Tällä hetkellä treenaan 4 kertaa salilla ja 2-3 kertaa kuntopuolta viikossa. Alussa tarkoitus oli päästä parempaan kuntoon armeijan jälkeen. Tällä hetkellä painoni on sama kuin aloitessani mutta luultavasti eri muodossa. Nykyisin tavoitteet on saada itseään kiinteämmäksi ja saada rasvoja vähemmäksi lihasmassasta tinkimättä. Onnistumiseen tosin vaadittaisiin muutamia muutoksia muutamalla osa-alueella muussa elämässä kuin treeneissä. Lisäksi salilla ei ole kuin silloin tällöin treenikaveri joten ihan kaikkea ei saa kaikissa liikeissä lihaksista tehtyä. Muuten treenarille "pyhä" kolmikko on kohtalaisessa kunnossa eli treeni, ruoka ja lepo. Huomioita, asioita ja omianne kokemuksianne otetaan vastaan.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu571391- 261010
- 78869
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131675- 89660
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10642Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13626Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �133559- 4552
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 93518
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 18492
- 36465
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113464- 37461
