MIehelläni on outo "harrastus"

Hämmentynyt 27n

Mieheni käytös on muuttunut todella omituiseksi, luulen että hänellä on jonkin asteinen ongelma.

kaikki alkoi siitä kun kerran mieheni baarista tultuaan esitteli ympäripäissään baarin vessojen pisuaareista keräämiänsä "saippuoita".. Sanoin hänelle että heittää ne pois mutta hän suuttui ja laittoi ne pakastimeen, noh en kehdannut enää sinä iltana hänelle mitään sanoa jotenka annoin asian olla ja ajattelin laittavani "saippuat seuraavana aamuna roskiin.

Seuraavana aamuna heräsin, ja ryntäsin heti ensimmäisenä pakastimelle, mutta "saippuat" ja mieheni olivat jo kadonneet. soitin hänelle mutta hän ei vastannut ja aloin huolestua, kunnes tajusin käydä katsomassa meidän autotallin. Noh, siellähän se miesraukka puukossa veisteli näistä "saippuoista" jotakin ihmeen monikulmioita joissa keskellä oli jotakin kirjaimia.. Kysyin häneltä että mitä oikein hommaat ja mies alkoi selittää että ne on pelimerkkejä johonkin sen omaan peliin ja keskellä on muinaista riimukirjoitusta. Eipä tuohon enää voinut paljon mitään sanoa ja lähdin vain pois.

Olen tässä alkanut ajattelemaan että tais tulla aika huono miesvalinta tehtyä aikanaan.. mutta mutta, mieheni unohti nämä "pelimerkkinsä" pariksi viikoksi ja oli ihan normaalin oloinen, kunnes menimme kahdestaan baariin ja hän sanoi kutsuvansa työkavereitaan mukaan. Ilta meni ihan rattoisasti siihen asti kunnes mieheni oli taas ihan kännissä, menee vessaan ja tulee takaisin ja läiskäyttää pöydälle kusisia "pelimerkkejään"... mitta oli täysi ja lähdin tyttökaverini kanssa toiseen baariin. noh olimme hänen kanssaan parisen tuntia siellä toisessa baarissa kunnes päätimme vaihtaa baaria.

En ollut uskoa silmiäni kun näin mieheni istuvan kadulla pelimerkkeinensä mumisemassa hänen kertoman mukaansa jotakin siihen peliin liittyvää "komentoa" tai jotakin... lähdin taksilla tuohtuneena kotia..

taas meni parisen viikkoa, mutta tällä kertaa mieheni pyysi että jos hänen kaverinsa tulisivat meille kotiin ja pidettäisiin juhlat täällä. ajattelin jo mielessäni että ei kai taas, mutta mietin että eivät he täältä kyllä baariin lähde joten suostuin. noh taas ilta meni ihan kivasti siihen asti kunnes hänen kaverinsa pyysivät miestäni ulos istumaan nurmikolle juomaan olutta, noh menin itsekin ulos, seuraamaan sivusta heidän juttujaan ja soitin samalla kaverilleni. Noh eipä aikaakaan kun mieheni työkaverit kaivoivat taskustaan "pelimerkkejä" -,- he kaikki istuivat ringissä ja mumisivat näitä peliin liittyviä juttujansa ja pelasivat peliänsä...... huusin heille kurkkusuorana etten kestä enää tätä p*skaa!!! ja lähdin pois... seuraavana aamuna huusin miehelleni ja kysyin että mitä v*ttua te oikein touhuatte!! noh hän selitti innoissaan että keksivät töissä uudenlaisen pelin jota haluavat pelata... mietin mielessäni että ei herrajumala, onko koko porukka aivan sekaisin... nyt on talvi ja tätä on jatkunut kesästä asti..

Mitä mieltä itse olette tällaisest touhusta, pitäisikö mies laittaa vaihtoon vaiko hoitoon se ja sen työkaverinsa..

15

1041

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ehdottaja

      Jos tämä ei ole provo-niin en osaa kuvitella sanaa "terve" yhdistettävän henkilöön, joka leikkii pisuaarista noudetuilla saippuoilla. Eli hoitoon-tai sitten sua vedätetään oikeen satasella.

      Pitää tosin muistaa, että tietyistä KUKISTA kiihottuminen on sen verran yleistä, että niille on olemassa oma diagnoosi. Juu-ei sekään terve ole, joka kaktusta "polkee".

    • ööh...

      Siis ihan pakko kysyä, miten sulla itselläsi menee? Onko kaikki ihan ok?

    • Hämmentynyt 27n

      noh, millonpa mulla hyvinkää ois menny.. haluisin vaan miehen johon tukea..

    • 11+12

      Kyl pitäis tämmösen setin arkkitehdiltä käydä katsomassa, mikä sitä pollaa pehmittää. Koominen ja repäsevä tarina.

    • kotid.

      juu tapasin kerran myös erään miehen kenen nimi oli muuten henri (jos ois vaikka sama;) hänellä oli kans todella outoja juttuja välillä.. niinpä otin samantien jalat alle jne. oli aika hulvaton tarina.. kirjoita sama paperille käsin tai koneella ja anna miehelle luettavaksi. sitten kysy että käydäänkö kysymässä mielenterveys polilla diagnoosia vai vaihdatko astetta kevyempiin leikkeihin;)

    • 13

      Mitäpä tuohon on sanomista, kaikki taaplaa tyylillään.
      Kuten näkyy me emme todellakaan ole veistettyjä samasta puusta.

      Minusta sinun kannattaisi vaihtaa löysempi pipo päähän, miehesi on ihan ok.

    • Daddy Cool

      Varmasti kyseessä on jokinlainen veto siitä, kenen muija kestää pisimpään kilahtamatta :D

      Keksikää te tyttöjen kanssa oma pelinne vaikka käytetyillä tamppooneilla ja naureskelkaa äijien ilmeille :D

    • Keksi parempaa

      Ja paskat. Missään ei enää ole palasaippuoita käytössä yleisissä vessoissa.

      • dhsh

        tarkottaa niitä palasia, jotka on siellä pisuaarin ritilän sisällä. ne eivät ole saippuoita vaan hajusteita. provo mikä provo silti.


    • 14

      hahha, ai ei vai, oot tainut asua tynnyrissä koko elämäs : DD

    • Askartelupaskartelu

      Sano miehelle, että hakee ensi lukuvuodeksi työväenopistoon opettamaan kusilaarisaippuoiden veistoa.
      Opettele itsekin.
      Ensi Jouluksi sitten tee-se-itse -joulukoristeita lahjoiksi ja myyntiin.

    • khyllähän

      mmmh!

    • provo

    • noh-noh-noh!

      NOH, provo tai hullu. Tai molemmat.

    • EEEEhhhhh

      Väsynyt provoooo! Ansaitset viruksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      3998
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2881
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2302
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      834
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe