemmat on joutunut petetyksi aiemmin, joten vähän ihmettelen jos ne alkaa ymmärtämään pettävää miestä.
Miten on? Kommentteja teidän suunnalta?
Varattujen miesten juoksuttaminen
40
221
Vastaukset
- realismus
Ei ole lainkaan fiksua, onko sinulle tehty lobotomia?
Mikäli on joutunut itse petetyksi, on kuvailemasi toiminta hyväksyttävissä vain, jos pystyy jallittamaan sen nimenmaisen pettäjän, ei muuten. - mies vastaa
Miksi tuo nyt olisi niin tuomittavaa?
Ei kukaan fiksu ihminen muutenkaan lähde jonnekin takuuksien taakse, jonkun tuntemattoman perään, joten omasta typerästä päästä maksaa lompakko. Ja jos varattu jahtaa muita puolison selän takana, niin ei hirveästi heru empatiaa ainakaan minulta.- mies vastaa
Olen kuitenkin kyllä samaa mieltä, ettei tuo ihan älykkäimmältä ajanvietteeltä vaikuta..
- sillitrooli
Mahtaako olla provo? Enpä tiedä...
Mutta jos olet oikeasti tuon toteuttanut, niin aplodit täältä. Haluaisin nähdä niiden varattujen panoeinojen ilmeet, kun ei tullutkaan vakipanoa taas uudesta naisesta. :D- mies kysyy
Mitäs pahaa vakipanossa on?
- sillitrooli
mies kysyy kirjoitti:
Mitäs pahaa vakipanossa on?
Ei mitään, kunhan 1) minun naiseni ei ole sellaisia harrastanut, ja 2) se panoeino, jonka kanssa nainen vakipanoilee, ei pidää useaa naista kerralla.
- ed.
sillitrooli kirjoitti:
Ei mitään, kunhan 1) minun naiseni ei ole sellaisia harrastanut, ja 2) se panoeino, jonka kanssa nainen vakipanoilee, ei pidää useaa naista kerralla.
Sinun naisesi?? Sinulla on siis OMA nainen. Sepä hieno ajatus.
- tatuoitu eläin
sillitrooli kirjoitti:
Ei mitään, kunhan 1) minun naiseni ei ole sellaisia harrastanut, ja 2) se panoeino, jonka kanssa nainen vakipanoilee, ei pidää useaa naista kerralla.
Vakipanoja on parasta olla vähintään kaksi, mielellään enemmänkin, koska yksi nainen voi olla liian kiireinen.
- sillitrooli
ed. kirjoitti:
Sinun naisesi?? Sinulla on siis OMA nainen. Sepä hieno ajatus.
Ei ole naista tällä hetkellä, mutta silloin kun on, niin vakipanoissa alkaa olla vikaa, jos naiseni on niitä harrastanut.
- mies kysyy
tatuoitu eläin kirjoitti:
Vakipanoja on parasta olla vähintään kaksi, mielellään enemmänkin, koska yksi nainen voi olla liian kiireinen.
Kaksi tai kolme on sopivaa. Eihän sitä vakkarin kanssa joka ilta tapailla (sittenhän se olisi jo seurustelua). Vakkari nähdään silloin kun alkaa tehdä mieli ja muita vaihtoehtoja ei ole näkysällä. Simppeliä ja toimivaa. Turha tuosta on kenekään ottaa hernettä pikku nenuunsä. Kahden ihmisen välinen sopimus joka ei muille kuulu.

Kyllä se kuuluu. Epäilen että en ole ainoa mies, jolla tulee mieleen tarttua kättä pidempään, jos naisen entinen vakipano on lähettyvillä.
- mies kysyy
sillitrooli kirjoitti:
Kyllä se kuuluu. Epäilen että en ole ainoa mies, jolla tulee mieleen tarttua kättä pidempään, jos naisen entinen vakipano on lähettyvillä.
Tieto lisää tuskaa. Ongelma on sinun. Mitä eroa on sillä onko nainut ex.n kansa vai vai vakipanon... ei mitään. Ja eihän noista tarvitse huudella niin ei herkkä nahkaiset "loukkaannu".

Ongelma ON minun. Mies, joka on "muuten vaan" paneskellut naista, on pilannut naista parisuhdemielessä ja pahasti.
- mies kysyy
sillitrooli kirjoitti:
Kyllä se kuuluu. Epäilen että en ole ainoa mies, jolla tulee mieleen tarttua kättä pidempään, jos naisen entinen vakipano on lähettyvillä.
Tai siis ymmärrän tuon sitä kautta että olet oikeastaan vihainen itsellesi ja tunnet tulleesi petetyksi koska oma valintasi on ollut huono jos nainen ns. paljastuu tuollaisesta asiasta. Löy siis itseäsi.
- tatuoitu eläin
sillitrooli kirjoitti:
Kyllä se kuuluu. Epäilen että en ole ainoa mies, jolla tulee mieleen tarttua kättä pidempään, jos naisen entinen vakipano on lähettyvillä.
Annat tunteiden kuljettaa itseäsi. Naiset kypsyvät herkästi sellaiseen mieheen, jota voivat pompotella tunnetasolla.
- mies kysyy
sillitrooli kirjoitti:
Ongelma ON minun. Mies, joka on "muuten vaan" paneskellut naista, on pilannut naista parisuhdemielessä ja pahasti.
no miten se nainen on mennyt pilalle?
- Näinh onh
mies kysyy kirjoitti:
Tieto lisää tuskaa. Ongelma on sinun. Mitä eroa on sillä onko nainut ex.n kansa vai vai vakipanon... ei mitään. Ja eihän noista tarvitse huudella niin ei herkkä nahkaiset "loukkaannu".
Niin. Kyllähän jokainen voi päättää itse haluaako alkaa tapailemaan jotain naista vai ei, mutta ei tosiaankaan ole mitään määräysvaltaa siihen aikaan, joka on ollut ennen suhteen alkua, eikä tosiaankaan oikeutta käydä kenenkään naisen entisen päälle.
- sillitrooli
mies kysyy kirjoitti:
no miten se nainen on mennyt pilalle?
Olen seurustellut parinkin naisen kanssa, jotka panoeinot oli pilanneet. Naisissa on paljon vähemmän sellaisia, jotka ovat pienestä pitäen erottaneet seksin ja tunteet täysin toisistaan. Erilaisten panomiesten ja pelimiesten uhriksi joutuminen nuorella iällä kuitenkin tekee naisista samanlaisia kuin panomiehet. Siis epäluotettavia paneskelijoita, jotka ovat valmiita ihan kenen tahansa kanssa, ja joilla ei ole enää sitä yhteyttä seksin ja tunteiden välillä, jonka luonto on kuitenkin naisille tarkoittanut (mm. jotta nainen huolehtisi lapsistaan).
- sillitrooli
Näinh onh kirjoitti:
Niin. Kyllähän jokainen voi päättää itse haluaako alkaa tapailemaan jotain naista vai ei, mutta ei tosiaankaan ole mitään määräysvaltaa siihen aikaan, joka on ollut ennen suhteen alkua, eikä tosiaankaan oikeutta käydä kenenkään naisen entisen päälle.
Kuten sanottua, en taatusti ole ainoa mies, jolla on herkässä etsiä kättä pidempää, jos läsnä on mies, joka on pilannut naisen.
- samma här
mies kysyy kirjoitti:
Tai siis ymmärrän tuon sitä kautta että olet oikeastaan vihainen itsellesi ja tunnet tulleesi petetyksi koska oma valintasi on ollut huono jos nainen ns. paljastuu tuollaisesta asiasta. Löy siis itseäsi.
Tässä on totuuden siemen. Pahiten tuntuu isku omaan itsetuntoon näillä miehillä jotka suoralta kädeltä tuomitsevat toisten tekemiset. Se mikä on tapahtunut ennen suhteen alkua (jos nyt jätetään saivartelut sikseen vaikka Sillitrollikin on linjoilla eli ei puhuta esim. murhaamisesta ym. vakavasta rikoksesta) ei kuulu uudelle kumppanille mitenkään. Ei piirun vertaa.
- mies kysyy
sillitrooli kirjoitti:
Olen seurustellut parinkin naisen kanssa, jotka panoeinot oli pilanneet. Naisissa on paljon vähemmän sellaisia, jotka ovat pienestä pitäen erottaneet seksin ja tunteet täysin toisistaan. Erilaisten panomiesten ja pelimiesten uhriksi joutuminen nuorella iällä kuitenkin tekee naisista samanlaisia kuin panomiehet. Siis epäluotettavia paneskelijoita, jotka ovat valmiita ihan kenen tahansa kanssa, ja joilla ei ole enää sitä yhteyttä seksin ja tunteiden välillä, jonka luonto on kuitenkin naisille tarkoittanut (mm. jotta nainen huolehtisi lapsistaan).
Miksi edes yrittää seurustella naisen kanssa jos tunteita ei ole pelissä? Itsehän silloin murhaat itseäsi.
Olen aivan varma että itsekin olet harrastanut tuollaista "tunteetonta" seksiä, seksi siis vain seksin vuoksi eikä rakastumisen ilmentymänä. Ihan sama asia. Ihan sama asia lukuisissa avioliitoisa joissa tunne elämä on laimentenut mutta seksiä harrastetaan velvollisuudesta. - tatuoitu eläin
mies kysyy kirjoitti:
Miksi edes yrittää seurustella naisen kanssa jos tunteita ei ole pelissä? Itsehän silloin murhaat itseäsi.
Olen aivan varma että itsekin olet harrastanut tuollaista "tunteetonta" seksiä, seksi siis vain seksin vuoksi eikä rakastumisen ilmentymänä. Ihan sama asia. Ihan sama asia lukuisissa avioliitoisa joissa tunne elämä on laimentenut mutta seksiä harrastetaan velvollisuudesta.Juuri näin: "sama asia lukuisissa avioliitoisa joissa tunne elämä on laimentenut mutta seksiä harrastetaan velvollisuudesta."
Miten pitkän avioliiton seksielämä suhtautuu tähän "seksiä vain täydellä tunteella" - kuvioon? Onko jotenkin parempi asia kuin vakipanosuhde, että nainen (tai mies) harrastaa seksiä sen vakikumppaninsa kanssa, johon on enää lähinnä kaverillisia tunteita? - metsän pöksyt niih*
sillitrooli kirjoitti:
Kuten sanottua, en taatusti ole ainoa mies, jolla on herkässä etsiä kättä pidempää, jos läsnä on mies, joka on pilannut naisen.
Tuollaiset väkivallan tunteet voivat olla merkki jostain vakavammasta ongelmasta. Kannattaa hankkia apua.
- ...
metsän pöksyt niih* kirjoitti:
Tuollaiset väkivallan tunteet voivat olla merkki jostain vakavammasta ongelmasta. Kannattaa hankkia apua.
Hyvä juttu tässä asiassa on se, ettei tuollaiset aggressiiviset pissapäät, joita suurin osa atm:stä on, pääse lisääntymään.
- sillitrooli
... kirjoitti:
Hyvä juttu tässä asiassa on se, ettei tuollaiset aggressiiviset pissapäät, joita suurin osa atm:stä on, pääse lisääntymään.
En ole aggressiivinen. Tiedän kuitenkin, milloin on tarpeen näyttää oikeudenmukaisuutta esimerkiksi naisen pilanneelle miehelle.
- kyllä olet
sillitrooli kirjoitti:
En ole aggressiivinen. Tiedän kuitenkin, milloin on tarpeen näyttää oikeudenmukaisuutta esimerkiksi naisen pilanneelle miehelle.
Olet myös naisvihaaja ja sovinisti, siksi on ihan oikeus ja kohtuus että jäätkin ilman naista.
- vedä handuun
sillitrooli kirjoitti:
En ole aggressiivinen. Tiedän kuitenkin, milloin on tarpeen näyttää oikeudenmukaisuutta esimerkiksi naisen pilanneelle miehelle.
Sinulla ei ole kuitenkaan puhtia perustella tuota kantaasi. Nainen ei mene pilalle edellä mainitusta asiasta.
- Ajattele vähän
sillitrooli kirjoitti:
En ole aggressiivinen. Tiedän kuitenkin, milloin on tarpeen näyttää oikeudenmukaisuutta esimerkiksi naisen pilanneelle miehelle.
Täh? Siis jos satut samaan paikkaan kuin naisen entinen hoito, niin sinulla on muka oikeus käydä hänen päällensä? Sinulla on oikeasti jotain vikaa päässäsi.
Etkö oikeasti tajua, että sinä et omista naista, eikä sinun päätösvallassasi ole se aika, jolloin et ole naisen kanssa edes ollut? Voit ihan vapaasti lopettaa tapailun jos nainen on mielestäsi "pilalla", mutta edelleenkään sinulla ei ole oikeutta käydä kenenkään päälle.
Itse en ole väkivaltainen enkä harrasta vakipanoja, mutta jos joku toinen mies kävisi tuollaisen takia päälleni, niin takaisin löisin ja kovaa.
- Paja jossa taotaan
Kuulostaa aika homahtavalta meiningiltä.
- Ihan oikein
Olisit vielä juoksutuksen jälkeen paljastanut olevasi mies :)
- kjcfes
Ainakin myönnät olevasi ehta luuseri. Pisteet siitä!
- Naurattaa luuserit
Paljon säälittävämpää on ajaa pitkiä matkoja jonkun tuntemattoman luoksen pelkkä p*llunhimo silmissä. Ihme häviäjiä.
- 35j76kuk
Naurattaa luuserit kirjoitti:
Paljon säälittävämpää on ajaa pitkiä matkoja jonkun tuntemattoman luoksen pelkkä p*llunhimo silmissä. Ihme häviäjiä.
Kyllä ihmisten huijaaminen on paljon säälittävämpää.
Jokainen voi huijata ihmisiä ja tekeytyä vaikka miksi, mutta läheskään kaikilla ei ole munaa lähteä tapaamaan jotain ihmistä kovinkaan kauas.
Pimperon takia on pakko nähdä vaivaa jos sitä meinaa saada, ja autolla ajaminen ei kuulosta kovinkaan vaativalta :) - ....
35j76kuk kirjoitti:
Kyllä ihmisten huijaaminen on paljon säälittävämpää.
Jokainen voi huijata ihmisiä ja tekeytyä vaikka miksi, mutta läheskään kaikilla ei ole munaa lähteä tapaamaan jotain ihmistä kovinkaan kauas.
Pimperon takia on pakko nähdä vaivaa jos sitä meinaa saada, ja autolla ajaminen ei kuulosta kovinkaan vaativalta :)Varattu mies jos lähtee ajelemaan pilllun perässä, niin hänhän se on pettäjä ja huijaaja.
- ehta luuseri
.... kirjoitti:
Varattu mies jos lähtee ajelemaan pilllun perässä, niin hänhän se on pettäjä ja huijaaja.
Lisää kommentteja alkuperäisestä jutustani kiitos...
- URPOJEN VIHAAJA
URPOJA PITÄÄ RANGAISTA. MITÄS OVAT URPOJA!
- Nainen 34
Haha, jotenkin tunnen ymmärrystä aloittajaa kohtaan ja nostan peukkua hänelle. Ei ole keneltäkään pois, jos sinkkumies päättää ajanvietteen vuoksi ryhtyä narraamaan varattuja miehiä. Tosin, kun suhteita on nykyään niin monenlaisia, on parinvaihtoja, pariskunnan keskinäisiä sopimuksia, niin pitää olla varovainen, ettei syytä pettäjäksi sellaista, joka ei ole pettävällä jäällä liikkeellä. Vakipano ei muuten mielestäni ole verrattavissa sellaiseen suhteeseen, jossa ollaan "varattuja".
Joten tsemppiä vaan ja toivottavasti et onnistu suututtamaan kovin pahasti ketään oikeasti pettämään menossa olevaa miestä! :D - Reipas Mies
Onkohan silloin "saaminen" helpompaa muotimuijilta JOS motiiviksi tarjoaa vakipanoa, ts naista ei velvoittane siis mikään p/s-seikka ja saa jättää jutun kun sille tuntuu?
Sehän toimii varattujen kanssa yhtä hyvin, kun panija ei varaa itselleen tätä varattua naista, vain tarjoaa palveluita joille naisella on halua kun omalla miehellä jokin klikkaa siinä.
Eli en näe mitään väärää panna vakipanijan naista. Nämähän ne sitten alkaa väkivallalla uhittelemaan jos omaa muijaa on liehitelty.
Pettäjälle pettäjän palkka.
JA jos joku mies on niin AASI että lähtee seksin perään netti meilailun pohjalta niin ihan sama vaikka vastassa olisi vain kasa kiviä kun järki pitäisi olla että varmistaa onko siellä edes mies vai nainen linjoilla.
ELi ihan liian helppoon seksiiin nämä varatut ovat tottuneet, kun kliks vaan ja autolla matkaan ja pikaisten kiima panojen jälkeen kotiin kullan luokse? - ehta luuseri
Kertokaa nyt. Jatkanko tätä vai en? Aiemmin eilen juoksutin samaa miestä kolmannen kerran nyt syksyn mittaan.
- Jatka jatka !
Varattuja puolisisoaan pettäviä paskakasoja pitää rangaista!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1111789Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101749Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1111691Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541432Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341378Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii483985Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50951Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115901Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai298892Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347838