.. Mitä tulee mieleen uutisesta?
Onko sinua rangaistu siitä, kun et ole näyttänyt "oikeanlaista naamaa"? Tai tunteesi ovat poikenneet tilanteessa odotetusta?
Joissakin valtioissa joutuvat jopa työleirille, joissa 40% porukasta kuolee nälkään...
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/ei-tarpeeksi-tuskaa---pohjois-korea-rankaisee-epaaitoja-surijoita/art-1288441870371.html
Ai niin, vastauksena omaan kysymykseeni, niin minua on. Toisaalta olen kyllä antanut palautetta itsekin vastaavista asioista.
Onko sinua rangaistu siitä, kun et ole näyttänyt "oikeanlaista naamaa"? Tai tunteesi ovat poikenneet tilanteessa odotetusta?
Joissakin valtioissa joutuvat jopa työleirille, joissa 40% porukasta kuolee nälkään...
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/ei-tarpeeksi-tuskaa---pohjois-korea-rankaisee-epaaitoja-surijoita/art-1288441870371.html
Ai niin, vastauksena omaan kysymykseeni, niin minua on. Toisaalta olen kyllä antanut palautetta itsekin vastaavista asioista.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Huh... aikamoista tuo meno muailimalla... joo oh....huh hah hei.
Alkaa omat ja monen muunkin ongelmat tuntumaan aika pieneltä ja se tekee hyvää aina välillä. Niin kuin matkustaminen vähän muuallakin kuin turistikohteissa muutenkin... vaikka sitten median välityksellä.
Jees...
On sanottu monesti että olen ilmeetön, tunteeton tai vaikka "kova" mutta totuushan se ei ole. En muista mitä aina silloin olen ajatellut mutta nykyään olen pitkän reenin jälkeen alkanut pääsemään eroon siitä ajatuksesta...
että mitä muut ajattelee.
Mä en muutenkaan reagoi aina kovin tunteikkaasti koska se on mielestäni edelleenkin heikkoutta jossain määrin vaikka olen siitä jo osin oppinutkin pois. Mutta ongelmaksi nyt tuleekin se, etten enää tiedä mitä tunnen koska koskaan ei ole sellaista oppinut.
Reeniä reeniä =)
> Mä en muutenkaan reagoi aina kovin tunteikkaasti koska se on mielestäni edelleenkin heikkoutta jossain määrin vaikka olen siitä jo osin oppinutkin pois.
Koetahan nyt vain löytää sisäinen lapsesi:
http://www.youtube.com/watch?v=IwSEVydkfbI
ETSITÄÄN ETSITÄÄN =) !!!!!!!!!
Helpottaa jo hyvässä seurassa =)
".. Mitä tulee mieleen uutisesta?"
Sairasta.
"Onko sinua rangaistu siitä, kun et ole näyttänyt "oikeanlaista naamaa"? Tai tunteesi ovat poikenneet tilanteessa odotetusta?"
Ei rangaistu, mutta katsottu kyllä paheksuvasti, kun olen nauranut tilanteissa, missä pitäisi näyttää kauhistunutta/surullista naamaa... :)
En ymmärrä miksi minun reaktion pitäisi ketään liikuttaa...Itse ottaisin vain huumorilla, jos joku alkaisi nauraa hekottamaan minun kompuroidessa vaikkapa portaissa. Ajatuskin alkaa hymyilyttämään...
( miettikää nyt vaikka jotain duudsoneita... )
Mutta koska ihmiset ottavat tämän jonain henkilökohtaisena loukkauksena, niin pakko kai se on yrittää väkisin vääntää naamaa peruslukemille ja teeskennellä, niin ei tule kenellekään paha mieli. ;(
( paitsi minulle, tuollainen teeskentely on nimittäin suunnattoman rasittavaa... )
> Mutta koska ihmiset ottavat tämän jonain henkilökohtaisena loukkauksena, niin pakko kai se on yrittää väkisin vääntää naamaa peruslukemille ja teeskennellä, niin ei tule kenellekään paha mieli. ;(
*Halirutistus ja Suukotus*
Taas ajattelit mitä muut ajattelevat. *Huokaus*
Mä lopetin ton teeskentelyn ja heti alkoi kuulumaan kaikenlaista kuten olet syrjäänvetääntyvä tai tunteeton tai et välitä toisten asioista mutta suoraan sanoen mun nauraminen "väärässä paikassa" oli vain purkutapa tunteelle jota en osannut käsitellä, näyttää tai kehdannut näyttää.
Sitten tuli porukka, jonka edessä se oli normaalia ja kun olin vuoden miettinyt sen tuomaa häpeää - alkoi helpottamaan.
Älä huokaile =)
Sori D etuilu mutta samanlaisia kokemuksia.
Juu-u, teeskentelemättömyyteen reagoidaan, samoin kuin siihen, että toisen sanoittaessa tunteesi jossakin tilanteessa, kun korjaat käsityksen - saatkin sitten kuulla.
Itse olen Dizelin kannalla siinä kohden, että kun itse kompuroin, koen sen hyväksyttävänä, että asialle nauretaan. Toisaalta kunnon häkkäröintikääkätystä, ei mitään ylimielistä vahingonilonaurua-kiitos.. Koska, kompuroinneille (esimerkiksi vaikkapa niille) nauraminen on aidompaa, kuin teeskennelty-en mä nyt naurais-kohteliaisuus. Ja tavallaan se nauru myös vapauttaa - hei, ei oo niin vakavaa..
Seura, jossa ei uskalla hengittääkään, on pelottavaa seuraa. Seura, jossa mokailu ei kaada maailmaa joka ainoa kerta, tai seura, jossa ne pienimmät mokailut osataan sivuuttaa olankohautuksella ja naurulla, on vaan maittavampaa ja suuremmissa mokailuissa tuijotetaan vaan se sekunti pidempään normaalista ennen nauruun rämähtämistä, on vaan hieman mukavampaa seuraa kaiken kaikkiaan. Sellaista, jota jopa saattaa tulla ikävä :)
Arvostelevaa ja kasvattavaa seuraa harvemmin ikävöi, eikä sellaisessa seurassa juuri jaksa viihtyä.
Mutta tuo työleirille joutuminen.. antaa kyllä perspektiiviä asioihin.
No en itse sitä koe noin...Mitä tunteita muka peittelen, jos se ainoa tunne mitä tunnen on huvittuneisuus. ;P
Heh...Viimeinen lause oli tavallaan sarkastinen uhreille suunnattu huomautus. :)
Yleensä näytän kyllä tuon huvittuneisuuteni selvästi, ( paitsi tietyissä paikoissa, kuten töissä se ei ole oikein suotavaa...ei tarvitse varmaan erikseen selittää, että miksi. )
Ja vaikka sanoin sarkastinen, voi se silti olla hyväntahtoinen. ;)
Kuten eräskin leimasi miehensä empatiakyvyttömäksi, kun tämä naureskeli vieressä, hänen kontatessa lattialla...En oikein tiedä onko tuollakaan empatian kanssa juuri mitään tekemistä. Jos sinulle on lapsena naurettu samalla lailla, niin eikö se tunnu aika luonnolliselta reaktiolta? Vai?
Jos tuon vääränlaisen ajatusmallin sitten tiedostaa, sitä voi mielestäni ihan oikeasti myös alkaa kokemaan sitä empatiaa...Siis sen jälkeen, kun ei enää sokeasti toteuta sitä kotoaan opittua mallia, vaan alkaa ajattelemaan asioita itse...
Ymmärrän kyllä sen, että on ihmisiä, jotka nauravat ollessaan hermostuneita, vaikka sisällä kiehuu yms...Itse en ole sellainen ihminen.
Mä saatan nauraa kun on esim hautajaiset tai muuta vakavaa.
Mutta siitä, että teen toisten mieliksi ratkaisun reagoida "odotetusti" olen opetellut vähitellen jättämään taakse.
Totta kai esim kuuntelen ystävien murheita vaikka ei kiinnostaisi mutta se mielestäni kuuluu vain vastavuoroisuuteen joka on minulleminulleminulle ollut aina ongelma.
Ehkä on hyvä oppia erottamaan se, että mikä oikeasti näyttää HASSULTA ja oikeasti on hassua verrattuna siihen, että mikä on toisen osapuolen taholta ylimielistä suhtautumista, oli kyseessä mikä asia tahansa. Mutta eihän sellaistakaan tarvitse ottaa toisaalta ottaa tosissaan.
Nauru on ihana asia :) Spontaanina ja vilpittömänä reaktiona erityisen vapauttava. Myös kun omat toheloinnit joutuvat naurun kohteeksi. Ehkä mulle on naurettu ihan liikaa lapsena....
Nauru voi myös purkaa piilotettua surua, vihaa tai mitä ikinä jota ei kykene käsittelemään syystä tai toisesta.
"Toisaalta kunnon häkkäröintikääkätystä, ei mitään ylimielistä vahingonilonaurua-kiitos.. "
Itselläni on jotenkin sekoittunut se raja noiden kahden välillä johtuen juurikin lapsuudestani, kun ei tiennyt oikein mikä on oikein mikä väärin, kun toinen vanhemmistani "opetti" toista, toinen toista, ja kaikki mitä he saivat tehdä oli kiellettyä minulta, kuten nauraminen väärässä paikassa tms...
( Kun taas joskus se oli toivottavaa, että vaikuttaisi kuin olisin kyseisen vanhemman "puolella". )
Koita siinä sitten polven korkuisena opetella ymmärtämään, mikä on oikein, mikä väärin...Kun tuntuu, että kaikki mikä on väärin on oikein toisena päivänä ja väärin seuraavana. :)
Eli sitä narskujen kaksoissidosviestintää kahden vanhemman taholta...
*titityy*
Jos halusin "pärjätä" piti siis opetella mielistelemään molempia vuoronperään sopivasti...Olin, kuin jokin kaksoisagentti siinä vanhempieni välissä, tai jokin viestinviejä. Aina piti olla miettimässä kenen puolella kannattaisi tänään olla ja sehän määräytyi ihan tilanteen mukaan ja sen, mistä koituisi minulle vähiten seurauksia...
Joskus oli sopivaa ( ja lähes pakollista ) nauraa, jos toinen vetäisi toista vaikka turpaan, kun taas jonain toisena päivänä siitä olisi seurannut, vaikka mitä ikävää...
( kuten myös siitä, jos en nauranut, mikä oli selvä merkki, että olin nyt sen toisen puolella. )
Sillä ei ollut kerrassaan mitään väliä, mitä minä tunsin...( oikeastaan en olisi saanut tuntea yhtään mitään, jos vanhempani olisivat saaneet päättää )
Olin olemassa vain vanhempiani varten.
Niin. No, itse itken ihan vuolaasti ja peittelemättä ja häpeilemättä myös kyynelehdin myötätunnosta. Asia, joka vetää ympäristön pohtimaan mahdollista masentuneisuuden astettani :DD
Juu-u, mitä latteampaa sitä parempaa. Vaikka itse koen olevani vain samanlainen kuin mummoni :) Joka itki vuolaasti ensin kun saavuttiin ja vielä vuolaammin kun lähdettiin. Asia, joka ehkä on saattanut aiheuttaa itselläni myöhemmin hämminkiä, kun on pitänyt uskoa toisen omaa sanomaa omasta tunneilmastostaan.. Olin pitkään sitä mieltä, että ei ole olemassakaan suuria tunteita ilman kyyneleitä :)
Mutta nykyisin ymmärrän myös, että surua kantava voi myös nauraa. Vähän aikaa sitten olisin varmaan tuominnut suoriltaan narsistiksi sellaisen, suruansa nauravan..
No ainakin minusta kehkeytyi kerrassaan loistava mielistelijä ja siinä sivussa kai manipuloijakin. :)
En sitten tiedä onko se hyvä juttu, mutta kuspäiden kanssa tekemisissä ollessa se on osoittautunut kerrassaan korvaamattomaksi taidoksi.
:) Mulla on välillä aidosti pänninyt kun en ole osannut tulla toimeen kuspäiksi luokittelemieni ihmisten kanssa.. Nykyisin olen sitä mieltä, että ne kuspäät eivät osaa tulla minun kanssani toimeen.. =D Tiiä sitten missä kohtaa on se puolivälin totuus, mikäli sellaisia edes on olemassakaan..
Vaikka mustista mustin huumori onkin aina purrut minuun kuin häkä.. Mihis se häkä purikaan..Apua, loppuiko tuo sanonta tuohon??
Heh...Itse kerran eräässä psykologisessa testissä ( en edes tiennyt sen varsinaisesti sellainen olevan ) totesin juuri noin että, "kyllähän minä tulen ihmisten kanssa toimeen, mutta kun ne ei tule toimeen minun kanssa."
Vasta vuosia jälkeenpäin mietin, että hetkinen...
Se oli sitä aikaa, kun oli vielä sokea omien tekosieni suhteen.
Olisi hauska tietää millaiset pisteet sain... :D
No mutta vielä edelliseen, olisihan se elämä varmaan helpompaa mikäli taustalla olisi ns. normaali lapsuus, mutta en ole silti katkera, tai kateellinen näille, joilla sellainen on ollut. Jotenkin tuntuu, että olen kokemuksieni vuoksi heitä jopa jonkin verran viisaampi... ;)
( narsistinen ajatus, hui...no olkoon se nyt siinä sitten muistuttamassa minua, että vielä on tekemistä... )
Mikä nyt sitten on normaali lapsuus? Jossain määrin melkein tuntuu siltä, että lapsen osa on ottaa niitä kolauksia vastaan tavalla tai toisella, että kun ne kolaukset eivät ole äärimmilleen mitoitetut niin sitten ne reaktiot niihin pienimpiinkin kolauksiin ovat..eli kolauksia on aina.
Eivätkö ruojat anna psykologisten testien tuloksiakaan testatulle..?? Scary..
Paras reaktio ittellä (mietin hetken itsekseni) oli jotain telomiselokuvaa katsellessa kun iski nälkä... Hetken ajattelin, että olenko epänormaali.. No, kait sitä on jos ensin ei syö ja sitten iskee nälkä. Sillä ei ollut niin väliä, että kohtaus oli -ei niin- ruokahalua herättävä...
Mulla tulee aina nälkä kauhuleffoja katsellessa. Samaa miettinyt, että olenkohan aivan tärähtänyt.
Olisit ottanut kaveriksi siihen viereen sellaisen ison, puolikypsän pihvin...
Bon appetit! (;
"Eivätkö ruojat anna psykologisten testien tuloksiakaan testatulle..?? Scary.. "
No eihän mulle koskaan mitään kerrota. Ärsyttävää... >;|
:DD Sehän se.. kerran elämässä syönyt sellaisen, kunnon Argentiinalaisen pihivin, joka lähti lainehtimaan lautasella ensimmäisellä viillolla ja hyvää oli vaikka ensimmäinen ajatukseni tuolloin aikoinaan olikin, että ei tätä voi syödä, tää on raaka.... Hyvältä maistui :)