Miksi ihmiset eivät osaa sanoa ei?

välinpitämättömiä, vastuuntunnottomia ja itsekkäitä ihmisiä, joita en kutsuisi ystäviksi.

Ehkä ne viimehetkeen asti miettivät. Jaksavatko/viitsivätkö/huvittaako juuri silloin lähteä/ilmaantuuko jokin mielenkiintoisempi mahdollisuus. Pitävät asiaa avoinna, eivätkä halua sanoa ei, koska mahdollisesti saattaisivat olla tulossa. Sitten viimehetkellä eivät kehtaa vastata tai unohtavat koko jutun.
Mutta kyllähän tuo huonoa käytöstä on ja minuakin se loukkaisi. Mutta aika yleistä tuntuu näinä päivinä olevan. Monet ovat myös niin munattomia, etteivät osaa sanoa ei, mieluummin vaikenevat asian kuoliaaksi.

Ikävää tuokin, mutta vielä pahempaa on mielestäni sellainen tyyli, että sovitaan kaikenlaista ja jopa itse ehdotetaan näkemistä ja sitten 80%:ssa tapauksista tehdään viime tipassa oharit milloin minkäkin syyn varjolla. Tällaisten ihmisten kanssa joudut pitämään itseäsi varalla, todennäköisesti kaveri peruu mutta et uskalla sopia mitään muuta tilalle, jos nyt onkin sellainen kerta että kaveri sattuukin tulemaan paikalle, ja silloin joudut sitten itse olemaan se paskatyyppi joka peruu. Nyt teinkin uuden vuoden lupauksen, että lopetan yhteydenpidon näihin pariin ystävääni (?) joiden kanssa tapaamiset eivät koskaan toteudu. En vaan jaksa enää. En aio riitaantua heidän kanssaan, en vaan ota enää itse mitään yhteyttä, ja jos he kysyvät minua jonnekin, sanon että tapaisin kovin mielelläni ystäviäni mutta kun tapaamiset aina peruuntuvat niin en jaksa enää sopia mitään. Eiköpähän se yhteydenpito siinä ihan itsestään kuivahda kasaan. Tätä on kuitenkin jatkunut nyt jo vuosia, joten minun näkökulmasta ystävyys on lopahtanut, jos kaveria näkee hädin tuskin 1-2 kertaa vuodessa, ja näidenkin tapaamisten järjestäminen on aina työn ja tuskan takana. Jokaisella toteutuneella tapaamiskerrallakin sattuu AINA jotain; aika ja paikka muuttuu moneen kertaan, tapaaminen jää tosi lyhyeksi tunnin mittaiseksi tms.

Ja näille vastaamattomille voi tehdä niin, että jos vastausta (minkäänlaista) ei tule vuorokauden sisään, niin sopii vaan reilusti jotain muuta ohjelmaa itselleen, vaikka yksin tekemistä ja pitää siitä kiinni. Jos he myöhemmin laittavat viestiä että joo mennään, niin vastaa vaan että sovin jo muuta ohjelmaa kun ei vastausta tullut. Kannattaa tietysti pitää elämässä tärkeinä ihmisinä muita ystäviä.

Kannattaa jättää taka-alalle tuollaiset ystävät. Minäkin huomasin ja luulin ensin yhtä ystäväksi, mutta olinkin vain tarpeen silloin kun tarvitsi kaverin seuraksi.

Ja sitten se, että laitellaan sähköpostia tai tekstiviestiä ja kysellään kuulumiset, mutta koskaan ei ole aikaa tavata. Ei ehkä edes haluta nähdä, mutta uteliaana halutaan tietää mitä kuuluu. Minä en enää kerro kuulumisiani, muuta kuin jos nähdään kasvotusten ja voin olla varma että ollaan aidosti kiinnostuneita toisen ystävyydestä. Eli jatkosssa sanon, että puhutaan kun tavataan.

Oletteko muuten huomanneet, että nykyään on jotenkin pinnallista ystävyys. Just sitä, että tapaamiset on tosi lyhyitä. Kun on saatu udeltua toiselta tiedot lähdetään jo pois. Tai sitten siirappimaisella ystävällisyydellä aloitetaan ja huomaat ettei ystäväsi kuuntele sinua, paitsi jos on salaisuus tai juoru, sitten tullaankin tooosi lähelle ja kysytään mitä sanoit.? Ollaankin siis yhtäkkiä kiinnostuneita.
Näin minulle kävi.