Termit hakusessa, kuka on kukin?

sekosulho

Onko Eronnut sinkku?
Onko Leski sinkku?
Onko YH sinkku?

Tässä kumppania hakiessa tullut esille kysymys? Mikä on sinkku? Ymmärtäisin sanan niin, että se tarkoittaa ihmistä joka on yksin, ilman pakkosidettä toisiin ihmisiin. Vastuussa vain itsestään ja omista tekemisistään.

OK, onhan kaikilla jonkinmoiset sosiaaliset suhteet ympärillä oleviin ihmisiin, mutta...

Voiko yksinhuoltajaa sanoa sinkuksi, koska hänellä on lapsi, josta hänellä on vastuu ja velvollisuuksia lapsen biologiseen isään tai äitiin. Saatikka jos tämä toinen osapuoli on päättänyt ottaa kovinkin aktiivisen roolin entisen kumppaninsa elämässä. Pahimmillaan vaivaksi asti.

Samoin eronneella voi usein olla hyvät tai huonot välit entisen kanssa. Hän voi vetää perässään menneisyyden taakkaa uuteen suhteeseen, tahtomattaankin.

Leskellä noin yleisesti ajatellen on lähinnä vain muistot, onhan se entinen kumppani vainaa. Ja vaikka lapsia olisikin, niin niistä ei tarvitse vastata muille. Eli vaikka taakkaa menneisyydestä olisikin, niin ne eivät olisi niin konkreettiset, kuin edellisillä kahdella.

Leski siis periaatteessa voisi sinkkuuntua? Eronnutkin jos haluaa tai käy tuuri, eikä exä käy vaivaksi. Oikeastaan vain YH ei pääse velvollisuuksistaan eroon niin helposti.

Onko sillä sitten merkitystä? No ainakin, jos haluaisi olla hukkaamatta aikaa menneisyyden kanssa tappeluun ja keskittyä tulevaisuuden rakentamiseen.

31

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Paperianainen

      Voi puhtaasti sinkuillakin olla vaikka millaista draamaa entisissä suhteissa. Moni olleet vuosikaudet kimpassa, vaikka eivät ole menneet naimisiin.

      Sinkku ei terminä poista rasittavia menneisyyden haamuja elämästä.

    • SINKKU N

      Mä en miellä eronnutta enkä leskeä sinkuksi. Enkä pitkässä avoliitossa ollut. YH:n joo, jos lapsen on saanut "yksin".

      Ärsyttää, kun nykyään kaikki eronneet ja karanneet on sinkkuja, vaikka täsmällisestikin heidän statuksensa kertovat termit on keksitty!

      Sinkuiksi sanottakoon vain meitä oikeasti sinkkuja!!!

    • Aito sinkku

      Olen ainakin varmasti aito sinkku. En ole koskaan ollut missään parisuhteessa enkä edes kertaakaan päässyt panemaan.

    • sekosulho

      Niinpä ei poista sinkkuus haamuja, mutta ainakin tilanteissa, joissa siitä menneisyydestä tulee harmia, voi oikeasti sinkku jättää sen harmin, koska siihen ei ole siteitä, joillaisia voi olla muuten. Näissä tilanteissa sillä nykyiselläkin kumppanilla on sanansa sanottavana asiaan, eikä tule tilanteita tyyliin "toi on mun lapsi ja mä määrään" tai "me ollan kuule oltu paljon kauemmin yhdessä ja sä et tiedä mitään".

      Sille pitkälle yhdessä olleelle voisi kyllä kehittää termin, jollei noista muista termeistä siihen ole.

      Tärkeä tää olisi juurikin deittailu, kumppanin haku, asioissa. "Siviilissähän" kukanenkin voi mieltää itsensä miten haluaa...

      • Yh, kaksi pientä

        Pelkkä YH-termi ei määrittele naisen/miehen ja ex-kumppanin nykyistä suhdetta mitenkään.

        Osalla ex ei tapaa lapsia ollenkaan, osalla ex on vielä ihan kiinni entisessä perheessä ja kumminkaan puolin ei olla irroitettu toisistaan, osalla ex vaikuttaa jokaiseen lasta koskevaan asiaan. Sitten on vielä yhteishuoltaja-yh:t, joilla isä ei osallistu kuin maksamalla elatusmaksut, tapaamalla lapsia sovittuina aikoina (itselläni näin ex omasta tahdosta, ja parempi niin :-). Ilman isän allekirjoitusta ei voi muuttaa lapsen nimeä/uskontoa, muuttaa ulkomaille tai hakea passia. Muu onnistuu.

        Se mikä mahdollisen isäpuolen aseman uusioperheessä on, riippuu molemmista suhteen osapuolista. Yleistäen voisi sanoa: Jos haluaa elää kuin itsenäinen aikuinen perheessä, ei välttämättä oma roolikaan ole suuri kasvattajana ja isäpuolena. Jos taas haluaa olla täysimääräinen jäsen vastuineen, on isänasemakin luonnollisempi. Ja asema riippuu myös lasten iästä, mitä pienemmät lapset sitä luonnollisemmin uusi kumppani koetaan isä(puole)na. Nämä ovat asioita, mistä kannattaa jutella aika alussa. Ollaanko samoilla vai eri linjoilla.


    • citynainen_

      Vuosia sitten eronneena kutsuisin itseäni jo sinkuksi. Eronnut kantaa jotenkin leimaa. Eronneena pitäisi aina mainita aika jolloin ero tapahtunut. Sinkku on selvää pässinlihaa valmiina uusiin tuuliin.
      Lapsia omaavakin voi olla sinkku.

      • SINKKU N

        Ëro on aika olennainen juttu tietää toisesta... Ja ellei ole ollut ihan salamaliitto (tyyliin muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen) vaikuttaa ihmisen tapaan olla suhteessa toiseen merkittävällä tavalla. Koen eronneiden olevan hyvin erilaisia kuin meidän aina sinkkuina eläneiden.

        Sinkuille (paitsi aivan nuorille) yksinelo on aika vakiintunut elämäntapa. Eronneet taas just on usein "valmiina uusiin tuuliin", usein uuteen parisuhteeseen. Parisuhde on heille "normaalimpi" tapa elää arkea aika usein.

        Jos mies sanoo mulle olevansa sinkku ja sit selviääkin että on ollut naimisissa kymmenenkin vuotta, niin koen kyllä tulleeni huijatuksi. Eronneessa ei mitään vikaa, kun vaan kertoo sen.


      • sekosulho
        SINKKU N kirjoitti:

        Ëro on aika olennainen juttu tietää toisesta... Ja ellei ole ollut ihan salamaliitto (tyyliin muutamasta kuukaudesta muutamaan vuoteen) vaikuttaa ihmisen tapaan olla suhteessa toiseen merkittävällä tavalla. Koen eronneiden olevan hyvin erilaisia kuin meidän aina sinkkuina eläneiden.

        Sinkuille (paitsi aivan nuorille) yksinelo on aika vakiintunut elämäntapa. Eronneet taas just on usein "valmiina uusiin tuuliin", usein uuteen parisuhteeseen. Parisuhde on heille "normaalimpi" tapa elää arkea aika usein.

        Jos mies sanoo mulle olevansa sinkku ja sit selviääkin että on ollut naimisissa kymmenenkin vuotta, niin koen kyllä tulleeni huijatuksi. Eronneessa ei mitään vikaa, kun vaan kertoo sen.

        Hitto vie, SINKKU N. Mä pidän tosta ajattelu tavasta! Sä oot viisas... ja suoraan päin naamaa :) :D

        kunnioitusta


      • SINKKU N
        sekosulho kirjoitti:

        Hitto vie, SINKKU N. Mä pidän tosta ajattelu tavasta! Sä oot viisas... ja suoraan päin naamaa :) :D

        kunnioitusta

        No kiitosta. :) Ehkä pitäisi ottaa käyttöön vanhat sanat vanhapiika ja vanhapoika meille ei-uusiosinkuille!


      • sekosulho
        SINKKU N kirjoitti:

        No kiitosta. :) Ehkä pitäisi ottaa käyttöön vanhat sanat vanhapiika ja vanhapoika meille ei-uusiosinkuille!

        Ehdottomasti!
        Romukoppaan nykyuusiolainasanat. Sittenhän ne lesket ja eronneet ym. ei tuntisi oloaan niin uhatuksi, kun ei olisi mediaseksikästä sinkku-sanaa ollenkaan. Ja heti saisi vanhastapojasta ja -tytöstä selvän sukupuolestakin, ei tarvitsisi ongelmatilanteessa arvuutella, jos se ei heti alkuun olisi selvää...

        sekosulho (vanhapoika)


      • sekosulho
        sekosulho kirjoitti:

        Ehdottomasti!
        Romukoppaan nykyuusiolainasanat. Sittenhän ne lesket ja eronneet ym. ei tuntisi oloaan niin uhatuksi, kun ei olisi mediaseksikästä sinkku-sanaa ollenkaan. Ja heti saisi vanhastapojasta ja -tytöstä selvän sukupuolestakin, ei tarvitsisi ongelmatilanteessa arvuutella, jos se ei heti alkuun olisi selvää...

        sekosulho (vanhapoika)

        ääh... tyttö = piika.


    • ENFP-nainen

      Millään luokittelulla sinkku/muu-termillä ei pysty jakamaan ihmisiä menneisyyden kanssa taisteleviin ja parisuhdepystyviin. Käytännössä sinkku on, jos itse niin kokee. Tausta ei ratkaise.

      Saman kokeneistakin toinen voi olla valmis ja toinen ei. Joku voi luulla olevansa valmis, ja huomata vasta suhteen alkamisen jälkeen että luulo oli harhaa. Jotkut ei saa prosessoitua ex-suhdetta tai puolison kuolemaa 20-vuodessakaan, ja toiset on hyvin pian valmiita (tunnetyötä on tehty jo parisuhteen loppuaikana). Toiset katkeroituu loppuiäkseen ja toiset keskittyy hyviin asioihin elämässään. Ihmisten tunteidenkäsittely- ja selvitymistaidot ovat vaan erilaisia.

      Parempi keino asian selvittämiseksi on mielestäni keskustella menneestä. Ensireffeillä aihe ei ole ehkä korrekti kuitenkaan... Luultavasti huomaat mahdollisista tunnereaktioista/avoimuudesta/sulkeutumisesta missä kohtaa mennään. Vinkkinä, että normaalin irrottamis- ja eroprosessin loppuvaiheilla ihminen kokee vihaa ex kohtaan. Vihavaiheen jälkeen alkaa neutraali suhtautuminen ja osaa nähdä suhteen huonot ja hyvät puolet objektiivisemmin. Siis se, että ihminen on ajatellut missä meni vikaan ja mikä oma osuus asiassa oli kertoo, että on jo paljon prosessoitu. Voit vaikka kysyä mitä opit ex-suhteesta ja mitä tekisit itse toisin, ja siten antaa pallon toiselle vastata millä tasolla haluaa.

    • sekosulho

      Kovasti yrittäneenä on tullut näiden YH:iden ja oikeasti eronneiden kanssa eteen juuri näitä tilanteita, joita kuvailin. Ja vaikka kysyn aivan alussa tuleeko ongelmia exien kanssa (muu ei kiinnosta) ja vaikka vakuutetaan ettei, niin kumma vaan, että joka kerta niitä tuppaa tulemaan.

      Kaikkea hyvää vaan niille muutamille, jotka tästäkin äijän koriläästä ovat viitsineet välittää, mutta olen liikenteessä nimenomaa tulevaa ajatellen, mielellään koko loppuelämää, enkä tappelemassa haamuja ja ahdistusta vastaan. On niitä omiakin ongelmia elämässä, enkä halua lisää itsestä johtumattomia. Minuakin vielä toistaiseksi ajaa perheen kaipuu ja halu saada omiakin lapsia. Ei minua muitten lapset haittaa, päinvastoin niissä on oikeasti mielenkiintoisia ja hauskoja tapauksia. Kunhan saa elää omaa elämää...

      Se leima tulee juurikin näistä tapauksista ja onhan se yleistystä, mutta aikaa ei ole loputtomasti ja jos on jo valmiiksi vaikeaa löytää joku jota rakastaa ja joka rakastaa jopa takaisin, niin alat siinä sitten kyttäämään vielä, että tuleekohan tästä jotain, selviääkö ongelmat.

      Okei en ole vielä kovin vanha, eli mikäli se entinen elämä on kaukana takana, niin tiedä sitten. Onhan se järkevä teko selvittää menneet suhteet uuden alkuun ja jos asia on selvä, niin se siitä. Mielestäni se, että on rehellisesti esim. eronnut, leski tai YH ei vielä merkkaa mitään. Ajattelisin niitä enemminkin nimenomaa status symbooleina, jotka kertoo eletystä elämästä, eikä niitä pitäisi hävetä. Tietty jos jotain häpeää tai peittelee, niin kait sitä sitten täytyy pettää itseään ja muita ihmisiä. Sitten vaan ei saisi impata hernehiä, kun totuus paljastuu ja sulho lähtee.

    • sekosulho

      Nii joo ja ihan selvennykseksi olen oikeasti pitkä pinnainen mies, enkä säikähdä vähästä ja nuo, "toi on mun lapsi ja mä määrään" tai "me ollan kuule oltu paljon kauemmin yhdessä ja sä et tiedä mitään", on nimen omaa uuden suhteen ulkopuolelta tulleita kommentteja niiltä exiltä.

      Jos nyt kiinnostaa...

      ...tässähän alkaa kiihtyä jostain syystä.
      ???

      • sekosulho

        Ja toi oma elämä ja sen eläminen tarkoittaa parisuhteessa elämistä ilman ylimääräisiä osallistujia exien ja muiden kitkapintojen osalta. Perhe se on uusioperhekin ja niille kunniaa ja oikeutta toteuttaa omaa juttuaan.

        Tietty viralliset asiat on virallisia asioita ja nehän pitää hoitaa... mut se ei tarkoita kylkeen liimautumista.

        ...alkaakohan jo keulimaan?

        pitää rauhoittua...


      • ENFP-nainen
        sekosulho kirjoitti:

        Ja toi oma elämä ja sen eläminen tarkoittaa parisuhteessa elämistä ilman ylimääräisiä osallistujia exien ja muiden kitkapintojen osalta. Perhe se on uusioperhekin ja niille kunniaa ja oikeutta toteuttaa omaa juttuaan.

        Tietty viralliset asiat on virallisia asioita ja nehän pitää hoitaa... mut se ei tarkoita kylkeen liimautumista.

        ...alkaakohan jo keulimaan?

        pitää rauhoittua...

        Joo, ei tarvitse keulia. Sopuhalaus! En usko, että olemme edes eri mieltä. Lähinnä yritän sanoa, että ihmiset ja tilanteet ovat erilaisia. Ja asioista kannattaa puhua syvällisesti jo alussa kongreettisilla lauseilla. Jos ollaan ihan erilinjoilla, vaikeahan yhteiselämä tulee väkisinkin olemaan.

        On varmasti todella ikävä ja kuluttava tilanne olla uusi puoliso uusioperheessä, jossa ex edelleen on perheenpää. Tilanne on vähän vastaava, kun nainen tapaisi miehen, jonka äiti vaatettaisi ja ohjaisi aikuisen poikansa elämää :-) Kummassakin tilanteessa, jos irti ei ole päästetty, ei tasavertaista suhdetta vaan ole mahdollista saavuttaa. Naisellakin on vastuunsa asiassa: tottakai lasten isällä on oikeus vaikuttaa halutessaan lasten elämään, mutta myös uusioperheellä on oikeus omaan elämäänsa!

        Toisaalta k-päinen ex ei ole naisen vika, hän on kärsinyt siitä jo luultavasti ihan riittävästi. Kummankin kannattaa muistaa, ettei anna ex provosoida riitaa oman perheen sisään. Oma puoliso on me, ja ex on meidän ulkopuolella. Helppoa se ei varmaan ole, mutta yrittää ainakin voi. (Esi)murkku-ikäiset lapsetkin osaavat luultavasti provota, silloinkin aikuisten pitää muistaa yhtä (ja sopia linjat etukäteen).

        Itse, kun joskus löydän uuden kumppanin olen ajatellut miehen itse päättävän oman roolinsa perheessä. Oma unelmani olisi mies, joka olisi tasaveroinen vanhempi (tutustumis- ja totutteluvaiheen jälkeen tietysti). Eli elämämme ei eroaisi siitä jos olisimme ydinperhe. Silti hyväksyisin myös sen, ettei kasvatusvastuuta ole. Näin siksi että minulla ei ole oikeutta vaatia uudelta kumppanilta vastuunottoa lapsista, jos hän ei sitä halua ja painostamalla homma ei ainakaan toimi.

        No toivottavasti mielipiteeni ei aiheuttanut enempää vihan tunteita ;-) Se ei ole tarkoitukseni. Muista, että luet kirjoitukseni vanhojen kokemuksiesi valossa ja minä taas pelkkinä pohdintoina tulevaisuudesta (en ole kokenut uusioperhettä).


    • ..................

      Mitä väliä termeillä on? Jokainen käyttäköön minkä tuntee omassa tilanteessaan luontevaksi. Ei kai kukaan suhteeseen kuitenkaan lähde, ennen kuin tietää mihin on päätänsä työntämässä?

    • silverfire

      Aaaaaaaaaargh!

      • kerro vaaaan

        Mikä ahistaa?


      • silverfire
        kerro vaaaan kirjoitti:

        Mikä ahistaa?

        Alkuperäinen kysymys, ja se että maksoin 10 € taksista päästäkseni kotiin kaverin luota )


    • sekosulho

      Ei termeillä mitään merkitystä muuten olekkaan, kuin nyt tässä kumppaninhaku ja treffi jutuissa. Se saattaa hyvinkin vaikuttaa päätökseen, minkä kutsun valitsee, jos esim. täällä deittipalstalla kaksi tai useampi mahdollinen kumppani haluaa tutustua.

      En pyörittele useita samaan aikaan, se olisi mielestäni aika kaksi naamaista. Ja jos toinen on sinkku ja toinen vaikka vastikään eronnut ja/tai yh, niin kokemuksien perusteella tutustun siihen sinkkuun.

      Jos tämä sinkku osoittautuukin sitten muuksi, niin mielestäni olen tullut huijatuksi, vaikkakin vähän, mutta kuitenkin. Hyvin alkaa, eikö?

      Sehän ei tarkoita sitä, että toinen automaagisesti olisi toista huonompi. Minulla on oikeus tehdä valintoja ja kaikki tieto on hyväksi valinnoissa. Teen valintoja mieltymysteni mukaan, minulla on omiin mieltymyksiini oikeus, aivan kuten kaikilla muillakin. Ainahan on epäonnistumisen mahdollisuus, mutta tätä mahdollisuutta yritän tiedon ja kokemuspohjan avulla pienentää parhaalla katsomallani tavalla. Muuta en voi.

      Miksei asioista voisi puhua niiden oikeilla nimillä? miksi kaikesta pitää tehdä muodotonta, samaa massaa? Erilaisuus kunniaan! Täytyy olla ylpeä siitä mitä on ja hyväksyä valintansa.

      Onhan minua sekin ihmetyttänyt välillä, että jos mieli ei ole edellisestä yli päässyt tai asiat ei ole vielä loppuun käsitelty tai jos on jumalattomat henkiset ongelmat edellisen suhteen takia, niin miksi laittaa itsensä näihin lihakatalogeihin tarjolle? Jos se uusi suhde onkin mielessä, niin luulisi itsekunkin lähtevän leikkiin, kun on valmis. Ei sitten tarvitsisi ruveta odottelemaan ja aavistelemaan saako tuo päänsä ja/tai elämänsä järjestykseen. Sen verran luulisi kunkin itseään tuntevan. Ja jos tarvitsee "henkivartijaa" exän takia, niin siihenkin on olemassa tapoja, miten sen saa niskoiltaan. Eikä mistään palkkamurhasta ole kyse...

      puuhh... nukkumaan ja uneksimaan onnellisemmasta ajasta...

      • SINKKU N

        Hyvää yötä sekosulho vanhapoika! Asiaa kirjoitat!


      • ENFP-nainen

        Sinulla oikeus valita mieltymystesi mukaan. Kuten kaikilla, samaa mieltä. On oikeutettua ja ymmärrettävää jättää joku ryhmä haun ulkopuollelle. Se mitä vastaan kapinoin, on ihmisen luokittelu ryhmänsä mukaan oli sidosryhmä mikä tahansa.

        En myöskään ymmärrä ihmisiä, jotka deittiprofiilissa jättävät kertomatta lapsista. Luulisi äidin/isän etsivän kumppani, joka hyväksyy lapset. Minkä tahansa asian suhteen valehtelu ei ole pitkäjänteistä toimintaa. Totuus tulee kuitenkin ilmi, ja en ainakaan itse arvostaisi ihmistä, joka valehtelee saadakseen kumppanin. Se kertoo aika paljon ihmisestä ja hänen arvomaailmastaan.

        Sen sijaan on mahdotonta vaatia, että kaikki kumppania hakevat olisivat henkisesti valmiita uuteen suhteeseen. Onhan se paras tilanne tietysti, mutta ihminen ei useinkaan edes tiedä keskeneräisyydestään ja se tulee pintaan vasta kun uutta aloittaa. Inhimillistä sekin. Monet eivät kestä yksinäisyttä eivätkä pysty koskaan käsittelemään suhteitaan ja siksi uskottelevat olevansa itselleen olevansa valmiimpia kuin ovat. Ihmiset, jotka menevät suhteesta toiseen ilman pausseja, ovat todennäköisimmin niitä joilla ero on prosessoimatta. Taitaa muuten olla miehillä yleisempää kuin naisilla.

        Ja myös sellainen, jolla ei ole vanhaa taakkaa voi olla ikuinen täydellisyyden etsiä tai muuten moniongelmainen siis muulla tavoin kykenemätön sitoutumaan parisuhteeseen. Taustat ei selviä kuin tutustumalla ja keskustelemalla. Oikotietä ei ole.


    • Tätä palstaa luettuani olen tullut johtopäätökseen, että ikisinkuilla on paljon enemmän ongelmia itsensä, menneisyytensä ja muiden kanssa kuin niillä, joilla on exiä, lapsia ja nyxiä pitkin kyliä.

      • keltai.n

        Eikös kaikilla ole exiä? Paitsi neitsyillä
        Edes palsta-exiä?


      • ei edellisiä
        keltai.n kirjoitti:

        Eikös kaikilla ole exiä? Paitsi neitsyillä
        Edes palsta-exiä?

        Niin, vaikka olen ollut yhdynnässä useammankin naisen kanssa en koe omaavani yhtäkään exää. Mitään parisuhdeviritelmiä kun ei ole ollut...
        Ei kai noita yhden yön tuttavuuksia exiksi voi kutsua?


      • HC ATM
        ei edellisiä kirjoitti:

        Niin, vaikka olen ollut yhdynnässä useammankin naisen kanssa en koe omaavani yhtäkään exää. Mitään parisuhdeviritelmiä kun ei ole ollut...
        Ei kai noita yhden yön tuttavuuksia exiksi voi kutsua?

        Niinpä ja kaikki eivät ole olleet edes yhdynnässä.


      • Iki Sinkkku

        Ai se ei ollutkaan itsestäänselvää?


    • keltai.n

      Siellä pitäis olla yksi sivilisääty lisää, nimittäin Karannut. Niitä on treffipalstoilla pilvin pimein. Ihan avoimesti ilmoittavat olevansa aviossa ja hakevansa panoseuraa. Ties missä kaislikossa pitäis olla milloinkin. Voisko ne saada rajttua jotenkin pois sieltä omalle palstalleen? Tai s24 vois laittaa yhden kriteerin lisää, että "karanneet eivät saa ottaa yhteyttä minuun".

      Tai S24 vois perustaa näille Karanneille ulisijoille oman "Sä et tajuu mua" -palstan.

    • Ei kaunistella

      Minä ole tavannut parikin kertaa naimisissa olleita muutaman lapsen isiä, jotka kutsuvat itseään sinkuiksi tai poikamiehiksi. Huijauksen makua, tarkoitushakuista huijausta.

      Minun mielestäni sinkku on iästä huolimatta ihminen, joka ei ole ollut naimisissa ja/tai hankkinut lapsia. Eronnut on eronnut, leski on leski ja naimisissa oleva on naimisissa oleva. Jos joku on eronnut 10 vuotta aiemmin, hän voinee tituleerata itseään vaikka "vapaaksi", koska eronnut ihminen on jo tullut parisuhteensa muokkaamaksi, vaikka siitä olisi pitkäkin aika.

      Ennen inhosin nimitystä "sinkkuäiti", mutta ehkäpä lapsen aivan yksin tarkoituksella tehnyt nainen voisikin kutsua itseään tuoksi, ei pelkäksi sinkuksi kuitenkaan. "Sinkkuisä" ei käy, koska mies ei yksinään lasta pysty hankkimaan edes adoptoimalla.

      "Sinkku" saattaa kuulostaa kivalta ja muut nimityksen kamalilta, mutta on sekin aika inha tilanne, kun sinkkumiehen kännykkä soi treffeillä ja lapsi tahtoo tietää, mitä sinne lätkämatsiin pitikään ottaa mukaan, pikkuveljen ohella.

      • keltai.n

        Tuo jälkimmäinen on koettu. Treffeillä miehen puhelin soi alvariinsa lapset, ex-vaimo ja siskotkin soittelelvat. Ja ne kaikki on silläkin hetkellä tärkeämpiä kuin ne meidän harvat treffit. Hän vastasi puhelimeen HETI. Keskeytti kaiken muun toiminnan.

        Tottakai miehellä on elettyä elämää, mä laitoin luurin äänettömälle treffeillä. Mutta näin tää menee...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      1945
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1852
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1789
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1458
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1390
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      504
      1060
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      970
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      914
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      875
    Aihe