Onko kellään?
Onko mitään sivustoa minkä kautta voisi hakea itselleen uuden perheen, missä jokainen toimii mukavissa ja kunnioittavissa väleissä toisiaan kohtaan, ilman että koko ajan täytyy osallistua/ hyötyä toisista.
Meillä koko perherakennelma tuntuu olevan luotu auttamaan ja miellyttämään vaan veljeni perhettä. Velikultaa on aina tarvinut passata, vielä yläasteikäisenä äitimme kantoi ruat tämän eteen.
No nyt velikulta on perustanut perheen ja meno jatkuu... Ei voi käsittää miten kaksi aikuista ihmistä ei handlaa kahta lasta, vaan näiden hoitamiseen ja koko perheen ruokkimiseen tarvitsee neljä aikuista. Velipoika ilmoittaakin ykskantaan että niin mukava mennä lomilla passattavaksi vanhemmille??? Entä muiden loma sitten? Olisi kiva itse joskus ehtiä seurustelemaan vanhempiensa kanssa, mutta ei.
Kuinka pitkälle hyväksikäytössä voi mennä? Miksi niitä lapsia tarvitsee tehdä, jos ne täytyy koko ajan hoidattaa muilla?
Velipoika passattavana?
1
119
Vastaukset
- eriarvoiset
Mieheni suvussa tämä "passattava" on prinsessa, eli mieheni sisko. Kun lapset olivat pieniä hän käytti isovanhempia heidän hoitajanaan niin paljon ettei me muut enää kehdattu lapsiamme heille edes viedä. Jos menimme vierailulle, siellä oli aina prinsessa lapsineen, jonka lapsien lauluun ja esiintymiseen tuli kaikkien kiinnittää huomio. Muiden lapset saivat istua hiljaa ja taputtaa prinsessan lapsien erinomaisuudelle. Mikäli sitten joskus onnistuimme menemään isovanhempien luo niin, ettei prinsessaa siellä ollut, hänestä sekä hänen lapsistaan kuitenkin jatkuvasti puhuttiin. Tietenkin heidän erinomaisuuttaan päivitellen. Nyt kun lapset ovat jo melko isoja, tilanne on se etteivät meidän lapset juurikaan halua isovanhemmilleen mennä ja välit heihin ovat jääneet kovin viileiksi. Myös itse koen vierailut heidän luonaan melkeinpä kiusallisina.
Tuohon tilanteeseenhan on varmaankin lähes mahdotonta vaikuttaa, joten mikäli se sinua harmittaa, ehkä on parasta ottaa välimatkaa ja keskittyä omaan elämään. Luulen kuitenkin ymmärtäväni sinua hiukan...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1241643Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151479Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501406- 141205
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol16827