Onko olemassa yksinäisyyden valinneita?

Yksin

Tiedän, että on naisia, jotka ovat valinneet tietoisesti sen, että elävät elämäänsä yksin. Tämä yksinäisyys voi toteutua ihan yksin yksin tai sitten yksinhuoltajana. Mietinkin, että onko miehiä, jotka oikeasti kykenevät tuohon valintaan? Miehille yksinäisyys tuntuu olevan vaikeammin kestettävä asia.

54

433

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • citynainen

      Tietoisesti yksin? Eiköhän jokainen katso sillä silmällä matkan varrella josko joku miellyttäisi.
      Pienestä piiristä ei moniakaan ok tyyppejä valikoidu. Ne jotka joutuvat kerta toisensa jälkeen jätetyiksi niin heissä on jotain vikaa.

    • Rehellinen82
      • Yksin

        Tuossa kyseisessä tapauksessa taitaa olla kyse siitä, että ihminen rakastaa jotakin asiaa ihmisiä enemmän. Noita ihmisiä varmasti on tiede- ja taidemaailmassa. Siitä en ole varma onko yksinäisyys tuossa tapauksessa enemmän seurausta persoonallisuudenpiirteistä kuin valinta.


      • Rehellinen82
        Yksin kirjoitti:

        Tuossa kyseisessä tapauksessa taitaa olla kyse siitä, että ihminen rakastaa jotakin asiaa ihmisiä enemmän. Noita ihmisiä varmasti on tiede- ja taidemaailmassa. Siitä en ole varma onko yksinäisyys tuossa tapauksessa enemmän seurausta persoonallisuudenpiirteistä kuin valinta.

        On vaikea sanoa itse kunkin kohdalla, miksi joku ei valitse parisuhdetta. Ainakin minä huomasin gradua tehdessä, että vaikka pidän ihmisista, oli parempi keskittyä välillä pelkästään kirjoittamiseen ja tutkimiseen, jos ongelmat eivät meinanneet ratketa. Toisaalta stressaantuneena en olisi välttämättä edes ollut niin kauhean mukavaa seuraa. Mutta jotkut haluavat keskittyä uraansa tai ovat kokeneet niin kammottavia treffejä, että parisuhde ei kiinnosta.


      • Yksin
        Rehellinen82 kirjoitti:

        On vaikea sanoa itse kunkin kohdalla, miksi joku ei valitse parisuhdetta. Ainakin minä huomasin gradua tehdessä, että vaikka pidän ihmisista, oli parempi keskittyä välillä pelkästään kirjoittamiseen ja tutkimiseen, jos ongelmat eivät meinanneet ratketa. Toisaalta stressaantuneena en olisi välttämättä edes ollut niin kauhean mukavaa seuraa. Mutta jotkut haluavat keskittyä uraansa tai ovat kokeneet niin kammottavia treffejä, että parisuhde ei kiinnosta.

        Tuossa sinun tilanteessasi taisi olla kyse siitä, että halusit kanavoida energiasi siinä hetkessä järkevästi. Eli tuolla hetkellä valitsit yksinäisyyden. Yksinäisyys on/oli elämäntilannesidonnainen valinta. Tuo on varmasti hyvä vaihtoehto monelle, jos elämässä on kuormitusta muilla sektoreilla. Ihmissuhteen/suhteiden rakentaminen vaatii todella paljon energiaa.


      • 23
        Yksin kirjoitti:

        Tuossa sinun tilanteessasi taisi olla kyse siitä, että halusit kanavoida energiasi siinä hetkessä järkevästi. Eli tuolla hetkellä valitsit yksinäisyyden. Yksinäisyys on/oli elämäntilannesidonnainen valinta. Tuo on varmasti hyvä vaihtoehto monelle, jos elämässä on kuormitusta muilla sektoreilla. Ihmissuhteen/suhteiden rakentaminen vaatii todella paljon energiaa.

        Näin määrittelen itseäni koskevan yksinäisyyden suhteessa siihen, että olen aina haaveillut perheestä ja lämpimistä ihmissuhteista. Se on kummallista, haluaisin ennen kaikkea rauhaa ja rakkautta, mutta maailma on kova paikka siinä mielessä, että hiemankin keskilinjasta poikkeavat näkemykset otetaan eri ihmissuhdeympyröissä maalitauluksi. Aikuisiällä olen kohdannut monta pakon sanelemaaa juttua yksityiselämässä, ei niinä hetkinä ole edes kiinnostusta lähteä etsimään kumppania, kun yrittää selvitä niissä vaikeuksissa. Koska juuri näin kuin ed. kirjoittaja toi esille, ei ole energiaa lähteä rakentamaan mitään. Kuka murtaisi sitäpaitsi tiensä lähelle sellaisessa tilanteessa?

        Uskoni ihmisiin on mennyt. Ei ehkä niinkään miessukupuoleen. Ihmissuhteissani, tai suhteissa joita jopa joskus nimitin ystävyyssuhteiksi, olen saanut kuulla niin ihmeellisiä selityksiä syistä, miksi olen yksin. Juuri niillä hetkillä, kun olisin kaivannut henkistä tukea vaikeuksissani, selän takana on käyty itsestäni uusien ulottuvuuksien etsintää mitä törkeimmällä tavalla. Olen joutunut katkaisemaan välejä moniin ihmisiin, koska ei sitä halua päivästä toiseen kuulla omaa elämäänsä koskevia näkemyksiä vastauksena kun kertoo omista ajatuksistaan, vieläpä kun näkemykset ovat aivan eri suuntaisia kuin omat. Nämä "ystävät" pohtivat jopa seksuaalista suuntautumistani, kun ulkoinen olemukseni on miellyttävä eikä selitä yksin olemistani. Minulla on ollut paljon kasattavaa vaikeuksista nousemiseksi. Kerta toisensa jälkeen olen itseni kasannut, mutta kasaaminen vieä jonkun sekopäisen miehen jäljiltä ei pahemmin houkuttele.

        Olen selittänyt itselleni noiden ihmisten toiminnan henkisen maailmansa köyhyydellä ja yksinkertaisuudella; kaikkien pitäisi kuulua siihen suureen massaan! Voi kun ajattelu toimisikin kaavaa noudattaen, mutta toisaalta elämä olisi melkoisen tylsää, katsoa nyt täälläkin viittä miljoonaa kuin peiliin.


    • Yksin

      Ymmärsinkö oikein, että ajattelet niidenkin, jotka ovat yksinäisyyden ns. valinneet, mielessä elävän toiveen parisuhteesta? Yksinäisyyden "valinta" olisikin enemmän pettymistä?

      • citynainen

        Pettyminen on arkipäiväistä mutta kuitenkaan siihen ei koskaan totu.


      • Yksin
        citynainen kirjoitti:

        Pettyminen on arkipäiväistä mutta kuitenkaan siihen ei koskaan totu.

        Eli pettyminen saisi valitsemaan yksinäisyyden, koska se ajatus yksinäisyydestä valintana suojaa niiltä pettymyksiltä. Ihminen ajattelee valinneensa sen, että on yksin ja tämä valinta on parempi vaihtoehto kuin se ajatus, että ei ole kennellekään kelvannut ja itsessä on jotakin vikaa, koska ei kelpaa tai kykene parisuhteeseen.


      • Näinikkäin
        Yksin kirjoitti:

        Eli pettyminen saisi valitsemaan yksinäisyyden, koska se ajatus yksinäisyydestä valintana suojaa niiltä pettymyksiltä. Ihminen ajattelee valinneensa sen, että on yksin ja tämä valinta on parempi vaihtoehto kuin se ajatus, että ei ole kennellekään kelvannut ja itsessä on jotakin vikaa, koska ei kelpaa tai kykene parisuhteeseen.

        Monella yksineläjällä on takanaan jonkinlaista ihmissuhteen tynkää. Jos kumppani on osoittautunut ihan kivaksi, mutta toisaalta liian "puutteelliseksi", on se varmastikin pettymys, mutta toisaalta ajatus yksinelämisestä saattaa suorastaan houkuttaa. Tällöin kyse on varmasti valinnasta. Tottahan sinkkuus suojelee kaikilta niiltä vastoinkäymisiltä, joita parisuhde ja perheellisyys vääjäämättä tuovat eteen, mutta jokainen järkevä ihminen ymmärtää myös, että myös kaikki perheeseen liittyvä hyvä jää kokematta.


      • Yksin
        Näinikkäin kirjoitti:

        Monella yksineläjällä on takanaan jonkinlaista ihmissuhteen tynkää. Jos kumppani on osoittautunut ihan kivaksi, mutta toisaalta liian "puutteelliseksi", on se varmastikin pettymys, mutta toisaalta ajatus yksinelämisestä saattaa suorastaan houkuttaa. Tällöin kyse on varmasti valinnasta. Tottahan sinkkuus suojelee kaikilta niiltä vastoinkäymisiltä, joita parisuhde ja perheellisyys vääjäämättä tuovat eteen, mutta jokainen järkevä ihminen ymmärtää myös, että myös kaikki perheeseen liittyvä hyvä jää kokematta.

        Parisuhteessa on paljon hyviä puolia ja perhe on tärkeä ja vaalimisen arvoinen asia, mutta se on totta, että noiden molempien asioiden eteen on nähtävä valtavasti vaivaa. Itsestään ei parisuhde rakennu (kuten monet nykyisin kuvittelevat) ja etenkään kasassa se ei vuosikymmeniä pysy ilman vaivannäköä ja sitoutumista. Ehkä oman valintani yksi syy on se, että vaikka itse olisinkin valmis sen vaivan näkemään, niin pelkään, että vastapuolelta liian harvoin löytyy niitä, jotka jaksavat "rakastaa" läpi niiden vaikeidenkin vuosien. Kukaanhan meistä ei varmaan usko siihen, että parisuhde olisi pelkkää "ruusuilla tanssimista". Ihmiset ovat nykyisin niin nopeita, että niitä suhteita ei ole tarkoitettukaan kestämään. Miksi siis ottaa riski, että luopuu siitä yksin rakentamastaan ja alkaa toivoa, näkee vaivan ensin tutustuessaan ja sitten rakentaessaan parisuhdetta...ja sitten siitä kaikesta joutuisikin luopumaan. Ehkä tuo ajatuskulku menee noin.


    • ooooookkkkkkk

      Kyllä. Täällä yksi. Ns. kaveriporukasta valikoituivat ajan mittaan suurin osa niistä kivoista ihmisistä pois ja jäljelle jäi jotenkin tyhjä joukko, jolla ei ole muuta yhteistä kuin samat baarit ja samat tyhjät jutut. Itse jättäydyin vuosia sitten vapaaehtoisesti porukasta pois ja nyt olen "yksin". Toki uusia tuttavia on tullut ja yhä tulee, mutta valitsin kammottavien kokemuksien takia pysyä erossa tiiviistä ihmissuhteista kokonaan. Yksin on parempi kuin huonossa seurassa kuitenkin. Fuckbuddy löytyy nytkin ja suhteenkin kai saisin, mutta viihdyn yksinäni paremmin. Ikää nyt 28v.

      • Yksin

        Sinun valintasi on siis tällä hetkellä löyhemmät ihmissuhteet, jos oikein tulkitsin. Minulle jäi hiukan epäselväksi, että onko sinulla kestäviä ja pysyviä ystävyyssuhteita vai ovatko ihmissuhteesi enemmän tulevat ja menevät tyyppisiä. Toki ei tarvitse tuohon kysymykseen vastata. Tuota FB-kuviota olen miettinyt, koska ajattelen väkisinkin noissa kuvioissa mukaan tulevan kiintymyksen ja läheisyyden tunteiden, jos vastapuolella on mukava ihminen. Harva ihminen pystyy niitä tunteitaan eriyttämään riittävän tehokkaasti. Tai mistäpä minä tiedän toimivatko nuo kuviot vai eivät. Toisaalta ehkä ajattelen, että yksinäisyyden kokemus saattaa olla aika massiivinenkin, jos jää sosiaalisemman tilanteen jälkeen yksin ja joutuu hyväksymään, että ne "synkimmät" hetket on yksin. Esimerkiksi kevyeksi tarkoitetussa ihmissuhteessa tuskin niitä vaikeimpia pohdintoja jaetaan.


      • /_\

        Tämä on taas näitä naisten "yksinäisyyksiä" tuttavineen ja fuckbuddyineen. Ei kaivanne enempää kommenttia.


      • Yksin
        /_\ kirjoitti:

        Tämä on taas näitä naisten "yksinäisyyksiä" tuttavineen ja fuckbuddyineen. Ei kaivanne enempää kommenttia.

        Ihmiset taitavat määritellä tuon yksinäisyyden aika eritavoin. Minä lähdin etsimään niitä ihmisten valintoja. Osa määrittelee sen yksin olemisen siten, ettei ole sitä vakituista parisuhdetta, mutta jotakin muuta sitten kyllä. Itse ajattelin kysymystä tehdessäni lähinnä sitä parisuhteetonta yksinäisyyttä ilman niitä parisuhteeseen viittaavia elementtejä ja etsintää. Ihan sitä, että haluaakin olla yksin ja sitoutuu siinä myös siihen, ettei ole mitään välimaastoa fuckbuddyineen ja treffailuineen. Sellaista laajuutta itse kuitenkin siihen yksinäisyys termiin ajattelin, että ystävyyssuhteita ja sosiaalisuutta se ei sulje pois. Eli en tarkoittanut erakoitumista tuolla yksinäisyyden valitsemisella. Parempi termi olisi ollut varmaan "parisuhteettomuus ilman pyrkimystä parisuhteeseen tai siihen viittaaviinkaan käytäntöihin". Kuitenkin ajattelen, että ihmiset käsittävät tuon termin yksinäisyys eritavoin ja sehän näissä vastauksissa näkyy. Mitä pahaa siinä on, jos keskustelua ilmiöstä käydään laajemminkin? Sinä voit kertoa omat ajatuksesi ja määrittelysi, jos haluat.


      • /_\
        Yksin kirjoitti:

        Ihmiset taitavat määritellä tuon yksinäisyyden aika eritavoin. Minä lähdin etsimään niitä ihmisten valintoja. Osa määrittelee sen yksin olemisen siten, ettei ole sitä vakituista parisuhdetta, mutta jotakin muuta sitten kyllä. Itse ajattelin kysymystä tehdessäni lähinnä sitä parisuhteetonta yksinäisyyttä ilman niitä parisuhteeseen viittaavia elementtejä ja etsintää. Ihan sitä, että haluaakin olla yksin ja sitoutuu siinä myös siihen, ettei ole mitään välimaastoa fuckbuddyineen ja treffailuineen. Sellaista laajuutta itse kuitenkin siihen yksinäisyys termiin ajattelin, että ystävyyssuhteita ja sosiaalisuutta se ei sulje pois. Eli en tarkoittanut erakoitumista tuolla yksinäisyyden valitsemisella. Parempi termi olisi ollut varmaan "parisuhteettomuus ilman pyrkimystä parisuhteeseen tai siihen viittaaviinkaan käytäntöihin". Kuitenkin ajattelen, että ihmiset käsittävät tuon termin yksinäisyys eritavoin ja sehän näissä vastauksissa näkyy. Mitä pahaa siinä on, jos keskustelua ilmiöstä käydään laajemminkin? Sinä voit kertoa omat ajatuksesi ja määrittelysi, jos haluat.

        Voidaanhan köyhyyskin määritellä monin eri tavoin. Vaikkapa niin, että sellainen henkilö on köyhä, jonka sijoitusneuvoja asuu vuokralla.


      • Yksin
        /_\ kirjoitti:

        Voidaanhan köyhyyskin määritellä monin eri tavoin. Vaikkapa niin, että sellainen henkilö on köyhä, jonka sijoitusneuvoja asuu vuokralla.

        Ajatteletko sinä, että me emme puhu todellisesta yksinäisyydestä tässä keskustelussa?


      • /_\
        Yksin kirjoitti:

        Ajatteletko sinä, että me emme puhu todellisesta yksinäisyydestä tässä keskustelussa?

        Jos pöytä on katettu kukkuralleen mutta ei vain tee mieli syödä, puhummeko nälänhädästä?


      • Yksin
        /_\ kirjoitti:

        Jos pöytä on katettu kukkuralleen mutta ei vain tee mieli syödä, puhummeko nälänhädästä?

        Eli ajatteletko, että tässä keskustelussa on kyse siitä, että joillakuilla on tarjokkaita pilvin pimein, mutta kukaan ei kelpaa? Ja sitten vielä asiasta kehdataan keskustella julkisesti ja kiusata niitä, joilla tarjokkaista ei ole tunkua?

        Minä ajattelen, että tässä keskustelussa ei ole kyse siitä. Ihmisillä on yleensä syynsä olla yksin. Tämä keskustelu taitaa juuri osoittaa sen, että hyvin harva on yksin omasta valinnastaan.


    • citynainen

      Niin.. kuinka moni mies pystyy ja hankkii lapsen ja kasvattaa sen yksin?

      • Yksin

        Harva nainen taitaisi olla niin jalomielinen, että antaisi lapsensa yksin miehelle kasvatettavaksi. Onkohan tuollaisia tilanteita? Tosin saattaa olla, että se ihmissuhde, mistä lapsi olisi alkunsasaanut, olisi ollut aika erityislaatuinen jo alkujaan.


      • ENFP-nainen
        Yksin kirjoitti:

        Harva nainen taitaisi olla niin jalomielinen, että antaisi lapsensa yksin miehelle kasvatettavaksi. Onkohan tuollaisia tilanteita? Tosin saattaa olla, että se ihmissuhde, mistä lapsi olisi alkunsasaanut, olisi ollut aika erityislaatuinen jo alkujaan.

        Olen olemassa totaali-yh isiä, jotka joko leskenä tai äidin pahojen päihde tai mt-ongelmien takia ovat pystymättömiä pitämään lapsiaan edes hetkeä. Nostan todella hattua sellaiselle miehelle, joka pystyy sen tekemään! Arvostan todella!


    • D.

      Ei kai kukaan tuollaista valintaa tee ilman ympäristön ja elämänkokemusten vaikutusta.

      Olen tehnyt valinnan, etten yritä lähestyä ketään naista ja tähän valintaan vaikuttaa kokemattomuuteni yli kolmikymppisenä miehenä, että muukin täydellinen ulkopuolisuus elämässä. Naiset ovat minulle kauniita kasvoja ja kuoria, mutta en vain tavoita sielua kadulla kävelevässä ihmisessä niin, että hän herättäisi aidon kiinnostukseni.

      Elän siis todennäköisesti(99,999%) elämäni yksin, kun ikääkin on reilusti yli kolmenkymmenen. Tiedän etten koe mitään elokuvien ja kirjojen tosirakkautta, jossa olisi myös jokin tarina ja jotain syvempää. Minulle ei vain tarinaksi kelpaa että: "Iskin Maijan tuosta baaritiskiltä, kun se siinä niin oli tyrkyllä, että tolta tytöltä varmana saan pildeä." Sellaisesta puuttuu sielu, syvällisyys, erityisyys... aivan kaikki.

      Kuvittelen kai olevani parempi, mutta kenenkään ei kannata loukkaantua, koska minähän se yksin jään eikä se Maija, jolle mulkkuja kyllä riittää jonoksi asti. Varataan kuitenkin se pienenpieni mahdollisuus, että jos nyt ainutkertainen tosirakkauteni tulisi maailmanlopun aattona vastaan niin ilman muuta sen naisen ottaisin.

      Mutta kuten kaikki jotka eivät ole syntyneet eilen tietävät, ihmiset ovat vain sisäelimiä pakattuna sieluttomaan säkkiin. Oikestaan koko ihmiskunnan tarinan olisi voinut aivan hyvin jättää yhtähyvin kokematta, sillä siitä puuttuu kaikki mikä tekee tarinasta kertomisen arvoisen, eikä se lopulta anna kokijalleen yhtään mitään.

      • Yksin

        Sinun valintasi on siis se, että etsit "tosi rakkautta". Mielestäni ei yhtään huono valinta tässä kertakäyttöisyyden maailmassa. Tosin tuo valinta väkisinkin altistaa pettymyksille, mikä tuossa vastauksessasi näkyy.

        Minä en kuitenkaan ole samaa mieltä tuosta "sisäelimiä sieluttomissa säkeissä määritelmästä". Väittäisin, että on olemassa hyvinkin sielukkaita ihmisiä. Sen sielukkuuden kylkiäisenä valitettavan usein tulee se herkkyys, joka saa ihmisen vetäytymään ja suojaamaan itseään niiltä kolhuilta. Se kuori on monella varmaan syystä. Joskus sen kuoren alta löytyy jotakin muutakin kuin tyhjää...joskus sitten ehkä ei.

        Eikö meistä kaikista itsestämme kuitenkin (aikuisuudessa) ole kiinni minkälaisia tarinoita kirjoitamme elämästämme? Sinä peräänkuulutat sitä suurta ja hienoa tarinaa rakkaudesta. Mitä se rakkaus sitten on? Se on totta, että enemmän nuo baaritiskiromanssit varmasti synnyttävät niitä kuoria, joiden läpi on vaikea päästä, mutta onhan noidenkin kuorten alla niitä tarinoita, jos ne tarinat haluaa kuulla ilman sen suurempia motiiveja. Ihan samoin kuin täällä nettipalstalla on tarinoita näiden nimimerkkien ja kirjoitusten takana.


    • ghjghjghj

      Viihdyn hyvin yksin, mutta kai se nainen pitäisi jossain vaiheessa etsiä, kun ikääkin jo 35. En halua viettää yksinäistä 40-60 vuotta. Lapsiakin olisi jossain vaiheessa vielä mukava tehdä.

      Olen minä aikaisemmin seurustellut, mutta nykyisin yksinäisyyteen on tottunut ja elämä on aika helppoa sinkkuna, rahaa säästyy, eikä tarvitse riidellä kenenkään kanssa, voi mennä miten huvittaa.

      • Yksin

        Eli sinä et halua olla yksin. Motiivisi parisuhteeseen on se, että et koko elämääsi halua olla yksiksesi ja lapsiakin haluaisit.

        Eli keskusteluun osallistuneista joku etsi "tosi rakkautta" ja nyt sinä etsit sitä perhettä, äitiä lapsillesi. Toiset puhuivat pettymyksistä ja toiveesta, että vielä kuitenkin löytyisi joku. Mielenkiintoista sikäli, että keskustelu alkoi siitä, että onko joku valinnut yksinäisyyden. Ainakin tässä vaiheessa näyttää siltä, että yksinäisyys on voinut olla elämäntilanteeseen sidottu valinta tai sitten ei ole löytynyt sitä, mitä on etsitty. Pysyvänä valintana yksinäisyyttä ei ole tainnut haluta kukaan? Vai olenko tulkinnut väärin?


      • ghjghjghj
        Yksin kirjoitti:

        Eli sinä et halua olla yksin. Motiivisi parisuhteeseen on se, että et koko elämääsi halua olla yksiksesi ja lapsiakin haluaisit.

        Eli keskusteluun osallistuneista joku etsi "tosi rakkautta" ja nyt sinä etsit sitä perhettä, äitiä lapsillesi. Toiset puhuivat pettymyksistä ja toiveesta, että vielä kuitenkin löytyisi joku. Mielenkiintoista sikäli, että keskustelu alkoi siitä, että onko joku valinnut yksinäisyyden. Ainakin tässä vaiheessa näyttää siltä, että yksinäisyys on voinut olla elämäntilanteeseen sidottu valinta tai sitten ei ole löytynyt sitä, mitä on etsitty. Pysyvänä valintana yksinäisyyttä ei ole tainnut haluta kukaan? Vai olenko tulkinnut väärin?

        Jos sulla on lapsia et ole silloin yksin, vaikka eläisit ilman miestä. Koska ainahan sulla on perhe.

        Tämä asia erottaa miehen ja naisen. Nainen voi hankkia perheen ilman miestä, mies ei voi hankkia perhettä ilman naista.

        Eli jos ihmetellään miksi mies ei halua valita koko elämän yksinäisyyyttä, niin eihän nainenkaan halua valita lapsettomuutta miehettömyyttä. Yhtä harvinaisia nuo molemmat on.


    • Kyllä on..

      Olen tietoisesti valinnut yksinäisyyden. Olen ollut pitkässä avioliitossa josta syntyi yksi lapsi (tänä päivänä täysi-ikäinen). Eromme jälkeen en ollut kovin pitkään yksin, elin avoliitossa viitisen vuotta, jouduin kuitenkin lopettamaan suhteemme, koska mies ei ollut henkisesti terve. Ensimmäinen vuosi suhteen jälkeen olin ihan kipsissä, en edes jaksanut käsitellä eromme, mutta toivuttuani huomasin, että oikeastaan on paljon helpompaa elää yksin. Tänä päivänä nautin yksinäisyydestä, pidän hiljaisuudesta ja rauhasta, siitä että saan tehdä mitä haluan, ottamatta toista osapuolta huomioon. Uskoakseni ihminen muuttuu, kun elää pitkään yksin, hänestä tulee varmaan joustamattomampi. Itsestäni huomaan, että minulla on paljon helpompaa torjua ihmisiä nykyään, en tee asioita vain miellyttääkseen toista.
      Minulla ei ole koskaan tylsää, luen paljon, lenkkeilen, sisustan, leivon, kokkaan, nypin puutarhassa, teen lumitöitä ym.
      Ystäviä minulla on pari läheistä, se riittää minulle, en edes näe heitä kovin usein, en kaipaa ihmisiä ympärilleni työpäivän jälkeen. Nuorena minulla oli paljon ystäviä ja aina menossa, olin hyvin sosiaalinen.
      Osaan toki vieläkin olla sosiaalinen, jos sille päälle satun. Minulla on aina ollut helppo tutustua sekä miehiin, että naisiin. Uskoakseni minulla on aina ollut hyvä itseluottamus, mutta vasta nyt keski-ikäisenä voin sanoa, että minulla on myös hyvä itsetuntemus.
      Eräs nainen sanoi hiljattain minulle (olimme samalla matkalla), että hänestä tuntuu että ympärilläni on suojamuuri, hän oli kuulemma tarkkaillut minua, hän kertoi minulle kuinka miesten päät kääntyivät vaikka missä kuljettiin.
      En kuitenkaan koe, että minulla olisi suojamuuria, minua ei vain yksinkertaisesti kiinnosta flirttailu, puhumattakaan siitä, että pitäisi tutustua uuteen mieheen, ajatuskin uuvuttaa. Olenko sitten törmännyt vääränlaisiin miehiin, jotka ovat vieneet uskon heihin, mutta minua se ei enää liikuta, olen onnellinen näin.

      • Yksin

        Sinä olet nainen. Kuten minäkin. Minä luulen, että tuo valinta on meille helpompi. Ja myös se, että on lapsi, tekee tuosta valinnasta helpomman. Minulla on tällä hetkellä menossa pohdinta siitä, että onko tuo valinta normaalia ja kuuluuko se vain naisille...ja onko tuo valinta realistinen vaihtoehto. Siksi tästä asiasta kyselin. Ihan uteliaisuuttani ja oppiakseni. Sen tiedän, että meitä naisia on, jotka ovat sen yksinäisyyden valinneet. Miehiä en ole vielä tavannut, jotka tuon valinnan olisivat tehneet.

        Minä olen luultavasti hiukan sinua nuorempi nainen, mutta paljon löydän yhtäläisyyttä kokemuksistasi. Minulla on murrosikää elävä lapsi, joten siinäkin suhteessa tulen hiukan jäljessä ja eron jälkeen minulla ei ole ollut vakituisempaa parisuhdetta. Yksi lyhyt seurustelusuhde jonkun aikaa eron jälkeen ja joitakin satunnaisia treffejä joskus harvoin. Käytännössä kuitenkin olen elänyt jo viisi vuotta yksin.

        Luulen tuon suojamuurin rakentuvan siitä, että niitä kohtaamisia, jotka herättävät toiveita, ei vain jaksa. Ne vievät energian siltä muulta elämältä. Se ihmisiin tutustuminen vaatii todella paljon aikaa ja energiaa, jos ei suinpäin ole valmis säntäämään mihinkään. Helpompi on valita elämä ilman toiveita parisuhteesta ja ainakin minä koen voivani paljon paremmin tuon valinnan kanssa eläen. Voin liikkua ihmisten parissa ja jutella ihmisten kanssa ilman sen suurempia toiveita. Sitä ei tarvitse kohdata ihmisiä muuten kuin ihmisinä.

        Sitä en tiedä onko tämä valinta nyt tähän elämäntilanteeseen liittyvä vai elinikäinen. Elämää on paljon helpompi suunnitella, kun siinä ei pidä paikkaa kenellekään turhaan vaan voi päättää itse ratkaisunsa. Lähteä reissuun tai hankkia lemmikin, jos siltä tuntuu. Tai tehdä muita valintoja.

        Sen toki tiedostan, että kyllä se yksinäisyys on välillä aika kipeä tunne, kun muut lähtevät perheidensä luo ja itse palaa tyhjään kotiin. Tuon lapsen itsenäistyessä noita hetkiä, jolloin se koti alkaa olla tyhjä, on kokoajan enemmän. Ehkä tuosta syystä tämä pohdinta onkin itsellä aktiivinen ja tästä halusin keskustelua avata ja kokemuksia jakaa. Halusin pohtia tuon valinnan realistisuutta. Se hypoteesini tosin osoittautui oikeaksi, että naiset saattavat oikeasti valita sen yksinäisyyden. Miehet harvemmin, mutta siinä tapauksessa ehkä kyllä, jos joku asia vie sen energian ja intohimon.


      • Yksin ei ole

        tylsää. Silloin kun saa olla ihan yksin, voi toimia täysin oman päänsä mukaan ja on aikaa tehdä asioita, jotka helposti jää tekemättä jos on aina seuralainen läsnä. Yksinolo synnyttää myös luovuutta.
        En odota löytäväni ketään tarpeeksi normaalijärkistä miestä. Kaikki ovat jollain tapaa päästänsä vinksahtaneita. Harva se tervejärkinen on varattu ja pysyy, eikä petä.
        Yksin on varsin hyvä elää. Kavereina voi olla tyttöjä ja poikia. Enää en silti rakenna syviä ihmissuhteita, sillä aina on saanut pettyä. Hyvä pitää ne tietyn pinnallisina.


    • oooookkkkkk

      Aiemmin kirjoitin tästä yksinäisyydestäni fuckbuddeineni (!). Siis ystävyys suhteeni ovat melko pinnallisia, työkaverit, muutama vanha lapsuuden ystävä ja vanhat baaritutut, joita moikataan kun tavataan. Tässä iässä vaan kaikki tuntuvat rakentavan jtkn, jota en itse enää halua, siis perhettä, loistavaa uraa ja sellaista normaalia rauhoittunutta elämää omistusasuntoineen ym. Tunnen näiden ihmisten seurassa itseni todella ulkopuoliseksi, en kuulu joukkoon, minulla ei ole poikaystävää/kihlattua tms. esiteltävänä, tulevaisuuden suunnitelmia tms enkä oikeastaan muutakaan henkilökohtaista elämääni ole tuonut esille tai edes toiveitani sellaisesta. Ja se fuckbuddy... Kyseessä on siis ihana ihminen ja hyvä ystävä ja vielä kovasti ihastunut minuun, mutta en enää pysty lähtemään ( fb:n tai edes kenenkään muunkaan)rakentamaan tiivistä ihmissuhdetta oikein kenenkään kanssa, liikaa sain takkiini jokunen vuosi sitten ja kaikki mikä oli ennen ehkä tavoiteltavaa ja hyvää ihmissuhteissa, tuntuu nyt vaan taakalta ja kahleelta kaikin tavoin, eli en kai välitäkään enää niin paljon muista, että jaksaisin uskoa kukkiviin unelmiin minkään suhteen, mikä ihmissuhteisiin liittyy. Todellisuus oli niin monta kertaa pettymys ja tuskien taival, etten halua miestä vaivoikseni enää.

      • Yksin

        Minulla taisi olla nuo asiat joskus, joiden tavoittelemisesta tuttaviesi keskuudessa puhut. Sain paljon asioita hyvin nuorena. Ja toki minulla edelleen on osa noita asioista, mutta osan tavoittelusta pidättäydyn ja olen iloinen siitä, että tietyistä asioista olen uskaltanut luopua ja päästää irti. Mielelläni tuttavapiirissänikin määrityn ihan itselliseksi ja itsenäiseksi ihmiseksi.

        Tuota FB-asiaa mietin. Mitä tapahtuisi, jos tuo ihminen elämässäsi löytäisikin jonkun? Olisiko se sinulle pettymys? Alkaako noissa suhteissa kuitenkin ladata toiveita siihen ihmiseen ja onko ihmisellä suurempi merkitys kuin haluaa myöntää? Itse en ole tuollaisia järjestelyjä ikinä uskaltautunut kokeilemaan, koska en halua ottaa riskiä siitä, että kuitenkin lopulta "puurot ja vellit" ovat sekaisin ja edessä pettymys jommallakummalla osapuolella. Vaikka suullinen sopimus olisi mitä, niin pelkään, että se tunnetaso voi kuitenkin yllättää.


    • Yksin

      Ehkä sen voin todeta kaikille yleisesti, että minulle se yksinäisyyden valitseminen on varmasti helpompaa kuin ihmiselle, jonka elämä on jotenkin "kapeampi". Siinä mielessä ymmärrän nuo väliinheitetyt metaforiset kommentit. Minulla on elämässäni paljon kaikkea hyvää ja minulla on niitä hyviä, rakkaita ja pitkäaikaisia ystäviä, joiden seurasta voin ikiomaan kotiini suunnistaa sitä yksinäisyyttä potemaan. Sen teidän, että kaikilla tilanne ei ole samanlainen ja sen sarkasmin ymmärrän. Silti väitän, että se yksinäisyydenkokemus on yhtä kipeä meillä kaikilla ja sen kanssa toimeentuleminen vaatii opettelua. Miksi siis rajoittua kapeisiin määrittelyihin?

    • Mynttinen

      Ystäviä ja kavereita on riittävästi joten en koe olevani yksin. Olen miettinyt, jos lopettaisin haaveilun ja parisuhteen hakemisen niin mikälaista elämäni silloin olisi. En mielestäni katkeroituisi tai muuten erakoituisi, lähinnä en päästäisi ketään liian lähelle elämääni. Tekisin mitä haluaisin ja menisin minne haluaisin.

      • Yksin

        Kommentoin nyt kerralla useampaakin ajatusta. Se on totta, että naisen on helpompi hankkia lapsi kuin miehen ja se arki lapsen kanssa on yleensä todella täyttä ja antoisaa. Eroissakin edelleen valtaosin äidit ovat niitä vanhempia, joilla lapset ovat yli puoliksi. Itse ainakin olen kiitollinen siitä, että olen saanut olla äiti. Se tekee siitä yksinäisyydestä ja ajatuksesta, että eläisi yksin, paljon helpompaa, vaikka tuo lapsi ei enää pitkään äitinsä helmoissa viihdykään.

        Sekin on totta, että yksin on mahdollista elää hyvin aktiivista elämää. Kodin ulkopuoliset asiat ovat kutsuvampia kuin parisuhteessa ollessa. Etenkin, jos on rohkeutta lähteä yksin liikkeelle harrastamaan ja reissuun, niin maailma saattaa näyttäytyä hyvinkin mielenkiintoisena ja kontakteja syntyä ilman parisuhdemotiiveja.

        Henkilökohtaisesti koen, että aloin voida paremmin, kun lakkasin miettimästä parisuhdetta. Enemmän katkeruutta se aiheutti, kun pohti, että miksi ei löydy sitä tärkeää ja rakasta ihmistä. Miksi muut onnistuvat ja minä en. Nuo kysymykset veivät hirveästi energiaa ja kapeuttivat niitä elämänperspektiivejä. Kyllähän asioita ajoittain pohtii edelleen ja miettii, että olisi joskus mukava herätä jonkun kanssa tai olisi ihanaa, kun olisi jollekin se rakas ja tärkein. Nuo pohdinnat ovat kuitenkin hetkellisiä ja menevät ohitse, kun alkaa tehdä jotakin mielekästä tai tekee suunnitelmia reissuamisesta, kouluttautumisesta tms. Sitä voi oikeasti ajatella jossakin vaiheessa lähtevänsä pelastamaan kilpikonnia tai keksivänsä jotakin muuta elämässään. Ja sille luovuudelle ja erilaiselle tuotteliaisuudelle on oikeasti enemmän tilaa, kun ei tarvitse huomioida toista ihmistä.


    • Papu.Sparrow

      Minä olen "yksin". Kaverisuhteet pidän tarkoituksella minimissä, enkä oikeastaan edes halua miestä.

      Sinkkuna on kivaa, rakastan sitä!

      Ps. ei ole fuckbuddyjä tms.

      • 6789876543

        Mihinkäs sitä miestä enää tarvitseekaan kun kakarat on siitetty ja elarit juoksee.


      • Papu.Sparrow
        6789876543 kirjoitti:

        Mihinkäs sitä miestä enää tarvitseekaan kun kakarat on siitetty ja elarit juoksee.

        Lapsista on enemmän menoa kuin tuloa, joten elaritkin tulee tarpeeseen mutta ei niillä rikastu.

        Yksin on parempi.


    • Pauwau

      Helppoa se on, kun henkinen vamma on tehnyt valinnan puolestani. Ulkoisesti olen naisten silmää miellyttävä, mutta sisäisesti olen ihan piuviuwooou ja kykenemätön toimimaan heidän kanssaan vaikka miten haluttaisi.

    • ENFP-nainen

      Vaikka olen miehetön, en koe olevani yksin. Minulla on lapsuuden perheeni ja omat lapset, läheisiä ystäviä pitkältä ajalta ja kivoja kollegoja, joista aika monenkin kanssa tulee vietettyä vapaa-aikaakin. Perheen ja ystävien kanssa voin puhua mistään vaan. Pienten lapsien halipula pitää huolen, että sivutuotteena myös itse saa halauksia :-) Kaikki ihmissuhteet tuo jotain positiivista elämään.

      Noh. Ei siitä mihinkään pääse, että minulta puuttuu mies ja parisuhde ;-) Ei ne muut sitä korvaa, vaikken koe olevani yksinäinen. Yleensä kun koen jonkun asian elämässä tärkeäksi, tavoitteeksi tai unelmaksi, yritän mennä kohti unelmaa omien valintojani kautta. Olen sitä tehnyt työn kannalta pitkäjänteisti 10v ja muidenkin asioiden. Miksi nyt en tee samaa parisuhteen kannalta siis hakeudu tilanteisiin, jossa voisi tutustua potentiaalisiin miehiin/tee aloitteita?

      Mietin miten vaikea on löytää ihminen, joka kolahtaa sisäisesti ja vielä rakastumisen pitäisi olla molemmin puolista. Sen verran kahjo optimisti olen etten sitäkään pidä esteenä. Enemmän vaivaan mieltäni mahdollisen uusioperheen kuvioilla (myöhemmin). Mitään kevyttä hömppää ei kannata edes harkita, sitoutuminen pitäisi olla selvillä molemmilla kovin aikaisin. Jos ei ole vakavaa, miestä ei voi tuoda näytille lapsille ja ilman esittelyä jokatoisen viikonlopun suhteeksi jäisi... Mahdotonta vai hullua? Pakko todennäköisesti vaan luottaa intuitioon, jos/kun tilanne on ajankohtainen.

      Olisi helppo ratkaisu siirtää koko "miesasiaa" vaikka 3-5 vuodella (=yrittää edes etsiä miestä ;-). Saman kokenut ystäväni varoittelee jo nyt: mieti jos jäät odottamaan lapsien tulee olemaan vaikempi hyväksyä uutta ihmistä elämäänsä kun kasvavat. Nyt vielä kasvaisivat uuden puolison kanssa samaksi perheeksi aika vaivattomasti. Isänsä uuden hyväksyivät kerralla ja hän tykkää lapsista, hyvä niin.

      En tiedä mitä tulevaisuus tuo vai jättää tulematta. Kaipa sitä pitää vaan luottaa, että elämä kantaa kun vaan uskaltaa hypätä. On se ennenkin kantanut. Luulen, että kynnys kasva ajan kanssa.

      • Ohi on

        Ei yh-kurppa kunnon miehelle kelpaa. Jonkun epätoivoisen aisurin ehkä löydät nuolemaan, mutta se on sitten impo papparainen, joka on niin köyhä ettei voi hakea kunollista nuorta munaaseisottavaa naista Thaimaasta.


      • Yksin

        Minusta se on ihan tervettä toivoa parisuhdetta ja fiksuillehan nuo sinun ajatuksesi kuulostavat. Ajattelet myös lapsiasi, jos et kaikkia tarjokkaita heidän eteensä ole valmis rahtaamaan. Se pysyvyys noissa ihmissuhteissa on juuri se asia, mikä meiltä ihmisiltä on hukkumassa ja meidän aikuisten toimien takia se ihmissuhteesta toiseen poukkoilu tulee vain vahvistumaan sukupolvisukupolvelta, elleivät ihmiset ala kyseenalaistamaan noita "ihmissuhteidenvaihtomarkkinoita". Sekin on varmaan totta, mitä ystäväsi on sanonut, koska pienemmät lapset hyväksyvät ne äiti/isäpuolet paremmin. Minusta sinun toiveesi on myös realistinen, koska itse ainakin olen kokenut, että siihen uusperhearkeen pyrkiviä ihmisiä on eronneista valtaosa. Harva haluaa elää yksin tai tahtoo pelkkää seurustelusuhdetta ilman yhteistä arkea. Kyllä tuosta toiveesta kannattaa pitää kiinni. Sen totean, vaikka tämä keskustelu nyt yksinäisyydestä avattiinkin. Ja se kynnys lähteä parisuhteeseen kyllä kasvaa, mitä pidempään on yksin...ja kriteerit kovenevat, koska se tunne siitä yksinpärjäämisestä, yksinäisyydensieto ja myös se oma reviiri vahvistuu, mitä pidempään on yksin. Siihen elämäänsä on kokoajan vaikeampi laskea ketään ja kuvitella edes, että joku olisi siinä sinun rutiinejasi sotkemassa.


      • ENFP-nainen
        Yksin kirjoitti:

        Minusta se on ihan tervettä toivoa parisuhdetta ja fiksuillehan nuo sinun ajatuksesi kuulostavat. Ajattelet myös lapsiasi, jos et kaikkia tarjokkaita heidän eteensä ole valmis rahtaamaan. Se pysyvyys noissa ihmissuhteissa on juuri se asia, mikä meiltä ihmisiltä on hukkumassa ja meidän aikuisten toimien takia se ihmissuhteesta toiseen poukkoilu tulee vain vahvistumaan sukupolvisukupolvelta, elleivät ihmiset ala kyseenalaistamaan noita "ihmissuhteidenvaihtomarkkinoita". Sekin on varmaan totta, mitä ystäväsi on sanonut, koska pienemmät lapset hyväksyvät ne äiti/isäpuolet paremmin. Minusta sinun toiveesi on myös realistinen, koska itse ainakin olen kokenut, että siihen uusperhearkeen pyrkiviä ihmisiä on eronneista valtaosa. Harva haluaa elää yksin tai tahtoo pelkkää seurustelusuhdetta ilman yhteistä arkea. Kyllä tuosta toiveesta kannattaa pitää kiinni. Sen totean, vaikka tämä keskustelu nyt yksinäisyydestä avattiinkin. Ja se kynnys lähteä parisuhteeseen kyllä kasvaa, mitä pidempään on yksin...ja kriteerit kovenevat, koska se tunne siitä yksinpärjäämisestä, yksinäisyydensieto ja myös se oma reviiri vahvistuu, mitä pidempään on yksin. Siihen elämäänsä on kokoajan vaikeampi laskea ketään ja kuvitella edes, että joku olisi siinä sinun rutiinejasi sotkemassa.

        Se voiko miestä esitellä riippuu suhteen vakavuudesta, ei asumismuodosta. Ei minusta seurustelusuhde, ole mahdoton vaikka eri osoitteissa asuttaisiinkin. Mutta se vasta vaatisi joustoa mieheltä, koska lapsia ei voi roudata ympäriinsä. mahdottomasti. Toisaalta uskon, että ihminen joka rakastaa aidosti haluaakin elää ja olla toisen lähellä (


    • y749yt24yt

      Viesteistä päätellen naisilla on tiivis turvaverkko lapsineen ja yhteiskunnan tukineen. Eli kukaan nainen ei ole oikeasti yksin, aina voi tehdä lapsia.

      Yksinäinen mies on todellakin sitten yksin kun nainen vie ne lapsetkin.

      • Yksin

        Toivottavasti kukaan nyt ei niitä lapsia ole ratkaisuna yksinäisyyteen tekemässä. Kyllä se ehjä perhe niiden lasten etu on, vaikka yksinhuoltajakin on riittävä vanhempi, jos vastuullisen aikuisen tavoin toimii. Aika rikki ihmisen pitää olla, jos elämänsä lapseen/lapsiin turvaa, koska kyllä me aikuiset olemme lapsia varten - ei päinvastoin. Ja ei nyky-yhteiskunnassa kumpikaan vanhempi jää vaille lastensa tapaamista, jos vain on kykyä siihen vanhemmuuteen ja neuvotteluun asioista.


      • ENFP-nainen

        Lapset on tehty rakkaudesta avioliitossa. Aina elämä ei mene suunnitelmien mukaan ja silloin on oleellista elää niiden korttien mukaan mitä kädessä on eikä jossitella, surkutella ja katkeroitua. Tässä tapauksessa paremmin asiat nyt on kuin ex-liiton lopussa. Tietysti onnellisin olisi toimivassa rakkaudellisessa parisuhteessa, mutta silti elämä ei tyhjää ilmankaan.

        Jos ihminen vastaa itse omasta onnellisuudestaan eli pitää ja on pitänyt huolta että perusasiat on kunnossa, ei elämä romahda parisuhteen loppumiseen. Surutyö on tietysti tehtävä (onkin tehty). Ilman lapsia elämästä puuttuisi varmasti isompi pala, silti loppu ei ole sukupuolisidonnaista.

        Yhteiskunnantukia en muuten saa, maksan päivähoidonkin maksut täysimääräisinä vaikka olen yh. Ai niin joo, saan 50€ yh-korotusta lapsilisään :-)


      • ENFP-nainen

        Niin muuten äiti ei voi "viedä" lapsia, ellei isällä ole vakavia mt- tai päideongelmia tai perheessä ole ollut väkivaltaa tai insestiä. Kaikissa paitsi viimeissä vaihtoehdossa isällä on oikeus nähdä lapsiaan esim. valvotusti. Isä voi joutua taistelemaan lakisääteisten oikeuksiensa eteen, mutta äiti ei voi niitä riistää. Isän riistäminen lapsilta sitä paitsi olisi todella itsekästä ja lapsille todella iso suru. Rakastava äiti haluaa lapsilleen hyvää.

        Omassa lähipiirissänin on tavallisempaa, ettei isä kykene lapsiaan hoitamaan. Niissä parisuhteissa, jossa kasvatus- ja hoitovastuu on jaettu jo parisuhteen aikana, erotilanteessa on päädytty 50:50 tai 1yö/vko to-su jokat.vko-tyyppisiin ratkaisuihin.

        Ei kukaan järkevä ihminen eroa lasten ollessa pieniä ellei taustalla ole todella isoja asioita! Elämää ei vaan voi aina suunnitella ja hallita.


      • y79gjfkeiru
        ENFP-nainen kirjoitti:

        Niin muuten äiti ei voi "viedä" lapsia, ellei isällä ole vakavia mt- tai päideongelmia tai perheessä ole ollut väkivaltaa tai insestiä. Kaikissa paitsi viimeissä vaihtoehdossa isällä on oikeus nähdä lapsiaan esim. valvotusti. Isä voi joutua taistelemaan lakisääteisten oikeuksiensa eteen, mutta äiti ei voi niitä riistää. Isän riistäminen lapsilta sitä paitsi olisi todella itsekästä ja lapsille todella iso suru. Rakastava äiti haluaa lapsilleen hyvää.

        Omassa lähipiirissänin on tavallisempaa, ettei isä kykene lapsiaan hoitamaan. Niissä parisuhteissa, jossa kasvatus- ja hoitovastuu on jaettu jo parisuhteen aikana, erotilanteessa on päädytty 50:50 tai 1yö/vko to-su jokat.vko-tyyppisiin ratkaisuihin.

        Ei kukaan järkevä ihminen eroa lasten ollessa pieniä ellei taustalla ole todella isoja asioita! Elämää ei vaan voi aina suunnitella ja hallita.

        Eli parhaimmassa tapauksessa mies saa tavata omia lapsiaan ellei äiti päätä muuttaa 200 km päähän uuden miehensä kanssa ja viedä lapset mukanaan. Huonoimmassa tapauksessa mies maksaa pelkät elatusmaksut eikä näe lapsiaan koskaan, varsinkin jos on mt ongelmainen. Tässä on miehen lähtökohdat vastaan naisen turvaverkko lapsineen.

        Eli jopa lapsia tehnyt mies voi olla yksinäinen.

        Näitä tapauksia on toisaalta nähty niin paljon että mitäpä näistä tällä palstalla jauhamaan.


      • ENFP-nainen
        y79gjfkeiru kirjoitti:

        Eli parhaimmassa tapauksessa mies saa tavata omia lapsiaan ellei äiti päätä muuttaa 200 km päähän uuden miehensä kanssa ja viedä lapset mukanaan. Huonoimmassa tapauksessa mies maksaa pelkät elatusmaksut eikä näe lapsiaan koskaan, varsinkin jos on mt ongelmainen. Tässä on miehen lähtökohdat vastaan naisen turvaverkko lapsineen.

        Eli jopa lapsia tehnyt mies voi olla yksinäinen.

        Näitä tapauksia on toisaalta nähty niin paljon että mitäpä näistä tällä palstalla jauhamaan.

        Myönnän, että tapaus, jossa muutetaan kaus on vaikea. Isällä on silti oikeus nähdä lapsia, mutta käytännönjärjestelyt on hankalat ja vaatisi molemmilta aika isoja taloudellisia panostuksia (muuten lastenvalvojien suosittelema käytäntö on, että matkakulut huomiodaan elatusmaksuissa).

        Se taas, että mies ei voi nähdä lapsiaan omien mt-ongelmien takia, koska ei jaksa huolehtia lasten perustarpeista ei ole ex-naisen vika. Kumpikaan ei voi tilanteelle mitään. Silloinkin fiksu nainen auttaa lapsiaan (hekin kaipaavat isäänsä) kysymällä tuettuja tapaamisia kunnalta tai järjestöiltä tai sukulaisten avulla.

        Kaikilla naisilla ei ole turvaverkkoa. Aika moni on totaalisen yksin lastensa kanssa.


      • Yksin
        ENFP-nainen kirjoitti:

        Myönnän, että tapaus, jossa muutetaan kaus on vaikea. Isällä on silti oikeus nähdä lapsia, mutta käytännönjärjestelyt on hankalat ja vaatisi molemmilta aika isoja taloudellisia panostuksia (muuten lastenvalvojien suosittelema käytäntö on, että matkakulut huomiodaan elatusmaksuissa).

        Se taas, että mies ei voi nähdä lapsiaan omien mt-ongelmien takia, koska ei jaksa huolehtia lasten perustarpeista ei ole ex-naisen vika. Kumpikaan ei voi tilanteelle mitään. Silloinkin fiksu nainen auttaa lapsiaan (hekin kaipaavat isäänsä) kysymällä tuettuja tapaamisia kunnalta tai järjestöiltä tai sukulaisten avulla.

        Kaikilla naisilla ei ole turvaverkkoa. Aika moni on totaalisen yksin lastensa kanssa.

        Se lasten hyvinvointi asetetaan noissa tapaamisjärjestelyissä etusijalle. Siinä suhteessa mielenterveys ja päihdeongelmat vaikuttavat, mutta jos vanhempi ei vaaraksi lapsilleen ole, niin pyritään niitä tapaamisia järjestämään. Vanhemman on vain niinä tapaamishetkinä sitouduttava olemaan se vastuullinen vanhempi ja yritettävä olla niitä ongelmiaan vahvempi edes sen hetken. Jos esim. se pullo vie voiton lasten seurasta, niin silloin yleensä tapaamiset saavat jäädä. Toki tilanteet mutkistuvat, jos välimatkat ovat pitkiä, vaikka yritystäkin vanhemmilla olisi niihin tapaamisiin. Kamalan mustavalkoisia nuo asiat harvoin ovat.


    • BigLoserM1977

      Mä haluaisin tietää onko kukaan valinnut "hardcoreyksinäisyyttä"? Siis sellaista, mihin EI kuulu seksi millään lailla. Koska ihminen ei oikeastaan ole yksin, jos hänellä on vakikumppani. Silloin hän tapaa tätä vakikumppania ja varmasti juttelee ja viettää aikaa hänen kanssaan.

      Siispä onko miehiä, jotka tarkoituksellisesti ovat valinneet elämän ilman ihmisiä? No tietty jos on töissä niin siellä tapaa työkaverit jne. Mutta vapaa-aikanaan on yksin.

      Sit voitas vielä mennä askel rankempaan yksinäisyyteen ja kysyä onko ihmisiä, jotka ovat valinneet yksinäisyyden ilman seksiä JA pornoa eivätkä edes masturboi eli totaaliselibaatin?

      Siinäpä kysymyksiä.

      Itse olen kohta 35-v mies ja osittain olen valinnut kohtaloni ja elän pääosin tässä rankemmassa yksinäisyydessä. Eli ei yhden illan juttuja, ei seksiä, ei pornoa, eikä masturbointia. No joskus tulee raja ja pitää helpottaa. Mutta haluan elää totaaliselibaatissa. Kirkastaa nimittäin mieltä ja ajattelua.

    • Yksin

      Aika monenlaisia tapoja ihmisillä on toteuttaa sitä yksinäisyyttä....ja monenlaista pohdintaa. Sen näitä viestejä lukiessa huomaa.

      Tuo ihmisen seksuaalisuus on mielenkiintoinen asia. Miehen näkökulmasta en oikein osaa kommentoida, mutta naisena itse olen todennut sen selibaatin toimivimmaksi vaihtoehdoksi. Naisille se seuran saaminen esim. baarista ei varmasti ole iso ongelma, mutta henkilökohtaisesti koen ne hetkelliset kohtaamiset liian rankoiksi ja olen ajatellut, että sen mielihyvän tarpeen pystyn hallitsemaan, mutta sitä kuormitusta, mitä jonkun ihmisen läheisyys hetkellisestikin aiheuttaa, en hallitse. Henkilökohtaisesti ainakaan en osaa rajata noita kohtaamisia riittävästi. Väkisinkin ihmisen kohtaa ihan kokonaisuutena ja sellaisina haluan nuo kohtaamiset pitääkin.

      Itsellä se selibaatti toimii kohtalaisen hyvin, kun siinä on alkuun päässyt ja siksi sitä ei hirveästi uskalla kokeillakaan rajojaan siinä, miten keho reagoi erilaisiin yllykkeisiin. Ainoa selibaatin sivuoire on sellainen voimakas torjunta vähänkin seksuaalisia lähestymisyrityksiä kohtaan. Vastaukseni noihin lähestymisyrityksiin voin olla suhteettoman ärhäkkä ja torjuva. Ehkä se on sitä suojaamista ja kuorta. En tiedä käykö muilla samanlainen kehityskulku asiassa. Mielenkiintoista olisi kuulla kommentteja tuohonkin asiaan.

    • Itsenäinen mies

      Ihmisten kohtalot harvemmin ovat joko tai.

      Yleensä ne ovat kombinaatioita ympäristön lyhyt ja pitkäaikaisia vaikutuksia sekä ihmisen omia joko hetkellisiä valintoja tai sitten elämäntapoja jotka ovat rutinoituneet ja joihin on totuttu.

      Olen mieheksi aivan liian itsenäinen joka ei jaksa sopeutua moniin sosiaalisiin juttuihin. Tulen seurassa erinomaisesti yleensä toimeen kyllä, mutta en vain jaksa sitä ihmisten teatteria ja yhteiskunnallista sirkusta jota pyöritetään ja jossa osa pyörii kuin karusellissa.

      Lopputulos on se että joko päätän olla yksin tai sitten päädyn suhteeseen naisen kanssa joka ei miellytä tarpeeksi. En osaa myöskään valehdella toiselle osapuolelle että monet asiat joita naisessa koen vastenmielisenä tai inhottavina olisivat OK, kun ne eivät ole.

      Sitten sitä päättää aina että antaa tuonkin naisen mennä kun ei jaksa lähteä yrittämään pyydystellä. Naiset osaavat myös olla hyvin passiivisia ja toisinaan rasittavia näiden asioiden suhteen.

      Itse olen sitä mieltä että jos nainen ei tee mitään asioiden eteen niin "kaiva itse oma kuoppas, turhaan mulle sitä lapiota tyrkytät".

      Onko se sitten valintaa vai vaihtoehtojen puutetta?

      • Yksin

        Tuo ylläoleva on ainakin siinä mielessä totta, että ne tilanteet ja tilaisuudet sanelevat niitä valintoja. Itsekin olen miettinyt, että entäpä jos joskus tapaankin ihmisen, johon lyhyemmällä ja pidemmällä jatkumolla kiinnyn ja rakastun. Tuskin siinä itsepäisesti pitää kiinni valinnastaan olla yksin, jos elämä tarjoaa jotakin muuta. Ehkä tuon oman ajatuksen siitä yksinäisyyden valitsemisesta voisi muotoillakin paremmin niin, että on valinnut olla etsimättä, toivomatta ja odottamatta mitään. Sitä vain onnellisena elää porskuttaa elämäänsä ja tekee suunnitelmat siitä näkökulmasta, että elää yksin. Voihan se olla, että sitä jollakin juuri tuosta valinnasta lähteneestä reissustaan törmääkin ihmiseen, joka kumoaa tuon valinnan...tai tapahtuu jotakin muuta. Ehkä se pointti on enemmänkin siinä, että ei turhaan haaskaa energiaansa asiaan, mihin on oikeastaan aika vaikea vaikuttaa. Jos se parisuhde itsessään on tavoite ja päämäärä, niin silloin kumppaniehdokkaaksi riittää se tyyppi, jonka kanssa se arki ja elämä voi onnistua. Jos taas se parisuhde ei ole se tavoite, niin se asetelma muuttuu ja sitten kai kohdalle pitäisi osua se "tosi rakkaus", joka saa puntaroimaan asioita uudesta perspektiivistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2078
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1984
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1813
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1485
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1396
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      536
      1133
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      986
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      930
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      352
      907
    Aihe