Lisää lääkäreitä (palkat kuriin)

ihmettynyt

Miksi lääkärien palkat ovat niin korkeat? Vaikka työssä olisi jonkin verran vastuuta, palkat ovat älyttömät. Ei vastavalmistuneille lääkäreille kuuluisi maksaa yli 4000e/ palkkaa. Sen sijaan useat voivat tienata vaikka 10000e/kk lisineen yksityisellä, vaikka olisivat uransa alussa.

Samaan aikaan maassamme on hoitaja ja lääkäripula. Vastuu ja tehtävien vaativuuskin on selkeästi liioiteltua, koska toimissa pystyy toimimaan valelääkäritkin. Lisää ei kuitenkaan lääkäreitä kouluteta aseman säilyttämiseksi.

Yliopistossa on muita vaativampia koulutuslinjoja ja työpaikkoja, joissa vastuu ei ehkä ole ihmiselimistä/hampaista. Vastuu on kuitenkin suuri, koska päätökset vaikuttavat asiakkaiden rahavirtoihin ja useiden ihmisten työpaikkoihin (myös omaan). Monella johtavassa asemassa olevalla insinöörillä/ekonomilla on paljon vaativampi työ ajatellen vastuuta ihmisten tulevaisuudesta. Lisäksi työssä joutuu kouluttamaan ilmaiseksi koko uran ajan, jotta voisit säilyttää työpaikkasi. Palkat ovat kuitenkin näissä tehtävissä yksityisellä samat kymmeniä vuosia vastuullista työtä tehneillä kuin vastavalmistuneilla lääkäreillä julkisella puolella. Samoin hoitajista on kova pula ja vastuullista työtä heistäkin osa tekee. Palkka on silti vain 1/3-1/5 osa lääkärien palkasta.

Olisiko aika muuttaa lakia, kuinka paljon lääkäreitä saa kouluttaa?

9

209

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • henkka......

      Lääkärien palkat ovat oikeastaan Suomessa aika pienet, kun vertaa muihin maihin. Englannissa perus lääkäri saa helposti normaalilla työllä n.8000 puntaa/kk, joka siis n. 9500 euroa, ja tähän vielä bonukset sun muut päälle. Ei lääkäreitä ainakaan palkaa leikkaamalla lisää saada. Sen nyt ymmärtää tyhmäkin.

    • kutsumus_

      Lääkärin työtä voisi tehdä vaikka ilmaiseksi

    • asdgasg

      Nämä lääkärin palkkojen alennusta vaativat on usein niitä vähemmän koulutettuja, joilla ei ole yhtään hajua kuinka paljon uhrauksia jo pelkäksi lääkäriksi pääseminen vaatii, saatikka työn vaativuutta.

      Väestömäärät on liian isoja suurimmassa osassa Suomea. Joissain terveyskeskuksissa yhden lääkärin vastuulla on yli 2 500 ihmistä. Se aiheuttaa lääkäreille stressiä. Stressi tulee kun kiire on niin iso, ettei sitä enää hallitse.

      Vastavalmistuneet saavat eurolääkärin 3000e/kk päivystykset eli ei mikään järin suuri.

      Ja aina puhutaan päivystyksistä kuin se olisi jotain normaalia työtä.. päivystykseen tulee vaikeita tapaturmia, rintakipupotilaita ja sydäninfarktipotilaita. Tahti on usein kiivas ja ratkaisuja täytyy tehdä nopeasti.

      Näitä potilaita autat viemällä motivaatiota lääkäreiltä?

      • vain 25 alaista

        "Joissain terveyskeskuksissa yhden lääkärin vastuulla on yli 2 500 ihmistä."

        Ja näistä max. 5-10% tarvitsee lääkärin palveluita kerran tai useammin vuodessa. Ja jos ilmenee jotain erikoisempaa antaa tämä "yleismies" lähetteen erikoislääkärille. Eli se siitä vastuusta En halua vähätellä tuota lääkärin ammatin tärkeyttä mutta tuo vastuu on hieman erilaista esim yritysjohtajilla joilla oikeasti voi olla 2500 henkilöä vastuullaan.


    • ttyking

      "Monella johtavassa asemassa olevalla insinöörillä/ekonomilla on paljon vaativampi työ ajatellen vastuuta ihmisten tulevaisuudesta."

      Niin ja heille kyllä suot vaikka miljoona palkat ja bonukset, vaikka verorahoista?

      Kyseessä on hieman erilainen vastuu.. kukaan johtaja ei varmasti menetä yöuniaan vaikka antaisi potkuja tuhansille, ihmiset ovat heille vain numeroita raporteissa ja voiton tavoittelun välineitä.

    • ?

      terveysasemalla pärjää hyvin sairanhoija.

    • ihmettynyt

      Paskapuhetta. Ja kyllä mielummin suon palkat suhteessa työn vaativuuteen. Lääkärin työ ei varmasti ole 3 kertaa vaativampaa kuin muiden korkeakoulutettujen työ. Moni työ on myös varmasti henkisesti paljon raskaampaa.

      • ei-lääkäri

        Lääkäreillä on Suomessa varsin kohtuullinen (ei iso, ei pieni) peruspalkka. Kovilla lisätöillä sen voi varmaan tuplatakin mutta mitä kahdehtimista siinä on? Kun ollaan ihmisen terveydestä vastuusta, toivon että lääkäri on ammattitaitoinen ja työhönsä tyytyväinen. Jos kadehdituttaa, siitä vain pääsykokeeseen lukemaan!


    • ....................

      Lääkärien palkoissa toimii kysynnän ja tarjonnan laki. Pk-seudulla, jossa useimmat haluaisivat asua, on palkatkin lääkäreillä surkeat. Ihan totta, ne eivät ole hyviä palkkoja. Julkisella puolella siis. Yksityisen puolen palkoista ei kannata samassa keskustelussa edes puhua. Syrjäseuduilla lääkäri saa sanella palkkansa ja kunta varmasti maksaa. Syy on luonnollisesti siinä, että syrjäseudulle muuttavalle lääkärille on maksettava hyvin, että hän suostuu jumalan selän taakse asumaan. Monet tekevätkin kompromisseja, eli asuvat kaupungissa ja käyvät kovalla palkalla vain esim. puolta päivää tai muutaman päivän viikossa syrjäseudulla töissä.

      Totta on, että harvalla alalla on tällaista liikkumavaraa työpaikkojen ja palkkojen suhteen, mutta en suoranaisesti näe koulutuspaikkojen lisäämisen ja palkkojen leikkaamisen ratkaisevan ongelmaa. Jos koulutuspaikkoja lisätään, niin pitäisi huolehtia siitä, että opiskelemaan pääsevät tulevat valmistuttuaan menemään töihin syrjäseuduille. Miten tämä käytännössä toteutetaan? Jos taas leikataan palkkoja, niin syrjäseuduille ei kukaan lääkäri halua mennä, jolloin kunta on yksityisen terveydenhoidon varassa, jolloin summat ovat jälleen ihan eri luokkaa (suuremmat). Mielestäni tähän ei ole yhtä ainoaa ratkaisua, vaan jonkinlainen yhdistelmä voisi toimia.

      For the record, julkisella puolella terkkarissa pk-seudulla normi lääkäri tienaa normi työajalla alle 4000 €/kk. Mitään toimenpidelisiä ei kaikkialla makseta. Ainoastaan päivystyksestä tulee tulonlisäystä, joka on siis raskasta hommaa ja työtunteja tulee reilusti normipulliaista enemmän. Se, mitä yksityisellä puolella maksetaan on täysin eri asia. Ratkaise ensin se, miten lääkärikunta saadaan pysymään julkisen puolen tehtävissä. Mieti sitten vasta yksityisen puolen palkkojen leikkausta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      83
      2475
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1311
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      905
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      100
      749
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      30
      743
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      696
    Aihe