Vaivaantunut tunnelma

Laatikot valmiina?

Hei!
Onko kellään samanlaista tilannetta? Olemme olleet mieheni kanssa reilun 2vuotta yhdessä, mukaan on mahtunut niin hyviä kuin huonojakin päiviä.. Luonnollisesti.
Mieheni on äidin oma pikkupoika, vaikka ikää on pian 30.. Sellaista "hössöttelyä ja lässytystä" .. Olen ihmetellyt miten mieheni muuttuu lapsenomaiseksi muutamassa sekunnissa!?!
En tiedä, mutta uskon vahvasti että mieheni on saattanut mainita joskus riidoistamme äidilleen. Joskus saan niin tunteettomia katseira että tekisi mieli nousta pöydästä ja lähteä vaan kotiin päin kävelemään.
Koskaan hän ei ole mitään sanonut, hienotunteista käytöstäkö?
Mutta en itse enää oikein keksi puhuttavaa, sillä hän ei todellakaan haluaisi minun elävän poikansa elämässä.
Olen nyt tilanteessa että olen valmis muuttamaan toiseen kaupunkiin ja jättämään tämän miehen vaan että anoppi ei voi sietää minua..
Mieheni ei missään nimessä tahtoisi erota, mutta ei tälläistä tilannetta jaksa erkkikään!

11

746

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 999999999999

      Tiedän, toivon niin että anoppi jättäisi meidät rauhaa, vaan ei jätä, ei tajua jättää ! Vihjeitä on saanut, mutta kun ei mene perille.

    • ja taas yks ....

      Höpö höpö.....

      anoppia käytetään taas tekosyynä ja keppihevosena kun halutaan erota miehestä...

      nää jutut on niin nähty ja kuultu!

    • almanakkanen

      Ethän sinä anoppisi kanssa ole kimppaan mennyt ja aika heikolta itsetuntosi vaikuttaa, jos otat niin itseesi pakolliset sukulaissuhteet (tai siis tulevat sukulaissuhteet). Kannattaisi jo nyt tehdä päätös, mistä oikeasti kannattaa välittää ja mille voit kohauttaa olkapäitäsi. Yleensä anoppi-miniä-suhteet ovat vaativia, etkä saa tilannetta hallintaasi ikinä vaihdatpa miestä kuinka useasti tahansa. Sinun kannattaisi sen vuoksi viisastua ja vahvistua ja elää elämääsi.

      Oletko ajatellut, että projisoit anoppiin sen mistä et pysty mieskaverisi kanssa puhumaan? Näet miehessäsi kypsymättömyytta, joka kärjistyy anopin seurassa. Se on ilman muuta rasittavaa katsella vieressä, etkä välttämättä saa miestäsi näkemään asiaa niin selvästi kuin sinä nyt näet. Mielestäni sinun on kuitenkin kerrottava miehelle tuntemuksistasi, mutta älä syyttele. Siitä et saa mitään irti.

    • Lissu79___

      Ikävän tutulta kuulostaa..
      Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä kohta 15 vuotta. Tosi nuorena on menty yhteen ja perustettu perhe. Ikää meillä molemmilla on päälle kolmenkymmenen. Anoppini ei ole koskaan hyväksynyt minua. Syytä en osaa sanoa. Ehkäpä en ole tarpeeksi hyvä hänen pojalleen. Tosiasia on, että kyllä nämä sukulaissuhteet myös parisuhteeseen jollain tasolla vaikuttaa. Monet itkut olen itkenyt. Myös ero on ollut toisinaan mielessä. Oikeastaan en tiedä, miten olen näinkin kauan tätä töuhua katsellut. Toisaalta, en enää jaksa välittää..
      Voi kun harmittaa tuo tilanteesi. Älä luovuta, vaan luota itseesi ja anna mokoman anopin olla!!! Tsemppiä, minkä päätöksen ikinä teetkin.

    • Ap

      Miehen ex kumppanin kuvia löytyy edelleen perhealbumista.. Okei..ei siinä. Mutta se on myös anopilta hiljaisilla sanoilla..tiedät mitä tarkoitan.
      Tilanne on kiristynyt jo niin pahaksi että olen jo haalimassa laatikoita.
      Vannon käsi sydämellä että koskaan en ole näin epämukavassa tilanteessa ollut ja kokenut surua kun miehen koko perhe katsoo kieroon jos edes avaan suuni..
      Toivon syvästi että seuraava tytöntyllerö valloittaa anopin herttaisuudellaan ja viattomuudellaan..
      Minä en ole täydellinen, myönnän monet virheet.. Siksi en sovi miehelleni.

      • lutviintunut.

        Ei se ole iästäkään kiinni. Minä löysin mieheni yli kolmikymppisenä 1990-luvulla, mutta kun silloin nelikymppisen mieheni veli oli mennyt naimisiin jo 1960-luvun lopulla ja saanut lapsensa 1970-luvulla, niin arvaa, jouduinko "tunkeilijan" asemaan. He olivat varmaan olettaneet, että miehestäni jää setämies, joka aina on suvun käytettävissä ja heiteltävissä kuten aina ennenkin.

        Minä sekoitin kuviot. Olisi varmaan ollut ihan samantekevää, kuinka vanha tai "täydellinen/epätäydellinen" olin tilanteen syntyessä.

        Sen sijaan, että olisivat olleet onnellisia, kun mieheni vihdoin löysi elämänkumppanin, ovat he osoittaneet kaikin tavoin, miten minussa on jotain aivan pielessä. Monesti olen joutunut suoranaisen röyhkeyden kohteeksi.

        Pari kertaa olin nähnyt anoppia kun hän ilmoitti, ettei halua nähdä minua. Ja naimisiinkin mentiin ja ollaan oltu kohta 20 vuotta, mutta en ole sitten tunkenut enää sinne, kun ei hyväksytä.

        Samoin olen kokenut jäätävää hiljaisuutta, jos olen miehen veljen perheen luona käydessä jotain uskaltanut sanoa. Sellainen on todella inhottavaa. Eikä siinä tilanteessa tällainen "ulkopuolinen" voi oikein ruveta ns. häiriköimäänkään eli aiheuttamaan mitään vielä "pahempaa" tilannetta kysymällä suoraan, mistä kiikastaa.

        Nää on näitä juttuja, jotka ilmeisesti pitää oman mielenterveyden takia vain hyväksyä pitkin hampain ja yrittää keskittyä siihen omaan parisuhteeseen.


    • että näin

      Nimenomaan, näitä nämä ovat! Kiitos kovasti!

    • Peninkulman takana

      Kunnon hajurako vanhempiin on aina hyvä asia. Ei ole pakkovierailuja, eikä jouduta selostamaan kaikkia elämän käänteitä vanhemmille. Ihan hyvänhyvyyttään saattavat kysellä ja sekaantua lapsiensa elämisiin, tai sitten uteliaisuuttaan.
      Sama päinvastoin.

      Sama koskee muitakin sukulaisia. Sisarustenkin välit kiristyvät, kun perheissä on kasvavia lapsia. Kasvatustavat ja kodin asiat ovat joka huushollissa erilaiset, ja liian läheisissä tekemisissä olevat perheet joutuvat usein hankauksiin kasvatuskysymyksissä.

      Suvun jäsenten keskinäiset erimielisyydet ovat yleisiä, joten älä ajattele, että sinun tapauksessasi olisi jotain outoa. Mutta kannattaa ajatella asunnon hankkimkista matkan päästä.

    • M I N I Ä

      Saanko kysyä, mikä siinä oikein on että se on aina miehen äiti joka aiheuttaa sen epämiellyttävän tilanteen. Ja usein miniät sanovat että "LUULEN ETTÄ ANOPPI jne" paljon luullaan ja tulkataan vanhempaa ihmistä muttta hyvin harvoin luulot avat oikeaa tietämistä. Ihmiset ovat erinlaisia ja tulevat erinlaisista olosuhteista. Ja tuo on aina myöskin mukana miniöiden kirjoituksissa että poika on "äidin kulta" kuinkahan näillä miniöillä sitten pyyhkii kun heistä tulee anoppeja, laittavatko viisaina poikaansa välit poikki kun kerran ovat sitä vaatimassa oman mihensä äidiltä, ettei saisi olla edes missään tekemisissä toistensa kanssa. Miksi minä olen sattunut saamaan anopin jota ei tarvitse mitenkään haukkua, sitä en käsitä, anoppi rakastaa poikaansa, ja sehän on luonnollista vai mitä, minäkin rakastan omaa poikaani, ja en käsitä miten sen anopin oikein pitäisi olla että olisi kelpaava miniälleen. Tottakai ihmiset ajattelevat asioista eritavalla mutta se kai ei pitäisi olla niin vakavaa että oikein muka eroa pitää hankkia, vaikka sanon kuten joku aikaisemmin, kun halutaan erota niin syytetään anoppia toivossa että miehen siteet äitiisä katkeaisivat. Antakaa nyt hyvät ihmiset anopinkin olla jossain nurkassa poikansakkin elämässä, ei kai se teiltä ole pois mitenkään. Minä vaan ihmettelen tuota että se pitää olla niin vaikeaa aina.

    • rilla-anoppi

      Hmm , sinuna tekisin niin , että et enää syytä ketään , et ketään , et edes itseäsi , vaan nollaat tilanteen ja muutat itseksesi ja sanot , että haluat elää hetken aivan itseksesi , hetki pitää olla ainakin puoli vuotta , mutta et sano näille mitään aikarajaa .. itse mielessäsi sen päätät. Tuona aikana , elät itseksesi , et ole seksisuhteessa kehenkään , vähiten vanhaan mieheesi , et syyttele anoppiasia .

      ½ vuotta elämässä on lyhyt aika , mutta sinä aikana selkiytyy moni asia pään sisällä , keskityt ystäviisi , työhön , luontoon , omiin sukulaisiisi , sanot , että on elämän miettimisaika , ei muuta .
      Äläkä rupee masentumaan ,olet vapaa kaikesta .

      Miltä kuulostaisi ?

    • JK

      NINKÖ

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe