Sitoutumiskammoinen mies ja seurustelu -mahdotontako?

Meillä molemmilla on takana avioliitto lapsineen ja ollaan jo kohta nelikymppisiä. Tavattiin muutama kuukausi sitten ja oli todella hauskaa yhdessä. Hänen kanssaan on helppo olla, seksi on mahtavaa ja meillä on rauhallista ja kaikin puolin kivaa. Näin oli jo ekalla tapaamiskerralla. Mies ei kuitenkaan ole pitänyt juurikaan yhteyttä tapaamisten välillä (1-2krt/kk) soittaen tai tekstareilla, sähköposteja käytetään kyllä. Ajattelin siis ettei tämä nyt ole sen kummempaa kun pelkkää kaveriutta. Omat tunteet on kuitenkin jo syvemmät vaikka emmehän me juurikaan toisiamme vielä tunne.

Juttelin miehen kanssa tästä yhteydenpito-ongelmasta ja miten se tuntuu minusta pahalta ettei hän kysele kuulumisia tms. Hän myönsi olleensa ihastunut ja kiinnostunut muttei ole koskaan exänsä jälkeen pystynyt siirtymään tapailuvaiheesta seurusteluun vaan kiinnostus lopahtaa aina. Hän alkaa miettimään onko tässä tuleva vaimo ja ettei se sittenkään vie jalkoja alta. Hän ei ikävöi minua hullun lailla ja kokee sen ongelmaksi.

Mä en nyt ymmärrä miksei hän ole tehnyt asialle mitään jos on ollut minusta kiinnostunut kun ei ole pitänyt yhteyttä ja toiseksi eikö se sitten olekkaan riittävästi että on yhdessä hauskaa, helppoa ja tuntuu hyvältä tässä tutustumisvaiheessa?? Millaista se sitten pitäisi olla ja mitä tuolle voi tehdä. Itse haluaisin jatkaa tutustumista ja edetä siinä jotta selviäs voiko meistä tulla paria mutten tiedä mitä sanoa tai tehdä ihmiselle joka on selvästi sitoutumiskyvytön. Eikä se näköjään johdu naisesta koska näitä hänellä on ollut jo kymmeniä eronsa jälkeen vuosia sitten.

Kaikki varmaan sanoo että jatka elämääsi ja unohda hänet, ja sitä olen yrittänytkin mutta se on niin mahdotonta kun itse alan olla rakastunut ja mietin häntä yötä päivää. Se on loukkaavaa ja tuntuu pahalta ettei ole niin tärkeä toiselle kun hän on mulle mutta mietin vaan onko tässä jotain mitä voin tehdä jos hän pääsis tämän ongelmansa vai onko se vaan minussa. Näitä samanlaisia tapauksia on ollut useampi nyt kaveripiirissäkin ja mietittiinkin onko näillä miehillä jotenkin epärealistiset odotuksen vai mistä on kyse...
4424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Hän ei ikävöi minua hullun lailla ja kokee sen ongelmaksi."

Tuossa se vastaus. Tunteenne eivät ole samanlaiset. Ajattelet nyt vain itseäsi, pitäisikö miehen väkisin olla kanssasi vain koska sinulla on vahvempi halu olla yhdessä?

Äänestä
  • Mutta enhän minäkään ikävöi häntä hullun lailla enkä edes ajattele aina muttei se minulle ole mikään ongelma... Miten voi olla toista kova ikävä tai ajatella jatkuvasti kun ei nähdä niin usein eikä kaipausta edes yritetä millään ikävä-muru-olisitpa täällä-viesteillä. Mä ajattelen että se kaipaus ja ikävä tulis peliin vähän myöhemmin kun opitaan paremmin tuntemaan ja ihastuu/rakastuu kunnolla.

    Ja hän sanoi olleensa ihastunut alussa mutta miksei sitten tehnyt asialle mitään, ei ehdottanut tiheämpiä näkemisiä, soittanut, laittanut mitään söpöilyä viestein tms. Mä en vaan tajua onko tämä jotenkin miesten toimintatapa?! Mistä nainen voi tietää että toinen on kiinnostunut jos ei sitä aktiivisesti osoita...

    Äänestä

Ap olet siis tarjoutunut jäämään "panttivangiksi" toiselle ihmiselle vapaaehtoisesti? Koko juttu on vihoviimeinen yhdelle ihmiselle rakennettu vankila. Kenestäpä ei olisi kiva jos omaa napaa tuijottelisi yhden sijaan kaksi.
Hanki oma elämä ja heitä menemään koko juttua, tai opettele pelaamaan samoilla säännöillä kuin mies pelaa, koskaan ei voi tietää kenet tulet kohtaamaan. Mutta ainakin elämäsi saa sisältöä. Tiedän että tämä on helpommin sanottu kuin tehty... ja sydän vereslihalla minäkin tämän opin, mutta" panttivangiksi" en enää vapaaehtoisesti suostu.

Äänestä

Sä et ole tarpeeksi kiinnostava. Mies ei vaan halua sanoa sitä suoraan.

t. Erään miehen kautta oppinut

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lumina36 kirjoitti:

Meillä molemmilla on takana avioliitto lapsineen ja ollaan jo kohta nelikymppisiä. Tavattiin muutama kuukausi sitten ja oli todella hauskaa yhdessä. Hänen kanssaan on helppo olla, seksi on mahtavaa ja meillä on rauhallista ja kaikin puolin kivaa. Näin oli jo ekalla tapaamiskerralla. Mies ei kuitenkaan ole pitänyt juurikaan yhteyttä tapaamisten välillä (1-2krt/kk) soittaen tai tekstareilla, sähköposteja käytetään kyllä. Ajattelin siis ettei tämä nyt ole sen kummempaa kun pelkkää kaveriutta. Omat tunteet on kuitenkin jo syvemmät vaikka emmehän me juurikaan toisiamme vielä tunne.

Juttelin miehen kanssa tästä yhteydenpito-ongelmasta ja miten se tuntuu minusta pahalta ettei hän kysele kuulumisia tms. Hän myönsi olleensa ihastunut ja kiinnostunut muttei ole koskaan exänsä jälkeen pystynyt siirtymään tapailuvaiheesta seurusteluun vaan kiinnostus lopahtaa aina. Hän alkaa miettimään onko tässä tuleva vaimo ja ettei se sittenkään vie jalkoja alta. Hän ei ikävöi minua hullun lailla ja kokee sen ongelmaksi.

Mä en nyt ymmärrä miksei hän ole tehnyt asialle mitään jos on ollut minusta kiinnostunut kun ei ole pitänyt yhteyttä ja toiseksi eikö se sitten olekkaan riittävästi että on yhdessä hauskaa, helppoa ja tuntuu hyvältä tässä tutustumisvaiheessa?? Millaista se sitten pitäisi olla ja mitä tuolle voi tehdä. Itse haluaisin jatkaa tutustumista ja edetä siinä jotta selviäs voiko meistä tulla paria mutten tiedä mitä sanoa tai tehdä ihmiselle joka on selvästi sitoutumiskyvytön. Eikä se näköjään johdu naisesta koska näitä hänellä on ollut jo kymmeniä eronsa jälkeen vuosia sitten.

Kaikki varmaan sanoo että jatka elämääsi ja unohda hänet, ja sitä olen yrittänytkin mutta se on niin mahdotonta kun itse alan olla rakastunut ja mietin häntä yötä päivää. Se on loukkaavaa ja tuntuu pahalta ettei ole niin tärkeä toiselle kun hän on mulle mutta mietin vaan onko tässä jotain mitä voin tehdä jos hän pääsis tämän ongelmansa vai onko se vaan minussa. Näitä samanlaisia tapauksia on ollut useampi nyt kaveripiirissäkin ja mietittiinkin onko näillä miehillä jotenkin epärealistiset odotuksen vai mistä on kyse...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu