Miksi en osaa elää ilman parisuhdetta? Olisi se vaan paljon helpompaa kun ei tarvitsisi kestää kolhuja tässä epätoivoisessa toisen ihmisen läheisyyden etsinnässä...Paljonko voi kestää pettymyksiä toisten ihmisten taholta ennen kuin hajoaa? Vai kovettuuko sitä ajan myötä eikä mikään enää tunnu missään? Minulla on ystäviä, harrastuksia ja kiva elämä. Seksiäkin silloin tällöin. En ehkä edes haluaisi vakavaa parisuhdetta, mutta miksi kaipaan toisen ihmisen läheisyyttä NIIN paljon? Haluaisin että joku silittäisi, suutelisi, pitäisi lähellä. Tuntuu, että koko kroppa huutaa toisen ihmisen kosketusta. Ja kun on saanut seksiä ja läheisyyttä joltain, rakastun heti. En ehkä edes sen takia että ihminen olisi mitenkään erityinen, vaan siksi että hän oli hetken lähellä. Ja taas tajuaa entistä selkeämmin mitä ilman elää...Miten te tulette toimeen näiden tuntemusten kanssa?
Yksinäinen sunnuntai
Liisaa
8192
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kiitos vaan sullekin kannustavasta vastauksesta, olet sisäisesti todella ruma ihminen.
samaa hommaa täälläkinpäin. ilman läheisyyttä ei vaan osaa olla. eikä oikeastaan haluakkaan. hirveän tuskastuttavaa olla yksin. yhden illan juttuja on turha harrastaa etes ku sitä kiintyy kuitenki ja sit pettyy kun toinen haluaakin jättää jutun siihen yhteen iltaan.
Turhaa kitinää, kun naisena saat jonkun paskan päällesi ähkiin mihin vuorokaudenaikaan tahansa jos vain haluavat.
Mua ei ole kukaan koskenut, halanut , pussannut yli 6 vuoteen. En uskonut että niin kamala tai ruma mies olen, mut väkisinkin siihen alkaa uskomaan ettei kukaan halua edes halata mua.
ihannnyvin
Kaikkeen tottuu. Naisilla vaan taitaa olla se ongelmana, että kun sitä läheisyyttä saa edes hetkellisesti ihan milloin vaan haluaa, ni ei sitten suostuta olemaan joko tai, jolloin pompitaan koko ajan aidalla.
Miten te tulette toimeen näiden tuntemusten kanssa?
Huonosti
Kyllä yksinkin oppii elämään, se on vain asennekysymys. Itse olen elänyt yksin, ilman minkäänlaista fyysistä kosketusta vastakkaiselta sukupuolelta jo 7 vuotta. Kavereiden halausta nähtäessä en laske kosketukseksi. Kyllä sitä kosketusta kaipaa välillä enemmän, välillä vähemmän. Keksin yleensä muuta tekemistä, liikunta tai kavereiden kanssa hengailua tai vastaavaa. Vietän kyllä aikaani ihan yksinkin.
Kaikkein pahimmalta tuntuvat juhlat, joissa on vain pariskuntia. Niissä tuntee olonsa kaikkein yksinäisimmäksi. Olen kuitenkin sosiaalinen ihminen ja pidän kavereiden kanssa olosta, ja kun suurin osa ystävistäni seurustelee, ei näitä tilanteita voi täysin välttääkkään.
Minulle ei läheisyyttä ole ollut tarjolla kuin yhdenyön kännipanojen muodossa, ja ne eivät minulle sovi, niin on vain täytynyt opetella olemaan ilman.
Olen kai jotenkin viallinen, kun olen oppinut tappamaan tunteet ja olemaan yksin.