Neuvokaa tyhmää

Mitämäteen

Haluaisin kuulla teiltä mielipiteitä tähän minun sekasotkusuhteeseen.

Onko yleistä, että miestä kiinnostaa exiensä yksityisasiat esim. kenen kanssa on harrastanut seksiä jne.?

Miehellä on tapana kaivella minun menneisyyttäni ja usein suuttuu sellaisista asioista, joita olen tehnyt ennen meidän suhdetta. Tästä johtuen hän on kieltänyt minua tapaamasta joitain tuttujani. Minusta se ei ole kovin reilua.

Voinko luottaa mieheen, joka petti minua suhteemme alussa. Yöpyi toistuvasti Exällään ja oli aikeissa mennä pettämään minua uudestaan erään vanhan tuttavansa kanssa?

Näistä tapauksista loukkaantuneena ja suuttuneena halusin jättää miehen. Hän kuitenkin pyysi, etten lähtisi. Lupasi ettei enään ikinä tee mitään sellaista ja yrittää olla minulle hyvä. En kuitenkaan aina jaksa uskoa häneen. Voiko ihminen muuttua?
Vai onko pettäjä aina pettäjä?

2

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 11+9

      Puhut asiat selviksi miehen kanssa. Kerrot miltä tuntuu, mitä odotat suhteelta ja mieheltäsi ja kysyt miltä hänestä tuntuu ja mitä hän odottaa suhteelta. Jos nämä odotukset tai ajatukset eivät mitenkään kohtaa, on turha tuudittautua lupauksiin paremmasta huomisesta. Vanhan koiran on vaikeaa oppia uusia temppuja, mutta onhan seki toki mahdollista jos todellista tahtoa ja halua löytyy.

    • 2450bfdkjw

      Kuulostaa, että hän on kovin kiinni omassa menneisyydessään ja siksi tonkii sinunkin menneisyyttäsi. Teidän mahdollisen yhteisen tulevaisuutenne kannalta se on about sama kuin lähteminen kävelylle vilkasliikenteiselle alueelle takaperin kävellen. Komppaan edellistä, vakavan keskustelun paikka.

      Pettäjä voi muuttua, mutta pettäminen heti suhteen alussa ei ole kovin hyvä merkki - yleensä ihmiset ovat siinä vaiheessa umpirakastuneita, ja silloin ei kyllä paatuneinkaan vieraile väärissä sängyissä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5305
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      53
      1857
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      136
      1707
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1385
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1250
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      26
      1249
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe