Kaupassa myyjänä..

ei kiva ollenkaan

Työskentelen eräässä ison ketjun kaupassa myyjänä. Tullessani taloon kassalle 2 vuotta sitten töihin olivat asiat vielä hyvin ja työilmapiiri oli hyvä ja mukava, työkaverit asiansa osaavia ja myös muilla osastoilla oli homma hansakassa.

Pidin työstäni ja tulin mielelläni töihin ja tarvittaessa joustin työajoissa ja muutenkin ajattelin positiivisesti ja palvelin asiakkaita mahdollisimman hyvin.

Viime vuonna kuitenkin talon ylin esimies vaihtui ja myös ilmapiiri alkoi laskea, tässä vaiheessa olin päässyt eräälle toiselle osastolle töihin ja tämä olikin ihan kivaa vaihtelua kassatyölle.

Pikkuhiljaa esimiesten painostus alkaa näkyä ja esimiehiä lähtee ja saman ketjun toisesta kaupasta siirtyy natsikomentajalle kätyreitä meillekkin. Kätyrit painostavat työntekijöitä 180% suorituksiin ja pilkkua viilataan niin perkeleesti että hiukse tlähtevät päästä. Mikään ei kelpaa kenellekkään ja kaikenlaisen tehostuksen myötä keksitään, että esim kuormaa purkaessa et saa puhua työkaverin kanssa, purkaa samassa hyllyvälissä tai viikata tyhjiä pahvilaatikoita jotta ne olis helpompi viedä prässiin.

Työpaikalla on tollainen kaikki paska osattu tehostaa niin tappiin, että esim. Elektroniikkaosastolla myyt television, digiboksin ja johdot samaan pakettiin ja sitten tuputat pakolla asiakkaalle jotain vitun housuja tai sukkia ja kas, kesähän on tulossa niin tarvitset varmaan uuden fillarin. Illalla teet pullaa, tarvitset uuden hellan ja uunipaperia sekä muita idioottisia myyntihommia, esim eräällä osastolla piti kysyä "mitenkäs asiat makuuhuoneessa ovat?" kun yritettiin lakanoita tuputtaa..

Itse tuo ylin esimies on aivan uskomaton kusipää narsistinen paska, joka on töissä vapaallakin ja aina kun käy ostoksilla. Kyttää kameroilla henkilökuntaa ja tapittaa silmä kovana siviilit päällä.

Ei kestä jos henkilökunta sanoo takaisin hänelle, siirtää osastoilt kassoille kostoksi ja kuittailee vittumaisesti asioista. Itselle tuli kassalle takaisin siirto kun sanoin vastaan jatkuvasta pilkun viilauksesta ynnä muusta paskasta.

Nykyään vihaan työtäni tuon lapsellisen paskiaisen takia.

Toivottavasti sinä (ylin esimies) näät tämän ja häpeät toimintaasi, minä ainakin häpeäisin, olet varmaankin töitä tekemässä tälläkin hetkellä vaikka oletkin kotonasi. kusipää.

3

471

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paskaduunari

      suomi on täynnä paskoja työpaikkoja, ei taida enää missään olla hyvää työpaikkaa, kaikki on pilattu.

    • kyrpiintynyt86

      juu eipä oo näkyny mukavia työpaikkoja,tai edes kohtuullisia! Itekkin työskentelen eräässä kioskissa mielialhäiriöisen esimiehen alaisena.Työvuorotoivomukset ja ne päivät jolloin AINOASTAAN pääsis, eivät ole KERTAAKAAN toteutunut,vaan joudun aina joustamaan omista menoista kun helvetti tarvin sitä rahaa koulun ohella.. Hyvin tehdystä työstä ei tule palautetta,mutta auta armias jos tekee tietämättäänkin virheen,siitä EI TIETENKÄÄN ilmoiteta henk.koht edes saakeli tekstarilla vaan A 4 PAPERI TAKAHUONEEN SEINÄÄN KAIKEN KANSAN NÄHTÄVIKSI NIMILLÄ VARUSTETTUINA kiitos ja hei!

    • Cittarin kassa

      Vaatimukset kiristyy ja työolot huononee, mutta kas kummaa! Palkka ei nouse. Revi siitä sitten motivaatiota.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4128
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      26
      3000
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe