http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012010915054083_uu.shtml
Suomessa taas häntä epäillään rikoksesta. USA:ssa voi ryöstäjän ampua kuin sian tuollaisessa tilanteessa ja se olisi ok. Suomi on lakinsa puolesta epäoikeudenmukainen paikka. Itse olisin tuossa tilanteessa naisena iskenyt puukon hyökkääjän kurkkuun kahvaa myöten. Jotain pitäisi suomalaiselle lainsäädännölle tehdä. Laki tulisi olla kansalaisten päätettävissä samoin kuin vankilaolosuhteet.
Eihän näissä suomalaisissa vankeustuomioissa ole oikeudenmukaisuuden suhteen mitään logiikkaa. Siksihän Suomeen tuleekin ulkomailta asti rikollisias rötöstelemään kun on tiedossa kiinnijäädessään paremmat olosuhteet vankilassa kuin siviilissä ja rikoksin saatuja jemmattuja rahoja pääsee käyttämään kun lyhyt vankilalalomailu on ohi.
Tappo, Suomessa siitä vankeutta ensikertalaiset ovat istuneet 1,5vuotta. Matti Nykänen vankilassa välien selvittelystä lähes vuoden eli lähes saman ajan kuin Eveliina Lappalaisen tappaja, joka hukutti Eveliinan ojaan. Se katsottiin tapoksi vaikka oli ilmiselvä murha.
Tappaja sitten jatkoi koulunkäynitä vankilassa ja pääsi jatkamaan elämäänsä kuin koira veräjästä. Vaadin kansalaisten päättävän ja tkevän muutoksia Suomen lakiin. Vankiloista saadaan tuottavia ja ankarampia paikkoja kun ne muutetaan työleireiksi, joissa vangit tekevät työtä, jolla korvaavat vankilakustannuksiaan. Autovaras vankilaan esim.5 vuodeksi olisi hyvä alku sen sijaan että nyt laki toteaa, että eihän tämä nyt mitään, mene autovaras kotiisi ja varasta lisää vain autoja rauhassa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Pahoinpitely on tutkittava, koska poliisihan ei sitä (onneksi) päätä, mitä sen tarvii tutkia ja mitä ei. Syyttäjä tekee syyteharkinnan ja mahdollisesti oikeus antaa myöhemmin tuomion, näin oikeusvaltiossa. Tämä on sen asian kääntöpuoli, että myös yksityisellä paikalla tapahtunut pahoinpitely tutkitaan ja syyttäjä voi syyttää, vaikka uhri ei haluaisi.
Yhdysvallat taas ei olekaan sivistynyt oikeusvaltio
Jokainen järjestelmä on aina epäoikeudenmukainen - tai oikeudemukainen miten asian haluaa ilmaista (absoluuttisuuden harha). Paitsi tietenkin oma oikeuskäsitys joka on täydellinen ja ristiriidaton. Vanha vitsi kuuluu: Haluan oikeudenmukaisuutta. Tuomari: Hiljaa tai syytän oikeuden halventamisesta. Täällä noudatamme lakia.
Kyse on siitä, että muuttuuko järjestelmä oikeudenmukaisemmaksi ko. muutoksilla (tai mieluummin: onko se vähemmän epäoikeudemukainen) ja toimiiko se paremmin. Rangaistusten koventaminen ei tutkimusten perusteella johda toivottuun tulokseen. Sian ampuminen voi olla ok, mutta jos itse sattuu olemaan sika naapurin mielestä niin harvempi tykkää luodista. Onko oikeudemukaista jättää sikamaisuuden arviointi jokaiselle kansalaiselle (siis lakkauttaa oikeuslaitos)?
Pointti - lapsikin osaa sanoa epistä - mutku se pitäs myös perustella.
Noh noh, pidähän sitä nekkua pienemmällä ja syö puurosi loppuun.
Mä olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Suomen vankilat on lepokoteja jossa palvellaan rikollisia. Suomeen vaan samat lait käyttöön kuin amerikoissa. täällä murhaajat vaan pääsee avovankilaan josta ne sitten kävelee mac donaldsiin ja jos joku aukoo päätä niin murhaaja voi ampua heti. Parasta olis kun joku kansanedustaja ammuttais eduskuntatalon portaille niin vois kansanedustajatkin otta sormen pois perseestään ja alkaa miettimään et onko joku vialla laissa.