mitä tehdä:
Olen vanhempi nainen, sinkku. Muutamia vuosia minulla on ollut suhde ikäiseni kaverin kanssa. Hän yökyläilee luonani silloin tällöin viikonloppuisin, pyytämällä audienssia puolen yön maissa tai sen jälkeen. Ei koskaan muulloin, eikä aikaisemmin. Olen alkanut olla vastaamatta öisiin yhteydenottoyrityksiin. On alkanut tympiä olla olemassa vain yhtä tarkoitusta varten, minulla itselläni ei ilmeisesti ole väliä.Koska tapaamme vasta puolen yön jälkeen, yö menee nukkumatta ja seuraava viikonlopun päivä menee täysin harakoille. Sekin tuntuu tässä iässä jo vähän järjettömältä. Olen toivonut että hän löytäisi jotakin muuta, jonkun muun. Itse olen yrittänyt ja yrittänyt päästä hänestä eroon, ja onnistunutkin muutamaksi kuukaudeksi, mutta sitten tulee heikko ketki ja sorrun taa vastaamaan tekstariin, soittoon. Kun ei ole muutakaan ilmaantunut. Aikaisemmin, nuorempana, minäkin saatoin käyttäytyä kuin hän, "kuin mies", mutta enää en haahuile kaupungilla, kapakoissa enkä reissullani ala "kaivata" häntä.
Sanokaapa viisaammaksenne
kysyn vaan, minäkin
2
81
Vastaukset
- jjjjjjjjjjjjkkkkkkk
Älä nyt ainakaan ala kellekkään kunnolliselle miehelle vaivaksi. Kunnon mies ei ansaitse mitään käytettyä patjaa ongelmakseen.
- dfghjååååååååååååååå
Tosiaankin se on aika luotaantyöntävä jo ajatuksenakin, joidenkin äijien vanha paskainen patja.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770