kauhea olo vieläkin

hmmm...

olen ollut poikaystäväni kanssa nyt kaksi vuotta yhdessä. Muutimme pari kuukautta sitten yhteen. Viime kesän alussä olin tyttö kavereittani kanssa ulkona pitämässä hauskaa. Törmäsimme poikaystäväni ja minun yhteiseen kaveriin jonka kanssa minulla on ollut jo säpinää ennen kuin tapasin poikaystäväni. Olemme kaikki olleet kavereita vaikka poikaystäväni tietääkin minun ja kaverin historiasta.

No kuitenkin päätimme tyttö kavereitten kanssa että liittyisimme tämän kyseisen pojan seuraan mikä olikin isoin virhe ikinä. Otin sitten hieman liikaa juotavaa (ei ole mikään tekosyy tekemisilleni) ja olin niin huonossa kunnossa että poika ehdotti minun menevän hänelle yöksi koska poikaystäväni ei ollut tällöin samassa kaupungissa eikä voinut hakea minua. No pääsimme pojan luokse ja en tiedä miksi mutta aloimme suudella. Suutelua jatkui jonkun aikaa ja poika ehdotti että veisimme asian hieman pitemmälle. Avasin sitten silmäni ja älysin vasta silloin mitä olin tekemässä joten irrottauduin nopeasti pois. Poika ymmärsi mutta jouduin nukkua hänen vieressää koska kämppä oli yksiö eikä sohvia ollut.

Aamulla sitten heräsin 2tunnin yö unien jälkeen ja olin tekemässä lähtöä kun poika sitten heräsi ja tuli luokseni. Tilanne oli kiusallinen mutta selvästikkin poika luuli että tämä yksi virhe ei jäisi vain yhteen kertaan sillä yrittti suudella minua. Sanoin että tämä ei tule ikinä toistumaan. Emme kertoneet poikaystävälleni mitään asiasta.

Seuraavan kerran kun oltiin sitten porukalla yhdessä niin poika päätti kertoa minulle viestillä kaipaavansa minua ja on kuulemma halunnut aina olla kanssani mutta ei ole uskaltanut kertoa tunteistaan. Olin aivan järkyttynyt sillä poikaystäväni istui ihan vieressä ja meidän yhteinen kaveri lähettää minulle tuollaisia viestejä.

Sitten muutama kuukausi sen jälkee en pystynyt enää pitää asiaa sisälläni joten kerroin poikaystävälleni suudelmista. Hän ei asiaa ottanut hyvin mikä on ymmärrettävää ja mursi kätensä suutuspäissään. No myöhemmin samana päivänä poikaystäväni kertoi kuitenkin rakastavani minua niin paljon ettei voi erota minusta sen takia ja oli erittäin ymmärtäväinen. Nyt asiasta on kulunut yli puolivuotta mutta aina välillä asia tulee mieleeni ja aina kyyneleet rupeavat virtaamaan. Poikaystävä on monesti sanonut ettei minun tarvitsisi itkeä asiasta koska häntä ei enää haittaa mutta minua asia kalvaa koko ajan. Emme sen jälkeen ole olleet yhteydessä poikaan ja minua harmittaa se sen takia koska olimme hyviä ystäviä keskenämme ja me kolme pystyimme kaikki puhumaan toisillemme. On myös hankalaa koska jotkut kavereistani tuntevat saman pojan ja viettävät hänen kanssaan aikaa mutta en voi silloin olla heidän kanssaan koska poikaystäväni ei halua nähdä poikaa enää ikinä ja minulle se olisi sitten hieman kiusallista enkä halua että poikaystäväni suutuu ja luulee että taas on jotain tapahtanut.

En haluaisi että asia tulee enää mieleeni koska silloin masennun ja koko päiväni menee pieleen. Tiedän että olin itsekkin syyllinen pettämiseen mutta en voi olla ajattelematta että poika käytti minun oloa hyväksi koska en ollut hyvässä kunnossa hyvä jos pysyin pystyssä. Sen takia en enää juokkaan niin paljoa koska en halua olla enää sellaisessa tilassa etten ymmärrä mitään. Onko väärin syyttää poikaa enemmän tapahtuneesta? Olenko väärässä kun ajattelen että hän käytti minua periaatteessa hyväksi?

2

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VanhaÄmmä

      Aikuisuuteen kuuluu se, että ottaa vastuun omista teoistaan. Omista teoistaan vastaamiseen ei kuulu hakea vikaa muista ihmisistä. Mistä se poika sen tiesi, että olet niin tolkku pois?! Ja ottaen huomioon aiemman, mistä tiesi, ettet "tosissasi" lähtenyt hänen mukaansa? Poika toimi hienosti perääntyessään - joku täys kus'piä olisi vienyt homman loppuun asti suutelusta eteenpäin.

      Sen sijaan, että pidät itseäsi uhrina, sinun pitää ottaa itseäsi niskasta kiinni ja myöntää, että olet mokannut. Kerrankos sitä sattuu ja tapahtuu. Nyt tiedät olla varovainen viinan kanssa ja kun asia on kerran poikaystäväsikin tiedossa ja hän on sen anteeksi antanut, turha vatuloida mennyttä. Sinä olet ihan itse tehnyt virhearvioinnin läträtessäsi viinan kanssa - miten ihmeessä se ja sen seuraukset voisivat "enemmän" jonkun muun vika kuin sinun itsesi? Ei kai kukaan sitä viinaa kurkustasi alas väkisin kaatanut?!

    • Valinta on omanne

      Tässä juuri tulee esiin, että ihminen tietää tekevänsä väärin, se jää alitajuntaan tullakseen aina esiin uudelleen.
      Lopilta murtaa kokonaan, ihminen on sitten todella heikoilla, merkki otassa kulkee tyhjääkin tyhjempää elämäänsä.
      Sitten etsitään remuseuraa, alkoholi astuu liian monesti kuvaan mukaan ja sitä mukaa elämä alenee, alkoholisoituminen, terveyden menetys.

      Tarpeeksi kun alkoholia kittaa ja siihen riittää vaikka keskari pullo päivässä, maksaa pettää ja rasvoittuu, syöpäkin uhkaa, ja ruumis rapistuu.
      Kun tuossa katselen ohikäveleviä viina raunioita, hyvinkin nuoria ovat, alkaa naama näyttää harmaalta ja ilmeettömältä, ulkoinen olotila resuiselta, alaihtuu, vaatteet roikkuvat ja yleensä ovat kuluneita ja haisevia.
      Aikaa menee vain vuosi ja jo alkaa hajareisin kävely, vanhan miehen kävelyn näköistä, saattaa olla pissijuova housuissa, ei taida enää olla tunnto kunnossa, tuskin heppikään nousee.
      Sitten tuleekin rollaattori, mutta vieläkin pitää lähikauppaan mennä kaljapulloa hakemaan.
      Sama on naisten kohdalla, ulopäin näkyy, kuka on alkon orja.
      Menkää mieluimmin terapiaan kuin otatte sen alkoholin harmieneen unilääkkeeksi, sillä terapian kautta voitte parantua ja saada elämän vielä kulkemaan, viinan kanssa se todella uppoaa.

      Vaikki läheisenne kuinka teitä yrittää saada pois tuosta viinasta se ei onnistu, vain itse päättäämällä olla koskematta minkäiseen alkoholiin voitte valita onnellisemman elämän ja terveet ajatukset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe