Oon tavannu netissä yhen miehen, joka jossain määrin vaikuttaa ihan kiinnostavalta, mutta en ole vielä saanut selville mikä hän on oikein miehiään. Ekassa viestissään kertoi hyvin lyhyesti itsestään ja kysyi sitten voisimmeko tavata (asumme samassa kaupungissa). Profiilissaan hän oli kuvan (ihan positiivinen kuva jäi tästä) lisäksi lyhyesti kertonut perustiedot. Itselläni kuitenkin epäilykset herää kun heti halutaan treffeille. Kerroin tämän vastausviestissä hänellekin ja sanoin että haluaisin tutustua vielä paremmin kirjoittelemalla ennen tapaamista. Kysyin häneltä taas jotain ja aika lyhyesti hän vastaili. Seuraavassa viestissään hän taas kyseli josko voitaisiin tavata. Ja vastasin taas, että en ole vielä valmis tapaamaan ja perustelin vielä sen hänelle. Tapaamisen sijaan hän sitten kyseli sitten seuraavassa viestissään kuvaa, ja sen ajattelin hänelle antaa.
En oikein tiedä miten pitäisi edetä. Ajattelen, että mies saattaisi olla ihan kiinnostava, mutta minua häiritsee kun hän ei kysele minulta mitään vaikka profiilissani ei ole juuri mitään tietoja minusta. Onko hän siis ollenkaan kiinnostunut luonteestani tai ajatuksistani? Tosiaan mies haluaisi vaan tavata heti. Itsestäänkään ei ole juuri valmis netissä avautumaan. Tulee mieleen, että onko hänellä jotain salattavaa. Olen myös miettinyt, oisko miehen kanssa juttelu yhtä nihkeää livenä. Vai ovatko jotku vaan huonompia avautumaan netissä ja haluavat heti kasvokkain ottamaan selvää synkkaako toisen kanssa vai ei?
Pointsit tämä mies sai siitä, että suhtautui ihan ok:sti siihen, että minä ehkä hiukan kritisoinkin hänen tapaansa sopia suoraan treffeille tutustumatta ollenkaan etukäteen netissä. Ei alkanut vänkäämään vastaan tai tivaamaan miksi. Ja jatkoi viestittelyä vaikka ilmoitinkin etten halua heti sopia tapaamista. Kai siis on jossain määrin kiinnostunutkin. Mulla vaan on vähän ristiriitaiset tunteet enkä oikein tiedä mitä pitäisi tehdä.
Miten edetä nettitutun kanssa?
30
680
Vastaukset
- tavis
Sama kaupunki ja kuvasi menit antamaan? Seuraavaksi on joku seko ovella.
- hahmotelma
Bah... Ei kai niitä sekopäitä kovin tiuhassa ole.
- tavis
hahmotelma kirjoitti:
Bah... Ei kai niitä sekopäitä kovin tiuhassa ole.
Joillekin se sekokin on osunut.
- hahmotelma
tavis kirjoitti:
Joillekin se sekokin on osunut.
No niin on. Vaan oisko yhtä todennäköistä kuin jonkun täysin randomin väkivallan teon uhriksi joutuminen keskellä päivää vilkkaalla kadulla.
- tavis
hahmotelma kirjoitti:
No niin on. Vaan oisko yhtä todennäköistä kuin jonkun täysin randomin väkivallan teon uhriksi joutuminen keskellä päivää vilkkaalla kadulla.
Luultavasti, mutta kantapään kautta on rankka opetella. Kaikki ei ole kilttejä kuten sä.
- ap
Onhan monillakin jo profiilissa kuva ja tieto paikkakunnasta. Ihan samalla laillahan niilläkin niitä sekopäitä vois hörrätä oven takana.
- hahmotelma
tavis kirjoitti:
Luultavasti, mutta kantapään kautta on rankka opetella. Kaikki ei ole kilttejä kuten sä.
Joo tilastollisesti olemattomien riskien voi antaa ohjata elämäänsä.
- hahmotelma
hahmotelma kirjoitti:
Joo tilastollisesti olemattomien riskien voi antaa ohjata elämäänsä.
Moni kuolee tukehtumalla, vaan ei sitä nyt hemmetti pidä alkaa soseuttamaan sen takia kaikkea ruokaansa.
- tavis
hahmotelma kirjoitti:
Moni kuolee tukehtumalla, vaan ei sitä nyt hemmetti pidä alkaa soseuttamaan sen takia kaikkea ruokaansa.
Sulla on varaa aukoa päätäsi sitten. Tiedätkö millaista on aivan oikeasti pelätä.
- hahmotelma
tavis kirjoitti:
Sulla on varaa aukoa päätäsi sitten. Tiedätkö millaista on aivan oikeasti pelätä.
Kuten jo totesin, niiden pelkojen voi antaa hallita, myös silloin kun niihin ei ole aihetta.
- tavis
hahmotelma kirjoitti:
Kuten jo totesin, niiden pelkojen voi antaa hallita, myös silloin kun niihin ei ole aihetta.
Onko silloin aihetta kun poliisitkin on mukana jutun juonessa... Antaa olla, yritin vain sanoa, että kannattaisi varoa.
- hahmotelma
tavis kirjoitti:
Onko silloin aihetta kun poliisitkin on mukana jutun juonessa... Antaa olla, yritin vain sanoa, että kannattaisi varoa.
Joo... On sitä aihetta olla huolissaan myös silloin, kun se omenan pala on siellä hengitysteissä.
- hahmotelma
tavis kirjoitti:
Onko silloin aihetta kun poliisitkin on mukana jutun juonessa... Antaa olla, yritin vain sanoa, että kannattaisi varoa.
Ja kyllä, joku itsesuojeluvaisto on hyvästä. En minä sitä sano, mutta rajansa kaikella.
- oikea ongelma???
Onpa sullakin ongelma...? Jos et halua vielä tavata ni älä tapaa ja sit tapaat kun tuntuu oikealta, mikä tuossa nyt niin vaikeeta taas oli. Vai onko nykypäivän ihmiset todellakin noi pahasti vietävissä et täällä ku hiukan provoiltas et nähkää vaan jne ni olisit valmis? En vaan tajuu...
- ap
En ole vietävissä. Itse sen päätöksen lopulta teen, mutta haluan vaan kuulla teidän kommentteja ja mielipiteitä tähän asiaan. No sehän tässä hankalaa onkin ku en tiedä pitäisikö jo nähdä vai ei. En haluaisi vetkutella liian pitkään, ettei juttu sitten vain hiivu kokoon ja viestien lähettäminen tyssää jossain vaiheessa. Mutta jotkut asiat vielä mietityttävät tuossa miehessä ja jarruttelevat tuota tapaamiseen suostumista.
Onko tuo yleistäkin, että miehet haluavat heti treffeille netissä tapaamansa naisen kanssa? Mitkä tuohon on yleensä syynä, että halutaan tavata heti? - ~cissi~
ap kirjoitti:
En ole vietävissä. Itse sen päätöksen lopulta teen, mutta haluan vaan kuulla teidän kommentteja ja mielipiteitä tähän asiaan. No sehän tässä hankalaa onkin ku en tiedä pitäisikö jo nähdä vai ei. En haluaisi vetkutella liian pitkään, ettei juttu sitten vain hiivu kokoon ja viestien lähettäminen tyssää jossain vaiheessa. Mutta jotkut asiat vielä mietityttävät tuossa miehessä ja jarruttelevat tuota tapaamiseen suostumista.
Onko tuo yleistäkin, että miehet haluavat heti treffeille netissä tapaamansa naisen kanssa? Mitkä tuohon on yleensä syynä, että halutaan tavata heti?No kun elämä on lyhyt ja paljon on tekemistä. Mitä luulet, kirjoitteleeko James Bond pitkään ennen ensimmäistä tapaamista?
- ~cissi~
Kirjekaverit on erikseen. Pitää tavata mahd pian, ennenkuin pääsee muodostumaan vääriä mielikuvia, jonka jälkeen eka tapaaminen on pettymys vaikka siellä olis Daniel Craig vastassa.
- rghukqa
Siis joo, toiset tykkää tutustua mielummin kasvotusten koska sillä tavalla toisesta saa parhaiten sen oikean kuvan.
Ja yksi syy miksi ihminen ei halua tutustua kovin paljoa etukäteen ennen treffejä on se, että pelkää että kaikki puheenaiheet on sitten jo kulutettu kun on sen itse tapaamisen aika.
Sitä haluaa säästää sen tutustumisen treffeille. Koska treffeillä usein jännittää ja on vaikea keksiä puheenaiheita.
Onhan se vähän lapsellista, mutta jos ihmisellä ei ole kovin paljoa kokemusta deittailusta, niin se on ihan luonnollinen pelko.
Ei miehessä tunnu olevan mitään vikaa. Selvästi hän on sinusta kiinnostunut. - rahbergbf
Miten olisi, jos tekisit niin kuin itsestä hyvältä tuntuu eli tässä tapauksessa omien sanojesi mukaan haluat tutustua ensin hieman kirjoittelemalla. Se joko käy toiselle tai ei, treffit on joka tapauksessa ennakolta lähes varmasti tuhoon tuomitut ellei ajatus ennakkoon tunnu molemmista loistavalta.
- Mies1985
Kuuulostaa vähän taukilta. Jos ei halua kysellä mitään eikä muutenkaan osaa herättää luottamusta niin kannattaa unohtaa koko tyyppi.
Itsekin kyllä ehdottelen treffejä mutta yritän myös herättää keskustelua. - livenä parempi
Netissä voi saada väärän kuvan ihmisestä eikä tiedä onko sitä kuuluisaa kemiaa, siksi on hyvä tavata pian.
- Yks mahdollisuus
On todella omituista jos tyyppi ei kysele mitään.
Vaikka tahtoisi treffeille piakkoin niin jotakin sentään kuvittelisi kysyvän.
Voi olla ettet ole ainut jolle lähettelee samanlaisia viestejä ja kokeilee kenen pöksyihin pääsee.
Yksi mahdollisuus on se että pitää yllä tietynlaista "salaperäisyyttä" joka tekisi vaikutuksen naisiin.
Vakavampaa suhdetta etsiessä en ihan ymmärrä miksei halua kysyä mitään.- ap
"On todella omituista jos tyyppi ei kysele mitään." Niin minustakin. Varsinki ku mun profiili on tosi niukka muutenkin. En kerro siinä itsestäni juuri mitään. Vähän olen kuitenkin ihan oma-aloitteisesti itsestäni kertonut. Vastasin tälle miehellekin, että minusta olisi todella outoa sopia tapaaminen ihmisen kanssa josta en tiedä juuri mitään ja samaan syssyyn ihmettelin sitäkin ettei hän kysele minulta mitään. Toivoin, että tuo mun viesti ois saanu tuon miehen sanaisen arkun avautumaan, mutta ei hän jatkoi tuolla samalla salaperäisellä linjallaan. Sain vastaukseksi, että hänen tietonsa näkyvät hänen profiilissaan. Mutta kun ei sielläkään nyt järin paljon sitä tietoa ollut, eikä sellaisia asioita, joita mua nyt ensisijaisesti kiinnostais tietää.
Oisin voinut jutella nyt vaikka ihan niitä näitä että tietäisin vähän millainen tyyppi on kyseessä. Ihan mistä vaan vaikka hänen kiinnostuksen kohteistaan, millaista kumppania me molemmat ollaan hakemassa..tms. Mutta ei hän vain näyttänyt ymmärtävän mun selkeäsanaisesta viestistä huolimatta. - Helppoa
ap kirjoitti:
"On todella omituista jos tyyppi ei kysele mitään." Niin minustakin. Varsinki ku mun profiili on tosi niukka muutenkin. En kerro siinä itsestäni juuri mitään. Vähän olen kuitenkin ihan oma-aloitteisesti itsestäni kertonut. Vastasin tälle miehellekin, että minusta olisi todella outoa sopia tapaaminen ihmisen kanssa josta en tiedä juuri mitään ja samaan syssyyn ihmettelin sitäkin ettei hän kysele minulta mitään. Toivoin, että tuo mun viesti ois saanu tuon miehen sanaisen arkun avautumaan, mutta ei hän jatkoi tuolla samalla salaperäisellä linjallaan. Sain vastaukseksi, että hänen tietonsa näkyvät hänen profiilissaan. Mutta kun ei sielläkään nyt järin paljon sitä tietoa ollut, eikä sellaisia asioita, joita mua nyt ensisijaisesti kiinnostais tietää.
Oisin voinut jutella nyt vaikka ihan niitä näitä että tietäisin vähän millainen tyyppi on kyseessä. Ihan mistä vaan vaikka hänen kiinnostuksen kohteistaan, millaista kumppania me molemmat ollaan hakemassa..tms. Mutta ei hän vain näyttänyt ymmärtävän mun selkeäsanaisesta viestistä huolimatta.No älä sitte mene tapaamaan sitä jos kerta haluaisit ensin lisätietoja. Sanot sille niin ja jos ei kiinnosta kirjoitella enempää niin sitten ei.
- 1+1=T
Tulee mieleen, että mies haluaisi löytää ihmisen johon voisi tustua livenä, mutta sinä et selvästikään sellainen näytä olevan. Ja sitten taas sama asia toisinpäin, eli tulee mieleen, että sinä haluaisit löytää ihmisen johon voisi tustua kirjoitellen, mutta mies ei selvästikään sellainen näytä olevan. Mies vaikuttaa kypsemmältä, ja sinä vähän prinsessalta.
- ....................
Minusta on ihmeellistä, että lähtee suurinpiirtein kenen kanssa tahansa treffeille. En ihmettele yhtään, jos tällaisella menetelmällä pitää käydä kymmenillä tai sadoilla treffeillä ennen kuin natsaa edes sen verran, että tulee toiset treffit saman kanssa. Todennäköisemmin on jo ehtinyt turhautua koko touhuun ennen kuin ketään löytää. Miksi ylipäätänsä hakea netin kautta seuraa, jos muutamien viestien vaihtaminen on työn ja tuskan takana.
- 1+1=T
.................... kirjoitti:

Minusta on ihmeellistä, että lähtee suurinpiirtein kenen kanssa tahansa viestittelemään. En yhtään ihmittele, jos tälläisella menetelmällä pitää viestitellä kymmenien tai satojen kanssa, ennen kuin natsaa sen verran, että tulee ensimmäiset tai toiset treffit saman kanssa. Todennäköisesti ehtii turhautua koko touhuun ennen kuin ketään löytyy. Miksi ylipäätänsä hakea netin kautta seuraa, jos tapaaminen on työn ja tuskan takana.
- minä vaa
Itse miehenä en todellakaan jaksa viikkokausia kestävää mese- ja sähköpostijuttelua ennen tapaamista. Lopulta kumminkin sitten nainen lopettaa vaan viestittelyn ja kaikki on ollut turhaa. Lähes kaikki tuolla ovat sitä kumppania etsimässä, niin itse haluaisin treffeille mahdollisimman pian ilman viikkojen jahkailua. Voihan sitä sitten siirtyä seuraavaan jos se treffikumppani ei miellytä, niin molempien aikaa säästyy. Itselläni on messenger täynnä naisia treffipalstoilta, jotka ei ole koskaan sinne treffeille lähteneet, vaan haluavat vain jaaritella vuodesta toiseen.
- citynainen
Juu. Hämärältä vaikuttaa. Ehkä ovat kiinnostuneet toisistaan ehkä eivät. Itse seurustelen tällä hetkellä enkä siis ole käytettävissä täällä enkä livessä. Joten höpisen vain ja kommentoin välistä.
Joskus tulee väärinkäsityksiä ihmisten kesken eikä homma etene sen enempää. - 788765
Nettideittailu on turhuutta ja piste. Minulla mies 31v, on ollut profiili s24:ssä viime syksystä asti ja yksilläkään treffeillä en ole käynyt. Muutaman naisen kanssa olen vaihtanut pari viestiä ja se siitä.
Itse huomasin viestittelyssä ongelmaksi sen, että en meinaa keksiä mitään kysyttävää tai ainakaan mitään sellaista mitä kehtaisi kysyä. Virtuaalimaailmassa ihmistä ei voi oppia tuntemaan. Toisen luonnetta ei voi oppia tuntemaan viestien perusteella.
Yksikään nainen ei säväyttänyt minua viesteillään millään lailla, joten en pyytänyt edes treffeille. Ei jaksanut kiinnostaa.
On todella turhauttavaa kirjoitella esim viidelle naiselle 3-5 viestiä, kertoa itsestään ja kysellä vastapuolelta ne samat asiat. Sitten yhtäkkiä kiinnostus lopahtaa jommaltakummalta ja kaikki kirjoittelu on ollut turhaa.
No on se profiili mulla vieläkin koska toivon että joku puolituttu ottaisi yhteyttä. Sitten se tutustuminen ja mahdollinen seurustelun aloittaminen olisi helpompaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1231964Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1311874Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101794Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2561465Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341392Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5161076Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50972Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115916Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347882