Kaupunginjohtajan luottokortin ohjeistus

Kaupunginjohtajan luottokorttia koskeva ohjeistus

15/00/006/2012

KH § 20

Kaupunginhallituksen on tarpeen (viitaten tarkastuslautakunnan 12.12.2011 kokouksen asiaan § 52 ja kaupunginhallituksen tämän kokouksen edelliseen pykälään) ohjeistaa kaupunginjohtajan luottokortin käyttöä.

Esitys (hallituksen puheenjohtaja): Kaupunginjohtaja ja hänen varahenkilönsä ovat esteellisiä esittelemään asiaa. Tämän johdosta kaupunginhallituksen toimiessa kaupunginjohtajan esimiehenä on perusteltua, että asia käsitellään hallintosäännön 13 §:n 8 momentin mukaisesti kaupunginhallituksen puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan esitys: Kaupunginhallitus antaa liitteenä 11 olevan ohjeistuksen kaupunginjohtajan luottokortin käytölle.

Päätös: Olli-Pekka Salminen jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta jo edellisen pykälän aikana.

Markku Harju esitti Heikki Nivalan kannattamana, että ohjeistusta ei erikseen kaupunginjohtajan luottokortin käytölle anneta.

Puheenjohtaja totesi, että koska asiasta oli tehty kaupunginhallituksen puheenjohtajan esityksestä poikkeava esitys, on tarpeen äänestää. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysehdotuksen: kaupunginjohtaja JAA ja Markku Harjun esitys EI.

Äänestyksen tulos: 1 JAA-ääntä (Kaarina Soppela), 4 EI-ääntä (Mirja Luukinen, Markku Harju, Heikki Nivala, Antti Kerkelä) ja 4 TYHJÄÄ (Juha Pikkarainen, Tarja Kaisanlahti, Riitta Latvakoski, Pertti Poropudas).

Puheenjohtaja totesi Markku Harjun esityksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18:39.

Tiedoksi:
Kaupunginjohtaja

Talous- ja kehittämisjohtaja

Johdon sihteeri
38413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

EIKÖ Pikkarainen, Kaisanlahti, Latvakoski, Poropudas kanna sitä vastuuta minkä kuntalaiset on heille antaneet?
Säälittävää lusmuilua ja vastuunpakoilua, pää vain pensaaseen hyi H.....ti!

Äänestä
  • Ja mitä tekivät Nivala, Harju ym.! He äänestivät, että ei ohjeistusta.

    Se vasta on lusmuilua ja vastuunpakoa! Uskomatonta! Aivan uskomatonta!

    Kaarina Soppela on ainoa, jolla oli ryhtiä puolustaa kunnollista kunnallishallintoa.

    Joko nyt tämän palstan massaliikefanit alatte ymmärtää, miksi Soppelan Kaarina ei ole voinut hyväksyä menoa Kempassa? Törkeää menoa, että ei anneta luottokortin käytöstä ohjeita.

    Nivala ja Harju, teidän mielestännekö saa elää kuin pellossa?

    Soppelan Kaarina on ainoa joka jatkaa poliisi Perälän ryhdikästä linjaa! Nivalalla on nyt paha selitellä enää yhtään mitään.

    Äänestä

  • totuus tuli julki! kirjoitti:

    Ja mitä tekivät Nivala, Harju ym.! He äänestivät, että ei ohjeistusta.

    Nyt tosiaan paljastui totinen tosi Kemijärvellä tämän kaupunginhallituksen päätöksen myötä. Toisin sanoen sekä Nivalalaiset että Ei Nivalalaiset ovat samanmoisiä pelin politiikan pelaajia. Tilanteen mukaan hypitään ja poukkoillaan sitten välillä puolelta toiselle. Ei järjen häivääkään tuon pykälän käsittelyssä muilla kuin esittelijällä!

    Kaarina Soppela oli ainut, joka säilytti sekä linjansa että kasvonsa.

    Kaarina Soppela teki yksin oikean ratkaisun. Se muistetaan seuraavissa kunnallisvaaleissa ja Thacher saa 6oo ääntä. Lusmut putoavat joukolla valtuustosta ja persut saavat yli kymmenen paikkaa. Vasemmisto ja Keskusta menettävät eniten ja demareitakin jää valtuustoon korkeintaan vain yksi ja vasemmistolaisia pari, kolme. Kommunisteista toinen äänesti Harjun ihmeellisen esityksen puolesta ja entinen Nivalainen kommunisti äänesti mitä sitä tyhyjää!

    Äänestä

  • totuus tuli julki! kirjoitti:

    Ja mitä tekivät Nivala, Harju ym.! He äänestivät, että ei ohjeistusta.

    Se vasta on lusmuilua ja vastuunpakoa! Uskomatonta! Aivan uskomatonta!

    Kaarina Soppela on ainoa, jolla oli ryhtiä puolustaa kunnollista kunnallishallintoa.

    Joko nyt tämän palstan massaliikefanit alatte ymmärtää, miksi Soppelan Kaarina ei ole voinut hyväksyä menoa Kempassa? Törkeää menoa, että ei anneta luottokortin käytöstä ohjeita.

    Nivala ja Harju, teidän mielestännekö saa elää kuin pellossa?

    Soppelan Kaarina on ainoa joka jatkaa poliisi Perälän ryhdikästä linjaa! Nivalalla on nyt paha selitellä enää yhtään mitään.

    Kortinkäyttö ei tarvitse ohjeistusta, se on tervejärkisillä korvienvälissä lapsesta saakka, toisin kuin näillä hädissään raakkujilla!

    Äänestä

  • totuus tuli julki! kirjoitti:

    Ja mitä tekivät Nivala, Harju ym.! He äänestivät, että ei ohjeistusta.

    Se vasta on lusmuilua ja vastuunpakoa! Uskomatonta! Aivan uskomatonta!

    Kaarina Soppela on ainoa, jolla oli ryhtiä puolustaa kunnollista kunnallishallintoa.

    Joko nyt tämän palstan massaliikefanit alatte ymmärtää, miksi Soppelan Kaarina ei ole voinut hyväksyä menoa Kempassa? Törkeää menoa, että ei anneta luottokortin käytöstä ohjeita.

    Nivala ja Harju, teidän mielestännekö saa elää kuin pellossa?

    Soppelan Kaarina on ainoa joka jatkaa poliisi Perälän ryhdikästä linjaa! Nivalalla on nyt paha selitellä enää yhtään mitään.

    Eihän väärti väärtiä tuomitse.
    Ohjeistuksen avulla eräät kuvittelivat hautaavansa väärinkäytökset. Viimeisimmän käänteen tultua julki, on koplankin rivit livenneet, ymmärtäessään miten tässä käy. Eräät eivät ymmärrä vieläkään!

    Äänestä

Ohjeistushan oli täysin lapsellinen paperi. Peruskoulussa oli aikanaan vastaavia "Muista pestä kädet ennen ruokailua".

Ei tämmöisistä asioista tarvi erikseen ohjeistaa. Ohjeet pitää olla jokaisella kortin haltijalla korvien välissä.

Äänestä

Mitä sitten jos sielä välissä ei ole kun tyhjää?Eikö sellainen yleensä siirretä muihin hommmiin?

Äänestä

Vai jäi tätseri yksin....... jopa Kaisanlahti ei kannattanut? Joko rivit rakoilee??

Äänestä

niin niin mutta se piosellu?

Äänestä
  • Seopillu tulee vielä. Odottakaahan vain niin sitten näette, kuka on tämän kylän kingi. Aivan oikein, Hessuhan se. Osakeantirahat seopillutehdasta varten ovat Gayman saarten holvissa vielä, mutta ei kauaa.

    Äänestä

  • Vielämultatulee kirjoitti:

    Seopillu tulee vielä. Odottakaahan vain niin sitten näette, kuka on tämän kylän kingi. Aivan oikein, Hessuhan se. Osakeantirahat seopillutehdasta varten ovat Gayman saarten holvissa vielä, mutta ei kauaa.

    Tarttuipas se jankuttaja koukkuun..heh
    Luulimme jo että olet heittänyt veivin nurkkaan kun ei pitkään aikaan ole "seopillua" kuulunut.
    Ei hätää levy jauhaa yhä.......yhä......yhä.......yhä......yhä........yhä......yhä....

    Äänestä

Kemijärven kaupunginjohtajalle ei sittenkään anneta ohjeistusta luottokortin käytöstä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, keskustan Kaarina Soppela esitti ohjeistuksen antamista luottokortin käytöstä, mutta hävisi äänestyksessä.

Soppelan esitystä ei kannattanut kukaan kaupunginhallituksen jäsenistä. Neljä heistä äänesti SDP:n Markku Harjun ja keskustan Heikki Nivalan kannattamaa vastaehdotusta, jonka mukaan mukaan ohjeistusta ei anneta. Neljä jäsentä äänesti tyhjää.

Kemijärven kaupungin tarkastuslautakunta esitti luottokortin käytöstä ohjeistusta kaupunginjohtajalle.Tilintarkastajan lausunnon mukaan Olli-Pekka Salminen on käyttänyt kaupungin luottokorttia epäasianmukaisesti.

YLE Lappi

Äänestä

Nythän tätserille tulee lisää tuulimyllyjä kemijärvelle mitä vastaan taistella..heh

Äänestä
  • Näyttää tätseri olevan ainua joka ymmärtää asian. Ohjeistus olisi pitäny tehä ko tarkastuslautakunta kerran niin edellytti. Kyllä näyttää herrat harju ja nivalakin olevan tuuliajolla.

    Äänestä

  • hellekkari sentään kirjoitti:

    Näyttää tätseri olevan ainua joka ymmärtää asian. Ohjeistus olisi pitäny tehä ko tarkastuslautakunta kerran niin edellytti. Kyllä näyttää herrat harju ja nivalakin olevan tuuliajolla.

    Kukas se sanoi että: jos kansa ei ymmärrä, kansa on vaihdettava!

    Äänestä

Esityslistan liitteenä olikin se ohjeistus luettavana. Pöytäkirjassa sitä ei enään tainnut olla. Ehtikö muut sen lukemaan? Yksi aanelonen harvaa tekstiä
"ei saa käyttää omiin tarkoituksiin" jne. Täysin tyhmältä tyhmälle -paperi kuka lie tehnyt

Äänestä
  • Siinä luki: e I s a a k Ä y t Ä ä $ O Mi i N ** t a k o i T u k s i i N #¤

    Äänestä

Uskomatonta pelleilyä, miksi on haluttu luottamustehtäviin jos äänestää tyhjää? Ei mitään järkeä pelleporukkaa kaikki!

Äänestä
  • Onhan se hieno titteli, tittelinkipeille! "kunnanvaltuutettu" ei mikä tahansa tavis!!
    Saa kylänraitilla käyskennellä rinta kaarella, eikä kylänkoirat kuseksi kintuille. Eri asia on kun pitäisi jotain tehdä? käytetään varavaltuutettuja tai äänestetään tyhjää. On sitten helppo sanoa: "enhän minä mutta ne muut, varsinkin se......"!

    Äänestä

  • pientä on.... pientä kirjoitti:

    Onhan se hieno titteli, tittelinkipeille! "kunnanvaltuutettu" ei mikä tahansa tavis!!
    Saa kylänraitilla käyskennellä rinta kaarella, eikä kylänkoirat kuseksi kintuille. Eri asia on kun pitäisi jotain tehdä? käytetään varavaltuutettuja tai äänestetään tyhjää. On sitten helppo sanoa: "enhän minä mutta ne muut, varsinkin se......"!

    Kunnanvaltuutettuko, eihän se ole mikään. Mutta kaupunginhallituksen jäsen, se se vasta jotain on. Eli me kaupunginhallituksessa olemme todellista eliittiä tavallisiin rivivaltuutettuihin nähden.

    Äänestä

Luottokortin ohjeistus on tarkoitettu myös tulevia kaupunginjohtajia varten.Eräät ovat perustelleet,että ohjeistus pitää olla Salmisella päässä,joten seuraava kaupunginjohtaja saa ohjeet Salmisen päästä.Olette te aikamoisia poliitikkoja kaupunginhallituksessa,virkamiehistä puhumattakaan.Markku Harju näytti jälleen PELAAMISEN taitonsa.Siihen hänellä on kykyjä,mutta onko muuhun?shokolov

Äänestä
  • Älä naurata! Ei sullakaan ole erikseen ohjeistusta että kaupasta ei saa varastaa!

    Äänestä

  • supertollot kirjoitti:

    Älä naurata! Ei sullakaan ole erikseen ohjeistusta että kaupasta ei saa varastaa!

    Älä tallaa nurmikoita
    Ei saa syöttää apinoita
    Älä sylje lattialle
    Ei saa jäädä auton alle

    Tällekö tasolle kaupunginhallitus olisi vajonnut, jos olisi ryhtynyt itsestääselviä ohjeita kaupunginjohtajalle antamahan? Onneksi kaupunginhallitus osoitti ryhdikkyytensä, joskin muutaman fiksun tukemana.

    Eikohän Harjua paljon suurempi PELURI/JUONITTELIJA istu nyt kaupunginhallituksen puheenjohtajan pallilla.

    Äänestä

  • ettei totuus unohtui kirjoitti:

    hah-hah kun koitatte kääntää mustaa valkoiseksi!

    ei kyse ollut siitä, että ei saa varastaa kaupungin rahoja jne.

    monessa kunnassa on käytäntö, että omat henkilökohtaiset tilaukset esim. liikepäivällisten yhteydessä maksetaan itse. merkitään kuittiin mikä omaa käyttöä ja se peritään sitten asianomaiselta.

    näin Kemijärvelläkin toimittu, sitten yhtäkkiä sanottiin, että niin ei saakaan tehdä ja miestä vaaditaan tilille. täyttä pelin politiikkaa, jotta eräs henkilö saisi nimiä lehteen. on tämä naurettavaa.

    K. Soppela osoitti vaadittavaa johtajuutta, mutta Nivala onnistui vedättämään hallitusta, tuskin asia jää tähän. surullista seurattavaa.

    Äänestä

  • älkää valehdelko kirjoitti:

    Jos on luvallista niin miksi piti julistaa salaiseksi raportti? Meinasiko jotain jäädä merkitsemättä "kuitteihin" kun jälkikäteen patisteltiin maksamaan? Mitä vennäällä on osteltu kaupungin kortilla?

    Äänestä

  • supertollot kirjoitti:

    Älä naurata! Ei sullakaan ole erikseen ohjeistusta että kaupasta ei saa varastaa!

    Eläköön, vanha kunnon poliittinen KGPläistyylinen politrukki on palannut taas suhmuroimaan Kemijärven tsuhnat sekaisin. Kauan eläköön Lenin, Stalin ja Suslov!

    Äänestä

  • älkää valehdelko kirjoitti:

    hah-hah kun koitatte kääntää mustaa valkoiseksi!

    ei kyse ollut siitä, että ei saa varastaa kaupungin rahoja jne.

    monessa kunnassa on käytäntö, että omat henkilökohtaiset tilaukset esim. liikepäivällisten yhteydessä maksetaan itse. merkitään kuittiin mikä omaa käyttöä ja se peritään sitten asianomaiselta.

    näin Kemijärvelläkin toimittu, sitten yhtäkkiä sanottiin, että niin ei saakaan tehdä ja miestä vaaditaan tilille. täyttä pelin politiikkaa, jotta eräs henkilö saisi nimiä lehteen. on tämä naurettavaa.

    K. Soppela osoitti vaadittavaa johtajuutta, mutta Nivala onnistui vedättämään hallitusta, tuskin asia jää tähän. surullista seurattavaa.

    höpöhöpö, ei pidä paikkaansa.

    Äänestä

  • Toisin sanoen aiotte valita jatkossakin vain sellaisia Kaupunginjohtajia joille pitää kaikesta olla erikseen ohjeistus???

    ......no en enää ihmettele ettei siellä mikään toimi........

    Äänestä

  • ettei totuus unohtui kirjoitti:

    Älä tallaa nurmikoita
    Ei saa syöttää apinoita
    Älä sylje lattialle
    Ei saa jäädä auton alle

    Tällekö tasolle kaupunginhallitus olisi vajonnut, jos olisi ryhtynyt itsestääselviä ohjeita kaupunginjohtajalle antamahan? Onneksi kaupunginhallitus osoitti ryhdikkyytensä, joskin muutaman fiksun tukemana.

    Eikohän Harjua paljon suurempi PELURI/JUONITTELIJA istu nyt kaupunginhallituksen puheenjohtajan pallilla.

    tarkastuslautakunta vaati yksimielisesti ohjeistusta. nyt pidät ohjeistusta ihan höpöhommana. oletko siis sitä mieltä, että Nivalaa kannattava valtuutettu Moilanen, tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja on toiminut väärin vaatiessaan ohjeistusta? hä?

    Äänestä

Että Harjukin .Ei ois uskonu ,on sentään neuvos ja suuri lappilainen johtaja.

Äänestä
  • Järkimiehiä! Johan tälle typeryydelle on laitettava piste!
    Jopa osa kanakoplastakin on erimieltä kaupunginhallituksen puh.joht. kanssa, kukkoja ei edes lasketa, perävasikoista nyt puhumattakaan!

    Äänestä

Hajaannuksesta tulikin mieleeni, ovatko nämä nk." perävasikat" joissa on myös yrittäjiä, tulleet ajatelleeksi asiaa loppuun asti?
Joillakin ihmisillä on tapana protestoida "jaloillaan" kun eivät ole samaa mieltä toiminnasta ja toimintatavoista?

Äänestä

Mitä tekee tarkastuslautakunta seuraavaksi?? Tarkastuslautakuntahan ohjeistusta
edellytti! Halllitus panee vastaan ylempää organisaatiota, miten tässä seuraaavaksi tapahtuu??

Äänestä
  • Tarkastuslautakunnan pitää näyttää riippumattomuutensa ja puolueettomuutensa nuhtelemalla ankarasti kaupunginhallituksen kahdeksaa jäsentä ja kiittää Kaarina Soppelaa, että teki kaikkensa toteuttaakseen tarkastuslautakunnan kehotuksen, joka todellakin on käsky eikä pyyntö. Nuo kahdeksan eivät tuota kovapäät tajunneet.

    Äänestä

  • seuraavaksi sitä kirjoitti:

    Tarkastuslautakunnan pitää näyttää riippumattomuutensa ja puolueettomuutensa nuhtelemalla ankarasti kaupunginhallituksen kahdeksaa jäsentä ja kiittää Kaarina Soppelaa, että teki kaikkensa toteuttaakseen tarkastuslautakunnan kehotuksen, joka todellakin on käsky eikä pyyntö. Nuo kahdeksan eivät tuota kovapäät tajunneet.

    Hyvin Nivala koillislapussa asiasta sanoi. " Jos kaupungin autonkuljetta tietää miten luottokorttia käytetään niin pitäisi se tietää myös kaupunginjohta tasoinen henkilö."

    Äänestä

Erittäin ontuva vertaus. Kunnan autokuski ei muuhun korttia tarvitse kuin tankkaukseen. Kaupunginjohtajan kuuluu kulkea ympäri Eurooppaa ja kohteliaisuussyistä hänen pitää järjestää jotain tarjoiluakin. Esimerkiksi Venäjällä loukkaannutaan verisesti, jos samassa asemassa olevat eivät kestitse toisiaan. Nivalan taktiikka on pitää kielteisiä asioita esillä päivittäin. Vaikka itse sanoo että keskeneräisen asian tiedotuksesta vastaa konstaapeli Murtola, silti kommentoi kieroon tapaansa asiaa.

Yrittää lyödä henkistä painetta vastustajiksi kokemilleen. Mutta kannattaisi muistaa, mitä esimerkiksi Lipposen Paavo on sanonut kohtaamispaikaksi. Sitäpaitsi Nivala on pääluottamusmiehenä saanut vaikka minkälaista puhelua ja viestiä ja aivan varmasti pikaistuksissa lausuttuja tappouhkauksiakin, jotka eivät kuitenkaan ole tosissaan sanottuja.

Ja jos tutkimaan ruvetaan kaikki kaupungin ajot ja kaksi yhden sijasta ajelut, niin satavarmasti sieltä löytyy omia ajoja sun muita. Samoin lumi- ja maatöitä voi helposti tehdä ajaessaan kotinsa ohi tai kaverinsa talon.

Mitä kaupunginjohtajan juopotteluun tulee, eräskin sijaisjohtaja suurinpiirtein reissuilla aina kannettiin hotellihuoneeseensa. On vieläkin johtohommista. Samoin eräs korkeissa Itä-Lapin kuntien ja kuntayhtymien tehtävissä ollut kolautti otsansa usein ruokapöytään, kun sammui kesken illallisten. Jotkut näistä veijareista juovat vieläkin, mutta jotkut ovat lopettaneet juomisen kokonaan. Se puolestaan ei olisi pahitteeksi kenellekään.

Äänestä
  • OI ja VOI tuota selittelyn määrää? Tuo ei johda kuin yhteen ainoaan osoitteeseen, varsinaiseen sylttytehtaaseen.
    Kuitenkaan tuo selittely ei muuta tapahtuneita tosiasioita yhtään minnekään!

    Kaikki epäselvyydet pengotaan juurta-jaksain!
    Vastuulliset henkilöt joutuvat tekemisistään tai tekemättä jättämisistään tilille, vaikka oikeuslaitoksen kautta jos muu ei auta!

    Äänestä

Taasko siellä on kaupunginhallituksen puh.joht. sekoillut????

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ngyen Kao Kyy kirjoitti:

Kaupunginjohtajan luottokorttia koskeva ohjeistus

15/00/006/2012

KH § 20

Kaupunginhallituksen on tarpeen (viitaten tarkastuslautakunnan 12.12.2011 kokouksen asiaan § 52 ja kaupunginhallituksen tämän kokouksen edelliseen pykälään) ohjeistaa kaupunginjohtajan luottokortin käyttöä.

Esitys (hallituksen puheenjohtaja): Kaupunginjohtaja ja hänen varahenkilönsä ovat esteellisiä esittelemään asiaa. Tämän johdosta kaupunginhallituksen toimiessa kaupunginjohtajan esimiehenä on perusteltua, että asia käsitellään hallintosäännön 13 §:n 8 momentin mukaisesti kaupunginhallituksen puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan esitys: Kaupunginhallitus antaa liitteenä 11 olevan ohjeistuksen kaupunginjohtajan luottokortin käytölle.

Päätös: Olli-Pekka Salminen jääväsi itsensä ja poistui kokouksesta jo edellisen pykälän aikana.

Markku Harju esitti Heikki Nivalan kannattamana, että ohjeistusta ei erikseen kaupunginjohtajan luottokortin käytölle anneta.

Puheenjohtaja totesi, että koska asiasta oli tehty kaupunginhallituksen puheenjohtajan esityksestä poikkeava esitys, on tarpeen äänestää. Kaupunginhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysehdotuksen: kaupunginjohtaja JAA ja Markku Harjun esitys EI.

Äänestyksen tulos: 1 JAA-ääntä (Kaarina Soppela), 4 EI-ääntä (Mirja Luukinen, Markku Harju, Heikki Nivala, Antti Kerkelä) ja 4 TYHJÄÄ (Juha Pikkarainen, Tarja Kaisanlahti, Riitta Latvakoski, Pertti Poropudas).

Puheenjohtaja totesi Markku Harjun esityksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 18:39.

Tiedoksi:
Kaupunginjohtaja

Talous- ja kehittämisjohtaja

Johdon sihteeri

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu