Hermostunut

Sekö oli TÄSSÄ

Ollaan seurusteltu melkein kolme kuukautta ja hyvin on mennyt ja parempaan suuntaan, tai no viimeaikaiset tapahtumat ovat ruvenneet mietityttämään.

Asumme eri paikkakunnilla mutta emme ole hirmu paljon erossa toisistamme. Joko minä siellä tai hän täällä. Ystäviä/kavereita ei ole unohdettu ja yhteisiä ystäviä/kavereita on tullut. Ja omaa aikaa on kummallakin ja kaikin puolin kaikki asiat ok.

Nyt on sitten ollut outoa. Ennen sanottiin toisillemme, että rakastetaan ja ikävöidään. Olihan tämä rakkautta ensisilmäyksellä kummankin osalta. Minun kaverini (entinen) suuttui, kun hän seurusteli tämän naisen kanssa ja näin sitten lopulta kävi.

Niin nyt johonkin viikkoon en ole kuullut mitään rakkauden tunnustuksia, enkä mitään muutakaan hellyyttäviä sanoja. En saa keskusteluista mitään irti jos yritän udella. Sanoi yhtenä päivänä kun sanoin tästä asiasti, että rakastaa ja ikävöi ja haluaa olla, mutta siihen se sitten jäikin. Ei kuulema jaksa lällyillä nyt.

Nyt hän on muutaman päivän päästä lähdössä reissuun, ilman minua. Siis haluaa mennä yksin. Voi viipyä reissussa viikon, kaksi. Ei osannut sanoa. Jotenkin hänestä on tullut etäinen. Saan tulla kuulema käymään siellä, koska matkakaan ei ole pitkä.

Olemme puhuneet yhteen muuttamisesta pitkään, kun hänelle on lapsikin tulossa. Ei ole vain tullut sopivaa asuntoa vastaan. Lapsen isä voi olla minä tai hänen entisensä.

Mitä minun pitäisi tehdä. Miten toimia. Ahdistus rinnassa on valtava.

0

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

        Missä meni pieleen?
        Ikävä
        175
        1461
      2. Kauhavan häiriköijistä

        Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
        Kauhava
        41
        1039
      3. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        38
        735
      4. Auto ajoi päälle?

        Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
        Kuusankoski
        14
        660
      5. Sama ransetti taas!

        Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
        Hyrynsalmi
        21
        650
      6. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        36
        643
      7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

        Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
        Kauhava
        28
        642
      8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

        Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
        Ikävä
        46
        607
      9. Viimeinen lankafest

        Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
        Puolanka
        17
        593
      10. Ajatteletko ollenkaan minua

        Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
        Ikävä
        30
        577
      Aihe