Suurin osa nettideitin miehistä ovat joko henkisesti epätasapainoisia tai ulkomuodoltaan luotaantyöntäviä.
Useimmat miehet ovat ylipainoisia pullaposkia tai niin ujoja, että eivät milloinkaan kykenisi tapaamaan naista netin ulkopuolella.
Suomessa kasvaa pullamössömiesten sukupolvia toistensa perään.
He ovat täysin kelpaamattomia parisuhteeseen.
Vain aniharva mies osaa oikeasti laittaa ruokaa ( muutakin kuin keittää makaronia ja tehdä jauhelihakastiketta... :P) tai pitää asuntoa puhtaana.
Useimmat miehet rakastavat ajatusta seurustelusta, mutta itse seurusteluun heistä ei ole.
Suomalainen mies on itsesäälissä elävä, pikku neiti.
Uskotteko todella, miehet, että me naiset haluamme tapailla heikolla itsetunnolla varustettua, itsesäälissä elävää, masennuspotilasta, joka harrastaa itsesääliviestien kirjoittamista tänne nettifoorumeille?
Jos käyttäisitte kaiken sen energian itsenne henkiseen kuntouttamiseen, jonka nyt käytätte valittamiseen, teistä voisi joskus oikeita miehiäkin kasvaa!
Vaikka elämme jo vuotta 2012, me naiset haluamme edelleen seurustella MIESTEN kanssa, emme epäterveiden pikku tyttöjen kanssa, jotka valittelevat netissä elämän kovuutta.
Lisäksi ihmettelen, että lukuisat insinöörimiehet ovat sitä mieltä, että koska he ovat insinöörejä, tulisi meidän naisten juosta jo ihan vain sen tähden pikkuhousut kosteina syliinne. Ei se titteli oikeasti ole suurimmalle osalle naisista tärkeä. Minusta miehen ainoa kriteeri on se, että kyseessä on oikea MIES!
Ja tällä tarkoitan itsevarmaa elämänlankojaan käsissään pitävää ja mieleltään tasapainoista ihmistä, joka ei pode itsesääliä.
Ja vaikka taas palstan pikku poikaset kilvan kirjoittaa, että nyt on taas tämäkin neito vailla pelimiestä yms. niin en ole. Vain ja ainoastaan te itse luulette, että me naiset pidämme pelimiehistä tai ulkomaalaisista keikareista. Ei pidä paikkaansa.
Me nyt vain satumme seurustelemaan niiden normaalien suomalaisten miesten kanssa. Siis sellaisten, joita te ette ole. Sellaisten miesten, jotka käyvät työssä kuin työssä, omaavat kavereita, ovat siis sosiaalisia...
Ihminen, jolla ei ole kavereita, ei ole niin sosiaalinen, että kykenisi edes parisuhteeseenkaan. Näin se vaan on.
Monet miehet uskovat että parisuhde on se taikalääke, joka korjaa vuosien yksinäisyyden. Itse näkisin parisuhteen kuin vuorenhuippuna, jolle päästäkseen on kiivettävä myös se vuoren seinä eli hankkia sosiaalista verkostoa. Nyt moni yrittää sen sijaan suoraan hypätä huipulle.
Skarpatkaa nyt tosissanne ja alkakaa miehiksi, niistä tässä maassa on jo pula!
Suomen mies on neiti
56
1126
Vastaukset
- M 27 TRE
Hyvin sanottu Sherlock :) jos en olisi varattu, veisin ihan vain mielenkiinnostakin jo treffeille sut...
- ei enää koskaan
Off topic... Insinööreihin en itse henkilökohtaisesti aio enää koskaan sekaantua. 14 vuotta putkiaivoisen insinöörin kanssa riitti. Kummasti kaveripiirissä kaikki avioliitot ja parisuhteet ovat ennemmin tai myöhemmin kariutuneet, jos toisena osapuolena on ollut insinööri...
- Näin on
Juu, koulutuksestahan se johtuu. Koulutushan määrittelee koko ihmisen luonteen. Kaikki insinöörit ovat samanlaisia, samoin kuin kaikki sähkömiehet tai vaikkapa sairaanhoitajat.
Olet sinä vaan nero. Toivottavasti pääsisit äkkiä tekemään jotain vaativaa tutkimustyötä.
- turhamieskiikkuun?
Kaikki muut "ehtosi" kyllä täytän, mutta valitettavasti kaveriporukkani on olosuhteiden pakosta pieni. Tarkoitan siis oikeita kavereita, en facebook "kavereita", joita monet naiset tuntuvat nykyään pitävän eräänä elämän tärkeimmistä asioista. Olen kyllä sosiaalinen ja liikun paljon ihmisten parissa. Tarkoitatko nyt siis, että tuon "puutteellisuuden" vuoksi olen täysin turha ihminen, vai mitä ajat takaa?
Jotkut ihmiset, sekä miehet että naiset, ovat luonteeltaan erilaisia, kuin Sinä. Tällä hetkellä seurustelen ihanan Naisen kanssa, joten en noita muita vilkaisekaan. Voisitko selittää, miksi naiset kuitenkin ihan itsekin lähestyvät minua elävässä elämässä, vaikka ympärilläni ei pyöri "apinalaumaa"? Vai väitätkö, että kultani on jotenkin epänaisellinen? - 3892x
Siinä oli terävää naisnäkökulmaa! Hyvä.
Tuosta lopusta olen hieman eri mieltä. Seurustelusuhde parantaa miehen itsetuntoa!
Itse naimisissa ollessani ihmettelin, miten silloinen itsevarmuuteni vetosi naisiin. uskomatonta, mutta naisia tuli vaikkapa rock-konserissa ns. tyrkylle, vaikka minulla oli sormus sormessa ja 10-vuotias poika mukana! Kai se oli tämä " .. täytyy olla hyvä kun on muillekin kelvannut" - ilmiö.
No avioeron mukana itsevarmuus sitten kyllä hetkeksi romahti, kun ei kärsinyt sielu kaivannut "pakkeja" suolaksi haavoihin. - äikän ope
"Suomalainen mies on itsesäälissä elävä, pikku neiti."
"Me nyt vain satumme seurustelemaan niiden normaalien suomalaisten miesten kanssa."
Eli itsesäälissä elävän pikkuneidin pitäisi kelvata ihan hyvin? Sitähän tällä palstalla jatkuvasti toitotetaan.. :D - Iso neiti
Siinäpä tuli se miksi en 26V neitien kanssa edes ala millekkään. Keskenkasvuisia omasta mielestään täydellisiä naisia... :)
- Kessua tutuille
Osuvasti sanottu. Mies pääsee paljon helpommalla, kun ei sotkeudu henkisesti tasapainottomiin eukkoihin, joiden maailmankuva järkkyy jo siitä, kun kynsi lohkeaa tai Naamakirjan sivut eivät lataudu. Mikään ei voi olla pahempi karkoite, kuin kolme- tai nelikymppinen nainen, jolla on 16-vuotiaan teinin jutut ja yhtä suppea ja elämänkokemuksen puutteen rajoittama ajatusmaailma. Kiitos ei !
Vielä säälittävämpiä ovat naiset, joiden maailmankuva ja mielipiteet muodostuvat kaveripiirin mielipiteiden kautta. Aika munasarjatonta toimintaa, jos nainen ei uskalla itse päättää asioita ja muodostaa omia mielipiteitään ilman, että kaikessa pitää ensiksi kysyä kaveripiirin mielipidettä.
- N30jaRisuja..
Pata kattilaa soimaa.. vai?
Ei ja ei.. en kyseenalaista kovin paljon näkemystäsi.. ehkä vedät vain puoleesi niitä "pullamössöjä". Miksköhä? Öö.. Ok, ehkä miesten taso on si Manses niin paljon huonontunut muutaman vuoden takaa. Vähä kyl epäilen.
Jos nyt sitä tosimiestä tarviit, ni harvemmin ne kuule sitä guormeeta osaa laittoo.. kuinka moni ikäisesi nainen enää nykyään osaa itsekään ruokaa tehdä?
"Ihminen, jolla ei ole kavereita, ei ole niin sosiaalinen, että kykenisi edes parisuhteeseenkaan. Näin se vaan on."
Siis oikeasti?! Mun käy ihan sääli niitä ehkä ujoja miespoloja, jotka sun kanssas joutuis tekemisiin.. jos eivät ole niitä suosituimpia. Siellä kirjoittelee joku yli-sosiaalinen miss sunshine ilmeisesti, joka arvottaa ihmisen "kaverien" perusteella.
Suosittelen katselee iha yökerhoista äijää.. netissä luonnollisesti ollaan me enempi ujot/sosiaalisesti rajoittuneet yksilöt. Jotka muuten ovat useasti löytäneetkin ihan aviopuolison kaltaisestaan.. ;) Moni ujo mies muuten on tutustumisen jälkeen monesti ihan eri tyyppi kuin vois luulla ensivaikutelman suhteen. Ja juu juu, on niitä ihan matojakin olemas.. ei niitä silti tarvi väheksyä ihmisinä.
Juu, ei mullakaan ole niitä kavereita paljoa ja viel nainenkin olen.. mutta vuosien varrella huomannut.. et ne vähemmän turhia kavereita omaavat miehet muuten osaavat kokata monesti ja eivät ole kadoksissa vkonloppuisin ym. Niiden on ollu pakko opetella itse ruokahuolto ja kodinhoito.
Noist insseist vähä samaa mieltä.. tietty kun itsekin olen. Ja en todellakaan olis ottanut toista inssiä saman katon alle. :D
Eikä niistä hyvistä miehistä mitään pulaa ole.. ne vaan on piilossa ja kun esiin tulevat, ne napataan samantien markkinoilta pois. Toki liian moni jää yksinkin, mutta ehkä sanoisin että silloin on pulaa sopivista naisista.. Kröhöm..- Miesnaisenasussa
Tämän on kirjoittanut mies.
- N30jaRisuja..
Miesnaisenasussa kirjoitti:
Tämän on kirjoittanut mies.
Netin hömppätestien mukaan toki enempi miehisiä piirteitä omaan henkisesti. Mutta naisena täältä kyllä oman mieheni löysin, joka on 100% hetero. :) Ehkä ammatillinen suuntautumiseni tekniikan alalle vaikuttaa.. en kannata nykyista ns. feminismiä, jolla ei ole mitään tekemistä enää tasa-arvon kanssa.
Kaikki naiset eivät ole miehiin pettyneitä. Ainakaan lopunikäänsä.. - "N30jaRisuja.."lle
N30jaRisuja.. kirjoitti:
Netin hömppätestien mukaan toki enempi miehisiä piirteitä omaan henkisesti. Mutta naisena täältä kyllä oman mieheni löysin, joka on 100% hetero. :) Ehkä ammatillinen suuntautumiseni tekniikan alalle vaikuttaa.. en kannata nykyista ns. feminismiä, jolla ei ole mitään tekemistä enää tasa-arvon kanssa.
Kaikki naiset eivät ole miehiin pettyneitä. Ainakaan lopunikäänsä..Heti, kun nainen näissä keskusteluissa ilmoittaa pitävänsä miestä, ujompaakin, miehenä ja ihmisenä, katkera trollimies hyökkää väliin. Se kun on niin ikävää, kun kaikki eivät elä sukupuolten sotaa todeksi.
- 171615
Parenpi olla neiti, kuin tussarin kanssa viattomia ammuskeleva öykkäri.
- hm hm
Aloitus on kärjistetty, mutta asiaa.
Mietityttää kuitenkin tuo yhteenveto ei kavereita = ei parisuhdetta. Nimittäin jos ihmisellä on paljonkin kavereita mutta kaikki samaa sukupuolta kuin itse on, niin millä tavalla heidän kanssaan tekemisissä oppii mitenkään operoimaan parisuhteessa jossa yleensä olla vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa?
Jos minun naisena pitäisi saada kattava selitys siitä mitä mieheni päässä liikkuu, olisi kovin vajavaista konsultoida asiassa pelkästään naispuolisia kavereitani. Ja sama asia sukupuolet vaihtaen.
Kavereita on siis hyvä olla kumpaakin sukupuolta. Mutta onnistuukos ne kaverisuhteet eri sukupuolten välillä? Onneksi oppia vastakkaisen sukupuolen aivotyöskentelystä saa myös parisuhteissakin, joten sikäli ei ole mikään ihme jos moni hinkuaa sitä parisuhdetta ENSIN ja kavereita vasta myöhemmin. - hahmotelma
Mihin ihmeeseen nainen minun kavereitani tarvitsisi...
- voi teitä
Aloittaja tässä moi. :)
Halusin vain kokeilla, kuinka monta kaveritonta luuseria päivän aikana tähän ketjuun tunnustaa olemassaolonsa ja kyllähän teitä jokunen on. - No ei jaksais
Olipas avautuminen.
ainut asia mitä tuohon voi sanoa on että BLAAHH.
Pelkkä trolli. Todennäköisesti peikkoa oikeastikin muistuttava pieni haiseva sillan alla asuva hilseilevän karvainen otus jonka sukupuolesta ei ole varmuutta. - menijo
Just, näistä äärimmilleen vihaa pursuavista aloituksista ei kannata paljon
pulttia vetää, sillä aina kun joku keuhkoaa naama punaisena jostain,
niin joko matot vintillä vinossa, tai sitten hupina värkätty ärsyke. - 5+8
"Suomen mies on neiti
Suurin osa nettideitin miehistä ovat joko henkisesti epätasapainoisia tai ulkomuodoltaan luotaantyöntäviä. "
Pitäskö tuo tulkita niin, että suomalaiset neidit on epätasapainoisia ja ulkomuodoltaan luotaantyöntäviä? Niinhän tuossa sanotaan käsittääkseni, jos mies on vastaavilla ominaisuuksilla neiti? - osaan kokkailla
Ja naisetko muka osaa seurustella. Haarat niillä on auki heti kun oman miehen silmä katsoo muualle.
- Pannu sun naista
Sä et vaan osaa tyydyttää naistas. Se on se syy, miksi ne haluaa mua. Mä katsos olen Panomies. ;)
- vitjamuna
Älä ihmettele ihmettele jos olet yksin, tuommoisten takiako suomimiehet joskus
vinksahtaa ennemmin poikiin, kuin sinunkaltaiseen neitiin..
Olisihan sinussa tietysti haastetta, toivottavasti et ole yhtä kova puhumaan sekavia,
kuin kirjoitat,,,, siis aamuyöllä..- höpönlöpö...
Ei mies poikiin haksahda sen takia että näistä kumppania etsisi, vaan koska panettaa ja nykyään anaali on suurta huutoa.
- blääh ja puuh
Hyvin kirjoitettu aloittaja, mutta ikävä kyllä suominaiset ovat jätkiä niin luonteeltaan kuin ulkonäöltäänkin.
Mua inhottaa katsoa pulleita naisia jotka ovat kuin jätkiä käytökseltään. Todella harvoin näkee hoikkaa kaunista naista ellei se sitten ole venäläinen nainen.
Itse ainakin olen vaihtanut suominaiset (jätkät) ulkomaalaisiin kaunottariin joilla on rakastava ja lempeä luonne, en kaipaa karua tylyä suominaista vaan aidon oikean naisen.
Tylyyden suominainen osaa ja olet hyvä esimerkki siitä, aloittaja.- rakastava ja lempeä
Montako ulkomaalaista kaunotarta tarvitset, eikö yksi riitä? ;)
- blääh ja puuh
rakastava ja lempeä kirjoitti:
Montako ulkomaalaista kaunotarta tarvitset, eikö yksi riitä? ;)
Valinta menossa mutta sitten tietenkin yksi vaan. Olen yhden naisen mies, mutta vain sellaisen joka rakastaa.
- Rima korkealla
On työ,on kuntosaliharrastus,osaan siivota ,laittaa ruokaa,itsetunto rautaa.Eipä kiinnosta tuollaiset naiset,ja on kavereita.Tyypillinen ronkeli suominainen ,ei mun naismakuun.
- 1+2
Näinhän se vähän on.
Toisaalta mieheksi kasvaminen on pitkä projekti, joka ei tapahdu automaattisesti jos ei miestä osata jo lapsesta ohjata oikealle polulle. Välillä oikein säälittää kun näkee näitä vanhempiensa pilalle lellimiä poikia, jotka ovat oppineet vaikuttamaan ympäristöönsä lähinnä valittamisen, surkuttelun ja kiukuttelun keinoin. Tietäähän niistä mitä niistä sitten isompana tulee ja kuinka tyytymättömät tytöt sitten asiasta valittavat. Toivon todella, että nämä naiset eivät itse sitten tee samaa virhettä vanhempana kun lapsiaan kasvattelevat, mutta taitaa olla turha toivo. - Kohta kohdalta
Kuulostaa aloitus vähän miehen kirjoittamalta provolta, mutta niellään syötti...
Eli:
"Suurin osa nettideitin miehistä ovat joko henkisesti epätasapainoisia tai ulkomuodoltaan luotaantyöntäviä."
Tämä voi pitää paikkansa...
"Useimmat miehet ovat ylipainoisia pullaposkia tai niin ujoja, että eivät milloinkaan kykenisi tapaamaan naista netin ulkopuolella."
Tai sitten näyttävät nörteiltä eivätkä siksi kelpaa.
"Vain aniharva mies osaa oikeasti laittaa ruokaa ( muutakin kuin keittää makaronia ja tehdä jauhelihakastiketta... :P) tai pitää asuntoa puhtaana."
Vaikka mies olisi gourmet-kokki, niin ei auta jos näyttää nörtiltä....
"Useimmat miehet rakastavat ajatusta seurustelusta, mutta itse seurusteluun heistä ei ole."
Olen seurustellut, ja pidin siitä ja meillä oli hauskaa, ihanaa, leppoisaa... mutta naiset eivät - vaikka sanoivatkin rakastavansa minua persoonana - halunneet minua, sanoivat että löytäisin kyllä jonkun, sen oikean, en vain ollut fyysisesti tarpeeksi kiinnostava juuri *heille*.
"Suomalainen mies on itsesäälissä elävä, pikku neiti."
Tuoko sen itsesäälin esiin vai ei, naiset eivät välitä p*skaakaan nörttimiehistä...
"Uskotteko todella, miehet, että me naiset haluamme tapailla heikolla itsetunnolla varustettua, itsesäälissä elävää, masennuspotilasta, joka harrastaa itsesääliviestien kirjoittamista tänne nettifoorumeille?"
Ette, mutta ette halua tavata ihan kivojakaan miehiä jotka *eivät* kirjoittele tänne mutta joita ei teidän mielestänne ole edes olemassakaan... itsesääliä on ihan samalla tavalla että *nainen* valittaa ettei maailmasta löydy *oikeita* miehiä....
"Jos käyttäisitte kaiken sen energian itsenne henkiseen kuntouttamiseen, jonka nyt käytätte valittamiseen, teistä voisi joskus oikeita miehiäkin kasvaa!"
Ai bodattuja kusipäitä jotka pettävät ja jättävät teidät 50 v. ikään tullessanne?
"Vaikka elämme jo vuotta 2012, me naiset haluamme edelleen seurustella MIESTEN kanssa, emme epäterveiden pikku tyttöjen kanssa, jotka valittelevat netissä elämän kovuutta."
= Naisen itsesääliä, kun parhaimmisto ei kiinnostu hänestä vaan pitäisi ottaa nörtin näköinen mies...
"Lisäksi ihmettelen, että lukuisat insinöörimiehet ovat sitä mieltä, että koska he ovat insinöörejä, tulisi meidän naisten juosta jo ihan vain sen tähden pikkuhousut kosteina syliinne. Ei se titteli oikeasti ole suurimmalle osalle naisista tärkeä."
Ihan oikea pontti - insinööreillä on varmasti pahimmat empatiaongelmat, siis niillä jotka näyttävät ei-niin-haluttavilta - psykopaatit komeat insinöörit kelpaavat aina, tietysti.
"Minusta miehen ainoa kriteeri on se, että kyseessä on oikea MIES!"
= Komea.
"Ja tällä tarkoitan itsevarmaa elämänlankojaan käsissään pitävää ja mieleltään tasapainoista ihmistä, joka ei pode itsesääliä."
Eli sellaista miestä, jota kaikki kaverisi ja äitisikin haluaisi, niin tietysti... Porschen me kaikki haluamme mutta Nissanin ehkä kannattaisi tyytyä Toyotaan.
"Ja vaikka taas palstan pikku poikaset kilvan kirjoittaa, että nyt on taas tämäkin neito vailla pelimiestä yms. niin en ole."
Neito löytää aina pelimiehen, en epäile.
"Vain ja ainoastaan te itse luulette, että me naiset pidämme pelimiehistä tai ulkomaalaisista keikareista. Ei pidä paikkaansa."
No ei, ne on niitä itsesääli-luusereita jotka siitä valittaa - fair point.
"Me nyt vain satumme seurustelemaan niiden normaalien suomalaisten miesten kanssa. Siis sellaisten, joita te ette ole. Sellaisten miesten, jotka käyvät työssä kuin työssä, omaavat kavereita, ovat siis sosiaalisia..."
Sosiaalisuudella ei mitään tekemistä sen kanssa onko suosittu vai ei - voi toki olla merkki siitä, mutta oikeastaan kyse on vain haluttavuudesta seksuaalisessa mielessä, ei kaverimielessä, joten sosiaalisuus on yhdentekevää rumalle miehelle.
"Ihminen, jolla ei ole kavereita, ei ole niin sosiaalinen, että kykenisi edes parisuhteeseenkaan. Näin se vaan on."
Muna vai kana? Eli ehkä anti-sosiaalisuuteen syynä voi olla myös se, että ihmisessä on jotain vikaa... oikeassa olet siinä, ihminen jonka kanssa enemmistö ei halua olla kaveri, on sellainen jonka kanssa ei haluaisi seurustellakaan. Mutta kaveruuskriteerit ja seurustelukriteerit ei ole sama juttu, läheskään aina.
"Monet miehet uskovat että parisuhde on se taikalääke, joka korjaa vuosien yksinäisyyden. Itse näkisin parisuhteen kuin vuorenhuippuna, jolle päästäkseen on kiivettävä myös se vuoren seinä eli hankkia sosiaalista verkostoa. Nyt moni yrittää sen sijaan suoraan hypätä huipulle."
Tämä on itsesääliä, toiveajattelua... sitä näkee lähinnä näillä foorumeilla, mutta ääneen sitä harva mies myöntää.
"Skarpatkaa nyt tosissanne ja alkakaa miehiksi, niistä tässä maassa on jo pula! "
Kusipäitä syntyy sekunti sekunnilta, älä ole huolissasi... - ...................
ei pidä paikkaansa. itse olen henkisesti tasapainoinen rehti ja rehellinen mies :)
- töööt
Noo, vasta sitten kannattaa huolestua, kun kusi on hiusrajaa ylenpänä.
- lkdjaög
täällä on taas vedetty se yleisin "mutku mä näytän nörtiltä ni en mä kelpaa" SILLÄ EI OLE V*TUNKAAN MERKITYSTÄ NÄYTÄTKÖ KREIKKALAISELTA JUMALALTA VAI 200KILOSELTA NÖRTILTÄ SIINÄ VAIHEESSA KUN ALAT ITSEÄSI HAUKKUMAAN JA SÄÄLIMÄÄN.
pointsit alottajalle, näin se on. mies hyvällä itsetunnolla tänne kiitos.- sitä saa
Mitä tilaa. Tämä on kaksisuuntainen tie, elikkä jos odottaa saavansa kehuja ilman vastapalvelusta niin se on jostakin muusta pois. Jokaisella on vastuu myös siitä kanssaihmisestä ilman vaateita. Ottakaa vastuu omasta käytöksestänne. Ei se itsetunto huutamalla tule hyväksi.
En usko, että ne Naisetkaan jotka eivät saa alotteita Miehiltä ovat kovinkaan haluttavia omasta mielestään. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos kohtelet jotakin Miestä törkeästi niin se saattaa vaikuttaa siihen Naiseen joka on oikeasti kiinnostunut siitä Miehestä. Elikkä ollaan itsesäälissä kun ei kelvata, vaikka todellisuudessa kelvattaisiin, mutta ei tajuta sitä kun luullaan että ei kuitenkaan kelvata.
- 5j7kr6k8u
Taas joku pleijereitä ihannoiva pissis päässy vauhtiin koulunsa kirjastossa ja tuo 26v pitäisi tietty olla 16v.
Se että haet netistä seuraa kertoo jo sinusta naisena paljon :) joten tyydy vaan tasoisiisi neitimäisiin miehiin.- ösdh
...puhuu huono trolli joka juttelee palstalla ;) meehän ny lipittää sitä kaljaas.
- Håkani
Joo, sinulle sopii varmasti paremmin Ruotsalainen miehinen mies.....
- On se hurrrja
Helpottiko? Tunnetko nyt itsesi muita paremmaksi ihmiseksi, kun pääsit haukkumaan toisia? Tunnut hurmaavalta ja naiselliselta naiselta. Not.
- 111133334444
Ihan turhaa haukkua räksyttää puolin ja toisin. Miten kellään täällä
mekastavilla on varaa antaa neuvoja, tai tietää mikä on oikein/väärin.
Jos on pettynyt, niin sitten yleistetään kaikki samanlaisia pa*koja tyyliin.
vähenmistö ihmisistä, kuitenkin on näitä läpeensä pahoja. - mikk86
Suomalainen mies on vain sellainen hieman yksinäisyyteen hakeutuva luonne jolle sosiaalinen kanssakäyminen on vähän hankalaa. Samaa se on naisten kanssa. Empä ole sellaista naista vielä tavannut jolla suu kävisi kuin papupata. Kavereiden kanssa osataan toki juoruilla mutta kun pitäisi tuoda jotain uutta pyötään niin jää se sanottava aika vähäksi.
Mutta mietenhän pitää olla sellaisia super-olentoja jotka ovat hauskoja leuanheiluttelijoita joita on ihana kuunnella. Mies ei myöskään saa ilmaista omia tunteitaan vaan miehen pitää olla kuin kivi? Ainakin sain sellaisen käsityksen sinulta. Miehen siis olla onnellinen yksineläjä jotta kelpaisi parisuhteeseen? Jos mies kokee yksinolon inhottavaksi olotilaksi niin tällaista ei kannata lähestyä. Tuskin kannattaa sitten ainakaan profiilia tuonne suomi24:n treffipalstalle tehdä.
Baareihin vaan takaisin itkemään siitä kuinka miehet on sellaisia velliperseitä, siellä baarissahan nää tosimiehet ei suinkaan etsi rohkaisua alkoholista lähestyä naisia. - oi nainen tule jo
en mie aholia tartte pussauksee jutteluun enkä mihinkää...
- UIG8
HAISTA SINÄ PASKA NAINEN 26 !!!!
- hah....
"Neito löytää aina pelimiehen, en epäile."
Ylisosiaalisen kynäniskan joka lässyttää 10 naiselle.
Sekös se pelimies nyt sitten on... pelkkä kaakattaja joka
räkyttää ja on niin pelimiestä.
aikuiset ihmiset ja puhuu pelimiehistä... voi v*ttu.
joku normaali mies voisi mennä siihen ja haukkua pelimiehen
pystyyn ja napata akan lantiosta vieden karskisti mukanaan.
siinä teille pelimiestä.- ainakin ennen näin
"KREIKKALAISELTA JUMALALTA VAI 200KILOSELTA NÖRTILTÄ "
eikös nörtit ole laiheliineja eli neitimiehiä?
- ujohkovaan
voihan" nenä",,,sinun kanssa,,,,,(SIELLÄ TAITAA JOKU TÄYDELLINEN),,,,OMAA NAPAA TUIJOTTAVA,,,,,,,,sori vaa;;;;;,avoimuus,,rehellisyys ei nyky pv. "paina "mitää,,,,rahaa pitäs olla,autot ja kaik,,,,se siitä. hyviä jatkoja,ja en mie pahalla
- ÖMIOG
Suurin osa nettideitin NAISISTA ovat joko henkisesti epätasapainoisia tai ulkomuodoltaan luotaantyöntäviä.
Useimmat NAISET ovat ylipainoisia pullaposkia tai niin ujoja, että eivät milloinkaan kykenisi tapaamaan miestä netin ulkopuolella.
Suomessa kasvaa pullamössönaisten sukupolvia toistensa perään.
He ovat täysin kelpaamattomia parisuhteeseen.
Vain aniharva NAINEN osaa oikeasti laittaa ruokaa ( muutakin kuin keittää makaronia ja tehdä jauhelihakastiketta... :P) tai pitää asuntoa puhtaana.
Useimmat NAISET rakastavat ajatusta seurustelusta, mutta itse seurusteluun heistä ei ole.
Suomalainen NAINEN on itsesäälissä elävä, pikku nössö
Uskotteko todella, NAISET että me miehet haluamme tapailla heikolla itsetunnolla varustettua, itsesäälissä elävää, masennuspotilasta, joka harrastaa itsesääliviestien kirjoittamista tänne nettifoorumeille?
Jos käyttäisitte kaiken sen energian itsenne henkiseen kuntouttamiseen, jonka nyt käytätte valittamiseen, teistä voisi joskus oikeita NAISIA kasvaa!
Vaikka elämme jo vuotta 2012, me MIEHET haluamme edelleen seurustella NAISTEN kanssa, emme epäterveiden pikku tyttöjen kanssa, jotka valittelevat netissä elämän kovuutta.
Lisäksi ihmettelen, että lukuisat insinöörinaiset ovat sitä mieltä, että koska he ovat insinöörejä, tulisi meidän miesten juosta jo ihan vain sen tähden kalsarit jalassa syliinne. Ei se titteli oikeasti ole suurimmalle osalle miehiä tärkeä. Minusta naisen ainoa kriteeri on se, että kyseessä on oikea NAINEN!!!!!!!!!!!!!!!
Ja tällä tarkoitan itsevarmaa elämänlankojaan käsissään pitävää ja mieleltään tasapainoista ihmistä, joka ei pode itsesääliä.
Ja vaikka taas palstan pikku NAISET kilvan kirjoittaa, että nyt on taas tämäkin MIES vailla peliNAISTA yms. niin en ole. Vain ja ainoastaan te itse luulette, että me MIEHET pidämme peliNAISISTA tai ulkomaalaisista NAISISTA. Ei pidä paikkaansa.
Me nyt vain satumme seurustelemaan niiden normaalien suomalaisten NAISTEN kanssa. Siis sellaisten, joita te ette ole. Sellaisten Naisten, jotka käyvät työssä kuin työssä, omaavat kavereita, ovat siis sosiaalisia...
Ihminen, jolla ei ole kavereita, ei ole niin sosiaalinen, että kykenisi edes parisuhteeseenkaan. Näin se vaan on.
Monet NAISET uskovat että parisuhde on se taikalääke, joka korjaa vuosien yksinäisyyden. Itse näkisin parisuhteen kuin vuorenhuippuna, jolle päästäkseen on kiivettävä myös se vuoren seinä eli hankkia sosiaalista verkostoa. Nyt moni yrittää sen sijaan suoraan hypätä huipulle.
Skarpatkaa nyt tosissanne NAISET!!!!!!!!! ja alkakaa NAISIKSI, niistä tässä maassa on jo pula!- ÖMIOG
OLE HYVÄ NAINEN 26 TEKSTISI ON KORJATTU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- ,.,.,.
Tää on ihan totta juu , aivan joka sana.
- §_§
Voi kiesus sentään, kun jutut on taas perseeeeeeeeeeeestä.
- leopold.k
Kuulostaa katkeralta.
- Jenni Legginssen
Niin ja nettideitin miehet eivät useinkaan osaa edes deittailla netissä. Mutta onneksi valta on meillä naisilla.
- Tubthumber
Valta ei suinkaan ole teillä naiset, vaan jotkut teistä ainoastaan luulevat sen kuuluvan teille!
- Pidän itsesäälistä
Ei itsesäälissä eläminen tee kenestäkään neitiä.
- Normaali pedofiili
Minä olen ap:n kuvailema aikuinen mies ja haluaisin seurustella pikkutyttöjen kanssa :)
- zeroten
Todistit juuri että olet suuri luuseri :) Nainen, joka ei ole saanut miestä ja tulee itkemään siitä nettiin.
Joka sormella muita osoittaa niin neljä sormea osoittaa itseensä. - junttipuntti
Hei, pysähdyhän nyt ja mieti tanssiiko jokainen pöllö vintilläs samaan tahtiin! Haukut miehet, joilla ei ole mielestäs itsetuntoa. Samaan hengenvetoon yrität lytätä miehet sen perusteella, että tuntevat ylpeyttä ammatistaan. Et taida itsekään olla kaikkein tasapainoisin yksilö...
- ADwisor_McDoo
Hienoa N26 että olet itse löytänyt toimivan ja onnellisen parisuhteen, nyt voit siis jalustaltasi huudella niille jotka, eivät ole kumppaniansa löytäneet. Kyllä välillä käy sääliksi ihmisiä, joista näkee, etteivät ole kuuminta huutoa seurustelumarkkinoilla. Silti aina toivon, että näitäkin kavereita onnistaisi. Sinä selkeästi toivot, että ne jäisivät yksineläjiksi lopunikää.
Tämä todennäköisesti on trolli, mutta jos nyt olet tosissasi, niin mene avautumaan vaikka virtuaalipoikaystävällesi. Sinunkaltaisesi ihminen ei ansaitse mitään hyvää ja suorastaan toivon, että sinulle on luvassa suurta epäonnea kaikilla elämän saroilla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1221945Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1261852Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101789Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561458Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341390Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5041060Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50970Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115914Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347875