Mies häipyy useasti kesken riidan.

En voi yhtään arvella miehesi puhumattomuutta taikka syitä siihen. Jos kuitenkin hieman valotan omaa tilannettani, niin toivottavasti se avaa sinulle uusia näkökulmia.

Meillä vaimo on hyvin sanavalmis ja ärhäkkä "keskustelija" tilanteen tullen. Hänellä on miltein pakonomainen tarve sanoa se viimeinen sana ja kertoa oma mielipteensä juuri sillä hetkellä, kun toinen on puhumassa. Hän siis ei millään tavoin kunnioita toista osapuolta, vaan on liikkeellä asenteellä missä "voitto" / "oikeassa oleminen" perustuu toisen osapuolen nujertamiseen. Keskustelu on turhan ylevä sana kuvaamaan tilannettä missä toinen kertoo mitä mieltä olen ja sen jälkeen kuinka väärässä olen.

Mielestäni minulla ei ole mitään syytä jäädä tilanteeseen missä minulle ei anneta mahdollisuutta esittää näkemystäni taikka selventää ajatuksiani. Se vain ei sovi yhteen ihmisarvoni kanssa. Tuo silmitön päällekäynti saa minut kääntämään selkäni ja poistumaan paikalta. Minun ei vaan tarvitse alistua toisen mielivallan alle. En missään tapauksessa haluaisi käyttää "perinteistä" miehistä neuvotteluvalttia, eli lopettaa "keskustelu" käyttämällä fyysistä ylivoimaa. Jos kuitenkin menetän malttini ja korotan ääneni on hän aidosti järkyttynyt ja vetäytyy nyyhkyttäen kuoreensa. Myöhemmin hän sitten vielä arasti syyllistää, kun minä niin rumasti ja vihaisella äänellä hänelle sanoin...?

Eli vaihtoehdot tilanteessa ovat aika vähissä: Jää haukuttavaksi, poistu paikalta tai ärähdä peli poikki järkyttäen toisen mielen useiksi päiviksi ellei viikoksi.

Oletko pullukka? BMI yli 23?
Siinä tapauksessa ymmärrän kyllä hellyyden ja läheisyyden loppuvan.

Jospa miehestäsi tuntuu että tyhjän voi hyvin jättää tekemättäkin.
Ei yksinkertaisesti viitsi alkaa poskea paukuttamaan.

Näin ainakin itse useimmiten ajattelen akkojen nalkuttamisesta, ei yksinkertaisesti jaksa kuunnella kun ei kiinnosta pätkän vertaa.

"Suhde on kestänyt kymmenen vuotta, jonka takia itse vielä haluaisin yrittää korjata sitä. Alkaa olemaan henkisesti rankkaa tämä ja jotenkin tuntuu, että tästä on tullut tapa. Mielipiteitä, kokemuksia, vinkkejä?"

Koska teillä ei ole lapsia, lopettakaa suhde. Te ette sovi toisillenne.

Kirjoituksestasi kuultaa, että olet aika mahdoton keskustelukumppani. Oletko tullut ajatelleeksi, että sinä teistä olet se keskustelutaidoton? Puhutko miehellesi yhtä kohteliaasti, kuin puhuisit tyttökavereillesi?

Miehesi on huono kommunikoimaan, ja sitä välttääkseen käyttää keinoja, jotka eivät sovi aikuiselle.

Sinä varmasti huolestut ja ainakin harmistut käytöksestään, etkä syyttä.
Miehesi olisi saatava kosketus omiin tunteisiinsa, ja mietinkin, mitä viestii puhelimen sulkeminen ja kotoa poistuminen ?

Kun ryhtyy suhteeseen, on hyväksyttävä, ettei aina olla kaikesta samaa mieltä ja se ,ettei kommunikoinnissakaan aina onnistuta toivotulla tavalla.
Minusta vaikuttaa siltä, että hän kuvittelee voivansa poistumisellaan häivyttää ongelman olemattomiin ja riidan tapahtumattomaksi.

Olepa aktiivinen ja ota asia puheeksi rohkeasti hänen palattuaan matkoiltaan.
Jotain hän pakenee, itseään, vai tunteitaan vai sinua, sitä en uskalla arvailla.
Turvattomuuden tunne, hylätyksi tulemisen tunne, epävarma tulevaisuus, kaikki tuo sivuuttaminen, jota koet hänen taholtaan nakertaa suhdettanne kuin mato reikiä juustoon.
- kun tuollaista tapahtuu tarpeeksi kauan, menetätte kosketuksen ja ennenkaikkea luottamuksen toisiinne.
Sinun on otettava tämä puheeksi hänen kanssaan.
Mieti myös, onko tämä sellainen tulevaisuus, jonka haluat kanssaan jakaa.
Tuntuu, että olette menettäneet jostain syystä kyvyn ilmaista oikeita tunteitanne.

Etsikää tapaa kommunikoida.
Useimmiten apu löytyy pariterapiasta.
Tietenkin on viisasta sinun itsesi kertoa, millaista tunneperäistä jälkeä käytöksensä sinulle tekee.
Hyvää tuosta ei voi seurata.
Rohkeasti juttelemaan asiasta.

Suuret kiitokset kirjoituksestasi Terapeutti T.! Tuli sellainen olo, että ymmärsit tilanteeni/tilanteemme tosi hyvin. Juusto on kylläkin jo aika reikäinen. Olen myöskin miettinyt tulevaisuusasiaa. Haluan tulevaisuudelta jotakin muuta, mutta sitä en osaa sanoa, voiko "sitä muuta" olla nykyisen mieheni kanssa. Pitänee etsiä ja ehdottaa tuota pariterapiaakin, jos vaikka mies sattuisi suostumaan.

Kiitokset vielä

Mieen tehtävä on tehdä vaimo onnelliseksi (alitajunnassa) ja kun vaimo on pettynyt mies on epäonnistunut tehtävässään. Se on miehelle niin tiukka paikka että sitä pitää paeta muualle ja nopeasti. Naisen raivo, valitus ja itku on miehelle pahin epäonnistuminen. Kun näytät edes silloin kun olet iloinen sen myös miehelle niin hyvä. Näin toimimalla lisäät miehen onnistumisen tunteita ja halua tehdä sinut vielä onnellisemmaksi. Taitolaji mutta saat miehen tekemään kaiken hyväksesi jos niin haluat. Ohjaamalla määrätietoisen lempeästi ei valittamalla tarpeistasi. Älä odota että mies haluaa keskustella, älä odota että mies toimii kuten nainen, äläkä odota että mies ymmärtää vihjailuja tai lukee ajatuksia.

Ensimmäiseksi tulee mieleeni että miehesi haluaa vättää tilannetta jossa hän saattaisi sanoa pahasti, sinua loukkaavasti.

Vakavampi versio tuosta on "käsillä puhumisen" välttäminen.

Minä en voi moittia vaimoani nalkuttamisesta.
Liittomme alkuvuosina jouduin kerran huomauttamaane,että jos ei ole asiallista asiaa eikä suuvärkki hiljene niin nostan hänet niska-perse otteella käytävään raksuttamaan.

Tempperamenttisena ihmisenä vaimoni on sanavalmis. suulas ja kärkäs puolustamaan näkökantaansa mutta tuon kuvaamani eposidin jälkeen aina on kyse asiasta!

Lopettakaa riitely! Jos riitelyttää niin mene kylmään suihkuun puoleksi tunniksi.

Antaisit tilaa nyt miehellesi, kyllä hän varmasti ajattelee, mutta tuolla tavoin ajat hänet yhä kauemmas.
Mieti mistä hän ei halua keskustella ja koeta esittää asia jollakin toisella tapaa, mutta älä yritä vaatia omaa tahtoasi aina läpi se todellakaan ole oikein ketään kohtaan.

Aina ensin kannattaa miettiä asia toisin päin, eli jos mies haluaisi keskustelua asiasta ja sinä et välttämättä ole samaa mieltä, mitenhän toimisit.

Meinasin sanoa että miksi pitää ylipäänsä riidellä niin kauheasti, ikäänkuin se olisi ihan normaalia, me emme riitele oikeastaan koskaan. Mutta huomasin vasta eilen miten se riita oikein rakennetaan. Yritin selittää minua vaivaavaa asiaa mutta ennenkuin pääsin alkua pidemmälle niin toinen väitti vastaan, johon minä sitten yritin antaa lisäselitystä ja jälleen toinen väitti vastaan, ja siinähän se sitten oli, typerä kina jossa kukaan ei kuuntele ketään. Joka päättyi sitten siihen että toinen pahoitti mielensä ja minulle jäi syyllisyys siitä että olin ikinä suutani avannutkaan. No aivan selvästi en ole esittänyt asiaani oikein kun se noin päättyi, toisaalta kaikista selitysyrityksistäni huolimatta en usko että mikään liikahti kumppanin nupissa, koko episodin tulos on täysi nolla.

Nyt sitten ihmettelen että miten muka tästä eteenpäin jos emme osaa puhua ollenkaan. Pitäisikö yrittää olla aina vaan kumppanin mieliksi jotta hän ei pahoittaisi mieltänsä, enhän tule kumminkaan ymmärretyksi. Tiedän jo ennalta miten siinä käy, elämä yhtä helvettiä joka sitten räjähtää silmille säännöllisin väliajoin kontrollin jostain syystä pettäessä, väsyneenä, humalassa tms. Pääsen olemaan oikein todella koko perheen pahis koska siinä vaiheessa paha olo on jo niin suuri ettei tilanteessa ole järkeä sitäkään vähää. Etsisinkö mahdollisimman paljon elämää perheen ulkopuolelta, jostain missä saan olla oma itseni niin kestäisin kotona paremmin? Sitä on vaan jotenkin tottunut ajattelemaan että koti on se paikka jossa saisi olla oma itsensä....

Minä taas haluan selvittää riidoissa tai epäselvissä tilanteissa suoraan kysymyksillä, miksi en jotain asiaa ymmärrä tai kysyn vain selventääkseni asiaa itselleni. Saan vastauksia, joissa ei vastata kysymyksiin, vaan vastaus kietoutuu siihen miltä kysymys kuulostaa tai miltä kysyjä kuulostaa, millöä mahdollisella ennakkoasenteella kysymys nyt tehdään, jne. Milloin kysyn epäkohteliaasti tai hyökkäävästi, milloin kysymys on epäreilu koska en ole jotain tehnyt tai olen tehnyt. Koskaan kysymystä ei tulkita niin, että oikeasti haluan vain tietää. Tulkinnat ovat loputtomia ja yleensä mielestäni vääriä, ainakin usein asiattomia eivätkä kuulu keskustelun aiheeseen. Tilanne tappaa kaiken olennaisen yhteiselämässä, jännitteettömän keskustelun, seksin, jopa läheisyys on alkanut tuntua keinotekoiselta, koska oikeasti ärsyttää. Perheenisänä yritän kuitenkin eteenpäin ja sovitella asioita jo pelkästään lasten vuoksi. Helposti luovuttavaa tyyppiä en mielestäni ole.

Olen tullut siihen tulokseen, ettei tarkoituksena olekaan selventää asiaa, vaan tehdä siitä vaikeaselkoisempaa, jolloin nainen ikäänkuin säilyttää epäselvän vallantunteensa tai ainakaan asiaa ei saa keskusteltua asiapohjalta. Minulle valta ei ole olennaista vaan toinen toistemme ymmärtäminen ja hyväksyminen. En vain kykene hyväksymään epäselvässä sumussa seilaamista, johon joudun itseni pakottamaan.

Olen miehenä kyllästynyt, ja todellakin saatan lähteä koko päiväksi pois, koska yritän selvittää erimielisyyksiä ja selvittää oikeasti asioita. Luultavasti olemukseni vain ärsyttää vaimoani. Näin on jatkunut vuosia. Olenkin lopulta löytänyt itselleni rakastajan, jonka käytös onkin aivan erilaista. Joskus aiemmin en uskonut näin koskaan käyvän itselleni. Ja niille, jotka mielessään nyt kuvittelevat sen olevan pikaseksiä, voin vakuuttaa ettei niin ole. Kun voi puhua ja keskustella vapaammin, viihtyy ja myös muut asiat ovat luontevia, seksikin. Oikeasti toivoisin vaimoni olevan samanlainen kuin rakastajani, mutta niin ei vain ole, enkä enää usko koskaan tilanteen muuttuvan. Saa nähdä mikä lopputulos joskus on, luultavasti puoliso vaihtuu.