Taakse jäi 24 vuoden ystävyys.
Ennen välirikkoa minua arvosteltiin, paneteltiin, syytettiin ja suhtauduttiin ylimielisesti. Viime vuosina. Olin 13v kotiäiti, jonka ystäväni (lapsettomana miehenä) koki, etten omaa normaali älyä ja olen metsittynyt kotiini. Tuo sai aikaan aiemmin mainitsemani. No, itse koin että halusin antaa lapsilleni sen elämän alkutaipaleen 3v asti kotosalla ja sen jälkeen päiväkotien ja koulujen maailman. Olen nyt opiskellut lähes 2v ja valmistun keväällä. Äitiys vuosinani harrastin aktiivisesti ja minulla oli paljon muitakin ystäviä. On yhä. Kuitenkin vain tämä yksi ystävä näki minut *tylsänä ja metsittyneenä* sekä maailman menosta tietämättömänä epäsivistyneenä moukkana. Harmillista ettei hän huomannu millainen todellisuudessa olen. Jälkikäteen suren kuitenkin menetettyä ja luuksi jäi minulle ajatus *olinkin hänelle terapeutti joka oli aina valmiina, kun puhelin soi*
Nyttemmin en enää ala samaan kenenkään toisen kanssa.
Kun jo valmiiksi tiedän miten käy.
On minulla vielä jäljellä niitä ihania ystäviäkin :)) Eli elämä jatkuu mutavelleistä huolimatta.
Toteankin jälkiviisaana ettei hän loppujen lopuksi nähnyt omien vääristyneiden lasiensa läpi, todellista minääni lainkaan :(
Olenhan oma itseni kuitenkin koko ajan. Yritin kaikkeni, jopa uutta mahdollisuutta sekä pyysin jopa anteeksi omaa käytöstäni, anteeksi en saanut (vaikken loppujen lopuksi olekkaan ollut se ystävyyden tappaja).
Yhteisiä muistoja jäi paljon, niitä muistelen lämmöllä.
Väärin ymmärretty ystävyys
Aikuinen Nainen 40
1
102
Vastaukset
- dfklsdkjsdlösö
"Ennen välirikkoa minua arvosteltiin, paneteltiin, syytettiin ja suhtauduttiin ylimielisesti."
Saman kokenut. Itse vihelsin pelin poikki, kun lisäksi minusta yritettiin ilmaista orjaa ja juoksutyttöä tehdä tuon sietämättömän käytöksen lisäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750