Aika moni lapsettomuuden nimeen vannonut nainen on siinä 40-vuoden iän lähestyessä sitten kuitenkin saanut sen lapsikuumeen. Jokainen vastaantulijan lapsi tai maha on saanut naisen pään kääntymään. Nainen on salaa mieheltään käynyt hyópistelemässä vastenlaatteita alan erikoisliikkeessä. Ehkäpä hänellä on niitä myös työpaikalla pöytälaatikossa. Vauvalehden tipahtaminen postiluukusta on miehelle selvä merkki asianlaidasta...
Osa näistä naisista on kieltäytynyt ehkäisystä ja parisuhde on ollut kovilla, kun jalat ovat aueneet vain paljaalle miehelle.
Osa on lopettanut pillerit salaa miesystävältään ja näin hankkiutunut raskaaksi.
Osa on joutunut turvautumaan hedelmättömyyshoitoihin ja pistänyt taloutensa kriisitilanteeseen juuri ennen odotuksen alkamista.
Miehensä pihalle heittäneet ovat epätoivoisesti hankkiutuneet raskaaksi ns. yhden yön jutussa.
Muistakaa tämä miehet. Mutta MIES ei lapsia tai perhettä pelkää. :)
Joskus SE tulee JOKAISELLE NAISELLE
5
160
Vastaukset
- N45
SITÄ odotellessa..
- ..
Ei nuorille lapsiavihaaville naisille turhaan hoeta, että "Kyllä se biologinen kello alkaa sinullakin tikittämään"
- Njiiih
Ja osa ei oikeasti halua omia lapsia. Ai niin, mutta sinähän tiedät kaikkien muiden ihmisten asiat paremmin kuin he itse.
On minullakin välillä ollut autokuume, mutta aina olen järkeillyt itselleni, että miksi minun ei kannata autoa ostaa. Ei ole autoa näkynyt. - 10
Vela jo yli 40 vuotta, eikä mitään lapsikuumetta tai lisääntymishaluja ole koskaan ollut, eikä tule.
- Kaupunkilainen N
Olen asunut kaupungissa jo 47 vuotta, joten luonto ei ole päässyt yllättämään. Ei ole tehnyt mieli olla lasten kanssa tekemisissä saati sitten hankkia omia kokopäiväriesaksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242150Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1352053Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2111822Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581498Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341404Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5581181Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.501005Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115942Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse350936