Törmäsin tällaiseen tilanteeseen. Tunnen jo lukioajoiltani erää miehen, joka seurusteli lukiossa parin tytön kanssa. Sittemmin hän lähti jatko-opiskelemaan myöskin kanssani samaan paikkaan. Hän erosi noin pari vuotta sitten. Ulkoisesti hän on pitkä, komeakasvoinen, tumma ja luonteeltaan mielestäni fiksu peruskaveri.
Hän on tällä hetkellä sinkku. Hän ei ole mikään peluri varsinaisesti. Vähän enemmän sellainen välinpitämätön kaikkia naisia kohtaan. Ystävällinen kuitenkin kaikille ihmisille. Varmasti saisi nasen kuin naisen, mutta on elellyt kuitenkin sinkkuna edellisen parisuhteen päättymisen jälkeen.
Olen kuitenkin illanvietoissa törmännyt siihen, että naiset keskustelevat hänestä ja epäilevät hänen olevan homo. "Siis kun toi R ei kiinnitä muhun mitään huomiota ja se on sinkku, niin mikähän siinä on? Kiinnostaakohan sitä naiset ollenkaan?". Ja aivan tavalliset, ehkä vähän liikaa meikkaavat ja itsestään meteliä pitävät naiset näitä keskusteluja käyvät.
Naisilla on siis käsitys, että jos mies ei kuolaa kenen hyvänsä tavissutturan perään, on hän automaattisesti homo. Vaatiiko naisen huomion saaminen siis sitä, ettei jatkuvasti kuolaa naisen perään tai kiinnitä jatkuvasti huomiota keneen tahansa vastaantulevaan naiseen? Ilmeisesti naisen sisällä nousee joku ärtymys ja epäusko, jos mies ei olekaan kiinnostunut juuri hänestä.
Jos mies ei kiinnostu naisesta, mies on homo?
62
1097
Vastaukset
- tavis
Yllätys, mutta miehilläkin on tunteet, ja mielummin sitä katselee ihmistä, joka on yli entisistään kun jotain massahurmaajaa. Tunnet outoja naisia!
- oygocov
Koko yhteiskunta on viritetty niin että jos mies ei viitsi innostua naisten palvonnasta häntä pidetään kaikkien toimesta homona. Tiedän tämän kokemuksesta.
- asdfghjkqwertyuioppp
Näin se juuri on, ja tämä siis on vahvasti kulttuuriimme liittyvä ilmiö.
Lisäisin tuohon kuitenkin sen että ei yksin homona tällaista naisia palvomatonta, ja heitä aina iskemään yrittävää naisetonta miestä pidetä, vaan ylipäätänsäskin seksuaaliperverssinä tyyppinä ja vaarallisena demoninakin. Varsinkin vanhempia miehiä leimataan usein myös vaarallisiksi poedofiileiksi, vaikka ei asiasta olisi minkäänkäänlaista näyttöä, puhumattakaan siitä jos mies on erehtynyt sanomaan että hän pitää parikymppisiä naisia kauneina. - niin tosiaankin on
Juuri näin se on, ja se on ollut näin jo ainakin koko oman aikuisikäni. On minustakin varmaan vaikka mitä homojuttuja takana päin puhuttu, ja jotain aina on eteensäkin saanut. Vähän se on auttanut tähän asiaan, kun olen sentään vaihdellut asuin- ja työpaikkaani enkä ikääni samassa paikassa ole ollut. Kait nämä jutut nyt jo vanhemmiten laantuneetkin ovat mutta ei varmasti kokonaan vieläkään.
Ei vaan ole enää vanhemmiten ollut missään saatavilla sellaista naista josta olisin ollut kiinnostunut, kerran vähän väkisin yritin yhden kanssa olla mutta eihän selalista jaksanut.
- ,.,.,
Jos kuulostaa homolta ja näyttää homolta, luultavasti on homo:
http://www.youtube.com/watch?v=bP4hzbf3JWo - Njohhh
Monien naisien on mahdotonta myöntää itselleen, etteivät olekaan kiinnostavia kaikkien miesten mielestä. On helpompaa vakuutella itselleen, että se mies on vaan homo tms.
- Sole Q
Yleensä vaan ei tartte edes vakuutella.
Noinhan se menee. Minuakin on pari kertaa homoteltu, kun en ole lämmennyt jollekin naiselle. Viimeisimmälle sanoin, että "Voimpi ollakin, mutta älä kerro vaimolle, kun se ei tiedä." Mimmi otti sitten pikaiset hatkat. ;-)
Joillekin naisille pakit näyttävät ottavan vielä kovemmalle kuin miehille.- kala baliikki
Naisten ego ei kestä pakkeja, vaan heidän täytyy perustella itselleen jotenkin, että se oli miehen syy.
- dazu
Niin, no eivät kestä pakkeja juu ja sen jälkeen soittavat sukulaisilleni, että minut pitää saada psykiatriseen hoitoon, koska vainoan tuota naista, kun olen antanut pakit. On se naisen logiikka viheliäistä.
- gloriana_demeter
kala baliikki kirjoitti:
Naisten ego ei kestä pakkeja, vaan heidän täytyy perustella itselleen jotenkin, että se oli miehen syy.
Samahan tuo on miehillä. Jos ei lähde panemaan niin on lesbo tai huora.
- omanlainen_tallaaja
gloriana_demeter kirjoitti:
Samahan tuo on miehillä. Jos ei lähde panemaan niin on lesbo tai huora.
"Samahan tuo on miehillä. Jos ei lähde panemaan niin on lesbo tai *****. "
Onko näin? Luulen että melkoinen vähemmistö sittenkin. Joiltakin odottaisin järkeviä väitteitä, vaikka joku laukoisikin jotain vähemmän järkevää. - fgjfgjfgjgfj
omanlainen_tallaaja kirjoitti:
"Samahan tuo on miehillä. Jos ei lähde panemaan niin on lesbo tai *****. "
Onko näin? Luulen että melkoinen vähemmistö sittenkin. Joiltakin odottaisin järkeviä väitteitä, vaikka joku laukoisikin jotain vähemmän järkevää.Samalla tavalla ne homottelijanaisetkin on vähemmistöä.
- krabazuk
gloriana_demeter kirjoitti:
Samahan tuo on miehillä. Jos ei lähde panemaan niin on lesbo tai huora.
tätä voi vielä laajentaa : kun en antanut romaanikerjäläiselle, siis rahaa, olin 'rasist' :D
nauroin ihan ääneen...
- xena-183
Tiedän myöskin tapauksen, jossa erästä hoitoalan henkilöä aivan avoimestikin, eikä vain kuiskutellen, pidettiin homona. Saatoin jopa itsekin ajatella siihen suuntaan. - Mutta niin vain kaveri otti ja kihlasi naisen :) Mistäpä minä sen tiedän onko heidän parisuhteensa kulissia vaan, mutta tokkopa...
Eli joskus vain kivannäköistä ja erityisesti humaania miestä pidetään homona, ellei hänen kainalossaan kulje vakituisesti joku nainen. - Merkillistä mutta totta. - Ärzyyntynyt
Se on vaan niin kova isku sellasen muijan itsetunnolle joka on tottunut kierittelemään äijiä pikkusormiensa ympärille, ettei muutakaan keksitä kuin alkaa levittelemään raukkamaisia homohuhuja.
- kaappi kiinni
Eri asia, milloin mies on itse mietiskellyt mahdollista puolihomouttaan.
- homot takas kaappiin
Eipä sitä ole silloinkaan mitään mieltä pitkin kyliä levitellä, ellei mies itse ole niin raukkamainen, että katsoo vastaavan kaltaisen alatyylisyyden täysin sopivaksi ideaksi omalla kohdallaan.
- homon kosto hirveä?
kaappi kiinni kirjoitti:
Eri asia, milloin mies on itse mietiskellyt mahdollista puolihomouttaan.
tai homouttaan (ilman puolikasta). On se silloinkin ihmisen oma asia, mihin päätyy ja vaikka päätyisi mihin, keille sen haluaa kertoa. Mutta raukkamaisten paskanpuhujien salaisuuksilla ei ole yleensä pidemmän päälle luotettavia pitäjiä. Miksi olisi?
- homot takas kaappiin
homon kosto hirveä? kirjoitti:
tai homouttaan (ilman puolikasta). On se silloinkin ihmisen oma asia, mihin päätyy ja vaikka päätyisi mihin, keille sen haluaa kertoa. Mutta raukkamaisten paskanpuhujien salaisuuksilla ei ole yleensä pidemmän päälle luotettavia pitäjiä. Miksi olisi?
No, tämä ei kylläkään liittynyt pakinantotapahtumaan, joten poistun ketjusta.
- Nightrider¨
Kyllähän sitä pakkeja joutuu pakostakin latelemaan jos tilanne on se,että vain 1/100:sta on omaan makuun. Monihan tätä minunkin touhuani on ihmetelly ja ällistelly, et samahan se on minkälainen se ämmä on kunhan pillua vaan saa,mut ite tosiaan kaipaisin naisesta vähän muutakin kun sitä pillua.
- 26
Kysymys sisältääkin jo vastauksen eli "..aivan tavalliset, ehkä vähän liikaa meikkaavat ja itsestään meteliä pitävät naiset näitä keskusteluja käyvät". Sama juttu kuin, että osa mihistä pitää itseään aivan vastustamattomina. Näillä tyypeillä on häröä mm. minäkuvassa ja jutut ovat kauniisti sanoen maanläheisiä muutenkin.
- Vastustamaton härö
Vaan eivätpä ole mitään homoja ainakaan.
- dazu
Tuttu juttu. Olen yleisesti homona pidetty juuri tuosta syystä,vaikka kyse on vain siitäettä olen aika ujo. Kyllä naisilla on niinpaljon kusta päässä,ettei sitä voi miehen aivoillamitenkään ymmärtää.
Naisilta se hommalähti ja sitten ykksi narsistimies alkoi leivttää juttua myös miespiireihin. Siinäpä sitten päättivät mun olevan homo.
Toisaalta, kun kerran sitten kyselin yhtä asiaa yhdeltä naiselta, niin tää torjui mut täysin, kuin olisin koittanut häntä lähennellä. - Onan tuo..
silti loogisempaa, kuin se, että jos nainen ei kiinnostu miehestä, nainen on huo*a.
- Koston ase
Olen ajatellu että olen ainoa jota pidetään homona, en näköjään olekkaan.
Jotenki tämä yhteiskunta on sairastunu homofobiaan, oleppa sitten kirkossa tai kapakassa niin homous on esillä. Ainakin maaseutu kaupungeissa on näin, miten pääkaupunki seudulla onko sama meininki. Jos homoudesta tulisi enempi hyväksyttävää niin sillä ei voisi iskeä vyönalle eikä käyttää koston aseena. - nainen töissä
Koston ase kirjoitti:
Olen ajatellu että olen ainoa jota pidetään homona, en näköjään olekkaan.
Jotenki tämä yhteiskunta on sairastunu homofobiaan, oleppa sitten kirkossa tai kapakassa niin homous on esillä. Ainakin maaseutu kaupungeissa on näin, miten pääkaupunki seudulla onko sama meininki. Jos homoudesta tulisi enempi hyväksyttävää niin sillä ei voisi iskeä vyönalle eikä käyttää koston aseena.olen nainen mutta en todellakaan oleta että miesten pitäisi olla minusta kiinnostunut. Ei edes niide joista itse olen kiinnostunut. itseasiassa on paljon helpompaa kun miehet ovat pidättyviä eivätkä turhaan jakele huomiotaan. Näin voi keskityä olemaan esim. työtoveri tai kaveri. Semmoinen yhteiskunta jossa miehet alvariinsa lähestyvät naisia seksuaalisesti on AHDISTAVA!
Kiitos telle miehet hyvästä käytöksestä. - wertyuikolasdfghjklö
nainen töissä kirjoitti:
olen nainen mutta en todellakaan oleta että miesten pitäisi olla minusta kiinnostunut. Ei edes niide joista itse olen kiinnostunut. itseasiassa on paljon helpompaa kun miehet ovat pidättyviä eivätkä turhaan jakele huomiotaan. Näin voi keskityä olemaan esim. työtoveri tai kaveri. Semmoinen yhteiskunta jossa miehet alvariinsa lähestyvät naisia seksuaalisesti on AHDISTAVA!
Kiitos telle miehet hyvästä käytöksestä."Semmoinen yhteiskunta jossa miehet alvariinsa lähestyvät naisia seksuaalisesti on AHDISTAVA!"
Ikävä kyllä kulttuurimme vaan on muuttunut nimenomaan nussimakulttuuriksi jossa edellytetään miehiltä panosonnimaista käyttäytymistä, eli sitä että puskee naisiin kiinni joka paikasassa, muuten on homo, perveerssi ja tietenkin luuseri ja surkea runkkari ja jopa vaarallinen demoni.
Juuri naiset ja n.s. panomiehet joiden kanssa nussimiseen naiset haluavat keskittyä ajavat kiihkeästi tätä kulttuuria, jota nussimakulttuuriksi voisi luonnehtia, näihin nussimisjuttuihin myös valtamedia keskittyy, ja siis tukee sitä. - irish coffee
nainen töissä kirjoitti:
olen nainen mutta en todellakaan oleta että miesten pitäisi olla minusta kiinnostunut. Ei edes niide joista itse olen kiinnostunut. itseasiassa on paljon helpompaa kun miehet ovat pidättyviä eivätkä turhaan jakele huomiotaan. Näin voi keskityä olemaan esim. työtoveri tai kaveri. Semmoinen yhteiskunta jossa miehet alvariinsa lähestyvät naisia seksuaalisesti on AHDISTAVA!
Kiitos telle miehet hyvästä käytöksestä.Ahdistavaa? Ehdottomasti!
http://www.youtube.com/watch?v=58J0W0mr-IQ - Nn.
irish coffee kirjoitti:
Ahdistavaa? Ehdottomasti!
http://www.youtube.com/watch?v=58J0W0mr-IQTuohan on taivaallisen tosi, miten mies pystyisi satavarmasti osoittamaan ja takaamaan ettei katsonut tisseja.... sika mikä sika
- vähän ohi aiheesta
nainen töissä kirjoitti:
olen nainen mutta en todellakaan oleta että miesten pitäisi olla minusta kiinnostunut. Ei edes niide joista itse olen kiinnostunut. itseasiassa on paljon helpompaa kun miehet ovat pidättyviä eivätkä turhaan jakele huomiotaan. Näin voi keskityä olemaan esim. työtoveri tai kaveri. Semmoinen yhteiskunta jossa miehet alvariinsa lähestyvät naisia seksuaalisesti on AHDISTAVA!
Kiitos telle miehet hyvästä käytöksestä.Indeed liika huomio on ahdistavaa.
Itselleni on uudessa työpaikassa satanut huomiota liikaakin. Lähestymisiä on yritetty
- pyytämällä katsomaan nykytaidetta (naimisissa oleva mies)
- pitkälle lounaalle ulos (naimisissa tämäkin)
- matkaseuraksi lomalle (yllätys, yllätys - naimisissa)
- normisti kahville (paras ehdotus, koska sinkku, mutta itse olin varattu)
- shamppanjapiknikille (lähdin, koska sinkku, mutta ei edennyt piknikkiä pidemmälle)
- pyytämällä halausta, koska "olen aina halunnut halata sinua, olet niin mielettömän hyvässä kunnossa" (rolling eyes)
Esimerkiksi.
Itseäni enemmän ärsyttää. Jos olen normaalisti ystävällinen miehille, he kuvittelevat päässään minun olevan kiinnostunut. Ihan ilman pienintäkään flirttiä.
Eräälle noista kävi aika nolosti. Sijaisuuksien johdosta olin jonkin aikaa yhden naimisissa olevan miehen esimies. Kannattaako siis ehdotella suuresti työpaikoilla?
- siinä on
se sortin " kostaja enkeli"
- maineen palautus
Jos saa homon nimen, onko koko loppu elämän homon leima otsassa, vai voiko menetetty maine palautua. Presidentin vaalissa Arhimmäen joukossa oleva oli tappanu kissan, ja sitä Arhimmäki kritisoi, et onko leima otsassa koko elämän.
Onko joku homon leiman saanu itsestään pois ja miten.- krabazuk
homottelu on sosiaalista kontrollia. jos et asetu johonkin sopivaan lokeroon olet homo tms - sillä yritetään vain palauttaa sinut ruotuun. vielä nykyään suomessakin on paljon ihmisiä jotka kuvittelevat että heillä on oikeus päättää miten muut saavat elää.
- ol_io
Noh pitäs oppia sulkemaan korvat ihmisien kaikkitietäviltä kommenteilta, varsinkin silloin kun he eivät ole asioista perillä tai puhuvat puutaheinää. Ihmisethän puhuu kaikenlaista mikä perustuu aina yleensä enemmän mutuun, kun tietoon varsinkin kun kyseessä on muiden ihmisten asiat. Eli meistä liki jokainen mutuilee suhteellisen paljon.
:-)
Tunnen itsekin tyypin, jolle ei kaikki naiset kelpaa. Mutta koska hän on mieheksi vielä turhan hyvännäköinenkin, hänellä tietysti olisi ottajia niissäkin joita hän ei kelpuuta. Homottelu on varmaan hällekin tuttua. Ikävä kyllä.
Sitten kun mies vakiintuu, alkaa se vatvominen koskahan se eroaa. Heh, aina on kyttääjiä. :-) - virne naamalle
Jos tietää, että oma käytös ei ole homomaista, niin työpaikan ulkopuolisissa touhuissa on ihan hyvä kuulla välillä että onko homo. Siitä tietää että kateellisia löytyy ja ulkonäkökin miellyttää ainakin jotain naisia.
- Reipas Mies
Pelkkä miehen huono asiakaspalvelu yhteisön eri naisille riittää demonisoimaan miehen poikkeavaksi jos ulkonäkö ei kaikkia naisia edes miellytä, jotta nämä naiset kokisivat miehen tavoittelun arvoiseksi.
Näen sen usein: suosituilla miehillä ei ole "huonoja päiviä" että tiuskisivat naisille, vaan smooth läppä millä he saavat naiset viihtymään seurassaan on default luonne määritelmänä. - i just said so
Miehet nyt uskoo ihan mitä vaan niille sanoo ja naiset taas uskoo ihan mitä vaan niille tekee tai jos ei tee niin ne tietää kyllä heti oikeen vastauksen kysymykseensä ilman sen esittämistä julkisesti kenellekään.
- ghjghjghjfg
"Naisilla on siis käsitys,---"
No tästähän se idioottiyleistys alkaa. Siis sinun pissiskavereillasi on sellainen käsitys. - Umpihetero mies 32 v
Ei mitään uutta, aloittaja. Oon huomannu että miestä voidaan vihjailla homoksi kahdestakin syystä:
1) Miehet ja naiset kummatkin vihjailee että oisin homo koska en kiinnostu jokaisesta naisesta ja elän koko ajan sinkkuna vuodesta toiseen eikä mulla ole pakkomiellettä harrastaa irtosuhteita jatkuvasti.
Homoksi vihjailu on naisilta katkera kosto kun egonsa ei kestä sitä etteivät olekaan niin vastustamattomia kuin luulevat olevansa.
2) Homoksi vihjailu voi olla myös naisen tapa yrittää provosoida miestä flirttailemaan kanssaan. Nainen luottaa siis siihen että mies alkaa todistelemaan miehisyyttään ja heterouttaan iskemällä naiseen kiinni.
Jos mies ei provosoidu flirttailemaan, niin nainen tietenkin ylimielisesti toteaa "No niin, homohan se olikin kyl mä sen tiesin". - ...........
lisää vastauksia...
- Puuhelmet kertoo sen
Jos mies käyttää puuhelmiä, hän on homo tai poikabändin jäsen, eli homo.
- Ei ole
Vielä yksikään nainen uskaltanut sanoa homoksi, koska se olisi helppo todistaa, että olenko homo vai en :) Vain pelkurit haukkuvat selän takana homoksi, koska silloin homoksi leimatulla ei ole mahdollisuutta puolustautua. Tulkaa vain rohkeasti homottelemaan kasvotusten niin katsotaan mitä siitä seuraa ;)
- dshfsdfhdg
Homottelu on lapsellista, eikä se minusta edes ole haukkumasana.
- hahmotelma
Mitä sitte...
- mies32
No nämä reppananaiset nyt ovat mitä ovat. Mutta tämähän on miehelle vain hyvä jos itseä kiinnostamattomat naiset pitävät homona.
- lähisairaanhoitaja
Jos joku nainen minua sanoo homoksi (minkä otan kohteliaisuutena, koska homot ovat tyylikkäitä miehiä) niin vastaan, että "onko sinulla jotain homoja vastaan?
- -OTK-
Täällä onkin oiva esimerkki siitä kun miestä epäillään homoksi jos hänellä ei ole naista.
http://www.nelonen.fi/uutiset/viihde/465153-nayttelija-vastasi-homohuhuihin-aivan-sama
Jotenkin samaistuin häneen, koska itseänikin on varmasti epäilty homoksi yläasteelta lähtien, koska naista ei ole ollut rinnalla oikeastaan ikinä, johtuen ujoudesta. En usko, että kyseinen herra on homo, koska yleensä oikeasti homot (kaapissa) olevat suuttuvat siitä jos heitä epäillään homoksi. Vain sinut itsensä kanssa olevat eivät välitä siitä, että heitä epäillään homoksi. - mies32
Minä olen muutaman kerran ihan itse sanonut olevani homo, ettei tarvitsisi sanoa naiselle, etten minä nyt häntä ikinä pussaisi. Kerran kaverin kanssa "pussattiinkin", kun eivät puhetta uskoneet. Pusun jälkeen kyllä jo uskoivat ja pitivät näppinsä erossa.
Kerran taas ihan kiinnostava nainen päätti, että olen homo ja antoi pakit. Kai sen takia, kun en heti nussinut, vaan vain sormetin, kun oli itse ensin vannonut, ettei varmasti halua seksiä. Sitten mankui kuitenkin ja kun olin "herrasmies" ja pidin lupauksesta kiinni, niin muutuin homoksi. Se vähän kirpaisi. Toisaalta jälkeenpäin ajatellen yksi sotku siitä olisi tullut kuitenkin. Parempi näin.- ....
"Minä olen muutaman kerran ihan itse sanonut olevani homo, ettei tarvitsisi sanoa naiselle, etten minä nyt häntä ikinä pussaisi. Kerran kaverin kanssa "pussattiinkin", kun eivät puhetta uskoneet. Pusun jälkeen kyllä jo uskoivat ja pitivät näppinsä erossa."
Haha, aika lapsellista. Tein tuota samaa joskus teininä, kun oli muka niin vaikeaa torjua joku ihminen ihan rehellisesti. - mies32
.... kirjoitti:
"Minä olen muutaman kerran ihan itse sanonut olevani homo, ettei tarvitsisi sanoa naiselle, etten minä nyt häntä ikinä pussaisi. Kerran kaverin kanssa "pussattiinkin", kun eivät puhetta uskoneet. Pusun jälkeen kyllä jo uskoivat ja pitivät näppinsä erossa."
Haha, aika lapsellista. Tein tuota samaa joskus teininä, kun oli muka niin vaikeaa torjua joku ihminen ihan rehellisesti.On se vieläkin, tiedä sitten milloin aikuistun.
En minä siinä mitään häviä, että sanon olevani homo. Eikä häviä kyseinen nainenkaan. Sen sijaan, jos sanon, että "et kelpaa, kun oot tollanen sotanorsu", niin häviämme kummatkin. - ....
mies32 kirjoitti:
On se vieläkin, tiedä sitten milloin aikuistun.
En minä siinä mitään häviä, että sanon olevani homo. Eikä häviä kyseinen nainenkaan. Sen sijaan, jos sanon, että "et kelpaa, kun oot tollanen sotanorsu", niin häviämme kummatkin.Etkö tosiaan keksi muita vaihtoehtoja kuin homon esittäminen tai haukkuminen?
Sinulla taitaa sittenkin olla taipumuksia. - mies32
.... kirjoitti:
Etkö tosiaan keksi muita vaihtoehtoja kuin homon esittäminen tai haukkuminen?
Sinulla taitaa sittenkin olla taipumuksia.Miksi pitäisi keksiä, kun tuolla yhdelläkin on pärjännyt? No on tietysti pako paikalta myös keinovalikoimassa.
- ...
mies32 kirjoitti:
Miksi pitäisi keksiä, kun tuolla yhdelläkin on pärjännyt? No on tietysti pako paikalta myös keinovalikoimassa.
Tule jo kaapista ulos.
Ja saatatpa muuten hävitä. Joku sivusta seurannut seksikäs kissa luulee sinua homoksi, ja jättää lähestymättä.
- kumma juttu???
Homot ovat jostain syystä usein paljon komeakasvoisempia kuin heterot. Mistä lie johtuu?
- ...
No en kyllä ole huomannut.
Homot pitävät ehkä ulkonäöstään keskimäärin enemmän huolta kuin heteromiehet. En toisaalta menisi sitäkään vannomaan.
- njooo0
naisetkin voi saada lesbon leiman jos on monta vuotta ilman mitään miestä! Vonkaajille voi valehdellakin olevansa tai aseksuaali! se nyt kenellekään kuulu muiden yksityinen seksielämä!
On hienoa jos joku mies pitää myös tasorajaa naisten suhteen, ettei kuka tahansa idiootti ja ilkeä akka kelpaa!- ...
Niin on, mutta ei siinä homoa tarvitse esittää.
Sitä paitsi kuvitteletteko, että se teidän homon tai lesbon esittäminen menee muka läpi?
- Pohtivamies
Tuo on varmaan se yleinen ajatusmalli joka ajaa nuoret miehet huonoihin suhteisiin, mistä sitten erotaan. Itse pääsin eroon tuosta jossain vaiheessa, kun itsetunto nousi ja ajattelin, että en seurustele pelkän seurustelun takia vaan etsin sitä oikeaa, joka tuntuu hyvältä. Ei kannata epäillä kenenkään homoutta tai lesboutta.
- ,.,.,.
YTM:n ominaisuus on distanssin paatos, eräänlainen viileä etäisyys ja välinpitämättömyys. Kyky välittää nonverbaalisesti jo pelkillä eleillään, ettei tavissutturoilla ole mitään sijaa YTM:n maailmaan; että välillämme vallitseva kuilu on kuin kahden eri eläinlajin edustajan välinen, josta tavislutkanaama edustaa korkeintaan jotain vinkuvaa hiirtä.
Kiinnittäkää vain vähän huomiota, ohittakaa tavalliset lutkanaamat katsoen etäisyyteen. Kävelkää tässä valossa, ystäväni. Itsetuntonne kohoaa aktiivisen neggaamisen myötä. Eivät ne naiset oikeasti ansaitse puoliakaan siitä mielenkiinnosta, jonka saavat osakseen. - .....
Jos minusta olisi joku nainen joskus ollut kiinnostunut, olisin ollut ikionnellinen.
- laatutietoinen1
Itselläni on noin 92% ystävistä ja kavereista naisia jostain syystä uskotaan myös minun olevan aina homo, mutta ei se minua häiritse. Se ,ettei ole epätoivoinen tarkoittaa ,että on homo tänä päivänä.
Ja täytyy sanoa, että homoilu alkaa tuntumaan ideana ihan kohtalaiselta
kun katsoo tätä tyrkkyä mitkä on seinäruusuina tai ylipäätään ravaavat
baarissa ja ostavat rättejä mitkä näyttää säkeiltä, meikkaavat kuin possut ja ihmettelevät mikseivät he kelpaa tai miksi en hae..
Mun on pakko olla homo! Nyt on muutama rakkauden ammattilainen jo ihan ihmeissään kun ei pillu kelpaa kun kaikki kuolaavat heitä ja heidän silikonejaan sen verran minussa taitaa feminiiniä olla, että nuo jäävät tuonne kaveri aluelle välittömästi. Monen naisen kanssa kun hengaa vuos kymmeniä niin pääsee aika hyvin niiden pään sisälle ja täytyy myöntää ,että näin absolutistina neljän promillen kännikala ei houkuta.
Saan myös lähes sadistista tyydytystä kun tyrkky kävelee kohti,
koittaa heittää lentosuukkao niin että räkä valuu pitkin poskea tekoripsi
toisella ja sit sen puheesta saa muuta selvää ku "Senor,suki suki fuki fuki 5 eulo..Ai ,että sitä tunnetta kun pääset tällaiselle ihmiselle sanomaan,
et sori mut ei kiinnosta =)
Onpa näppärää jos ei muuta kuin kännissä uskalla, niin antaa saatana olla.
Ne kerrat kun menen baariin niin menen sinne (kerran vuodessa)
1)huomaamaan, etten ole menettänyt mitään 2)Vetämään tukan ihan tajuttomaan kiharaan.. Ja kun keskustelen jonkun ystäväni kanssa,
olkoon nyt sitten sukupuoli x pöydässä ja vertailemme uusia
korkkareita hänen vanhoihinsa, niin en kapaa mitään kaatuilevaa
känni urpoa siihen tenttamaan:
"hei ,hei onks nainen huora jos se tanssii tällee"
"hei hei mul on sul asiaa" etc.
Jos baarista haluaa oikeesti jonkun johon on mahkuja niin sieltä
pitää päästä ulos ja sisään ennen kello 02:00, ainut
mistä anna naiselle propsit veti pitkän kaavan mukaan ..Kyllä,
mutta sai keploteltua minua mukaansa ja ainut tähän mennessä..ruma?
Aika pitkälti,kännissä..no totta helvetissä..Minä..no en oltiin autolla...Olin autolla.
Mutta se aamu ei sitten niin ihana aina enää olekkaan,
mikään ei ole sexympää kuin se vanhan eltaantuneen viinan haju,
meikit kiinni tyynyssä ja laatta lentää pitkin seiniä.
En ole homo,ehkä hieman metroseksuaali, mutta en halua minkään sortin ongelmaa elämääni ja jos sinulla on rakennekynnet niin olet osa ongelmaa..Tai riippuu miten ne on tehty..Ne geeliset ei oikein tuppaa pysymään ja sit kamalasti kans vaikuttaa vaatteitten värien kanssa miten ne kynnet kannattaa värjätä mut toisaalta oon myös nähnyt ihan kivojakin kynsiä.
Jos on juntti niin on juntti! Olen lukenut noin 17 vuotta kirjoja se määrä yleissivistystä yhteen ihmiseen niin en jaksa puhua Ikeasta kun se on roskaväelle oleva kauppa, jos puhutaan jostain niin käsitellään edes
Laitelaa tai mennään rajojen yli kun puhutaan kaluista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1151840Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101763Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1131754Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2551437Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341382Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii4861008Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50960Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115907Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai237901Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347861