Maailmanlopun odotus

M@k3

Kristityt odottavat ilmestyskirjassa kerrottu maailmanloppua enemmän tai vähemmän innokkaasti, koska silloin kaikki pahikset tapetaan ja maailman vääryydet korjataan.

Vai korjataanko?

Jumala on yritänyt tuota tapetaan pahikset ja säästetään hyvikset temppua aijemminkin, nimittäin vedenpaisumuksessa ja sekään ei toiminut koska jo paria sivua myöhemmin voimme lukea kuinka pahikset olivat taas vanhoissa metkuissansa palvomassa muita jumalia ja tekemässä kaikkea muutakin Jumalaa suututtavaa, kuten rakentamassa korkeita rakennuksia.

Tähän kristitty vastaa että Jumala tekee ilmestyskirjan maailmanlopussa asiat paremmin, joka taas herättää vastakysymyksen, miksi Jumala ei tehnyt asioita kunnolla ensimmäisellä yrityksellä? Ihmiset olisivat säästyneet paljolta kurjuudelta jos Jumala olisi tehnyt Nooasta ja tämän jälkeläisistä kuolemattomia ja laittanut heidät paratiisiin.

Vai olisivatko?

Ilmestyskirja kertoo myös että taivaassa enkelit nousivat kapinaan. Siis mitä? Kaikki ohittavat tämän ohankolautusella, mutta siis miettikää oikeasti! Enkelit nousivat taivaassa kapinaan. Jos kapinointi taivaassa on mahdolista niin mikä sitä estää tapahtumasta uudestaan ja uudestaan?

Kun vähän näitä miettii, niin voi tulla siihen johtopäätökseen että maailmanloppua on ihan turha odottaa tai on ainakin ihan turha odottaa että asiat muuttuisivat silloin parempaan päin, koska Jumalan ongelmien ratkaisu kyky rajoittuu ongelmien tappamiseen, eikä hänellä pysy hommat muutenkaan lapasessa, kuten voimme kapinoivista ihmisistä ja enkeleistä huomata.

24

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sakarjias*

      Tuo on totta, että odottamme todella innokkaana pahan loppumista ja uskovien lunastuksen päivää.

      Itseasiassa jokaisen ajattelevan ihmisen tulisi odottaa pahuuden loppumista - niin kauheaksi se on täällä Suomessakin jo elämä mennyt. Kiusaaminen on jo lähes kattavaa kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Nuoret ja lapset syrjäytyy kokonaan elämästä pois jonnekin "mustaan aukkoon" jossa emme heitä enää tavoita. Luonto ei enää kestä ihmisen ahneutta ja antaa nyt tulla takaisin lähes jatkuvalla syötöllä. Nyt on keski-euroopan vuoro saada lunta ja vettä kaikki paikat täyteen. Taloudellinen ahneus on saavuttanut lakipisteensä ja romahdus on vain ajan kysymys. Sotia ja väkivaltaa lietsotaan lähes päivittäin ja ihmisten välinpitämättömyys toisen hädästä on jo kattavaa. Kukaan ei välitä tippaakaan kun Sudanissa tapettiin 3000 naista ja lasta tarkoituksena kuihduttaa näin kokonainen heimo sukupuuttoon. Juutalaiset yritetään taas kerran heittää kuoleman loukkuun Välimeren aaltoihin ja esivalmisteluja tätä toimenpidettä varten tehdään kovalla voimalla ja kansojen mielipide juutalaisia ja Israelia kohtaan on jo valmiin vihamielinen kohti loppuratkaisuja jolloin Jumala taas kerran puuttuu kansansa kohtaloihin.

      Maailma on siis täysin valmis loppumiseen, mikä on todella ihana asia, sillä Jeesus saapuu johtamaan maailman kansoja omakätisesti meidän uskovien avustuksella ja voin jo nyt sanoa, että systeemit kohti parempaa muuttuu aivan varmasti.

      • M@k3

        Ei se maailma nyt ihan niin paha ole, vaikka sudanissa tapettiinkin 3000 ihmistä, niin monessa maassa ei tapettu yhtään.

        Ilmestyskirjan mukaan 99% ihmisistä ansaitsee hitaan kuoleman ja vain 144000 juutalaista neitsyt miestä pääsee taivaaseen.

        Minusta se on toisinpäin suurin osa ihmisistä on ihan mukavia ja vain hyvin pieni vähemmistö murhanhimoisia hulluja.

        Tappamisellako se tappaminen lopetetaan? Ei, ilmestyskirjan ratkaisu maailman ongelmiin ei ole mikään ratkaisu, vaan ihan jotain hirveää.


      • EL.a . K:IM
        M@k3 kirjoitti:

        Ei se maailma nyt ihan niin paha ole, vaikka sudanissa tapettiinkin 3000 ihmistä, niin monessa maassa ei tapettu yhtään.

        Ilmestyskirjan mukaan 99% ihmisistä ansaitsee hitaan kuoleman ja vain 144000 juutalaista neitsyt miestä pääsee taivaaseen.

        Minusta se on toisinpäin suurin osa ihmisistä on ihan mukavia ja vain hyvin pieni vähemmistö murhanhimoisia hulluja.

        Tappamisellako se tappaminen lopetetaan? Ei, ilmestyskirjan ratkaisu maailman ongelmiin ei ole mikään ratkaisu, vaan ihan jotain hirveää.

        M@k3

        Johanneksen ilmestystä ei saanut lukita, toisin kuin Danielin.


    • kummallinen satu

      tarkkanäköisiä pointteja m@k3. kaiken elollisen pyyhkiminen sen takia, että maan päällä tehtiin ikäviä asioita, niin sanotusti kusahti. ei siitä näyttänyt olleen mitään hyötyä, lukuun ottamatta sitä että jahve sai taas hyvän mielen kun sai tappaa paljon porukkaa.

      puolijumalalliset enkelit sortuvat vihanpitoon ja kaiken lisäksi taivaassa. . . miten joku voi oikeasti uskoa tuollaisia idioottimaisuuksia, jos ei ole mielisairas? en käsitä.

      • M@k3

        Enkelten kapinasta voi päätellä sen että ei siellä taivaassakaan nyt ihan niin täydellistä ole, jos kerran osa enkeleistä oli sitä mieltä että asiat voi hoitaa paremminkin.

        Ihmiset eivät ole lukeneet ilmestyskirjaa ja jos ovat niin eivät ole ajatelleet lukemaansa.


    • body

      Lähdetään siitä että mitään " loppua " ei ole, eikä tule, vaan kaikki muuttaa jatkuvasti muotoaan.
      Elä on jatkuvassa prosessissa.

    • kristittyABC

      Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin ei kristinusko tunne maailmanloppua ollenkaan. Olemista on aina ollut ja tulee aina olemaan.

      Mutta meidän maapallon aika joskus loppuu. Itse asiassa noin seitsemän vuotta ennen Kristuksen näkyvää paluuta, alkaa ahdistusten ajat. Sitten Kristus palaa maan päälle ja alkaa 1000-vuotisen valtakunnan aika, jolloin Kristus hallitsee pyhiensä kanssa maapalloa. Sen lopulla vastan taivaat ja maat hävitettään ja Jumala rakentaa uudet, niiden tilalle.

      Seitsemän vuoden ahdistusten ajat ovat jo alkaneet. Alla on pari keskustelua, jossa käydään tarkempaa keskustelua tästä teemasta:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10362412

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/10349603

      • M@k3

        *Sen lopulla vastan taivaat ja maat hävitettään ja Jumala rakentaa uudet, niiden tilalle.*

        -Miksi hän ei voi rakentaa niitä jonnekkin muualle, mitä järkeä on vanhan mutta silti toimivan tuhoamisessa, vai onko vain kova himo päästä tappamaan?


    • sakarjias*

      Tavallaan olet oikeassa, että maailmahan sinänsä ei lopu ikinä. Kristinuskossa puhutaankin iankaikkisesta elämästä. Mutta pahuus ja paha maailman loppuu, mikä on taasen hyvä asia kuten tuossa edellä jo ehdin kirjoittaakin.

      Kun Jeesus sitten perustaa oman taivaallisen järjestelmänsä taivaitten taivaisiin ja tulee uusi taivas ja uusi maa, niin se ei lopu ikinä ja elämä siellä ei ole enää pahuuden riivaamaa.

      Uskon edelleen, että jokainen järkevästi ajatteleva ihminen pitää tätä tosi hyvänä ja jopa tavoiteltavana asiana :))

      • M@k3

        Kuten tuosta enkelten kapinasta voi päätellä, niin eipä siellä taivaassakaan ihan kaikki mene ihan niin kitkattomasti kuin voisi toivoa.

        Ja jos Jumalan ratkaisu on se että vastaanpuhujat tapetaan, niin että kukaan ei uskalla enää sanoa mitään poikkipuolista, niin miten taivas eroaa mistään muusta maanpäälisestä diktatuurista?


      • sakarjas* Oon itse käsittänyt, että se uusi taivas tulisi taivaasta Jerusalemin paikalle. Se tosin on niin iso, että se vaatii valtavasti suuremman alueen.

        Mutta puhut paljon pahuudesta. En tiedä minkälaista elämäsi on, mutta itse en koe pahuutta, ympärilläni on rakastavia ja huolehtevia ihmisiä.

        Sitä paitsi Raamatun aikana oli järkyttävästi pahuutta, Mooseskin tappoi suutuksissaan miehen ja Loot ja Nooa joivat känniin ja makasivat lastensa kanssa. Jumala sanoikin jo alussa, että "maa on täynnä väkivaltaa". Näkisin, sakarjias*, että nykyään on elämä varsin onnellista ja rauhaisaa.

        Suomen historiakin kertoo sodista, taudeista, köyhyydestä, ihmisten vainoista, surmista ja väkivallasta. Et kai pidä niitä aikoja parempina kuin tätä nykyistä onnen aikaa?


      • dikduk

        pahuushan alkoi taivaasta kuten m@k3 huomautti, emme me raukat ole siltä missään turvassa eikä näytä jumala kristillisessä tarinassakaan olevan.Hänhän joutui ulkoistamaan pahan juuri luomiensa ihmisten kiusaksi hyvin tietäen että ei ihmisestä ole sille vastusta, koska ei ollut hänestä itsestäänkään.
        Kummia nämä uskontojen tarinat.


    • profetiaproffa
    • EL.a . K:IM

      M@k3

      Höoö höpö.

      Kyllä mäkin maailmanloppua odotan, mutten innolla.

      Ja joo Enkelit on aika vaikeita tapauksia.

      Niistä ei aina tiedä mihin suuntaan ne on menossa.

    • yks_tulkinta

      Mitä pikkupoika voi tehdä, kun se rakentaa leegoilla ja turhautuu, kun asiat ei menekään ihan niinkuin ptää.
      Heittää legot pitkin seiniä ja lopulta aloittaa alusta. Jos viittii.

      Olemmehn jumalan kuvia.

      • Kui

        Juu, tuo enkeli kapina on kyllä eräs kumma ongelma/juttu tosiaan, huoh -ja vielä siellä taivaassa jossa ongelmia ei kuulemma pitäisi ainakaan tulevaisuudessa olla..

        Olen joskus ihmetellyt semmosta että ne jotka sinne taivaaseen pääsevät, jaksavatkohan he todella olla Jumalalle kuuliaisia koko ikuisuuden. Siellä kun ei syntiä suvaita, näin kerrotaan.

        Hm, mutta Jumalahan muutta ihmiset täydellisiksi siellä, se myöskin kerrotaan, mutta sehän kait sitten tarkoittaa sitä että tämä ihmisen "vapaa tahto" katoaa.

        Se kun silloin alussa oli niin tärkeää ja taitaa olla nytkin koska, Jumala ei tahdo meistä "robottoja" jotka vain toimivat automaattisesti kuten Jumala haluaisi, tämänkin olen kuullut?

        No mut kuinka taivaassa sitten ihmiset ovat "robottimaisen" kuuliaisia Jumalalle. Eikä siinä näytä olevan enää ongelmaa? siis sen "vapaan tahdon" ongelmaa.

        Miks niin ei voinut olla silloin alussakin? Olisimme välttyneet monelta murheelta..

        Aprikoitteko te uskovat milloinkaan tälläisiä.. vai onko se ehkä kiellettyä/syntiä "epäillä", tai "vaarallistakin"? Pitääkö tämänkaltaiset pohdinnat vain sivuuttaa ja sulkea pois tietoisuudesta ja keskittyä vaan siihen mitä opetetaan hengellisissä tilaisuuksissa tai Raamatussa.


      • EL.a k:IM
        Kui kirjoitti:

        Juu, tuo enkeli kapina on kyllä eräs kumma ongelma/juttu tosiaan, huoh -ja vielä siellä taivaassa jossa ongelmia ei kuulemma pitäisi ainakaan tulevaisuudessa olla..

        Olen joskus ihmetellyt semmosta että ne jotka sinne taivaaseen pääsevät, jaksavatkohan he todella olla Jumalalle kuuliaisia koko ikuisuuden. Siellä kun ei syntiä suvaita, näin kerrotaan.

        Hm, mutta Jumalahan muutta ihmiset täydellisiksi siellä, se myöskin kerrotaan, mutta sehän kait sitten tarkoittaa sitä että tämä ihmisen "vapaa tahto" katoaa.

        Se kun silloin alussa oli niin tärkeää ja taitaa olla nytkin koska, Jumala ei tahdo meistä "robottoja" jotka vain toimivat automaattisesti kuten Jumala haluaisi, tämänkin olen kuullut?

        No mut kuinka taivaassa sitten ihmiset ovat "robottimaisen" kuuliaisia Jumalalle. Eikä siinä näytä olevan enää ongelmaa? siis sen "vapaan tahdon" ongelmaa.

        Miks niin ei voinut olla silloin alussakin? Olisimme välttyneet monelta murheelta..

        Aprikoitteko te uskovat milloinkaan tälläisiä.. vai onko se ehkä kiellettyä/syntiä "epäillä", tai "vaarallistakin"? Pitääkö tämänkaltaiset pohdinnat vain sivuuttaa ja sulkea pois tietoisuudesta ja keskittyä vaan siihen mitä opetetaan hengellisissä tilaisuuksissa tai Raamatussa.

        Kui

        Ihan fiksuja ajatuksia.

        Elä liikaa pohdi raamattua. Tai varsinkaan hengellisten tilaisuuksien antia.

        Mieti enemmän mitä omassa mielessäkin liikkuu.

        Noi on aika isoja juttuja, mitä olet pohtinut. Hyvä niin. Kyllä ne vastaukset tulee ajallaan.


      • Kui
        EL.a k:IM kirjoitti:

        Kui

        Ihan fiksuja ajatuksia.

        Elä liikaa pohdi raamattua. Tai varsinkaan hengellisten tilaisuuksien antia.

        Mieti enemmän mitä omassa mielessäkin liikkuu.

        Noi on aika isoja juttuja, mitä olet pohtinut. Hyvä niin. Kyllä ne vastaukset tulee ajallaan.

        EL.a k:IM

        Kiitti vaan huomioinnista.

        Ei, en pohdikaan, niin että tukeutuisin vain noihin anteihin, mutta heitäkin on jotka ajattelevat vain ja ainoastaan noitten pohjalta..

        Siks toisinaan mietin että missä ne ihan ihka omat ajatuksensa ovat, vai saikohan niitä olla ollenkaan? Minusta kun ei ole mitään vaaraa eikä väärää siinäkään että ihminen käyttää myös ihan omia aivojaan ei pelkästään kuuntele ulkoa syötettyä oppia. tms


    • pankitovattappiolla

      Tuompa oman tuohon: eli kun väkivaltaa ei saa kuriin nykyään kuin vain kovemmalla väkivallalla, niin kaatuuko siihen sitten?

      Eli käytännössä pitäisi vain olla isompi pommi toisella joka johtaa mahdottomuuksiin.

      Mutta rahan eli "virtuaalirahan" ahneus, raha, jolla ei ole mitään arvoa enää, se on kai se suurin ongelma nyt EU;ssa, amerikkalaiset olivat viisaampia, ovat menneet jo yli siitä, nyt on töitä siellä jo.

      Mutta EU junnaa paikoillaan, saksalaisten pankit pääasiassa, eivät halua alaskirjata millään tappioitaan.

      mutta elämä etenee..

    • MrMorden

      Maailman loppu tulee sitten kun auringon energiavarat loppuvat ja se sen seurauksena laajenee ulottaen maapallon sisäänsä.

      Tämä on tieteellinen fakta, joka on todettu ilman satukirjoja.

      Aikaa siihen on noin 5miljardia vuotta, joten voitte huoleti jatkaa satulorujanne siihen asti.

      • Täydet_pisteet

        Väärin. Käsite "maailma" käsittää kyllä enemmän kuin tuntemamme aurinkokunnan tai jopa linnunradan. Maailmanloppu voi tulla, kun viimeinenkin tähti on palanut loppuun eikä uusia enää synny..jos niin käy.


    • Ei lopu energia

      "Maailman loppu tulee sitten kun auringon energiavarat loppuvat ja se sen seurauksena laajenee ulottaen maapallon sisäänsä."

      Ei ne mihinkään lopu silloin, päin vastoin aurinko "hyppää isommalle vaihteelle". Juuri sen takia se laajeneekin.

    • agnus D

      Jotkut odottaa kuin hullu puuroaan, osa uskovista ei...

    • body

      Maailmanlopun saarnaajat himoitsevat höynäytettävien rahoja, sillä joka uskoo heidän puheitaan, antaa omaisuutensa pian pois ja arvata sopii, kenelle.??

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taisin tehdä virheen

      Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle
      Ikävä
      44
      3022
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      36
      2641
    3. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2594
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      104
      2277
    5. Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi

      Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle
      Ikävä
      48
      2104
    6. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      342
      1893
    7. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      150
      1556
    8. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      73
      1408
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      1228
    10. Nainen onko sulla supervoimmia ?

      Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.
      Ikävä
      28
      1185
    Aihe