Kyllä välillä tulee mieleen että onko siellä Venäjällä laisinkaan liikennesääntöjä, kun täällä ainakin ajelevat aivan mitensun sattuu päin persettä.
Tänään tuossa about ilta seittemän aikoihin ajelin Poromiehentieltä Koskikadulle aikeena jatkaa suoraan ylöspäin Kairatietä kohti. Koskikadun ja Lapinkävijäntien risteyksen valot paloivat vihreänä, mutta edessäni ajava venäläinen alkoikin hidastamaan vauhtiaan sitä mukaa kun lähestyi risteystä, kunnes eteni jo kävelyvauhtia risteysalueella valojen palaessa edelleen vihreänä. Pian valot vaihtuivatkin punaisiksi ja venäläisautoilija jäi odottamaan lähestulkoon keskelle risteystä! Risteävän liikenteen autot pääsivät juuri ja juuri ohi. Venäläinen alkoi sitten hiissaamaan itseään edemmäs, kunnes oli lopulta täysin keskellä risteystä. Valot vaihtuivat vihreiksi ja venäläinen lähti hitaasti ja epävarmasti ajamaan etiäpäin.
Luulisi nyt ettei Venäjälläkään sentään pysähdytä keskelle valoristeystä, vaikka siellä kuulemma onkin suorastaan villinlännen meininkin liikenteessä. Mutta yllättävän moni näistä venäläisistä rikkaista turisteista ei näytä käsittävän yleismaailmallisista liikennesäännöistä enempää kuin sika helmistä.
Rajallehan onkin ilmeisesti tullut jonkinlainen tietoiskukampanja Suomen liikenteestä venäläisiä varten, mutta nykytilanteen valossa näyttää siltä että Venäläiset eivät ole siitä huolimatta kykeneväisiä turvalliseen ajamiseen Suomessa. Heille tulisi järjestää viisumin saannin ehtona pakollinen perusliikennesääntöjen oppitunti. Olisi edes vähäsen turvallisempi liikkua tuolla ilman tarvetta pelätä keskellä tietä vastaantulevaa venäläistä maasturia.
Venäläiset Suomen liikenteessä
8
357
Vastaukset
- On se kyllä
Kovasti tykkäävät täällä Itä-Suomessa ajelevat venäläisturistit myös välkytellä pimeällä vastaantuleville autoilijoille valojaan, vaikkei pitkät itsellä päällä olisikaan. Hmm mielenkiintoista meininkiä.
- erinarvoinen
Ei niillä ole harmaata aavistutakaan mitä tarkoittaa keltaiset viivat, just silloin ohitellaan. Thaimaassa ei kelpaa suomalainen ajokortti, mutta thaimaalainen kelpaa suomessa ja ajelevat miten sattuu myös kyytissä on moninkertainen porukka. Sarvikuonojen maa tämä Suomi! Ulkolainen saa tehdä mitä huvittaa, poliisit viittaa kinttaalla!
- Mani,mani
Mene hyvä ihminen tien oikealle reunalle,nehän tuovat sullekkin rahaa!
- säännöt kaikille
Mistä noita rahanhimoisia ihmisiä löytyy? Varmaankin möisivät äitinsäkin kunhan saa rahaaaaa!
- Russia ei nussija
Joo tultiin kittilästä.Ensin tuli kaksi mustaa maasturia keskellä tietä hirmuvauhtia kohta tuli letka autoja jossa keulilla venäläisauto joka vilkutteli pitkiä valoja koko ajan.tietysti hiljensin kun luulin että olisi jotain vatottavaa mutta ei ollut mitään varottavaa.Olishan kiva jotta rajalla kertais vähän liikennesääntöjä.
- 4+2
Täälä kemijärvellä ollaan myös niin kyllästyneitä!!
Olen parikertaa mennyt autolla välin Rovaniemi - Kemijärvi ja kemijärvi - Salla
Ja ois rytissy jos ei ois väistänyt ojaan, toisella linjaautopysäkille!!
Alkaa olla ilkeitä ajatuksia nuista!!
Minusta tuntuu että olen lukenut jo tarpeeksi näitä kuolonkolareita
Meinashan tuossa jokuaika sitten nuorilta kavereilta viiä henget venäläinen leidi joka väisti poroa niin että ajo suoraan vastaan tulevan auton keulaan, poikia irrotettiin monta tuntia ja ihme että säilyivät elävänä!!!
Kemijärvelle on kuulemma tulossa joku Hele....Tin moskovan tilausjuna, siinä on sitten valtava määrä iivanoita ja tatjaanoja jotka Vuokraavat suomen autoja ja pörräävät täälä ties kuinka kauan!!! Jipii stna sanon minä
Hjyvää uutta vuotta vjenäjän veljet! Menkää kotiin!! - ville3
Pari vuotta 6-tietä töihin ajaneena tuli kyllä nähtyä sellaisia ohituksia venäläisiltä, varmaan säkällä lähtivät koittamaan, että tuleeko sieltä vastaan auto vai ei ja kerran olisi ollut varman nokkakolari jos en olisi tilaa tehnyt omalle kaistalle palaamiselle. Tosin suomalainen se oli joka meinasi minut tappaa tulemalla vastaantulijan kaistalle ja viemällä minulta peilin mukanaan.
- ljh
En tiedä Venäläisten liikennekäyttäytymisestä,mutta kesällä meinasin jäädä saksalaisen turistibussin alle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1171897Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1181786Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101771Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561446Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341385Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4881026Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50966Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237913Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115911Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347869