Taas tänään

Neuvolatoiminta

Niin saimme lukea traagisesta perhesurmasta, jossa äiti ja pienet lapset raaasti surmattu.

Samalla luin kuinka monta jo lyhyen ajan sisällä, tämähän kertoo sen huipun perheiden tilasta täällä Suomessa.
Samalla kyllä tulee mieleen, kuinka paljon onkaan niitä, joissa ollaan menossa samaan suuntaan, tilanne on ihan hilkulla samaan. Tiedän eräänkin tapauksen, jossa henkilö puhui suunnitelleensa kallioon ajoa, ilmeisesti lapset kyydissä. Mieli vielä valkeni siitä, mutta miten auttaa näitä ihmisiä, sillä asiat ovat varmasti täysin rikki perheessä.

Yksi tulee mieleeni pienten lasten kohdalla, että ainakin neuvoloissa olisi jokaiselle perheelle ainakin kerran vuodessa lasten neuvolakäynnin yhdeydessä myös vanhemmille pakollinen keskustelu parisuhteen tilasta ja terapeutin kanssa, sillä muutoin emme saa näitä esiin ja hoitoon ajoissa.
Kun se koskettaa jokaista, kukaan ei tulisi leimatuksi hulluksi ta miksikään muuksi. Siellä varmasti tulisi esiin jotakin tilasta ja voitaisiin antaa apua ajoissa, jotta vältyttäisiin näilta karmeilta uutisilta.

Myös päiväkoteihin ja kouluihin pitää saada tarkempaa seurantaa lasten tilasta, jossa huomataan lapsen tilanteen muutokset. Usein ne näkyvät lapsen toiminnan muutoksina, lapsi on arka tai eristäytyy, lapsen vaatetus siisteys muuttuu, silloin pitäisi hälytyskellojen soida.

Voitteko kuvitella, milta lapsesta tuntuu, kun hän näkee kuinka isä surmaa perhettään, vaikka sen näkee vain hetken, tarvitaan todella apua ja pikaisesti.

Nämä perheet joissa pahaa oloa on ovat joka yhteiskuntaluokassa, joten tervehdyttämistoimet pitää ylettyä myös parempiosaisten perheiden luokse, raha nimitääin ei todellakaan tuo onnea.

Pienten lasten kohdalla se on neuvolantoiminta, johon lisätään perheneuvonta pakollisena kerran vuodessa. Sen pitää olla sellaista, että siellä ei moitita, sillä ne joilla on jo ongelmia pelkäävät tällaista moittivaa toimintaa.

9

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 7 + 1

      "henkilö puhui suunnitelleensa kallioon ajoa, ilmeisesti lapset kyydissä. Mieli vielä valkeni siitä, mutta miten auttaa näitä ihmisiä, sillä asiat ovat varmasti täysin rikki perheessä."

      Kukapa näiden yksittäistapausten motivaatioista tietää, mutta 1- ja 4-vuotiaiden lasten vanhemmuus vie ihmisen sietokyvyn rajoille. Unta saati omaa aikaa ei heru, selkä on kipeä kantamisesta, syöttämisestä, vaipanvaihdosta ja nukuttamisesta ei tule loppua, ja puolisot äksyilevät toisilleen. Jos tähän tulee vielä rahaongelmia, työttömyyttä, juomista tms, romahdus on lähellä.

      Olisikin tärkeää valmentautua tähän tilanteeseen jo ennen lasten syntymää. Romahdus voi tulla, mutta muista, ettet missään oloissa vie lapsia mukanasi helvettiin. Jos vauva itkee koliikissa, älä rupea ravistelemaan vaan painu vaikka räntäsateeseen. Jos koti menee alta, menköön. Vaikka joutuisit naurunalaiseksi suvun edessä, anna lapset heille hoitoon mieluummin kuin vahingoitat lapsiasi. Hylkää vaikka perheesi mieluummin.

      • Sovi sumpli verkosto

        Vaikka perhe-elämä saattaakin olla raskasta silloin, kun lapset ovat pieniä ja ymmärtämättömiä ja vielä silloinkin, kun perheellä on ne varsinaiset ruuhkavuodet, niin tuollaisia kauhutöitä ei normaali terve ihminen tee. Niihin tarvitaan aina jonkin sortin luonnehäiriöinen tapaus, joka ei kestä elämää ja sen realiteetteja. Eikä sellainen tapaus ymmärrä mistään muusta mitään kuin siitä 'levystä', joka on jäänyt päälle korvain väliss', joten räntäsade ja suku eivät auta.


      • 7 + 1
        Sovi sumpli verkosto kirjoitti:

        Vaikka perhe-elämä saattaakin olla raskasta silloin, kun lapset ovat pieniä ja ymmärtämättömiä ja vielä silloinkin, kun perheellä on ne varsinaiset ruuhkavuodet, niin tuollaisia kauhutöitä ei normaali terve ihminen tee. Niihin tarvitaan aina jonkin sortin luonnehäiriöinen tapaus, joka ei kestä elämää ja sen realiteetteja. Eikä sellainen tapaus ymmärrä mistään muusta mitään kuin siitä 'levystä', joka on jäänyt päälle korvain väliss', joten räntäsade ja suku eivät auta.

        "tuollaisia kauhutöitä ei normaali terve ihminen tee"

        Kauhutöitä tekevät myös ihan tavalliset ihmiset, joista kukaan ei olisi voinut sellaista uskoa.


      • aaaaaaaaabel
        7 + 1 kirjoitti:

        "tuollaisia kauhutöitä ei normaali terve ihminen tee"

        Kauhutöitä tekevät myös ihan tavalliset ihmiset, joista kukaan ei olisi voinut sellaista uskoa.

        Vaikea uskoa. Kyllä ihmisistä näkee sekopäisyyden, ylirasituksen tai väkivaltaisuuden oireita. Ihmiset sanovat noin, koska eivät halua keskustella siitä mikseivät tehneet mitään.


      • Tavallinen tavaton
        7 + 1 kirjoitti:

        "tuollaisia kauhutöitä ei normaali terve ihminen tee"

        Kauhutöitä tekevät myös ihan tavalliset ihmiset, joista kukaan ei olisi voinut sellaista uskoa.

        Mitä tarkoittaa "tavallinen" ? Käytöstapoja omaava ?

        Kaikilla ihmisillä on sellaisia luonteenpiirteitä, jotka eivät tule normaaliarjessa esille, toisilla niitä on enemmän ja ne haittaavat joskus elämistä ja olemista, toisilla ne pysyvät aina ja iankaikkisesti estojen takana. - Tai ainakin niin kauan, kunnes alkoholi tai esim. sairaus vie eston, sen jälkeen ihmisen todellinen luonne paistaa kuin kuu "suutarin tyttären pihalla".


    • Sotaväen tilalle

      Eiköhän pitäisi vain keksiä sellainen koulu, jossa ihmisistä kasvatettaisiin ensin oikeita aikuisia, ennen kuin päästetään pariutumaan ja lisääntymään. Keskenkasvuiset kakarat saavat psykoosin, kun toinen sanoo pöh tai poikkipuolisen sanan tai pari.

    • Emme välitä

      Tässä tulee esiin kovasti se kuinka lapsiperhe joutuu koville. Koetaan lasten äänet rasittaviksi, pyykinpesu, vaipanvaihdot ym.
      Miten äidit väsyvät näin, mitä nämä äidit oikein tahtovat ja isät myös.

      Yksi asia , joka tulee mieleeni entiseen verrattuna on, ennen sukulaisuhteet ja ystävyyssuhteet olivat toisenlaisia, voitiin mennä toisen luokse koska vain, ei tarvinnut ilmoitella. Kotiäitikin sai seuraa, jossa pystyi keskustelamaan lasten touhuista ja huudoista myös toisten äitien kanssa.
      Nykyisin kenenkään kotiin kun ei enää saa mennä ilman kutsua, joita saakin odottaa jopa isovanhemmat. Perhe yrittää liikaa itse, ei huoli sitä apua , joka olisi esim. saatavissa isovanhemmilta, on tulltu jonkinsortin kilpailu kaikesta.
      Jo tämä että on tärkeämpää juosta jossain saleilla ja harrassaa eliittiharrastuksia syö ihmistä ja perhe muuttuu täydeksi riesaksi. Näin sitten unohdetaan perhe ja jos se pitää ääntä vähääkään, hermostutaan ja huudetaan.
      Se loppukilahdus on juuri nämä hirmuteot, kuinka paljon onkaan niitä läheltä pitää tapahtumia.

      Tiedän niin näkemättömiä ovat ihmiset vieressäkin, jopa lääkärit.
      Eräs henkilö jonka elämä on täydessä kaaoksessa istuu erään lääkärin kanssa samassa tilassa työssään, varmasti jotain juttelevat, tuntuu vaikelata käsittää, että tämä lääkäri ei ole ohjannut ko henkilöä saamaan terapiaa. Hän varmasti näkee epätasapainoisen henkilön, jonka puheet pitäisi tämän lääkärin kuunnella tarkkaan ja miettiä, että niissä on ristiriita ja tietäen eron ja lapset, hänen täytyisi kyllä olla avuksi tälle henkilölle. Tietenkin tällä henkilöllä on korkea koulutus samaan suuntaan kuin lääkärilläkin, sillä eihän hän muutoin istuisi samassa työtilassa.
      Joten tässä on nähtävissä minkä verran toisesta välitämme, minä ainakin yrittäisin lääkärinä itse keskustella ko henkilön kanssa ali saada hänet puhumaan vaikeuksistaan, jotta jonnekin voisi kertoa lastiaan.
      Tämäkin henkilö on ollut hyvin hyvin lähellä kilahdusta, miten herkillä on vieläkin, kuka auttaisi.

      • Mikä on hukassa ?

        Juuu, perhe on raskas juttu, jos asennoituu väärin. Eikö suurin osa po. perhesurmista ollut kuitenkin jatkumoa parisuhteen sotkuille, ei perheen ongelmille. Luonnehäiriöiset sekoboltsit eivät kestä, että heidät jätetään. Sellaiset eivät todellakaan välitä kuin omasta navastaan.


    • Niin mihän on hukatt

      Vaan kun näitä luonnehäiriöisiä eroajia näytää nyt olevan joka perheessä, mikähän siihen on syy.

      No mitä sinä eroja välität muustä kuin omasta navastasi, minun nähdäkseni et yhtään mitään, ethän ole enää oikein todellinen ihminen, etköhän ole se luonnehäiriöinen itsekin.

      Kun jätätte, mitä jätätte, näettekö ollenkaan kuinka paljon erossa tapahtuu asioita, varsinkin silloin kun perheessä on lapsia.
      Luultavasti jätät toisen kamalan työtaakan ja tslousvaikeiksien kanssa taistelemaan ja itse lennät kukasta kukkaan, vailla minkäänlaista vastuuta tekemisistäsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2022
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1933
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1807
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1474
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      531
      1103
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      921
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      894
    Aihe