Painonpudotus puntilla

mantalleapuja

Hei olen 18-vuotias nuori nainen, pituutta 170 ja painoa n.70 kg. Harrastan showtanssia, uintia ja juoksua, lisäksi käyn kuntosalilla. En tunne itseäni liian "lihavaksi" sillä minulla on kuitenkin PALJON lihasta kehossani varsinkin jaloissani. Olen mieheni kanssa päättänyt aloittaa kuitenkin rasvanpoiston kehosta, jota kummaltakin löytyy, uskokaa pois! Noh aikaa tässä olisi 6kk - 1 vuosi, joten hirveetä kiirettä ei ole. Haluisin silti juoksun, uimisen, sekä tanssin lisäksi jatkaa kuntosali harjoittelua, mutta ongelmana on se, etten halua painoni enään nousevan. Joten voisitteko auttaa mua ja kertoo minulle sitten yksinkertaisia ja hyviä ohjelmia puntille millä saisi eritoten vatsan, kylkien, takapuolen ja sisäreisien rasvan pois nostamatta painoa eli ns. "lihasmassaa". Olen suunnitellut pudottaa painoni ihannepainooni eli 60 kiloon, elikkä sellaset 10 kg vuodessa pois! Voitte myös kertoo hyviä vinkkejä muuhunkin liikkumiseen ja etenkin ruokailuun! Kiitoksia jo etukäteen! (:

14

440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pienillä painoilla

      paljon toistoja

    • ikujgfd

      rasvaa ei voi mitenkään poistaa vain tietystä paikasta, eli kuntosalilla käymisen on ihan turha kuvitella vähentävän painoa (ellei sitten mene kuntosalille juoksumaton, kuntopyörän tms aerobisen liikunnan takia). rasva lähtee kun poltat kaloreita enemmän kuin ahdat suustasi eli aerobista liikuntaa vaan paljon. toki kannattaa myös jatkaa salilla ns ylläpitävää treeniä, ettei painonpudotus vie kaikkia lihaksia.

      • Vähän ehkä väärin

        "rasvaa ei voi mitenkään poistaa vain tietystä paikasta, eli kuntosalilla käymisen on ihan turha kuvitella vähentävän painoa"

        Kyllä tietyillä treeneillä voi poistaa tietyistä paikoista rasvaa, mutta tietenkin niissäkin on omat rajansa. Lihas yleensä ottaa lähimmästä kohdasta energiansa: jos treenaat hauista pitkillä sarjoilla, niin kyllä hauis kiinteytyy, ei esim. pohje.


      • jatkoa.
        Vähän ehkä väärin kirjoitti:

        "rasvaa ei voi mitenkään poistaa vain tietystä paikasta, eli kuntosalilla käymisen on ihan turha kuvitella vähentävän painoa"

        Kyllä tietyillä treeneillä voi poistaa tietyistä paikoista rasvaa, mutta tietenkin niissäkin on omat rajansa. Lihas yleensä ottaa lähimmästä kohdasta energiansa: jos treenaat hauista pitkillä sarjoilla, niin kyllä hauis kiinteytyy, ei esim. pohje.

        Monesti rasvakertymät kyljissä, johtuu myös siitä, että niitä on suhteellisen vaikea treenata kiertoliikkeillä (selkäranka vaarassa).


      • huohhh...*
        Vähän ehkä väärin kirjoitti:

        "rasvaa ei voi mitenkään poistaa vain tietystä paikasta, eli kuntosalilla käymisen on ihan turha kuvitella vähentävän painoa"

        Kyllä tietyillä treeneillä voi poistaa tietyistä paikoista rasvaa, mutta tietenkin niissäkin on omat rajansa. Lihas yleensä ottaa lähimmästä kohdasta energiansa: jos treenaat hauista pitkillä sarjoilla, niin kyllä hauis kiinteytyy, ei esim. pohje.

        Lihas yleensä ottaa lähimmästä kohdasta energiansa: jos treenaat hauista pitkillä sarjoilla, niin kyllä hauis kiinteytyy, ei esim. pohje.

        FAIL, tuut ite sanomaan etkä tiiä asiasta mtn. Kyllä, lihas kiinteytyy, mutta se ei polta rasvaa. Ja rasva ei paha lähimmästä paikasta, vaan rasva muuttuu käyttökelpoiseen muotoon maksassa, josta veri kuljettaa energian lihaksille. Näin ollen rasva ei todellakaan pala käytetyn lihaksen vierestä, vaan tasaisesti koko kehosta.


      • Tgjkgjfhkfkgyhg

        tämä ei pidä paikkaansa. Ruokavalio ratkaisee lihomisen/laihtumisen. Treeni lisää kulutusta, myös punttitreeni mutta punttitreeni parantaa kehonkoostumusta aivan toisella teholla kuin kuntopyörät ym aerobiset.


    • -

      Se on fakta että rasva ei pala paikallisesti.
      Se että hauis kiristyy kun sitä treenaa ei tarkoita että siitä palaisi rasva pois vaan lihas kasvaa ja kiinteytyy.
      Nyt ei pidä sekoittaa sanaa kiinteytyy sanaan rasvan palaminen. Ne on ihan eri asiat.

      • Joo,

        mullakin on hauis kasvanut valtavasti. Mutta kun ei voi kävellä, kun rasva paloi jalkapohjista pois hauistreenin seurauksena.


    • niiiiiin

      se on ihan fakta ettei siihen voi ite mitenkään vaikuttaa mistä se läski lähtee. toki esim käsivarret näyttävät paremmilta jos niihin kasvattaa lihasta, mutta se läski ei lähde niistä minnekään ilman miinuskaloreita. eli siis käytännössä on mahdotonta poistaa rasvaa (laihduttaa) ja kasvattaa lihasta yhtäaikaa, koska ensimmäinen vaatii miinuskaloreita ja jälkimmäinen pluskaloreita.

      • pallerooooo

      • kyllä vaan
        pallerooooo kirjoitti:

        eihän tuossa artikkselissa puhuta mitään laihduttamisesta?

        "Rasvaprosenttini on 8,5"


    • kokemusta on

      Pienillä painoilla paljon toistoja esim yhtä liikettä kohden 4 sarjaa 12 toistoa, itse teen niin

      • Ggigjhkgfvb

        tämäkin vinkki on ihan metsästä... Ei näin!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      73
      1279
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      748
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      118
      696
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe