Pitkään kestänyt tunneköyhä suhde kerjää piikille. Paras on päästää suhde kärsimyksistä ja lopettaa se mahdollisimman brutaalilla tavalla, pystytetään jumalaton sota. Ei jää kummallakaan ikävä.
Saat viestin. Siinä selvitetään kohteliaasti kipinän puuttumisesta, ei vain ole huomattavissa vetovoimaa, ei ole intoa, ei rakkautta. Kohteliaasti on se viestissä esitetty. Sanotaan naisen lähettäneen tämän viestin miehelle, viestin laittoi kun ei soittaa jaksanut.
Nyt on miehen aika vastata tuohon kohteliaaseen viestiin. Mitenkäs mies voisikaan vastata menettämättä siistin äijän mainetta ja pallejaan. Tässä kohtaa miehen tulee kaivaa esiin kaikki negatiiviset asiat kumppanistaan ja sisällyttää ne tuhanteen sanaan. Nämä loukkaavat tuhat sanaa tunkaistaan yhteen tekstiviestiin, tai jos haluaa oikein siistiksi mies alkaa, menee hän jopa ovelle asti karjumaan niin että kitarisat haakkaavat toisen osapuolen naaman mustelmille.
Kohteliaaseen viestiin kohtelias vastaus olisi aivan liian neitimäistä. Tuollainen vastaushan vain aiheuttaisi miehen pähkinöiden surkastumisen. Ei hänestä enää uskottavaksi äijäksi olisi.
En ole nainen, voit ehkäpä siis päätellä tästä loput..? En myöskään vihaa miehiä. En vain välillä ymmärrä meidän tapaamme katsoa joitakin asioita.
Suhteen lopettaminen miehisesti
5
387
Vastaukset
- Nainen vastaa
Sulle on nätisti ilmoitettu miten asia on. Kestä se, et voi toisen tunteille mitään. Sentään sua on arvostettu niin paljon että sulle on laitettu viesti, se kun ei ole tpdellakaan itsestään selvää. Lähetät kohteliaan viestin, että kiva kun olit rehellinen ja toivotat hyvää jatkoa.
- ÄIJÄ PERKELE!
Kiitos huomiosta =) Ihan yleisesti pyrin tuomaan esille mielipiteeni ilmeisesti aika tavanomaisesta ilmiöstä: mies solvaa naista erilaisin ja usein yllättävin ja kiinnostavin tavoin naisen ilmoitettua kiinnostuksen puuttumisesta.
Syystä tai toisesta en vain ymmärrä kyseisen reaktion perimmäisiä syitä. Siis kyllä, pettymys voi olla suuri. Mutta se ei kuitenkaan liene naisen vika jos kipinää ei vain ole. Siis, miksi hyökkäävä lähestymistapa?
- ewfewf
itse erosimme ystävinä. suosittelen kokeilemaan.
- Wandering man
Hommathan voi hoitaa monella eri tavalla. Myös suhteen lopettamisen. Yksipuolisesti ja itsekkäästi ilmoittamalla sietääkin saada paskaa niskaansa.
Jos tilanne on se, että kipinä on sammunut, niin mielestäni asiasta pitäisi keskustella ja käydä läpi onko tapaa saada vielä jotenkin homma toimimaan.
Sen verran pitäsi kunnioitusta löytyä, koska toinen henkilö on seurustelukumppaniinsa aikaansa ja tunteitaan tuhlannut. Itseppähän on kuitenkin seurustelemaan tämän henkilön kanssa alkanut, niin pitäisi myös kantaa vastuuta omista valinnoistaan. Myöskään tunteet ovat vain itsensä kontroilloitavissa. Miksi hän kokee, että suhde on lopahtanut?- ÄIJÄ PERKELE!
Juurikinnäin =) Ilmeisesti aika usea ymmärtää sekavan tekstini väärin, siitä saa aivan vapaasti syyttää minua, taikka omia tekstintulkintataitojaan. En kuitenkaan mikään ammattikirjoittaja ole.
Selvitän nyt vielä, että yritin tekstilläni tuoda esiin ongelman juuri siitä epäasiallisesta reaktiosta kohteliaisiin pakkeihin. Kyseisen reaktion mielekkyys ei valkene ainakaan minunlaiselleni miehelle. Itse kun pyrin vastaamaan takaisin aina kohteliaasti on minut sitten jätetty kiltisti, tai vähemmän kiltisti. En minäkään tietenkään kaikkea siedä =)
Jos ei valkene, lue teksti uudestaan ironisena tekstinä, jos ei auta, niin ehkäpä on vain parempi unohtaa koko juttu ;) (ja tämän sanon ihan yleisenä vinkkinä...)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171869Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101768Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1141766Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561439Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341383Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861016Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50962Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115908Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237902Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347864