Satuinpa tapaamaan perjantaina erittäin mukavan naisen ja farkuissa ja tiukassa neuleessa hän näytti oikein hyväkroppaiselta.. ei siis mitään makkaroita missään ja päälle vielä ruskeat silmät ja tummat hiukset.. kysyinkin häneltä miten noin pirun seksikäs nainen vo olla sinkkuna.. no selvishän sekin sitten.
Tapasimme nimittäin eilen uudestaan ja ilta vierähti sen verran pitkälle, että pistin saunan päälle ja menimme sitten yhdessä saunomaan.. ja voi helkkari sitä järkytystä, kun nainen tuli perässäni pesuhuoneeseen ja saunaan. Siis hänen oli täytynyt laihduttaa varmasti yli kymmenen kiloa ja ilman minkäänlaista liikkumista, sillä iho oli sieltä täältä yhtä selluliittimuhkuraa.. hieman pyöreämmän naisen kohdalla tuo järkytys ei olisi ollut noin paha, mutta nyt joutuu kyllä keksimään jonkun nätin selityksen miksi en halua vakavammassa mielessä tavata.. vaatteet päällä hän on kyllä erittäin sexy ja pirun mukavakin ihminen, mutta seksuaalisessa mielessä ei vain sytytä.. ja jos sen sanon, niin kyllähän hän syynkin sitten arvaisi, enkä haluaisi kuitenkaan että hän itseluottamustaan menettää, sillä se oli todellakin kohdallaan.. paitsi ehkä siellä saunassa oli tosiaan aistittavissa pientä häpeilyä, mutta olin kuin en asiaa huomaisikaan ja loppuilta meni sitten leffan kanssa ja nukuimme kyllä samassa sängyssä, mutta ei sen enempää.
Ja mikä oli opetus.. huijaamalla (vaatetus sai näyttämään timmimmältä) ei saa miestä sen paremmin, eli jos laihdutatte, niin tehkää se oikein (liikkukaa!!) tai pysykää ylipainoisena, sillä olen nähnyt bikineissä ylipainoisia naisia, joilla on ollut todella hyvä iho ja jopa he ovat olleet silmissäni seksikkäitä, eli se hoikkuus ei ole kuitenkaan kaikki kaikessa, vaikka kieltämättä puoleensa vetääkin.
Naisen painosta / pukeutumisesta
499
35687
Vastaukset
- 5.linja
Huh!
Olen lähes turta järkytyksestä. En ole oikein koskaan ymmärtänyt sitä perimmäistä ideaamme lähteä pois kauniista ja lämpimästä Afrikasta vain tullaksemme tänne perukoille hytisemään ja järsimään kaarnaa pakkasessa paukkuvien puiden kyljistä.
Jos yhä olisimme kotokonnuillamme, niin voisimme hiidellä nakuna. Pukeutuminen on kaiken seksuaalisen järjen vastaista.- Aloittajalle...
Miksi ajattelet, että nainen haluaisi mitään muuta kuin tuon yhden kivan leffaillan?
Tuliko edes mieleesi, ettei hänkään alunperinkään halunnut mitään enempää?
Tai sinut alasti nähtyään halua nitään enempää?
Eli...mikä oli ongelma? - Satiini-Milla
Aloittajalle... kirjoitti:
Miksi ajattelet, että nainen haluaisi mitään muuta kuin tuon yhden kivan leffaillan?
Tuliko edes mieleesi, ettei hänkään alunperinkään halunnut mitään enempää?
Tai sinut alasti nähtyään halua nitään enempää?
Eli...mikä oli ongelma?http://www.nypost.com/p/pagesix/celebrity_photos/item_fcu7DKZpAuQ5H6Kk2JqdiM?photo_num=7
Rasva ei aina kerry silosesti oikeisiin kohtiin, selluliittia on lähes kaikilla.
Naiset eivät ole niitä photoshopattuja satiini-ihosia prinsessoja mitä mediassa näät. Kukaan ei ole täydellinen.
Kaikilla ei toki näy selluliitti niin hyvin, mut juuri kaikilla sitä on..
Oikea nainen vai kiiltokuva? Sen päätät sinä. (: - normaalivartaloinen
Kukas tässä hölmö on? Itte siis menet ulkonäön perässä.
Yritätkö sanoa että jotenkin puutteellinen ihminen ei saisi pukeutua itselleen edullisesti siis näyttää hyvältä, siksi että joku saattaa vetää johtopäätöksiä?
Aivan uskomaton tyyppi. - ...
Aika iso osa trooppisista taudeista ja loisista, jotka eivät viileämmässä pärjää, jäivät sinne..
- uiyrtersr
Satiini-Milla kirjoitti:
http://www.nypost.com/p/pagesix/celebrity_photos/item_fcu7DKZpAuQ5H6Kk2JqdiM?photo_num=7
Rasva ei aina kerry silosesti oikeisiin kohtiin, selluliittia on lähes kaikilla.
Naiset eivät ole niitä photoshopattuja satiini-ihosia prinsessoja mitä mediassa näät. Kukaan ei ole täydellinen.
Kaikilla ei toki näy selluliitti niin hyvin, mut juuri kaikilla sitä on..
Oikea nainen vai kiiltokuva? Sen päätät sinä. (:Taidat olla oikea rumilus kun noin puolustelet
- lasikukka
normaalivartaloinen kirjoitti:
Kukas tässä hölmö on? Itte siis menet ulkonäön perässä.
Yritätkö sanoa että jotenkin puutteellinen ihminen ei saisi pukeutua itselleen edullisesti siis näyttää hyvältä, siksi että joku saattaa vetää johtopäätöksiä?
Aivan uskomaton tyyppi.Huvittavinta aloituksessa on että hän väittää näiden ihmisten ´´huijanneen´´. Pitääkö kulkea lappu selässä että '' Perseessäni ja reisissäni on selluliittia ''!
Vain Muodot näkyy vaatteiden päältä, jos on hoikka näyttää hoikalta, jos on läski näyttää läskiltä mut selluliitti ei oo varsinainen muoto niin ei se tietenkään näy normivaatteiden läpi. Haloo!
Media on laittanu näide ihmisten päähän kuvan ja nyt kun se pettää oikeessa maailmassa niin normaaleja naisia syytetään. :D - KT
lasikukka kirjoitti:
Huvittavinta aloituksessa on että hän väittää näiden ihmisten ´´huijanneen´´. Pitääkö kulkea lappu selässä että '' Perseessäni ja reisissäni on selluliittia ''!
Vain Muodot näkyy vaatteiden päältä, jos on hoikka näyttää hoikalta, jos on läski näyttää läskiltä mut selluliitti ei oo varsinainen muoto niin ei se tietenkään näy normivaatteiden läpi. Haloo!
Media on laittanu näide ihmisten päähän kuvan ja nyt kun se pettää oikeessa maailmassa niin normaaleja naisia syytetään. :DNo ei se liialloinen ylipaino eikä myöskään selluliitti mitään normaalia ole. deittipalstoilla harvinaisen usein ''normaali/sopusuhtaisen'' vartalon omaava onkin sitten tosiasiassa erittäin iso nainen. Pysykää totuudessa!
- laihduta oikein.
lasikukka kirjoitti:
Huvittavinta aloituksessa on että hän väittää näiden ihmisten ´´huijanneen´´. Pitääkö kulkea lappu selässä että '' Perseessäni ja reisissäni on selluliittia ''!
Vain Muodot näkyy vaatteiden päältä, jos on hoikka näyttää hoikalta, jos on läski näyttää läskiltä mut selluliitti ei oo varsinainen muoto niin ei se tietenkään näy normivaatteiden läpi. Haloo!
Media on laittanu näide ihmisten päähän kuvan ja nyt kun se pettää oikeessa maailmassa niin normaaleja naisia syytetään. :DNiin, aloittaja kyllä minun ymmärtääseni kommentoi, että laihduttaaa kannattaa oikein, oili sitten mies tai nainen! Ja näin on että laihduttaa kannattaa hitaasti ja lihaksistoa rasittamalla saman aikaisesti oikeanlaisen ruokavalion kanssa.
Nopea laihduttaminen ilman lihastreenejä jättää roikkuvan nahan luitten ympärille. Lihaksisto sitä tiukentaa.
Terveisin kokemusta on käytännössä! - PRKL! tilitys.......
uiyrtersr kirjoitti:
Taidat olla oikea rumilus kun noin puolustelet
Onkohan sillä sit todellisuudessa jotain merkitystä onko se nainen ruma vai nätti, läski vai hoikka?? Ensinäkin kauneus on katsojan silmissa! Ja sitäpaitsi jos lähdetään hakemaan seksin puolelta, niin isot naiset on pääasiallisesti parempia sänkyssä. Villimpiä ja nauttii enemmän. Kumppanista riippumatta. Plus, että jos jotakin ihmistä pitää viehättävänä, niin se viehättävyys pysyy kyllä lähes poikkeuksetta niin vaatteiden kanssa kuin ilmankin! Koska kuitenkin loppupeleissä se mikä naisessa viehättää on käytös/luonne.
Esim: Näet baarissa todella hyvännäköisen naisen, joka on ärsyttävä ja tyhmä. Vietkö hänet kotiisi? ET! Koska saman illan aikana näet siinä samassa baarissa toisen naisen, joka ei ole yhtä hyvän näköinen, ehkä jopa ruma tähän ensimmäiseen kaunottareen verrattuna, mutta on todella mukava ja teillä toimii kemiat. Illan päätteeksi saatat hänet kotiin ja vaihdatte numeroita.
Seuraavana päivänä podet krapulaa ja muistat, että olit luvannut soittaa hänelle ja muistat. että hän oli todella mukava, muttet muista miltä hän näyttää. Soitat hänelle ja tapaatte jossain. Huomaat, ettei hän ollut niin kaunis kuin muistit, mutta juuri niin mukava jollei jopa mukavampikin! Siinä kohtaan sillä ulkonäöllä ei ole enää juurikaan merkitystä, koska näet jo hänen sisäisen kauneutensa!
Katsokaa pellet joskus sellanen leffa kuin Shallow Hal (Suomeksi Hal ja iso rakkaus) ja miettikää vielä toinen kerta, ennenkuin alatte leikimään apinoita. Erikoinen leffa, mutta helvetin hyvällä opetuksella!
Ja tätä räpätystä ei varmaan kukaan lue loppuun asti... :D - zxz.
Varsinainen tyhmä ADONIS.. Toisen tapaamisen jälkeen menee jo saunomaan, ja vielä samaan sänkyyn nukkumaan, vieraan ihmisen kanssa... No mitä voi vaatia...
- tietoa naisista
laihduta oikein. kirjoitti:
Niin, aloittaja kyllä minun ymmärtääseni kommentoi, että laihduttaaa kannattaa oikein, oili sitten mies tai nainen! Ja näin on että laihduttaa kannattaa hitaasti ja lihaksistoa rasittamalla saman aikaisesti oikeanlaisen ruokavalion kanssa.
Nopea laihduttaminen ilman lihastreenejä jättää roikkuvan nahan luitten ympärille. Lihaksisto sitä tiukentaa.
Terveisin kokemusta on käytännössä!Hyvä aloittaja, ihan perustietoa: estrogeeni kerää naiselle rasvaa soluihin. Etenkin reisiin ja alavatsaan (imetysrasva). Naiset joilla on luonnostaan korkea estrogeenitaso on selluliittiä, paksut limakalvot, runsaat kuukautiset, ylimääräisiä vuotoja, isot rinnat jne. Ja naiset, joilla on matala estrogeenitaso on se sileä iho, vähemmän selluliittiä, pienet rinnat, niukat vuodot, koska limakalvot eivät kasva niin paksuiksi jne.
Jos miehelle syötettäisiin estrogeeniä, hänelle tulisi selluliittia ja kasvaisi rinnat.
Oletko varma seksuaalisesta suuntautumisestasi? - Lisätietoa naisista
tietoa naisista kirjoitti:
Hyvä aloittaja, ihan perustietoa: estrogeeni kerää naiselle rasvaa soluihin. Etenkin reisiin ja alavatsaan (imetysrasva). Naiset joilla on luonnostaan korkea estrogeenitaso on selluliittiä, paksut limakalvot, runsaat kuukautiset, ylimääräisiä vuotoja, isot rinnat jne. Ja naiset, joilla on matala estrogeenitaso on se sileä iho, vähemmän selluliittiä, pienet rinnat, niukat vuodot, koska limakalvot eivät kasva niin paksuiksi jne.
Jos miehelle syötettäisiin estrogeeniä, hänelle tulisi selluliittia ja kasvaisi rinnat.
Oletko varma seksuaalisesta suuntautumisestasi?Ei nuo luettelemasi korkean ja matalan estrogeenin vaikutukset mene noin, paitsi rasvan kertyminen varmaan jossain määrin. Kaikkiin noihin asioihin vaikuttaa niin moni muukin juttu kuin vain estrogeeni. Ei kaikilla pienirintaisilla ole niukat vuodot tai isorintaisilla selluliittia! Rintojen kokoon kuten myös selluliitin muodostumiseen vaikuttaa esimerkiksi rasvakudoksen jakautuminen kehossa.
Aloittaja taas taitaa olla vähän yksinkertainen, ja yksinkertaisiahan aina jotkut ilkeät huijaa. :))) Sun pitää nyt vain tottua elämään tuollaisena nenästävedettävänä, koska tuskin sä enää siitä kohenet. Koita hyväksyä rajoituksesi, varmaan voit elää kohtalaisen hyvää elämää kaikesta huijauksesta huolimatta. - Sanoo suoraan
zxz. kirjoitti:
Varsinainen tyhmä ADONIS.. Toisen tapaamisen jälkeen menee jo saunomaan, ja vielä samaan sänkyyn nukkumaan, vieraan ihmisen kanssa... No mitä voi vaatia...
No vieläkö olis venyttää pitänyt ja sitten myöhemmin vasta huomata pakettissa olevan sammakon?
- makaaberi
Aloittajalle... kirjoitti:
Miksi ajattelet, että nainen haluaisi mitään muuta kuin tuon yhden kivan leffaillan?
Tuliko edes mieleesi, ettei hänkään alunperinkään halunnut mitään enempää?
Tai sinut alasti nähtyään halua nitään enempää?
Eli...mikä oli ongelma?Niin okeasti. Miksi aina naisia haukutaan. Kun kuitenkin oletan, ettet ihan nuori ollut itsekään.
Luuleeko kukaan, että nainen joka on synnyttänyt lapsia olisi samannäkoinen kuin nainen 18-vuotiaana.
Ehkä jollakin on se käsitys naiseudesta. Että pysyy aina samalaisena niinkuin miehet pysyvät.
Jös se menisikin niin, ei sinkkunaisia enää olisikaan. Siis miksi ei, siksi, että me naiset syömme miehet.
Kuvitteelllisesti tosin, mutta todella, jos ei naisia olisi ei olisi ei miehiäkään!
Helppoa logiikkaa mutta niin totta.
Rakkautta tarvitaan tähän maailmaan. Eikä seksikään kenellekkään pahaa tee. - Ympyriäinen
Yritäpä löytää nyt IHAN TOSISSAAN , ittelles hoitopaikka.
- Sanoo suoraan
Ympyriäinen kirjoitti:
Yritäpä löytää nyt IHAN TOSISSAAN , ittelles hoitopaikka.
Minulla on jo. Mikä on sinun tekosyy?
- Raikku
PRKL! tilitys....... kirjoitti:
Onkohan sillä sit todellisuudessa jotain merkitystä onko se nainen ruma vai nätti, läski vai hoikka?? Ensinäkin kauneus on katsojan silmissa! Ja sitäpaitsi jos lähdetään hakemaan seksin puolelta, niin isot naiset on pääasiallisesti parempia sänkyssä. Villimpiä ja nauttii enemmän. Kumppanista riippumatta. Plus, että jos jotakin ihmistä pitää viehättävänä, niin se viehättävyys pysyy kyllä lähes poikkeuksetta niin vaatteiden kanssa kuin ilmankin! Koska kuitenkin loppupeleissä se mikä naisessa viehättää on käytös/luonne.
Esim: Näet baarissa todella hyvännäköisen naisen, joka on ärsyttävä ja tyhmä. Vietkö hänet kotiisi? ET! Koska saman illan aikana näet siinä samassa baarissa toisen naisen, joka ei ole yhtä hyvän näköinen, ehkä jopa ruma tähän ensimmäiseen kaunottareen verrattuna, mutta on todella mukava ja teillä toimii kemiat. Illan päätteeksi saatat hänet kotiin ja vaihdatte numeroita.
Seuraavana päivänä podet krapulaa ja muistat, että olit luvannut soittaa hänelle ja muistat. että hän oli todella mukava, muttet muista miltä hän näyttää. Soitat hänelle ja tapaatte jossain. Huomaat, ettei hän ollut niin kaunis kuin muistit, mutta juuri niin mukava jollei jopa mukavampikin! Siinä kohtaan sillä ulkonäöllä ei ole enää juurikaan merkitystä, koska näet jo hänen sisäisen kauneutensa!
Katsokaa pellet joskus sellanen leffa kuin Shallow Hal (Suomeksi Hal ja iso rakkaus) ja miettikää vielä toinen kerta, ennenkuin alatte leikimään apinoita. Erikoinen leffa, mutta helvetin hyvällä opetuksella!
Ja tätä räpätystä ei varmaan kukaan lue loppuun asti... :DKyllä muuten luki ja kaksi vielä kuuntelikin. Ja meidän mielestä kommentoit hyvin.
- Panisin panisin
Satiini-Milla kirjoitti:
http://www.nypost.com/p/pagesix/celebrity_photos/item_fcu7DKZpAuQ5H6Kk2JqdiM?photo_num=7
Rasva ei aina kerry silosesti oikeisiin kohtiin, selluliittia on lähes kaikilla.
Naiset eivät ole niitä photoshopattuja satiini-ihosia prinsessoja mitä mediassa näät. Kukaan ei ole täydellinen.
Kaikilla ei toki näy selluliitti niin hyvin, mut juuri kaikilla sitä on..
Oikea nainen vai kiiltokuva? Sen päätät sinä. (:Ei nuo nyt niin pahoja olleet. Panisin ihan kympillä Love Hewittä.
- &(/¤¤¤"&!!#&((/)/)%)
lasikukka kirjoitti:
Huvittavinta aloituksessa on että hän väittää näiden ihmisten ´´huijanneen´´. Pitääkö kulkea lappu selässä että '' Perseessäni ja reisissäni on selluliittia ''!
Vain Muodot näkyy vaatteiden päältä, jos on hoikka näyttää hoikalta, jos on läski näyttää läskiltä mut selluliitti ei oo varsinainen muoto niin ei se tietenkään näy normivaatteiden läpi. Haloo!
Media on laittanu näide ihmisten päähän kuvan ja nyt kun se pettää oikeessa maailmassa niin normaaleja naisia syytetään. :DNii. "Pistä Pinotexia pintaan, niin wanhakin näyttää nuoremmalta".
- xxxl tyttö
Ympyriäinen kirjoitti:
Yritäpä löytää nyt IHAN TOSISSAAN , ittelles hoitopaikka.
voiko suomessa olla noin tyhmä mies.ei se roikkuva nahka tai selluliitti rakastelua haittaa,taidat olla vain naisten naurattaja,impotentti örvelö.jolla ei edes ota eteen nukkua nyt höh kun toisella on aivan muuta mielessä.tai se huomasi että sulla on niin pieni että pissikin tulee karvaa pitkin.
- vaari patukka
Lisätietoa naisista kirjoitti:
Ei nuo luettelemasi korkean ja matalan estrogeenin vaikutukset mene noin, paitsi rasvan kertyminen varmaan jossain määrin. Kaikkiin noihin asioihin vaikuttaa niin moni muukin juttu kuin vain estrogeeni. Ei kaikilla pienirintaisilla ole niukat vuodot tai isorintaisilla selluliittia! Rintojen kokoon kuten myös selluliitin muodostumiseen vaikuttaa esimerkiksi rasvakudoksen jakautuminen kehossa.
Aloittaja taas taitaa olla vähän yksinkertainen, ja yksinkertaisiahan aina jotkut ilkeät huijaa. :))) Sun pitää nyt vain tottua elämään tuollaisena nenästävedettävänä, koska tuskin sä enää siitä kohenet. Koita hyväksyä rajoituksesi, varmaan voit elää kohtalaisen hyvää elämää kaikesta huijauksesta huolimatta.ei kaikille tule edes selluliittiä vaikka söisi mitä.se on ihmisen perintötekijät eli geenit jotka sanelee,ja mitä syöt.toiset syö kakut pullat läskipaistit ym herkut ja on 60 kiloinen,eikä kaikki vanhene samalla tavalla.olen ollut saman tyttöystäväksi nimittänyt häntä jo kohta neljäkymmentävuotta siis vaimoani,on yhä kuin tytön hupakko.nimitänkin häntä tytön tylleröksi.saman lainen kuin oli 18 vuotiaana.toiset vanhenee erilailla kuin toiset hänen äitikin oli saman lainen vielä 90 vuotiaana.
- paari tenteri
xxxl tyttö kirjoitti:
voiko suomessa olla noin tyhmä mies.ei se roikkuva nahka tai selluliitti rakastelua haittaa,taidat olla vain naisten naurattaja,impotentti örvelö.jolla ei edes ota eteen nukkua nyt höh kun toisella on aivan muuta mielessä.tai se huomasi että sulla on niin pieni että pissikin tulee karvaa pitkin.
Eli olet siis suomenkielellä ilmaistuna LÄSKI. On erittäin totta, että joku tösserö, joka ei koskaan, tai harvemmin saa naista voisi touhuta läskin kaa, mut jos on vähänkää ns. pelimiehen vikaa, niin kyl varmasti jää väliin.
Mulla oli vähä samanlainen kokemus.
Olen baarimikko ja sain uuden työkaverin, joka oli ihan kiva, kaunis kasvoiltaan ja ei ollenkaan paha kropaltaan.
Meillä alko synkata heti, eikä siinä tapailtu yhtä kertaa useemmin, ku jo alettiin touhuta.
Mut herra jiesus sentään, ku niitten vermeitten alta paljastuki riippuvat tissit, maha, oli oikeen kahvat ja kaikki.
Se on vaan semmonen juttu, et jos ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Panematta jäi, eikä kyllä hävetä yhtään. - AlfMelmac
xxxl tyttö kirjoitti:
voiko suomessa olla noin tyhmä mies.ei se roikkuva nahka tai selluliitti rakastelua haittaa,taidat olla vain naisten naurattaja,impotentti örvelö.jolla ei edes ota eteen nukkua nyt höh kun toisella on aivan muuta mielessä.tai se huomasi että sulla on niin pieni että pissikin tulee karvaa pitkin.
Hyvä. että tulee ei tarvitse katetroida tai hommata avannepussia. Oikein läskiä ei saa kuin takaapäin, hyvä ei tarvitse katsoa lärviä....
PRKL! tilitys....... kirjoitti:
Onkohan sillä sit todellisuudessa jotain merkitystä onko se nainen ruma vai nätti, läski vai hoikka?? Ensinäkin kauneus on katsojan silmissa! Ja sitäpaitsi jos lähdetään hakemaan seksin puolelta, niin isot naiset on pääasiallisesti parempia sänkyssä. Villimpiä ja nauttii enemmän. Kumppanista riippumatta. Plus, että jos jotakin ihmistä pitää viehättävänä, niin se viehättävyys pysyy kyllä lähes poikkeuksetta niin vaatteiden kanssa kuin ilmankin! Koska kuitenkin loppupeleissä se mikä naisessa viehättää on käytös/luonne.
Esim: Näet baarissa todella hyvännäköisen naisen, joka on ärsyttävä ja tyhmä. Vietkö hänet kotiisi? ET! Koska saman illan aikana näet siinä samassa baarissa toisen naisen, joka ei ole yhtä hyvän näköinen, ehkä jopa ruma tähän ensimmäiseen kaunottareen verrattuna, mutta on todella mukava ja teillä toimii kemiat. Illan päätteeksi saatat hänet kotiin ja vaihdatte numeroita.
Seuraavana päivänä podet krapulaa ja muistat, että olit luvannut soittaa hänelle ja muistat. että hän oli todella mukava, muttet muista miltä hän näyttää. Soitat hänelle ja tapaatte jossain. Huomaat, ettei hän ollut niin kaunis kuin muistit, mutta juuri niin mukava jollei jopa mukavampikin! Siinä kohtaan sillä ulkonäöllä ei ole enää juurikaan merkitystä, koska näet jo hänen sisäisen kauneutensa!
Katsokaa pellet joskus sellanen leffa kuin Shallow Hal (Suomeksi Hal ja iso rakkaus) ja miettikää vielä toinen kerta, ennenkuin alatte leikimään apinoita. Erikoinen leffa, mutta helvetin hyvällä opetuksella!
Ja tätä räpätystä ei varmaan kukaan lue loppuun asti... :Dkyllä luin ja tykkäsin =)
- siis täh ?

Ja tätä räpätystä ei varmaan kukaan lue loppuun asti... :DMeinaako prkl!tilitys, ettei hoikka, hyväihoinen ja kaunis voi olla mukava ja meidän kanssa ei kemiat pelaa ? Olen hoikka, kaunis, minulla ei ole selluliittia vaan ihoni sileä ja minua on mukavaksi ja älykkääksi kehuttu ?
- Nadja & Svetlana
laihduta oikein. kirjoitti:
Niin, aloittaja kyllä minun ymmärtääseni kommentoi, että laihduttaaa kannattaa oikein, oili sitten mies tai nainen! Ja näin on että laihduttaa kannattaa hitaasti ja lihaksistoa rasittamalla saman aikaisesti oikeanlaisen ruokavalion kanssa.
Nopea laihduttaminen ilman lihastreenejä jättää roikkuvan nahan luitten ympärille. Lihaksisto sitä tiukentaa.
Terveisin kokemusta on käytännössä!Käykää suomipojat hakemassa Venäjältä itsellenne kaunotar vaimoksi tai tulikuumaksi rakastajattareksi. Kyllä on muodot kohdallaan ja kaikki hyvin.
- Petoksen merkit
Aloittajalle... kirjoitti:
Miksi ajattelet, että nainen haluaisi mitään muuta kuin tuon yhden kivan leffaillan?
Tuliko edes mieleesi, ettei hänkään alunperinkään halunnut mitään enempää?
Tai sinut alasti nähtyään halua nitään enempää?
Eli...mikä oli ongelma?Tunnistin heti ongelman, sillä olen joutunut samanlaiseen tilanteeseen: kohottavien, tiukkojen vaatteiden alta on paljastunut rupsahtanut nainen, rinnat pienet, mutta roikkuvat, takapuoli löysä ja ryppyinen.
Miksei naisten sallitaan petosta käyttäen pukeutua siten, että mies harhautuu uskomaan naista kauniiksi. Samanlaista pettämistä on meikitkin. Herratähden, kun saunassa näet naisen luonnonmukaisena ilman meikkiä, on melkein nitropurkkia kaivettava esiin.
Miehet ovat aina luonnollisen oloisia, eivätkä käytä tällaisia kieroja ulkomuodon petoksia naisten vonkaamisessa. - kysyjälle
Aloittajalle... kirjoitti:
Miksi ajattelet, että nainen haluaisi mitään muuta kuin tuon yhden kivan leffaillan?
Tuliko edes mieleesi, ettei hänkään alunperinkään halunnut mitään enempää?
Tai sinut alasti nähtyään halua nitään enempää?
Eli...mikä oli ongelma?Ei varmaankaan mitään ongelmaa, varmaan aloittaja vain viittasi asiaan sen vuoksi, että naiset yleensä luulevat, että valinta on heidän ja he kelpaavat kaikille miehille ja kelpuuttavat miehen itselleen. Asia ei vain näin ole.
- viiksetön nainen
KT kirjoitti:
No ei se liialloinen ylipaino eikä myöskään selluliitti mitään normaalia ole. deittipalstoilla harvinaisen usein ''normaali/sopusuhtaisen'' vartalon omaava onkin sitten tosiasiassa erittäin iso nainen. Pysykää totuudessa!
nyt ehdotan, että luet lääkäripalstojen vastauksia: selluliitti on kyllä ihan normaali ilmiö ja liittyy naiselliseen estrogeeni nimiseen hormooniin.
Että eikun naiset , mennäänpä vetämään mieshormooneja , jotta kohta selluliitti häviää ja viikset kasvaa, yeah!
'vedä siitä sitten erotiikkaa... - Mape*
PRKL! tilitys....... kirjoitti:
Onkohan sillä sit todellisuudessa jotain merkitystä onko se nainen ruma vai nätti, läski vai hoikka?? Ensinäkin kauneus on katsojan silmissa! Ja sitäpaitsi jos lähdetään hakemaan seksin puolelta, niin isot naiset on pääasiallisesti parempia sänkyssä. Villimpiä ja nauttii enemmän. Kumppanista riippumatta. Plus, että jos jotakin ihmistä pitää viehättävänä, niin se viehättävyys pysyy kyllä lähes poikkeuksetta niin vaatteiden kanssa kuin ilmankin! Koska kuitenkin loppupeleissä se mikä naisessa viehättää on käytös/luonne.
Esim: Näet baarissa todella hyvännäköisen naisen, joka on ärsyttävä ja tyhmä. Vietkö hänet kotiisi? ET! Koska saman illan aikana näet siinä samassa baarissa toisen naisen, joka ei ole yhtä hyvän näköinen, ehkä jopa ruma tähän ensimmäiseen kaunottareen verrattuna, mutta on todella mukava ja teillä toimii kemiat. Illan päätteeksi saatat hänet kotiin ja vaihdatte numeroita.
Seuraavana päivänä podet krapulaa ja muistat, että olit luvannut soittaa hänelle ja muistat. että hän oli todella mukava, muttet muista miltä hän näyttää. Soitat hänelle ja tapaatte jossain. Huomaat, ettei hän ollut niin kaunis kuin muistit, mutta juuri niin mukava jollei jopa mukavampikin! Siinä kohtaan sillä ulkonäöllä ei ole enää juurikaan merkitystä, koska näet jo hänen sisäisen kauneutensa!
Katsokaa pellet joskus sellanen leffa kuin Shallow Hal (Suomeksi Hal ja iso rakkaus) ja miettikää vielä toinen kerta, ennenkuin alatte leikimään apinoita. Erikoinen leffa, mutta helvetin hyvällä opetuksella!
Ja tätä räpätystä ei varmaan kukaan lue loppuun asti... :D"PRKL! tilitys......." Ilmeisesti, plussista päätellen on moni muukin lisäkseni lukenut "räpätyksesi" :) Oli todella hyvä kirjoitus ja täyttä totta. Kiitos kirjoituksestasi
- Kikki-Hiir1
Aloittajalle... kirjoitti:
Miksi ajattelet, että nainen haluaisi mitään muuta kuin tuon yhden kivan leffaillan?
Tuliko edes mieleesi, ettei hänkään alunperinkään halunnut mitään enempää?
Tai sinut alasti nähtyään halua nitään enempää?
Eli...mikä oli ongelma?Heti feministit hyökkää kimppuun kun joku postaa tänne.
- FolkeW
PRKL! tilitys....... kirjoitti:
Onkohan sillä sit todellisuudessa jotain merkitystä onko se nainen ruma vai nätti, läski vai hoikka?? Ensinäkin kauneus on katsojan silmissa! Ja sitäpaitsi jos lähdetään hakemaan seksin puolelta, niin isot naiset on pääasiallisesti parempia sänkyssä. Villimpiä ja nauttii enemmän. Kumppanista riippumatta. Plus, että jos jotakin ihmistä pitää viehättävänä, niin se viehättävyys pysyy kyllä lähes poikkeuksetta niin vaatteiden kanssa kuin ilmankin! Koska kuitenkin loppupeleissä se mikä naisessa viehättää on käytös/luonne.
Esim: Näet baarissa todella hyvännäköisen naisen, joka on ärsyttävä ja tyhmä. Vietkö hänet kotiisi? ET! Koska saman illan aikana näet siinä samassa baarissa toisen naisen, joka ei ole yhtä hyvän näköinen, ehkä jopa ruma tähän ensimmäiseen kaunottareen verrattuna, mutta on todella mukava ja teillä toimii kemiat. Illan päätteeksi saatat hänet kotiin ja vaihdatte numeroita.
Seuraavana päivänä podet krapulaa ja muistat, että olit luvannut soittaa hänelle ja muistat. että hän oli todella mukava, muttet muista miltä hän näyttää. Soitat hänelle ja tapaatte jossain. Huomaat, ettei hän ollut niin kaunis kuin muistit, mutta juuri niin mukava jollei jopa mukavampikin! Siinä kohtaan sillä ulkonäöllä ei ole enää juurikaan merkitystä, koska näet jo hänen sisäisen kauneutensa!
Katsokaa pellet joskus sellanen leffa kuin Shallow Hal (Suomeksi Hal ja iso rakkaus) ja miettikää vielä toinen kerta, ennenkuin alatte leikimään apinoita. Erikoinen leffa, mutta helvetin hyvällä opetuksella!
Ja tätä räpätystä ei varmaan kukaan lue loppuun asti... :DMitäh? Oletko koskaan edes ollut sellaisen timmin tumman naisen kanssa? Et selvästikään.
- Mape*
Petoksen merkit kirjoitti:
Tunnistin heti ongelman, sillä olen joutunut samanlaiseen tilanteeseen: kohottavien, tiukkojen vaatteiden alta on paljastunut rupsahtanut nainen, rinnat pienet, mutta roikkuvat, takapuoli löysä ja ryppyinen.
Miksei naisten sallitaan petosta käyttäen pukeutua siten, että mies harhautuu uskomaan naista kauniiksi. Samanlaista pettämistä on meikitkin. Herratähden, kun saunassa näet naisen luonnonmukaisena ilman meikkiä, on melkein nitropurkkia kaivettava esiin.
Miehet ovat aina luonnollisen oloisia, eivätkä käytä tällaisia kieroja ulkomuodon petoksia naisten vonkaamisessa."Petoksen merkit" Kuulehan, kyllä ne vaatteet peittää myös miesten roikkuvat selluliitit ja muut epäkohdat, ihan samoin kuin naistenkin. Valitettavasti ihmisten on yleensä pukeuduttava ulos lähtiessä, joten sinne ne jää vaatteiden alle pahimmat "virheet" kaikilla kellä niitä on...ja kokemukseni mukaan niitä löytyy kyllä aika monelta ihan sukupuoleen katsomatta. Ehkä se mieskään ei aina olekkaan niin täydellinen niiden vaatteidensa alla mitä se nainen ajattelelisi, mutta naiset ehkä harvemmin tekee siitä niin isoa numeroa. ainakin itselleni on tärkeintä millanen mies on sisältä kuin miltä se näyttää päältä, tai vaatteiden alta :)
Koittakaapa miehetkin (ei yleistäen) kasvaa aikuisiksi jo :) - yksin paras
PRKL! tilitys....... kirjoitti:
Onkohan sillä sit todellisuudessa jotain merkitystä onko se nainen ruma vai nätti, läski vai hoikka?? Ensinäkin kauneus on katsojan silmissa! Ja sitäpaitsi jos lähdetään hakemaan seksin puolelta, niin isot naiset on pääasiallisesti parempia sänkyssä. Villimpiä ja nauttii enemmän. Kumppanista riippumatta. Plus, että jos jotakin ihmistä pitää viehättävänä, niin se viehättävyys pysyy kyllä lähes poikkeuksetta niin vaatteiden kanssa kuin ilmankin! Koska kuitenkin loppupeleissä se mikä naisessa viehättää on käytös/luonne.
Esim: Näet baarissa todella hyvännäköisen naisen, joka on ärsyttävä ja tyhmä. Vietkö hänet kotiisi? ET! Koska saman illan aikana näet siinä samassa baarissa toisen naisen, joka ei ole yhtä hyvän näköinen, ehkä jopa ruma tähän ensimmäiseen kaunottareen verrattuna, mutta on todella mukava ja teillä toimii kemiat. Illan päätteeksi saatat hänet kotiin ja vaihdatte numeroita.
Seuraavana päivänä podet krapulaa ja muistat, että olit luvannut soittaa hänelle ja muistat. että hän oli todella mukava, muttet muista miltä hän näyttää. Soitat hänelle ja tapaatte jossain. Huomaat, ettei hän ollut niin kaunis kuin muistit, mutta juuri niin mukava jollei jopa mukavampikin! Siinä kohtaan sillä ulkonäöllä ei ole enää juurikaan merkitystä, koska näet jo hänen sisäisen kauneutensa!
Katsokaa pellet joskus sellanen leffa kuin Shallow Hal (Suomeksi Hal ja iso rakkaus) ja miettikää vielä toinen kerta, ennenkuin alatte leikimään apinoita. Erikoinen leffa, mutta helvetin hyvällä opetuksella!
Ja tätä räpätystä ei varmaan kukaan lue loppuun asti... :DToiveajattelua, harva valitsee sisäisen kauneuden perusteella kumppanin.
- SINÄ KUSETTAJA
Aloittajalle... kirjoitti:
Miksi ajattelet, että nainen haluaisi mitään muuta kuin tuon yhden kivan leffaillan?
Tuliko edes mieleesi, ettei hänkään alunperinkään halunnut mitään enempää?
Tai sinut alasti nähtyään halua nitään enempää?
Eli...mikä oli ongelma?NO VOI. OTTIKO NOIN KOVILLE SENKIN LÄSKI !
- ITSETUNTO ?
normaalivartaloinen kirjoitti:
Kukas tässä hölmö on? Itte siis menet ulkonäön perässä.
Yritätkö sanoa että jotenkin puutteellinen ihminen ei saisi pukeutua itselleen edullisesti siis näyttää hyvältä, siksi että joku saattaa vetää johtopäätöksiä?
Aivan uskomaton tyyppi.NIINHÄN ITSEKKIN TEET. SIKA.
- läskivalas
Nadja & Svetlana kirjoitti:
Käykää suomipojat hakemassa Venäjältä itsellenne kaunotar vaimoksi tai tulikuumaksi rakastajattareksi. Kyllä on muodot kohdallaan ja kaikki hyvin.
Venakothan ne vasta rupsahtaakin ja peittää virheensä taitavasti meikeillä yms. Heillähän opetetaan jo peruskoulussakin miten kävellään korkokengillä :D
- kesäkuu11jjk
PRKL! tilitys....... kirjoitti:
Onkohan sillä sit todellisuudessa jotain merkitystä onko se nainen ruma vai nätti, läski vai hoikka?? Ensinäkin kauneus on katsojan silmissa! Ja sitäpaitsi jos lähdetään hakemaan seksin puolelta, niin isot naiset on pääasiallisesti parempia sänkyssä. Villimpiä ja nauttii enemmän. Kumppanista riippumatta. Plus, että jos jotakin ihmistä pitää viehättävänä, niin se viehättävyys pysyy kyllä lähes poikkeuksetta niin vaatteiden kanssa kuin ilmankin! Koska kuitenkin loppupeleissä se mikä naisessa viehättää on käytös/luonne.
Esim: Näet baarissa todella hyvännäköisen naisen, joka on ärsyttävä ja tyhmä. Vietkö hänet kotiisi? ET! Koska saman illan aikana näet siinä samassa baarissa toisen naisen, joka ei ole yhtä hyvän näköinen, ehkä jopa ruma tähän ensimmäiseen kaunottareen verrattuna, mutta on todella mukava ja teillä toimii kemiat. Illan päätteeksi saatat hänet kotiin ja vaihdatte numeroita.
Seuraavana päivänä podet krapulaa ja muistat, että olit luvannut soittaa hänelle ja muistat. että hän oli todella mukava, muttet muista miltä hän näyttää. Soitat hänelle ja tapaatte jossain. Huomaat, ettei hän ollut niin kaunis kuin muistit, mutta juuri niin mukava jollei jopa mukavampikin! Siinä kohtaan sillä ulkonäöllä ei ole enää juurikaan merkitystä, koska näet jo hänen sisäisen kauneutensa!
Katsokaa pellet joskus sellanen leffa kuin Shallow Hal (Suomeksi Hal ja iso rakkaus) ja miettikää vielä toinen kerta, ennenkuin alatte leikimään apinoita. Erikoinen leffa, mutta helvetin hyvällä opetuksella!
Ja tätä räpätystä ei varmaan kukaan lue loppuun asti... :DLycra sukat kaikille päälle :-D näkeepähän sitten kaiken.. vai sitten säkki... jolloin ei näe mitään, haa, saa todellisen yllätyksen? Mutta urheilkaa hyvät ihmiset jotta hiihtopuku istuu kauniisti. Suksitaan kaikki kuuseen. terve vaan.
- krinksoö
Petoksen merkit kirjoitti:
Tunnistin heti ongelman, sillä olen joutunut samanlaiseen tilanteeseen: kohottavien, tiukkojen vaatteiden alta on paljastunut rupsahtanut nainen, rinnat pienet, mutta roikkuvat, takapuoli löysä ja ryppyinen.
Miksei naisten sallitaan petosta käyttäen pukeutua siten, että mies harhautuu uskomaan naista kauniiksi. Samanlaista pettämistä on meikitkin. Herratähden, kun saunassa näet naisen luonnonmukaisena ilman meikkiä, on melkein nitropurkkia kaivettava esiin.
Miehet ovat aina luonnollisen oloisia, eivätkä käytä tällaisia kieroja ulkomuodon petoksia naisten vonkaamisessa.Naisten on sosiaalisten paineiden takia yritettävä näyttää edes vaatteet päällä niin hyviltä kuin mahdollista, koska muuten kaikki kohtelee heitä kuin alinta paskaa. Meikitön ja rupuisen näköinen nainenhan ei saisi töitä, ei ystäviä, ei mitään. Miesten miellyttämiseksi naiset yrittävät huijata ja toivovat kai, että siinä jossain vaiheessa saisivat miehen ihastumaan luonteeseensa niin, ettei ulkonäkö enää olisi kaikkein tärkeintä. Turha toivo useimmiten, mutta ilman toivoa ei oikein jaksa elää.
Itse olen kyl sellainen tapaus, etten meikkiä käytä enkä mitään topattuja rintsikoita esimerkiksi, vaan olen ihan rehellisesti niin ruma kuin olen, juuri siksi, etten halua nähdä pettynyttä ilmettä sitten, jos joskus jonkun miehen kanssa päästään riisumaan. Uskomatonta mutta totta, olen tällä natural lookillakin saanut muutaman kohtuullisen kivan ja hyvännäköisen tyypin seurakseni :) Kaikenlaisia friikkejä sitä maailmasta löytyy.
Naisille kyllä antaisin sen vinkin, että kannattaa olla reilusti sen näköinen kuin on, se on ainoa tapa löytää ihminen, joka tykkää teistä sellaisina kuin oikeasti olette. Teeskentely ja huijaaminen ei pitemmän päälle kanna asiassa, joka on silmin nähtävissä: ulkonäössä.
nainen 23 v. - yks rumilus
läskivalas kirjoitti:
Venakothan ne vasta rupsahtaakin ja peittää virheensä taitavasti meikeillä yms. Heillähän opetetaan jo peruskoulussakin miten kävellään korkokengillä :D
Enkä ole tähän päivään nähnyt yhtään kauniisti vanhennutta venäläistä naista. Niistä tulee joko turkkikotkia tai sitten 50-vuotiaana näyttävät suomalaiselta 70-vuotiaalta.
En ole koko elämäni aikana käyttänyt ripsiväriä lukuunottamatta meikkiä eikä ole koskaan ollut pulaa miesystävistä. - Lycraa yllä
Petoksen merkit kirjoitti:
Tunnistin heti ongelman, sillä olen joutunut samanlaiseen tilanteeseen: kohottavien, tiukkojen vaatteiden alta on paljastunut rupsahtanut nainen, rinnat pienet, mutta roikkuvat, takapuoli löysä ja ryppyinen.
Miksei naisten sallitaan petosta käyttäen pukeutua siten, että mies harhautuu uskomaan naista kauniiksi. Samanlaista pettämistä on meikitkin. Herratähden, kun saunassa näet naisen luonnonmukaisena ilman meikkiä, on melkein nitropurkkia kaivettava esiin.
Miehet ovat aina luonnollisen oloisia, eivätkä käytä tällaisia kieroja ulkomuodon petoksia naisten vonkaamisessa.En ole tullut katsoneeksi ollenkaan takapuoltani! En ole ajatellut koko asiaa. Tarkoitukseni ei ole silti ollut petkuttaa.
- .
siis täh ? kirjoitti:
Meinaako prkl!tilitys, ettei hoikka, hyväihoinen ja kaunis voi olla mukava ja meidän kanssa ei kemiat pelaa ? Olen hoikka, kaunis, minulla ei ole selluliittia vaan ihoni sileä ja minua on mukavaksi ja älykkääksi kehuttu ?
Sisälukutaito kunniaan... Ei tuohon kysymykseen voi vastata muuten kuin http://tinyurl.com/67ofa8p
- PÖÖÖ!
Mape* kirjoitti:
"Petoksen merkit" Kuulehan, kyllä ne vaatteet peittää myös miesten roikkuvat selluliitit ja muut epäkohdat, ihan samoin kuin naistenkin. Valitettavasti ihmisten on yleensä pukeuduttava ulos lähtiessä, joten sinne ne jää vaatteiden alle pahimmat "virheet" kaikilla kellä niitä on...ja kokemukseni mukaan niitä löytyy kyllä aika monelta ihan sukupuoleen katsomatta. Ehkä se mieskään ei aina olekkaan niin täydellinen niiden vaatteidensa alla mitä se nainen ajattelelisi, mutta naiset ehkä harvemmin tekee siitä niin isoa numeroa. ainakin itselleni on tärkeintä millanen mies on sisältä kuin miltä se näyttää päältä, tai vaatteiden alta :)
Koittakaapa miehetkin (ei yleistäen) kasvaa aikuisiksi jo :)Minusta olisi kyllä ihan mukavaa, jos ei olisi pakko pukeutua uloslähtiessä. Tosin jos minä lähtisin ulos alasti, se ei olisi kenenkään mielestä mitenkään miellyttävä näky... :)
T: 180/103 kg mies (ei pelkkää lihasta...) ;) - hölömöläiset@£$€
Ympyriäinen kirjoitti:
Yritäpä löytää nyt IHAN TOSISSAAN , ittelles hoitopaikka.
jee just niin :D
- petteri pränkkä
yks rumilus kirjoitti:
Enkä ole tähän päivään nähnyt yhtään kauniisti vanhennutta venäläistä naista. Niistä tulee joko turkkikotkia tai sitten 50-vuotiaana näyttävät suomalaiselta 70-vuotiaalta.
En ole koko elämäni aikana käyttänyt ripsiväriä lukuunottamatta meikkiä eikä ole koskaan ollut pulaa miesystävistä.On suomaliset 70 vuotiaatkin naiset kauniita. Olen muutaman sellaisen kanssa ollut saunassa, että vuoteessa kun jäin yksin 4 vuotta takaisin. No ehkä silmäni ovat myös sopivasti vanhentuneet. Ei se miltä alastomana näyttää ole iästä kiinni ei koosta tai rinnoista jota jo ovat kiinteytensä menettäneet. Kyllä nainen lähellä tuntuu yhtä hyvältä kuin 45 vuotta sitten. No nuorena ihminen oli hullu kaikki oli hyvää tai pahaa. Jos tunnen että nainen on ihana on hän sitä oli hän minkänäköinen tahansa ja oli hän alastomana tai vaatteet päällä. Ikä muuttaa niin paljon kaikkea ihmisessä. Ainoa mikä ei muutu on että rakastaminen tuntuu aina yhtä hyvältä oli ikä ja näkö mikä tahansa. On toki paljon naisia josta en pidä mutta se on taas eri juttu. Rakastakaa ja tulkaa rakastetuksi.
- 345klj67ljk43lkj56lj
PRKL! tilitys....... kirjoitti:
Onkohan sillä sit todellisuudessa jotain merkitystä onko se nainen ruma vai nätti, läski vai hoikka?? Ensinäkin kauneus on katsojan silmissa! Ja sitäpaitsi jos lähdetään hakemaan seksin puolelta, niin isot naiset on pääasiallisesti parempia sänkyssä. Villimpiä ja nauttii enemmän. Kumppanista riippumatta. Plus, että jos jotakin ihmistä pitää viehättävänä, niin se viehättävyys pysyy kyllä lähes poikkeuksetta niin vaatteiden kanssa kuin ilmankin! Koska kuitenkin loppupeleissä se mikä naisessa viehättää on käytös/luonne.
Esim: Näet baarissa todella hyvännäköisen naisen, joka on ärsyttävä ja tyhmä. Vietkö hänet kotiisi? ET! Koska saman illan aikana näet siinä samassa baarissa toisen naisen, joka ei ole yhtä hyvän näköinen, ehkä jopa ruma tähän ensimmäiseen kaunottareen verrattuna, mutta on todella mukava ja teillä toimii kemiat. Illan päätteeksi saatat hänet kotiin ja vaihdatte numeroita.
Seuraavana päivänä podet krapulaa ja muistat, että olit luvannut soittaa hänelle ja muistat. että hän oli todella mukava, muttet muista miltä hän näyttää. Soitat hänelle ja tapaatte jossain. Huomaat, ettei hän ollut niin kaunis kuin muistit, mutta juuri niin mukava jollei jopa mukavampikin! Siinä kohtaan sillä ulkonäöllä ei ole enää juurikaan merkitystä, koska näet jo hänen sisäisen kauneutensa!
Katsokaa pellet joskus sellanen leffa kuin Shallow Hal (Suomeksi Hal ja iso rakkaus) ja miettikää vielä toinen kerta, ennenkuin alatte leikimään apinoita. Erikoinen leffa, mutta helvetin hyvällä opetuksella!
Ja tätä räpätystä ei varmaan kukaan lue loppuun asti... :Dhttp://www.imdb.com/title/tt0256380/
tuo on tainnut telkkaristakin jo tulla muutama vuosi takaperin
- no huhhuijaa
Olet kyllä aika pinnallinen... On jo paljon, jos löydät vaatteissaan erittäin seksikkään ja vielä erittäin mukavankin parisuhdekokelaan. Tämä tietysti riippuu mitä hakee - jos olet vain seksuaalisen tyydytyksen perässä suhteistasi, niin vielä ymmärrän tyrmistyksesi, mutten usko, että oikeassa parisuhteessa elämänkumppanin kanssa voit tulla koskaan onnelliseksi tuolla asenteella. Meillä kaikilla kun on tapana jossain vaiheessa elämää rueta roikkumaan ja rupsahtamaan, ellemme sitten säännöllisen väliajoin vieraile kirurgin veitsen alla kiristymässä.
- Vanha ja yhä kaunis
Nyt on kyllä ihan pakko sanoa, että tuo on totaalista itsepetosta ja selittelyä. "Meillä kaikilla" ei todellakaan ole tapana ruveta roikkumaan ja rupsahtamaan.....kunnes todellakin vasta "vanhoina" (yli 70 v.). Jos pidät itsesi hoikkana aikuisiän ja siitä sitten maltillisesti annat painon kasvaa, niin pysyt kyllä kuosissa hyvinkin iäkkääksi. Se on sitten ihan omasta tahdonvoimasta kiinni, mitä itse kukin päättää...
- Näin se vaan on
Vanha ja yhä kaunis kirjoitti:

Laihat ihmiset tulee kamalan ryppyisiksi vanhetessaan. Pyöreämmät eivät:)
- Järki käyttöön
Näin se vaan on kirjoitti:
Laihat ihmiset tulee kamalan ryppyisiksi vanhetessaan. Pyöreämmät eivät:)
Laihat nuoret ihmiset näyttää myös vanhemmilta ja ryppysiltä. Eikä se ulkonäkö saa olla se kriteeri ihmisessä, vaan mitä on korvien välissä. Narsistit esittelee morseintaan, jos ei halua vain katella sitä yötä päivää. Moni kakku päältä kaunis ja...
Mutta mielummin vähän pyöreähkö kuin lankan laiha luuviulu! - Caunis Lupus
Vanha ja yhä kaunis kirjoitti:
Nyt on kyllä ihan pakko sanoa, että tuo on totaalista itsepetosta ja selittelyä. "Meillä kaikilla" ei todellakaan ole tapana ruveta roikkumaan ja rupsahtamaan.....kunnes todellakin vasta "vanhoina" (yli 70 v.). Jos pidät itsesi hoikkana aikuisiän ja siitä sitten maltillisesti annat painon kasvaa, niin pysyt kyllä kuosissa hyvinkin iäkkääksi. Se on sitten ihan omasta tahdonvoimasta kiinni, mitä itse kukin päättää...
Raadonkin voi sitten retusoida, jotta arkkuun vilkaisevat pääsevät ihailemaan. Nää on tärkeitä juttuja.
- äitinsä tytär
Vanha ja yhä kaunis kirjoitti:
Nyt on kyllä ihan pakko sanoa, että tuo on totaalista itsepetosta ja selittelyä. "Meillä kaikilla" ei todellakaan ole tapana ruveta roikkumaan ja rupsahtamaan.....kunnes todellakin vasta "vanhoina" (yli 70 v.). Jos pidät itsesi hoikkana aikuisiän ja siitä sitten maltillisesti annat painon kasvaa, niin pysyt kyllä kuosissa hyvinkin iäkkääksi. Se on sitten ihan omasta tahdonvoimasta kiinni, mitä itse kukin päättää...
Ihan tutkittu juttu että ihon kimmoisuus vähenee 3-kymppisestä eteenpäin, taisi olla vielä nuoremmasta, jos muistan kuulleeni oikein tv:n dokumentista. Se kimmoisuus häviää, ihonalainen rasva häviää ja iho ohenee, riippumatta ihan siitä, mikä on rasvaprosenttisi.
On myös totta, että ihmiset joiden elimistössä on enemmän rasvaa, pysyvät rypyttömämpänä kuin rasvattomat kansalaiset.
Se on osittain valinta, että rypistytkö ja kuivatko vai kannatko vähän paksumpaa rasvakerrosta,joka häviää hitaammin. Ihan puhtaasti se ei ole edes valinta, sillä geenit vaikuttavat kummasti. Lihavuudelle altistavat geenit liittyvät energia-aineenvaihduntaan tai syömisen säätelyyn. On myös tutkimuksia siitä, että lihavilla ja laihoilla on erilainen bakteerikanta suolistossaan. Voi katsoa esim. täältä: http://hyvaterveys.fi/artikkelit/Lihottaako-ruoka-vai-perimä/1299/?c=Painonhallinta
Siinä tuskin kukaan kiistää geenien vaikutusta, että moni huomaa 40-50-vuoden iässä alkavansa muistuttaa kertymiltään/kertyimien puuttumisien suhteen omaa äitiään/isäänsä. - PN
Näin se vaan on kirjoitti:
Laihat ihmiset tulee kamalan ryppyisiksi vanhetessaan. Pyöreämmät eivät:)
ja höpö höpö, kaikki "rypistyy"
- Sanoo suoraan
Sivistykseksi: ulkonäkö ei ole pinnallisuutta(pelkästään). Ulkonäkö kertoo elämäntavoista läpi koko yksilön historian, ryokavaliosta, terveydestä, geneettisestä 'hyvyydestä', hygieniasta(esim. Hampaat), luonteesta todella paljon, vaatteet kertoo kulttuurista, sosiaalisesta statuksesta, varallisuudesta ja PALJON PALJON muuta...
- ei rupsaha ei
Vanha ja yhä kaunis kirjoitti:
Nyt on kyllä ihan pakko sanoa, että tuo on totaalista itsepetosta ja selittelyä. "Meillä kaikilla" ei todellakaan ole tapana ruveta roikkumaan ja rupsahtamaan.....kunnes todellakin vasta "vanhoina" (yli 70 v.). Jos pidät itsesi hoikkana aikuisiän ja siitä sitten maltillisesti annat painon kasvaa, niin pysyt kyllä kuosissa hyvinkin iäkkääksi. Se on sitten ihan omasta tahdonvoimasta kiinni, mitä itse kukin päättää...
ei ihminen rupea roikkumaan edes 70 jälkeen tunnen monia misuja jotka on yli 75 vuotiaita.on kimmosat lihat,jos viittii käydä lenkillä ja tannssahtelee jos jaksaa,pusyy nuorekkaana hamaan tulevaisuuteen.
- naitatti8
PN kirjoitti:
ja höpö höpö, kaikki "rypistyy"
Eimutniimutjoo, kyllähän Mies tahtoo naida oikeesti sexyn Kaunottaren, eikä mitään vanhaa kurttusta kurppaa tai elähtänyttä rupikonnaa. Haloo, se kun nyt vaan on yks noista muuttumattomista järkyttävistä luonnonlaeista, että eipä sille mitään voi. Voivoivoivoi!
- :))))))
Ihannenaiseni ei piilottele vartaloaan vaatteiden alle :
- näin on
Ihannenainen ei syö itteään (mössykölliksi)
Ihana tanssia hoikan itsestään huolehtinen suunilleen ikäisensä
naisen kanssa.En ymmärrä miehiä, jotka haalivat itselleen 30v nuoremman naisen.Mielestäni on perverssiä jos omat lapset on vanhempia kun "äitipuoli"
Niinistö hyvä esimerkki. - nuorta arvostava
näin on kirjoitti:
Ihannenainen ei syö itteään (mössykölliksi)
Ihana tanssia hoikan itsestään huolehtinen suunilleen ikäisensä
naisen kanssa.En ymmärrä miehiä, jotka haalivat itselleen 30v nuoremman naisen.Mielestäni on perverssiä jos omat lapset on vanhempia kun "äitipuoli"
Niinistö hyvä esimerkki.Äläpäs hauku tulevaa Suomen Presidenttiä Sauli Niinistöä, kiitos.
- aika monet sakot
Alastiko pitäisi kulkea kaduilla???
- bolinjo
Niin, aikuinen mieshän tietää, että hoikallakin naisella yleensä (huom! yleensä! joku tästäkin alkaa nillitää...) on selluliittia ainakin jonkin verran. Vähemmistössä ovat he, joilla sitä ei ole.Tiedoksesi, että se on usein hormonaalista, eikä siihen voi esimerkiksi liikunnalla vaikuttaa.
Terveisin liikunnallinen, hoikka, selluliittiperseinen nainen :)- Kiira.
Mutta ravinnolla voi vaikuttaa selluliittiin tai lähinnä sen muodostumattomuuteen. Kyllähän ne hormonitkin heittää kirjaimellisesti perseelleen jos syö mitä sattuu. Tiedoksesi vaan.
- timmimimmi31
Bolinjo,
olen eri mieltä. Olen melkein Pro Fitness urheilija ja Personal Trainer/nutristi.
Sairauden myötä sain 25kg ylipainoa ja selluliittiä oli siellä täällä ja nyt 3kk sitten aloin reenaa tuleviin fitnsskisoihin, ei ole selluliittiä missään ja olen puolessa välissä dieettiä.
Se on mitä sä syöt ja millasta se liikunta on! Ei siellä lavoilla nää selluloosaa ja voin sanoa jos näkyy niin hän ei jatka kisaa ja kyllä dieetti alkuvaiheessa kaikki on hiukan kookkampia, isot takamukset ja selluliittiä kuten normaalissa kropassa.
Se on tahdonvoimasta kiinni ja geeneistä! On turhaan syyttää mitään tai ketään siitä mitä suuhunsa laittaa!! Oikea ruokavalio on 60% tärkeämpää kuin liikkuminen, kaikki huono rasva imeytyy sun takapuoleen ja sinne jää ennenku sinä itse oikaset sen!!
Mutta tuo alottaja voi kyllä katsoa peiliinsä ja todeta että tuskin itsekään ole täydellinen!! Sinulla on sitten varmasi six päkki ja timmit reidet ja iso muna niin sulla varmasti on valinnan varaa haukkua muita! tuolla tavalla sä et tule löytämään kumppania ja jossakin vaiheessa tuo osuu kaikki omaan nilkkaan!
KUmmaa se että naisen täytyy olla prinsessa ja virheetön vaikka mies olis mikä röllipeikko. Olen huomannut sen tässä elämän varrella! Rima on niin korkealla ettei itsekään yllä.
Mene itseesi ja laske hiukan rimaa, saatat jopa löytää rakkautta sitä oikeanlaista mikä ei tule niistä pinnallisista asioista. - bolinjo
timmimimmi31 kirjoitti:
Bolinjo,
olen eri mieltä. Olen melkein Pro Fitness urheilija ja Personal Trainer/nutristi.
Sairauden myötä sain 25kg ylipainoa ja selluliittiä oli siellä täällä ja nyt 3kk sitten aloin reenaa tuleviin fitnsskisoihin, ei ole selluliittiä missään ja olen puolessa välissä dieettiä.
Se on mitä sä syöt ja millasta se liikunta on! Ei siellä lavoilla nää selluloosaa ja voin sanoa jos näkyy niin hän ei jatka kisaa ja kyllä dieetti alkuvaiheessa kaikki on hiukan kookkampia, isot takamukset ja selluliittiä kuten normaalissa kropassa.
Se on tahdonvoimasta kiinni ja geeneistä! On turhaan syyttää mitään tai ketään siitä mitä suuhunsa laittaa!! Oikea ruokavalio on 60% tärkeämpää kuin liikkuminen, kaikki huono rasva imeytyy sun takapuoleen ja sinne jää ennenku sinä itse oikaset sen!!
Mutta tuo alottaja voi kyllä katsoa peiliinsä ja todeta että tuskin itsekään ole täydellinen!! Sinulla on sitten varmasi six päkki ja timmit reidet ja iso muna niin sulla varmasti on valinnan varaa haukkua muita! tuolla tavalla sä et tule löytämään kumppania ja jossakin vaiheessa tuo osuu kaikki omaan nilkkaan!
KUmmaa se että naisen täytyy olla prinsessa ja virheetön vaikka mies olis mikä röllipeikko. Olen huomannut sen tässä elämän varrella! Rima on niin korkealla ettei itsekään yllä.
Mene itseesi ja laske hiukan rimaa, saatat jopa löytää rakkautta sitä oikeanlaista mikä ei tule niistä pinnallisista asioista.Niin. Fittnes-urheilijat tuskin ovatkaan ihan norminaisia. Voin kertoa, että oma selluliittini on vain lisääntynyt kolmen viime vuoden aikana, vaikka olen ruvennut treenaamaan (parhaimmillaan 9 tuntia viikossa salia, kampailulajeja ja lenkkiä) ja syömään entistä tarkemmin (ei valkoista jauhoa, paljon vihanneksia ja proteiinia). Omassa tapauksessa liikunta ja ravinto eivät ole "auttaneet". Tosin kohdallani hormonaalisuuteen viitaa jo se, että selluliittia minulla on ollut jo noin 16-vuotiaasta lähtien, ja sen lisääntymiseen parikymppisenä vaikutti huomattavasti e-pillereiden aloitus.
Rasvaprosenttini on erään mittauksen mukaan n.14. Tiedän toki, etteivät nuo mittauksen pidä läheskään aina paikkaansa, elleivät ole pihdeillä tehtyä. Kuitenkin olen yläkropastani varsin vähärasvainen, mm. vatsa- ja kylkilihakset erottuvat ja pumpissa suonet käsistä. Läski en siis ole. - intuition1
bolinjo kirjoitti:
Niin. Fittnes-urheilijat tuskin ovatkaan ihan norminaisia. Voin kertoa, että oma selluliittini on vain lisääntynyt kolmen viime vuoden aikana, vaikka olen ruvennut treenaamaan (parhaimmillaan 9 tuntia viikossa salia, kampailulajeja ja lenkkiä) ja syömään entistä tarkemmin (ei valkoista jauhoa, paljon vihanneksia ja proteiinia). Omassa tapauksessa liikunta ja ravinto eivät ole "auttaneet". Tosin kohdallani hormonaalisuuteen viitaa jo se, että selluliittia minulla on ollut jo noin 16-vuotiaasta lähtien, ja sen lisääntymiseen parikymppisenä vaikutti huomattavasti e-pillereiden aloitus.
Rasvaprosenttini on erään mittauksen mukaan n.14. Tiedän toki, etteivät nuo mittauksen pidä läheskään aina paikkaansa, elleivät ole pihdeillä tehtyä. Kuitenkin olen yläkropastani varsin vähärasvainen, mm. vatsa- ja kylkilihakset erottuvat ja pumpissa suonet käsistä. Läski en siis ole.olem 48v.170/51kg.ei selluliittia,mutta rasvaprosentti on 24,eli aikas paljon!harrastan liikuntaa päivittäin!
- TOSIASIA 1
timmimimmi31 kirjoitti:
Bolinjo,
olen eri mieltä. Olen melkein Pro Fitness urheilija ja Personal Trainer/nutristi.
Sairauden myötä sain 25kg ylipainoa ja selluliittiä oli siellä täällä ja nyt 3kk sitten aloin reenaa tuleviin fitnsskisoihin, ei ole selluliittiä missään ja olen puolessa välissä dieettiä.
Se on mitä sä syöt ja millasta se liikunta on! Ei siellä lavoilla nää selluloosaa ja voin sanoa jos näkyy niin hän ei jatka kisaa ja kyllä dieetti alkuvaiheessa kaikki on hiukan kookkampia, isot takamukset ja selluliittiä kuten normaalissa kropassa.
Se on tahdonvoimasta kiinni ja geeneistä! On turhaan syyttää mitään tai ketään siitä mitä suuhunsa laittaa!! Oikea ruokavalio on 60% tärkeämpää kuin liikkuminen, kaikki huono rasva imeytyy sun takapuoleen ja sinne jää ennenku sinä itse oikaset sen!!
Mutta tuo alottaja voi kyllä katsoa peiliinsä ja todeta että tuskin itsekään ole täydellinen!! Sinulla on sitten varmasi six päkki ja timmit reidet ja iso muna niin sulla varmasti on valinnan varaa haukkua muita! tuolla tavalla sä et tule löytämään kumppania ja jossakin vaiheessa tuo osuu kaikki omaan nilkkaan!
KUmmaa se että naisen täytyy olla prinsessa ja virheetön vaikka mies olis mikä röllipeikko. Olen huomannut sen tässä elämän varrella! Rima on niin korkealla ettei itsekään yllä.
Mene itseesi ja laske hiukan rimaa, saatat jopa löytää rakkautta sitä oikeanlaista mikä ei tule niistä pinnallisista asioista.OLET KATKERA PASKA !
- millaAa
...samanlainen hoikka sellunainen täälläkin :D Mulla on todellakin myös lihasta, vatsa, käsivarret ja reidet helevetin hyvät, mutta kaikki löllö kertyy perseeseen. Ja olen lähes alipainon rajoilla keikkuva ihminen.
Tyrmäävän seksikäs siitä huolimatta.- .
tyrmäätkö itsesi?
- mies vaan...
Nainen joka on omasta mielestään tyrmäävän seksikäs on kyllä kaikin puolin tyrmäävän epähaluttava jo pelkästään siitä syystä että on itsestään tuota mieltä... hyi
- sexy beib
. kirjoitti:
tyrmäätkö itsesi?
Naiset huijaavat miehiä KAIKELLA, eikä vain vaatteillaan.
- 1234567890
sexy beib kirjoitti:
Naiset huijaavat miehiä KAIKELLA, eikä vain vaatteillaan.
Hah :) minäpä en käytä topattuja rintsikoita, en pukeudu pelkkään mustaan näyttääkseni hoikemmalta enkä meikkaa muuten kuin käyttämällä vähän ripsaria. En siis sanoisi että huijaan ketään millään lailla. ♥ Olen luonteeltanikin rehellinen O_O
- Think about it
1234567890 kirjoitti:

Ihana ♥
- drrrrrrrrr
sexy beib kirjoitti:
Naiset huijaavat miehiä KAIKELLA, eikä vain vaatteillaan.
Miehet hurmaavat naiset puheillaan, siksi he valehtelevat - naiset hurmaavat miehet ulkonäöllä, siksi he meikkaavat...
- HUIJAAT ITSEÄSI MYÖS
1234567890 kirjoitti:
Hah :) minäpä en käytä topattuja rintsikoita, en pukeudu pelkkään mustaan näyttääkseni hoikemmalta enkä meikkaa muuten kuin käyttämällä vähän ripsaria. En siis sanoisi että huijaan ketään millään lailla. ♥ Olen luonteeltanikin rehellinen O_O
TUU TÄNNE. PANEN SUA 1 KERRAN.
- Ihmetteen vaan
mies vaan... kirjoitti:
Nainen joka on omasta mielestään tyrmäävän seksikäs on kyllä kaikin puolin tyrmäävän epähaluttava jo pelkästään siitä syystä että on itsestään tuota mieltä... hyi
Mitä pahaa on siinä, että pitää itseään seksikkäänä? Sehän on ihan perusedellytys sille, että muutkin pitävät.
- Hedonistibotti
Ihmetteen vaan kirjoitti:
Mitä pahaa on siinä, että pitää itseään seksikkäänä? Sehän on ihan perusedellytys sille, että muutkin pitävät.
Sekä sille, että voi harrastaa nautinnollista seksiä. Nainen joka häpeilee itseään ja kroppaansa ei vaan voi heittäytyä ja nauttia, sehän on fakta. Todellakin saa olla tyytyväinen kroppaansa, oli mies tai nainen, varsinkin jos on oikeasti tehnyt töitä sen eteen!
Voi mikä hölmö mies vaan...
- Nätti nakuna
Turhaan me naiset murehditaan mistään selluliiteista. Jos ei miehelle kelpaa, ni aina voi näyttää että tossa on ovi! Kukapa nainen mitään pinnallista urpoo kaipaiskaan.
- Puhuu suoraan
Nii, ja lammas onkin paljon mukavampi kuin tuollainen pahansisuinen mussuttava läski =)
(Ihan tiedoksi. Olen nähnyt nättejäkin hieman pyöreitä tyttöjä. Kauneudesta alunperin puhuttiin eikä hoikkuus/lihavuudesta. Jännä huomata miten vaan aina, kun kauneudesta on puhetta, niin se puhe siirtyy siihen painoon. Miettikää itse, vaikuttaako se siihen asiaan sitten.) - namu setä
kyllä naisessa on oltava jenkutoita ne on ihanan seksikkäitä.jos sitä löysää nahkaa on ei se haittaa.sehän kuuluu elämään.jos joku miehen kuvatus ei sitä ymmärrä,sil on vintti pimee.oikea sadan kilon keijukainen on aivan namia.oiku sellaisen sais kiinni,ja entäs yhteiset löylyt,ja yhteiset yöunet.sese olis oikeaa namia ja elämää.rakkaus alkaa silmistä ja siitä se mennee ...... ja siitä se mennee siihen paikkaan josta tytöt .......pulleat tytöt on seksyjä että nam
- Tykkäisin seksistä..
Jep jep! Jälleen vahvistus minulle,etten ala enää tässä iässä vakavampaan suhteeseen,tai siis edes kuvittele aloittavani! Kun nainen on ollut raskaana,kuten itsekin,kyllä se nahka valitettavasti venyy ja paukkuu:/ Itsekin koen olevani tod epämiellyttävän näköinen roikkuvine mahoineni ja tisseineni.Sinäpä se taas vahvistit epäilyni! Ei vanhan naisen enää kannata uutta suhdetta rakentaa,voi nyyh:/
- entökkäisi
On se kumma kun maailma on täynnä kuumia, synnyttäneitä kinkkuja ja jotkut ne vain muuttuivat suohirviöiksi heti lapsen saatuaan? Tasan ei käy onnen (eikä älyn) lahjat.
- tamatias2
Heippa rakkaat varttuneemma, äidilliset naiset!
Te olette rakastettavia ja haluttavia kun luonne on suora, avoin ja särmätön! Kestää kyllä ehkä monen viikon saunakerrat ennen kuin mies kiintyy sinun persoonallisuuteesi niin paljon, että selluliitit menettävät täysin merkityksensä.
Ne miehet, jotka ensisilmäyksellä ihastuivat naisiin, joiden vartalo osoitti lähestyvää tai ohitettua keski-ikää, kuolivat luonnonvalinnan poistamina sukupuuttoon jo kymmenentuhatta vuotta sitten. Jäljelle jäi meidän, nuoruuden tunnusmerkkeihin geneettisesti ihastuvien miesten sukupolvi. Luonnossa nuoruus = hyvä lisääntymiskyky! Muuta geenit eivät suosisi. Kun kuitenkin naiseen oikeasti kiintyy, ei selluliiteillä ole mitään merkitystä, kunhan nainen on aktiivinen, liikkuva ja temperamenttinen ja huolehtii kunnostaan.
Olkaa naiset omia itsejänne, mutta huolehtikaa voinnistanne!
Malttakaa miehet (joilla on jotakin korvienkin välissä eikä pelkästään jalkojen) tutustua kiinostavaan naiseen kunnolla niin kyllä peli lähtee kulkemaan ja on hauskaa!!!! - Ei kaikilla ...
Ei mun maha eikä tissit roiku, vaikka olen synnyttänyt.
- zJonnAz
Ei kaikilla ... kirjoitti:
Ei mun maha eikä tissit roiku, vaikka olen synnyttänyt.
Mun maha roikkuukkin, vaikka olen hoikka ja olen pitänyt huolta itsestäni liikkumalla ja syömällä tervellisesti. Sattuipa vain käymään huonompi munkki raskausarpien suhteen..
- geenimanipulaatio
Ei kaikilla ... kirjoitti:
Ei mun maha eikä tissit roiku, vaikka olen synnyttänyt.
Ei minullakaan mikään roiku, kaikki on kohdillaan kuten ennen kahta lastani.
Vaikken ole tehnyt mitään jumppia tai laihdutuksia tai muutakaan.
Ihmettelen todella nykyajan naisia, kuinka he saattavat päästää itsensä niin hirveään kuntoon kuin monesti näkee esim uimahallissa. Siis semmoiseen ettei todellakaan voisi edes sinne uimahallin saunaan mennä alasti.
Alammeko näyttää kohta samalta kuin jenkit, suuri osa väestöstä lihavia tai huonossa kunnossa.
Yök sanon minä. - Iso muttei idiootti
geenimanipulaatio kirjoitti:
Ei minullakaan mikään roiku, kaikki on kohdillaan kuten ennen kahta lastani.
Vaikken ole tehnyt mitään jumppia tai laihdutuksia tai muutakaan.
Ihmettelen todella nykyajan naisia, kuinka he saattavat päästää itsensä niin hirveään kuntoon kuin monesti näkee esim uimahallissa. Siis semmoiseen ettei todellakaan voisi edes sinne uimahallin saunaan mennä alasti.
Alammeko näyttää kohta samalta kuin jenkit, suuri osa väestöstä lihavia tai huonossa kunnossa.
Yök sanon minä.Mutta eikös se ole hyvä asia että ne hirveään kuntoon menneet naiset on siellä uimahallissa??? Kai ne silti yrittää edes pitää ittestään huolta ja sinä sitte meet ja lyttäät senkin innon?? Kaikkein hölmöintä on ne ihmiset, jotka TUIJOTTAA kuin idiootit, kun toinen lopultakin uskaltaa lähteä liikkumaan sinne, mikä on isohkoille ihmisille hyvä ja turvallinenkin paikka liikkua - vesi.
Mikään ei tunnu olevan hyvä.. antakaa niitten isojen ihmisten olla ihan rauhassa siellä uimassa..ei niitä oo pakko kattoo niin että silmät pullistuu päästä ulos! Ja mitäpä siitä vaikka vesi muutaman sentin nouseekin kun isompikokoinen sinne uima-altaaseen polskahtaa..
Joo, kyllä olen itsekin LIHAVA.. mutta no pasa nada! Minä olen minä eikä tämä koko selittelemällä katoa. - YKSIN
Samaa mieltä sinun kanssasi. Yhyy.. miksi synnyin !
- pehmolelu2
Ei kaikilla ... kirjoitti:
Ei mun maha eikä tissit roiku, vaikka olen synnyttänyt.
Riippuu mistä roikkuu, sanoi rattopoika kun tissimissejä arvosteli.
- ois se mukavaa jos
elä hyvä ihminen ali arvioi itseäsi.kyllä sulle olis monta ottajaa,voisit nauttia seksystä.ei sillä ole mitään väliä jos tisut roikkuu ne on lapsia varten,ja jos se masu vähän tutisee on paljon miehiä jotka tykkää pulleista tytöistä.kuule afrikassa on sellainen kulttuuri,että pulleat tytöt pääsee naimisiin ja laihat ei kelpaa kuin siivoojiksi ym työ.niitä ei edes oteta puolisoiksi.mitä pulleampi misu sitä kysytympi.se on harhaa että miehet haluaa ruipeloita.mitä vanhempi misu sitä paremmat eväät.lippu korkealle ja etsimään oikeaa urosta joka sinut tyydyttää.minä ainakin olisin halukas auttamaan jos tietäisin missä olisi halukas misu joka tykkää seksistä.
- qwerty
Ei kaikilla ... kirjoitti:
Ei mun maha eikä tissit roiku, vaikka olen synnyttänyt.
Samma här...50v ja 4 lapsen äippä...eikä paikat roiku...kun on sopivan pyöreä. Eikä mieheni anna laihduttaa...muuten kolisisi luun vastakkain...rakastellessa:-)
- ANNATKO :)
TYKKÄÄJIÄ ON KOHTA 50. TUU TÄNNE PANTAVAKSI. HALUAN OLLA EKA ENKÄ 50 :)
- ............
Höh. Jätä nainen! Tekisit hänelle palveluksen ja hän voi olla ihmisen kanssa joka hyväksyy sellaisena kuin hän on!!
- tottuuss
niin tai jää loppuelämäkseen yksin
- Kaikkea sitä näkeepi
Aloittajalle: "kysyinkin häneltä miten noin pirun seksikäs nainen vo olla sinkkuna.. no selvishän sekin sitten."
Oikea vastaus naisen sinkkuuteen on että kaltaisiasi taliaivoja on liikkeellä turhankin paljon. Jos kaikki miehet olisivat kaltaisiasi idiootteja, kukaan ei pariutuisi maapallolla. Vedä vittu päähäsi ja pakene vuorille!- Sanoo suoraan
Meinaako kirjoittaja, että miesten pitäisi hyväksyä kumppanikseen ketä hyvänsä ulkonäöstä välittämättä?
Mitä ne valintakriteerit sitten pitäisi olla?
Vai saisiko niitä olla ollenkaan?
Kaikki vaan jonoon 18 vuotiaina ja jokainen ottaa itselleen lähimmän vastakkaisen sukupuolen edustajan....
Tai hetki... Jos ei kriteereitä ollut, nin v*****o väliä sillä sukupuolellakaan sitten. - Miss-ukka
Sanoo suoraan kirjoitti:
Meinaako kirjoittaja, että miesten pitäisi hyväksyä kumppanikseen ketä hyvänsä ulkonäöstä välittämättä?
Mitä ne valintakriteerit sitten pitäisi olla?
Vai saisiko niitä olla ollenkaan?
Kaikki vaan jonoon 18 vuotiaina ja jokainen ottaa itselleen lähimmän vastakkaisen sukupuolen edustajan....
Tai hetki... Jos ei kriteereitä ollut, nin v*****o väliä sillä sukupuolellakaan sitten.Ulkoiset valintakriteerit: Ei mahaa, kauniit valkoiset hampaat, solakka olemus, hyvä hartialinja, liikunnallisen oloinen, jne. Jos et ole tällainen, olet petturi; saatanhan hämärässä nähdä ensin väärin.
- Angry+hungry
Hehe he, nyt kyllä ap suututit läskit :D
- Hehe he juu
Eikä pelkästään läskejä. Kyllä tuollainen pinnallisuus pahoittaa minunkin mieltäni, vaikka olen hoikka ja selluliititon.
- AP= tyhmäsika
Luulisi miestenkin ärsyyntyvän noin tyhmän henkilön höpinöistä. Nyt naiset luulevat että kaikki miehet ovat yhtä idiootteja ja vaikeuttaa naisen saamista. Aloittaja ei ainakaan tule saamaan ikinä ketään.
No ihan varmuuden vuoksi sinullekin tiedoksi, että selluliitti ei riipu painosta. Sitä voi olla hoikallakin ihmisellä.
Itse olen pyöreä, sitä en ole koskaan edes kieltänyt.- seliseliseli
simasuuneiti kirjoitti:
No ihan varmuuden vuoksi sinullekin tiedoksi, että selluliitti ei riipu painosta. Sitä voi olla hoikallakin ihmisellä.
Itse olen pyöreä, sitä en ole koskaan edes kieltänyt.Paskanmarjat. Näyttäkää mulle laiha (BMI alle 20) selluliittipylly?
- mummi
seliseliseli kirjoitti:
Paskanmarjat. Näyttäkää mulle laiha (BMI alle 20) selluliittipylly?
painan 42kg ja pituuteni 165 mutta takamukseni ja kankut vat selluliittia täynnä mutta muualta olen luuta ja nahkaa.Liikun päivittäin mutta selluliitit pysyy
- selluliittia BMI 17!
seliseliseli kirjoitti:
Paskanmarjat. Näyttäkää mulle laiha (BMI alle 20) selluliittipylly?
Selluliitti ei todellakaan ole painoon liittyvä asia. Itse olen 165cm ja 47kg ja selluliittia löytyy kyllä reisistä ja pyllystä,mutta en todellakaan ole kiinnostunut näyttämään sitä nimimerkille seliseliseli. Hänen kannattaisi ottaa asioista hieman enemmän selvää ennenkuin alkaa täällä huutelemaan. Tietääköhän edes mitä selluliitti on ja miten se syntyy...? Epäilen
Aloittajalle: Säälin sinua,koska noin pinnallisella asenteella et todennäköisesti tule löytämään ikinä ketään. Täydellistä ihmistä ei olekaan ja jos ulkonäkö on noin tärkeää sinulle niin minkäköhän laatuista se (epätodennäköinen) parisuhteesi tulee olemaan? Kuten joku tuolla jo kirjoittikin hyvin osuvasti,että meillä ihmisillä on tapana rupsahtaa vanhetessa. - täällä yksi
seliseliseli kirjoitti:
Paskanmarjat. Näyttäkää mulle laiha (BMI alle 20) selluliittipylly?
Mulla on 16 bmi:ssäkin selluliittia..ja ikää 19-vuotta ja paino ollut aina alle ihanne painon..
- egr
simasuuneiti kirjoitti:
No ihan varmuuden vuoksi sinullekin tiedoksi, että selluliitti ei riipu painosta. Sitä voi olla hoikallakin ihmisellä.
Itse olen pyöreä, sitä en ole koskaan edes kieltänyt.simasuuneiti saa olla pyöreä jonkunverran,muhkeat ja kiinteähköt muodot on seksikkäät,mutta maha ei saa roikkua!laihat ei innosta!
- you ain't god
egr kirjoitti:
simasuuneiti saa olla pyöreä jonkunverran,muhkeat ja kiinteähköt muodot on seksikkäät,mutta maha ei saa roikkua!laihat ei innosta!
Hän saa olla juuri sellainen kuin haluaa. Sitä et onneksi päätä sinä!
- mies kans
AP= tyhmäsika kirjoitti:
Luulisi miestenkin ärsyyntyvän noin tyhmän henkilön höpinöistä. Nyt naiset luulevat että kaikki miehet ovat yhtä idiootteja ja vaikeuttaa naisen saamista. Aloittaja ei ainakaan tule saamaan ikinä ketään.
no eipä mieleni pahoittunut, mutta onneksi ihnnenaiseni ei käytä suomi24 foorumia ja voimme vielä löytää naisen joka selluliitteineen löhöä foorumin äärellä :D
- phhhh
mummi kirjoitti:
painan 42kg ja pituuteni 165 mutta takamukseni ja kankut vat selluliittia täynnä mutta muualta olen luuta ja nahkaa.Liikun päivittäin mutta selluliitit pysyy
en usko. olet joku älytön läski joka painaa oikeasti kaksi kertaa enemmän mitä väität.
- seliseliseli
mummi kirjoitti:
painan 42kg ja pituuteni 165 mutta takamukseni ja kankut vat selluliittia täynnä mutta muualta olen luuta ja nahkaa.Liikun päivittäin mutta selluliitit pysyy
Älä jauha paskaa. Tai liiku enemmän, äläkä tuhlaa meidän kiireisten aikaa valheillasi.
Mikä vittu siinä on niin vaikeata ymmärtää, että sellu on seksin surma??? - lihava_on_laiska
selluliittia BMI 17! kirjoitti:
Selluliitti ei todellakaan ole painoon liittyvä asia. Itse olen 165cm ja 47kg ja selluliittia löytyy kyllä reisistä ja pyllystä,mutta en todellakaan ole kiinnostunut näyttämään sitä nimimerkille seliseliseli. Hänen kannattaisi ottaa asioista hieman enemmän selvää ennenkuin alkaa täällä huutelemaan. Tietääköhän edes mitä selluliitti on ja miten se syntyy...? Epäilen
Aloittajalle: Säälin sinua,koska noin pinnallisella asenteella et todennäköisesti tule löytämään ikinä ketään. Täydellistä ihmistä ei olekaan ja jos ulkonäkö on noin tärkeää sinulle niin minkäköhän laatuista se (epätodennäköinen) parisuhteesi tulee olemaan? Kuten joku tuolla jo kirjoittikin hyvin osuvasti,että meillä ihmisillä on tapana rupsahtaa vanhetessa.Ei siihen omakohtaista kokemusta tarvita, hyvä rupsahtanut rusina. Selluliitti on rasvakertymää. Piste. Hieman vain rumemmin jakautunut, kuin tavallinen ihrakerros, mutta ihraa se silti on. Jos painosi ja pituutesi ovat todellakin nuo ilmoitetut (BMI 17) ja sellua löytyy naapurin kersoille jaettavaksi, kehotan hankkimaan edes yhden lihaksen kroppaan. Puhumme nimittäin ilmiöstä "laiha läski" - ei niin minkäänlaista lihaskuntoa.
Selluliittia ei esiinny (merkittävästi), jos rasvaprosentti on alhainen. Alhainen rasvaprosentti taas saavutetaan syömällä oikein ja liikkumalla riittävästi sekä monipuolisesti (lihaskuntoa unohtamatta). Kuinka helvetin vaikeata tämä voi olla ymmärtää?
Karppaukset ja kaalimatokeittolentoemodieetit tulevat ja menevät, mutta fysiikka on fysiikkaa. Se vain on niin mukavaa pettää itseään toteamalla "tämä on perinnöllistä ja kuuluu tähän yleiseen rumentumiseeni". Kaikki me vanhenemme, mutta kaupungilla astelee jo nykyäänkin vastaan kolmekymppisiä laardikasoja, joiden fyysinen ikä lähentelee sataa.
Katsotaanpa meneekö viidenkymmenen miinuksen raja rikki... - hoikkasellunainen
seliseliseli kirjoitti:
Älä jauha paskaa. Tai liiku enemmän, äläkä tuhlaa meidän kiireisten aikaa valheillasi.
Mikä vittu siinä on niin vaikeata ymmärtää, että sellu on seksin surma???Ja mikä ***** siinä on vaikeata ymmärtää, että naiset on oikeita ihmisiä??
Hanki pumpattava barbara, siinä ei oo sellua eikä se varmasti oo seksin surma kun suostuukin kaikkeen, mitä vaan ikinä ehdotat sille ;) - ..............
seliseliseli kirjoitti:
Paskanmarjat. Näyttäkää mulle laiha (BMI alle 20) selluliittipylly?
mun pituus 160cm ja paino 51kg, ja selluliittia ollut teini-iästä lähtien. Myös geenit vaikuttavat selluliitin muodostumiseen. Itselläni on ns jostamaton iho, eli venyy, muttei palaudu. Siksi kahden lapsen jälkeen vatsa ja rinnat venyneet todella rumiksi, vaikka yhtä hoikka olen edelleenkin. Ja selluliittia on kans.
Urheillut olen koko elämäni ja aina ollut laiha, mutta jostain se sellu silti kroppaan on eksynyt. On mielestäni todella pinnallista varmattaa asioista, joille toinen ei mtn voi. Kukaan ei ole täydellinen. - Sanoo suoraan
seliseliseli kirjoitti:
Älä jauha paskaa. Tai liiku enemmän, äläkä tuhlaa meidän kiireisten aikaa valheillasi.
Mikä vittu siinä on niin vaikeata ymmärtää, että sellu on seksin surma???Mikä kiire sullakin on kun täällä norkoat?
- Sanoo suoraan
hoikkasellunainen kirjoitti:
Ja mikä ***** siinä on vaikeata ymmärtää, että naiset on oikeita ihmisiä??
Hanki pumpattava barbara, siinä ei oo sellua eikä se varmasti oo seksin surma kun suostuukin kaikkeen, mitä vaan ikinä ehdotat sille ;)Hsn ilmeisesti sitä mieltä, että naiselta kieltäytyminen pitäisi olla vähintäänkin rangaistavaa, olkoon sitten miten ruma horo tahansa?
Vihje: jää ne miehetkin joskus ilman
=) - Sanoo suoraan
you ain't god kirjoitti:
Hän saa olla juuri sellainen kuin haluaa. Sitä et onneksi päätä sinä!
Etkä sinäkään päätä sitä mitä toinen saa päättää
;) - T
seliseliseli kirjoitti:
Paskanmarjat. Näyttäkää mulle laiha (BMI alle 20) selluliittipylly?
Mulla oli BMI 17.9, kun olin 18 v. Olin langanlaiha (luonnostani) ja urheilin 5 krt viikossa. Silti minulla oli selluliittia. Ja on sitä edelleen ja tulee aina olemaan. Omalla kohdalla selluliitti tulee geeneistä.
Kuten täällä on jo moneen kertaan mainittu, laihuus ja selluliitti eivät ole toistensa vastakohtia. Jos te meihet pääsisitte kuntosalille naisten pukkariin, ni vois tulla pissit housuun kaikesta siitä selluliitin määrästä kaikilla niillä suhteellisen laihoilla ja treenatuilla naisilla. - paperitehdas
hoikkasellunainen kirjoitti:
Ja mikä ***** siinä on vaikeata ymmärtää, että naiset on oikeita ihmisiä??
Hanki pumpattava barbara, siinä ei oo sellua eikä se varmasti oo seksin surma kun suostuukin kaikkeen, mitä vaan ikinä ehdotat sille ;)Naiset selluksi!
- eikä oo..
hoikkasellunainen kirjoitti:
Ja mikä ***** siinä on vaikeata ymmärtää, että naiset on oikeita ihmisiä??
Hanki pumpattava barbara, siinä ei oo sellua eikä se varmasti oo seksin surma kun suostuukin kaikkeen, mitä vaan ikinä ehdotat sille ;)selluliittia...
- 11+16
seliseliseli kirjoitti:
Paskanmarjat. Näyttäkää mulle laiha (BMI alle 20) selluliittipylly?
BMI 19,5 ja selluliittiä löytyy vähän, mutta löytyy kuitenkin. En näytä koska persettäni en esittele muille kuin miehelleni.
- mietteliäsnaIKKONEN
höh, ikävä kuulla tämmösiä ku pelkään joskus itellenikin käyvän näin. :D
joillekin sitä selluliittia vaan kerääntyy perinnöllisistä syistä helpommin.
mä olin lihava lapsi, aikuistuttua aloin pikkuhiljaa laihtumaan ja vuosien aikana oon laihtunut 30 kiloa, miehet tietty kattelee enemmän, mutta oon kyllä löysempi ku sillon lihava (muistaaksein). :( Liikunki 4-6 kertaa viikossa, puol vuotta oon liikkunut mutta takareisissä on ihan hirveesti selluliittia jonka tietenkin peitän vaatteilla. Toivon, että iho seuraa perässä ja että jos laihdutan viimisetkin kilot, selluliititkin lähtevät.. Mun äiti on aina ollu hoikka ja hänellä on ollut hirveät selluliitit jaloissa niin kauan ku muistan. siskolla sama juttu. Ois kiva olla kudostyypiltään semmonen miehinen, että kroppa pysyis joustavana.. Kyllähän se harmittaa, että sai kotoa pienenä niin huonot eväät kauniin vartalon suhteen, mutta elättelen toivoa että kyllä näillä liikuntamäärillä ja ruuilla mihin ei kuulu paljoa lisäaineita, vielä joskus iho palautuu kauniiksi. :)
noh, ehkä joillekin kelpaa vaikkei iho tasanen oliskaan ! - Sellu-Ellu
Näyttikö se nainen tältä:
http://3.bp.blogspot.com/-hGiYt-W5IaQ/TekSjBr7bFI/AAAAAAAAAEY/Sel_kGHqM3s/s1600/body_shop_fat_barbie.jpg- ,.,.,
Helvetin urpo..Siis selluliitti ei ole sama asia kuin läski!
- seliseliseli
,.,., kirjoitti:
Helvetin urpo..Siis selluliitti ei ole sama asia kuin läski!
Ei niin. Selluliitti on rumempaa kuin läski. Kuvottavaa. Spitaalista. Tarttuuko se?
En ole koskaan nähnyt selluliittia miehellä - johtuuko se siitä, ettei selluliitti tartu vai siitä, ettei kukaan pane selluliittiliisoja?
- parasaikaovellaNNNNN
Olenko poikkeus, kun ei selluliittia, lievä ylipaino (hidas VHH menossa, että kesällä ollaan ihannepainossa ja vyötärö jo hieman näkyvissä :)))) ja olen 52 v. :))))
- 43
Olet ja varmaan ainoa maailmassa, ellet ole niin tummaihoinen, ettei sellu näy. Onnellisia ovat tummaihoiset, sillä iho näyttää aina tasaisemmalta.
Silti sitä selluliittia siis on kyllä.
Et varmaan vaan tiedä mitä se on. Koska en ole koskaan enkä milloinkaan missään nähnyt yhtään 52-vuotiasta kenellä ei yhtään selluliittia olisi, kun en juurikaan kahdenkympin ohittaneitakaan. Etenkään ylipainoisia.
En koskaan. Ehkä nuo hollywood-tähdet pystyvät ihmeaineilla, kosmetologihoidoilla ja rasvaimuilla pitämään ne poissa, mutta jos olet lievästi ylipainoinen, niin olet kyllä suoranainen mahdottomuus, mutta ihme todellakin ainakin. Jos et siis mitään kummempaa tee. Eikä siinä auta vähähiilihydraattiset eikä muut.
Itselläni onneksi on todella vähän ja jotkut erheellisesti luulevat ettei ollenkaan, mutta kyllä mä itse sitä löydän. Olen siis urheilullinen ja hoikka ja selluliitin suhteen ei ole perintötekijätkään pahentamassa asiaa. Silti.
- Alaston totuus,.
Heh, olet siitä kummallinen mies että tavallisesti, että pidät naisen vartalosta puettuna, yleensä miehet tykkäävät siitä kun naiset ovat alasti.
Olet varmasti muutenkin hieman vajakki mieheksi, tekstisi on jotenkin hyvin naismaista, hieman osoittelevaa ja hyvin pinnalllista. Et varmastikaan kiihotu naisista normaalilla tavalla, tai naiset eivät sinua kiinnosta tai sitten sinulla on reliteetit sekaisin.
En tiedä, eikä kiinnosta mutta olisiko sinulla asenteen päivittämisen aika??- pilkuista en jaksa
Tää vie aina palkinnon - kehitysvammainen sorsii toisen tekeleitä vähä-älyisen aikaansaannoksiksi. Hupaisaa.
"olet siitä kummallinen mies että tavallisesti, että pidät naisen "
"vajakki mieheksi"
"reliteetit sekaisin"
Luikihäröä parhaimmillaan.
- nvdlsak
Kyllä mä ymmärrän. Jos ei toinen seksuaalisesti viehätä, niin on se vaan hankala alkaa mitään suhdetta luomaan. Sellaista se vain on. Eihän ap ole millään tavalla edes loukannut naista? Jonkun toisen miehen silmään tuo nainen olisi voinut olla vielä haluttava, mutta ei ap:n silmään. En minäkään haluaisi aloittaa suhdetta sellaisen kanssa johon en tunne seksuaalista vetoa. Joskus se selluliitti vie halut (jos sitä on paljon) ja minkäs sille tekee. Olen kyllä nähnyt paljon naisia joilla ei sitä selluliittia mahdottomasti ole, joten kaikille varmasti löytyy se mitä etsii.
Ja kyllä, tuossa vaiheessa "suhdetta" ulkonäkö on vielä tärkeää (ulkonäöllä tarkoitan sitä että miellyttää omaa silmää, enkä niinkään kaikkien ulkonäköstandardien mukaista), koska se viehättyminen ja seksuaalinen kiinnostuminen toisesta näyttelee hyvin suurta osaa. Rakkaus tulee myöhemmin, ja jos toinen ulkonäöllisesti muuttuu niin ei sillä ole enään väliä vuosien päästä. Mutta tuossa vaiheessa vielä on.
Mites sitten kun alkaisikin suhteeseen jossa toinen ei viehätä seksuaalisesti? Toki aikanaan tottuisi ja rakastuisi jos on itselle luonteeltaan sopiva, mutta entäs sitten kun töissä/harrastuksissa tapaakin sellaisen joka saa sukat vipattamaan? Minä en ole tyytynyt vetovoiman puolella (johon liittyy se miltä toinen näyttää minun silmään) vähään, minusta se olisi loukkaus kumppaniakin kohtaan. Ja oma ukkoni on semmonen möhömahainen nallekarhu, mutta on minun silmään viehättävä :D
terkuin: hoikka, selluperseinen nainen joka kokee olevansa miehensä silmissä viehättävä, ja jolta ei ole se millään lailla pois, etten jonkun toisen miehen silmään olisi viehättävä. Ymmärrän kyllä että makuja on monia.- selitäpä?
Miksi jotkut haluavat seksisuhteen muttei muuta?
- Sanoo suoraan
selitäpä? kirjoitti:
Miksi jotkut haluavat seksisuhteen muttei muuta?
Kuka väittää, ettei halua?
Jos joku ei halua 'muuta' SINUN kanssa, ei se välttämättä tarkoita sitä, etteikö tuo ihminen voisi unelmoida perheestä/rakkaudesta/muusta.
Joskus realiliteetit vain ovat sellaiset, että on kannattavaa huolehtia tarpeistaan edes osittain.
Jännä huomata, kuinka monet ihmiset kuvaavat koko ympäröivää mailmaa vain heidän oman kokemuspintansa mukaisena.
- Etsilleen..
Luetun ymmärrys näytti olevan monella hukassa, mutta samapa tuo.
Tässä esimerkkiä, eli nainen antoi ymmärtää tätä..
http://www.thefinertouch.com/images/Cellulite_image.png
Ja olikin tätä..
http://www.celluliteprogram.info/wp-content/plugins/WPRobot3/images/7e559_cellulite_3829372001_4556c0920e.jpg
Kesällähän tätä ongelmaa ei ole, eli vähäisempi pukeutuminen kertoo mitä odottaa, mutta talvella ei tosiaan tiedä mitä sieltä paketista löytyy.
Muutamista kommenteista tuli tosiaan mieleen, että monikohan näistä "tutustutaan ensin kaikessa rauhassa" naisista ovat juuri niitä, jotka käyttävät tukisukkahousuja tai vastaavia virityksiä, jotta näyttävät paremmalta ja sitten kun mies ei kehtaa pistää enää poikki, niin paljastetaan totuus.
Miltä naisista tuntuisi jos mies olit timmin ja treenatun näköinen ja riisuuntuessaan sieltä tipahtaisikin makkarat kalun eteen.. tai jos pelivehkeet olisivatkin liian pienet.. eikun sori, siitähän naiset jatkuvasti täällä moittivat, että on sattunut liian pienimunainen mies, kärsikääpä heidän kanssa sitten ;)- niinunaanuli
"Antoi ymmärtää" Miten hän antoi ymmärtää? Kantoiko hän lappua, jossa luki "Vartaloni on samanlainen kuin sporttimalleilla"? Olisiko hänellä sen sijaan pitänyt olla kyltti jossa lukee "Vaikka vaatteet päällä olenkin tosi hyvännäköinen, on minulla selluliittia"?
Aloittajan kannattaisi nyt vain hyväksyä se, että harva meistä näyttää samalta kuin lehtien fotoshopatut mallit. Se, että vaatteiden alta paljastuu makkaroita tai selluliittia ei ole mikään petos - ellei sitten käytössä ole jotain aivan ihmeellisiä tukiliivejä - vaan aika normaalia. Sellaisia me ihmiset olemme. Enminä ainakaan koe huijanneeni poikaystävääni, vaikka selluliittini paljastuvat vasta vaatteiden poisoton jälkeen. Pikemminkin pitäisin häntä vähän yksinkertaisena, jos urheilullisen naisen selluliitit olisivat häntä järkyttäneet.
Jos haluat olla varma siitä, ettei naisellasi ole selluliittia, kannattaa varmaankin mennä etsimään kumppania uimahalliin. Varmuuden vuoksi voi vielä pyrkiä puristelemaan potentiaalisten ehdokkaiden reisiä, että piileväkin muhkuraisuus paljastuisi. :) Olisihan se ikävää, jos takaapäin tuupatessa sen bikinitytön takamus paljastuisikin selluliittiseksi. - läskiämmä
Voihan vittu sun kanssas!
Mun entinen mies oli hoikka ja saunassa sen näin, kun sen perse ihan velttona roikkui. Jätkä oli ennen jopa hiukan urheillut, muttei sitten moneen vuoteen mitään. Oksetti, enkä halunnut sitä miestä enää.
Mieluummin sellun pullea kuin roikku - irish coffee
Pakko myöntää, ymmärrän aloittajan pointin vaikka se näköjään saakin melko monet provosoitumaan. Idea ei ole lihavien tai selluliitin omaavien haukkuminen, vaan jonkin toisen esittäminen (ja näin ollen ei ehkä hyväksy edes itse itseään..?).
Pintaahan jokaisen suhteen alussa arvioidaan kun ei paremmin tunne, joten kyllä minä itsekin pettyisin jos toinen paljastuukin joksikin muuksi kuin mitä vaatteet lupailivat. Esim. miehet hankkivat paidan alle hartiatoppaukset ja korsetin niin yllättäen 20kg ylipainoa omaavasta saadaankin luotua urheilija, näin kärjistettynä. Samaan kategoriaan kuuluvat nykyisin myös nämä feikkiripset, kynnet, hiukset, rusketukset, topatut rintaliivit, muotoilevat alushousut etc. Aikoinaan myös meikki ja hiusvärit olisivat kuuluneet tähän, mutta nykyisin molemmat ovat jo niin arkipäiväistyneet ettei sitä edes ajatella niin paljoa.
Tämän viestin tarkoitus sitten ei ole sanoa, että kaikkien tulisi kulkea meikittä tuulipuvuilla hiirenhäntä hulmuten! Joku mainitse, että todellisuudessa ihmiset eivät näytä photoshopatuilta malleilta ja tämä pitää paikkaansa, enkä usko (tai ainakin toivon..) että kukaan todellisuussa kuvittelisi näiden olevan aitoja. Joten miksi ensimmäisessä lauseesa täytyy haukkua tällaista epäaitoa täydellisyyttä ja heti seuraavassa pyritään kuitenkin itse tähän samaan?
Omia parhaita puoliaan saa aina korostaa ja huonoja häivyttää, mutta en vain käsitä miksi pitää luoda jotain mitä ei ole oikeasti olemassakaan. Kyllä minä tiedän itsekin olevani tällainen tissiton laihanläski selluperse, mutta näiden peittämisen sijaan keskitynkin korostamaan pitkiä sääriä, kapeaa vyötäröä ja muuten sopusuhtaista vartaloa. - hoijpohi
irish coffee kirjoitti:
Pakko myöntää, ymmärrän aloittajan pointin vaikka se näköjään saakin melko monet provosoitumaan. Idea ei ole lihavien tai selluliitin omaavien haukkuminen, vaan jonkin toisen esittäminen (ja näin ollen ei ehkä hyväksy edes itse itseään..?).
Pintaahan jokaisen suhteen alussa arvioidaan kun ei paremmin tunne, joten kyllä minä itsekin pettyisin jos toinen paljastuukin joksikin muuksi kuin mitä vaatteet lupailivat. Esim. miehet hankkivat paidan alle hartiatoppaukset ja korsetin niin yllättäen 20kg ylipainoa omaavasta saadaankin luotua urheilija, näin kärjistettynä. Samaan kategoriaan kuuluvat nykyisin myös nämä feikkiripset, kynnet, hiukset, rusketukset, topatut rintaliivit, muotoilevat alushousut etc. Aikoinaan myös meikki ja hiusvärit olisivat kuuluneet tähän, mutta nykyisin molemmat ovat jo niin arkipäiväistyneet ettei sitä edes ajatella niin paljoa.
Tämän viestin tarkoitus sitten ei ole sanoa, että kaikkien tulisi kulkea meikittä tuulipuvuilla hiirenhäntä hulmuten! Joku mainitse, että todellisuudessa ihmiset eivät näytä photoshopatuilta malleilta ja tämä pitää paikkaansa, enkä usko (tai ainakin toivon..) että kukaan todellisuussa kuvittelisi näiden olevan aitoja. Joten miksi ensimmäisessä lauseesa täytyy haukkua tällaista epäaitoa täydellisyyttä ja heti seuraavassa pyritään kuitenkin itse tähän samaan?
Omia parhaita puoliaan saa aina korostaa ja huonoja häivyttää, mutta en vain käsitä miksi pitää luoda jotain mitä ei ole oikeasti olemassakaan. Kyllä minä tiedän itsekin olevani tällainen tissiton laihanläski selluperse, mutta näiden peittämisen sijaan keskitynkin korostamaan pitkiä sääriä, kapeaa vyötäröä ja muuten sopusuhtaista vartaloa.Nyt on pakko kysyä: kuinka sitä oikein pitäisi pukeutua, ettei valheellisesti peittelisi selluliittiaan? Jättää housut kotiin vai?
- Hohhoojaajaa
hoijpohi kirjoitti:
Nyt on pakko kysyä: kuinka sitä oikein pitäisi pukeutua, ettei valheellisesti peittelisi selluliittiaan? Jättää housut kotiin vai?
Sama kysymys nousi minullekin mieleen. Mitä "huijaamiseen" tuleen, niin kyllähän nuo topatut rintaliivit ja tukisukkahousut painivat vähän eri sarjassa sellun peittämisen kanssa - miten ylipäänsä VOI näillä keleillä pukeutua niin, että selluliittinen iho olisi heti havaittavissa??
Tämän kirjoittajan logiikalla ilmeisesti ainoa oikea paikka treffeille näyttäisi olevan uimaranta - ja nimenomaan nakuranta. Eihän sitä tiedä, millainen prinssinakki kätkeytyykään speedojen alle, ja voivat pikkubikinitkin peittää roikkuvat häpyhuulet tai nuupahtaneet tissit. Iik, se se vasta onkin kumppanikandidaatin petkuttamista!! - irish coffee
hoijpohi kirjoitti:
Nyt on pakko kysyä: kuinka sitä oikein pitäisi pukeutua, ettei valheellisesti peittelisi selluliittiaan? Jättää housut kotiin vai?
No vaikka niin jos siltä tuntuu.
.. Tosin itse kyllä suosittelisin ihan normaaleja vaatteita jos ei jäätymiä halua. Ei selluliittia tarvitse sen suuremmin peitellä tai näytellä, monilla naisilla tätä on jo luonnostaan ilman ylipainoakin. Miksi selluliitista pitää tehdä niin suuri asia, että sen vuoksi hankkii jotkin ihmeen puristavat housut ja kursii koko kehonsa näillä kasaan? Miksi monet pohtivat, kehtaavatko he mennä rannalle bikineissä kun on sellua ja läskiä? Tästä on turha syyttää mediaa ja yleisiä kauneuskäsityksiä, sillä vaikka ne pyrkivat muovaamaan ihmisen mieltä niin jokainen tekee päätöksensä ihan itse.
Esim. Aloittajan tapauksessa nainen oli laihduttanut huomattavasti ja ymmärtämäni mukaan selluliittia ja löysää ihoa löytyi ja paljon. Nämä piilottaakseen nainen oli käyttänyt tukiliiviä ja sen päälle laittoi vain tiukan paidan ja farkut. Lopputuloksena oli täydellinen kroppa - mutta vain vaatteet päällä. Mies innostuu, mutta joutuukin huomaamaan että koko keho oli vain illuusio ja pettyy. Toisin olisi voinut käydä, jos nainen olisi alunperin pukeutunut omalle keholleen istuviin vaatteisiin, korostanut parhaita kohtiaan ja jättänyt tukihousut kotiin ja mennyt näin ulos: mies näkee että keho ei ole aivan täydellinen eikä näin ollen edes aseta mitään mahdottomia haaveita.
Jokaisesta löytyy niitä virheitä, joten kyllä se on melko turha täydellistä esittää jos tietää itsekin ettei sitä ole. Mieluummin vain hyväksyy tilanteen ja etsii kumppanin joka ajattelee samoin. irish coffee kirjoitti:
No vaikka niin jos siltä tuntuu.
.. Tosin itse kyllä suosittelisin ihan normaaleja vaatteita jos ei jäätymiä halua. Ei selluliittia tarvitse sen suuremmin peitellä tai näytellä, monilla naisilla tätä on jo luonnostaan ilman ylipainoakin. Miksi selluliitista pitää tehdä niin suuri asia, että sen vuoksi hankkii jotkin ihmeen puristavat housut ja kursii koko kehonsa näillä kasaan? Miksi monet pohtivat, kehtaavatko he mennä rannalle bikineissä kun on sellua ja läskiä? Tästä on turha syyttää mediaa ja yleisiä kauneuskäsityksiä, sillä vaikka ne pyrkivat muovaamaan ihmisen mieltä niin jokainen tekee päätöksensä ihan itse.
Esim. Aloittajan tapauksessa nainen oli laihduttanut huomattavasti ja ymmärtämäni mukaan selluliittia ja löysää ihoa löytyi ja paljon. Nämä piilottaakseen nainen oli käyttänyt tukiliiviä ja sen päälle laittoi vain tiukan paidan ja farkut. Lopputuloksena oli täydellinen kroppa - mutta vain vaatteet päällä. Mies innostuu, mutta joutuukin huomaamaan että koko keho oli vain illuusio ja pettyy. Toisin olisi voinut käydä, jos nainen olisi alunperin pukeutunut omalle keholleen istuviin vaatteisiin, korostanut parhaita kohtiaan ja jättänyt tukihousut kotiin ja mennyt näin ulos: mies näkee että keho ei ole aivan täydellinen eikä näin ollen edes aseta mitään mahdottomia haaveita.
Jokaisesta löytyy niitä virheitä, joten kyllä se on melko turha täydellistä esittää jos tietää itsekin ettei sitä ole. Mieluummin vain hyväksyy tilanteen ja etsii kumppanin joka ajattelee samoin.Mä missasin kohdan missä puhuttiin tukiliivistä...
Hmm, ettei vaan aloittaja yrittäisi kehittää provoaan paremmaksi ;-)- irish coffee
simasuuneiti kirjoitti:
Mä missasin kohdan missä puhuttiin tukiliivistä...
Hmm, ettei vaan aloittaja yrittäisi kehittää provoaan paremmaksi ;-)Kai naisen oli pakko sellaista käyttää jotta saisi kropan näyttämään hyvältä tiukassa paidassa? En sitten tiedä onko tukiliivi oikea termi, mutta ei se iho nyt luonnostaan voi yhden neuleen avulla muotoutua uudelleen.
Ja ei, en ole aloittaja, tällä nickillä kirjoittanut aiemminkin eri aiheisiin. Provoamisesta en sitten tiedä... - jenna^^
hoijpohi kirjoitti:
Nyt on pakko kysyä: kuinka sitä oikein pitäisi pukeutua, ettei valheellisesti peittelisi selluliittiaan? Jättää housut kotiin vai?
nii vai pitäskö heti ensi tapaamisella kertoa missä ja kuinka paljon selluliittia on :D ai että on taas tyhmä mies joka tämänkin on aloittanut, voi kumpa miehet olisiva olleet niitä jotka synnyttää niin kuinka olisi asian laita sitten sen ulkonäön suhteen???
- Sanoo suoraan
läskiämmä kirjoitti:
Voihan vittu sun kanssas!
Mun entinen mies oli hoikka ja saunassa sen näin, kun sen perse ihan velttona roikkui. Jätkä oli ennen jopa hiukan urheillut, muttei sitten moneen vuoteen mitään. Oksetti, enkä halunnut sitä miestä enää.
Mieluummin sellun pullea kuin roikkuKatsoitko vokottelevasti sekunnin ja ajattelit sillä saada vehkeet pystyyn =)
Kaveriakin oli kuulema vietnamilainen hierojatyttö kerran sipaissut palleista ja sitten käynyt sättimään, kun ei sillä edes seissyt
:D - 13+11
jenna^^ kirjoitti:
nii vai pitäskö heti ensi tapaamisella kertoa missä ja kuinka paljon selluliittia on :D ai että on taas tyhmä mies joka tämänkin on aloittanut, voi kumpa miehet olisiva olleet niitä jotka synnyttää niin kuinka olisi asian laita sitten sen ulkonäön suhteen???
Mä ainakin meen jatkossa perse paljaana treffeille ettei mikään jää salaan.. Ja netissä treffejä etsivän kannattais laittaa ittestään alastonkuvia mahdollisimman epäedullisissa asennoissa jotta miehet varmasti näkevät ne pahimmat puolet.. ettei vaan se mies tunne oloaan petetyksi..
- Näinhän se vaan on
Olin lapsena ja varhaisteininä alipainoinen, vaikka söin hyvin. Saavutin normaali painon vasta noin kaksikymppisenä ja olen kolmikymppiseen asti pysynyt jatkuvasti normaalipainoisena.
En ole koskaan laihduttanut ja olen harrastanut liikuntaa noin 2 kertaa viikossa. En siis paljon, mutta en pelkästään makaa sohvallakaan.
Selluliittiä minulla on ollut niin kauan kuin naisellinen kroppani on muodostunut. Eli niinkuin moni on todennut, aikuisen naisen kehoon selluliitti yleensä kuuluu. Samalla tavalla kuin karvoitus kainaloissa ja siellä.
Pointti: löysää ja selluliittistä ihoa on muissa muillakin kuin ilmaan liikuntaa paljon laihduttaneilla. En kyllä ymmärrä, että kuinka joku voi laihtua yli 10 kg ilman liikuntaa.
On oikeasti välillä hyvä kyseenalaistaa se, että onko meidän kauneusihanteet enää terveitä tai realistisella pohjalla.
Jos tykkää rasvattomasta ja lihaksikkaasta kropasta sekä kireistä reistä, niin voi harkita mieslempeä."Jos tykkää rasvattomasta ja lihaksikkaasta kropasta sekä kireistä reistä, niin voi harkita mieslempeä."
Aivan huippu kommentti!
- Voi teitä..
Kylläpä olisi tämäkin keskustelu toisella tasolla, jos olisi moitittu miehiä.. mutta tätähän tämä suoli24 on ;)
Myönnän, että vikaa oli minussakin, sillä en nyt muista ulkoa montako kymmentä naista on ollut (ikähaitari ehkä 18-30), mutta noin pahasti en ole retkuun mennyt ulkonäön suhteen ja aika monen kanssa on tullut otettua joskus uusiksikin.
Ja vaikka osa provosoituu aivan suotta, niin sellaisen huomion voisin oikeastaan vähän aihetta sivuten lisätä, että sinkkunaiset näyttävät panostavan tuohon ulkonäköönsä huomattavasti enemmän kuin varatut naiset ja tämä on varmaan muuten yksi syy, miksi minäkin olen enimmäkseen niitä varattuja hetken seuraksi iskenyt. He eivät yritä peitellä ja ovat enempi oma itsensä, eivätkä jää myöskään roikkumaan.- Ja mitä vielä....
No, mitenkäs miehet! Panostavatko varatut miehet ulkonäköönsä enemmän vai vähemmän kuin sinkkumiehet....Kysyn vaan. Kyllä olet tyhjä ja on sinulla vaikea elämä....
- moiiiiiiiiiii
Täällä yksi sinkkutyttö/nainen whatever you wanna call it. Minun pukeutumiseni ja laittautumiseni ylipäätään ei riipu tippaakaan siitä että onko minulla poikaystävää vai ei. Ainut feikki asia minussa onnnnnnnnnnnnnn... hiusväri ja ripsari. Wohou! Ja aloittajaa ymmärrän kyllä varsin hyvin (en tosin tuota letkautusta että "ihmettelin miksi niin håttis muija on sinkku, mutta selvisihän sekin sitten.) En vaan tajua naisia jotka feikkaavat ulkonäkönsä. On ties mitä feikkirusketusta, muotoilevia alusasuja, naama meikattu kaikilla maailman meikeillä, hiustenpidennykset, topatut rintsikat ja lista jatkuu jatkumistaan... Ja sitten naturellina ollaan ihan suohirviön näköisiä. Mieluummin olen aina luonnollinen niin eipä tule jätkilleni mitään shokkeja kun näkevät aidon minäni (eli silloin kun pesen vähäiset ripsarini veke.) Niin että sillai. PS. Hyvin oon kelvannu, hehe.
- au natural
moiiiiiiiiiii kirjoitti:

Joo, mutta mikä on sallittua feikkaamista. Itselläni feikkiä on ainoastaan säärikarvojen ja kainalokarvojen poisto. Siinä petän kyllä miehiä aika rajusti, sillä muuten olen todella hottis daami, mutta säärikarvat on paksut ja tummat kuin rautalanka. Olen hoikka, lihaksikas, muodokas ja lähes selluliititon luonnonbrunette, mutta ne säärikarvat...ne karvat...Jätän ne aina välillä kiusallani ajamatta =D..
- egoisti
Ja taas todistettiin kuinka pieni onkaan miesten ego.
- Joopa joo
No just. Kyl on taas jollain huonosti asiat.
- mk
Olisit vain ihan rauhassa naidapaukauttanut ja olisit voinut saada hyvät kyydit ja sitten seurustelun vakiinnuttua houkutellut naisen punttisalille ja liikunnna riemuihin niin hyvä tulee. Itsekkin nuorempana iana tilaisuuden tullen naida paukattanut mutta kun puolisoa itselleen kattelee niin pitää vähän ulkomuotoja kattelella mutta muuten kauniilta naisilta jolla kroppa vähän tupsahtanut saa hyvät kyydit sängyssä ja ei noi pinnallinen pidä olla jos muuten synkkaa.
- Sanoo suoraan
Toi on hyvä!
Kun kutkuttaa, niin silmät kiinni vaan ja sinne pehmeeseen =)
Itse käytän samaa. Monesti sanonkin 'tästä sitä saa tukevan otteen', ja mikä hulluinta, jotkut tytöt oikein tykkää siitä.
Ironista on se kun pullerot alkaa puhumaan seurustelusta. Silloin yleensä käännän keskustelun ryhmän perustamiseen, kun on tuo emäntäkin sen verran pullee, että riittäshän tuosta kaverillekin.
LOL
- Pampuliiinukka
Aikoinaan hiukan kadehdin erästä työtoveriani, joka oli hyvin hoikka ja jonka yllä vaatteet näyttivät todella hyvältä. Kerran meillä sitten oli koulutustilaisuuden yhteydessä sauna, ja näin hänet ilman vaatteita. Enpä enää kadehtinut - alastomana hän oli suorastaan säälittävän luiseva (hän oli ns. luontojaan laiha, eli kyse ei ollut anoreksiasta tms.). Olin silloin erittäin tyytyväinen muutaman ylikilon omaavaan kroppaani.
- asdfgshdfh
Otapa poju viagraa, jos nainen alasti jänskättää liikaa.
Jos nainenkaan ei yrittänyt mitään, niin ehkä et ollut hänestä houkuttava. - markkumöke.
Heh. Joko olet vajaaälyinen tai viestisi on provo.
Ei saatana, ei kai kukaan voi olla noin tyhmä?- virmanpiikkiin
eniten vituttaa jotta nyt kaikki miehet tätä lukeneiden naisten mielestä tuollaisia.... ehei EN MINÄ!
- mökmök
virmanpiikkiin kirjoitti:
eniten vituttaa jotta nyt kaikki miehet tätä lukeneiden naisten mielestä tuollaisia.... ehei EN MINÄ!
joillain ei ole varaa valita..
no just.... pikkasenko pinnallista taas. mistäköhän olet päähäsi saanut että nainen HUIJASI sinua pukeutumisellaan? miten olisi pitänyt pukeutua sitten??? varmaan näh toivoi että et olisi pinnallinen, eikä näinollen ole väliä mitä siellä vaatteiden alla on. oletko itse täydellinen? kaikki tuumalleen kohdallaan? mitä jos sinulle tultaisiin sanomaan, että miksi pukeudut noin, kun ei sun se ja se näy sitten? ja jospa se laihduttaminen on ollut hänelle esim. sairauden takia pakollinen ja jospa hänetä ei kukaan ole neuvonut asiassa. onko tullut mieleen? eipä se onni ole niistä kiloista, tai kilojen jälkeisistä roikuista kiinni. onhan se toki kiva jos on täydellisiä ihmisiä, mutta paljosta voi jäädä paitsioon jos pelkkää ulkonäköä tuijottaa. seksikkyyskin on ihan oikeasti siellä korvien välissä ja asenteessa, ei löllöissä. Itse tapasin sokkotreffeillä nykyisen miehen, kuvan vain olin nähnyt, sekin hartioista ylöspäin. koskaan en ole ylipainoisesta masukkaasta miehestä innostunut, mutta kuinkas kävi; kolahti ensi näkemältä. ja ne oli ne silmät, ei se massu...
- Tavallistahan tuo
No ihminen nyt sattuu olemaan aika visuaalinen eläin, varsinkin miehet. Mitä ihmeteltävää tuossa viestissä nyt muka on? Täysin luonnollista niin ihmisille kuin muillekin eläimille, että kaikki vastakkaisen sukupuolen edustajat vain ei herätä seksuaalisia haluja.
Oikeastaan se voi olla aika kovakin paikka. Eräs entinen naisystäväni oli juurikin sellainen, että pidin häntä muuten kaikinpuolin mukavana ihmisenä, huumorintajuisena ja suhteellisen älykkäänä. Valitettavasti hän ei juurikaan herättänyt seksuaalisia halujani, ja tuntui usein siltä, että harrastin seksiä enimmäkseen sen takia että häntä himotti.
Ei saisi olla pinnallinen, enkä mielestäni olekaan, sillä ehdin seurustella hänen kanssaa hyvän aikaa, mutta kun seksi ei sytytä niin suhteesta muodostui väkisinkin enemmän sellainen kaverisuhde ajan kanssa.
Eihän se paneminen tietenkään pakollista ole, ja aina voi heittää hanskaan, mutta ikävämpi homma sitten jos toinen osapuoli sitä seksiä kuitenkin haluaa.
Eli suhteet missä toista osapuolta kohtaan ei ole seksuaalisia haluja mutta muuten synkkaa ovat luotuja kaverisuhteiksi. Ne eivät vain toimi seurustelusuhteina jos vain toinen osapuoli on seksuaalisesti aktiivinen.
Parempi lopettaa heti alkuun kun alkaa käymään vieraissa.- niinpä.
Pelimiehet taas haluavat pelkkää seksiä, eivätkä halua tutustua henkisesti. Niinkin voi käydä. :( Lopulta eivät halua seksiäkään, koska muut naiset kiinnostavat enemmän, uudet.
Olen erittäin "visuaalinen" naisena, turha omia sitä miesten ominaisuudeksi. Kaikki kuitenkin vanhenevat, miehetkin.
- seuraavalla kerralla
Ei olisi kannattanut mennä saunaan vaan makuuhuoneeseen, koska pimeässä kaikki naiset on samannäköisiä kaikki yhtä kauniita...
- Sanoo suoraan
Rumia naisia ei ole olemassakaan. On vain liian vähän vodkaa!
- Woihkic
Huh, sulla on ollut sitten todella järkyttävä ja pelottava ellei suorastaan traumaattinen kokemus sievässä, ihanassa elämässäsi! Otan osaa. Voin vain vaivoin kuvitella roikkuvanahkaisen naisen istumaan sinun täydellisen timmin ja u-p-e-a-n kroppasi viereen saunan lauteille. Arrrgh! Tekee pahaa ihan fyysisesti. Onneksi en ole ikinäkoskaanmilloinkaan törmännyt kaltaiseesi. Ihan vain sen vuoksi, kun en mitenkään osaisi sanoa niitä riittävän lohduttavia ja muutenkin auttavia sanoja sinulle. Sinuna harkitsisin pitkäkestoista terapiaa.
- 16+12
mä tunnen kans sellasen naise joka oli maailman paras herkkuperse ja sit kun näin sen alasti niin jäi kahteen työntöön ja sit enää en halunnut tavata tätä nahkaläjää.
- u.uhh
Niinkö nopeesti laukesit. Uuuh, mikä panomies oletkaan!!!!! Pari työntöä ja se siitä.
- Sun kannattas
keskustella luattamuksellisesti erektio-ongelmistasi lääkärin kanssa. Aika moni mies piilottelee moista ongelmaa ihan suotta.
- Uskomaton sälli
Voi sinua Pelle, jos ei mukava ihminen sinulle kelpaa, vaan katselet makkaroitakin, joita varmaan on usealla miehelläkin, ehkä sinullakin, niin sanoisinkos, voi viittävä tekopyhäisyys. Sinun on parempi olla ilman naista ja miestä, joten nauti itsestäsi. Mukavan luonteen naisen löytäminen ei ole niin helppoa. Yhden illan suhteita kyllä löytyy. Äläkä tästä lähtien vie edes kotiisi ketään, jolta et ole kysynyt strategisia mittoja, ja sattuukos olemaan lihaa luiden ympärillä.
Joten nussi itseäsi. - luomua vaan..
Mitä tässä on tullut seurailtua kesälläkin. Jopa monet nuoret missinaiset tv-ssä esiintyessään ovat niin topatut rinnoistaan, mutta huomasin eräässä kesälähetyksessä kun ei ollut rintsikoita täysin riippuvat...
- Elämän realiteetit
They come in all shapes, sizes and forms. Näin on ja on aina ollut. Ongelma on sinun korviesi välissä, ei naisissa tai heidän rinnoissaan.
- Aivoton!!
Oletko homo, kun et hyväksy tosiasioita naisen kropassa?
Monilla naisilla, myös kovaa liikunnallista treeniä harrastavilla, on selluliittiä. Se johtuu geeneistä ja hormooneista. Nämä naiset eivät voi asialle mitään. Luuletko tosiaan, että naiset itsekään nauttivat selluliitista?
Ei nainen huijaa ketään, jos pukeutuu kropalleen edullisella tavalla. Pitäisikö rinnassa kantaa kylttiä, jossa lukee "vaatteet päällä sexy, mutta alla selluliittinen iho!" ? Muistathan juosta karkuun minua ajoissa?!!!
Liikunta ei todellakaan poista selluliittiä kokonaan, mutta sen sijaan reisissä kasvavat lihakset saattavat saada aikaan sen, että selluliitti näyttää vieläkin muhkuraisemmalta, kun se työntyy paremmin esiin. Tiedän sen kovana treenaajana. Lisäksi syön terveellisesti ja vähärasvaisesti.
Et ole kasvanut miehenä aikuiseksi, kun kiinnität TODELLA pinnallisiin asiohin huomiota. Jos menisit selluliitittoman naisen kanssa naimisiin ja myöhemmin hänelle tulisi kauheat selluliitit, jättäisitkö hänet?
Ps. Oma mieheni ei todellakaan ole mikään urheilullisen miehen perikuva, mutta rakastan häntä silti aidosti. Ulkonäköön rakastuneilla ei ole pitkäaikaista tulevaisuutta parisuhteessa.
Hanki apua ongelmiisi.- lardass
Selluliitti johtuu hormoneista (yhdellä o-kirjaimella), mutta selluliittia muodostuu vain ylipainoisille naisille. Vai oletko nähnyt yhdelläkään kilpaurheilijalla sellua missään ruumiinosassa? Ai et? Ja ovatko urheilijat ylipainoisia? Ai eivät? Pitäisikö tästä päätellä jotain? Ai pitäisi? Ja voisitko vaikka aluksi lakata valehtelemasta, että olet "kova treenaaja"?
On niin helppo keksiä verukkeita sille, että on laiska läskimakkara. - BMI21 + selluliittia
lardass kirjoitti:
Selluliitti johtuu hormoneista (yhdellä o-kirjaimella), mutta selluliittia muodostuu vain ylipainoisille naisille. Vai oletko nähnyt yhdelläkään kilpaurheilijalla sellua missään ruumiinosassa? Ai et? Ja ovatko urheilijat ylipainoisia? Ai eivät? Pitäisikö tästä päätellä jotain? Ai pitäisi? Ja voisitko vaikka aluksi lakata valehtelemasta, että olet "kova treenaaja"?
On niin helppo keksiä verukkeita sille, että on laiska läskimakkara.Naiset tarvitsevat rasvaa kehoonsa naishormonien tuottamista varten. Ei hormoneja, ei kuukautiskiertoa, ei hedelmöitymistä, ei typeriä aloituksia suomi24:n keskustelupalstalla.
lardass kirjoitti:
Selluliitti johtuu hormoneista (yhdellä o-kirjaimella), mutta selluliittia muodostuu vain ylipainoisille naisille. Vai oletko nähnyt yhdelläkään kilpaurheilijalla sellua missään ruumiinosassa? Ai et? Ja ovatko urheilijat ylipainoisia? Ai eivät? Pitäisikö tästä päätellä jotain? Ai pitäisi? Ja voisitko vaikka aluksi lakata valehtelemasta, että olet "kova treenaaja"?
On niin helppo keksiä verukkeita sille, että on laiska läskimakkara.Kilpaurheiljijanaisten hormonitoiminta on usein pysähtynyt. Selluliitti liittyy estrogeenin tuotantoon ja kun naisen rasvaprosentti on riittävän alhainen niin hänen estrogeenin tuotantonsa vähenee merkittävästi.
Olisi aika outo vaatia tavallisilta naisilta huippu-urheilijoiden rasvattomuutta ja hormonitoiminnan pysähtymistä.
Mutta jatkakaa ihmeessä photoshopattujen kuvien katsomista. Ei se ole minulta pois - eikä yhdeltäkään muultakaan ihanalta, terveeltä naiselta.- .............
lardass kirjoitti:
Selluliitti johtuu hormoneista (yhdellä o-kirjaimella), mutta selluliittia muodostuu vain ylipainoisille naisille. Vai oletko nähnyt yhdelläkään kilpaurheilijalla sellua missään ruumiinosassa? Ai et? Ja ovatko urheilijat ylipainoisia? Ai eivät? Pitäisikö tästä päätellä jotain? Ai pitäisi? Ja voisitko vaikka aluksi lakata valehtelemasta, että olet "kova treenaaja"?
On niin helppo keksiä verukkeita sille, että on laiska läskimakkara.Olen nähnyt monellakin urheilijalla sellua...
- oioioioeer
Täällä ne naiset taas vetää herneen nenäänsä ja toisessa keskustelussa onkin sitten keskustelu siitä kuinka läskit miehet jne ei sytytä.
Sitten miehet ovatkin pinnallisia ja ties mitä. Suosittelen peiliin katomista jokaiselle- huoh...
Opettelehan lukemaan, jooko? ;)
Aloituksessahan ei ollut kyse ylipainosta, vaan selluliitista, jota voi olla naisella kuin naisella ihan kokoon katsomatta. - 32432
huoh... kirjoitti:
Opettelehan lukemaan, jooko? ;)
Aloituksessahan ei ollut kyse ylipainosta, vaan selluliitista, jota voi olla naisella kuin naisella ihan kokoon katsomatta.Opettelehan lukemaan, jooko? ;)
Aloituksessahan ei ollut kyse ylipainosta, vaan selluliitista, jota voi olla naisella kuin naisella ihan kokoon katsomatta.
Hetkonen? Missäs vaiheessä minä puhuin ylipainosta? Käsittääkseni puhuin ihan toisesta keskustelusta. Sun olisi varmaan syytä opetella lukemaan. :)
Missasit viestini pointin aivan täysin ja keskityit ihan väärään asiaan. Kyllä selluliittia voi olla ilman ylipainoakin, en ole missään vaiheessa sitä kiistänyt?
Mua vaan kummastuttaa tää tyyli tulla aina moralisoimaan kaikkea, sitten itse puhutaan toisessa keskustelussa aivan samalla tavalla. Jatkakaa toki jeesustelua jos siltä tuntuu. - Näin se on
Lihavuuteen voi vaikuttaa, mutta sellu on vähän niin kuin kalju miehellä = hormoneista ja perimästä kiinni.
- Alfa__
Aloittaja sortui aika amatöörimaiseen virheeseen; tosimies skannaa röntgenkatseellaan allit ja selluseireenit, vaikka peittona olisikin mitä tahansa vaatekappaletta.
Vakavemmin: mojovasti ylipainoisen laihdutus on lähes mahdoton tehtävä. Vaikka kuinka liikkuisi ja treenaisi, on ylisuuri nahka useimmiten palkintona. Ei tarvitse seurata kuin pari jenkkirealitya aiheesta, niin voi huomata kuinka suurin osa 150-kiloisista donatiinoista läpikäy nahankiristyksen saavutettuaan ihmisen mitat.
Mitä me tästä opimme? Älkää päästäkö itseänne virtahevoiksi, rakkaat naiset. Mikään ei ole kuvottavampaa kuin ihrainen nainen.
Ja kaikille femakoille jo etukäteen - en ole itse kaljamahainen mies. Ja kyllä, minulla on fiksu ja kaunis puoliso, toisin kuin teillä.- au natural
Hih... en usko.
- Miehen näkökulmasta
Aloittaja vaikuttaa melko pienimunaiselle pintapellelle.
Oikeestaan säälittävän oloinen.
Epäilee reppana daaminsa menettävän itseluottamuksensa sanojensa takia, eikä uskaltaudu edes suhteeseen ihmisen kanssa, joka ei tismalleen vastaa ihannettaan painoindeksistään, naurettava.
Mikä muutoin saa aloittajan uskomaan että tuo yövieraansa moisesta olisi itselleen miestä ollut hakemassa? Miehet on kai edelleen miehiä,,, tekoja ja sanoja myöten. - anneli...
Juu, suurimmalla osalla naisia on alleja, jenkkakahvoja ja selluliittiä,minulla roikkuvat tissitkin, mitä sitä kieltämään...
Kun lähden hurvittelemaan, tuuppaan korseletin päälle, sillä muhkurat hieman oikenee ja juu, se nostaa itsetuntoa ja innostun hymyilemään ja flirttamaan, siis hauskaa pitämään;-))
Mutta, kyllä vähän nolottaa seisoa tyrkkyrivissä kun ukot kulkee edestakaisin valkaten huom. tanssikaveria, katseen kulkiessa päästä varpaisiin...luulis tanssitaidon olevan kuitenkin ...niin joo...putkiaivot....;-)
Minä pongailen ukoista hymyä ja iloista mieltä, kroppa kun kroppa tulee niiden mukana;-))
No minä olen sinut muhkuroideni kanssa ja koskaan ei oo saunakaverit heittäneet pihalle;-)) - Oletpa pinnallinen
Ai luuletko, että naiset laihduttavat pääosin miesten takia? Kyllä se tärkein syy monilla on oma terveys ja ulkonäkö oman itsensä takia eikä miesten takia. Ja pukeutuminenkin tapahtuu sen mukaisesti, miltä itsestä tuntuu eli minkälaisissa vaatteissa viihtyy ja on hyvä olla. Pitäisikö pukeutua makkarat paljastaviin T-paitoihin, ettei miehille vain tule vääränlaista kuvaa naisen vartalosta. Vai huijausta! Onpa paksu juttu.
Kuinka moni mies muka laihduttaa näyttääkseen hyvältä naisen silmissä, hehheh. Kyllä niitä kaljamahoja on pilvin pimein eivätkä miehet edes osaa pukeutumisella peittää sitä mitenkään. Jos ne makkarat ovat este, niin etpä ole henkisesti kovin fiksu ihminen. Kemiat kohtaavat, jos kohtaavat - olipa makkaroita tai ei.- Sanoo suoraan
Minä laihduttaisin naisen takia, tai vaikka jos nainen pyytäisi.
Rakkaus on minulle tärkeämpää kuin tv, makkara ja kalja yhteensä.
voi herrajumala. aloittaja voi tosiaan vetään vitun päähän. onnellisena et tule elämään, ja toivottavasti tajuat joku päivä ettet ole täydellinen niinkun luulet. hyi.
tosiaan suosittlen siirtymistä miehiin kun et hyväksy naisessa kuin pornomallin alla vaatteiden.
- N
Mene nudistirannalle ettimään nainen niin ei tule yllätyksiä
- selluliittipomo
Minulla on selluliitia niin paljon että perustin oman selluliittitehtaan, sitä tulee nyt kahdelta hihnalta kolmessa vuorossa.
- Sanoo suoraan
Selluliitistä pääsee eroon, kun ottaa kolmen viikon ryyppyputken.
Sinä aikana selluliitti ja lapset on lähtenyt.
Mä kirjotan,ennen kun luen muut kommentit.
Kysymys ,,onko sinulla lasit ja jos on niin vahvuus?
Jos ei niin onko koskaan ennen sattunut kohdallesi hoikka ? tukevahko ? nainen . Vaatteet päällä??
Outoo siinäsuhteessa että hän oli kiva!!! (olitko sinä) ?
Ja se että kuvailemasi "järkytys" johtuu siitä että odotit täydellistä vartaloa,ja mites kävi,,ouu (ei aina saa mitä haluu)
Paitsi mä!!!
Mikä tässä oli opetus??
Ei mikää!!! olipas "vaatteet tekevät MIEHEN" räkättää!!! :)
Älä sure ,mut kato seuraavalla kerralla tarkemmin,,,,mua todella naurattaa,,siis jos tollasesta tänne laittaa ketjun,niin täytyyhän kundilla olla aikas suuret odotukset NAISISTA!!!!!!!!!
Eli jäät yksin,tai sit sut ottaa,,,,,hah
En tätä ees pahalla,,pienellä kyynisyydellä,,ja vahingonilosena.
Siis hullu saa olla mut ei tyhmä!!
Hymyillään kaikki ,,ei me olla pahoja ihmisiä ;)
Muistakaa lukea rivien välistä ;)- kokokokasdf
niin, oliko se sitten tämmöinen mitä ajattelin kommentista?
http://m.makemeheal.com/pictures/large/114150
Tämmöistä tämä elämä nytten on.- nainen.
Tuo on roikkuva nahka jäänyttä rasvakudosta, ei selluliitti! Selluliitti on takamuksessa esim hivenen kuoppainen iho.
- lisään että
nainen. kirjoitti:
Tuo on roikkuva nahka jäänyttä rasvakudosta, ei selluliitti! Selluliitti on takamuksessa esim hivenen kuoppainen iho.
Lisäksi en tiedä palautuuko kaikilla naisilla iho miten synnytyksen jälkeen.
- Mulla palautu
lisään että kirjoitti:
Lisäksi en tiedä palautuuko kaikilla naisilla iho miten synnytyksen jälkeen.
Joillain palautuu.
- TIÄKKÖ POIKA MITÄ?
Luulen vahvasti, jotta sää et ole naista ilkosillaan äitees jälkeen nähnykkään.
Järkytykses saatto johtua siitä, ettei käsityölehtesi liiteosiossa ollutkaan vaseliinia kintaasi kyytipojaksi.
Ja toisekseen,,pidä mielessäs, että ne parhaat pimpat voi jäädä naimati jos aina naamaa tuijotat.- Sanoo suoraan
Joskus on kyllä ihan kiva antaa nätille naamallekin, vaikka pimppa ei sit yhtään kiinnostas.
- ihana tytiseva misu
se on totta,ei kaikki miehet halua laihoja ruipeloita.kyllä misussa on oltava muhkuroita kankuissa sitä kun pamputtaa ihanasti tutisee.ja ei se haittaa jos tisuliinit vähän roikkuu kyllä ne voi suuhun ottaa mutusteltavaksi.ihanat pulleat naiset on seksikkäitä.älkää tytöt aliarvioiko itseänne,paljon on miehiä jotka teidät veisi että vikinä kuuluisi.turhaa itsensä mollaamista toinen tykkää tyttärerstä ja toinen tytön äidistä.pulleat misut on kysytympiä vapailla markkinoilla.laihat ovat kuulemma kärttysmpiä.mulla ei oo kuin kuulopuhe tietoo,kun tykkään lihavat pulleat naiset saa kovan erektion aikaan mut laihat ei sytytä mitään toimintaa aikaan edes aivoissa.
- entinen vaimo
Voi minua.
Just kun ajattelin aloittaa sen toisen elämän niin tähän selluliittiinkö se seksipuoli kaatuu. Ei mulla kyllä kovin paljon sellua ole mutta tarkemmassa syynissä näyttää kuin lippa vatsan alapuolella alkaisi kasvamaan. Ikääkin on jo ihan liikaa.
Mitenhän tarkkoja olisi vanhemmat miehet kumppanistaan. Vai meneekö aina halut jos kroppa ei miellytä.- eemeli tai vihtoriks
kuule kyllä niitä jenkuroita on naisessa oltava.pulleat kankut ja lihaa ja selua on oltava.masussa on oltava myös reisissä.eipähän tartte tyhjää kopasta.sulle on paljon miehiä jotka sut veis että vikinä kuuluu.koskaan ei ole ikää liikaa.mitä vanhempi reppu sitä paremmat eväät.älä murehdi.vaan haku päälle kyllä sulle on käyttöä montakymmentä vuotta.olis kiva sun kanssa meuhkata sängyssä.t hieroja eemeli.ottsit vaikka vihtoriksi.
- SweetBlond
Just just :) Noh eihän siin sit mitään jos ei miellytä! Voin kyllä kertoa että jos laihtuu huomattavasti ja jää löysää esim vatsan kohdille niin sitä ei urheilemalla aina saa pois. Minulle kävi näin ja lääkärikin sanoi että tuota ei poista kuin kirurgin veitsi....ja huvittuneena sanoi että sullahan on niin pieni ja nätti vartalo, että huoli pois :) Tosin minulla oli onnea, että on pieni vyötärö ja hyvät vatsalihakset huijjaavat liikanahkan näkymättömiin ja kroppani näyttää hyvälle. Tämä ongelma vaivaa vain minua itseäni. Jaloissa ei ole selluliittiä ja persettäni kehuttiin viimekis eilen...ja naamakin on nätti ja tukka blondi...niin silti olen sinkku ja huonompi kroppaiset ystäväni seurustelevat !!!
- think about it
I wonder why.....
- Nainen ei olekaan
seksiobjekti.
Pitihän se arvata, naisen ulkonäköä koskeva ketju.
Joukko puutteessa eläviä, vihaisia ja rumia feministejä räksyttämässä kuukautiskipujensa kourissa siitä kuinka tämän ketjun aloittaja on täysi sika. - luitu
ootpas tyhmä ukko ja varmaan ruma
- sisseks
hek,hek!
kai tämä oli provo? tämä taas ei ole.. tapasin kerran hyväkroppaisen kiihkeän miehen,mutta lyhyesti kerrottuna sillä ei seisonut! lienenkö ollut minä,kenet hän tapasi,mutta lopputulos oli sama :( Tais tulla aikas kovaa kyytii?
- anskuiini86
Hoikkuus ei tarkoita etteikö ole selluliittiä tai raskausarpia.
Niistä kärsii ihan samallatavalla ylipainoiset ja normaali että hoikatkin ihmiset sukupuoleen katsomatta. Voisin todeta tähän että tuskin sinunkaan kroppasi on täydellinen jos me naiset alettas ettimään miestän vehkeen koon mukaan niin voisin sanoa että aika hiljasta olis mies rintamalla koska täydellistä kun ei ole olemassa. Jokaisessa meissä on vikamme ja se joka katsoo vain pintaa ei tiedä hevonpaskan vertaa aidosta ihmisestä.
Miltä tuntuisi miehestä joka on pollea miestä että.. mutta nainen antaa rukkaset sori sulla on 3 rintakarvaa liian vähän eikä vehkeessäsikään ole pituutta riittämin.. siis mitä kumma on nykyajan ihmisten korvien välissä??! mitä?! - karmea näky
Oletko nähnyt mitän naurettavampaa kuin miehen, jolla on pitkät kalsarit jalassa?
Kyllä.
Miehen ilman niitä kalsareita. Keksitty juttuhan tämä, se kävi ilmi viimeistään siinä kohtaa kun sivuniccisi lisäsikin sinne vaatteiden alle myös "tukiliivit", kun unohdit ne alkuperäisestä versiosta.
Mutta ihan hyvä avaus siinä mielessä, että osoitti taas kuinka kauas yksinäiset miehet ovat ajautuneet siitä miltä normaali naisvartalo näyttää luonnossa ja kuinka photoshoppaus on vääristänyt heidän käsitystään todellisuudesta.- Iida Iso
Heh heh, mun mielestä se,jota haittaa toisen selluloidit ja vatsamakkarat, joutaakin suksimaan hiivatin kuuseen! Siinä vaiheessa, kun vaatteita aletaan riisumaan pois, pitäis olla herttisen yhdentekevää, mitä sieltä puseron alta paljastuu. Josko vaikka itse olitkin naiselle vielä suurempi järkytys? itsellä 4 raskaudesta jäänyt ties mitä ja alapääkin muovautunut uuteen malliin, mutta yhä olen mieheni mielestä erittäin haluttava, muhkuroineni, makkaroineni, lerppuineni ja pahkuroineni...
- Sanoo suoraan
Yhdentekevää?
Meinaako kirjoittaja, ettei häntä häiritsisi ( tai hänen mielestä muitakaan saisi häiritä) esim. Joku tulehdus( joka tietenkin haisisi pahalle), tarttuva/tarttumaton sairaus, täydellinen pidättelykyvyttömyys, toisen tappava sairaus, puukolla tehty natsi tatuointi, työkalujen kokonainen puute tai esim. Sukupuolenvaihtoleikkaus?
Viittaan aikaisempiin kommentteihini. - isukki 1
olis kiva päästä neljän lapsen äidin kanssa sänkyyn ja saada kunnon,lerppua ja pahkuroita.onhan niitä muhkuroitakin oltava.
- KÄMMY
Sinäkö haet vartaloa etkä sitä ihmistä, paljon menetät.Nuoruus;
- saksiaksi
itsellä samalla keinoin kun tossa yhdessä kuvassa missä hello kitty :)
mutta ei niin pahana kylläkään.
onko siis niin että en enää kelpaa kellekkään?!
paitsi jollekkin TODELLA epätoivoiselle?- sekstailee
ei ne muhkurat,haittaa jos vain on seksiin halut.kyllä sulle on paljon miehiä jotka haluaa sekstata sun kanssa,eikun haku päälle ja sekstailee.
- roikkovatsa
Nykyinen mieheni tapasi minut vatsa roikkuvana ja sen näköisenä kuin olisin raskaana toisella tai kolmannella raskauskolmanneksella. Tämä oli raskauksien aiheuttamaa eikä todellakaan omaa valintaani. Vatsani vain oli reagoinut raskauksiin sillä lailla. JA KYLLÄ YRITÄN JA YRITIN TILANTEEN PEITTÄÄ VAATTEILLA. Ei sitä tilannetta ole kiva koko maailmalle näyttää. Se on minun ja mieheni välinen salaisuus, kuinka kamala vatsani on. Taisi vyötärönympärykseni olla 100 cm luokkaa tavatessamme. Nykyisin se on jotain 80 cm enkä enää näytä siltä, että olisin kolmannella raskauskolmanneksella vaikka vatsa pömppääkin. Ja edelleen vatsa roikkuu vaikka onkin parantunut jonkin verran kun olen käyttänyt parantavia voiteita. Ei ole varaa tällä erää käydä kosmetologin hoidoissa ja leikkaukseen en uskalla enkä halua. Silti mieheni - joka on komea ja todella hyvävartaloinen - näyttää haluavan minua ja halusi alusta alkaen roikkovatsoineni. Kyllä hän siitä tietty on huomauttanut ja toivonut, että teen parhaani, että se ei enää olisi niin häiritsevän näköinen. Mutta ei se hänen halujansa ole koskaan vienyt. Ja minunkin mielestä miehet on paljon paremman näköisiä vaatteet päällä. Miehet on aikamoisen rumia alastomina ;).
- ...............
Onko vaatteiden käyttö mielestäsi huijausta??! Taidat olla vähän yksinkertainen...
- läski possu
Ei kyllä nainenkaan ottaisi miestä sänkyynsä jos miehellä olisi löllyvä vatsa.
- itsetunto
Riippuu aika paljon reaktio ja vastaus siitä kuinka totinen torvensoittaja heikolla itsetunnolla on liikkeellä.
Tasa-arvo ja feminismi oli ja on hiukan vieläkin hieno asia, mutta sen pilaavat ihmiset, niin miehet kuin naisetkin, se osa heistä, jotka vain riidanhaastamisen toivossa huutavat provosoivasti.
Näin pois asiayhteydestä sanottuna, en viittaa viestiketjuun, vaan yleisesti ottaen sanon. - KIITOS!
Kiitos ketjun aloittajalle postista! Sen luettuani arvostan ihanaa miestäni aiempaakin enemmän. Tapasimme noin 20 vuotta nuorempina ja 10 kiloa laihempina. Seksielämämme on vilkasta. Mieheni silmissä olen kaunis, ja hän muistaa sen myös usein kertoa. Toivotan yhtä onnellista parisuhdetta muillekin!
- oginnppw
No niin näkee, kiinostais vielä nähdä millaiset sellaiset selluliittihousut sitten ovat?, ovatko ne kenties farkut joissa on pieniä poimuja ja pallukoita joihin selluliitti näpsäkästi sitten asettuu ja näyttää näin ulkopuolisille mitä lajia sitä oikein ollaan.
Kerronpa,että mulle on käynyt niin,että mies ei ensin ollut kovinkaan kiinnostunut minusta. Näytän kovin nuorelta kolmeseiskaksi ja kroppani on ollut aina sopusuhtainen ja vvailla selluliittia. En ole kovin rintava ja takamukseni on pieni, mutta seksikäs,jos vaan sen näkee..Vaatetukseni ei ollut lyhyttä ja tiukkaa vaan sellaista laskeutuvaa, istuvaa.kasvoistani olen raikkaan näköinen,poskissa pientä tervettä punaa enkä käytä meikkiä. Mies tykkäsi jutuistani juu,mutta ei näyttänyt olevansa kovinkaan kiinnostunut minusta vaan kaveristani joka oli rintavampi ja meikkaava.Kaverillani on sellua takamuksessa ja reisissäkin. Itseäni kiehtoi miehen urheilullinen ulkonäkö, mutta puheet olivat plääplää ja näin miehen silmien viipyvän kaverini ryntäissä,joten se siitä. Tapasinkin samaisen miehen myöhemmin kesällä kun lenkkeilin shortseissa. ei kait olis uskonut,että näytin niinkin hyvältä. Heti kun vaatteet olivat lyhyemmät japaljastavammat,kiinnostus kasvoi ja olis halunnut tavata. Mua ei kiinnosta mies,jolle merkitsee vaan ulkonäkö.Olen ihmisenä oikein kiva ja luonnollinen. Kroppani on hyvässä kunnossa vaikka olen 3 lapsen äiti. En enää ehdi harrastaa liikuntaa niin usein,mutta syön ruokaa,josta en vaan liho niinkään.En esittele sileätä reittäni tai pyöreätä kivaa takamustani maailmalle. Niitä ihanuuksia saa kosketella vain mies,joka ensin rakastuu minuun persoonana ja sekin vie kauemmin aikaa kun vain pari viikonloppua...
Vaikka tapaamasi naisen iho ei ollutkaan seksikäs saataa olla että ihmisenä hän olisikin voinut sopia sulle paremmin kuin se selluton nainen. Ihmisen arvomaailma kuitenkin loppujen lopuksi merkitsee aika lailla. Et kai haluaisi vierellesi trimmattua naista jonka arvot ja asenteet eivät vastaisi omiasi. Elämä ei kait olisi helppoa. Miettiä kukin kaltaisesi mies voi mikä tässä elämässä todella merkitsee.
P.S Itse en edes lähtisi muutaman tapaamisen jälkeen kanssasi saunomaan. Kyllä toisiinsa tutustuminen täytyy tapahtua vaatteet yllä. Olet miestyyppiä joka ei onnea ehkä koskaan löydä tuollaisella asenteella.Tai jos löydätkin, se ei AITOA ONNEA ainakaan voi olla.- voihan...
Vaikeeta on! Jos pukeudut niin, että korostat parhaita puolia ja peittelet ongelmakohtia, syytetään huijaamisesta. Sitten jos antaisi koko komeuden näkyä niin haukuttaisiin, että voi kamala miten tuo kohtaa, eikö tuo yhtään ajattele, onpa kamalan näköistä jne.
Kaikkihan huijaavat vaatteillaan jonkun verran. En minä ainakaan voi aina täysin arvioida minkälainen mies tai nainen vaatteiden alta kuoriutuu, aina se on jokseenkin yllätys.
Jos toisen ulkonäkö ei miellytä, niin mitä sitä kannattaa tänne tulla kauhistelemaan. Sanot vain ettei tunnu siltä että haluaisit tavata enää. - Ei pinnallinen
Lopulta sisäinen kauneus on tärkeintä! Yhteinen sävel ei ole kiinni seksikkyydestä eikä ulkonäöstä.
- Sanoo suoraan
Seksitön yhteissävel muusikoille.
Sisäinen kauneus(joka usealla tytöllä löytyy ukkovarpaiden välistä
- mitäs sääristä
Jatkaa sitä vetoketjua..
- vanhempi herrasmies
Hä sä menit naisen kanssa saunaan ja järkytyit kun oli vähän ylipainoa
siitäkö se on vain kinnii
Mites oma bodi ja painoindeksi on hansassa
Olist ottanut tilanteen haltuun herrasmiehen tavoin
Mollasit naista ja aiheutit pahaamieltä,mikä moukka- Jormaa ny
Heh heh kyllä minäkin juksaan naisia .ei muutakun kireät housut jalkaan ja HK sininen sinne tungettuna tai muutamat villasukat.. aina on saanut pesää kun ei vie saunaanan vaan pimeään Makkariin.. ja todeta "du praiis" :)
- desmond_tutu
olisit laittanu valot vaan pois ja antanu mennä!
kikkeliskokkelis muna tökkelis! - jiihaa o.O
jotkut miehet osaa sit kyllä olla idiootteja..olen usein seurannut, millaiset vaatimukset miehillä (joillakin) on naisen ulkonäön suhteen..täytyy olla hoikka, timmi ym..itse he eivät sitten olekaan järin komeita ja hyväkroppaisia.. :D kaljamahaisia perussuomalaisia riipputisseineen.. :D että ette tekään naisia kovin kuumiksi saa vartaloillanne.. ;)
- kaljamaratoonari
Kyllä rintavalla läskilläkin miehelläkin saa olla omat vaatimuksensa.
Terveisin kaljamahainen kuuman naisen mies - 131231
Kyllä ja näitä löytyy myös naisista, moni etsii sitä täydellistä miestä kroppineen kaikkineen. Ei tuo pinnallisuus kyllä ainoastaan miehien "tauti" ole.. Niinkuin annatte aina ymmärtää. Kun ei itsekkään ole täydellinen niin ei varmaan sellaista kannata odottaa myöskään toiselta.
Aloitusviesti on sitäpaitsi ihan asiallinen, kyllä sen kanssa jonka kanssa on niin pitää tunte vetoa myös seksuaalisesti, jos näin ei ole niin suhde ei kovin pitkälle kanna. Se on tietysti ihan molempipuoleista, toki kaikki voi aina tarkistaa niitä vaatimuksiaan, kun miettii minkälaista haluaa.
Jos ei sytytä, niin ei sytytä, ei se sillä parane että täällä jeesustellaan pinnallisuudesta ja kaikesta muusta, kyllä useimmat ihmiset ovat edes vähän pinnallisia. Eikä siinä ole mitään väärää, en ymmärrä miten tää nyt on taas niin kauhea asia. - 1989nainen
131231 kirjoitti:
Kyllä ja näitä löytyy myös naisista, moni etsii sitä täydellistä miestä kroppineen kaikkineen. Ei tuo pinnallisuus kyllä ainoastaan miehien "tauti" ole.. Niinkuin annatte aina ymmärtää. Kun ei itsekkään ole täydellinen niin ei varmaan sellaista kannata odottaa myöskään toiselta.
Aloitusviesti on sitäpaitsi ihan asiallinen, kyllä sen kanssa jonka kanssa on niin pitää tunte vetoa myös seksuaalisesti, jos näin ei ole niin suhde ei kovin pitkälle kanna. Se on tietysti ihan molempipuoleista, toki kaikki voi aina tarkistaa niitä vaatimuksiaan, kun miettii minkälaista haluaa.
Jos ei sytytä, niin ei sytytä, ei se sillä parane että täällä jeesustellaan pinnallisuudesta ja kaikesta muusta, kyllä useimmat ihmiset ovat edes vähän pinnallisia. Eikä siinä ole mitään väärää, en ymmärrä miten tää nyt on taas niin kauhea asia.Joo voi olla asiallinen, mutta ei sitä tartte täällä läyhätä tolleen :P Jos keskustelun aloittaja on ite niin pirun hyvän näkönen, miksi hän on sinkku, kysyn vaan. Luonnevika?
- Empatiaa kehiin
131231 kirjoitti:
Kyllä ja näitä löytyy myös naisista, moni etsii sitä täydellistä miestä kroppineen kaikkineen. Ei tuo pinnallisuus kyllä ainoastaan miehien "tauti" ole.. Niinkuin annatte aina ymmärtää. Kun ei itsekkään ole täydellinen niin ei varmaan sellaista kannata odottaa myöskään toiselta.
Aloitusviesti on sitäpaitsi ihan asiallinen, kyllä sen kanssa jonka kanssa on niin pitää tunte vetoa myös seksuaalisesti, jos näin ei ole niin suhde ei kovin pitkälle kanna. Se on tietysti ihan molempipuoleista, toki kaikki voi aina tarkistaa niitä vaatimuksiaan, kun miettii minkälaista haluaa.
Jos ei sytytä, niin ei sytytä, ei se sillä parane että täällä jeesustellaan pinnallisuudesta ja kaikesta muusta, kyllä useimmat ihmiset ovat edes vähän pinnallisia. Eikä siinä ole mitään väärää, en ymmärrä miten tää nyt on taas niin kauhea asia.Juu mut miksi aloittajan tollasia pitää täällä parkua???
Jos ei nappaa niin ei nappaa, ei siinä mitään.
Ei aina sytytä, se on elämää.
Mut kun haukkuu vielä täällä naista huijariksi!
Haloo!
Pitäisikö naisen laittaa otsaan lappu : roikkeita ja selluliittia vaatetuksen alla..
Aloittaja vois laputtaa otsansa :Narsisti, vaadin täydellisen bodyn.
Kundi on ihan moukka : vielä syyttää naista- siitä millainen nainen on eikö riitä, et nainen tuli torjutuksi?
Olisit kestänyt kuin mies , eihän nainen sulta mitään vaatinut , vai vaatiko?
Hyh hyh
- Haittaakse?
Sinun ei tietenkaan ole pakko tykätä selluliittimuhkuroista, mutta mielestäni ei sinua mitenkään ole huijattu. Jos kerran itse olet sellainen saalis, niin miksi kysy suoraa heti ekoilla treffeillä "Onko sulla selluliittia ja jos on niin kuinka paljon." Vaihtoehtoisesti voit pyytää nähdä vaikka paljasta pintaa ja sanoa että "Haittaakse että mua haittaa selluliitti."
- tghgfdghhgt
Samoilla linjoilla. Kysy jatkossa suoraan, että onko se body yhtä hyvännäköinen ilman vaatteita kuin minkälaisen kuvan siitä saa vaatteiden kanssa, kerro että olet vaativa tässä mielessä, että esim selluliitti yms ei käy, menee halut. Ehkä siinä vaiheessa nainen, jolla näitä ulkonäköongelmia on, ei ole niin loukkaantunutkaan kun tajuaa miten pinnallinen olet ja häipyy kuvioista ihan mielellään...
- noykstyttövaan
ja mitä tästä opimme, on ne miehetkin pinnallisia vaikka toisin väitettäisiin.
- momentofsarcasm
... ja jos osat olisivatkin toisinpäin?
""""Satuinpa tapaamaan perjantaina erittäin mukavan MIEHEN ja farkuissa ja PUVUNTAKISSA hän näytti oikein hyväkroppaiselta.. ei siis mitään makkaroita missään ja päälle vielä ruskeat silmät ja tummat hiukset.. JA HÄN OLI IHANAN LEVEÄHARTEINEN!!! kysyinkin häneltä miten noin pirun seksikäs MIES vo olla sinkkuna.. no selvishän sekin sitten.
Tapasimme nimittäin eilen uudestaan ja ilta vierähti sen verran pitkälle, että pistin saunan päälle ja menimme sitten yhdessä saunomaan.. ja voi helkkari sitä järkytystä, kun MIES tuli perässäni pesuhuoneeseen ja saunaan. Siis hänen oli täytynyt viettää ainakin kymmenen vuotta elämästään TREENAAMATTA HAUIKSIAAN, sillä niin hirveän pienet ne oli.... hieman pyöreämmän MIEHEN kohdalla tuo järkytys ei olisi ollut noin paha, heillä nyt sentään on edes läskiä siellä, mutta nyt joutuu kyllä keksimään jonkun KOMEAN selityksen miksi en halua vakavammassa mielessä tavata.. PUVUNTAKKI päällä hän on kyllä erittäin sexy ja pirun mukavakin ihminen, mutta seksuaalisessa mielessä ei vain sytytä.. ja jos sen sanon, niin kyllähän hän syynkin sitten arvaisi, enkä haluaisi kuitenkaan että hän itseluottamustaan menettää, sillä se oli todellakin kohdallaan.. paitsi ehkä siellä saunassa oli tosiaan aistittavissa pientä häpeilyä, mutta olin kuin en asiaa huomaisikaan ja loppuilta meni sitten leffan kanssa ja nukuimme kyllä samassa sängyssä, mutta ei sen enempää.
Ja mikä oli opetus.. TAKIN OLKATOPPAUKSILLA huijaamalla ei saa ei saa naista sen paremmin, eli jos ette treenaa, niin tehkää se oikein! Ihan suotta yritätte peitellä sitä. Tai pysykää ylipainoisena, että teillä on edes sitä läskiä siellä hauiksissa, sillä olen nähnyt SPEEDOISSA ylipainoisia MIEHIÄ, joilla on ollut todella hyvä iho ja jopa he ovat olleet silmissäni seksikkäitä, eli se LIHAKSIKKUUS ei ole kuitenkaan kaikki kaikessa, vaikka kieltämättä puoleensa vetääkin. """"""
Joo, kukin etsiköön kaipaamaansa, mutta jos aloittajaviestin sällin tilanteessa osat olisivatkin näin päin kuten yllä, mitäköhän jeppe tuumaisi?
Kummallista kyllä, että kun ottaa huomioon mittakaavan, jolla miehet vouhottavat naisen lantiosta, perseestä, rinnoista, hiuksista, sääristä jne. ja sen kaiken kukkuraksi vielä oman munansa mitasta, niin huhheijaa.
Eiköhän luomakunnan pinnallisin sukupuoli ole löytynyt. Onneksi olkoon nyt sitten!! Niin se makaa kuin petaa.- qwrqwrq
Naiset ei onneksi ole sitten yhtään pinnallisia :) Ihan samalla tavoin vouhottavat omista rinnoistaan ja miehien ties mistä. Sitten kuitenkin täällä taas kauhea jeesustelu käynnissä.
- momentofsarcasm
qwrqwrq kirjoitti:
Naiset ei onneksi ole sitten yhtään pinnallisia :) Ihan samalla tavoin vouhottavat omista rinnoistaan ja miehien ties mistä. Sitten kuitenkin täällä taas kauhea jeesustelu käynnissä.
Luepa tarkemmin. Kirjoitin "eiköhän luomakunnan pinnallisin sukupuoli ole löytynyt".
Siinä ei lukenut: "naiset eivät ole yhtään pinnallisia"?
Pinnallisuuden lisäksi miehillä näyttää kukkivan myös logiikan ja lukutaidon puute -sektori. Liekö sitten jälkimmäiset vieneet tilaa ensinmainitulta. :P
- jiihaa o.O
joo, ja makunsa kullakin... ;)
- piutpaut
juu, ja muistetaan tää myös toistepäin eli kun mies on laihduttanut jne. mikä on hirveintä niin se, et miehellä roikkuu rinnat ja ne roikkuu läskinäkin
- Yeah right
Tiedätkö mitä? Selluliitti on siitä paska juttu, että se on perinnöllistä. Tiedän todella hoikkia urheilijatyttöjä, joilla on sellua pakaroissa. Samoilla tyypeillä saattaa näkyä sixpack ja kylkiluut läpi. Se ei siis valitettavasti ole kiinni liikkumisestakaan. Tietysti tyypeillä, joilla on selluliittitaipumus sitä on vielä enemmän lihavana.
- ei tajua
jep, itsenkin kuulun näihin. Kylkiluut paistaa mutta reisistä löytyy lihasten seurana sellua.. ja liikun pävittäin.
Täytyy kyllä todeta muiden tapaan, että eipä voisi pinnallisempaa suhtautumista olla ihmiseen olla kuin aloittajalla ja hänen kaltaisillaan. Mistä aloittaja edes tietää mitä tämä naisen elämässä on tapahtunut? Sairauksia tms.? Tuskin kukaan nyt tyhjentävästi elämää ensitreffeillä selventää..
Uskomattomia urpoja täällä liikkellä. Jossain ihmeilluusiossa eletään tai kiiltokuvia kaivataan ja seksuaalisuus nähdään vain vartalon muotoina ja ihon tasaisuutena. Kovin on kapeaa...
Mihin on unohtunut inhimillisyys osana ihmisyyttä?
- NAINEN12345
VOI SINUA REPPANAA, OLET TODELLA SÄÄLITTÄVÄ!!!
- 16+18
Aloittajalle: Noin siinä käypi peräkammarin pojille, jotka näkee suomalaisen naisen eka kertaa ilkosillaan... Ja tänne kehtaat vielä tulla kertomaan TÄYSIN ULKOPUOLISILLE henkilöille kohtaamastasi kauheasta näystä. Nyt vaan pesuhuoneen peilin eteen miettimään kuinka päästä eteenpäin kun nyt on pelin avaus tehty.
- Hih.
Tai takaisin sinne hiekkalaatikon reunalle miettimään uusia provoja :D
- Ex-läskipää
Häpeän, sillä ulkonäöllä on merkitystä. Tai omassa tapauksessani, ulkomuodolla. Joskus kauan sitten viime vuosituhannen puolella tapasin www:n kautta nuoren naisen. Kasvot olivat kauniit (oikeasti), painoa n. 160-senttisenä varmasti lähempänä 100kg. No, puutteessa sitten aloitettiin seksisuhde, joka jatkui vajaa 2v. Ehkä se muuttui seurusteluksikin, kun viimeisenä kesänä kerroin lähteväni ulkomaille hiukan yli puoleksi vuodeksi ja se oli kova paikka itsellenikin. Yllättävän kova.
Hän oli ja on hyvä ja älykäs ihminen. Mutta en koskaan kiihoittunut hänestä ns. aidosti, kun ei nähty kuin viikonloppuisin niin luonto piti huolen siitä, että potenssia riitti. Se läski mistä aluksi oli välittämättä alkoi lopussa tappaa halua. Inhosin sitä, että olin hänen kanssaan ja vihasin sitä itsessäni, että reagoin hänen kovaan ylipainoonsa näin, en itsekään tietenkään ollut mikään langanlaiha, mutta kohdallani salillakäynti oli tuohon aikaan sen verran aktiivisempaa, että lihasmassaa oli kunnolla. Häpesin häntä, paras kaverini näki hänet kerran-pari, ei kukaan muu.
En tiedä mitä oli tapahtunut, sillä näin jossain vaiheessa hänen 12-14 -vuotiskuviaan ja hän oli aidosti kaunis. Sitten pullahti ja kunnolla - kyse ei ollut mistään sairaudesta.
Läski tappaa. Halun ja sen rakkaudenkin. Juttu ei päättynyt kauniisti, puoleltani mutta toivon että hän on löytänyt ansaitsemansa miehen, joka ei missään nimessä ollut minä, vaikka hän niin joskus ehkä sanoikin. Tämä ei ole kategorinen syytös, vaan tunnustus. Huolehtikaa itsestänne, miehet ja naiset.
P.S. Aloin muistelemaan. En ole tainnut viihtyä paremmin kenenkään naisen kanssa. No, jos hän olisi ollut normaalipainoinen, niin hän ei olisi alkanut tapailemaan minua, naisilla on tasovaatimuksena jne. - ruikkuta
Luulin jo että olet tavannu minun entisen vaimon mutta ei sillä muistaakseni ollu ruskeet silmät. Tosin silmien alla oli semmoset pussit kun heitti vaatteet. Oli tosiaan hyvän näkönen nainen vaatteet päällä. Sen takia ei hirveen paljon se ero harmittanu eikä enää harmita.
- JUSSI T
Tää on suomi24-palvelu trolli.
Onko kävijämäärä laskenut vai mikä saa aikaan tällaisien juttujen kirjoittamiseen.
TROLLI ! - Yuukkis
Ja aatella. Mie opiskelen vaatetusalaa (pukuompelijaksi) jossa olennainen osa on vartaloanalyysin teko ottamalla eri suunnista kuvia henkilöstä. Katsotaan missä on epäsymmetriaa jne jne ja sit koitetaan suunnitella vaate, joka saa kantajansa näyttämään mahdollisimman täydelliseltä. :D Eli opiskelemme tällaista silmänhuijaamista.
Aion toki jatkaa. Pukeutumisen tarkoitus lämmön pitämisen lisäksi on olennaisesti korjata kehon vääristymiä.
Aloittaja oli provotrolli.
Nyt sopisi linkki youtubeen, trolololololol biisiin. - 69eyes
Huomaa, että täällä on taas suomalaiset läskiperse naiset kirjoittamassa äitiyslomillaa ja ties millä muilla yhteiskunnan kustantamilla hoitovapaillaan. Olette säälittäviä läskejä. Siksi miehenne käyvät panemassa säännöllisesti virolaisia naisia Tallinnassa ja Helsingin yöelämässä. Selluliitti häviää siinä missä kaikki muukin energiaa sisältävä kudos jos sitä energiaa kuluttaa riittävästi. Vitun tyhmät läskit. Jos teillä on selluliittiä niin ylensyötte. Simple as that!
Mitä tulee ketjun aloittajaan, niin asiallinen kaveri. Jos ei ota eteen naista katsoessa niin eihän siitä vittu mitään tule. Kerran voi ehkä säälistä korkata, jos on hyvät kannut, mutta siihen jää. Kohteliaskin vielä oli. Itse olisin saattanut laittaa selluliittiperseen suoraan saunasta pihalle ja toivottaa hyvää vappua :D- Eräs lukija
Voi hyvä jumala, siinä on taas tapaus jolla ei järki turhan paljon päätä pakota. Ota nyt hyvä ihminen selvää selluliitistä, sitä kun todella voi olla alipainon rajamailla heiluvilla naisillakin (ylipaino ei toki edesauta asiaa), "simple as that". Ja ihan kirjoittelevat nettiin "äitiyslomillaan ja ties millä muilla yhteiskunnan kustantamilla hoitovapailla", aivan kamalaa! Uskallatko ajatella mitä oma äitisi teki synnytyksen jälkeen...?
(Tilastojen mukaan ylipaino on suomalaisten miesten parissa yleisempää entä naisten, mutta antaapa olla...)
- semmosta se
Tämä on provo. Luulisin, että on luonnollista, että ihmiset pukeutuvat hyvin, varsinkin jos on treffeistä kyse. Aivan varmasti niin tekevät niin miehet, kuin naisetkin, lihavat ja laihat. Jos ei voi hyväksyä ihmistä kaikkine ominaisuuksineen, ei voi mitään. Ehkä seuraava mies saisi naisesta hyvän kumppanin itselleen. Miestäkään ei voi paljon syyttää.. jos ei sytytä, niin ei. Jotain muuta miestä ei taas moiset asiat vaivaa. Meitä on niin moneen junaan.
- Problems?
Hankin itselleni ulkomaalaisen naisen juuri sen takia että nämä suomivirtahevot eivät ole miellyttäneet minua ikinä esteettisellä tasolla. Eikä myöskään millään muullakaan tasolla.
- HUVITTAVAA
Voi jee,ei tiedä itkiskö vai nauraisko?! Täytyy olla niin,että selluliitti on noussut alottajalla päähän ja täyttänyt aivokopan.Ota hyvä mies peili mukaan,kun saunot seuraavan kerran,niin on mieleistä seuraa lauteilla.
Miksi et sitten valitse suoraan sellaista ns."ylipainoista bikininaista"jonka olet jo seksikkääksi havainnut?
Koita kuitenkin kasvaa aikuiseksi ennen,kuin lähestyt vastakkaista sukupuolta.Naiset harvemmin pitävät keskenkasvuisista idiooteista. - epävarma nainen24v
Minulla taas on niin, että olen hoikka ja urheilullinen mutta piilotan kroppani rentojen vaatteiden alle vain koska olen epävarma itsestäni.
Mieheni mielestä ei pitäisi olla sellainen, sillä hänen mielestään kroppani on upea kaikista kohdista. En vain oikein osaa uskoa sitä, kunhan nyt kehuu että saisi seksiä..- epävarma nainen24v
Vaikka saa se sitä muutenkin..
- 1989nainen
Ootko ajatellu et ehkä nainen pukeutui ja laihdutti itsensä takia, ei suinkaan sun tai kenenkään muunkaan? Mahdollisesti hänelle oli terveys tärkeämpi, kuin jonkun mielipide hänestä saunassa? Jokaisen iho on erilainen ja voi olla että vaikka olis liikkunutkin, iho jää huonoksi. Harva nainen tosissaan pynttää ittensä kaupungille että miehet vois kattella, ittemme takia laitetaan. Ehkäpä tällä naisella ei myöskään ollut halua saada miestä, ainakaan noin pinnallista miestä.
- normaalilötjönen
Tämmönen keskustelu vaan lisää "kauheiden" ihmisten epävarmuutta. Jos haluaa seurustella, niin on pakko tulla vastaan omissa kauneusihanteissa ja monessa muussa asiassa. Pidä 3 kuukauden selibaatti niin huonokin alkaa näyttään hyvältä.
Löysä iho ei sen jälkeen paljoa haittaa. Suomi on täynnä kauheita miehiä ja naisia. Minä mukaanlukien. - Voi ukko parka
Kerroppa millainen kroppa sinulla on? Koska olet katsonut peiliin?
Kerroppa meille mitä sieltä näkyy? Millainen maailmankuva sinulla on?
Vaikka tulihan se tässä jo selville! Itsekeskeinen pojankloppi. Varjele kaikkia naisia tällaisilta!!!- voi akka parka.
Kerroppa millainen kroppa sinulla on? Koska olet katsonut peiliin?
Kerroppa meille mitä sieltä näkyy? Millainen maailmankuva sinulla on?
Samalla tavalla me miehet koitetaan peittää sitä kaljamahaa ja pikkutissejä, ei tässä naiset "huijaa" yhtään sen enempää sitäpaitsi yleensä rakastutaan persoonaan eikä ulkonäköön.
- oudot nykymiehet
Minä olen aina ollut urheilullinen. Nuoruuteni elin 80-luvulla, jolloin ei edes karkkia ja limuja juotu niitä määriä kuin nykyisin ja hampurilaisista & pizzoista ei edes haaveiltu vielä silloin. Silti muistan, että minulla oli jo yläasteikäisenä 14-15 -v iässä selluliittiä reisissä ja pyllyssä. Ihan kuten äidillänikin (joka on sentään lapsuuden ja nuoruuden elänyt puuteaikana ruispuuroa yms. syöden!), minulla on selluliittiä aika paljon. Se on geeneistä kiinni.
Onkohan niin, että pornon tuijottelu netistä on vääristänyt miesten mielikuvia tavallisesta naisesta niin paljon, että pitää olla todella täydellinen kroppa ennen kuin suomalaisella miehellä alkaa seistä? Nettipornossa meikataan, valitaan sopivat kuvakulmat, kuvankäsittelyllä voidaan poistaa vikoja (esim. moneen mainokseen käsitellään miehen penis paksummaksi) ja kaikenkaikkiaan tehdään vaikutelmaa täydellisestä.
Ihmettelen sitä, että miksi AP on jäänyt tuijottelemaan naisen sellupyllyä sen sijaan, että hän olisi keskittynyt naisen pehmeisiin rintoihin, kauniisiin silmiin, hymyilevään suuhun, lämpimään ihoon, pehmeisiin hiuksiin jne. Vai oliko tarkoituksesi vain saada itsesi orgasmin partaalle pelkkää peppua katselemalla ja läpsimällä puolilöysää penistäsi hänen pakaroita vasten? Oletko ajatellut, että sen peniksen olisi voinut työntää sinne SELLULIITITTOMAAN vaginaan??? - tyhmä tyyppi oot
Helvetin surkea provo ja en kyl yhtää ihmettele ettet ole saanut itsellesi vaimoa.
- tä
Mitä tästä opimme???
Miksi pitää mennä saunaan???? Tiedän tunteen. Miellyttävän näköinen nainen kävi sitten riisuutumassa ja kylpyhuoneesta tuli ulos kalju nainen, jolta oli toinen rinta leikattu pois. Siis rintasyöpä ja radikaalileikkaus.
Veti hiljaiseksi. Rankat hoidot kokenut nainen edessäni ja siinä samassa hänestä tulikin "vain" kaveri. Valitettavasti juttu jäi siihen.- selluliititön timmi
Luin hieman hymyillen tekstisi. Oletko ajatellut ja ennen kaikkea oletko aivan varma, että itse olet naisten silmissä seksikäs ja haluttava; luulen, että sinäkin saatat huijata monen naisen mielikuvaa vaatteet päälläsi. Tiedätkö, timmi peppu ja sixpack eivät vielä tee miehestä seksikästä ja haluttavaa. Väärät sääret, rintakarvojen, niinkuin yleensäkin ihokarvojen (ominaisuudet jotka tekevät miehestä Miehen) puuttuminen mieheltä eivät todellakaan tee miehestäseksikästä.
Kirjoituksellasi purit varmaankin järkytystäsi, olet ehkä elämässä tavoittelemassa kuuta taivaalta,tekstisi perusteella sinusta saa kuvan, että fakta ja fiktio sekoittuvat.
Miehet ovat hyvin herkkiä arvostelemaan naisia ja naisen puutteita. Mielelläni kuulisin/lukisin millä tavoin kuvailet totuudenmukaisesti itseäsi kun menet alasti seisomaan peilin eteen...mitä sieltä näkyy? Jään odottamaan rehellistä vastaustasi. - ?????
"Huijaamalla ei saa miestä sen paremmin"
Pitäisikö tämän kyseisen daamin nyt sitten laihdutettuaan kulkea alasti vai aina uuden miehen tavatessaan jo kätellessä ilmoittaa selluliiteistaan??- Kyllä,
varoitus olisi paikallaan
- noeinytnoinkaan
No painoa voi pudottaa niin monella tavalla. Jos hakee suhteesta pelkkää seksuaalista tyydytystä voi käydä niin, ettei sitä sopivaa sitten löydykään. Ja pitää lopulta tyytyä kiltisti omaan käteen tai huoriin.
Vaatteilla peittäminen ei ole huijaamista. Sillä kukapa haluasi omia epäkohtiaan julkisesti koko kansalle näytelläkään. Meikillä korostetaan oman turvan hyviä puolia ja peitetään epäkohdat. Miksi sitten ei vaatteillakin. - kuka nyt
pinnallista ihmistä huoliskaan:D toivottavasti ei ainankaan tuo apn nainen ex nainen siis. itsellä oli aikoinaan niin että kun mieheeni törmäsin siskoni sanoi suoraan että paremmankin saisit.. olin hiukan h-moilasena ja ajattelin mitä sitä parempaa ettimään kun on täydellisen jo löytänyt:D mahasta ja ikäerosta huolimatta itse olin tuolloin hoikka ja mieheni hiukan pyöreä mahakas ja vaikka nykyään molemmat ollaa hiukan pyöreitä laihdutellaan yhdessä:D
ja vaikka minusta tulisi sitten laihana millainen nättimys en miestäni hylkäisi kenenkään takia koska hän on minua katsonut sellasena kun olen laihana ja lihavana ja toivottavasti tulevaisuudessa hiukan hoikempana mutta ei minään pakkasen raiskaamana pulkan-naruna:D - karppaus rumentaa
Varmaan karpannut
- suru tuli näistä
Vähän surullista lukea tällaista ja oikeastaan koko ketju läpi. Kukaan ei lopulta kelpaa kenellekään, ja mikään ei koskaan kestä missään. On pettyneitä, jätettyjä, särkyneitä, loukattuja. Rikostilastot ja paha olo vain maailmassa kasvaa. Kaikilla pitäisi olla rakkautta, hellyyttä ja lämpöä. Kauniita oikeita tunteita ja sanoja. Jos pyrittäisiin sellaiseen. Muuttuisko täällä mikään.
- V I E S T I
no siinähän suret.
naisen elämän tarkoitus on olla täydellinen seksilelu ja palvelija miehelle.
- zei zei
moekka ... tapasin todella upeen naisen ...kasvoiltaan ja muutenki muodoiltaan ja luonnoltaan ... ja ajattelin et nytpä meikää onnistaa ... ... huh huh ,,, ku näin sen eka kerra ilima vaatteita niih ..... voe voe ... kintut ol ku koivuhakkuu pölökyt .. aika pahkuraiset kuoppija täynnä ... ja pakarat ku koivupahkat ... eipä siinä paljoo poijja teny miel vaa nuukkua yösä ja sanoo et palataampa asijjaa .. .... helkutti ol sen verra hyvät kyyvit ... oltii kuitenki 6kk yhessä .... ;) ... että tälläne tappaus täältä savosta ... ;)
- Tunne tuoksu saunass
Tunne tuoksu saunassa se voikin olla salaisuutesi onnessas.
Saunassa todellisuus on sitä mitä mieli haluaa. Vaatteet ovat vaatteita jossa naiset keimailevat jotta mies syöttiin tarttuisi. Sehän on sitä samaa kun mies kalaan lähtee,
Narraa narraa kallaa kuin luulisi sen olevan mereneito konsanaan.
Vie saunaan näät todellisuuden kun meikit valahtaa ja puhdas iho esille paljastuu.
Jos se sinulle on se ainut toivomus.
Minulle mieli on tuntea syvyyttä teksteissä ja sanoissa.
Jos ei sanojen syvyyttä ei ole,
ei ole elämän mahdollisuutta yhdessä olla.
Vaikka kuinka monta kertaa kävisi saunassa.
Mistä löytää se oikea se on se ikuinen kysymys
kun piilotetaan tunteet syvät ja kstseet monet.
On kirjoitus mutta ei koskaan todellisuutta.
Saunassa puhdistuu mieli ja tunteet.
Siis kohdataan tästä lähtien saunassa
jotta todellisuus kertaheitolla paljastuu, - leikkaus parantaa
Mitä jos olisi mennyt selluliittileikkaukseen
- selluliitit ???
ensi tapaamisella ei varmaankaan tunne ihmistä ulkoisesti eikä sisäisesti.
miten luulet oisko nainen lähtenyt mukaasi jos oisit paljastanu hetit sinun sisäiset selluliitis ???- Valinnan vara ?
Jos seksuaalinen mielenkiintosi kohdistuu hyväkroppasiin naisiin, niin
minkäs sille kumpikaan mitään mahtaa ?
Voi myös olla, ettei teidän yhteinen seksuaalinen viehätysvoima toisiinne
olisi toteutunut, vaikka nainen olisikin ollut vartaloltaan haluukkuutesi
mukainen.
Korvien välissä tapahtuu niin paljon asioita ,jotka liittyvät myös seksuaaliseen
halukkuuteen.Mies tai nainen huomatessaan toisessa haluttomuutta
kokevat usein omankin halukkuutensa laskevan.
En kuitenkaan usko naisen jäävän vaille miestä yksin nyhertämään.
Kuinka voit tietää edes onko hänellä ollut edellisessä suhteessa
intohimoa toisen tai toisten miesten kanssa ?
Ette vain ole seksuaalisesti sopiva pari toisillenne ja tämäkin puoli
on vain hyväksyttävä (ulkonäön taakse piiloutuu muutakin sopimattomuutta).
Ihmiset kiihottuvat ja" tiedostamattaan" valisevat toisistaan pareja, vaikkei
muita miehiä tai naisia heidän alastomuutensa liiemmin liikauta
puoleen tai toiseen suuntaan.
Sinua ehkä tapaamasi naisen muodot eivät sytyttäneet tuleen mutta joku toinen
mies saattaa syttyä naisen alastomuudesta vaikka "läskit"roikkuisivat
vatsalla:Eräs mies vain totesi: Vaikka hänellä olisi kuinka trimmattu nainen
sängyssä, niin sellainen vain ei sytytä tuleen samalla tavoin kuin vähemmän
timmissä olevan naisen muodot .
Naisten muodot ovatkin räätälöity monen miehen makuun samaten miesten
miehiset piirteet viehättävät naisia eri tavoin .
- tääonniintätä
Ihanaa..Onkohan taas joku suomalainen 25v taliaivo liikkeellä..Ei taida mahtua aivot ja lihakset samaan kroppaan..vai liekö lihaksia nähnytkään. Onkohan siitä vuos vai pari,kun oli tutkimus jossa kerrottiin että suomalaiset naiset kaunistuu ja miehet rumentuu. En tiedä,mutta tuntuu että aina vaan on aivottomampia meidän miespuoliset edustajamme. Ja mietitte vielä miksi ulkomaalaiset miehet vie teidän naiset,tässäpä taas jälleen yksi syy lisää,ootte niin pinnallisia, että hävettää ja oksettaa. Toivon,että jätät naisen rauhaan,jos et pysty aikuistumaan ja tutustumaan häneen sellaisena kun hän on ihmisenä,kun kerran sanoit että hän on mukava. Niinkun joku aikasemmin mainitsi,kyllä ne muhkurat ja roikkuva nahka unohtuu jos ihminen on oikeesti mukava ja molemmilla klikkaa..Ja elä ole niin itsevarma,että nainen välttämättä susta edes mitään kummempaa haluaakaan kun kaveria. saisit kyllä hävetä,vaikkakin jos pointtisi oli,että ihmisten pitäs laihduttaa oikein....right.. -.-
- Blondieeeh
Mä ainakin ymmärrän!
Teillä (aloittaja ja tarinan nainen) ei selkeästi ole ollut mitään pidempää suhdetta ja sinulle ei ole kerinnyt tulla mitään suurempaa tunnesidettä häntä kohtaan. Jos nainen on oikeasti joku löysä paska vaatteidensa alta, niin eihän ihminen sille voi mitään, ettei se kiihota!! Nainen on joskus ollut ehkä pullukka, mutta on laihtunut jollain ihme keinolla, ilmeisesti kauheaa vauhtia, jos ei iho ole kerinnyt perässä kiinteytyä. Ei sellainen ole kaunista ja oma on naisen vika, ettei ole mielellään hurmannut miestä, vaan heti mennyt paljastelemaan valunutta nahkaansa. Joskus hän varmaan näyttää paremmalta, kun saa itsensä kiinteytettyä. Ja kyllä hän joskus jonkun löytää, löysänä tai ilman löysyyttään.
Okei, kuulostaa tosi kamalalta, mutta on se nyt ihme jeesustelua, että tehdään aloittajasta joku kauheen paha ihminen. Aina ei vaan natsaa ja joskus syy voi olla joku tosi pienikin syy. Ja kyllä, naiset huijaavat vaatteillaan, itse ainakin teen niin, vaikkei ehkä niin tarvetta olisikaan! Se on vaan hyvä, että pystyy tekemään itsestään viehättävämmän, ainakin varmaan silloin, jos metsästää vaan jotain yhden illan juttuja ja haluaa pelkkää seksiä (ei tosin kokemusta siitä itsellä). Silloinhan on elintärkeää näyttää paremmalle kuin muut metsästäjät baarissa. Joo. Julma maailma, live with it, niin mäkin teen.- tiuku111
Varmasti ihan oikein kummallekkin, ettei tarina jatkunut,, Mies varmasti narsisti´ja todellisuudessa ei osaa rakastaakkaan ja sellaisesta miehestä saa vain hirveän huonoja fiiliksiä..
- molempien remontoija
minä taas ymmärrän hyvin ja olenkin hyvillään että ihmiset arvostelevatt tuollaisen pinnallisen ihmisen tekstiä.
kun aloittaja neuvoi naista kuntosalille niin suosittelen hänelle ja muille pinnallisille ihmiselle kuntoremontia korvien välissä mutta se remonti onkin paljon vaikeampi kuin ulkoinen sillä niitä selluliittejä ei peilistä näe.
Ei muuta kuin silmät kiinni ja fantasiat kehiin......
- Skulle Jeg Pumpe Dig
Eikö sittenkin hanskaanveto olisi iisimpi juttu, selluliitit pelissä olisi pelkkä hermostuttava häiriötekijä. Niin ja kenelle sitä sitten kehtaisi miehekkäästi mainostaa urotöistään?
- eienää11
onhan noitä nähty, tässä on aina lopputulos
http://www.clicksia.com/ptc_ads.php?ref=aapol - diipadaapa
Pakko olla provo koko alotus.
- yksi mielipide
Katsokaa miehet joskus tarkemmin niitä fitness-urheilija naisia ja kanin ruokaa syöviä viherpiipertäjiä. Sen jälkeen katsokaa sopusuhtaista naista, ehkä hieman pyöreän muodokastakin. Kumpi on oikeasti kauniimpi. Se kuiva, nahiseva ensimmäinen vaihtoehto vai naisellinen pehmoinen nainen? Kumpi tuntuu mielestänne käsissänne paremmalta?
Tottakai on selvää, että kiinteä liha on kauniimpaa, kuin löysä, mutta ei sillä ole useinkaan selluliitin kanssa mitään tekemistä. Selluliitti on aineenvaihduntaan liittyvä asia ja usein perinnöllistäkin. Sitä on laihoilla, normaalipainoisilla ja lihavilla ihmisillä. Raskaudetkin tekee meille kaikille naisille erilaisia muutoksia, siitä ei pääse yli eikä ympäri ja se on tosiasia, joka pitää hyväksyä naisessa.Ja todellakin, ei ne miehetkään aina erilaisine kroppavajavuuksineen näytä niin houkuttelevilta, mutta naiset hyväksyvät puutteita paljon paremmin. Tällaisilla kirjoituksilla todellakin edistetään naisten epäilyksiä miesten suhteen, heikentävät itsetuntoa, vaikka ei olisi mitään syytä ymym.
Tämä ihmisen arvotus pelkän ulkonäön perusteella kuvottaa!- asdasdadddadasdsdsas
Eihän aloittajan tarinassa arvotettu ihmistä vain ulkonäön perusteella! Nainen oli mukavaa seuraa, aloittaja ei vain halunnut seksiä hänen kanssaan. Useampaan kertaan tarinassa sanotaan, että nainen oli oikein kiva ja hauska.
Eli hänellä oli paljonkin muuta arvoa kuin ulkonäkö, mutta ne eivät kanna yhden yön suhteessa.
Eikä tämä edes ole minusta mikään sukupuolijuttu: kaikki ihmiset, jotka etsivät seksikaveria baarista tekevät valintoja pitkälti ulkonäön perusteella.
- Ihku onnellinen
Ihanaa, ettei tarvitse sinunlaiseesi missään tilanteessa tutustua! Eipä sinua ole tainnut elämän todellisuus vielä kohdata. Eikä sen puoleen ilmeisesti elämäsi nainenkaan. Tai ehkä et vain osaa sieltä selluliittien alta häntä löytää. Otan osaa menetykseesi....
- magneettinavat
Kaksi hyvävartaloistakaan ei tunne toisiaan kohtaan seksuaalista
vetovoimaa, jos väliltä puutuu sähköinen veto toisten seksuaalisuutta kohtaan.
Pakko sekin on vain hyväsyä, etteivät täydelliset kropatkaan kiinnostu
toisistaan.
Ja tähänkin yhtälöön vaikuttaa suuresti korvien välit .
Kroppa yksistään ei ratkaise aktin toteutumista .
- Stadin kundi
Sauna on saunomista eikä nussimista varten.
- tiuku111
olen nähnyt televisiossa dokumentin, jossa naisella oli todella kauhea pierutauti.Ihan nätti nainen mutta kärsi tuosta ongelmasta kovasti, Mies rakasti niin kovasti häntä ettei se ongelma merkinnyt mitään nauroi vain, että intiimissä tekemisissä varsinkin suuseksissä joskus hieman pöllähtää muttei haittaa.. Minuakin jännitti kauheasti kun he astuivat alttarille, että kaikuuko kirkko pieruista,, mutta hyvin kiitettävästi pysyi silloin ainakin hiljaisina tuhinana..
- 0.0
Kiva trolli. Toivottavasti. Ei haluaisi ajatella että aloittaja on noin pihalla oleva tapaus kuin antaa ymmärtää.
- yögyöpeli
Ehkä hänen tarkoituksensa oli moittia naista, jos ei saanut "panopuuta"
omiin tarpeisiinsa.
Oikeastaan en ihmettelisi, vaikkei hän saisi timmistä naisesta itselleen
sänkyseuraa.
Aloittajalla oli varsin selvästi trakoituksena hyökätä naisen ulkonäön kimppuun,
mutta huonosti kävikin hänelle itselleen .
Jää ilman naista mikäli jatkaa samaan malliin .
Oli nainen millaisessa kuosissa tahansa niin aina nainen vaistoaa
kun miehessä on löysää niin ylä-kuin alapäässä.
- moi73
Kai se opetus oli et suakin pystyy huijaamaan. En ole ehtinyt lukemaan kaikkia vastauksia, mut vastaanpa silti piruuttani. Olikohan sun viesti tarkoitettu provokaatio?
- Baksu Guynen
Aloittajalla oli nyt tyypillisen rehdin suomalaismiehen asiallinen kirjoitus.
Jos tästä nyt joku taas suuttuu tai alkaa kirjoittamaan lähetteitä terapiaan, niin on se kumma. Ottakoon kukin suomityttö nyt onkeensa. Olen vähän väliä joutunut samantapaisten järkyrtyksien uhriksi. Kaikki asiat maailmassa pitävät sisällään jonkinlaisemn tarkoituksenmukaisuuden, ja jos vallitsevia olosuhteita sitten on muutettava, niin ne on tehtävä suunnitelmallisesti ja joskus ajan ja työn kanssa. Niin myös laihduttaminen.
http://www.youtube.com/user/21per3?feature=mhee#p/u/2/nXCAZmVaaw4- reilu peli
Eihän siinä mitään sitten muutakuin, onnea täydellisyyden etsintäänne. Pieneksi vinkiksi sanoisin, että kun lähdette sitä täydellisyyttä hakemaan, niin tehkääpä vaikka kaavake, jossa kysytte naisesta kaikki oleelliset asiat, niin ei tarvitse ainakaan silmissänne epätäydellisen naisen lähteä mukaanne ja sydäntään rikkoa moisten ääliöiden takia!
- Vikapää
reilu peli kirjoitti:

Enemmän näkisin miehessä olevan parantamisen varaa tulevaisuutta
silmällä pitäen ,Hänen olisi hyvä kohennella omia tapojaan mikäli mielii
päästä edes timmin naisen suosioon.
Oli ap.n esittämä naiskuva millainen tahansa hän toivoo itselleen toisen
laista timmiä naista.
Miten miehen on muututtava päästäkseen päämääräänsä ?
Naiset missä vika ? - Vai julistus?
reilu peli kirjoitti:
Eihän siinä mitään sitten muutakuin, onnea täydellisyyden etsintäänne. Pieneksi vinkiksi sanoisin, että kun lähdette sitä täydellisyyttä hakemaan, niin tehkääpä vaikka kaavake, jossa kysytte naisesta kaikki oleelliset asiat, niin ei tarvitse ainakaan silmissänne epätäydellisen naisen lähteä mukaanne ja sydäntään rikkoa moisten ääliöiden takia!
Tai miten olisi julistus? Mies listaisi paperille kaikki toiveensa, joista ei tingi muhkuramilliäkään. Ja löisi sen sitten baaritiskille, niin johan alkaisi tapahtua... Ois kiva olla kärpäsenä katossa!
- vaiti, naitu on
Vai julistus? kirjoitti:
Tai miten olisi julistus? Mies listaisi paperille kaikki toiveensa, joista ei tingi muhkuramilliäkään. Ja löisi sen sitten baaritiskille, niin johan alkaisi tapahtua... Ois kiva olla kärpäsenä katossa!
Varmaankin aloittajalle tuli Putouksen hahmosta tämä selluliitti aihe mieleen. Tämä naishahmo jolla vatsa roikkuu ja rinta puuttuu, on syypää tähän kaikkeen.
- voi voi
Ap:lle vain onnea kummanin hakuun. Taitaa pojalle tulla perin yksinäinen elämä:)
Oletko ottanut huomioon, että kauniillakin naisilla on aivot, ihan totta. Kukaan ei halua olla jonkun pellen barbi-nukke.- V I E S T I
ei haluakaan.
siksi pitääkin pakottaa.
yksinkertaista.
- lk
Heh, kylläpä sai vihaa aikaan tämä.
Ihan aiheetta. Kai sitä saa jokainen itse päättää mikä kelpaa ja mikä ei.- Gramma lovea
Saa päättää ihan itse mikä kelpaa ja mikä ei.
Asiaa vain mutkistaa pikku vika .
Toinenkin osapuoli saa ihan itse päättää kelpaatko
sellaisena kuin olet HÄNELLE lakanoitten väliin.
Kas siinä pulma .
Et kai vain ajattele, ettei nainen joka ei omaa timmiä vartoloa
voi kieltäytyä seksistä jos sitä olisi tarjolla ?
Vainko sinä voit kieltäytyä seksistä jos vartalo ei miellytä ?
Liikaa oman napaakaan ei pidä tuijottaa siinä vaiheessa jos
seksiä ei halua jonkun naisihmisen kanssa harrastaa.
Syynä voi olla yksinomaan mielenkiinnon puute puolin ja toisin.
Ajattele sitä ettei välttämättä toistakaan kiinnosta sen kummemmin.
- Suuret luulot
Vai huijaavat naiset... kaverilla vaan taitaa olla liian kovat odotukset kun on katsellut liikaa photoshopattuja misujen kuvia.
- samantyyppine jutska
Osanottoni aloittajalle. mulle kans sattu känässä aika jäätävä ylläri nuorena kollina ku törmäsin yhtee "puumaan" aikoinaan ,ei sellasen kanssa vaan voi mulkku toimia .. sorry vaan! eri asia on se että pitää aina itsestään huolen ,niin ikä on vain nro.
- hijaavat vaatteet
Eihän tuo mitään uutta ole noin on tehty jo maailman sivu monta vuotta...
- 100 %
Kannattaa pyöriä ensi kesänä rannoilla, ettei tule nolattua itseään
uudemman kerran.
Bikinit ja uimapuku paljastaa totuuden, muttei kaikkea sentään.
Tämän jälkeen onkin teidän miesten miehisillä kyvyillä kova vääntö
edessä.
Onnistuuko kesäheilan saanti vai jäättekö yksistään rannalle tuhertelemaan.
Aina taidot eivät yllä päämäärään asti .
Valitettavast miehiä tippuu rantaleijonakisasta.
- adonikset?hahhah
Olen nainen 25.v. olen menestynyt mallimaailmassa ja tavannut paljon näitä hieman iäkkäämpiä miehiä, jotka kuvittelevat yksinkertaisesti liikoja itsestään. Moni hakee täydellistä naista ja lähestyy siinä mielessä. Itse ei ole kuitenkaan peiliin vilkaissutkaan. Eli kannattaa todella tulla sieltä pilvistä maan päälle ja katsoa peiliin mitä sieltä tuijottaa vastaan ja tajuta hakea tasoistansa seuraa.
- Sanoo suoraan
Tässä siis varsin kirjaesimerkki siitä, että molemmat sukupuolet valitsee pitkälti MYÖS ulkonäön mukaan.
- löylyyn siitä
Mitä saunassa tehdään? Arvostellaan toisten kroppia vai? Saunaseuralta saa ohjeita.
- mullaonmuijajo
Tapasimme nimittäin eilen uudestaan ja ilta vierähti sen verran pitkälle, että pistin saunan päälle ja menimme sitten yhdessä saunomaan.
Taidat olla aika tyhmä kun viet naisen saunaan! Nainen haluaa säilyttää meikit ja näyttää hyvältä. Mä luulen kuule että sä olet itse joku pikkukikkeli ja yleensä perseesi ja esinahkasi haisee vitun ällölle. Olet varmaan laiha honkkeli nörtti joka luulee että kaikki naiset on pornosaitin naisten näköisiä alasti.- Sanoo suoraan
Kirjoittajalla on selkeästi alan kokemusta, kun noin tarkoin osaa kuvata. Havaittavissa myös sisäinen ristiriita hänen tyytymisestään itse inhoamansa ( juuri kuvailtu) tyyppiseen tilanteeseen, joka aiheuttaa tarpeen asian käsittelemiseen terapeutin puutteessa yleisellä palstalla.
- seri52
Lopetin ravintolassa käymisen, takia että aina nuoret kollit oli siinä likellä.
Halusin omanikäisiäni, mutta ei ne uskaltaneet, kun nuoret stesteroninuoret oli lähellä.
Nyt istun yleensä aina kotona yksin. lihakset tulevat ja menevät, mutta läski on ikuista ;)
- nakit & muusi
Voi meitä poloja kun ei olla edes timmissä kunnossa );
Joku sentään vielä yrittää tehdä asiaa vaikka selluliitista, jos ei muuta
pään vaivaa ole saatavilla. - ihmisyys
Jos nainen kerran uskaltautui kanssasi alasti saunaan on hänen
itseluottamuksensa kohdallaan oman ulkonäkönsä suhteen.
Luulenpa naisen ulkonäön pudottaneen sinun ajatustasi naista kohtaan
alemmalle tasolle mitä lähtiessänne luoksesi.
Ulkonäkökompleksi on pelkästään sinun oma vaivasi.
Kyse on pikemminkin sinun kokemasta pettymyksestä jonka nainen
sinulle tuotti omalla alastomalla vartalollaan.
Nainen tuskin pettyi itseensä kun rohkeni näyttää alastomuuttaan sellaisena
kuin se on.Hän ilmeisesti hyväksyi asian omalla kohdallaan, mutta sinä et .
Yrität nyt vääntää asian naisen huonommuudeksi jota se ei ole tai itsetunnon
puutetta.
Kysehän on pelkästään sinun omassa päässäsi tapahtuvasta naisen ulkonäkökuvan muutoksesta joka aiheutti sinussa pientä järkytystä.
Tällaista tapahtuu muissakin tilanteissa ei vain ulkonäkö odotusten suhteen.
Toinen ihminen ei vastakkaan niitä odotuksi joita on päässään muovannut
toisesta ihmisestä.Kun arki ja reaaliteetit astuvat kuvaan totuus oman mielen
kehittästä "valheesta"paljastuu"jokaiselle meille.
Joka tapauksessa suhteen edetessä tulee muutoksia, jotka tavalla
tai toisella saattavat meidät muuttamaan kuvaa toisesta ihmisestä
hänen elmänkerran kautta .
Tällä kertaa törmäsit ulkonäköpettymykseen joku toinen kerta ehkä oletkin
törmännyt muuunlaiseen ongelmaan suhteessasi ihannenaisen osalta. - NAKELO
Löysin elämni miehen,kiinteän,tosi body...muut naiset oli mulle kateellisii ..mistä oonkin löytänyt tällasen jellonnan...hehhehehheh...::DD Seurusteltiin n.3-kuukautta ja sit sänkyyn..jippiiijippiiiiii!! Mut,jouduin jättämään tään komistuksen......peiton alla kun oltiin ja "kopeloin" Missäs sitä sul "se" seisova herras mies on....löysin NIIN PIENEN NAKELON ,JOTTA OLI PAKKO JÄTTÄÄ UROS SIIHEN PAIKKAAN:::::DDD
- TosikkoJari
Mistä löysit tämän naisen?
- NWAR
No voi voi !! Siis ainako pitää etsiä naisista se kuvan kaunis mallityyppi ennen kun kelpaa,eipäs kenelläkään tule mieleen että jos vaaditaan toisen olevan täydellinen.
Niin pitäisi valitsijan itsekin pystyä olemaan täydellinen,ei voi siis vaatia toiselta
mahdottomia jos ei itsekään pysty samaan.Ja pitääkö sitä aina ajatella munillaan ensimmäiseksi ??? - Suomi-Wear
Jospa alkaisit seurustelemaan sen naisen vaatemytyn kanssa....
- Nyt piip oikeesti
En jaksanut lukea viestijä läpi, koska koko aihe sai minut jo nauramaan. Missä häkissä tätä kysyjää on pidetty? Oliko tämä asia jotenkin UUSI sinulle:D Ei se suomalainen mieskään yleensä kovin mahtavan näköinen ole, kun ottaa paidan pois...
- vanha ämmä
luin otsikon ja meinasin saada raivarin meidän kaikkien naisten puolesta ja ehkä tuo teksi "hieman "sitä lievensi sillä ymmärsin pointisi. Mutta tässä olen ihmetelly myös teitä miehiä - te rahtaatte naisen kuin naisen sinne suihkuun tai saunaan jo alkumetreillä ja en kertakaikkiaan ymmärrä tätä puhdistusriittiä. OUkei kyllähän se on hyvä että tuoksutaan hyvältä ja persukset ovat puhtaita - niin hyvähän se on. Nainen on satavarmasti käyny suihkut ym kun hän lähtee isku-iltamiin (toista se on teidän miesten kanssa) ja harvoin nainen haluaa että hänen hiukset tai meikki kastuu. Mitä tulee teihin miehiin, niin kyllä on monen näköistä kokoista kroppaa ( eikä se vempainkaan niin pirun seksikäs ole kylmässä suihkuss) sekä hoitoalan ihmisenä en edes saa mitään kiksejä teidän vempaittennne näkemisestä saati pesemisestä. Eikö se riitä että teiän äidit on teiät pessy (silyä tämä pesu into nimittäin usein tuntuu)?
vanha ämmä- suku on pahin
Geenit ne määrää loppupeleissä, sehän se aina unohtuu.
Mikään kuntoilu ym ei paljon auta. Sitten vielä keskiiän
hormoonit kun jyllää niin siinä sitä ollaan.
Sen nyt sanoisin kokemuksella että naiselle ei kannata
huomautella läskeistä ja selluliiteistä ne muistaa
kommentit loppuiän ja ovat sinulle vihoissaan ja
käärmeissään vuosikymmeniä.
- hohhoijakkaaa....
Kuvottaa tuo ajattelusi ja viestisi. Luuletko että me naiset ollaan vain jotain koriste-esineitä joiden kuuluu näyttää hyvältä ja miellyttää miehiä? Katselisit vähemmän pornoa niin tajuaisit että meillä naisilla tulee väkisinkin sitä selluliittiä. sulla taitaa olla ihan väärä käsitys naisvartalosta.. Laihuta kuule itse ja mene salille. Tuskinpa olet itse kovin kaksinen ainkaan sisämmältäsi. Kukapa nainen laihduttaisi jonkun pinnallisen jätkän vaan oman terveyden takia. Onneksi on olemassa miehiä jotka näkevät naisen muunakin kuin koriste-esineenä ja panopuuna..
- ögmöehmöeösmöjrötö
Justiinsa. Pornomalliako sitten etsit? Ihan vaan tiedoksi, että monella heistäkin on sellliittiä ja läskiä joka taitavasti poistetaan kuvanmanipuloinnilla. Kannattais varmaan seurustella sitten jonkun anorektikon kanssa, jos selluliittiä pelkäät. Olet taatusti sinkkuna itse ja pitkään, kukapa haluisi seurustella noin pinnallisen ja itsekeskeisen jätkän kanssa. No joo ehkä joku Henna Kalinainen tai Johanna Tukiainen tyylinen silikoni-bimbo.
Minun mielestäni kaikkien pitäisi hyväksyä toisensa sellasena kun on, mut suhtees ei voi olla jos menee halut, mutta kukaan mies ei voi sanoo että naiset huijaavat miehii vaatteillaan, koska se tarkoittaa kaikkia naisia. Huom: Kaikki ei oo samanlaisii kuin toiset naiset..
hohhoijakkaaa....20.1.2012
Kuvottaa tuo ajattelusi ja viestisi. Luuletko että me naiset ollaan vain jotain koriste-esineitä joiden kuuluu näyttää hyvältä ja miellyttää miehiä? Katselisit vähemmän pornoa niin tajuaisit että meillä naisilla tulee väkisinkin sitä selluliittiä. sulla taitaa olla ihan väärä käsitys naisvartalosta.. Laihuta kuule itse ja mene salille. Tuskinpa olet itse kovin kaksinen ainkaan sisämmältäsi. Kukapa nainen laihduttaisi jonkun pinnallisen jätkän vaan oman terveyden takia. Onneksi on olemassa miehiä jotka näkevät naisen muunakin kuin koriste-esineenä ja panopuuna..
- White Men Can't Jump
Muisteleppa tarkemmin...Menikö se ilta oikeesti noin. Taisi nainen lähteä kotiin kahvakuulansa pariin.
- ErilaisuusOkaunista
Hoh hoijakkaaa...siellähän taitaa olla maailman täydellisin mies. Luultavasti sul ei oo itellä ulkonäköö(vaik luulet) ja oot pettyny naisiin. Vaikka ajattelistkin tolla tavalla voisit kunnoittaa mimmei...onko pakko kaikkee sanoo ääneen...Onneks suurin osa hepuista on aivan ihania :))
- 26
kaikki ihmiset huijaavat toisiaan parisuhteen alussa
eivät ihmiset ole sellaisia hellaan lettas sentään ihania ,lutuisia ,rakastavia tyyppejä mitä vois ajatella että ovat. arki sen vasta paljastaa millainen ihminen oikeasti on ja yhteen muuttaminen
helppo olla ihana ihminen kun asuu vielä erillään.
nainen on lähes aina (ja miksei mieskin) vaatteet päällä kivemman näköinen,paremman näköinen.ihminen on alasti aika kurjaa katsottavaa jos ei satu omistamaan parempia geenejä ja senkin ikä nopeasti palauttaa normaaleihin mittoihin. - passion64
Kyllä on sinulta aika ajattelematonta kommenttia. Itse olen laihduttanut 30 kg ja liikkunut ja jumpannut. Selluliittia on ollut kauan ja SILLE VAAN EI VOI MITÄÄN! Naisille kertyy selluliittia hormonaalisista syistä ja se täytyy vain hyväksytä. Kiinteyttää itseään tietysti voi liikunnalla ja jumpalla, mutta siitä huolimatta iän lisääntyessä kudokset menettävät kimmoisuuttaan ja sekin täytyy hyväksyä. Naisena nautin siitä kun voin edes vaatteet päällä näyttää timmiltä esim. kun puen alleni kiinteyttävän bodyn, korsetin , tuetut sukkahousut tai sukat. Mielestäni tämä ei ole huijaamista vaan jokaisella on oikeus näyttää hyvältä. Myös bisneksenä tämä vartalon muokkaaminen muotoilevien alusvaatteiden avulla lisääntyy koko ajan ja on vain hyvä asia. Vaikutat todella typerältä ja ahdasmiehiseltä mieheltä ja on varmasti ollut naisen etu etteti suhteenne edennyt pidemmälle.
- ?
Nojjoo huijata ja huijata... tiedä sitten mitä naiset tykkäävät pitkittäisestä komeasta arvesta naamassani. Juuri sopivasti aseteltu. Kerran se kirpaisee ja voittaa tatskat. Luoja suo...
- 171/56/34
Tehkää 1 tunnin reipas sauvakävelylenkki 6 pvä:nä viikossa .
Selluliitti lähtee aivan satavarmasti.
Voisin tulla näyttään kroppaani 12 kg painonpudotuksen
jälkeen. Aikaa kului 3 vuotta ja liikuntamuotona pelkästään
sauvakavely ja oman kehon painolla tapahtuva jumppa.
P.s Kahtena päivänä vedän lenkit hampaat irvessä. - Vähän pullea mies
Olisi hyvä käydä varmaan uimahallissa/rannalla/kylpylässä, niin näkisi todellisuutta. Valitettavasti naiset ovat vielä pahempia tämän kanssa. Pelkkä painoindeksissä lihavaksi määrittely riittää siihen ettei naiset edes vastaa viesteihin... baarissa sitten juovat itsensä mukavaksi ja ajoittain vaidetaan numeroitakin.
Minulle kelpaisi heti kuka tahansa vaatteet päällä hyvännäköinen, jos päässä liikkuisi muutakin kuin läpi puhaltava tuuli. Aivoilla varustetut naiset vain sattuvat olemaan niin harvinaisia että 99,9% niistä meni jo teininä muille miehille ja vapautuvat vasta kakarat väännettyään etsimään elättäjää, joka minä taas en aio olla.
Itse menin valitsemaan fiksulta vaikuttavan, mutta jälkikäteen tyhmäksi todetun vaihtoehdon. Kaduttaahan se. Ulkonäköä voi tilata vaikka Venäjältä vaimoksi, mutta vapaan, aivot omistavan naisen löytäminen on harvinaisempaa kuin 7 oikein lotossa.- missä peili
Niinhän se menee.. kaikki muut ovat tyhmiä, paitsi sinä.
- Tuhti tankero
missä peili kirjoitti:
Niinhän se menee.. kaikki muut ovat tyhmiä, paitsi sinä.
Ainakin testit osoittavat minut huomattavasti keskivertoa älykkäämmäksi.
10% ihmisistä nousee tilastojen mukaan 10 vuoden kuluessa valmistumisestaan ylimpään desiiliin tuloissa. Myös kaverini ovat samaa tasoa ja olemme kaikki menestyneitä tässä maassa (parhaimman 5% sisällä palkkatuloissa). Olen ollut mukana monessa projektissa joista on ollut iloa ja hyötyä sadoilletuhansille suomalaisille.
Toki olen saavuttanut monia muitakin asioita elämässäni, mutta en näe itseäni ainakaan tyhmänä. Monia muita ikäviä ominaisuuksia minussa varmasti on.
Mitä sinä olet saavuttanut elämässäsi, paitsi yrittänyt keksiä heikkoa yhden rivin sarkastista viestiä? Älykkyys ei ainakaan ole se, mikä sinusta loistaa ulospäin... - olet viisaampi
Tuhti tankero kirjoitti:
Ainakin testit osoittavat minut huomattavasti keskivertoa älykkäämmäksi.
10% ihmisistä nousee tilastojen mukaan 10 vuoden kuluessa valmistumisestaan ylimpään desiiliin tuloissa. Myös kaverini ovat samaa tasoa ja olemme kaikki menestyneitä tässä maassa (parhaimman 5% sisällä palkkatuloissa). Olen ollut mukana monessa projektissa joista on ollut iloa ja hyötyä sadoilletuhansille suomalaisille.
Toki olen saavuttanut monia muitakin asioita elämässäni, mutta en näe itseäni ainakaan tyhmänä. Monia muita ikäviä ominaisuuksia minussa varmasti on.
Mitä sinä olet saavuttanut elämässäsi, paitsi yrittänyt keksiä heikkoa yhden rivin sarkastista viestiä? Älykkyys ei ainakaan ole se, mikä sinusta loistaa ulospäin...Älykkyydestä en tiedä, mutta minä saan seksiä, kun en ole niin ronkeli.
- Tuhti Tankero
olet viisaampi kirjoitti:
Älykkyydestä en tiedä, mutta minä saan seksiä, kun en ole niin ronkeli.
Ei seksin saanti ole saavutus itsevarmalle miehelle. Baareista löytää aina jonkun viikonloppuina, mutta parisuhdetta ei heidän kanssaan aleta rakentelemaan...
- ap-on-idiootti
Voi mikä lääkäri "professori" jokainen petturi on! Otkos ite kunnos ja kaikki naiset sua haluuis?
- Kaikkea sitä näkee
Loppuillasta sitten harrastin tuon verkko-kinkun kanssa seksiä, ja paljaalla. Nyt valitti että on aamupahoinvointia... mitä lie taas valehdellut eli se vedättää taas!
- Pettynyt mies
Sama täällä. Aivan hirveä. Sitten kun se oli ilman meikkejä niin puistatti. Ei kiitos mitään rumaa. Niin ja selvisi vielä että sillä oli kakaroita joten passasin koko homman. En rupea elättelemään ketään.
Kiitos mutta ei kiitos! - Saunapuhdas.....
Ystävääsi valitessa
pidä hyvää huolta.
Katso ensin sydämeen
ja sitten vasta kuorta........
Parempaa huomista Sinulle..... - sopivasti lihava
On tää maailma mennyt kummalliseksi, omasta mielestään nämä keski-ikäiset nuorukaiset, ylipainoiset miehet, jotka eivät oikein osaa pitää edes hygieeniastaan (esim. hampaat on valtaosalla niin huonot, että märkänevät suuhun) huolta rohkenevat arvostella naisia. Mietipä mies pikkuisen mitä nainen joutuu kokemaan esim, lapsen synnytyksessä, yövalvomisissa, imetyksissä..haloo, ukko vetää sikeitä.
Olen pian 55 vuotias ja kyllä pitää sanoa että nuoret miehet eivät kovinkaan paljon piittaa jos nainen on pyöreä tai lihava...itsellä on 32 vuotias rakastaja joka on naimisissa ja kolmen lapsen isä..vaimo on kuin barbie-nukke, hoikka, kaunis...mutta silti mies ei tunne vetoa vaimoonsa...silloin kun halutaan lapsi, totta kai silloin lemmiskelevät, mutta .....Olen saanut pitää tämän miehen jo yli 3 vuotta ja olen erittäin tyytyväinen elämääni ja varmasti hänkin koska on edelleen kiinnostunut minusta. Minä saan elää poikamiestyttö elämääni, ei velvoitteita....elän siis vaan itselleni, edelleen ylipainoisena, onnellisena, erittäin tyydytettynä. Luulen että ketjun aloittaja on just tyypillinen epäonnistuja joka purkaa omaa alemmuuttaan kirjoittamalla noinkin rumasti naisesta...häpee, jos osaat....ja kun seuraavan kerran isket naisen niin käskepä heti kättelyssä näyttää takamuksensa ja vatsansa.....ettet ihan turhaan sitä saunaa lämmitä- panis paa
haluaisitko lisää,olisin kiinnostunut pyöreistä,palleroista .koskaan ei ole liian ylipainoinen jos jaksaisit ja haluaisit,niin nam
- uskollinen
Eikö vapaita miehiä löydy?
- Yualle
eLvis-Strauss on patentoinut useita naisten housuvaatteita (siis farkkuja), joissa suoja kohdennettu takapuolialueen kankaan leikkausmitoitukseen. Saavat sillä naiselle hyvän näköisen pyllyn, vaikka se olisikin aivan yhtä pullataikinaa.
Parempi siis vaan katsella kaduilla niitä nätisti pyöriviä pyllyjä, joissa se selluliitti on farkkujen mitoituksen avulla kurottu oikeisiin kohtiin =) - seksikäs nainen
Mulle käynyt samanlailla.Tapasin kivan ja hyvännäköisen miehen. Menin hänen luokseen yökylään niin järkytyin kun heitti vaatteet pois. Selluliittia, rumat kalsarit, roikkuva nahka...haluit katosi samantien. Ihmiset on kuin ruokaa...ei kaikkee paskaa tarvii syödä jos ei tykkää ja kaikkia ihmisiä kokeilla jos on rumia. Oksettamaan alkaa
- Tuplastandardi
Noniin, miksei sun komenttiisi naiset huuda, että siinäpä on pinnallinen nainen? Naiset saavat arvostella ja pilkata miesten kroppia, mutta eivät ole pinnallisia. Jos mies arvostelee nasten vartaloa, niin hän on pinnallinen eikä tiedä rakkaudesta mitään.
- Aurinkoinen etelästä
Samaa voisi kysyä miehiltä, että miksi miehet "huijaavat" omalla käytöksellään? Uniikin Pojat on poikia, koko biisin sanoja lainatakseni.. :) Myöhemmin saunassa paljastuukin pieni muna, mutta iso sielu.
Mut jos asiaankin..loppupeleissä tuskin sitten kun oikeasti ihastuu/rakastuu, niin minkään koolla ole niin väliä. Ehkä sellaset ihmiset, jotka katsovat ihmisessä ulkoisia (ulkonäkö, kansalaisuus, koulutus, perhetaustat yms. ) vikoja, ovat epävarmoja omasta itsestään ja siitä mitä itse ylipäätään suhteesta tai toisesta ihmisestä haluavat. Tai haluavatko edes olla sellaisessa. Tälläiset "tekosyyt" ovat helppo keino välttää sitoutumista ja sitä pelkoa että on oikeasti laittamassa itsensä alttiiksi jollekkin todelliselle parisuhteelle. Ja kyllä. Mä kuulun niihin. Ja ei, en ole kovinkaan ylpeä siitä. Ja ei, todellakaan ei olisi oman ulkonäön tai minkään muunkaan perustelun kannalta oikeutta/varaa arvostella muita. Ja kyllä, juuri tästä syystä olen edelleen sinkku. Ja kyllä tämä on vain mun mielipide, joka ei ole absoluuttinen totuus yhtään mistään. Ja kyllä, selluliittia on ja se pysyy ja piste. - Niinpä niin.
Jos nainen ei välitä pitää huolta vartalostaan,vaan on roikkuvia läskimakkaroita,selluliitti muhkuraiset reidet ja takapuoli,sellainen viestittää myös mielenterveydellisistä ongelmista.
- SelluliittiLiisa
Myönnettäköön,että vaatteet päällä minäkin näytän timmiltä,mutta totuus on jotain ihan toista.
Olen laihduttanut 55kg ja kaiken sen työn ja tuskan jälkeen en edelleenkään ole saanut sellaista kroppaa jonka haluaisin enkä tule koskaan saamaankaan.
Lapsen ja ylipainon johdosta mahani on toki litteä,mutta alhaalla on pieni pussi,eli ihoa ja sekös minua vituttaa eniten.Tissini ovat pienet katoavat kokonaan jos makaan selälläni ja sisäreiteni voi apua.Niissäkin on valitettavasti ylimääräset nahkapussukat.
Kroppa on siis ikuisesti pilalla vaikka naamastani olenkin kaunis meikillä tai ilman.
Opetus:Lihavan ei todellakaan kannata laihduttaa,sillä mikäli ylipainoa on paljon ei onnistuessaankaan tule näyttämään siltä miltä haluaa ja voisi näyttää mikäli ei sitten mene leikeltäväksi.Toisaalta taas enpä minä sellaista ihmistä rinnalleni huolisikaan,joka seurustelee pelkästään kroppani kanssa. - kyllä näin on
Minusta nämä miesten parjaukset ovat hauskoja, koska edelleen tutkimusten mukaan MIEHILLÄ on suomessa enemmän paino-ongelmia, kuin naisilla. Ja alkoholiongelmia ja näköjään itsetunto-ongelmia kaikkien näiden ampumatapausten valossa. Ihan turhaa parjausta, kun ei ole ensin katsonut peiliin. Ainut asia joka erottaa miehen naisesta on se, että naiset hyväksyvät paremmin miesten läskit, kuin miehet naisten. Aivan turha provo taas kerran.
- että näin..
Samaa mieltä olen sun kanssa..kyllä täällä palstoilla aina keskitytään naisten ulkonäköön,mutta eipä nämä miehetkään niin helmiä ole kun esim.katselen oman ikäisiäni miespoloja.Ovat usein epäsiistin näköisiä ja huonosti pukeutuvia.Sitten kuvittelevat että saavat prinsessan viereensä.Ja jostain kumman syystä luulevat että heillä on varaa puhua näisten ulkonäöstä tai pukeutumisesta.Esim.treffi palstat ovat näitä miehiä pullollaan.Se on tämä suomalaisten miesten huono itsetunto joka puhuu.
- että näin
että näin.. kirjoitti:

Plus että nämä miehet useimmiten ovat vielä avo/avioliitossa ja etsivät treffi sivujen kautta ihan pokkana jotain panoseuraa...hyi että oksettaa..
- Pojasta palleroksi
että näin kirjoitti:
Plus että nämä miehet useimmiten ovat vielä avo/avioliitossa ja etsivät treffi sivujen kautta ihan pokkana jotain panoseuraa...hyi että oksettaa..
Näyttääpä vanhojepiikojen kitinältä taas kerran. Tilastojen mukaan miehillä on paino-ongelmia enemmän. Tilastojen mukaan myös köyhiä on maa täynnä, mutta en minä heitäkään usein näe. Kannattaa katsoa tilastoja, sieltähän se unelmamies myös löytyy...
Sitten on tämä hauska "katsoin kuvaa, tiedän heti minkälainen mies on". En minä laita naisten tapaan kuvia esim. Ranskasta, jossa näytän huomattavasti paremmalle hyvässä auringonvalossa. Laitan kuvan jossa näytän arkisen tylsältä, koska sitä tulen näyttämään todennäköisemmin suurimman osan elämääni. En mene töihin parhaimmissa vaatteissani. Tottakai osaa pukeutua ja näyttää siistiltä ja treffeillä, sekä teatterissa, oopperassa tai missä ikinä.
Huonoon itsetuntoon en osaa ottaa kantaa, koska sellaisia omaavat kaverit ovat pudonneet junasta jo koulu-aikoina. Onneksi voidaan yleistää kaikki miehet, varsinkin kun aloitus oli yhdestä yksittäisestä tapauksesta.
Pakko sanoa että en etsinyt panoseuraa kun olin naimisissa, mutta jos nainen ei pahemmin seksistä kiinnostunut (johtuen sairaudesta) niin kyllä ymmärrän hyvin jos alkaa miestä himoittaa jo lammaskin useamman vuoden jälkeen. Itse satuin olemaan kuitenkin uskollinen ja kun tuli ensimmäinen uhkailu avioerosta jonkin naurettavan syyn takia, tarrauduin siihen kuin hukkuva olkeen ja sainkin eron jälkeen viettää muutaman vuoden seksintäytteistä elämää.
Näyttää vain pahasti siltä että kaikkeen kyllästyy ja kelpaisi parisuhde taas vaihteeksi, jos vain löytyisi nainen joka haluaa parisuhdetta ja seksiä viikottain.
Ja ei haittaa selluliitit kun tyrät rytkyy... - en valittamista
Pojasta palleroksi kirjoitti:

Ja ei haittaa selluliitit kun tyrät rytkyy...Väärin meni. Onnellisesti naimisissa ollut jo pitkään ja seksiäkin saa mukavasti ylimääräisistä kiloista huolimatta. Se on vähän, miten kukakin elämän kokee.
- ghyjhnjhbnhjgfty
-naiset huijaa- älä naurata.. sinä et vaan kunnioita/arvosta naisia!! ei sillä ole merkitystä minkä kokoinen tai miltä näyttää...
- hyvä suomi
tässä näkee tämän palstan älyllisen tason, kun ihmiset jaksaa jauhaa jostain selluliitistä ja naisen ulkonäöstä näin pitkään :D
- 5hy6565
Et ole ensimmäinen joka on törmännyt vastaavaan asiaan. Itselläni kävi vähän samanlailla; Tapasin ravintolassa vetävän näköisen naisen joka oli pukeutunut hyvin ja oli meikannut todella vahvasti, mutta sillain seksikkäästi. Oli värivoiteet, huulipunat kajalit ja hiukset nutturalla, rinnat näyttivät pystyltä jne. Lyhyt nahkarotsi ja korkeakorkoiset saappaat. Noh ilta vierähti ja sen naisen kämpille suunnattiin.
Jumalauta järkytykseni oli suuri kun hän kävi kylppärissä. Oli pessyt meikit pois naamalta ja laittanut oloasun päälleen. En helvetti meinannut tuntea naista kun se sieltä kylppäristä tuli pois. Ääni oli kyllä sama kuin sillä jonka tapasin mutt kasvot ei. Ohuet hiukset roikkuivat olkapäillä, naama punoitti ja rintojakaan ei näyttänyt enää olevan. Kyllä mielenkiinto lopahti ja nopeasti join lasin viiniä ja soitin taksin. Nainen jäi vähän hölmistyneenä katsomaan kun aloin laittamaan kenkiä jalkaani. - Kiiruussaassaattaa
Minkälainen se aloittelijan PILI on?
Kiinnostaisi tietää. Entäs sitten naamavärkki? Minkälainen on kehosi?
Vastauksia näihin kaipaa muodokas nainen, jolla on kaikki tip ja top!- ttee44
Jos et satu tietämään niin pilin pituuteen ei voi itse vaikuttaa. Sellutiittiin ja läskiin voi vaikuttaa.
- OmpaSemmonenUlinaEtt
Tähän väliin että oonko mä nyt sitte ihan epänormaali:
Ikää on kertyny jo sen 40v (joo,oon mies...) ja mitä oon kumppania ettiny,niin siinä välissä oon törmänny myös tämmösiin tapauksiin:
Roikkumaha (ei haitannut),yli paino (ei haitannut),vähän selluliittiä (ei haitannut),ulkonevat/roikkuvat häpyhuulet (ei haitannut),pienet rinnat (ei haitannut),roikkuvat rinnat (ei haitannut),raskaus arpia (ei haitannut) vielä muuta samaa "hirvitystä".
Se mikä taas ON haitannut: Harrastus erot,täysin eri musiikki maku,täysin eri leffa maku,täysin eri ajatusmaailma,pinnallisuus,siipeily,teeskentely,totaalisen ärsyttävät kaverit,itsetunnon puute ym. Mut pahin kompastus kivi ehkä kuitenki kotona asuva jälki kasvu,haen katsokaas kumppania,EN perhettä.
Mulle seksi ON tärkeää suhteessa,mutta kemioilla on sen verran iso merkitys että siinä ei mallin kropat auta jos kemiat ei toimi.Kukaan ei oo täydellinen,tai en ainakaan oo sellaseen törmänny,mun mielestä ne "pienet viat" ulkonäössä just tekee sen MULLE täydellisen yksilön.En minäkään nyt ihan minkä tahansa kammotuksen mukaan lähde,mut en kyllä kovin helpolla minkään malli pimunkaan,näistä kun tulee ekana mieleen se että onko siellä korvien välissäki jotain.
Ja kyllä,ei tässä itekkään mitään postikortti pojuja olla,mutta oompahan kutakuinkin sinut itseni kanssa.
Että semmosta täältä tänään. :-)- Voi herää jo
Niin ja ikää oli??? siis 40 vuotta ja ihan kumppania hakee. Et taida olla ihan tästä maailmasta kun perhe perustaan siinä ennen kolmeakymppiä. Näyttää siltä että sulla on tämä juna jo kulkenut ohi. Vielä viiskymppisenäkin kait haikailet siitä täydellisestä naisesta ja ehkä vielä kiikkustuolissakin..
- Varakas äijä
Voi herää jo kirjoitti:
Niin ja ikää oli??? siis 40 vuotta ja ihan kumppania hakee. Et taida olla ihan tästä maailmasta kun perhe perustaan siinä ennen kolmeakymppiä. Näyttää siltä että sulla on tämä juna jo kulkenut ohi. Vielä viiskymppisenäkin kait haikailet siitä täydellisestä naisesta ja ehkä vielä kiikkustuolissakin..
Niin, eihän siinä välissä ole voinut olla parisuhteita? Pääsi on tyhjempi kuin kaatunut ämpäri. Itsellänikin on ehtinyt useita suhteita olemaan, naimisissakin tuli oltua kahdenksan vuotta ennenkuin riitti ja ikääkin on se 38. Kakaroita ei tullut kun akassa oli jotain pientä valuvikaa, mutta ei se minulle este ollut. Vain naapurissa "käynti" oli liikaa.
Sinunlaisesi ei kelpaisi vaikka seksiorjaksi ryhtyisit. Ja naisen saa Filippiineiltä tilattua netistä vaimoksi hyvin helpolla. Tulijoita riittää jonoksi asti jos rahaa vain löytyy. Ovat huomattavasti paremmat tavat omaavia kuin suomalainen perus-nainen joka tuulipuvussa kaduilla viilettää ja luulee olevansa jumalan lahja miehille.
- ettästiijät
Jos huijaamisesta puhutaan pukeutumisen suhteen, niin kyllä eniten huijausta on MIESTEN pukeutuminen.
Ei miehen vaate näytä mitään siitä, onko mies oikeasti hoikka vai vaan luiseva, läski vai lihaksikas, saati jos kyseessä on mies joka on laihtunut ja kehon huonon palautumisen vuoksi selluliitti roikkoa (kuin vastaavassa tilanteessa oleva nainen); ei se kauluspaita farkut mitään kerro!
Naisten pukeutumiseen kuuluu ihonmyötäisyys ja tiukat housut, miehille boots-cut farkut ja puuvillapaidat. Reilua? No ei oo ei.
Se hyvännäköinen kolli jonka otat mukaa baarista osoittautuukin tarmottomaksi lapamadoksi lihaskunnon puutteessaan, tai paljastuu kukkakepiksi.- uyjfgc
Harva mies pitää lahkeessa kurkkua tai muuta, esittääkseen muuta kuin on ... tosin onhan näissä metro"miehissä" kaikenlaisia ämmiä, jjoten jätettäköön ne omaan arvoonsa
- Salamitanko
uyjfgc kirjoitti:
Harva mies pitää lahkeessa kurkkua tai muuta, esittääkseen muuta kuin on ... tosin onhan näissä metro"miehissä" kaikenlaisia ämmiä, jjoten jätettäköön ne omaan arvoonsa
Ei ole todellakaan tarvinnut hävetä mitä housuista löytyy ja käytön jälkeen on naiset olleet tyytyväisiä. Siinä ei 15 kiloa ylimääräistä ole vaikuttanut suuntaan tai toiseen.
- marine
Mä luulen, että toi nainen jätti sinut..kun sulla ei seiso..
- suurennuslasi
hah hah urpo ... mitäs´ miehet tekee työntää vanhan hikisen sukan jalkoväliinsä, että näyttäis´ isommalta ... pettymys naiselle tulee saunassa, kun pitäis´ olla suurennuslasi
Ahahhaha no voi sua poloista, et sitten saanut siltäkään naiselta. Ehkä se nainen vaikutti vaivaantuneelta saunassa kun näki millainen tikkukäsinen pikkumolonen mies siinä vieressä :D
- ghjgv
Ei liene jäänyt kelleen epäselväksi millainen nainen tuon kirjoitti.
Eli ukon "saunasta pako" ei liene outo juttu tällekään tapaukselle
- mies450
Olen 45-vuotias mies ja liikun säännöllisesti, käyn välillä salilla ja tarkkailen hiukan kaloreiden määrää! Olen siis hyvässä kunnossa ja ihmettelen kuinka ihmiset voivat päästää itsensä aivan hirveään tilaan: valtavia ylipainoja, ei liikuntaa, huonoa ruokaa, tupakkaa, viinaa jne..? no, jokaisen oma asiahan se on, mutta huomaan kyllä aina positiivisesti vanhemmat hoikat itsestään huolta pitävät naiset:):)
- HÄhMitäh
Kyllähän se totta on, että nykynaiset ovat valhetta,On pidennettyäjä ripsia , pidennettyjä hiuksia (myös värjättyjä),huulissa botoxia vaateiden alla selluliittiä, on korko kenkää ulos päi näyttää varakaalta totuus on et onkin persaukinen ja velkainen, iholla tekorusketus ym, ym ......
- rehellisyyttä !!!
Minulle käynyt hieman samoin, kuin aloittajalla.
Olen AINA ihmetellyt naisten liiallista vaatteilla ehostamista.
Se, että tuollainen menee juuri siihen, että vaatteet päällä saa täysin väärän kuvan kropasta ja meikillä peitetään liiaksi asti kasvojen todellisia piirteitä, on aivan käsittämätöntä.
Sitten ihmetellään, kun ukko ottaa pakkia petihommissa ...- vatteet n munaatteet
Väärä kuva kesti tasan yhden illan verran.
Jos nainen olisi todella halunnut antaa väärän kuvan itsestään hän
olisi peitellyt selluliittejään pitemmän ajan.
Minkäs nainen sille soi jos on niin hyvä maku vaatteiden suhteen
että mies lankeaakin niihin ja niiden tuomiin unelmiin.
Millaiset vaatteet paljastavat selluliitin talvella ?
- Sisäinen kauneus
Voiko olla totta, että jollekin ulkonäkö on noin ratkaiseva asia rakkaudessa? Et tiedä, mitä rakkaus on. Sinulla ei ole asiasta mitään käsitystä vaan rakkautesi on verrattavissa uuden auton ostoon. Rakastat vain itseäsi naisen kautta.
Uuden auton ostaja tietää ajavansa uudella autolla ehkä pari viikkoa, kunnes asia unohtuu. Se ei tuota enää mielihyvää sinulle. Samoin on monille myös ihmisten kohdalla. Olet rakastunut omaan mielihyvään ja siihen, että se saa hetken sinut tuntemaan iloa.
Mies voi rakastaa naista, mutta rakastaa vain itseään naisen kautta. Nainen voi rakastaa miestä, mutta rakastaa itseään miehen kautta. Mutta voisitko kuitenkin rakastaa toista ilman vaatimuksia siitä, mitä toisen pitää olla? Voisitko löytää oikean rakkauden? Sellaisen rakkauden, jossa rakastetaan toista ilman vaatimuksia. Rakkaus ei perustu myöskään ansioon vaan se saadaan ilmaisena lahjana.
Enpä ole pinnallisempaa kirjoitusta kuin "kaikkea sitä näkee". Aivan pimeetä. Oletko itse yhtään mitään? Olet ruma sisäisesti. Oikein rupsahtanut sydämen ajatusten kulku sinulla on! - NOKIALLAKO.....
Nää kaikki miehet on käyneet niitä kureliiviakkoja pa.....sa.Todellakin on järkytys kun ne akat heittää vaatteet päältään.
- Lihasvoimat
Kesällä vain rannalle tarkistamaan naisten kurvit kohdalleen.
Viisas valitsee sellisen naisen johon ei pety paitsi jos nainen
ei valitsekkaan häntä useiden muiden rantaleijonien joukosta.
Timmin kunnon ja hyvän käytöksen omaava mies löytää nopeasti
itselleen ainakin yhden illan ulkonäköseuralaisen.
Elämä ottaa koville varsinkin ihannenaisen metsästys haavoittaa syvältä,
kun ihmiset ovat vähän vajaita aina jostain kohtaan LÖYTYY VIRHE. - Setä Vekkuli
Ei haitannut ja kivaa oli. Ei tarjonnut aamulla kahveja, joka jäi vähän krapulassa harmittamaan ;)
Olet oikeilla jäljillä !
Nykyaikana kuten ennenkin on käytetty erinäisiä vaatteita kurvien tekemiseen. Ihminen ei ole aina kaunis alasti. Mutta naisissa se valitettavasti näkyy vaan pahemmin. Sille emme voi mitään eivätkä naisetkaan. Onneksi seksi voi olla hyvää kaun ei ajattele niitä muhkuroita ym liikaa vaan antaa tunteen viedä ja laittaa valot kiinni. Ihminen voi olla monelta osin kaunis. Mutta selluliittejen kanssa ei kannata leikkiä mitään filmi tähteä siinä vaan häpäisee itsensä. Jokainen tyytyköön osaansa tai tehköön duunia sen eteen, että voi olla omien tuntemustensa mukainen. Kaikki ei sovi kaikille ja mallien päällä olevat paidat eivät sovi suomalaiseen tarja halos Lookkiin:)
Tervettä järjkeä ja hyvää makua.- Aatos-vain
Varsinaisen valopään ajatuksia naisesta! Ei voi muuta sanoa.
- katso peiliin
Oletko katsonut itseäsi myös peiliin, oletko itse hyvännäköinen, hyvät hampaat, tuoksutko hyvältä, oletko kauniin naisen arvoinen ja ikäinen ja onko tarpeeksi varallisuutta?
- regdf
"onko tarpeeksi varallisuutta? "
Joo ei ole naiset rahan perään - Juha-Petteri
regdf kirjoitti:
"onko tarpeeksi varallisuutta? "
Joo ei ole naiset rahan peräänOnko kaunis nainen minun rahojeni arvoinen? Ja miksi rikkaana huolisin ruman naisen, kun kauniskaan ei välttämättä jaksa kiinnostaa kuin illan.
Tätä peliä voi pelata molemmat.
- seksikäs nainen
Onneksi minä olen täydellinen 43-v nainen. Ei ole selluliittia eikä muutakaan paskaa. Ja miehet kuolaa edelleen perääni. Nykyään enemmän nuoret miehet. Mutta puumailu ei tule enää harrastettua, kun nuoret miehet ovat niin hätäsiä.
Kukas lähtis saunaan.. - Vastausta vailla
Mistä syystä aloittaja joutuu etsimään ihanne-naista ?
Onko kenties sittenkin jotain vialla ajatusmaailman suhteen kun
sellaista naista ei ole itselleen löytänyt.
Etsii etsii, vaan ei löydä ketään sopivaa ?
Kuitenkin hän onkin huolissaan löytääkö selluliitti-ihoinen nainen itselleen
miesseuraa.
Mistä syystä ap olet ilman ihannenaistasi
MIssä vika ? - 76 v ukko.reissu mie
-ymmärrys hoi ,äly älä jätä.kaikilla naisilla on hyveensä."---niin sinuakin kunnioitetaan."
Olen kokenut tuon saman, eli nainen (miksei mieskin) voi huijata pukeutumisellaan. Mutta en ole nostanut siitä numeroa koska!
Sodassa ja rakkaudessa on kaikki keinot luvallisia.- todella upeeta
No mitä- oisko sen naisen pitänyt pukeutua säkkiin ja tuhkaan sen takia että hänellä on selluliittiä KAMOON HEI. Et kai sinä niin ääliö ole että pidät niistä vaatteista etkä siitä mitä niiden sisällä on ? Seksihalut voi menettää monella tapaa, siihen ei parit läskimuhkurat paina.
Mulla ainakin tapauksia että mies on mukava, fiksu, jopa jollain tapaa pukeutuva, sitten kun riisuutuu niin alta paljastuu maailman risasimmat ja likasimmat alkkarit. Tai vielä pahempaa, virittyneet bokserit joista sukukalleudet pyrkii lahkeesta ulos.
Se siitä sitten. - ____
Tapasin suomi24 kautta miehen. Ensinäkin kuva oli monen vuoden takaa. Vaatteet todellakin vuoivat peittää; miehen löysän paitapuseron alla voi olla melkoinen kumpu, maha voi olla ovelasti tungettu vyön alle housuihin, huono iho kätketty parran alle...näitä pettymyksiä tulee molemmin puolin. Mutta kaikkein ikävintä on se, kun teeskentelee luonteensa. Suhteen päätyttyä kysäisin yhdeltä, mitä se herrasmies tarkoitti? Hän avaa oven naisille!!! Heh, höh ja ovethan aukeavat nykyään suurimmassa osassa paikoista itsestään.
- Pieru sulle
Siis tässä taas yks oiken jumbotyhmä äijä, jonka aivot ovat haarojen välissä. Siis millään muulla ei ole merkitystä kuin omien halujen täyttämisellä. Herää jo pahvi!
- p.anomies
juuri tuon takia miehet yrittävät aina vain nuorempaa saada koska selluliittiä kertyy ajan myötä.
- vika,vika,vikamies
Niin yrittää ap.kin ehkä nuorempaa naista itselleen.
Mutta missä vika kun hän vain ei löydä ?
Missä ovat sellaiset naiset joita ei löydy selluliittia .
Jonkun toisen kanalossa vai ?
Osaatkos sanoa missä vika jos ei mies pääse tavoitteeseen vaan etsii
baarista itselleen juttuseuraa kun hänen tulisi etsiä selluliittivapaata
nais-seuraa.
Uimahallit ja muut paikat ovat huomattavasti parempia iskupaikkoja
miehelle jos etsii timmiä naista, mutta onko mies itse timmissä kunnossa.
Jos vain on käynyt niin huonosti että mies ei saa sellaista naista itselleen
jonka haluaisi vierelleen ..
Muuten miehiltä löytyy myös selluliittia nuorilla ja iäkkäimmillä.
- ei näyteikkunalle
Jaa-a..Vieläkään en saanut vastausta itselleni-mutta totesin että olen ollut tyhmempi kuin sinä.Juuri tällaisten ajatusten vuoksiko pilasin elämäni parhaat-kin vuodet?! Ei varmaan kompleksisempaa nuorta ollut kuin minä-ja olen yhä,vaikka ikääkin jo on. Nuorena peitin pyöreyteni ja ne selluliitit kulkemalla hame päällä. Tykkäsin toki hameesta,mutta olisin farkutkin halunnut laittaa välillä. Ajattelin,en kehtaa. Kerran joku tyyppi oli kaveriltani kysynyt:Miksi (minä) käytän aina hametta. Heräsin siitä miettimään,että miksi oikeastaan. Rupesin pikkuhiljaa muuttamaan tyyliä. Kuulin,olet sitten hyvännäköinen mimmi,ja sulla on sexikäs pylly jne. Se tuntui ihan kivalta ja nosti intseluottamusta. Mutta pohdin yhä niitä paksuja reisiäni ja sitä selluliittia,mistä ei millään eroon päässyt,kun ne jo oli olemassa! Siksi en suostunut yleiseen saunaan tms. Saati miehen kanssa saunaan! Se oli melkoista taiteilua,kieltäytymistä ja rajoituksia-elämä! Vasta paljon myöhemmin aikuisena-ensimmäisen kerran suostuin saunomaan.Mies sanoi että olen sexikäs. En käsittänyt-en vieläkään,miten voin olla-MINÄ?! Nyt,keski-ikäisenä olen yhäkin kompleksinen,jatkuu läpi elämän. Mutta päätin,etten enää enenpää tuhlaa elämääni miettimällä mitä muut,siis mies ajattelee minusta ja miltä minun KUULUISI NÄYTTÄÄ: Hukkasin jo tärkeimmät vuoteni moisen hulluuden vuoksi! Enää ei ole väliä. Mutta,kipeää se teki !
Oikeasti,te ihannoitte näitä muokkailtuja,täydelliseksi tehtyjä naisvartaloita. Sinä kirjoitit tosin laihduttamisesta ym. joten tämä oli vähän toisesta kantista. Mutta kun puhutaan siitä selluliitista ja toisen ulkonäöstä ja suhtautumisesta siihen.. Tänäkin päivänä,oikeassa elämässä on tuhansia naisia ja miehiäkin joille tämä on raskas aihe. - 36v. Tanssiman
Mikä siinä on naiset että ei voida pitää vartaloa kunnossa? Tiedän tansseista paljon minuakin vanhempia tanssinaisia jotka on pitänyt vartalon kunnossa 43v, 45 v, 46v. ja yli 50v. Minun ikäsiä 36v. naisia hurjissa kunnoissa. 18 -24v vielä hyvissä kunnoissa. Mutta 25v - 36v naiset ylipainoisia ja kroppa ei kunnossa. Itselläni kroppa kunnossa. 181cm ja 78kg. Urheilemaan ja tanssimaan siitä . ja pitää katsoa naiset mitä suuhun laittaa. Näin se menee.
- 7
kannattaa tosiaan katsoa minkä mittaisen jorman suuhun ottaa,ettei tule vain oksennus,iloloppuu lyhyeen
- Seraava katsastuksee
MIkä siinä taasen on kun täytyy valittaa naisista jotka ovat tyytyneet
omaan vartaloonsa.
Etsi nainen jolle ei yarvitse valittaa hänen selluliiteistaan niin olet sinäkin
tyytyväisempi ihminen eikä tarvitse mennä naisen puutteessa
toisten naisten vikoja korjaamaan .
Kyllä he osaavat itse korjata omia vikojaan jos sellianen OIKEASTI
haittaa HEIDÄN elämänsä.
Miksi et etsi naista itsellesi vaikkpa uimahallin tai muiden liikunnalisten
harrastusten kautta niin ajatuskykysi paranee naisia kohtaan kun olet
edes sellaisessa seurassa jossa mahdollisuus löytää ihannenainen
kasvaa kohdaltasi ainakinpiirun verran haluamaasi suuntaan.
Tämän jälkeen onkin sinusta kiinni onnistutko saamaan sellaista naisista seuraa jotka sinua miellyttävät.
- Se jokin minulla on
Voi hyvä tavaton!!! Kuule kyllä nyt sinun itsetuntosi on hakusessa ja pahasti!!!!!!
Minä olen tavannut miehiä livenä, että deitin kautta...deitissä miehet kehuvat bodiaan ym. kun/jos tapaamisen aika tulee, niin mahanahka riippuu "polvissa" ja jos body on kunnossa niin suunsa avaamalla on pää tyhjää täynnä!!! Eli SINUN kannattaa hakea SEKSI seuraa "langanlaihoista" ja itsesitasoisista naisista...herää kysymys, että olisikohan tuo "naisesi" edes halunnut SINUA...epäilen??? Surullista, kerrot että nainen oli kaunis, miellyttävä, seksikäs vaatteissa mutta sitten se "järkytys"!!! Kuule hyvä mies kyllä saat ja löydät "tyhjäpäisiä" ja seksuja naisia pilvin pimein (jos omat kriteerisi) ovat kunnossa...eli seuraavan kerran älä mene saunaan, vaan makuhuoneeseen valot pimeiksi ja peiton alle, voit jopa saa erittäin hyvän seksikokemuksen ja kappas et edes huomannut niitä "muhkuroita" :) Onnea etsimälläsi uralla!!- niin.
"deitissä miehet kehuvat bodiaan ym. kun/jos tapaamisen aika tulee, niin mahanahka riippuu "polvissa" ja jos body on kunnossa niin suunsa avaamalla on pää tyhjää täynnä!!!"
Juu. Hehheh.. Komeille miehille toivoisin todella sitä henkistä kasvua. Ettei olisi tyhjä pää, eli olisi lämpimiä arvoja ja ystävyyttäkin naista kohtaan joka pitää sinusta. Ei kaikki ole pelkkää seksiä elämässä tosiaan tai yrmyilyä...
- tuskaa
joo kait se on ihan ymmärrettävää, että ei tuosta mitään suhdetta syntynyt. sääliksi käypi tuollaista naista vaan :( niinkuin niitäkin miehiä joiden housuista paljastuu nakki kun sänkyyn asti päästään. tasan ei käy onnen lahjat...
- EX Bullero
Harmittaa viestisi. Voisit yhtä hyvin kirjoittaa minusta.
Kolmen lapsen äiti, on ollut painoa paljonkin.. painoa pudottanut, tissit on kun ajokoiran korvat ja selluiittiakin löytyy. Vatsan alue raskausarpien peitossa.
Vaatteet päällä olen ihan ok.
Liikuntaa olen kyllä harrastanut, salia ja juoksemista.. ei vaan ole auttanut.
Mietin tuossa, että eikö minulla ole oikeutta laittaa itseäni hyvännäköiseksi? Pitääkö pukeutua niin, että varmasti kaikki huonot puolet näkyy? Tai kertoa jokaiselle yritteliäälle miespuoliselle jo baaritiskillä?
Meillä nyt vaan sattuu olemaan erinlainen vartalo ja iho, toisen sallii enemmän kun toisen.
Kyllä sinulla on oikeus seksi seurasi valita, mutta tuo muu näkemyksesi oksettaa. Uskon, että kyseinen nainen voitti paljon, kun ei kanssasi pidemmälle mennytkään, sinunlaisesi joutaa mennäkkin. Hyvää jatkoa ja onnea täydellisen etsintään, toivottavasti elämä kohtelee sinunkin vartaloasi silkkihansikkain.- lenkkitossu
Toisaalta onkin aika noloa laittaa nainen kärsimään omista puutteistaan
jos ei naisen alaston vartalo tuota toivottua tulosta aloittajan mielihyvän
tunteen saavuttamiseksi.
Omat puutteet täytyy aloittajankin korjata etsimällä ihannenainen
uimista ja liikuntaan keskittyvien naisten parista.
Menet vain uimahallille etsimään itsellesi vahingonkorvausta
selluliittivapaista naisista.
Jos sinulla on mahdollisuuksi valita nainen ulkonäön mukaan niin
mikset sitten tyydy sellaiseen .
- jk
ninkö
- XXL NAINEN
Kylläpä olet IDIOOTTI!!!! Et näköjään tiedä naisesta juuri mitään. Mikäs sen hienompaa kuin kainalossa kaunis nainen ja ylpeillä kavereille ja luonnekin kohdillaan.Mitä sitten jos sellarit roikkuu ei niitä sun kamus näe vai onko sulla meininki että kaverille kans????
Mä olen pyöreä ns. rehevä nainen!!!! Ja minusta on sanottu että luonteeltani olen aivan huippu ,olen kaunis,kroppa on hyvä ja vielä..... olen kuulemma peto sängyssä!!!! Ajattele miten kukaan mies minun kanssa on harrastanut seksiä kun sellariakin löytyy.
Olen sinkku mutta en sen takia etten saisi miesystävää vaan sen takia ettei tarpeeksi fiksua ole tullut vastaan .
En ole mikään lumppu mutta seksi kelpaa jos sitä vastaan tulee ja kiinnostus on molemmin puolista ja ei kertaakaan ole sanottu ,"hyi että olet ruma roikkupersees kanssa,huijasit tiukoilla farkuillas"
Minulle kerran kyllä kävi niin että eräs mies oli jo aikoi sitten puhunut kuinka kova panomies hän on yms. Ajattelin että tuo kannatttaisi kokeilla ja mitä tapahtui.....siellä housuissa oli sellanen pienen pojan pikkupippeli että sillä ei olisi edes kutittamaan päässyt.Että se siitä pano reissusta.
Naurattaa vieläkin=))))) - =O =D ;D
Pinta on tärkeä nyky ihmiselle...
Sillä ei pitkälle pötkitä ,tällaista se on kun heti ollaan sänkyyn hyppäämässä..
Oikein huvittaa,siitäs saitte molemmat... HAH HAH HAAA...
TOTUUS ON TARUAKIN IHMEELLISEMPI !Taisipa sitä "löysää" löytyä sitten molemmilta,jostain kohtaa.. ;D - Urheilullinen
Laiskat ei kehtaa liikkua....istuvat facebookissa, juoruavat ja kyyläävät uutta juoruttavaa.
- 22
Kuinka tarkoitushakuisena huijauksena pidät sitä, että ihmiset käyttävät näillä levaysasteilla ja tässä kulttuurissa vaatteita? Ehkä tapaamallasi naisella oli muita syitä käyttää vaatteita kun huijata sinua.
- Deletepuh
No, eikös se olekin hyvä kun ihminen osaa pukeutua kauniisti vartalonsa huonoja puolia häivyttäen ja hyviä ominaisuuksia korostaen?
- lahjomatonluonto
Aloittaja kertoi vain karun tosiasian. Läskit, raskausarpiset roikkunahat, luuviulut ja rukkastissit eivät alfaurosta sytytä. Naisetkin yrittävät ottaa aina niin menestyneeen ja komean miehen kuin pystyvät. Esim. Niinistö - Haukio, joista tuleekin edustava pariskunta presidentinlinnaan.
Nokkimisjärjestyksessä alemmat ottavat hekin mitä saavat ja keksivät sitten turhaan perusteita kun ei ihan se paras ole kaverina. Luonnonlaki, mitä tuosta kumpaakaan sukupuolta syyllistämään.- sammakko sentään
Aloittajan ominaisuksilla ei edes tarvitse tyytyä selluliitteihin.
Hän vain ottaa itseään niskasta kiinni kun on kerran varustustasokin
omasta mielestä sitä luokkaa että kelpaa röyhistellä palstalla omaa
voimaansa .Aloitajallakin on pieni puute hän ei OIKEASTI etsi timmiä
naista itselleen kun ei ole sellaista löytänyt tai sitten kilpailu onkin
sen verran kova, ettei pelkällä ulkonöällä pärjää naisten maailmassa.
Aloittaja muuten kertoi vain yhden miehen mittaisen totuuden ja vain
omasta itsestään.
Hän ei ole halustaan huolimatta löytänyt itselleen ihannenaista .
Missä VIKA ?
Uimaan siitä vain uimahallille ja näyttämään omat kyvyt .
- mies kuntoilija
Mä olisin houkutellut naisen kuntosalille puntteja nostamaan ja jumppatunnille niin olisi päässyt hyvään kuntoon. Jos se kerran oli niin hyvännäköinen muuten niin muokkaamalla siitä olis saanut sitten suber hyvännäköisen.
- tajuatteko
Läski on terveellistä jos sitä on hiukkasen. Semmosta alipainoista ei uskaltais edes naida.
- jutta aa....
Kuka maksaisi minulle vatsanahan kiristyksen kun olen kaksi isoa lasta maailmaan saattanut ja mahanahka on venynyt ja tissitkin roikuu.Olen muuten hoikka ja kaunis ,mutta en kelpaa enää miehille, vaikka vapaa olenkin. raskauksista ei naisen kroppa selviä ilman muutosta .
On se julmaa,miehet ovat niin ronkelia nykyään ja minä tykkäisin isomahaisistakin.:)- syrjähyppy
Eikö lastesi isä ritä tähän tarkoitukseen .)
niinhän se vaan menee ettei kaikki miellytä kaikkia. ja hyvähän se on ettei kaikki miellytä kaikkia. tästä mitään tulis jos kaikki kävis kuumana kaikkiin. :D
- jos mies huijaisi
Naiset haukkuvat täällä aloittajaa pinnalliseksi kun hänen mielestään nainen selluliitteineen ei ollutkaan kaunis näky alasti. Mitähän naiset tuumaisi, jos mies käyttäisi vaikka korsettia tai jotain, jolla mahan saa pysymään timmin näköisenä ja sänkyyn mennessänne miehen maha römpsähtäisi esiin täydessä koossaan? Kuinka moni nainen kommentoisi täällä, että menin tosi timmin miehen kanssa makkariin, jossa hän paljastui kaljamahaksi *yäk!* Todennäköisesti aika moni täällä kommentoineista naisista.
Mitä jos mies käyttäisi jotain peniksen jatkopalaa pöksyissään ja naisen valittaessa paljastunutta petosta mies toteaisi vain, että "ootpa sä pinnallinen? En ole koskaan väittänyt omaavani isoa vehjettä!"?- hölmöilyä
Miksi naisen pitäisi edes olla selluliitti-ihoisena kaunis näky ?
Poriaasit tai muu ihosairaudet eivät myöskään ole niin kaniita
näkyjä mutta kummast psoriaasistakin tai atooppisesta ihosta kärsivät löytävät
itselleen kumppaneita.
Olisiko naisen pitänyt ilmoittaa miehelle selluliiteistaan ; - huom huom
mutta naisella on paljon enemmän ulkonäköpaineita kuin miehellä!!!
- huh.
Selluliitti naisella ja iso vatsa miehellä on kaksi täysin eri asiaa. Jos puhut selluliitista miehellä, voidaan olla samassa asiassa. Selluliitti on epätasainen iho pepussa/raisien takaosassa joka on yleistä naisilla, eikä harvinaista. Se ei ole mikään ufo asia.
- Yualle
Jos noin, niin etenitte aivan liian nopsaan. Katsantosi naiseen olisi voinut olla aivan toisenlainen, jos olisitte kaikessa rauhassa tutustuneet toisiinne eikä heti vaatteita heitetä pois.
Toisaalta, itse ainakin kiertäisin sellaiset naiset kaukaa, jotka jo toisilla treffeillä ja etenkin, ensitapaamisesta seuraavana päivänä alkavat kanssani saunomaan (ellei se tapahdu uima-asu tai pyyhe päällä, no nämäkin ovat ihan hiinä ja hiinä...). No eipä semmoista ole tullut kellekään edes ehdotettua, joten nuo "saunanaiset" ovat vissiin karisseet kannoiltani jo siihen toiseen tapaamiseen, kun en ole heitä saunaan sitten pyytänyt. On heille mahtanut olla pettymys. Hyvä niin =)- kuinka kävikään
Mies halusi naisen kanssa saunoa.
Millainen mies ehdottaa sanomista ensimmäisillä treffeillä
ja vieläpä omalla tontilla.
Nyt vain julistat huoksi naisen käyttäytymistä .
Et huomaa sinääkään muuta vikaa asioiden kulussa kuin halua
mitätöidä naista ja hänen ominaisuuksiaan.
Ei hyvä asia tämäkään yksisilmäisyys ja sokea ajttelumalli. - kaksinaismoralismia.
Tekopyhää! Itse saunot kuitenkin aina, mutta naiselle se on synti. Sut pitäisi niiden naisten kiertää kaukaa. Ei se ei ole pettymys, vaan rikkaus kun pääsevät sinusta eroon. Kenties olet vain komea kuori, kun kuulostaa että käytät sitä tilannetta oikein hyväksi. Ja menet aina kuitenkin uudestaan sinne saunaan tai testaat sitä kysymällä, etkö osaa sanoa ei?!
"Moni kakku päältä kaunis, silkkoa sisältä" sanoo sananlasku pelimiehille ja testaajillekin. Se ei ole reilua käytöstä testailla naisia mielivaltaisesti ja tuottaa heille pahaa mieltä. Ole sitten tapaamatta jos he ei kiinnosta alkuunkaan. - Yualle
kaksinaismoralismia. kirjoitti:
Tekopyhää! Itse saunot kuitenkin aina, mutta naiselle se on synti. Sut pitäisi niiden naisten kiertää kaukaa. Ei se ei ole pettymys, vaan rikkaus kun pääsevät sinusta eroon. Kenties olet vain komea kuori, kun kuulostaa että käytät sitä tilannetta oikein hyväksi. Ja menet aina kuitenkin uudestaan sinne saunaan tai testaat sitä kysymällä, etkö osaa sanoa ei?!
"Moni kakku päältä kaunis, silkkoa sisältä" sanoo sananlasku pelimiehille ja testaajillekin. Se ei ole reilua käytöstä testailla naisia mielivaltaisesti ja tuottaa heille pahaa mieltä. Ole sitten tapaamatta jos he ei kiinnosta alkuunkaan.No no, ei pidä provinsoitua...=)
Kuten sanoin, "No eipä semmoista ole tullut kellekään edes ehdotettua", joten mikä tässä oli oikein se ongelma? - niin no
Yualle kirjoitti:
No no, ei pidä provinsoitua...=)
Kuten sanoin, "No eipä semmoista ole tullut kellekään edes ehdotettua", joten mikä tässä oli oikein se ongelma?Siis menit kuitenkin itse saunaan. Samalla tavalla kuin ne naiset.
Provinsoitua? Pronssisoitua? Provosoitua tarkoitit. Ei ole provosoitunut.
- 22
JOS RAKASTAA TOISTA, EI VÄLIÄ MINKÄ NÄKÖINEN TOINEN ON. NÄIN SANON MONTA VUOSIKYMMENTÄ NAIMISISSA OLLEENA. PIKKU HILJAA VANHENNUTAAN YHDESSÄ JA VAIMOLLE TULEE SELLULIITTIA JA RIIPPURINNAT, MAHAKIN PULLOTTAA. JA MYÖS MIES RYPISTYY JA VANHENEE, MASSU MYÖS KASVAA JA RYPPYJÄ JA REMPPOJA TULEE IHAN SAMALLA TAVALLA KUIN VAMOLLEENKIN. SILTI VIETEÄÄN ONNELLISTA AIKAA, KOSKA KUN RAKASTAA TOISTA, YMMÄRTÄÄ, ETTÄ MUUTOKSIA TAPAHTUU JA SE ON LUONNON LAKI. KAIKKI ME VANHENEMME - EMME VOI IKUISESTI OLLA NUORIA.
- sexy
pienimunasen miehen panettelua.
Ovatko ihmiset siis sitä mieltä että olisi pitänyt ottaa se ihminen kenen ulkonäön kokee vastenmielisenä? Ihan vaan siksi että se olisi niinkun 'oikein'.
Mitä ihme järkeä siinä olisi. Jokainen valitsee kumppaninsa millä perusteilla huvittaa.- Tee toiveestasi tosi
Ei pidä ottaa sellaista ihmistä rinnalleen jonka inhimmilisiä puutteita
voi sietää.Pitää vain ryhdistäytyä ja etsiä itselleen kaltaistaan seuraa
niin ulkonäön kuin ajatusmaailmankin suhteen.
Ihosairaudet tai muut ihmisten kärsimiä puutteellisuuksia voi taasen
joku toinen ihminen sietää paremmin ainakin sellaiset jotka ymmärtävät puuttetta
olevan heidänkin kropassaan tai muissa elämän alueilla.
Voi myös korjata omaa puutettaan etsimällä itselleen selluliitittoman naisystävän.
- provo?
voi tsiius ! täällähän oikein älyllistä elämää =D nää ei jaksa vastata , turhaan menisi sekin löpinä.
tai
se ken kuuseen kurkottaa niin katajaan kapsahtaa, oiskohan tästä apua aiheen aloittajalle?
elämä on ihmisen parasta aikaa, jaksamista järkytykseesi.ja onnea seuraavaan koitokseen? - _._._
Suomessa on enemmän lihavia miehiä kuin naisia. Miehistä noin 30 prosenttia ja naisista päälle 20 prosenttia. Näyttäväthän jotkut miehetkin puku päällä paremmilta kuin ilman vaatteita. Puvuntakki hoikentaa naistakin ja monet miesten vaatteet ovat löysempiä malliltaan kuin useat naisten vaatteet. Miehilläkin voi olla raskausarpia eli nopeasta lihomisesta aiheutuneita juovia.
Tämä nyt esim. tälle "mikä siinä on NAISET..."-kirjoittajalle jne.
Tapaus olisi voinut olla toisinkin päin. Nopeasti laihduttanut mies, jonka löysä iho ei näy vaatteiden alta. Olisiko nainen kirjoittanut siitä tänne ja yleistänyt, että kaikki miehet ovat läskejä eivätkä osaa laihduttaa jne? No riippuu ihmisestä. Minä en olisi ajatellut siitä ihmisestä mitään pahaa. Silti tämä keskustelu vaan lisää vihaani ilkeitä (ja typeriä) ihmisiä kohtaan. Ja oli ihan pakko tulla tänne omaakin tasoani laskemaan. :/ - olisko syy tämä
Me naiset ostaan sellaista,ettei mies aina pysy mukana. Kerron omasta elämästäni.Tapasin ihan mukavan näköisen miehen ja oli kaikki hyvin, kunne muutimme yhteen.
Huomasin vasta vähän ajan päästä, että onkin ongelmia alkoholin, rahan ja muunkin suhteen.
Paras keino oli päästä hänestä, tekeytymällä todella vastenmieliseksi. En pessyt itseäni, annoin hien haista hänen lähellä, en kammannut hiuksiani enkä pessytkään, en pessyt hampaita, ja päästelin ilmaa vapaasti, hänen vieressä.
Henkeni haisi, kun söin sopimattomia ruokia tarkoituksella ja menin lähelle, eli kaikkea sellaista, että varmasti kyllästyy ja alkaa inhoamaan.
Myös avoimesti olin hänen kanssa saunassa, puristelin selluliittejani ja röyhtäilin kovaäänisesti.Maiskuttelin äänekkäästi syödessä ja heitin likaisia vaatteita pitkin tuoleja.Kehuin kuitenkin häntä, miten komea ja siisti.
Mies, itse oli täydellisyyden perikuva ulkonäön suhteen ja liiankin siisti,mikä ärsytti minua arkisin erityisesti.
Mutta, näin pääsin siitä miehestä ja en ole kaivannut, tuskimpa hänkään.
Joskus ei puhe auta. - olen nainen
Hei,
Tässä voisi sanoa että naisen onneksi hän ei joudu sinunlaisesi miehen kanssa tekemisiin tuon enempää. Kauneus on katsojan silmissä, meillä jokaisella on pieniä vikoja, mutta ne tekevät meistä täydellisen!! Ja he keillä viat eivät näy ulospäin, valitettavasti löytyvät usein sisältä. Kyllä mielestäni on kauniimpaa jutella sisältä kauniin ihmisen kanssa kuin ihmisen, joka arvostelee ulkoisesti toisia. Ja vielä voisin sanoa että oletko sinä täydellinen?!
Eikä siinä mitään opetusta sinulle ole muuta kuin että katso hyvä ihminen peiliin! näe itsesi juuri hyvänä sellaisena kuin olet, ehkäpä sen jälkeen näet myös toiset ihmiset kauniin silmin ja asentein.
Ja sitten, seuraavaa asiaa: jo 11 vuotiaana tytöllealkaa tuleman ulkonäköongelmia, koska yhteiskunta näyttää niin hienoa mallia mainosten ym. kanssa millainen oikean kauniin ja haluttavan naisen/tytön kuuluu olla, muokattujen kuvien, nalkiintyvien tyttöjen ja kauneusleikkausten muodossa! Hurjaa tämä mailman meno!!!
Nostan kyllä hattua tuolle naikkoselle kuka sinun kanssa uskaltautui tulla saunaan, hän varmasti vaistosi sinusta paheksunnan, mutta silti halusi jatkaa iltaa juuri sinun kanssasi, sinä joka et ehkä ole komea, aina niin kaunissanainen tai muuten perus mies joka ei aina tajua ottaa huomioon naista... mutta sinun vioista huolimatta,hän rohkea nainen halusi kokeilla kepillä jäätä ja tutustua juuri sinuun???
Tai ehkäpä hänen täytyi vain päästä jonnekkin yöksi... hmm.
Suvaitsevaisuutta elämääsi, elämä on liian lyhyt elettäväksi nuin kuin nyt sitä katsot!!!! - angry bird
Vielä kauheempaa on mielestäni, että jollain on sellainen makkarankuori päällä, et kaikki muodot tursuaa. Eli kyllä varmasti kaikki naiset haluavat peitellä muhkuroitaan!
Ongelmasi onkin se, miksi tapailet tuollaisia feikki-tyyppejä. Eli luonnollinen ja tavallinen nainen ei kelpaa vaan katselet sellaisia pyntättyjä barbeja ja kuvittelet niiden olevan täydellisiä.
Ja seksikkyys on itsetunnosta kiinni, niin miehellä kuin naisella. Ei ne makkarat ja mahat ole esteenä, jos mukava ja sexy (niinkuin tässäkin tapauksessa oli). Kauniilla ulkokuorella voi olla hankala luonne, valitse siitä.
Ottaa nainenkin suuren riskin miehen tavatessaan, kun ei tiedä sen koosta. Koolla on todellakin väliä! - Toivo menetetty???
Aloittaja sain anomaan apua!!! Onko minulla enää toivoa???
Tilanne:
- yli 30 vuotias nainen, 2 lasta, yksinhuoltaja
- suurehkot rinnat ok imetyksestä huolimatta, koska käytän liivejä yötä päivää
- olen taulukoiden mukaan ns. normaalipainoinen
- raskauksista huolimatta edestäpäin olen kurvikas siten, että vyötärö näyttää kapealta ja lanteet ovat naiselliset
- MUTTA SE SIVUKUVA!!! Maha roikkuu kuin nahkaläppä kahden melkein viisikiloisen lapsen jäljiltä. Rasvakerrosta ei hirveästi ole ja vatsalihasliikkeet ovat auttaneet hieman raskauden pullistamiin ja erottamiin vatsalihaksiin, mutta tuo NAHKALÄPPÄ! Joku mainitsi aikaisemmin, että "älkää naiset päästäkö itseänne virtahevoiksi". Mutta mitä tehdä tällaisessa tilanteessa, jos ei ole ihonkiristysleikkaukseen varaa? (enkä ole varma, uskaltaisinko edes mennä)
Aloittajan viestin jälkeen en kyllä uskalla enää riisuutua kenenkään miehen edessä! Ja vaatteiden alle tämä kroppa on ikävä kyllä piilotettava, koska meinaa tuota pakkasta hieman ulkona olla...- LÄPYSKÄ
HÖPÖ höpö aloittajahan etsii itselleen ihanne-naista tai mielikuvaa
kantaa omana rasitteenaan kuten sinÄkin nyt rasitat elÄmääsi joutavilla
luuloilla, ettei miestä sinulle löytyisi.
Ehkä et vain ole vielä innostunut riittävästi asiasta kun on lapsetkin vielä
ajatusten päällä.
Kannataa kuitenkin tutustua sinunkin mieheen riittävän hyvin .
Sattaa olla niinkin ettei mies joka sinut haluaIsi elämäänsä ei miellytäkkään
sinua itseäsi.
Millaisin ajatuksin lähdet miestä etsimään sen mukaisesti tulet pettymäänkin
jollei hän täytä odotuksiesi määrää. - ertgergtr
niinpä. Kyllä se raskaus muuttaa naisen kehoa vaikka kuinka pitäisi itsestään huolta. Itse sain kaksi lasta peräkkäisinä vuosina ja kiloja jäi 4kg yhteensä kahdesta raskaudesta. Tietävätkä miehet ,että alapää ja rinnatkin muuttuvat lasten syntymän myötä, mitä sitten teette kun omat vaimonne saavat joskus lapsia? Siirryttekö nuorempiin vai?
- å0o9i8
ertgergtr kirjoitti:

Eikös se näin yleensä mene että vaihdetaan nuorempaan kun oma vaimo synnytyksen jälkeen ei olekaan entisessä timmissä...
Se vaan menee niin että mies rupsahtaa kans vaikkei synnytäkkään, ihan oman laiskuuden takia.
- eienäämikäänmissi
Siis täähän on ihan huikeeta! Olen kaunis, mutta keskivartalo meni raskauden jälkeen ei niin kauniiksi eikä se ole liikunnalla kauheesti parantunut.Tässä olen monesti pohtinut että uskaltaakohan sitä enää alasti kenenkään kanssa valot päällä olla ja tässähän tää vastaus sitten tuli. Ohhohoijakkaa.
Ja hei muuten, pokaa mimmit tulevaisuudessa uimahallista niin tiedät mitä saat, ei tule kenellekkään pettymyksiä.- V I E S T I
no hyi vittu.
taidatpa olla ruma lortto.
no, sama pätee 99% naisista.
ei mitään käsitystä itsensä kunnossa pitämisestä.
maailma tarvitsee enemmän kauniita panopuita.
- juna meni jo
Ilmeisesti naiset joita aloittaja tavoittelee eivät ole kovinkaan kiinostuneita
hänen seurastaan koska aloittaja kulkee yhä etsimässä itselleen
ihanne-kumppania löytämättä sellaista .
Monet miehet ovat jo löytäneet itselleen sopivan kumppanin sillä välin kun
aloittaja mittailee naisten mittoja. - seksikäs nainen
Miesten tiedot naisista
Kymmenen asiaa, mitä miehet tietävät naisista 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. Niillä on tissit. Tekstistäsi sai sen käsityksen, että etenitte liian nopeasti. Jos todella olisit välittänyt tuosta naisesta, et olisi noin järkyttynyt selluliitit nähdessäsi.
Petyit omaan ennakko-odotikseesi siitä, miltä hän näyttää ilman vaatteita... et siis häneen! Taisit todellakin odottaa vähän liikaa.
En usko naisen sua vaatteillaan tahallisesti hujanneen, kyllä ylipainoiset ja selluliittimuhkuraisetkin naiset haluavat näyttää hyvältä! Ja vaatteilla siihen voi vähän ainakin vaikuttaa.
Mielestäni sun pitäis hävetä kommentointasi, eikä rohkean naisen, jonka hyvä itseluottamus taisi saada pienen kolauksen.- Mr Hesa
Ja rinnat täytyy olla naislla. Ei mitään patalappuja , lautoja. kiitos. Niitä saa kaupoista. Hyvät täyteläiset rinnat. nam.nam. Perä ei saa olla levinnyt. Urheilemalla ja toisella ruokavaliolla saadaan tuloksia.
- i8uj7yhtr5
Taidat olla vielä niin nuori etet tajua että ihmiset vanhenee ja kehossa tapahtuu ikääntymisen myötä muutoksia.
Jos rinnat ovat pienet niin sille ei voi mitään ei auta ruokavalio eikä urheilu!
Silikonia ei kannata laittaa, senhän on jo saanut lukea lehdistäkin...
- huhhuh
No huhhuh!
Ai että huijaamalla nainen sai sut kiinnostumaan?! Niin onhan se kamalaa, kun vaatteilla peittää muhkuransa ja saa sut noin järkyttymään. Opetus? Ehkei se nainen kuitenkaan ole laihduttanut vain siksi, että herättäisi miehessä (sussa) kiinnostuksen seksuaalisesti ja saisi miehen. Voihan se olla, että sillä (naisilla yleensäkin) on tärkeämpiäkin asioita elämässä. Kuuntele nyt itseäsi. - SKSP
Kaljusta aina meuhkataan, että se on miehekästä ja kertoo testosteronista. Tahaton kalju ei ole mielestäni vetävä, mutta ei sen takia hyvä mies pilalle mene. Sellu on ihan sama juttu kuin kalju (johtuu vaan estrogeenista), sille ei useimmiten voi mitään. Määrää saa pois pysymällä hoikkana, mutta kokonaan se ei lähde. Pitäisikö naisten alkaa hehkuttaa sellua samalla lailla kuin miehet hehkuttavat kaljua ;D? Molemmat ovat kuitenkin sukupuolen ja geenien sanelemia tahdottomia asioita.
T: Sixpack, kylkiluut ja selluperse- mallimitoissa
Mulle kävi kerran kamala juttu. Tapasin baarissa hyväänäköisen, seksikkään ja kiihkeän oloisen miehen. Mentiin meille, mua halutti kamalasti. Sitten nakuna ilmeni että tällä miehellä oli tosi pieni muna, eikä se pystynyt tyydyttämään mua ollenkaan, vaikka mitä yritettiin. Mä olin pitkään tosi pettynyt, kun noin onnettoman munan matkaan lähdin. Tällasta tapahtuu oikeesti.
- --------------,
Voisi myös ajatella asiaa ap,n kautta tällä tavoin.
Hän ehkä kokee naisen kautta häpeää selluliiteista ja näin ollen pelkää
menettävänsä kasvonsa toisten miesten silmissä jos nainen ei edusta
hänen kauttaan hyvää naismakua johon ei kuulu selluliitiitin esiinmarssi.
Tai hänen äidillään on ollut selluliittia tai sisaret paheksuisivat häntä
valinnasta mikäli heillekin on ulkonäköasiat päällimmäisenä puheenaiheena.
Puutetta löytyy myös aloittajan ajatusmailmasta joka on tavallansa vielä
odottamassa aikiusempaa tapaa kohdata ihmisten puutteita myös
hänen omat puutteensa on jätetty maton alle piiloon -turvaan.
Ja kuinka hän pönkittäisi rannalla omaa egoaan jos kaverit näkisivät
hänen tappionsa määrän.
Kilpailu on sen verran voimalaji joissa hyvillä ajautuksilla tahdo
mukana pysyä jos hän pyrkii edustamaan ulkonökö keskeistä
ajatusmallia on aina jonku pudotettava pois jotta oma ego pysyisi
kassassa..On jäätävä sitten yksin rannalle ruikuttamaan jos vastarannalla
hyvävartaloiset naiset jättävät bonkaamatta tällaiset mistyypit.
Tällä erää putosi mukava ja viehättävä nainen hänen matkastaan
selluliitti ongelman vuoksi jäi mukavat hetket ja yhdessäolon riemut
kokematta. - tättähäärääjä
Hah... älkää nyt ottako pulttia kokemattoman poikasen puheista:)
Mies joka naisista jotain tietää ei kavahda NORMAALIA naisen vartaloa. Omapahan on menetyksensä jos pelkästään tuon takia ei seiso. Se nainen löytänee kunnon miehen;) - joopa joo
Mullon naisena tämmönen kokemus. Olen tavallisen sievä hoikka tyttö. Käytän muodottomia vaatteita ylläni, tollasii harmaita ja mustii. Käydään tyttöporukalla viihteellä ja ne mun laitetut kaverit pokaa heti jonkun miehen.
Kerran taas baarissa oltuamme lähdimme jatkoille yhden tytön kotia. Mä en ollut pokannut ketään mutta olihan siinä autokuski selvinpäin ylimääräisenä. Oli muuten paraan näkönen koko sakista.
Ruvettiin ottamaan kaverin kämpillä virvokkeita kaksin käsin. Minä haaveilin siitä kuskista joka ei osoittanu minkäänlaista kiinnostusta meikäläistä kohtaan. Kun oli sopivasti pää mulla sekasin niin raahasin sen kuskin puoliväkisin kanssani saunaan ja heitin kuteet veks. Sillä kuskilla oli silmät 10 senttii ulkona suurinpiirtein kun kävi muhun käsiksi. Mulla on sileä nätti muodokas kroppa jonka peitän visusti. Mutta jos jonkun joskus olen halunnut niin olen kyllä saanut.
Oli muuten vaikee päästä siitä kundista eroon kun sen mieli muuttui kuin taikaiskusta. - jk
vai niin
- heh,
ja taas ne läskit ulisee rumuuttaan
- Media media...
Tässä näkee taas miten media ja photoshop vääristää kuvaa normaalista naisesta. Ja tässä on yksi tosielämän esimerkki: Minun veljeni luuli vielä 20 vuotiaana että naisilla on luonnostaan sileät ja karvattomat reidet. Huomasin tämän siitä kun hän haukkui minua mieheksi kun itse olin kerran jättänyt ajamatta. Ja kyllä hän minua vieläkin haukkuu epänaismaisen näköiseksi(joo-o, en näytä photoshop mimmiltä mutta olen kyllä nainen ; isolla N:llä) Ja omasta mielestäni olen suhteellisen hyvän(normaalin) näköinen, paitsi suoraan aamulla sängystä noustuani :)
Että tämmöstä kuvaa miehet saa naisista median kautta.
Ja myönnän tässä kohtaa että olen itsekin tehnyt muutaman virheellisen johtopäätöksen miehistä(julkisuudessa olevien ihmisten perusteella), kunnes ryhdyin vanhempana miettimään omilla aivoilla. - trhdhd
Voi luoja, kyllähän jokainen haluaa pukeutua niin, että näyttää mahdollisimman hyvältä ja seksikkäältä! Nimenomaan mediassakin aina kerrotaan, miten tulee pukeutua, jotta korostaisi niitä omia hyviä puolia ja peittäisi niitä huonoja! Ensin naisia arvostellaan siitä, että pukeudutaan tyylittömästi esim. liian kireisiin farkkuihin, joista maha pullottaa. Sitten jos pukeudutaan vaikka mustiin suoriin housuihin, joista ei näy ylimääräset kilot, niin siitäkin valitetaan, koska se on huijausta! Teki nainen niin tai näin, niin aina väärin päin. Kaikki ei voi iholleen sitä paitsi mitään, selluliittiä on 80% naisista. Minulla oli jo selluliittia 13-vuotiaana kun painoin 45kg ja olin 170cm pitkä. Nyt olen 20 kg painavampi ja 20 vuotta vanhempi ja todella seksikkään näköinen kun urheilen paljon :-). Mä en voi käsittää miten pinnallisia miehet ovat.
- Voi voi sentään
Mitä siinä vingut, totuus kuitenkin paljastui nopeasti, etkä menettänyt mitään. Hyvä juttu tuolle naiselle, että kaltaisesti urpo ei haaskaa enempää hänen aikaansa.
- Mun mielipide
Kyllä mä ymmärrän ap:tä vaikka olenkin nainen. Jotkut tosi topatut rintsikat on huijausta, samoin push up alushousut jne. Tietenkin ymmärrän esim. mennessä jonkun häihin ihanassa mekoss, että haluaa vaikka jonkun pömppömahan piiloon jollain korsetilla tms. mutta silloin ei pokatakaan miehiä. Jos baariin mennään pokaaminen mielessä, niin väärin olisi vartaloa muokkaavia vaatteita käyttää. MUTTA: omalle vartalolle edullisesti tietenkin kannattaa pukeutua. Eihän mustaan (pienentää) pukeutuminen ole huijausta. Eikä löysempiin vaatteisiin, joissa makkarat jää piiloon. Mutta se on jos tiukan asun kanssa käyttää muokkaavia vaatteita!
Itselleni oli järkytys erään miehen roikkuvat pakarat...tuli siitä mieleen joku vanha pappa. Tätä ei vaatteiden päälle näkynyt. Mies oli kuitenkin alle nelikymppinen. Ja jotain isoja luomia....mutta joo, jos olisin ollut ihan kunnolla ihastunut jo valmiiksi, ei nuo seikat olisi haitanneet. Ei niitä olisi varmaan edes huomannut. Mutta tulipa selvyys epäselviin ajatuksiini.
Ja vielä: kyllä minä olen hoikkana paljon upeampi sängyssä kuin nyt kun on omasta mielestäni liikaa painoa. Ihan sama, että nykyinen kumppani sanoo olevani juuri sopiva, mutta kun itse en tunne oloani seksikkääksi ja siksi en tykkää esim. joistakin asennoista. Eli ei se ole koosta kiinni kuka on parempi sängyssä, kten joku hehkutti isompien naisten villiyttä. Kyllä se on siinä, että on itseensä tyytyväinen :) - amberr
K U S I P Ä Ä ! ! ! ! ! ! ! Eiks sit muka kiinnosta koko tyyppi jos oli mukava, c'moon oot pinnallinen lurjus!
- hoikkeliinitar
Näihin tällaisiin olen useasti törmännyt tuolla treffipalstoilla.
Ollaan pirun kiinnostuneita ja kuinkas ollakkaan kun tavataan niin mollataan kaikki hieman tukevat tai lihavat ihmiset.
Ei tosiaankaan ajatella että kauneus on katoavaista ja sisäinen kauneus tärkeämpää.
Pukeutuminen on jokaisen oma asiansa ja jos mielestäsi sillä huijataan niin sinun pitäisi ryhtyä nudistiksi jolloin näet ihmisen nakuna ilman "huijausta".
Mutta jos aloittaja lähtee tuollaisella asenteella naista itselleen "etsimään" niin luulenpa että yksin jää.
Lycka till! - kaikki kohdallaan
Jokaisella on oikeus valita kumppaninsa. Slle ei voi mitään jos jokin piirre saa toisen tuntumaan epämiellyttävältä, ei -haluttavalta tai toisinpäin. Emme voi käskeä itseämme ihastumaan. Mä olen 48v vastikään eronnut nainen ja olen aina pitänyt kunnosta huolta eikä selluliitti tai läski ole ongelma. Olen törmännyt ongelmaan että ikäiseni miehet -harvoja poikkeuksia lukuunottamatta - näyttävät liian vanhoilta/ lihavilta/huonokuntoisilta/epäsiisteiltä. Pidän seksistä todellla paljon, romanttisista illoista ja hellyydenosoituksista. Aina kun huomaan olevani iahstunut mieheen, hän on n 35 ikäinen ja meillä synkkaa fyysisesti hyvin. Jos mies on älykäs, synkkaa vielä paremmin ja se tietysti lopulta on tärkeintä. Tuskin on kenelllekään haitaksi huolehtia itsestään ja ulkonäöstään, oli se ikä mikä tahansa.
- nainen 45 v
Mutta hyvä mies : huijarihan olet sinä !
Peitit todellisen luonteesi tuolta naisraukalta.
Olisit kertout hänelle, että sinulle kaunis vartalo selluliitittomine muotoineen ja täydellisine kaarineen on suhteen ja haluamisen A ja O.
Naisella olisi ollut vapaus itsetuntoaan menettämättä valita ja jättää hienotunteisesti saunat yms intiimiasiat kanssasi väliin .
Olisitte voineet nauttia toistenne mukavasta seurasta ilman erotiikkaa.
Ei kai nainen voi sille mitään, jos hän farkkuja käyttää ja niissä seksikkäältä näyttää?
Itse tapasin mukavan miehen joku aika sitten , tykästyimme.
Riisuutuessamme näin että miehen kalu oli aika pieni ja minulle se oli uutta aiempien miesystävieni jälkeen.
Mutta koska tykkäsin miehestä, en antanut mokoman häiritä ja koin iloisen yllärin : miehellä oli taito ottaa nainen juuri oikealla tavalla ja hyvällä asenteella!
Olen iloinen , etten antanut pienen "puutteen" hallita tilannetta, sillä harvoin on erotiikka ollut yhtä hyvää ja nautinnollista kuin ko miehen kanssa.
Eläköön tunne, alas narsismin valta erotiikasta !
Tsemppiä meille kaikille, jotka emme ole täydellisiä , mutta osaamme iloita toisistamme tällaisinakin .- Pyöre!
Mieluimmin vähän pyöreä ja on mistä ottaa kiinni kuin kaks luuta ja räkää välissä.
Jos pelkkä ulkonäkö on yhdessä olemisen syy, sitten tuo suhde ei varmasti tule kestämään kauan!!! Tuollainen suhde kestää korkeintaan puoli vuotta. Mutta kun suhteessa muut asiat kuten kemiat, käytöstavat, arvot jne on kunnossa niin suhde tulee kestämään hyvin pitkään.
Naisille vinkki, jos alkaa tuntumaan siltä ettei miehesi kiinnostu sinusta enää olisi kiva katsoa peiliin niin hyvin usein vastaus löytyy sieltä! En sano sen enempää.
45v ja yli 20v avioliitossa ollut mies - askelmittariko ?
Pyöre! kirjoitti:
Mieluimmin vähän pyöreä ja on mistä ottaa kiinni kuin kaks luuta ja räkää välissä.
Jos pelkkä ulkonäkö on yhdessä olemisen syy, sitten tuo suhde ei varmasti tule kestämään kauan!!! Tuollainen suhde kestää korkeintaan puoli vuotta. Mutta kun suhteessa muut asiat kuten kemiat, käytöstavat, arvot jne on kunnossa niin suhde tulee kestämään hyvin pitkään.
Naisille vinkki, jos alkaa tuntumaan siltä ettei miehesi kiinnostu sinusta enää olisi kiva katsoa peiliin niin hyvin usein vastaus löytyy sieltä! En sano sen enempää.
45v ja yli 20v avioliitossa ollut miesYleensä ottaen kumpikin osapuoli huolehtivat toisistaan mikäli heitä
haittaa toisen ulkonökömuutokset .
Sanoisin tämän olevan hyvinkin tärkeää suhteissa joissa pelaa
halu miellyttää tai viehättyä toisesta ukonäön kautta.
Tällaiset pariskunnat käyvät lenkillä ja huolehtivatkin hyvin tarkkaan
toisensa ulkonäön ylläpidosta.
On myös pariskuntia jotka eivät perusta liittoaan tai suhdettaan
ulonäköominaisuuksiin ja tällaisen pariskuntien liikkuminen perustukin
liikunnalla saatavaan mielihyvään ei niinkään ulkonäön muokkaukseen.
On todellakin olemassa ihmisiä joiden omanarvontunne latautuu
muokkamalla omaa ulkonököä ,mutta vanheneminen tekee tästäkin
toimesta yhä hankalamman kun ikä vastustaa ihon nuorekkuutta.
Kaikki kuitenkin hyötyvät tavlla tai toisell aliikkumisesta vaikke sillä
olsikaan ulkonäön suhteen mitään merkityksellistä saavutusta .
Mieliala kuitenkin kohenee liikkuessa ja sitä rataa parisuhdekkin
saa lisää potkua makuukammarin puolelle. - Just niin
Miehet PIILOTTELEVAT luonnettaan! Eli moni nainen huomaa vasta vuosien jälkeen, mitä mies on, kun ei tule ilmi. Kärsimystä syntyy jos paljastuu jotain kauheaa, esim. mies on pelimies.
- trikoot?
Tottakai ihminen pyrkii pukeutumaan edukseen. Jos pukeutuu trikooseen, niin sitten kauhistellaaan, etteikö ihminen viitsi piilottaa läskejään, vaan vyöryttää ne kaikkien näkyville
- ALLIT.,
Heh ,heh alottajahan tässä ulisee naisen puutettaan .
Jos ei taidot riitä saavuttamaan ihanne-naista niin minkäs sille sitten
mahtaa.
Aikaa päivää sitten olisi löytynyt itselleen sopivan naisen ;jos hän
olisi ollut hyväkroppaisten naisen makuun.
Aloittaja ei huoli naista jonka olisi KENTIES suostunut hänen seuraan
ja" parempaan" ulkonäkövaateisiin ei ole miehellä ollutkaan mahiksia . - Haukkukaa vaan
Eihän sille mitään voi, jos ei sytytä. Kukaan ei voi tosissaan väittää että ulkonäöllä ei ole MITÄÄN merkitystä(ellei itse ole susiruma). Joillekin kauhistus on pitkät varpaan kynnet(vaikka olisi kuinka puhtaat), joillekin voi olla rasvaiset hiukset tai näppyinen iho. Jollekin se nyt vaan sattuu olemaan roikkuva nahka. En ymmärrä naisia tai miehiä, jotka pelehtivät ihmisen kanssa, joka on lihava lössö (pyöreissä "ei lössöissä" ei mitään vikaa), joilla on joku kauhea ihosairaus joka näkyy päälle, jolla on pahoja raskausarpia on ne sitten raskaudesta tai lihoamisesta tai treenaamisesta, joka on epäsiisti ja haisee hielle jne. Mutta noi on vaan mun rajoitteitani ja onneksi ihmisiä on monenlaisia, jolloin suurimmalle osalle löytyy joku rakas :)
Enkä pidä itseäni pinnallisena, en voisi koskaan olla komean "ulkokuoren" kanssa vaan pitää olla paljon paljon muutakin. Mutta myönnän tuon seikan, jota ei muka saisi myöntää ääneen ja julkisesti.- Hups,
Tottakai saat etsi ihannenaista tai miestä itsellesi muttei sellaisten joukoista
joilla on vaatteet peittämässä ihanne kuvasi toteutumista.
Jokainen saa valita naisihanteeksen lihavan naisen tai mehen jos
sellainen sattuu kinnostamaan.
Mutta ongelma onkin siinä miksei sellaista ihanne-naista tai miestä
ole vielä löytynyt aloittelijalle.
Ehkei hän ole näiden naistyyppien makuun lainkaan .
olisi kyll paikallaan ilmoittaa toisellekin osapuolelle toiveitaan tutustumalla
usemalla treffeillä ,joiden aikan voi kertoa omista mieltymyksistään ja
samalla tuoda esiin omia toiveitaan tässä tapuksessa selullitista tai
muista ei opivista piirteistä.Näin sen kuuluisi mennä jos halutaan tehdä
oikeanlaista valintaa puolin ja toisin eikä syöksyä suin päin ansaan.
Sopiva nainen löytyy kyllä, kunhan aloittaja täyttää myös naisen kohdistamat
kriteerit häntä kohtaan.
- TIXU
OLIPA PUUDUTTAVA KESKUSTELUKETJU IHAN TURHASTA
JOS MIEHELLLÄ EI NS. SEISO EI SESSIO LIE ONNISTU
LIENEE SEN NAISEN ONNI
JA JO LÖYTÄNYT PAREMMAN
ITSE OLEN XL NAINEN, JA AINA ON LÖYTYNYT SEURAA
AIEMMIN OLI PALJON JÄTTIKOKOISIA SELLULIITTIMUHKUROITA JOISTA PÄÄSEE EROON LIIKUNNALLA
YLI TUNTI PÄIVÄSSÄ
SELLULIITTI RUPESI SULAMAAN KUN VAIHDOIN KEVYT TUOTTEET RASVAISIIN
ELI KYSE EI OLE AINA LAISKUUDESTA
ITSELLÄNI RUOKAVALIO TOIMIIN NÄIN
MIKÄLI SYÖN PORKKANAA JA SALAATTIA TÄMÄ NEITO LIHOO
KUN KÄYTÄN IHAN AITOA RASVAA JA KOOKOSRASVAA NEITO LAIHTUU JA SELLULIITTIPAHKURAT SULAA
TOSIASIA ON ETTÄ ELIMISTÖ TARVITSEE RASVAA
JAJOS SE EI SITÄ SAA SE SITÄ VARASTOI
ELI KAIKKI LÄSKIT NYT VAAN SYÖMÄÄN!
EI TIETENKÄÄN KATTILAA TYHJÄKSI VAAN LAUTANEN TYHJÄKSI
NIIN JAKSAA SITTEN LENKKEILLÄKIN
MAKUJA ON MONIA JA MAKUASIOISTA EI VOI KIISTELLÄ
VOI VAIN MAISTELLA MITÄ MONINAISEMPIA MAKUJA
KUNNES LÖYTÄÄ SEN OMANSA - Nainen keski-ikäinen
Olen 54-vuotias nainen. Neljänkympinikävuoden jälkeen lihoin, siis lähes 15 vuotta olen ollut ylipainoinen, bmi vähän alle 30 pahimmillaan. Nyt olen laihduttanut paljon ja normaalipainossa. Kävinpä sitten katsomassa huvikseni, paljonko sitä selluliittia on. Ei sitä ole paljon, vähän reisissä kun tarkoin katsoo ja takamuksessa. Vatsakin riippuu vähemmän kuin pelkäsin, tosin rumempi se iho on nyt kuin pulleampana. Silloin ihmettelinkin aika monesti, että miten ne hoikemmat on niin ryppyisiä, siis saunoessamme. Niinpä.. Mutta olen tyytyväinen, enkä aio enää lihoa, olen opetellut uuden tavan syödä ja liikkua. Tosin nuorempana olen ollut ihan hoikka.
Luulen, että nuo selluliitin ja roikut on pitkälti myös geenijuttu. Äitini on melko sileä, normaalipainoinen mummo. Alan näyttää samalta..
Älkää naiset välittäkö noista selluliitti ja muista jutuista. Mies joka oikeasti rakastaa ja välittää, viis veisaa sellaisille. Sitä paitsi olen huomannut, että ikäiseni miehet ovat kyllä hmm sen näköisiä, että elämää on pitkälti takana. Se on myöskin minusta kaunista jossain mielessä. Jos yrittää peittää ryppyjä epätoivoisesti, se kyllä näkyy kauas ja on vähän huvittavaa. Mihin me iästämme pääsemme ja miksi pitäisi. Terveyden vuoksi minäkin laihdutin ja onhan se ihan kiva olo, kun menee kauppaan ja voi ostaa muutakin kuin mustia vaatteita :) Kohta tulee kevät ja lähden kauppaan ostamaan nätin kesämekon, ja annan selluliittien näkyä, jos joku ne huomaa... aika kivaa
- mikäontärkeintä
Oon töissä vanhainkodissa, siellä ihot roikkuu ja riippuu ja miehilläkin roikkuu kaikenkokoiset. Ryppyjä on ja ilonaihe on jos omilla jaloillaan pääsee liikkeelle eikä tartte olla toisen avun varassa. Just katoin yle:n silminnäkijän, kyllä oli täydellinen kroppa kauneusleikkauksen jälkeen, mutta aivovaurio tuli isot tissit hankkiessa.
Pitäisi vähän suhteuttaa, mikä on elämässä todella tärkeää. Olen iloinen että on 2 toimivaa kättä ja jalkaa, kuulen, näen, ei oo naama palovammoilla, aivot pelaa. Olen onnellinen ihmissuhteistani. Terveyttä voin hoitaa pysymällä kohtuudessa ruuan suhteen ja harrastamalla liikuntaa.
Kaikki me vanhetaan, sinäkin hyvä aloittaja. Ja yhdessä hetkessä saatat menettää jalkasi/ kätesi/ terveytesi/ ulkonäkösi ja saattaisit olla iloinen, jos joku saunakaverisi kaltainen fiksu ja sexy ja mukava nainen huolisi sinut kumppanikseen... - huhhuijaaaaaa
mikäontärkeintä kirjoitti:
Oon töissä vanhainkodissa, siellä ihot roikkuu ja riippuu ja miehilläkin roikkuu kaikenkokoiset. Ryppyjä on ja ilonaihe on jos omilla jaloillaan pääsee liikkeelle eikä tartte olla toisen avun varassa. Just katoin yle:n silminnäkijän, kyllä oli täydellinen kroppa kauneusleikkauksen jälkeen, mutta aivovaurio tuli isot tissit hankkiessa.
Pitäisi vähän suhteuttaa, mikä on elämässä todella tärkeää. Olen iloinen että on 2 toimivaa kättä ja jalkaa, kuulen, näen, ei oo naama palovammoilla, aivot pelaa. Olen onnellinen ihmissuhteistani. Terveyttä voin hoitaa pysymällä kohtuudessa ruuan suhteen ja harrastamalla liikuntaa.
Kaikki me vanhetaan, sinäkin hyvä aloittaja. Ja yhdessä hetkessä saatat menettää jalkasi/ kätesi/ terveytesi/ ulkonäkösi ja saattaisit olla iloinen, jos joku saunakaverisi kaltainen fiksu ja sexy ja mukava nainen huolisi sinut kumppanikseen...Hyväntekeväisyyttäkö täällä pitää tehdä ja alkaa pelehtiä kenen kanssa vaan ilman kriteerejä????En mä ainakaan ala...Isot arvet ja vaikka palovammat voi tehdä ihmisestä mielenkiintoisen näköisen ja jopa karun kauniin, mutta en mä nyt alkaisi jollekin antamaan siksi että on vajukki...hiukan rajaa helvekon maailman pelastajat. Itse olet varmaan naimisissa tai pentu jonkun kanssa niin voit vedota siihen, ettei sun enää pidä ketään ottaa itsellesi kun sulla on jo!
- ihanne va ihannekuva
huhhuijaaaaaa kirjoitti:
Hyväntekeväisyyttäkö täällä pitää tehdä ja alkaa pelehtiä kenen kanssa vaan ilman kriteerejä????En mä ainakaan ala...Isot arvet ja vaikka palovammat voi tehdä ihmisestä mielenkiintoisen näköisen ja jopa karun kauniin, mutta en mä nyt alkaisi jollekin antamaan siksi että on vajukki...hiukan rajaa helvekon maailman pelastajat. Itse olet varmaan naimisissa tai pentu jonkun kanssa niin voit vedota siihen, ettei sun enää pidä ketään ottaa itsellesi kun sulla on jo!
Ensi täytyy olla mollemmin puolinen kiinnostus toista kohtaan
Mutta kiinostus voi herätä sellaistakin ihmistä kohtaan ajan kanssa
seksiin asti .vaikke hänen ulkoiset ominaisuudet heti vedä puoleensa.
Kannattaa kuitenkin tavata mielenkintoisia ihmisiä ensi alkuun vaikkei
ulkonäkö alkuun olisikaan parasta A-luokkaa.
Tiedä mitä ajan saatossa yhteispelillä saadaan aikaan ällyjen alla.
Useimmiten naisia ei ensin vedä puoleensa seksi vaan yhdessä
olemisen mukavuus sama asia pätee myös miehiinkin.
Tunne siitä että saa olla oma itsensä toisen seurassa on hyvinkin
merkityksellistä .
Melko tylyä rajata seksuaalisuus yhden illan tapaamisen jälkeen Vähän
sama asia jos nainen vetäytyisi taamisesta jos mies ei saa tyydytettyä
ensimmäisellä kerralla naistaan.
Joskus tekisi hyvää ihan vain katssataa onnistuuko suhde pidemmän
kaavan mukaan eikö lyödä hanskoja tiskiin pelkän ulknököhaitam vuoksi.
Tällä tavoin rajataan ja supistetaan hyvienkin ihmissuhteiden onnistumisia. - Ilkeää
ihanne va ihannekuva kirjoitti:
Ensi täytyy olla mollemmin puolinen kiinnostus toista kohtaan
Mutta kiinostus voi herätä sellaistakin ihmistä kohtaan ajan kanssa
seksiin asti .vaikke hänen ulkoiset ominaisuudet heti vedä puoleensa.
Kannattaa kuitenkin tavata mielenkintoisia ihmisiä ensi alkuun vaikkei
ulkonäkö alkuun olisikaan parasta A-luokkaa.
Tiedä mitä ajan saatossa yhteispelillä saadaan aikaan ällyjen alla.
Useimmiten naisia ei ensin vedä puoleensa seksi vaan yhdessä
olemisen mukavuus sama asia pätee myös miehiinkin.
Tunne siitä että saa olla oma itsensä toisen seurassa on hyvinkin
merkityksellistä .
Melko tylyä rajata seksuaalisuus yhden illan tapaamisen jälkeen Vähän
sama asia jos nainen vetäytyisi taamisesta jos mies ei saa tyydytettyä
ensimmäisellä kerralla naistaan.
Joskus tekisi hyvää ihan vain katssataa onnistuuko suhde pidemmän
kaavan mukaan eikö lyödä hanskoja tiskiin pelkän ulknököhaitam vuoksi.
Tällä tavoin rajataan ja supistetaan hyvienkin ihmissuhteiden onnistumisia.Mun mielestä tollanen olisi vedättämistä, jos jatkaisi tapailua vaikka ei olisi täysin kiinnostunut. En mä ainakaan haluaisi käydä treffeillä useampaa kertaa sellaisen miehen kanssa, josta olisin tosissani kiinnostunut, vain huomatakseni lopulta että ei miehen antama mahdollisuus tunteilleen siltikään auttanut herättämään kiinnostusta minua kohtaan. Minun mielestä olisi tosi karua vedätystä :(
- Arvootus ?
Ilkeää kirjoitti:
Mun mielestä tollanen olisi vedättämistä, jos jatkaisi tapailua vaikka ei olisi täysin kiinnostunut. En mä ainakaan haluaisi käydä treffeillä useampaa kertaa sellaisen miehen kanssa, josta olisin tosissani kiinnostunut, vain huomatakseni lopulta että ei miehen antama mahdollisuus tunteilleen siltikään auttanut herättämään kiinnostusta minua kohtaan. Minun mielestä olisi tosi karua vedätystä :(
Mieshän kehui naisen muita ominaisuuksia Hyvää seuraapa
nainen oli tarjonnut miehelle.
Mutta voi olla ettei helmiä siolle periaate ole kaukana tässäkään tapauksessa.
Voihan sitä jatkaa tapailua kiinnosvankin ihmisen seurassa ensi alkuun,
mutta siinäkin saatta kiinnostus loppua luonteen piirteiden tullessa esiin.
Luonteen ominaisuudet ovatkin ueimmiten suurin syy eroAmisiin lyhyt
kestoisissa suhteissa ,ei niinkään seksuaalinen puoli.
Mies korostaakin nimenomaan omaa seksuaalista tarvettaan suuresti,
joten kummankin kannalta hyvä asia ,kun jättIvät asian sikseen.
Mutta löytyykö miehelle hyväkroppaista naista seuralaiseksi ,joka
mieltyisi mieheen sellaisena kun hän on. ?
Ei ole ainakan vielä saanut seuralaista hyväkroppaisesta naisesta
Kovasti on haussa, mutta mihin lie loppunut heidän tapaamisensa
Vai onko edes päässyt siihen asti ?
Eipä ole miehelläkään hurraamista omasta olemuksestaan kun ei
vedä puoleensa hyväkroppaisia naisia.
- se siitä
minun jo nyt ex oli kova käymään vieraissa, kysyinkin ennen eroa, miksi teet noin, hän sano, kelpaa kuka vaan kun tekee mieli...eikä yks riitä?,
ei kaikki katso ulkonäköä, vaan toden-näköseti ex.llä oli testosteronia liian kanssa.. :),nyt jo nauran koko jutulle - Lux
Vähän kurja kommentti kannaltasi jos mies heittää tuollaista tekstiä
naisista, sillä olet ollut myös yksi heistä jonka hän kelpuutti
kastiin kuka tahansa .Mutta enää ei ole moisesta riesaa tai
harmia sinun elämässäsi.
Mihelle ja naiselle noin yleensä ottaen ei kelpaa kuka vaan yhdessäoloon.
Siihen tarvitaan molempien suostumus, jotta yhdessäolon riemut
iloineen ja suruineen toteutisivat täysmääräisesti.
Ei riitä yksistään miehen laatimat kriteerit naisihanteesta .
Naisen tulee myös hyväksyä ensin omat kriteerit ihannemiehestään
jotta saavutetaan yhteinen päämäärä.
Aina joku jää ilman ihanneseuraa vaikka kinka kokisi itsensä sellaiseksi
niin vastapuolta ei kiinostakkaan häntä ihannemihenä. - muhku ja löllö
Ihanaa - kerrankin rehellinen mies! Kuljen aina ohuissa trikoissa, niin että selluliitti näkyy. Minulla on myös riippurinnat, enkä pidä rintsikoita. Ja tiukka toppi, josta makkarat pursottaa. Kaikki muut haukkuvat minua ja yleensä sanotaan, ettei suomalainen nainen osaa pukeutua, kun hän näin avoimesti esittelee muhkuroitaan!
- lilluska***
Ei hyvää päivää mikä keskustelu...
Itse olen koko pienen ikäni ollut ylipainoinen kunnes reilu parikymppisenä riitti ja laihdutin 40kg. Laiduin ihan perinteisin keinoin eli oikein syömällä ja liikkumalla. Olen muutenkin liikkunut aina paljon vaikka isokokoinen olinkin. Nyt olen ihan normaali mitoissa ja treenaan 5 krt viikossa. Kuitenkin 40kg tiputtaneena vatsan nahka ei palaudu enää ikinä "normaaliksi" vaan vaihtoehtona olisi ainoastaan ja vain kallis leikkaus. Siihen en ole vielä valmis lähtemään. Selluliittiä ei tosin ole, ei perseessä eikä pahemmin reisissäkään. Ylimääräinen vatsanahka, eihän se kaunista ole, mutta eipä sille oikeen mitään kotikonsteilla voikkaan. Valitettavasti.- älä sure
Monet laihduttaneet mihet ja naiset luovuttaisivat mielellään ylimääräisen
repun vatsaltaan jos vain olisi mahdollisuutta .
Leikkauksessakin on omat riskinsä.
Mutta kaiketi jokainen täyspäinen ihminen ymmärtää olla loukkaamatta
toisen ulkonäköä vaikkei se mieluinen olisikaan silmälle.
Onhan sinulla muita avuja käytössäsi jolla voi korjata puutteitasi.
Ainakin joilla ei käsiä korvaavat kädettämyyden kirjoittamalla varpaillaan.
Vaikkei tosin ongelmasi ole kädettömyyteen verrattavissa.
Suhteessa isompiin ongelmasi on hyvin vähäistä.
Kannattaakin nauttia parisuhteen iloista eikä murehtia asioita joille
ei voi mitään jonkun esteen vuoksi .
Kaikkilla ei ole edes henkistä hyvinvointia saatvilla psyyke reistaa tai jokin
muu vika löytyy joka tapauksessa jokaiselta.
Mahareppu on merkki ravinnosta jota on ollut riittämiin jopa yllin kyllin.
Joku onneton on tällä hetkellä paikkailtavana joka päivä joku auto-tai muun
onnettomuuden jäljiltä .Tuleeko koskaan enää eniselleen ?
Onhan sinullakin mahdollisuus säästää tulevaisuutta ajatellen jos
mahareppusi huolettaa vuosienkin kuluttua.
Hyvä kirja tai elokuva vain paneutuminen muihin asioihin auttaa reppunaisia
ja miehiä etteenpäin.
On jopa ihmisiä jotk aeivät suostu tuhlaamaan elinpäiviään ulkonäköajattelun
alttarille vaikka olisi toisten mielestä syytäkin .Malja heille ! - ?
Et kai haluaisi kumppania, joka inhoaisi vatsanahkaasi mutta koittaisi vaan epätoivoisesti muuttaa arvomaailmaansa ja sulkea silmänsä vaikka petipuuhissa?
- kaikkea sitä lukeeki
? kirjoitti:
Et kai haluaisi kumppania, joka inhoaisi vatsanahkaasi mutta koittaisi vaan epätoivoisesti muuttaa arvomaailmaansa ja sulkea silmänsä vaikka petipuuhissa?
Sellainen kumppani, joka inhoaa kumppanin vatsanahkaa ei ole ollenkaan sopiva, eikö niin. Yksinkertaista, vika ei ole ihmisessä, jolla roikkuvatsa vaan siinä, että hänellä on väärä kumppani. Ja väärä kumppani voisi olla sen verran fiksu, että etsii jonkun erinahkaisemman :)
Ihan höpöjuttu .. sori - selluliittiperse
kaikkea sitä lukeeki kirjoitti:
Sellainen kumppani, joka inhoaa kumppanin vatsanahkaa ei ole ollenkaan sopiva, eikö niin. Yksinkertaista, vika ei ole ihmisessä, jolla roikkuvatsa vaan siinä, että hänellä on väärä kumppani. Ja väärä kumppani voisi olla sen verran fiksu, että etsii jonkun erinahkaisemman :)
Ihan höpöjuttu .. soriMutta kauheaa, jos sillä uudella onkin selluliittiläjä perseessä. Mr Täydellisyydellä ei sitten stondaa, vaikka nainen olisi kuinka kaunis ja ihana luonteeltaan ! Ajatella, että mahdollisille parin tyttölapsillekin ( jos sattuis joskus pelittään ) tulisi selluliittiperseet ! Kyllä siinä täydellistä isäpappaa hävettäisi vävyn edessä :)
En ymmärrä miten miehelläni seisoo niin älyttömän usein ... - .......
älä sure kirjoitti:
Monet laihduttaneet mihet ja naiset luovuttaisivat mielellään ylimääräisen
repun vatsaltaan jos vain olisi mahdollisuutta .
Leikkauksessakin on omat riskinsä.
Mutta kaiketi jokainen täyspäinen ihminen ymmärtää olla loukkaamatta
toisen ulkonäköä vaikkei se mieluinen olisikaan silmälle.
Onhan sinulla muita avuja käytössäsi jolla voi korjata puutteitasi.
Ainakin joilla ei käsiä korvaavat kädettämyyden kirjoittamalla varpaillaan.
Vaikkei tosin ongelmasi ole kädettömyyteen verrattavissa.
Suhteessa isompiin ongelmasi on hyvin vähäistä.
Kannattaakin nauttia parisuhteen iloista eikä murehtia asioita joille
ei voi mitään jonkun esteen vuoksi .
Kaikkilla ei ole edes henkistä hyvinvointia saatvilla psyyke reistaa tai jokin
muu vika löytyy joka tapauksessa jokaiselta.
Mahareppu on merkki ravinnosta jota on ollut riittämiin jopa yllin kyllin.
Joku onneton on tällä hetkellä paikkailtavana joka päivä joku auto-tai muun
onnettomuuden jäljiltä .Tuleeko koskaan enää eniselleen ?
Onhan sinullakin mahdollisuus säästää tulevaisuutta ajatellen jos
mahareppusi huolettaa vuosienkin kuluttua.
Hyvä kirja tai elokuva vain paneutuminen muihin asioihin auttaa reppunaisia
ja miehiä etteenpäin.
On jopa ihmisiä jotk aeivät suostu tuhlaamaan elinpäiviään ulkonäköajattelun
alttarille vaikka olisi toisten mielestä syytäkin .Malja heille !Ei lilluska*** mun mielestä kuulostanut mitenkään surulliselta tai masentuneelta, että häntä tarvisi noin läpinäkyvästi koittaa piristää. Mun mielestä hän kuulostaa varsin tervesti ajattelevalta ihmiseltä, jolla on virtaa ja pitää muuten ulkonäöstään paitsi vatsanahastaan. Hän vain ihmettelee tätä keskustelua. Voihan hänellä olla vaikka kuinka ihana kumppani, ei hän sellaisesta mitään tuossa sanonut. Harmitteli vain vatsanahkaansa, sitä ettei sille voi tehdä mitään, ja sitä että ihmiset edes käyvät tätä keskustelua.
Aikamoista tulkitsemista sinulta... - .........
selluliittiperse kirjoitti:
Mutta kauheaa, jos sillä uudella onkin selluliittiläjä perseessä. Mr Täydellisyydellä ei sitten stondaa, vaikka nainen olisi kuinka kaunis ja ihana luonteeltaan ! Ajatella, että mahdollisille parin tyttölapsillekin ( jos sattuis joskus pelittään ) tulisi selluliittiperseet ! Kyllä siinä täydellistä isäpappaa hävettäisi vävyn edessä :)
En ymmärrä miten miehelläni seisoo niin älyttömän usein ...No onko se sulta pois? Jos tämä ap jää yksin niin omapa on vikansa. Miksi tästä nyt tarvii vauhkota? Sun miestäsi ei "vikasi" haittaa, hyvä niin. Kaikilla on "vikoja", mutta kohdalle tarvii vain osua sellainen josta itse tykkää ja joka tykkää susta huolimatta sun "vioistasi". Ap varmaan löytää jonkun, jolla on sellaisia "vikoja", jotka hän sietää eikä välttämättä ihastumiseltaan edes huomaa. Löysä nahka nyt vaan ei ollut hänen juttunsa ainakaan tällä kertaa.
- hjghk
Puhukaamme iän tuomista vaivoista... Selluliitti vs. impotentti, onneksi olen nainen :D
- aivan niin
Niinpä ! Olemme alle viiskymppinen pariskunta. Mieheni rupesi moittimaan minua ja ulkonäköäni milloin mistäkin. Se tuntui pahalta, seksi kuihtui, hän syytti siis seksittömyydestä minun luonnettani ja ulkonäköäni. Mutta mutta... ongelmahan olikin se, että hänellä ei enää oikein pelittänyt. Se on selvinnyt nyt. Ei hän ole kiinnostunut muistakaan naisista ja on ruvennut ryyppäämään jne. Lääkärissä on käynyt, saa nyt nähdä löytyykö apuja.
Hän on myöntänyt asian laidan minulle, vaikka tiukkaa se teki.
"Rumassakin" repussa voi olla hyvät eväät...:-) Sorry, naiset, rumia naisia ei olekaan - tai en minä ainakaan ole tavannut yhtään. . Ylläoleva on tarkoitettu ketjun aloittajalle. Aika köyhää elämä on, jos elämän jälkiä vieroksuu. Jo vauvoillakin saattaa olla "syntymämerkkejä" tms. Ulkoiset ja sisäiset tunnusmerkit ovat osa ihmisen peroonallisuutta. Lopultakin inhimillisýys ja oma persoona ovat niitä ominaisuuksia, jotka antavat sisältöä kumppanuuteen. Esimerkiksi autostakaan ei näy juuri muuta kuin maali-, ym. pinta. Auto niin kuin ihminenkin "saa" olla kaunis, ei siitä haíttaakaan ole. mutta pelkän tyhjän ulkokuoren ympärille rakennettu puuhastelu ei tahdo kestää, ellei se sitten assosioidu vahvasti johonkin muuhun tms. Tuossa on sanottu kauniisti:
http://www.youtube.com/watch?v=VeX0TmJeEW8
Elämän itseisarvo tulee jostain muualta...- Herätkää!
Raskausarpia voi ennaltaehkäistä pitämällä huolta ihon kosteustasapainosta raskauden aikana. Moni nainen saa raskaudesta tekosyyn lihomiselle. Raskausaikana tulisi syödä mahdollisimman terveellisesti ja pitää huolta itsestään. Itselleni ei koko raskausaikana ole tullut yhtäkään arpea, olen rasvannut ahkerasti niitä alueita minne raskausarpia yleensä muodostuu. Ja painoa ei yhtään ylimääräistä kiloa... Vain ne "pakolliset" (vauvan paino, lapsivesi, istukka..).
Jos laihduttaa oikealla tavalla, ei se nahka jää roikkumaan ikävästi. Liian nopea laihduttaminen on muutenkin epäterveellistä. Ja Mieluummin lievä ylipaino kuin alipainoinen! :)
Täällä tuntuu olevan sankoin joukoin nyt tekosyiden taakse piiloutuvia ihmisiä.
Olen nainen ja voin sanoa, etten kyllä itsekään syty seksuaalisesti jos vaatteiden alta paljastuu ihan jotain muuta kun on annettu ymmärtää. Ei sitä seksuaalista vetovoimaan PELKÄSTÄÄN sillä sisäisellä kauneudella kyllä hevin herätetä!
Aloittajan pointti taisi lähinnä olla se, miksei huolehdita itsestämme, laihduteta OIKEIN, jne.
Tosin nykyaikana, aina pitää olla valmis siihen, että kuoren alta voi löytyä mitä vaan...! on rintsikoihin silikonitäytteet, vyötärölle kiristävät vyöt vaatteiden alle... muokkaavat alushousut... Tosin... Jos näillä avuilla jonkun petiin pääsee, niin turha varmaan uusintaa odottaa!- Muu vikako ?
Mutta hyvänen aika sentään .Miehellähän täydet nahdollisuudet jäljellä
bongata hyväkroppianen nainen itselleen ?
Vai onko ?
Missä vika kun ei ole vielä saavuttanut päämääräänsä .
Sillä ei ole mitään merkitystä miehen kannalta vaikkei miestä
kiinnosta selluliitti.
Mutta mies tarvitsee kaiken mahdollisen avun jotta saavuttaisi edes hieman
hyväkroppaisten naisten suosiota .
Osaatko sanoa kuinka mies voisi saada haluamansa hyväkroppaisen naisen
seurustelu kumppaniksi tai edes yhdeksi yöksi pelkästään omilla avuillaan ?
Mielestäni mies hakee tekosyytä selluliiteista jos ei muuta ole eds
hänelle tarjolla, kun puutteessa kärvistelee .
- ninii
"Tunnistin heti ongelman, sillä olen joutunut samanlaiseen tilanteeseen: kohottavien, tiukkojen vaatteiden alta on paljastunut rupsahtanut nainen, rinnat pienet, mutta roikkuvat, takapuoli löysä ja ryppyinen.
Miksei naisten sallitaan petosta käyttäen pukeutua siten, että mies harhautuu uskomaan naista kauniiksi. Samanlaista pettämistä on meikitkin. Herratähden, kun saunassa näet naisen luonnonmukaisena ilman meikkiä, on melkein nitropurkkia kaivettava esiin.
Miehet ovat aina luonnollisen oloisia, eivätkä käytä tällaisia kieroja ulkomuodon petoksia naisten vonkaamisessa."
No minkäköhän takia nää naiset sitte peittelee huonoja kohtiaan kehossa ja meikkaa yms. ehkäpä siks että miehille ei kelpaa mikää muu ku photoshopattu supermalli? voihan naisetkin kulkee tuola löysissä housuilla ilman meikkiä luonnollisina niiku miehet mut miks kulkis jos voi näyttää paremmalta hyvillä vaatteilla ja meikillä. haluisitteko et kukaan nainen ei kiinnittäis huomiotaan ulkonäköönsä et kaikki näyttäis vaa tylsiltä rumilta taviksilta, sit teillä miehillä ei ees olis mitää kateltavaa, mut eipähän tulis pettymyksiäkää. sori vaan mut ei kukaan voi olla täydellinen paitsi kuvissa nää kenen kuvien muokkauksiin käytetään tuhansia euroja. todellisuudentaju hukassa!! - Gai Ritsie
- ninii
ja voitteko uskoa miten paljon naisilla on paineita ulkonäöstään just näitten takia ketkä luulee et voi näyttää photoshopatulta luonnossa joka tilanteessa.. ja niitten photoshoppailujen takia..
- Grey Scott
- Toisen vika ...
Onko asian laita, niin että miehen onkin hyvä paeta selluliitin taakse
omilta puutteiltaan, jos ei ole onnistunut pokamaan hväkroppaista naista.
Kun laitta syyn toisen niskaan voi paeta omaa heikkouttaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123690MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421598Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671057Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778