Luulisi, että päällikön tehtäviin kuuluukiin tietää ja tuntea monenmoista lainsäädäntö ja ohjeistus asiaa, perustehtäviähän ne siinä hommassa ovat. Eikä perusturvajohtaja loppujen lopuksi voi hoitaa kuin pientää osaa johtavan lääkärin tehtävistä ja talouspäällikkö taitaa tehdä enimmäkseen 65 pros. työajallaan 100 pros. työt. Näin ne täällä menee.
Päättäjät siis tulkitsevat eri ihmisten kohdalla ohjeita eri tavalla; kun on tarpeeksi röyhkeä, niin silllä pärjää jo pitkälle. Lukekaa sunnuntain Posarista Ville Mattasen teksti, siinä on niin totta joka sana. Ja Posarista, joka yleensä boikotoi kaikkea, mikä on negatiivista Tornion päätöksenteosta ja tekijöistä.
Tornion Terveydenhuolto huipppua
5
240
Vastaukset
- ei se kaisu
Lukekaa se hallituksen pöytäkirja; ensin henkilöstöjaosto esittää jotain (huomattavasti pienempää) korotusta, kaupunginjohtaja esittää vähän suurempaa (pienempi ei perusturvajohtajalle riittänyt) ja eikös kokoomuksen Heikkilä esittänyt hallituksen kokouksessa sitten tosijytkyäkorotusta, jota keskustan Rättyä ja Junes-Leinonen kannattivat (ja ovat muuten sitten perusturvajohtajan alaisia, joten tässä tulee kyllä jo laillisuusnäkökulma väkisinkin mieleen. Ja toisen esimiesviransaanti keväällä on perusturvajohtajan taskussa...) Ja kun kannatetaan esitystä niin siitähän sitten äänestetään. Tämän jytkyn puolesta äänestivät Heikkilä, Junes-Leinonen, Rättyä, Doktare, Lohiniva ainakin. Kaksi viime mainittua vasemmistöliitosta, joten ei voi luottaa edesenää heihin; herroille palkkaa vain ja sitä rataa. Ainoa selkärankainen oli Mauri Lappalainen, jonka oikeustajuun ei tälläinenkai enää sopinut jaa hän jätti asiasta pöytäkirjaan eriävän mielipiteen.
Torniossa elää jonkin sortin diktatuuri sosterissa, joka tulee johtamaan katastrofiin ja kaupunginjohto vain lammasmaisesti nöyristelee ja poliitkot liehtoo ja nuoleskelee. Siis kuntalaiset ; alkakaa vaatia vastauksia ja laatua ja ihmismäisyyttä sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Tällä hetkellä sitä ei ole, ei sosterlautakunnassa, ei hallituksessa eikä perusturvassa (ei myöskään sosiaalitoimen johdossa). Surullista, mutta totta - Sitruunapiirakka
Taitaa olla jo kaupungin lakimiehenkin toimesta kai selvitetty tämä jääviysasia palkkaasiassa; jäävejä olivat nämä keskustan naiset. Asia on ollut uudelleen käsittelyssä jo joulukuussa kuulemma hallituksessa, on vain julistettu se kohta pöytäkirjassa salaiseksi, eiköhän asia pitäisi julkistaa tai median ottaa selville, jos näin on. Asiahan koskee mitä suurimmassa määrin meitä kuntalaisia ja äänestäjiä. Tunkkaiselta muuten vaikuttaa koko päätöksenteko Torniossa.....
- Viipotin vaapotin
Miksi muuten Posari on halunnut lopettaa mielipidepalstallaan tästä aiheesta käytävän keskustelun, vaikuttaa kyllä vähän oudota ja maksetulta puheenvuorolta.....
Pnko meillä riippumatonta lehteä todellisuudessa Kemi-Tornio alueella??? Lounari, astu kehiin!- kätevä emäntä
Eivät näemmä kestä päivänvaloa nämä Tornion politiikkojen toimet.Uurnilla muistetaan ja muitakin muistutellaan. Nimenomaan keskustelun lopettaminen posarissa ja asian julistaminen ei julkiseksi kertoo, että ei ole puhtaat jauhot pussissa. Voi naiset,minkä teitte.
- pätevä isäntä
kätevä emäntä kirjoitti:
Eivät näemmä kestä päivänvaloa nämä Tornion politiikkojen toimet.Uurnilla muistetaan ja muitakin muistutellaan. Nimenomaan keskustelun lopettaminen posarissa ja asian julistaminen ei julkiseksi kertoo, että ei ole puhtaat jauhot pussissa. Voi naiset,minkä teitte.
Olihan siinä isäntiäkin päättämässä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081726Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031723Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031635Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541416Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341372Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii472941Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50934Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115896Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai297869Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347823