Onko normaaalia!!

Onko kellään muulla kokemusta seuraavasta:
Olin miehen kanssa 10 vuotta ja tiesin jo heti alusta että hän on aika omituinen mitä tulee suhteeseen naisen kanssa tai seksiin tai minkäänlaisen tunne elämään. Mutta oli kumminkin turva siihen aikaan mitä tarvitsin ja luulin että pystyn kestämään ja ehkä hän muuttuisi. Hän valehteli paljon ja kaikesta ja peitteli aina ongelmia, niitä ei ollut ja ei saanut olla, ulkopuolisille ei saanut mitään kertoa ainakaan totuutta. Minun piti hävetä menneisyyttäni, olin eronnut lapsien kanssa. Hän ikään kuin eli jonkunlaisessa epätodellisessa tarinassa meidän kanssa, en ikinä tiennyt miksi oli meidän kanssa mutta aina aavistus että hän halusi näyttää vanhemmilleen että pystyy olemaan myös naisen kanssa niinkuin veljensä. Hän oli aina taitava ja charmikas puheissaan ja hyvin fiksu työssään hyvin koulutettu ja aina luuli olevansa muita parempi kaikessa ja ihminen yleensäkin.
En kestänyt elää enää tässä valheessa ja vuosien huutojen jälkeen sain hänet heitettyä ulos. Koska meillä on yhteisiä lapsia hän tulee ja menee vielä ihan kuin olisimme vielä pari ja hän asuisi täällä meidän kodissa, ihan kuin hän ei tajua että olemme erossa pysyvasti. Olen sen hänelle tehnyt monta kertaa selväksi. Tämä tilanne on alkanut minua pelottaa jo, hän on ja käyttäytyy todella oudosti. Olen yrittänyt ottaa selvää mitähän hänessä nyt on ja mielestäni hänellä on todella paljon psykopaatin oireita. Onko kenelläkään kokemusta samanlaisesta ja miten heidän kanssaan pitää asiat selvittää
6369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vaikutta narsistiselta persoonallisuushäiriöltä. Ole varovainen ja turvaudu rohkeasti ulkopuolisen apuun.

Tsemppiä

Äänestä
  • tiedän samankaltaisen tapauksen nainenhan pelkäsi aina että koska mies saapuu,mies pakoitti hänet myös mukaansa eihän tuollainen pieni nainen mitään voi isolle miehelle,oli myös pakoittanut hänet omassa asunnossaan anaaliseksiinkin,mutta saatiin puhuttua tämä naine hankkimaan lähestymiskiellon tälle mihelle koska mies myös pahoinpiteli häntä jonka johdosta nainen joutui käymään usein vastaanotolla,nyt miehellä ei ole mitään oikeutta mennä hänen luokseen taihänet pidätetään.

    Äänestä

onhan meitä, heitä ja teitäkin

Äänestä

Hae apua HETI! Aivan sama, mitä muut ajattelevat, ei sillä ole väliä! Äläkä jää odottelemaan mitään toisten "kokemuksia". Apua vois löytyä Lapin ensi- ja turvakodilta, Poliisilta ja ehkä jostain sosiaalipuolelta. Suosittelen tuota turvakotia, googleta ja kysy neuvoa. Ajatuksella mukanasi!

Äänestä

lopeta itsekkin se viinanjuonti ja hanki uus harrastus

Äänestä

Helennn, ei ole normaalia

Sinun ei tarvitse lähteä turvakotiin lapsinesi, Tee miehellesi selväksi koska ja millooin voi tavata lapsia, sisään sinun kotiisi ei tarvitse päästä'ä ollenkaan. Onko teillä yhteishuoltajuus, sovit lasten tapaamiset. Ota yhteyttä lastensuojeluviranomaisiin, Tai sosiaaolivirastoon ja sitä kautta asiat lähtevät etenemään, älä missään nimessä jää yksin asian kanssa. Tarvittaessa ota yhteyttä poliisiin . Missään nimessä sinun ei tarvitse päästäää häntä kotiisi.
Tsememppiä nainen Helsingistä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


helennn kirjoitti:

Onko kellään muulla kokemusta seuraavasta:
Olin miehen kanssa 10 vuotta ja tiesin jo heti alusta että hän on aika omituinen mitä tulee suhteeseen naisen kanssa tai seksiin tai minkäänlaisen tunne elämään. Mutta oli kumminkin turva siihen aikaan mitä tarvitsin ja luulin että pystyn kestämään ja ehkä hän muuttuisi. Hän valehteli paljon ja kaikesta ja peitteli aina ongelmia, niitä ei ollut ja ei saanut olla, ulkopuolisille ei saanut mitään kertoa ainakaan totuutta. Minun piti hävetä menneisyyttäni, olin eronnut lapsien kanssa. Hän ikään kuin eli jonkunlaisessa epätodellisessa tarinassa meidän kanssa, en ikinä tiennyt miksi oli meidän kanssa mutta aina aavistus että hän halusi näyttää vanhemmilleen että pystyy olemaan myös naisen kanssa niinkuin veljensä. Hän oli aina taitava ja charmikas puheissaan ja hyvin fiksu työssään hyvin koulutettu ja aina luuli olevansa muita parempi kaikessa ja ihminen yleensäkin.
En kestänyt elää enää tässä valheessa ja vuosien huutojen jälkeen sain hänet heitettyä ulos. Koska meillä on yhteisiä lapsia hän tulee ja menee vielä ihan kuin olisimme vielä pari ja hän asuisi täällä meidän kodissa, ihan kuin hän ei tajua että olemme erossa pysyvasti. Olen sen hänelle tehnyt monta kertaa selväksi. Tämä tilanne on alkanut minua pelottaa jo, hän on ja käyttäytyy todella oudosti. Olen yrittänyt ottaa selvää mitähän hänessä nyt on ja mielestäni hänellä on todella paljon psykopaatin oireita. Onko kenelläkään kokemusta samanlaisesta ja miten heidän kanssaan pitää asiat selvittää

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu