Erosta selviäminen ja sen hyväksyminen

Auttakaa minua ja antakaa jotain vinkkejä ja piristystä tilanteeseeni! Pitkäaikainen miesystäväni ja lapseni isä jätti minut yhtäkkiä useiden vuosien suhteen jälkeen, pamautti vain ilmoille ettei enää rakasta. Olen yrittänyt korjata tilannetta että saataisiin perhe takaisin yhteen ja olen ollut valmis tekemään kaikkeni, että suhteemme olisi parempi, mutta mies on tehnyt päätöksensä eikä enää halua palata yhteen. Nyt hieman vajaa kuukausi erosta sain kuulla että mies on ruvennu tapailemaan toista naista. Mitä voin tehdä, että oloni parantuisi ja saisin jälleen otteen elämästä? Nyt tuntuu siltä ettei mikään kiinnosta, ja olen vain itkeskellyt joka päivä. Rakastan miestä koko sydämestäni enkä haluaisi hänestä luopua, mutta näköjään se on ainoa vaihtoehto. Se on kuitenkin niin vaikeaa ja koko ajan tekisi mieli soittaa hänelle.. On vain niin vaikea hyväksyä että me emme enää koskaan tule olemaan yhdessä. Mitä teen?
181403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Niin, vaikeetahan se on tollasta sulattaa et jätetään yhtäkkiä ilman selityksiä. Mua ei ole kukaan koskaan rakastanut ja en voi muuta sanoa et eteenpäin sinunkin on mentävä. Mee vaikka kävelemään tai puuhaile jotain mistä tykkäät. Koita saada ajatukset pois erosta vaikka vaikeeta se onkin.

Äänestä

Tai no on joskus mut 6 vuotta on ikuisuus olla yksin

Äänestä

Etrosta on kulunut kohta 5kk. Luulin et asiat järjestyy ja kaikki kääntyy kyllä parhain päin. Enää en ole tätä mieltä koska olo ja asiat on menneet vain huonompaan suuntaan.. :(

Äänestä
  • *Erosta

    Äänestä

Olisiko mahdollista, että kävisit pariterapiassa (voi mennä yksin) tai eroryhmässä purkamassa tunteita ja ajatuksiasi. Voisi olla avuksi.

Äänestä

Hei,surullinen olen käynyt tuon saman helvetin läpi.Vieläkin on aika ajoin vaikeaa.Ex-mieheni jätti mitään sanomatta katosi vaan.Aikaa kului 3kk sitten sain tietoon oli uusi nainen uusi paikkakunta jne.Oli kamalaa.Tuntui ettei jaksa en voinut nukkua enkä syödä,pää jauhoi kaikkia asioita ,tuntui että sekoan.Mutta sitte tein itselle selväksi ettei hän lannista minua.Hain apua netin kautta kanssa ihmisiltä tukiverkosta,se alkoi auttamaan en tiedä olisinko selvinyt ilman niitä ihania ihmisiä joilla oli käynyt samoi ja vaihdoimme ajatuksia.He tiesivät miltä tuntui kun noin oli käynyt.sinun täytyisi vain ajatella itseäsi nyt jos sinun on hyvin paha olla mene sairalaan saat unitaplettia jos et saa nukutuksi.kun nukkua ei saata ei jaksa ajatella selvästi ja on vielä väsyneempi ei jaksa.jos sinulla on ystäviä puhu heille, varmaan ne kyllästyy ajoittain,mutta puhu se auttaa.Itke,huuda.Koska tulee aika ette olet katkera ,vihainen,pettynyt.kaikki sekavat tunteet tulee pintaan.Toivottavasti saat jotain tolkkua tästä sekavasta kirjoituksesta ja kirjoita tänne voimme jatkaa kirjoittelua se auttaa.kirjoittelen tänne jatkossakin jos siitä olisi apua sinulle.Toivon sinulle paljon jaksamisia,sitä sinä tarvitset.

Äänestä

Eiköhän sillä ollut se nainen jo ennen kuin sinusta erosi?

Äänestä
  • Hei,tarkoititko viestin myös kärsinyt vai surullinen

    Äänestä

Koin itse saman ja tuntui, että koko maailma romahtaa. Aikani itkin ja surin, yhtenä päivänä vain päätin, että nyt on pakko ryhdistäytyä. Se oli vaikeaa ja monta kertaa teki mieli, luovuttaa mut nyt vuosi eron jälkeen olen taas täynnä elämää. Ystävät, työkaverit, sisko ja itse asiassa tällaiset sivut saivat silmäni aukeamaan ja helpottivat eron tuskaa. Se sattuu mutta siihen ei kuole. Mulle hyvä keino oli purkaa tuskaa tanssiin, liikuntaan. Välillä makasin peitto korvilla ja itkin kaiken tuskan ulos ja sen jälkeen oli taas hetken helpompaa. Ei elämä lopu vaikka tulee jätetyksi, ajattele sitä mahdollisuutena jollenkin uudelle, paremmalle elämälle. Elämä on niin lyhyt, ettei kannata tuhlata sitä suremiseen. Yritä vain löytää jokaisesta päivästä, jokaisesta hetkestä jotain hyvää. Yritä elää hetki kerrallaan ja jonain aamuna heräät huomataksesi, että elämä jatkuu sittenkin ja hymyilet uudelle päivälle. Kliseitähän kaikki on kun sanotaan, että aika parantaa haavat mutta totta se vain on. Anna itsellesi aikaa surra ja sitten nosta itsesi uudelle jalustalle. Lähde liikkeelle, tapaa uusia ihmisiä, katso peiliin ja sano itsellesi aamuisin MINÄ ELÄN! Se auttaa. Tsemppiä sylin täydeltä.

Äänestä

Ajattelet että olet eksäsi yläpuolella -> esität itsellesi itsevarmempaa kuin oikeasti oletkaan -> pian huomaat että et esitä enää vaan olet aidosti itsevarma -> menet ulos -> isket uuden miehen/uusia miehiä -> problem solved.

Äänestä

  • MENE ULOS!

    Äänestä

Itke sä vaan rauhassa.

Kyllä kirjoittelusi ja provosi helpottaa!!

Äänestä

Tää ei varmaan lohduta nyt yhtään, mutta ulkopuolisen silmin ei ole mitään surtavaa ihmisessä, joka ei halua olla kanssasi. Jonain päivänä vielä kun törmäät entiseen mieheesi, tekee mielesi käydä oikein kädestä pitäen kiittämässä, että lähti.

Se lohduttaa ehkä vähän, että hän yrittää vielä joskus saada sinut takaisin.

Äänestä

Kaikki yhteiset tavarat hävitä, laita tilalle ihan omat.Hävitä hänen ostamat lahjat jne myy tai anna pois. kummasti se vaan helpottaa.Sisusta asunto uusiksi järjestys ja silleen.Aloita oma uusi elämä.poista puh numero,älä ole yhteydessä kuin pakosta,älä suotta kiusaa itseäsi EI HÄN VÄLITÄ.Kun minä laitan nukkumaan sanon itselle annan itselleni anteeksi,huomenna uusi parempi päivä.Tiedän että on vaikeaa mutta aika tekee tehtävän ,aika tuntuu joskus menevän niin hitaasti,mutta selviät kyllä.minulla oli aika vaikea vaihe kun ex-mieheni on luonnehäiriöinen.Minäkin olen jotenkin mennyt eteenpäin.Sinäkin varmasti selviät kun alku kipu ja sokki lievenee.ELÄMÄ VOITTAA.Kaikkea hyvää ja jaksamisia.

Äänestä

***** KUN OIKEIN TERAPEUTIT TAAS ASILLA TÄÄLLÄ SUOMI24 KUKA NOITAKIN USKOO EI OLE OLEMASSA MITÄÄN RAKKAUTTA VAAN VETO VOIMA SITÄ VIE KAHDEN AIKUISEN KOHTAMISTA JOKA VOI JOHTAA SEKSIIN JA ORGASMIIN SITTEN KUN MUIJA ILMOITTAA ET ON BEIPI TILASSA OTAKO VASTUUN VAI ET YLEENSÄ MIEHET SANOO MITÄ ****** PUHUT SE EI OLE MINUN SITTEN MENNÄÄN ISYYSTESTIIN JOS MIES SANOO MUT NAINEN EI VÄLTÄMÄTTÄ EI SUOSTU KOSKA SEN EI OLE PAKKO KUN SOSSU ELÄTÄÄ ON NIIN MONTA KOKEMUSTA NÄISTÄ ASIOISTA KUINKA NAISET KUSETTAA MUT MUN KOHDALLA EI OLE ONNISTUNUT MUT ***** ON SITÄ VARTEN ETÄ SITÄ KÄYTETÄÄN NAISET HALUU SITÄ ET SITÄ KÄYTETÄÄN JOKA HUORAAMALLA TAI PARISUHTEESSA SYYNÄ ON NAISEN JATKUVA POLLTTO ALAPÄÄSSÄ JOS EI IKUKAAN HELPOTA SITÄ NIIN NAISET MYYVÄT SITÄ NIIN SAAVAT HELPOTUSTA JOS ERÄS NAINEN EI OLIS KEKSINYT TÄTÄ PULLASSAN NIIN NAISTEN ASIAT JOLIS TOISIN EI OLE MITÄÄN RAKKAUTTTA VAAN IHMIS VETO MUT SE EI TOIMI KAIKKIEN KOHDALLA SE ON SURULLISTA KAIKKI NÄISET TARVII PANOO MUT MITÄ TULEE MINUUN OLEN NUSSINUT MONEN KANSAKUNNANNAISII EI OLE KOSKAAN RTARVINNUT PETTYII HEIHIN MUT KYLLÄ SEN HISTAA JOS TAUTI PÄÄLLÄ ON NAISELA HAJU SITETÄMÄTÖN

Äänestä

Voit ajatella ettei hän ansainnut sinua. Sellainen paskiainen joka jättää perheen muut jäsenet oman onnensa ojaan, ei ansaitse rakastavaa perhettä!

Äänestä

kai sä saat arkesi kuitenkin kulkemaan?lapsesta pidät huolta yms.
jos olet työelämässä niin voin sanoa että työ auttaa suruun,tulee muuta miettimistä.
suunnittele tulevaisuuttasi,ajattele ihana kesä edessä.
joku tuossa neuvoikin,että laita koti omannäköiseksesi.
siivoat kaiken vanhan ns.pois.
kyllä siitä selviää,voi viedä vuosia ennenkuin palaudut.se on niin yksilöllistä.
muista ,että sinä olet äiti,vanhempi ja lapsesi huomaa mielialasi.
haluathan lapsesi näkevän rakastavan äidin?
voivatko vanhempasi olla sinulle tukena?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Surullinen:( kirjoitti:

Auttakaa minua ja antakaa jotain vinkkejä ja piristystä tilanteeseeni! Pitkäaikainen miesystäväni ja lapseni isä jätti minut yhtäkkiä useiden vuosien suhteen jälkeen, pamautti vain ilmoille ettei enää rakasta. Olen yrittänyt korjata tilannetta että saataisiin perhe takaisin yhteen ja olen ollut valmis tekemään kaikkeni, että suhteemme olisi parempi, mutta mies on tehnyt päätöksensä eikä enää halua palata yhteen. Nyt hieman vajaa kuukausi erosta sain kuulla että mies on ruvennu tapailemaan toista naista. Mitä voin tehdä, että oloni parantuisi ja saisin jälleen otteen elämästä? Nyt tuntuu siltä ettei mikään kiinnosta, ja olen vain itkeskellyt joka päivä. Rakastan miestä koko sydämestäni enkä haluaisi hänestä luopua, mutta näköjään se on ainoa vaihtoehto. Se on kuitenkin niin vaikeaa ja koko ajan tekisi mieli soittaa hänelle.. On vain niin vaikea hyväksyä että me emme enää koskaan tule olemaan yhdessä. Mitä teen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu